#vihapuhe
- Viestiketjun aloittaja hansai
- Aloitus PVM
Itse kyllä suosin Maraboun suklaita koska en pidä pelkästä suklaasta ja Maraboulla paremmat täytteet.
Esim tämä on taivallisen hyvää, maapähkinäsörsseli täyte.
Joo, ja Marabou ei ole vihakääreessä.
Itse kyllä suosin Maraboun suklaita koska en pidä pelkästä suklaasta ja Maraboulla paremmat täytteet.
Esim tämä on taivallisen hyvää, maapähkinäsörsseli täyte.
Lahden eteläpuolelta löytyy Kalev
tulikomento
Supreme Leader
Eipä se gradukohun hoitaminenkaan nyt viestinnällisesti ollut Huhtikselta mikään kympin arvoinen suoritus. Ensin kiellettiin kaikki ja sitten kun oli jääty kiinni niin syytettiin opettajia ja gradun ohjaajaa huonosta opastuksesta.
Mm riisi/mustikkatäytetty valkosuklaa, nam!
Ei, mihin se vaikuttaa?
Ei ainakaan uraan ja etenemismahdollisuuksiin...mikäli on oikea puoluekirja taskussa..
tulikomento
Supreme Leader
No eipä tuosta nyt Huhtasaarellekaan mitään sen ihmeempää koitunut. Mitä nyt ehkä maine vähän otti kolhua. Pelkällä huomautuksellahan tuo selvisi kun gradu käytiin nyt vuosia myöhemmin tiheällä kammalla läpi. Tämä toki olisi pitänyt tehdä jo silloin ensimmäisessä tarkastuksessa vuosia sitten, mutta ohjaaja oli sitten sen verran laiska että ei ilmeisesti viitsinyt näin tehdä.
Itse nyt en usko pätkän vertaa Huhtasaaren selitystä huonosta ja epäselkeästä ohjeistuksesta. Ei vaan kehtaa tunnustaa plagioineensa muiden tekstiä ja tuo selittely ei minua vakuuta. Itse aikoinaan samassa tilanteessa olleena voin kyllä sanoa, että tuossa opintovaiheessa tieteellisen kirjoittamisen pelisäännöt on tehty opiskelijalle selväksi. Se, että noudattaako niitä miten tarkasti on sitten oman harkinnan mukaista.
Niinpä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Taviopuolustaa eilistä puheenvuoroaan, jossa hän vertasi EU:n yhdentymiskehitystä natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon. Puheenvuoro on saanut voimakasta kritiikkiä.
Tavio sanoi STT:lle illalla, että hänen puheensa eduskunnassa olivat sopivia ja että suoraa puhetta ei kannata pelätä. Tavion mielestä sananvapauteen kuuluu se, että joku eri mieltä oleva saattaa loukkaantua.
Tavio katsoo, että EU:ta kritisoivia halutaan mustamaalata ja EU-kritiikkiä vaimentaa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi eilen, että Tavion puheenvuoro eduskuntasalissa oli halventava. Sipilän mielestä puhe halvensi myös natsi-Saksan ajan uhreja.
Perussuomalaisten Tavio katsoo, että Sipilän mielipide on naurettava. Tavion mielestä hänen puheenvuoronsa ei ollut halventava.
https://demokraatti.fi/tavio-puolustelee-natsipuheitaan-sipilan-mielipide-on-naurettava/
Tavio sanoi STT:lle illalla, että hänen puheensa eduskunnassa olivat sopivia ja että suoraa puhetta ei kannata pelätä. Tavion mielestä sananvapauteen kuuluu se, että joku eri mieltä oleva saattaa loukkaantua.
Tavio katsoo, että EU:ta kritisoivia halutaan mustamaalata ja EU-kritiikkiä vaimentaa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi eilen, että Tavion puheenvuoro eduskuntasalissa oli halventava. Sipilän mielestä puhe halvensi myös natsi-Saksan ajan uhreja.
Perussuomalaisten Tavio katsoo, että Sipilän mielipide on naurettava. Tavion mielestä hänen puheenvuoronsa ei ollut halventava.
https://demokraatti.fi/tavio-puolustelee-natsipuheitaan-sipilan-mielipide-on-naurettava/
EU omaksui Neuvostoliiton sananvapaustulkinnan – ”Lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu”
Moskovan Suuri Sirkus 7. elokuuta 1968. Hevonen hyppäämässä narua.
Itäblokki ajoi sodan jälkeen YK:n ihmisoikeussopimukseen laajaa vihapuheen määritelmää, jota länsimaat vastustivat. Nyt EU on omaksunut vanhan neuvostoliittolaisen tulkinnan. Tiedetoimittaja Marko Hamilo arvioi sananvapauden tilaa ja kehitystä Euroopan unionin alueella.
– Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa. Voimme ensinnäkin sanoa, että jos sinä kunnioitat minun tabujani, minä kunnioitan sinun. Jos on rikollista kieltää holokausti, tulisi myös olla rikollista kieltää Armenian kansanmurha, Ruandan kansanmurha ja muutkin historian kansanmurhat, pohti Jyllands-Postenin ulkomaantoimituksen päällikkö Flemming Rose puhuessaan Helsingin yliopiston juhlasalissa viime lokakuussa.
Saako Karl Marxia arvostella?
– Jos on rikollista ivata profeetta Muhammadia, tulee olla rikollista myös ivata Jeesus Kristusta, Buddhaa, hindujumalia, Moosesta ja niin edelleen. Jos maallisessa demokratiassa haluttaisiin olla johdonmukaisia, tulisi ivalta ja kritiikiltä suojella myös ei-uskonnollisia aatteita. Silloin olisi rikollista solvata myös Karl Marxia, Adam Smithiä ja muita filosofeja ja ajattelijoita, joita jotkut ihmisryhmät seuraavat, Rose jatkoi.
Tällainen johtaisi Rosen mukaan hiljaisuuden tyranniaan.
– Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu, ja hänellä on oikeus tukkia loukkaajan suu.
Sen lisäksi, että näin laaja vihapuheen määritelmä johtaisi sananvapauden tosiasialliseen lakkauttamiseen, se johtaisi myös loogisiin mahdottomuuksiin. Eri ryhmien tabut voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Ranskan armenialaiset voisivat vaatia EU:lta, että olisi rikollista kieltää armenialaisten kansanmurha historiallisena faktana ja vähättelyä kutsua sitä joksikin muuksi, ja Saksan turkkilaiset voisivat vaatia, että tämän tapahtuman kutsuminen kansanmurhaksi olisi turkkilaista kansanryhmää vastaan kiihottamisena kiellettävä.
Rosen mukaan voi olla pintapuolisesti houkutteleva ajatus, että me kaikki kunnioittaisimme toistemme tabuja, mutta se ei voi olla oikea tie.
– Toinen tie olisi kysyä itseltämme, mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.
– Kenenkään ei pitäisi saada yllyttää ketään tappamaan muslimeja tai väkivaltaan juutalaisia, punatukkaisia tai jalkapallofaneja vastaan”, Rose kiteyttää. “Sellaisen tulisi olla rikollista. Siinä sananvapauden rajan tulisi kulkea.
Rosen mukaan kenelläkään ei tulisi olla “oikeutta olla tulematta loukatuksi”, vaikka moni näyttääkin ajattelevan, että tällainen oikeus olisi todellinen.
– Ikävä kyllä monet poliitikot ajattelevat nykyisin, että yhteiskunnassa säilyy rauha, jos sananvapautta loukataan. Etenkin Euroopan nykytilanteessa minua huolestuttaa se, että poliitikot reagoivat alati kasvavaan turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja siirtolaisten tulvaan rajoittamalla sananvapautta entisestään.
On helppo yhtyä Rosen tulkintaan ihmisoikeuksista: sananvapautta on pakko rajoittaa jonkin verran, mutta vain sen verran kuin on välttämätöntä, ja nyt Euroopassa mennään yhä laajempaan vihapuheen ja muiden sananvapauden rajoitusten tulkintaan ja määritelmään. Voisi kuvitella, että tämä olisi itsestäänselvyys kaikille eurooppalaisille viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Neuvostoliiton hajoaminen ei kuitenkaan vahvistanut sananvapautta eurooppalaisena arvona, vaan sen heikentyminen alkoi nimenomaan 1990-luvulla.
Sananvapauden valvonta yritysten käsiin
Toukokuun lopussa Euroopan unionin komissio ilmoitti, että se oli sopinut Facebookin, Twitterin, Youtuben ja Microsoftin kanssa käytännöistä, joilla vihapuheen leviämistä ehkäistään internetissä Euroopassa. Sopimuksen mukaan yhtiöt sitoutuvat poistamaan niille ilmoitetut vihapuheviestit yleensä vuorokauden kuluessa.
Yhtiöt ottavat siis tehtäväkseen sellaisen vallan käyttämisen, jonka perinteisesti on katsottu olevan julkisen vallan käyttöä. Kyse ei siis ole vain siitä, että sananvapauden rajoituksia on alettu tulkita aiempaa laveammin. Niitä voisi kuitenkin edelleen tulkita normaaliin tapaan jälkikäteen tuomioistuimessa siten, että syytetyllä on mahdollista puolustautua.
Uusi käytäntö on lähellä ennakkosensuuria, ja ulkoistaa sananvapauden rajoittamisen yksityiselle yritykselle, joka joutuu punnitsemaan erilaisten, usein ristiriitaisten ja tarkoitushakuisten ilmiantojen painoarvoa suhteessa sananvapauteen.
Sopimus pohjautuu EU:n neuvoston puitepäätökseen rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin. Puitepäätös on vuodelta 2008.
Tanskalaisen ajatuspaja Justitian johtaja ja ihmisoikeusjuristi Jacob Mchangama kirjoitti Euroopan unionin vihapuhelainsäädännön “alhaisista juurista” Stanfordin yliopiston Hoover Institutionin Policy Review -lehdessä viisi vuotta sitten.
Mchangaman mukaan samoihin aikoihin kun EU lavensi puitepäätöksellään vihapuheen määritelmää, Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä määritellyn sananvapauden ala vain laajentui ja vahvistui liittovaltion korkeimman oikeuden tekemien päätösten myötä.
– Eurooppalainen ilmaisuvapauden käsite siten kieltää tiettyjä sisältöjä ja näkökulmia, Mchangaman kirjoittaa, kun taas yhdysvaltalainen käsite rajoittaa vain sellaisen suoraan yllyttämisen, joka “todennäköisesti johtaa avoimesti laittomiin tekoihin”.
Vapaan maailman kahden tukipilarin, Euroopan ja Yhdysvaltain välille on siis revennyt railo. Vaikkei Jyllands-Postenin päällikkö Rose sitä suoraan sanonutkaan, hänen edustamansa sananvapauskanta oli tyylipuhtaan amerikkalainen.
Mchangamanin mukaan tämä unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”. Tämän kehityksen alun Mchangaman ajoittaa vuoteen 1999, jolloin islamilainen yhteistyöjärjestö aloitti taistelunsa islamin kritisoinnin kriminalisoimiseksi länsimaissa.
YK hylkäsi Neuvostoliiton vaateet
Mikä siis on unohtunut? Palataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuonna 1948. Moni meistä on oppinut sen lopullisen version koulussa. Harva tietää, millaista vääntöä sen artiklasta 19 luonnosvaiheessa käytiin.
Artiklan 19 mukaan “jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.
Suurin osa maista olisi hyväksynyt sellaisenaan Yhdysvaltain yksinkertaisen luonnoksen, jonka mukaan sananvapaus on olemassa puheen, lehdistön ja minkä tahansa välineen muodossa. Neuvostoliitto kuitenkin esitti jatkuvasti muutosehdotuksia, joiden tarkoitus oli kieltää “suvaitsemattomuuden” ilmaisut.
Mchangamanin mukaan on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.
Lopulta yleiskokous hylkäsi itäblokin edustajien ehdotukset, ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen jäi 1700-luvun valistuksen hengen mukainen käsitys sananvapaudesta.
Suoja syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan
Myös artiklasta 7 käytiin kova vääntö: Sen lopullisessa muotoilussa sanotaan, että “kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.”
Neuvostoliiton esittämässä muotoilussa YK:n jäsenmaiden olisi tullut kieltää “kaikenlaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihamielisyyden tai kansallisen poissulkevuuden tai vihan ja halveksunnan kannattaminen” rangaistavana rikoksena.
Yhdysvallat ja Belgia vastustivat Neuvostoliiton muotoilua. Australian ja Kiinan kompromissiesityksenä oli muotoilu, joka tuomitsi ainoastaan väkivaltaan kiihottamisen vähemmistöjä vastaan. Myös Britannia vastusti lainsäädäntöä, joka “kokemuksen mukaan ei olisi sen enempää välttämätöntä kuin tavoiteltavaakaan”.
Lopulta muun muassa Ranskan ja Jugoslavian tukemana “syrjinnän yllyttäminen” päätyi lopulliseen muotoiluun. Mchangamanin mukaan pyrkimyksessä velvoittaa jäsenmaat ilmaisunvapauden rajoittamiseen Neuvostoliitto oli hallitseva voima.
– On kiistämätöntä, että velvollisuus suojata syrjiintään tähtäävältä yllytykseltä voi edellyttää ilmaisunvapauden rajoituksia, Mchangaman kirjoittaa.
Neuvostoliiton alkuperäinen esitys oli kuitenkin Mchangamanin mielestä toteutunutta radikaalimpi. Neuvostoliitto pyrki syrjinnän yllyttämisen kieltoon. Lopullisen version suojan syrjintään yllyttämiseltä voi toteuttaa myös muilla keinoilla kuin rikoslain pykälillä, esimerkiksi kasvatuksen tai kampanjoinnin avulla, Mchangaman kirjoittaa.
Samanlainen ideologinen taistelu käytiin YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklasta 20 vuonna 1966. Sen mukaan “kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla”.
Ensimmäinen luonnos rajasi kiellettäväksi “kaiken kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihollisuuden puoltamisen, joka merkitsee yllytystä väkivaltaan”.
Puolakin huolestui ilmaisuvapaudesta
Neuvostoliiton johtama blokki oli kuitenkin sitä mieltä, että väkivaltaan yllytys oli riittämätön muotoilu, ja etsi laajempaa kieltoa “vihaan yllyttämisestä”. Puola ilmaisi tyytymättömyytensä alkuperäiseen muotoiluun, koska se ei mennyt “pahuuden juurille”. Puola oli huolestunut siitä, että ilmaisunvapautta voisi käyttää väärin muiden oikeuksien ja vapauksien eliminoimiseksi. Jugoslavian edustajan mukaan oli tärkeä tukahduttaa sellaisenkin vihan ilmeneminen, joka ei välttämättä johda väkivaltaan, mutta joka rappeuttaa ihmisen arvokkuutta.
Suomi ja muut pohjoismaat kuuluivat vielä tässä vaiheessa sananvapautta tiukasti puolustavaan blokkiin. Ruotsi argumentoi, että vihan ehkäisyssä tehokkaita keinoja ovat vapaa keskustelu, tieto ja kasvatus, ja että fanaattisen vainon vastalääkkeenä tulisi olla “vapaa keskustelu, informaatio ja väittely”. Britannian edustaja huomautti, että toisen maailmansodan aikana Mein Kampf oli vapaasti saatavilla Britanniassa, ja että hänen hallituksensa tulisi jatkamaan taistelua sen vapauskäsityksensä puolesta yhtä päättäväisesti kuin se taisteli Hitleriä vastaan.
Sananvapautta enemmän rajoittava sanamuoto lopulta voitti, lähinnä Itä-Euroopan kommunististen maiden äänillä. Samalla puolella oli muita heikosta ihmisoikeustilanteesta tunnettuja maita, kuten Saudi-Arabia, Haiti, Sudan ja Thaimaa.
Sananvapautta Jyllands-Postenin Flemming Rosen tapaan vain aivan välttämättömistä syistä rajoittavien maiden joukkoon kuului lähinnä vain liberaaleja demokratioita, kuten Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, kaikki pohjoismaat Suomi mukaanluettuna, Hollanti sekä muutama maa Euroopan ulkopuolella.
Nyt Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sitten, ja jota silloinen kommunistinen Eurooppa kannatti.
https://www.suomenuutiset.fi/eu-omaksui-neuvostoliiton-sananvapaustulkinnan/
Itäblokki ajoi sodan jälkeen YK:n ihmisoikeussopimukseen laajaa vihapuheen määritelmää, jota länsimaat vastustivat. Nyt EU on omaksunut vanhan neuvostoliittolaisen tulkinnan. Tiedetoimittaja Marko Hamilo arvioi sananvapauden tilaa ja kehitystä Euroopan unionin alueella.
– Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa. Voimme ensinnäkin sanoa, että jos sinä kunnioitat minun tabujani, minä kunnioitan sinun. Jos on rikollista kieltää holokausti, tulisi myös olla rikollista kieltää Armenian kansanmurha, Ruandan kansanmurha ja muutkin historian kansanmurhat, pohti Jyllands-Postenin ulkomaantoimituksen päällikkö Flemming Rose puhuessaan Helsingin yliopiston juhlasalissa viime lokakuussa.
”Mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.”
Rose tilasi vuonna 2005 lehden kulttuuripäätoimittajana 40 pilapiirtäjältä profeetta Muhammadia esittäviä pilapiirroksia eräänlaisena sananvapauden testinä. Kaksitoista pilakuvaa julkaistiin, jonka jälkeen kohu levisi ensin Tanskassa ja myöhemmin maailmanlaajuisesti.Saako Karl Marxia arvostella?
– Jos on rikollista ivata profeetta Muhammadia, tulee olla rikollista myös ivata Jeesus Kristusta, Buddhaa, hindujumalia, Moosesta ja niin edelleen. Jos maallisessa demokratiassa haluttaisiin olla johdonmukaisia, tulisi ivalta ja kritiikiltä suojella myös ei-uskonnollisia aatteita. Silloin olisi rikollista solvata myös Karl Marxia, Adam Smithiä ja muita filosofeja ja ajattelijoita, joita jotkut ihmisryhmät seuraavat, Rose jatkoi.
Tällainen johtaisi Rosen mukaan hiljaisuuden tyranniaan.
– Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu, ja hänellä on oikeus tukkia loukkaajan suu.
Sen lisäksi, että näin laaja vihapuheen määritelmä johtaisi sananvapauden tosiasialliseen lakkauttamiseen, se johtaisi myös loogisiin mahdottomuuksiin. Eri ryhmien tabut voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Ranskan armenialaiset voisivat vaatia EU:lta, että olisi rikollista kieltää armenialaisten kansanmurha historiallisena faktana ja vähättelyä kutsua sitä joksikin muuksi, ja Saksan turkkilaiset voisivat vaatia, että tämän tapahtuman kutsuminen kansanmurhaksi olisi turkkilaista kansanryhmää vastaan kiihottamisena kiellettävä.
Rosen mukaan voi olla pintapuolisesti houkutteleva ajatus, että me kaikki kunnioittaisimme toistemme tabuja, mutta se ei voi olla oikea tie.
– Toinen tie olisi kysyä itseltämme, mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.
”Sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.”
Rosen mukaan sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.– Kenenkään ei pitäisi saada yllyttää ketään tappamaan muslimeja tai väkivaltaan juutalaisia, punatukkaisia tai jalkapallofaneja vastaan”, Rose kiteyttää. “Sellaisen tulisi olla rikollista. Siinä sananvapauden rajan tulisi kulkea.
Rosen mukaan kenelläkään ei tulisi olla “oikeutta olla tulematta loukatuksi”, vaikka moni näyttääkin ajattelevan, että tällainen oikeus olisi todellinen.
– Ikävä kyllä monet poliitikot ajattelevat nykyisin, että yhteiskunnassa säilyy rauha, jos sananvapautta loukataan. Etenkin Euroopan nykytilanteessa minua huolestuttaa se, että poliitikot reagoivat alati kasvavaan turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja siirtolaisten tulvaan rajoittamalla sananvapautta entisestään.
On helppo yhtyä Rosen tulkintaan ihmisoikeuksista: sananvapautta on pakko rajoittaa jonkin verran, mutta vain sen verran kuin on välttämätöntä, ja nyt Euroopassa mennään yhä laajempaan vihapuheen ja muiden sananvapauden rajoitusten tulkintaan ja määritelmään. Voisi kuvitella, että tämä olisi itsestäänselvyys kaikille eurooppalaisille viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Neuvostoliiton hajoaminen ei kuitenkaan vahvistanut sananvapautta eurooppalaisena arvona, vaan sen heikentyminen alkoi nimenomaan 1990-luvulla.
Sananvapauden valvonta yritysten käsiin
Toukokuun lopussa Euroopan unionin komissio ilmoitti, että se oli sopinut Facebookin, Twitterin, Youtuben ja Microsoftin kanssa käytännöistä, joilla vihapuheen leviämistä ehkäistään internetissä Euroopassa. Sopimuksen mukaan yhtiöt sitoutuvat poistamaan niille ilmoitetut vihapuheviestit yleensä vuorokauden kuluessa.
Yhtiöt ottavat siis tehtäväkseen sellaisen vallan käyttämisen, jonka perinteisesti on katsottu olevan julkisen vallan käyttöä. Kyse ei siis ole vain siitä, että sananvapauden rajoituksia on alettu tulkita aiempaa laveammin. Niitä voisi kuitenkin edelleen tulkita normaaliin tapaan jälkikäteen tuomioistuimessa siten, että syytetyllä on mahdollista puolustautua.
Uusi käytäntö on lähellä ennakkosensuuria, ja ulkoistaa sananvapauden rajoittamisen yksityiselle yritykselle, joka joutuu punnitsemaan erilaisten, usein ristiriitaisten ja tarkoitushakuisten ilmiantojen painoarvoa suhteessa sananvapauteen.
Sopimus pohjautuu EU:n neuvoston puitepäätökseen rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin. Puitepäätös on vuodelta 2008.
Tanskalaisen ajatuspaja Justitian johtaja ja ihmisoikeusjuristi Jacob Mchangama kirjoitti Euroopan unionin vihapuhelainsäädännön “alhaisista juurista” Stanfordin yliopiston Hoover Institutionin Policy Review -lehdessä viisi vuotta sitten.
Mchangaman mukaan samoihin aikoihin kun EU lavensi puitepäätöksellään vihapuheen määritelmää, Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä määritellyn sananvapauden ala vain laajentui ja vahvistui liittovaltion korkeimman oikeuden tekemien päätösten myötä.
– Eurooppalainen ilmaisuvapauden käsite siten kieltää tiettyjä sisältöjä ja näkökulmia, Mchangaman kirjoittaa, kun taas yhdysvaltalainen käsite rajoittaa vain sellaisen suoraan yllyttämisen, joka “todennäköisesti johtaa avoimesti laittomiin tekoihin”.
Vapaan maailman kahden tukipilarin, Euroopan ja Yhdysvaltain välille on siis revennyt railo. Vaikkei Jyllands-Postenin päällikkö Rose sitä suoraan sanonutkaan, hänen edustamansa sananvapauskanta oli tyylipuhtaan amerikkalainen.
Unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”.
Vihapuhelainsäädännön juuret ovat kuitenkin päässeet laajalti unohtumaan, Mchangaman kirjoittaa. Yhdysvaltain ja Euroopan maiden eriytyminen on suhteellisen nuori ilmiö. Yhdysvallat ja Euroopan maiden enemmistö oli alun perin vihapuhelainsäädännön kansainvälistämistä vastaan. Euroopan maat ja Yhdysvallat jakoivat käsityksen, jonka mukaan ihmisoikeuksien tulisi suojata eikä rajoittaa ilmaisunvapautta.Mchangamanin mukaan tämä unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”. Tämän kehityksen alun Mchangaman ajoittaa vuoteen 1999, jolloin islamilainen yhteistyöjärjestö aloitti taistelunsa islamin kritisoinnin kriminalisoimiseksi länsimaissa.
YK hylkäsi Neuvostoliiton vaateet
Mikä siis on unohtunut? Palataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuonna 1948. Moni meistä on oppinut sen lopullisen version koulussa. Harva tietää, millaista vääntöä sen artiklasta 19 luonnosvaiheessa käytiin.
Artiklan 19 mukaan “jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.
Suurin osa maista olisi hyväksynyt sellaisenaan Yhdysvaltain yksinkertaisen luonnoksen, jonka mukaan sananvapaus on olemassa puheen, lehdistön ja minkä tahansa välineen muodossa. Neuvostoliitto kuitenkin esitti jatkuvasti muutosehdotuksia, joiden tarkoitus oli kieltää “suvaitsemattomuuden” ilmaisut.
..on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.
Neuvostoliitto pyrki myös kieltämään “fasismin”, mutta niin länsimaat kuin monet ei-länsimaatkin pelkäsivät, että fasismia ei pystyttäisi määrittelemään kyllin tarkasti, Mchangaman kirjoittaa. Neuvostoliiton edustaja vähätteli näitä epäilyjä ja selitti, että fasismin voi määritellä “kapitalismin ja monopolien taantumuksellisimman sektion veriseksi diktatuuriksi”. Neuvostoliiton näkemyksen mukaan ihmisoikeusjulistuksen tulisi suojata ihmisiä fasismilta, jota oli kaikissa Euroopan maissa paitsi kansandemokratioissa.Mchangamanin mukaan on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.
Lopulta yleiskokous hylkäsi itäblokin edustajien ehdotukset, ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen jäi 1700-luvun valistuksen hengen mukainen käsitys sananvapaudesta.
Suoja syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan
Myös artiklasta 7 käytiin kova vääntö: Sen lopullisessa muotoilussa sanotaan, että “kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.”
Neuvostoliiton esittämässä muotoilussa YK:n jäsenmaiden olisi tullut kieltää “kaikenlaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihamielisyyden tai kansallisen poissulkevuuden tai vihan ja halveksunnan kannattaminen” rangaistavana rikoksena.
Yhdysvallat ja Belgia vastustivat Neuvostoliiton muotoilua. Australian ja Kiinan kompromissiesityksenä oli muotoilu, joka tuomitsi ainoastaan väkivaltaan kiihottamisen vähemmistöjä vastaan. Myös Britannia vastusti lainsäädäntöä, joka “kokemuksen mukaan ei olisi sen enempää välttämätöntä kuin tavoiteltavaakaan”.
Lopulta muun muassa Ranskan ja Jugoslavian tukemana “syrjinnän yllyttäminen” päätyi lopulliseen muotoiluun. Mchangamanin mukaan pyrkimyksessä velvoittaa jäsenmaat ilmaisunvapauden rajoittamiseen Neuvostoliitto oli hallitseva voima.
– On kiistämätöntä, että velvollisuus suojata syrjiintään tähtäävältä yllytykseltä voi edellyttää ilmaisunvapauden rajoituksia, Mchangaman kirjoittaa.
Neuvostoliiton alkuperäinen esitys oli kuitenkin Mchangamanin mielestä toteutunutta radikaalimpi. Neuvostoliitto pyrki syrjinnän yllyttämisen kieltoon. Lopullisen version suojan syrjintään yllyttämiseltä voi toteuttaa myös muilla keinoilla kuin rikoslain pykälillä, esimerkiksi kasvatuksen tai kampanjoinnin avulla, Mchangaman kirjoittaa.
Samanlainen ideologinen taistelu käytiin YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklasta 20 vuonna 1966. Sen mukaan “kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla”.
Ensimmäinen luonnos rajasi kiellettäväksi “kaiken kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihollisuuden puoltamisen, joka merkitsee yllytystä väkivaltaan”.
Puolakin huolestui ilmaisuvapaudesta
Neuvostoliiton johtama blokki oli kuitenkin sitä mieltä, että väkivaltaan yllytys oli riittämätön muotoilu, ja etsi laajempaa kieltoa “vihaan yllyttämisestä”. Puola ilmaisi tyytymättömyytensä alkuperäiseen muotoiluun, koska se ei mennyt “pahuuden juurille”. Puola oli huolestunut siitä, että ilmaisunvapautta voisi käyttää väärin muiden oikeuksien ja vapauksien eliminoimiseksi. Jugoslavian edustajan mukaan oli tärkeä tukahduttaa sellaisenkin vihan ilmeneminen, joka ei välttämättä johda väkivaltaan, mutta joka rappeuttaa ihmisen arvokkuutta.
Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sitten
Vihapuheen kieltäminen artiklan 20 nojalla oikeutettiin toisen maailmansodan kauhujen muistolla. Sen kriitikot kiinnittivät huomiota termien “viha” ja “vihollisuus” mielivaltaisuuteen, ja ilmaisunvapauden torpedoimisen mahdollisuuteen. Käytetyn kielen pelättiin antavan totalitaarisille valtioille keinon mitätöidä muut sopimuksessa mainitut oikeudet.Suomi ja muut pohjoismaat kuuluivat vielä tässä vaiheessa sananvapautta tiukasti puolustavaan blokkiin. Ruotsi argumentoi, että vihan ehkäisyssä tehokkaita keinoja ovat vapaa keskustelu, tieto ja kasvatus, ja että fanaattisen vainon vastalääkkeenä tulisi olla “vapaa keskustelu, informaatio ja väittely”. Britannian edustaja huomautti, että toisen maailmansodan aikana Mein Kampf oli vapaasti saatavilla Britanniassa, ja että hänen hallituksensa tulisi jatkamaan taistelua sen vapauskäsityksensä puolesta yhtä päättäväisesti kuin se taisteli Hitleriä vastaan.
Sananvapautta enemmän rajoittava sanamuoto lopulta voitti, lähinnä Itä-Euroopan kommunististen maiden äänillä. Samalla puolella oli muita heikosta ihmisoikeustilanteesta tunnettuja maita, kuten Saudi-Arabia, Haiti, Sudan ja Thaimaa.
Sananvapautta Jyllands-Postenin Flemming Rosen tapaan vain aivan välttämättömistä syistä rajoittavien maiden joukkoon kuului lähinnä vain liberaaleja demokratioita, kuten Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, kaikki pohjoismaat Suomi mukaanluettuna, Hollanti sekä muutama maa Euroopan ulkopuolella.
Nyt Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sitten, ja jota silloinen kommunistinen Eurooppa kannatti.
https://www.suomenuutiset.fi/eu-omaksui-neuvostoliiton-sananvapaustulkinnan/
StepanRudanskij
Respected Leader
EU omaksui Neuvostoliiton sananvapaustulkinnan – ”Lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu”
Moskovan Suuri Sirkus 7. elokuuta 1968. Hevonen hyppäämässä narua.
Itäblokki ajoi sodan jälkeen YK:n ihmisoikeussopimukseen laajaa vihapuheen määritelmää, jota länsimaat vastustivat. Nyt EU on omaksunut vanhan neuvostoliittolaisen tulkinnan. Tiedetoimittaja Marko Hamilo arvioi sananvapauden tilaa ja kehitystä Euroopan unionin alueella.
– Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa. Voimme ensinnäkin sanoa, että jos sinä kunnioitat minun tabujani, minä kunnioitan sinun. Jos on rikollista kieltää holokausti, tulisi myös olla rikollista kieltää Armenian kansanmurha, Ruandan kansanmurha ja muutkin historian kansanmurhat, pohti Jyllands-Postenin ulkomaantoimituksen päällikkö Flemming Rose puhuessaan Helsingin yliopiston juhlasalissa viime lokakuussa.
”Mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.”Rose tilasi vuonna 2005 lehden kulttuuripäätoimittajana 40 pilapiirtäjältä profeetta Muhammadia esittäviä pilapiirroksia eräänlaisena sananvapauden testinä. Kaksitoista pilakuvaa julkaistiin, jonka jälkeen kohu levisi ensin Tanskassa ja myöhemmin maailmanlaajuisesti.
Saako Karl Marxia arvostella?
– Jos on rikollista ivata profeetta Muhammadia, tulee olla rikollista myös ivata Jeesus Kristusta, Buddhaa, hindujumalia, Moosesta ja niin edelleen. Jos maallisessa demokratiassa haluttaisiin olla johdonmukaisia, tulisi ivalta ja kritiikiltä suojella myös ei-uskonnollisia aatteita. Silloin olisi rikollista solvata myös Karl Marxia, Adam Smithiä ja muita filosofeja ja ajattelijoita, joita jotkut ihmisryhmät seuraavat, Rose jatkoi.
Tällainen johtaisi Rosen mukaan hiljaisuuden tyranniaan.
– Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu, ja hänellä on oikeus tukkia loukkaajan suu.
Sen lisäksi, että näin laaja vihapuheen määritelmä johtaisi sananvapauden tosiasialliseen lakkauttamiseen, se johtaisi myös loogisiin mahdottomuuksiin. Eri ryhmien tabut voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Ranskan armenialaiset voisivat vaatia EU:lta, että olisi rikollista kieltää armenialaisten kansanmurha historiallisena faktana ja vähättelyä kutsua sitä joksikin muuksi, ja Saksan turkkilaiset voisivat vaatia, että tämän tapahtuman kutsuminen kansanmurhaksi olisi turkkilaista kansanryhmää vastaan kiihottamisena kiellettävä.
Rosen mukaan voi olla pintapuolisesti houkutteleva ajatus, että me kaikki kunnioittaisimme toistemme tabuja, mutta se ei voi olla oikea tie.
– Toinen tie olisi kysyä itseltämme, mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.
”Sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.”Rosen mukaan sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.
– Kenenkään ei pitäisi saada yllyttää ketään tappamaan muslimeja tai väkivaltaan juutalaisia, punatukkaisia tai jalkapallofaneja vastaan”, Rose kiteyttää. “Sellaisen tulisi olla rikollista. Siinä sananvapauden rajan tulisi kulkea.
Rosen mukaan kenelläkään ei tulisi olla “oikeutta olla tulematta loukatuksi”, vaikka moni näyttääkin ajattelevan, että tällainen oikeus olisi todellinen.
– Ikävä kyllä monet poliitikot ajattelevat nykyisin, että yhteiskunnassa säilyy rauha, jos sananvapautta loukataan. Etenkin Euroopan nykytilanteessa minua huolestuttaa se, että poliitikot reagoivat alati kasvavaan turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja siirtolaisten tulvaan rajoittamalla sananvapautta entisestään.
On helppo yhtyä Rosen tulkintaan ihmisoikeuksista: sananvapautta on pakko rajoittaa jonkin verran, mutta vain sen verran kuin on välttämätöntä, ja nyt Euroopassa mennään yhä laajempaan vihapuheen ja muiden sananvapauden rajoitusten tulkintaan ja määritelmään. Voisi kuvitella, että tämä olisi itsestäänselvyys kaikille eurooppalaisille viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Neuvostoliiton hajoaminen ei kuitenkaan vahvistanut sananvapautta eurooppalaisena arvona, vaan sen heikentyminen alkoi nimenomaan 1990-luvulla.
Sananvapauden valvonta yritysten käsiin
Toukokuun lopussa Euroopan unionin komissio ilmoitti, että se oli sopinut Facebookin, Twitterin, Youtuben ja Microsoftin kanssa käytännöistä, joilla vihapuheen leviämistä ehkäistään internetissä Euroopassa. Sopimuksen mukaan yhtiöt sitoutuvat poistamaan niille ilmoitetut vihapuheviestit yleensä vuorokauden kuluessa.
Yhtiöt ottavat siis tehtäväkseen sellaisen vallan käyttämisen, jonka perinteisesti on katsottu olevan julkisen vallan käyttöä. Kyse ei siis ole vain siitä, että sananvapauden rajoituksia on alettu tulkita aiempaa laveammin. Niitä voisi kuitenkin edelleen tulkita normaaliin tapaan jälkikäteen tuomioistuimessa siten, että syytetyllä on mahdollista puolustautua.
Uusi käytäntö on lähellä ennakkosensuuria, ja ulkoistaa sananvapauden rajoittamisen yksityiselle yritykselle, joka joutuu punnitsemaan erilaisten, usein ristiriitaisten ja tarkoitushakuisten ilmiantojen painoarvoa suhteessa sananvapauteen.
Sopimus pohjautuu EU:n neuvoston puitepäätökseen rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin. Puitepäätös on vuodelta 2008.
Tanskalaisen ajatuspaja Justitian johtaja ja ihmisoikeusjuristi Jacob Mchangama kirjoitti Euroopan unionin vihapuhelainsäädännön “alhaisista juurista” Stanfordin yliopiston Hoover Institutionin Policy Review -lehdessä viisi vuotta sitten.
Mchangaman mukaan samoihin aikoihin kun EU lavensi puitepäätöksellään vihapuheen määritelmää, Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä määritellyn sananvapauden ala vain laajentui ja vahvistui liittovaltion korkeimman oikeuden tekemien päätösten myötä.
– Eurooppalainen ilmaisuvapauden käsite siten kieltää tiettyjä sisältöjä ja näkökulmia, Mchangaman kirjoittaa, kun taas yhdysvaltalainen käsite rajoittaa vain sellaisen suoraan yllyttämisen, joka “todennäköisesti johtaa avoimesti laittomiin tekoihin”.
Vapaan maailman kahden tukipilarin, Euroopan ja Yhdysvaltain välille on siis revennyt railo. Vaikkei Jyllands-Postenin päällikkö Rose sitä suoraan sanonutkaan, hänen edustamansa sananvapauskanta oli tyylipuhtaan amerikkalainen.
Unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”.Vihapuhelainsäädännön juuret ovat kuitenkin päässeet laajalti unohtumaan, Mchangaman kirjoittaa. Yhdysvaltain ja Euroopan maiden eriytyminen on suhteellisen nuori ilmiö. Yhdysvallat ja Euroopan maiden enemmistö oli alun perin vihapuhelainsäädännön kansainvälistämistä vastaan. Euroopan maat ja Yhdysvallat jakoivat käsityksen, jonka mukaan ihmisoikeuksien tulisi suojata eikä rajoittaa ilmaisunvapautta.
Mchangamanin mukaan tämä unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”. Tämän kehityksen alun Mchangaman ajoittaa vuoteen 1999, jolloin islamilainen yhteistyöjärjestö aloitti taistelunsa islamin kritisoinnin kriminalisoimiseksi länsimaissa.
YK hylkäsi Neuvostoliiton vaateet
Mikä siis on unohtunut? Palataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuonna 1948. Moni meistä on oppinut sen lopullisen version koulussa. Harva tietää, millaista vääntöä sen artiklasta 19 luonnosvaiheessa käytiin.
Artiklan 19 mukaan “jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.
Suurin osa maista olisi hyväksynyt sellaisenaan Yhdysvaltain yksinkertaisen luonnoksen, jonka mukaan sananvapaus on olemassa puheen, lehdistön ja minkä tahansa välineen muodossa. Neuvostoliitto kuitenkin esitti jatkuvasti muutosehdotuksia, joiden tarkoitus oli kieltää “suvaitsemattomuuden” ilmaisut.
..on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.Neuvostoliitto pyrki myös kieltämään “fasismin”, mutta niin länsimaat kuin monet ei-länsimaatkin pelkäsivät, että fasismia ei pystyttäisi määrittelemään kyllin tarkasti, Mchangaman kirjoittaa. Neuvostoliiton edustaja vähätteli näitä epäilyjä ja selitti, että fasismin voi määritellä “kapitalismin ja monopolien taantumuksellisimman sektion veriseksi diktatuuriksi”. Neuvostoliiton näkemyksen mukaan ihmisoikeusjulistuksen tulisi suojata ihmisiä fasismilta, jota oli kaikissa Euroopan maissa paitsi kansandemokratioissa.
Mchangamanin mukaan on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.
Lopulta yleiskokous hylkäsi itäblokin edustajien ehdotukset, ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen jäi 1700-luvun valistuksen hengen mukainen käsitys sananvapaudesta.
Suoja syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan
Myös artiklasta 7 käytiin kova vääntö: Sen lopullisessa muotoilussa sanotaan, että “kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.”
Neuvostoliiton esittämässä muotoilussa YK:n jäsenmaiden olisi tullut kieltää “kaikenlaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihamielisyyden tai kansallisen poissulkevuuden tai vihan ja halveksunnan kannattaminen” rangaistavana rikoksena.
Yhdysvallat ja Belgia vastustivat Neuvostoliiton muotoilua. Australian ja Kiinan kompromissiesityksenä oli muotoilu, joka tuomitsi ainoastaan väkivaltaan kiihottamisen vähemmistöjä vastaan. Myös Britannia vastusti lainsäädäntöä, joka “kokemuksen mukaan ei olisi sen enempää välttämätöntä kuin tavoiteltavaakaan”.
Lopulta muun muassa Ranskan ja Jugoslavian tukemana “syrjinnän yllyttäminen” päätyi lopulliseen muotoiluun. Mchangamanin mukaan pyrkimyksessä velvoittaa jäsenmaat ilmaisunvapauden rajoittamiseen Neuvostoliitto oli hallitseva voima.
– On kiistämätöntä, että velvollisuus suojata syrjiintään tähtäävältä yllytykseltä voi edellyttää ilmaisunvapauden rajoituksia, Mchangaman kirjoittaa.
Neuvostoliiton alkuperäinen esitys oli kuitenkin Mchangamanin mielestä toteutunutta radikaalimpi. Neuvostoliitto pyrki syrjinnän yllyttämisen kieltoon. Lopullisen version suojan syrjintään yllyttämiseltä voi toteuttaa myös muilla keinoilla kuin rikoslain pykälillä, esimerkiksi kasvatuksen tai kampanjoinnin avulla, Mchangaman kirjoittaa.
Samanlainen ideologinen taistelu käytiin YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklasta 20 vuonna 1966. Sen mukaan “kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla”.
Ensimmäinen luonnos rajasi kiellettäväksi “kaiken kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihollisuuden puoltamisen, joka merkitsee yllytystä väkivaltaan”.
Puolakin huolestui ilmaisuvapaudesta
Neuvostoliiton johtama blokki oli kuitenkin sitä mieltä, että väkivaltaan yllytys oli riittämätön muotoilu, ja etsi laajempaa kieltoa “vihaan yllyttämisestä”. Puola ilmaisi tyytymättömyytensä alkuperäiseen muotoiluun, koska se ei mennyt “pahuuden juurille”. Puola oli huolestunut siitä, että ilmaisunvapautta voisi käyttää väärin muiden oikeuksien ja vapauksien eliminoimiseksi. Jugoslavian edustajan mukaan oli tärkeä tukahduttaa sellaisenkin vihan ilmeneminen, joka ei välttämättä johda väkivaltaan, mutta joka rappeuttaa ihmisen arvokkuutta.
Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sittenVihapuheen kieltäminen artiklan 20 nojalla oikeutettiin toisen maailmansodan kauhujen muistolla. Sen kriitikot kiinnittivät huomiota termien “viha” ja “vihollisuus” mielivaltaisuuteen, ja ilmaisunvapauden torpedoimisen mahdollisuuteen. Käytetyn kielen pelättiin antavan totalitaarisille valtioille keinon mitätöidä muut sopimuksessa mainitut oikeudet.
Suomi ja muut pohjoismaat kuuluivat vielä tässä vaiheessa sananvapautta tiukasti puolustavaan blokkiin. Ruotsi argumentoi, että vihan ehkäisyssä tehokkaita keinoja ovat vapaa keskustelu, tieto ja kasvatus, ja että fanaattisen vainon vastalääkkeenä tulisi olla “vapaa keskustelu, informaatio ja väittely”. Britannian edustaja huomautti, että toisen maailmansodan aikana Mein Kampf oli vapaasti saatavilla Britanniassa, ja että hänen hallituksensa tulisi jatkamaan taistelua sen vapauskäsityksensä puolesta yhtä päättäväisesti kuin se taisteli Hitleriä vastaan.
Sananvapautta enemmän rajoittava sanamuoto lopulta voitti, lähinnä Itä-Euroopan kommunististen maiden äänillä. Samalla puolella oli muita heikosta ihmisoikeustilanteesta tunnettuja maita, kuten Saudi-Arabia, Haiti, Sudan ja Thaimaa.
Sananvapautta Jyllands-Postenin Flemming Rosen tapaan vain aivan välttämättömistä syistä rajoittavien maiden joukkoon kuului lähinnä vain liberaaleja demokratioita, kuten Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, kaikki pohjoismaat Suomi mukaanluettuna, Hollanti sekä muutama maa Euroopan ulkopuolella.
Nyt Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sitten, ja jota silloinen kommunistinen Eurooppa kannatti.
https://www.suomenuutiset.fi/eu-omaksui-neuvostoliiton-sananvapaustulkinnan/
Onpas painavaa tavaraa.
Turun yliopistonEduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä muistuttaa Facebook-päivityksessään, ettei Tavion puhe ollut ensimmäinen kerta, kun eduskunnassa käytetään samanlaisia vertauksia.
– Kyllä eduskunnassa Hitler-kortilla on vuosikymmenten saatossa pelattu vaikka kuinka monet kerrat, vieläpä EU-yhteyksissäkin.
Poliittinen muisti on joskus lyhyt. Vuonna 1988 nyt Taviota arvostellut Pekka Haavisto kertoili suuressa salissa itse seuraavaa:
"Herra puhemies! Kun Euroopan yhdentyminen nostetaan poliittiseksi ja taloudelliseksi tavoitteeksi, voi sitä kohtaan esittää myös perusteltua kritiikkiä. Eurooppaa koskevassa esseessään amerikkalainen kirjailijatar Susan Sonntag on muotoillut ajatuksensa mielestäni melko hyvin: "Yhä uudelleen esiin nouseva, usein tekopyhä pyrkimys yhdistää Eurooppa poliittisesti, tuo moderni sotahuuto, on poikkeuksetta kaventanut kulttuurieroja. Samalla valtiovalta on keskittynyt ja päätösvalta joutunut yhä harvempien käsiin. Niin kävi jo Rooman valtakunnan kukoistaessa. Sopii muistaa, että Napoleonin lisäksi myös Hitler kuulutti yleiseurooppalaista ihannetta."
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4...usta++rangaistuksia+ei+ole+kuitenkaan+tulossa
– Kyllä eduskunnassa Hitler-kortilla on vuosikymmenten saatossa pelattu vaikka kuinka monet kerrat, vieläpä EU-yhteyksissäkin.
Poliittinen muisti on joskus lyhyt. Vuonna 1988 nyt Taviota arvostellut Pekka Haavisto kertoili suuressa salissa itse seuraavaa:
"Herra puhemies! Kun Euroopan yhdentyminen nostetaan poliittiseksi ja taloudelliseksi tavoitteeksi, voi sitä kohtaan esittää myös perusteltua kritiikkiä. Eurooppaa koskevassa esseessään amerikkalainen kirjailijatar Susan Sonntag on muotoillut ajatuksensa mielestäni melko hyvin: "Yhä uudelleen esiin nouseva, usein tekopyhä pyrkimys yhdistää Eurooppa poliittisesti, tuo moderni sotahuuto, on poikkeuksetta kaventanut kulttuurieroja. Samalla valtiovalta on keskittynyt ja päätösvalta joutunut yhä harvempien käsiin. Niin kävi jo Rooman valtakunnan kukoistaessa. Sopii muistaa, että Napoleonin lisäksi myös Hitler kuulutti yleiseurooppalaista ihannetta."
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4...usta++rangaistuksia+ei+ole+kuitenkaan+tulossa
Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?
15.12.2018 08:13 Ville Tavio
Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?
Kritisoin eduskunnan täysistunnossa Euroopan unionin suuntaa. Kerroin kannattavani Suomen itsenäisyyttä ja sanoin EU-myönteisten federalistien luovan uudenlaista Neuvostoliittoa tai natsi-Saksaa.
Puheeni haluttiin ymmärtää tahallaan väärin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti puheeni halventavan holokaustin uhreja.
Väite on naurettava ja sillä yritetään siirtää huomio pois EU:n, Neuvostoliiton ja natsi-Saksan yhtäläisyyksistä. Puheenvuorossani en viitannut holokaustiin. Olen yksi harvoista nykyisistä kansanedustajista, joiden vieraina on jopa eduskunnassa käynyt holokaustista selvinneitä.
Mainitsen nyt tarkasteltaviksi seuraavia kriteereitä, joiden kautta EU:n vertailu Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan on perusteltua: Yhden näkemyksen esittäminen totuutena opetuksessa ja valtio-omisteisessa mediassa. Nimellinen sananvapaus, todellisuudessa kasvava sensuuri. Tuotetaan propagandaa keksityin termein kuten ”vihapuhe” tai ”populismi”, jotka todellisuudessa tarkoittavat lähinnä järjestelmän vastustamista. Pyrkimys estää ja mustamaalata järjestelmän vastustajat. Keskuskomitean harvainvalta, jossa yhdestä maasta johdetaan järjestelmälle suosiollisten hallitusten vetämiä vasallivaltioita. Järjestelmän suuruudenhulluja visioita ja laajentumispyrkimyksiä. Sokea usko omaan byrokratiaan ja säätelyyn. Massiiviset väestönsiirrot. Näennäisesti menestyvä mutta velkarahaan perustuva valtiontalous. Johtohenkilöitä ei valita vaaleilla, vaan heidät nimitetään eliitin keskuudesta.
Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati täysistunnossa hiljentämistäni ja vei asian eduskunnan puhemiesneuvoston käsittelyyn vaatien minulle rangaistusta. Puhemiesneuvosto on käsitellyt asian, eikä antanut minulle mitään sanktiota.
(Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 15.12.2018.)
http://villetavio.puheenvuoro.uusis...rtasin-euta-neuvostoliittoon-ja-natsi-saksaan
15.12.2018 08:13 Ville Tavio
Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?
Kritisoin eduskunnan täysistunnossa Euroopan unionin suuntaa. Kerroin kannattavani Suomen itsenäisyyttä ja sanoin EU-myönteisten federalistien luovan uudenlaista Neuvostoliittoa tai natsi-Saksaa.
Puheeni haluttiin ymmärtää tahallaan väärin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti puheeni halventavan holokaustin uhreja.
Väite on naurettava ja sillä yritetään siirtää huomio pois EU:n, Neuvostoliiton ja natsi-Saksan yhtäläisyyksistä. Puheenvuorossani en viitannut holokaustiin. Olen yksi harvoista nykyisistä kansanedustajista, joiden vieraina on jopa eduskunnassa käynyt holokaustista selvinneitä.
Mainitsen nyt tarkasteltaviksi seuraavia kriteereitä, joiden kautta EU:n vertailu Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan on perusteltua: Yhden näkemyksen esittäminen totuutena opetuksessa ja valtio-omisteisessa mediassa. Nimellinen sananvapaus, todellisuudessa kasvava sensuuri. Tuotetaan propagandaa keksityin termein kuten ”vihapuhe” tai ”populismi”, jotka todellisuudessa tarkoittavat lähinnä järjestelmän vastustamista. Pyrkimys estää ja mustamaalata järjestelmän vastustajat. Keskuskomitean harvainvalta, jossa yhdestä maasta johdetaan järjestelmälle suosiollisten hallitusten vetämiä vasallivaltioita. Järjestelmän suuruudenhulluja visioita ja laajentumispyrkimyksiä. Sokea usko omaan byrokratiaan ja säätelyyn. Massiiviset väestönsiirrot. Näennäisesti menestyvä mutta velkarahaan perustuva valtiontalous. Johtohenkilöitä ei valita vaaleilla, vaan heidät nimitetään eliitin keskuudesta.
Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati täysistunnossa hiljentämistäni ja vei asian eduskunnan puhemiesneuvoston käsittelyyn vaatien minulle rangaistusta. Puhemiesneuvosto on käsitellyt asian, eikä antanut minulle mitään sanktiota.
(Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 15.12.2018.)
http://villetavio.puheenvuoro.uusis...rtasin-euta-neuvostoliittoon-ja-natsi-saksaan
EU omaksui Neuvostoliiton sananvapaustulkinnan – ”Lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu”
Moskovan Suuri Sirkus 7. elokuuta 1968. Hevonen hyppäämässä narua.
Itäblokki ajoi sodan jälkeen YK:n ihmisoikeussopimukseen laajaa vihapuheen määritelmää, jota länsimaat vastustivat. Nyt EU on omaksunut vanhan neuvostoliittolaisen tulkinnan. Tiedetoimittaja Marko Hamilo arvioi sananvapauden tilaa ja kehitystä Euroopan unionin alueella.
– Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa. Voimme ensinnäkin sanoa, että jos sinä kunnioitat minun tabujani, minä kunnioitan sinun. Jos on rikollista kieltää holokausti, tulisi myös olla rikollista kieltää Armenian kansanmurha, Ruandan kansanmurha ja muutkin historian kansanmurhat, pohti Jyllands-Postenin ulkomaantoimituksen päällikkö Flemming Rose puhuessaan Helsingin yliopiston juhlasalissa viime lokakuussa.
”Mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.”Rose tilasi vuonna 2005 lehden kulttuuripäätoimittajana 40 pilapiirtäjältä profeetta Muhammadia esittäviä pilapiirroksia eräänlaisena sananvapauden testinä. Kaksitoista pilakuvaa julkaistiin, jonka jälkeen kohu levisi ensin Tanskassa ja myöhemmin maailmanlaajuisesti.
Saako Karl Marxia arvostella?
– Jos on rikollista ivata profeetta Muhammadia, tulee olla rikollista myös ivata Jeesus Kristusta, Buddhaa, hindujumalia, Moosesta ja niin edelleen. Jos maallisessa demokratiassa haluttaisiin olla johdonmukaisia, tulisi ivalta ja kritiikiltä suojella myös ei-uskonnollisia aatteita. Silloin olisi rikollista solvata myös Karl Marxia, Adam Smithiä ja muita filosofeja ja ajattelijoita, joita jotkut ihmisryhmät seuraavat, Rose jatkoi.
Tällainen johtaisi Rosen mukaan hiljaisuuden tyranniaan.
– Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, lopulta kukaan ei voi sanoa mitään ilman, että joku loukkaantuu, ja hänellä on oikeus tukkia loukkaajan suu.
Sen lisäksi, että näin laaja vihapuheen määritelmä johtaisi sananvapauden tosiasialliseen lakkauttamiseen, se johtaisi myös loogisiin mahdottomuuksiin. Eri ryhmien tabut voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Ranskan armenialaiset voisivat vaatia EU:lta, että olisi rikollista kieltää armenialaisten kansanmurha historiallisena faktana ja vähättelyä kutsua sitä joksikin muuksi, ja Saksan turkkilaiset voisivat vaatia, että tämän tapahtuman kutsuminen kansanmurhaksi olisi turkkilaista kansanryhmää vastaan kiihottamisena kiellettävä.
Rosen mukaan voi olla pintapuolisesti houkutteleva ajatus, että me kaikki kunnioittaisimme toistemme tabuja, mutta se ei voi olla oikea tie.
– Toinen tie olisi kysyä itseltämme, mitkä ovat vähimmäisrajoitukset sananvapaudelle, jotta yhteiselomme olisi rauhaisaa tässä globaalissa maailmassa.
”Sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.”Rosen mukaan sananvapauden rajojen tulisi kulkea väkivallan lietsomisessa.
– Kenenkään ei pitäisi saada yllyttää ketään tappamaan muslimeja tai väkivaltaan juutalaisia, punatukkaisia tai jalkapallofaneja vastaan”, Rose kiteyttää. “Sellaisen tulisi olla rikollista. Siinä sananvapauden rajan tulisi kulkea.
Rosen mukaan kenelläkään ei tulisi olla “oikeutta olla tulematta loukatuksi”, vaikka moni näyttääkin ajattelevan, että tällainen oikeus olisi todellinen.
– Ikävä kyllä monet poliitikot ajattelevat nykyisin, että yhteiskunnassa säilyy rauha, jos sananvapautta loukataan. Etenkin Euroopan nykytilanteessa minua huolestuttaa se, että poliitikot reagoivat alati kasvavaan turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja siirtolaisten tulvaan rajoittamalla sananvapautta entisestään.
On helppo yhtyä Rosen tulkintaan ihmisoikeuksista: sananvapautta on pakko rajoittaa jonkin verran, mutta vain sen verran kuin on välttämätöntä, ja nyt Euroopassa mennään yhä laajempaan vihapuheen ja muiden sananvapauden rajoitusten tulkintaan ja määritelmään. Voisi kuvitella, että tämä olisi itsestäänselvyys kaikille eurooppalaisille viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Neuvostoliiton hajoaminen ei kuitenkaan vahvistanut sananvapautta eurooppalaisena arvona, vaan sen heikentyminen alkoi nimenomaan 1990-luvulla.
Sananvapauden valvonta yritysten käsiin
Toukokuun lopussa Euroopan unionin komissio ilmoitti, että se oli sopinut Facebookin, Twitterin, Youtuben ja Microsoftin kanssa käytännöistä, joilla vihapuheen leviämistä ehkäistään internetissä Euroopassa. Sopimuksen mukaan yhtiöt sitoutuvat poistamaan niille ilmoitetut vihapuheviestit yleensä vuorokauden kuluessa.
Yhtiöt ottavat siis tehtäväkseen sellaisen vallan käyttämisen, jonka perinteisesti on katsottu olevan julkisen vallan käyttöä. Kyse ei siis ole vain siitä, että sananvapauden rajoituksia on alettu tulkita aiempaa laveammin. Niitä voisi kuitenkin edelleen tulkita normaaliin tapaan jälkikäteen tuomioistuimessa siten, että syytetyllä on mahdollista puolustautua.
Uusi käytäntö on lähellä ennakkosensuuria, ja ulkoistaa sananvapauden rajoittamisen yksityiselle yritykselle, joka joutuu punnitsemaan erilaisten, usein ristiriitaisten ja tarkoitushakuisten ilmiantojen painoarvoa suhteessa sananvapauteen.
Sopimus pohjautuu EU:n neuvoston puitepäätökseen rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin. Puitepäätös on vuodelta 2008.
Tanskalaisen ajatuspaja Justitian johtaja ja ihmisoikeusjuristi Jacob Mchangama kirjoitti Euroopan unionin vihapuhelainsäädännön “alhaisista juurista” Stanfordin yliopiston Hoover Institutionin Policy Review -lehdessä viisi vuotta sitten.
Mchangaman mukaan samoihin aikoihin kun EU lavensi puitepäätöksellään vihapuheen määritelmää, Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä määritellyn sananvapauden ala vain laajentui ja vahvistui liittovaltion korkeimman oikeuden tekemien päätösten myötä.
– Eurooppalainen ilmaisuvapauden käsite siten kieltää tiettyjä sisältöjä ja näkökulmia, Mchangaman kirjoittaa, kun taas yhdysvaltalainen käsite rajoittaa vain sellaisen suoraan yllyttämisen, joka “todennäköisesti johtaa avoimesti laittomiin tekoihin”.
Vapaan maailman kahden tukipilarin, Euroopan ja Yhdysvaltain välille on siis revennyt railo. Vaikkei Jyllands-Postenin päällikkö Rose sitä suoraan sanonutkaan, hänen edustamansa sananvapauskanta oli tyylipuhtaan amerikkalainen.
Unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”.Vihapuhelainsäädännön juuret ovat kuitenkin päässeet laajalti unohtumaan, Mchangaman kirjoittaa. Yhdysvaltain ja Euroopan maiden eriytyminen on suhteellisen nuori ilmiö. Yhdysvallat ja Euroopan maiden enemmistö oli alun perin vihapuhelainsäädännön kansainvälistämistä vastaan. Euroopan maat ja Yhdysvallat jakoivat käsityksen, jonka mukaan ihmisoikeuksien tulisi suojata eikä rajoittaa ilmaisunvapautta.
Mchangamanin mukaan tämä unohtunut historia olisi hyvä pitää mielessä nyt, kun ilmaisunvapauden rajoittamista vihapuhelainsäädännöllä on pyritty laajentamaan uskontojen loukkaamiseen ja “islamofobiaan”. Tämän kehityksen alun Mchangaman ajoittaa vuoteen 1999, jolloin islamilainen yhteistyöjärjestö aloitti taistelunsa islamin kritisoinnin kriminalisoimiseksi länsimaissa.
YK hylkäsi Neuvostoliiton vaateet
Mikä siis on unohtunut? Palataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuonna 1948. Moni meistä on oppinut sen lopullisen version koulussa. Harva tietää, millaista vääntöä sen artiklasta 19 luonnosvaiheessa käytiin.
Artiklan 19 mukaan “jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.
Suurin osa maista olisi hyväksynyt sellaisenaan Yhdysvaltain yksinkertaisen luonnoksen, jonka mukaan sananvapaus on olemassa puheen, lehdistön ja minkä tahansa välineen muodossa. Neuvostoliitto kuitenkin esitti jatkuvasti muutosehdotuksia, joiden tarkoitus oli kieltää “suvaitsemattomuuden” ilmaisut.
..on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.Neuvostoliitto pyrki myös kieltämään “fasismin”, mutta niin länsimaat kuin monet ei-länsimaatkin pelkäsivät, että fasismia ei pystyttäisi määrittelemään kyllin tarkasti, Mchangaman kirjoittaa. Neuvostoliiton edustaja vähätteli näitä epäilyjä ja selitti, että fasismin voi määritellä “kapitalismin ja monopolien taantumuksellisimman sektion veriseksi diktatuuriksi”. Neuvostoliiton näkemyksen mukaan ihmisoikeusjulistuksen tulisi suojata ihmisiä fasismilta, jota oli kaikissa Euroopan maissa paitsi kansandemokratioissa.
Mchangamanin mukaan on selvää, että Neuvostoliiton ehdotus ei ollut tarkoitettu vain natsismia vaan myös kapitalismin ja liberaalin demokratian agitoimista vastaan, ja kaikella todennäköisyydellä minkä tahansa muuta ideologiaa paitsi kommunismia vastaan.
Lopulta yleiskokous hylkäsi itäblokin edustajien ehdotukset, ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen jäi 1700-luvun valistuksen hengen mukainen käsitys sananvapaudesta.
Suoja syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan
Myös artiklasta 7 käytiin kova vääntö: Sen lopullisessa muotoilussa sanotaan, että “kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.”
Neuvostoliiton esittämässä muotoilussa YK:n jäsenmaiden olisi tullut kieltää “kaikenlaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihamielisyyden tai kansallisen poissulkevuuden tai vihan ja halveksunnan kannattaminen” rangaistavana rikoksena.
Yhdysvallat ja Belgia vastustivat Neuvostoliiton muotoilua. Australian ja Kiinan kompromissiesityksenä oli muotoilu, joka tuomitsi ainoastaan väkivaltaan kiihottamisen vähemmistöjä vastaan. Myös Britannia vastusti lainsäädäntöä, joka “kokemuksen mukaan ei olisi sen enempää välttämätöntä kuin tavoiteltavaakaan”.
Lopulta muun muassa Ranskan ja Jugoslavian tukemana “syrjinnän yllyttäminen” päätyi lopulliseen muotoiluun. Mchangamanin mukaan pyrkimyksessä velvoittaa jäsenmaat ilmaisunvapauden rajoittamiseen Neuvostoliitto oli hallitseva voima.
– On kiistämätöntä, että velvollisuus suojata syrjiintään tähtäävältä yllytykseltä voi edellyttää ilmaisunvapauden rajoituksia, Mchangaman kirjoittaa.
Neuvostoliiton alkuperäinen esitys oli kuitenkin Mchangamanin mielestä toteutunutta radikaalimpi. Neuvostoliitto pyrki syrjinnän yllyttämisen kieltoon. Lopullisen version suojan syrjintään yllyttämiseltä voi toteuttaa myös muilla keinoilla kuin rikoslain pykälillä, esimerkiksi kasvatuksen tai kampanjoinnin avulla, Mchangaman kirjoittaa.
Samanlainen ideologinen taistelu käytiin YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen artiklasta 20 vuonna 1966. Sen mukaan “kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla”.
Ensimmäinen luonnos rajasi kiellettäväksi “kaiken kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihollisuuden puoltamisen, joka merkitsee yllytystä väkivaltaan”.
Puolakin huolestui ilmaisuvapaudesta
Neuvostoliiton johtama blokki oli kuitenkin sitä mieltä, että väkivaltaan yllytys oli riittämätön muotoilu, ja etsi laajempaa kieltoa “vihaan yllyttämisestä”. Puola ilmaisi tyytymättömyytensä alkuperäiseen muotoiluun, koska se ei mennyt “pahuuden juurille”. Puola oli huolestunut siitä, että ilmaisunvapautta voisi käyttää väärin muiden oikeuksien ja vapauksien eliminoimiseksi. Jugoslavian edustajan mukaan oli tärkeä tukahduttaa sellaisenkin vihan ilmeneminen, joka ei välttämättä johda väkivaltaan, mutta joka rappeuttaa ihmisen arvokkuutta.
Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sittenVihapuheen kieltäminen artiklan 20 nojalla oikeutettiin toisen maailmansodan kauhujen muistolla. Sen kriitikot kiinnittivät huomiota termien “viha” ja “vihollisuus” mielivaltaisuuteen, ja ilmaisunvapauden torpedoimisen mahdollisuuteen. Käytetyn kielen pelättiin antavan totalitaarisille valtioille keinon mitätöidä muut sopimuksessa mainitut oikeudet.
Suomi ja muut pohjoismaat kuuluivat vielä tässä vaiheessa sananvapautta tiukasti puolustavaan blokkiin. Ruotsi argumentoi, että vihan ehkäisyssä tehokkaita keinoja ovat vapaa keskustelu, tieto ja kasvatus, ja että fanaattisen vainon vastalääkkeenä tulisi olla “vapaa keskustelu, informaatio ja väittely”. Britannian edustaja huomautti, että toisen maailmansodan aikana Mein Kampf oli vapaasti saatavilla Britanniassa, ja että hänen hallituksensa tulisi jatkamaan taistelua sen vapauskäsityksensä puolesta yhtä päättäväisesti kuin se taisteli Hitleriä vastaan.
Sananvapautta enemmän rajoittava sanamuoto lopulta voitti, lähinnä Itä-Euroopan kommunististen maiden äänillä. Samalla puolella oli muita heikosta ihmisoikeustilanteesta tunnettuja maita, kuten Saudi-Arabia, Haiti, Sudan ja Thaimaa.
Sananvapautta Jyllands-Postenin Flemming Rosen tapaan vain aivan välttämättömistä syistä rajoittavien maiden joukkoon kuului lähinnä vain liberaaleja demokratioita, kuten Yhdysvallat, Britannia, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, kaikki pohjoismaat Suomi mukaanluettuna, Hollanti sekä muutama maa Euroopan ulkopuolella.
Nyt Euroopan Unioni näyttää parhaansa mukaan edistävän sellaista vihapuhelainsäädäntöä, jota vastaan vapaa Eurooppa taisteli 50 sitten, ja jota silloinen kommunistinen Eurooppa kannatti.
https://www.suomenuutiset.fi/eu-omaksui-neuvostoliiton-sananvapaustulkinnan/
Ei mulla muuta..
Panssari Salama
Respected Leader
Jos argumentoinnin taito ei riitä parempaan kuin Neuvostoliitto- ja Natsi-Saksa -vertailuihin, niin kyllä siinä EU-kriitikko ihan itse maalaa itseään. Miten se vanha "sääntö" Natsi-kortista ja sen esille kaivamisesta taas menikään.
Panssari Salama
Respected Leader
strelailija
Majuri
Hyvä huomio. Perussuomalaisten kirjoituksissa laatuskaala on hurjan laaja. On loistavia kirjoittajia, kuten Turkkila, Halla-aho ja moni muu, joiden tuotoksia on ilo lukea, vaikka kaikkea sisältöä ei itse aina olisi valmis komppaamaankaan. Sitten silmien eteen putkahtaa jotain mökellystä, joka herättää lähinnä myötähäpeää. Varmasti kirjoittajilla on paljon painavaa sanottavaa mutta sen julkituomiseen kannattaisi panostaa huomattavasti enemmän.
Eli ongelma on argumentointi, ei asia?
Panssari Salama
Respected Leader
Siis yleiesellä tasolla kyllä. Jos asia oli EU:n liittovaltiokehityksen vastustaminen, ja näiden esille nostettujen seikkojen saaminen keskustelun piiriin, niin eipä ihan sitten mennyt niinkuin Strömsössä?