#vihapuhe

23. toukokuuta 2017
Vilpittömät onnitteluni islamia edistäville monikultturisteille


Euroopassa lasketaan jälleen kuolonuhreja. Tällä kertaa onnenpyörän osoitin pysähtyi Manchesteriin, jossa muuan libyalaistaustainen jihadisti tappoi ainakin 19 ihmistä ja haavoitti noin 50:ttä terroristijärjestö ISIS:in iskussa. Sormet ja varpaat eivät oikein tahdo riittää laskemiseen; kuolonuhrien määrä kun nousi vielä aamupäivällä 22:een.

Onnittelen vilpittömästi Euroopan johtavia poliitikkoja tuloksellisesta toiminnasta. Harvoin ketkään poliitikot ovat onnistuneet näin perusteellisesti tavoitteissaan, eli monikulttuurisen yhteiskunnan luomisessa.

Huomautan, että minä en kiitä heitä monikulttuurisen painajaisen luomisesta Eurooppaan. Minä vain onnittelen heitä onnistumisessa omien tavoitteidensa saavuttamisessa, ja sehän tässä on se ykkösasia.

Islamin kanssa terrorismilla ei tietenkään myönnetä olevan mitään tekemistä, vaikka lähes sata prosenttia viime vuosina tehdyistä terroriteoista ovat muslimien tekosia. Hiusten halkojat hifistelevät korrelaation ja kausaation erolla ja väittävät, että muslimien ja terrori-iskujen yhtäaikainen lisääntyminen osoittaa vain samanaikaista esiintymistä mutta ei todista iskujen johtuvan islamista.

Näin he pyrkivät peittämään sen, että yhteiskunnallisten ilmiöiden kyseessä ollessa on syyn ja seurauksen välistä kausaalisuhdetta yleensäkin hyvin vaikea osoittaa (Humen pohtima ongelma), ja juuri siksi sen osoittamiseen hyväksytään tilastollinen yhteisesiintyminen. Yleensä se riittää, kun otos on suuri, näyttö runsas ja pöytä muilta selitystekijöiltä puhdas (Suppesin todennäköisyysratkaisu), joten älköön kukaan tieteenfilosofiaa ymmärtämätön mäkättäkö mitään.

Onnittelen siis Angela Merkeliä, François Hollandea, Emmanuel Macronia, Stefan Löfveniä, James Cameronia, Jean-Claude Junckeria sekä kotimaisia kansanvihollisia Alexander Stubbia, Petteri Orpoa, Eva Biaudeta ja monia muita puolimielisiä, jotka ovat pitäneet rajoja apposen auki muslimien pyhän sodan levittämiseksi Lähi-idästä Euroopan kaduille.

Harvoin kukaan saavuttaa ihanteitaan noin hienosti ja totaalisesti. Minä ja Jussi Halla-aho, jotka jankutimme blogeissamme jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä asti, mihin kaikkeen muslimien invaasio johtaa, olemme selvästi hävinneet. Tunnustan.

Voittajat eivät myöskään aio antaa periksi lopullisten tavoitteidensa saavuttamiseksi ja Euroopan kansojen ihmisarvon kukistamiseksi. Uhrien läheisten kannanotot ”me emme pelkää” ja ”meitä ei voi voittaa”, ovat muodostuneet säälittäviksi kliseiksi, joita Yleisradio toisti jälleen uutisjutussaan. Raportin mukaan kaikki vain nöyrästi ”hiljentyivät” ja ”puhaltavat nyt yhteen hiileen”, ikään kuin kukaan ei olisi ollut oikeasti hiilenä hyökkäyksen vuoksi.

Ylen aamu-TV:ssä toimittajat kiittelivät terrori-iskua siitä, että ”yhteisöllisyys kasvaa iskujen myötä” ja että tekijä oli vain ”tavallinen” (sic!) Manchester Unitedia kannattava muslimi. Yleisradion haastatteleman paikallisen asukkaan mukaan ”tämä päivä tullaan muistamaan yhtenä ylpeimmistä hetkistä kaupungin historiassa”. Ihmisen pitää olla sekaisin kuin seinäkello sanoakseen jotain noin ajattelematonta, tai hän on suvaitsevaisen median manipuloima.

Ilta-Sanomat puolestaan kaunisteli asiaa nostamalla otsikoihin terrori-iskuun liittyvät ”huijausviestit”, ikään kuin tapahtuman päämerkitys olisi ollut terrori-iskua koskevan informaation epäluotettavuus. Kurjilla tosiasioilla on ilmeisesti taipumus sotkea median hyvää tarinaa monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Sairasta on, että EU koettaa leimata länsimaisten ihmisten yritykset puolustaa kotimaitaan ”vihapuheeksi”, jota se pyrkii kitkemään nettilangoilta Googlea, Facebookia, Twitteriä ja YouTubea ripittämällä. No, tällaisten palvelujen elinkaari onkin noin seitsemän vuotta, joten joutavathan nuo mennä. Monopolifirmojen kaatuessa tulee toimintatilaisuuksia uusille. Konkurssi on joka tapauksessa edessä jokaisella sellaisella Internet-toimijalla, joka yrittää tukahduttaa totuutta ja patistella ihmisiä sensuurin alle.

Samanaikaisesti valheellinen valtamedia tekee kaikkensa suoltaakseen maahanmuuton välttämättömyyttä ja monikulttuurisuuden ihanuutta mainostavaa propagandaa ja haukkuakseen näiden ideologioiden kriitikoita. Donald Trump, Geert Wilders, Viktor Orbán ja Marine Le Pen eivät ole kuitenkaan räjäyttäneet yhtään pommia, kuten eivät myöskään heidän tukijansa. Mutta Pim Fortuyn kyllä murhattiin ”islamin puolustamiseksi”.

Suomessa käräjäoikeudet vievät kuin sikaa korvasta maamme tunnetuinta maahanmuuttajataustaista maahanmuuton kriitikkoa, Junes Lokkaa, ja Ruotsissa haastettiin oikeuteen 70-vuotias virkkuumummu niin ikään ”vääristä sanoista”, kun oli mennyt toteamaan netissä, että maahanmuuttajat ulostavat kaduille ja polttavat autoja. Suomessa poliisi kouluttaa lisää ajatusrikospoliiseja lapsenvahdeiksi oppineille, ikään kuin ongelmana ei olisikaan islamistinen terrori vaan kansalaisten tervejärkinen kritiikki läpimätää valloituspolitiikkaa, hijrahia, vastaan.

Tämän kaiken tapahtuessa palestiinalaiset valmistelevat perinteistä ”raivon päiväänsä”, joka sai alkunsa Israelin perustamisesta 1948 ja jonka tavoite on edelleenkin kiistää Israelin olemassaolon oikeus juutalaisten valtiona. Islamistinen jihad ei ole vain paikallinen vaan globaali ilmiö, sillä myös Filippiineillä ISIS:iä edustavat asemiehet hyökkäsivät äskettäin keskikokoiseen kaupunkiin.

Koska en ole maataloustaustainen vaan ihan vain kaupunkilaisjärkeä käyttävä henkilö, en todellakaan tiedä, mitä voi tehdä vesikauhuun tai hullun lehmän tautiin sairastuneelle sonnille tai naudalle, joka suu vaahdossa pyrkii ulos aitauksestaan.

Mutta sen tiedän, että te voititte. Onnea vielä kerran kaikille niille pässinpäille, jotka ovat laittaneet nimensä tähän yliopistotoimijoiden listaan ”ihmisoikeuksien turvaamiseksi” Lähi-idästä tulviville muslimeille. Olisi mielenkiintoista tietää, milloin he keräävät listan puolustamaan länsimaisten ihmisten oikeutta elämään ja vastustamaan muslimiterroristien harjoittamaa mielivaltaa. Eivät ilmeisesti koskaan, sillä kaikki listan kalliisti palkatut yliopistotoimijat ovat läntisten kansakuntien, yhteiskuntajärjestelmän ja kriittisen tieteen mädättäjiä, ihan joka ikinen.

Paljon on vielä työtä tekemättä ja pakolaisia vastaanottamatta, että myös Suomi saadaan kaulaansa myöten samaan liriin, jossa Britannia, Ranska, Saksa, Benelux-maat ja Ruotsi jo ovat. Ehkä Jaakko Hämeen-Anttilalla olisi jotakin hymisemistä tähän, Britanniassa kun on.

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/
 
Onnittelen siis Angela Merkeliä, François Hollandea, Emmanuel Macronia, Stefan Löfveniä, James Cameronia, Jean-Claude Junckeria sekä kotimaisia kansanvihollisia Alexander Stubbia, Petteri Orpoa, Eva Biaudeta ja monia muita puolimielisiä, jotka ovat pitäneet rajoja apposen auki muslimien pyhän sodan levittämiseksi Lähi-idästä Euroopan kaduille.

Pitkälti olen kirjoituksesta samaa mieltä (olen siis ajatusrikollinen) mutta Cameron sentään ymmärsi todeta että monikulttuurisuus oli suuri virhe. Varmastikin silloin UK:ssa tajuttiin että mihin kaaokseen EU vielä ajautuu.. josta sitten seurasi jotakuinkin odotettu seuraus Brexit ja tulee vielä paljon muuta:
http://www.newstatesman.com/blogs/the-staggers/2011/02/terrorism-islam-ideology
https://www.independent.co.uk/news/uk/politics/cameron-my-war-on-multiculturalism-2205074.html
https://www.theguardian.com/politics/2011/feb/05/david-cameron-attack-multiculturalism-coalition
http://www.bbc.co.uk/news/uk-politics-12371994

Siteeraan BBC:tä, jo vuonna 2011 kun oireita alettiin nähdä:
"State multiculturalism has failed, says David Cameron"

Kyse on siis valtion harjoittamasta monikulttuurisuuden pakkopolitiikasta.
Ei siitä että olemme kansakuntina monietnisiä vaan väärästä ja sairaasta politiikasta.
Britannia oli vuosisatoja monietninen muttei monikulttuurinen. Sitä alettiin pilata 90-luvulta lähtien. Olivatko islamistit jo silloin vetelemässä naruja? Aivan varmasti.

Tuon saman asian totesi UK:ssa Cameron siis jo 2011. Ei tullut valtion tai yleisradioyhtiön ohjailemia mediamyrskyjä. Vain muutamien kyseistä politiikkaa apunaan käyttäneiden vasemmistoryhmittymien mökellystä. Esimerkkinä Corbyn.

Entä kun saman asian totesi hieman tökerösti eräs perussuomalainen 2015. Sen jälkeen Suomeakin alettiin sekoittaa. Määrätietoisesti Tervetuloa -kylttien avulla ja tasaisesti Suomea sotkien joka niemen nokkaan ulottuen. Asialla jopa kehuskeltiin.

Ja aivan samasta juurisyystä USA:n presidentti on monikulttuuripiirien tähtäimessä. Kun se erehtyi moittimaan Ruotsia. Moitti jopa Merkeliäkin siitä miksi ei laita rahaa maanpuolustukseen vaan laittaa rahaa rajojen auki pitämiseen.

Mikäs nyt on tilanne? Jotkut tutkijat jopa puhuvat jonkinlaisen "sissisodan" mahdollisuudesta. Sen aiheuttaisi siis ääri-islamismi. Ketkä ovat väärässä?

At a security conference in Munich, he argued the UK needed a stronger national identity to prevent people turning to all kinds of extremism.

Tuota samaa suomalaisetkin tarvitsevat. Pitkä vuosien viive kunnes täällä paikalliset Cameronin "puoluekaverit" (jos kokoomusta sellaiseksi voi sanoa) ovat tajunneet samat asiat. Iso-Britanniassa 2011 monikulttuurisuus alkoi olla jo paskaa ja Suomessa 2015 "rikkaus" johon ei muuta.

Suurella mielenkiinnolla odotan mitä "konsertteja" keksivätkään tälle vuodelle ja montako kokoomuslaista saavat mukaansa. 2015 oli "unelma", 2016 oli anarkistien paskaiset pillit ja "peli poikki", mitä on 2017?

Ymmärrän että vasemmisto ajaa monikulttuurisuuden politiikkaa mutta että siihen osallistuvat edelleenkin kokoomuslaiset. Ymmärtävätkö ne että se politiikka on yksi EU:n hajoamisen syistä?

Mutta ei hätää. Kun EU hajoaa niin ainahan voi syytellä perussuomalaisia, USA:n presidenttiä ja vihapuhetta.

Kaipaan tervettä kansallismielisyyttä ja mm. kokoomuksen on se asia otettava itselleen.
Ettei tule epätervettä kansallismielisyyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näköjään vain Rasmus yms, Ajatuspoliisi jahtaa vihapuhetta. Vaan jopa STT on hypännyt samaan kelkkaan.
https://www.suomenuutiset.fi/stt-ry...uheesta-paatoimittaja-lopetetaan-tama-puhelu/
toukokuu 26, 201718:32
STT ryhtyi Ylen vahtikoiraksi: Epäili helsinkiläisopettajaa vihapuheesta – päätoimittaja: ”Nyt lopetetaan tämä puhelu”

KUVAKAAPPAUS/UUSI SUOMI

Yle-640x320.png

Politiikka

Suomen tietotoimistossa epäiltiin, että helsinkiläisen opettajan Facebookissa julkaisemat Yle-kriittiset kirjoitukset saattavat loukata Ylen päätoimittajaa Atte Jääskeläistä.


Helsinkiläinen elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen opettaja Petteri Hiienkoski yllättyi 7. toukokuuta, kun Suomen tietotoimiston (STT) toimittaja soitti hänelle ja ryhtyi yllättäen kyselemään Hiienkosken julkisesta Yleisradioon (Yle) kohdistuvasta arvostelusta. Hiienkoski on julkaissut Facebookissa sekä omassa blogissaan useita kriittisiä Yle-kirjoituksia.

Hiienkoski kertoo itse facebookissa STT:n toimittajan yhteydenotosta:

– STT:n toimittajaksi esittäytynyt nainen soittaa sunnuntaina ja ihmettelee FB-päivityksiä joissa kritisoidaan YLEn poliittisideologisesti värittynyttä ja yksipuolista uutisointia ja nimeltä mainiten Macronia!

Kutsui valehtelijoiden klubiksi

Viime aikoina kansalaisten luottamus Ylen toimintaan on laskenut. Moni on myös kyllästynyt rahoittamaan omasta pussistaan Ylen toimittajien palkkoja, matkustelua ja ulkomaanpäivärahoja.

Ylen vuosibudjetti on noin 0,5 miljardia euroa, joka kerätään pääosin pakollisena Yle-verona.

Hiienkoski on myös kutsunut Yleä ”valehtelijoiden klubiksi”. STT:n toimittaja tiedusteli puhelimitse häneltä erityisesti tästä asiasta.

Asenteellista ja ideologista uutisointia

Helmikuussa Julkisen sanan neuvosto antoi Ylelle langettavan päätöksen pääministeri Juha Sipilään liittyvästä uutisoinnista. Tuolloin Hiienkoski myös sivalsi Yleisradiota blogikirjoituksessaan Häpeä Yle.

– Ylellä on iso uudelleenarvioinnin paikka. Pääongelma on poliittisesti asenteellinen ja ideologisesti värittynyt yksipuolinen uutis- ja ajankohtaistoiminta. Ne poliittiset johtajat, joiden ideologia ja politiikka eivät kelpaa, esitetään arvaamattomina, vaarallisina, hulluina. Mitä arvoa sellaisella uutisoinnilla on?

– Myös Seta ja Amnesty ovat on Ylen erityisessä suojeluksessa. Toimittajat luovuttavat uutiskanavansa avoimesti suosimiensa järjestöjen viestinnän käyttöön. Vähäistäkään kritiikiksi tulkittavaa ei näistä järjestöistä uutisoida. Miksi, Hiienkoski kirjoittaa.

Miksi STT puuttuu Ylen arvosteluun?

STT ei lopulta julkaissut juttua Hiienkosken haastattelun perusteella. Kuitenkin STT:n menettely vaikuttaa oudolta. On vaikeaa kuvitella, miksi STT yhtäkkiä haluaa kysellä tavallisen kansalaisen some-postauksien tarkoitusperiä.

Ulkopuoliselle STT:n tarkistussoitto näyttäytyykin lähinnä yrityksenä rajoittaa kansalaisen sananvapautta.

Mistä syystä STT haluaa vahtia Ylen mainetta? Vastaus on STT:n toimituksen johdon tiedossa, eikä sieltä saatu tarkennusta tätä juttua varten. Jotain voi kuitenkin päätellä siitä, että STT ja Yle ovat äskettäin lähentyneet toisiaan yhteistyöjärjestelyllä.

Taustalla merkittävä yhteistyösopimus

Huhtikuun alussa Yle ja STT solmivat rahallisesti merkittävän yhteistyösopimuksen uutispalveluista. Sopimus on voimassa ainakin tämän vuoden loppuun saakka, mutta osapuolilla on pyrkimys jatkaa pidemmälle.

– Ylen paluu STT:n asiakkaaksi on loistava uutinen. Alamme heti pohtia, kuinka yhteistyötä voidaan tästä syventää ja jalostaa, STT:n toimitusjohtaja Mika Pettersson kertoo tiedotteessa.

– Perustamme Ylen ja STT:n yhteisen projektiryhmän selvittämään yhteistyön syventämistä esimerkiksi uutisten yöpäivystyksessä. Tavoitteenamme on syksyyn mennessä löytää malleja, jotka mahdollistavat Ylen pysyvän asiakkuuden STT:ssä taloudellisesti kestävin perustein, Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen puolestaan lausuu.

STT epäili helsinkiläisopettajaa vihapuheesta

Suomen Uutiset tavoitti Petteri Hiienkoskelle soittaneen STT:n toimittajan Elina Korkeen, joka lyhyesti kertoi tapauksesta.

Mikä tarkoitus tässä oli taustalla? Miksi STT soittaa tavalliselle kansalaiselle kysyäkseen hänen kriittisestä Yle-kirjoittelustaan?

– Juttuidea ei ollut alun perin omani, sain siihen toimeksiannon esimieheltä. Taustalla oli ajatus, että meillä (STT:ssä) jutun tekemiseen olisi saattanut olla perusteita, jos tämä henkilö on media-alan opettajan tehtävissä ja hän silti samalla väittää mediaa valehtelijaksi, niin se vaikuttaa aika oudolta.

Miksei tavallinen kansalainen saisi arvostella Yleä vaikka olisikin ammatiltaan opettaja? Onhan hänelläkin sananvapaus, kuten jokaisella on.

– Oikeastaan kyllä ja ei. Sananvapauteen liittyy vastuu. Hän on kirjoittanut Ylestä Facebookissa ”valehtelijoiden klubina”. Tätä ihmeteltiin ja mietittiin, onko kyse ollut ehkä vihapuheesta. Hän oli myös kirjoittanut joistakin henkilöistä halventavaan sävyyn.

Millä tavalla se olisi vihapuhetta, jos joku sanoo Yleisradiota valehtelijoiden klubiksi, ketä henkilöä tai henkilöitä se voisi loukata ja miten?

– Mahdollisesti vaikka Atte Jääskeläistä (Ylen päätoimittaja).

Tuollainen lienee melko epätodennäköistä. Teittekö jutun?

– Juttua ei tehty. Sittemmin osoittautui, ettei tässä ole jutun aineksia. Tämä oli myös oma mielipiteeni.

Onko STT:n näkemys, että tavallisella kansalaisella ei olisi oikeutta kirjoittaa kriittisesti Yleisradiosta?

– Korostan tässä, että oma mielipiteeni oli se, että tästä ei saa juttua. Suosittelen, että kysyt asiasta lisää päätoimittajalta.

STT:n päätoimittaja lyö ”luurin korvaan”

STT:n päätoimittaja Mika Pettersson vahvistaa tietävänsä tapauksen, mutta ei suostu kertomaan asiasta enempää. Koska puhelu katkaistaan nopeasti, Petterssonilta ei ole mahdollista kysyä hänen näkemystään tai STT:n linjausta esimerkiksi sananvapausasioista.

Minkä vuoksi STT soittaa tavalliselle kansalaiselle tiedustellakseen tämän mediakriittisten kirjoituksien tarkoitusperiä?

– En halua kommentoida STT:n uutishankintaa, Pettersson sanoo.

Tuliko toimeksianto asiaan Yleisradiosta?

– Mitä? Ei tullut.

Onko tässä asian taustalla kenties tämä uusi sopimus, jonka STT on tehnyt Yleisradion kanssa, eli onko taustalla pelkoa YLE-diilin puolesta?

– Oletko tekemässä tästä juttua?

Olen tekemässä.

– Nyt lopetetaan tämä puhelu, kiitos soitosta, Pettersson sanoo, ja katkaisee puhelun.

ILKKA JANHUNEN
 
Nyt ei muuta kun kaikki vaan tekemään vihapuhe-ilmiantoja. Kaikkialta. Ja jokaisesta. Saiskohan foorumille sellaisen punaisen ILMI-napin jota voi hätäpainaa jos joku kiusaa vaikkapa demareita. Suoralla yhteydellä KRPhen tietysti.
 
YLE,STT,SUPPO mitä seuraavaksi? Nyt täytyy lopettaa...muuten pian tulee sitä VIHApuhetta
 
Täytyis keksiä vihapoliisille jokin naseva lyhenne/nimi...
 
STT:n liittyminen oikeamielisyyden airueeksi ei yllätä tippaakaan... jo aloitteellisuus/johtajuus "Vastuullisen Median"-julkilausumassa oli esileikkiä..STT:n materiaalista on liki säännönmukaisesti suodatettu kaikki epämiellyttävä...
 
Tuota vihapuhe termiä on ruvettu aika hanakasti laajentamaan poliitikkoihin, medioihin, poliiseihin yms. Niihin henkilöihin ja instansseihin jotka joutuvat herkästi arvostelun kohteeksi. Tietysti onhan se näppärä keino muokata mielipiteitä kun vain yhdenlaiset julkiset mielipiteet ovat sallittuja. Samanlaista touhua voisi kuvitella olevan pohjois koreassa, kiinassa ja venäjällä ei niinkään demokraattiseksi länsivallaksi itseään markkinoivassa maassa. Mutta niin vaan on.
 
Tuota vihapuhe termiä on ruvettu aika hanakasti laajentamaan poliitikkoihin, medioihin, poliiseihin yms. Niihin henkilöihin ja instansseihin jotka joutuvat herkästi arvostelun kohteeksi. Tietysti onhan se näppärä keino muokata mielipiteitä kun vain yhdenlaiset julkiset mielipiteet ovat sallittuja. Samanlaista touhua voisi kuvitella olevan pohjois koreassa, kiinassa ja venäjällä ei niinkään demokraattiseksi länsivallaksi itseään markkinoivassa maassa. Mutta niin vaan on.

Kyseessä on ihan selvästi poliittisesti motivoitunut ajojahti.
 
Erikoisen hetteinen helvetinsuo on varattu niille, jotka tätä uusi-suomalaista vientituotetta kritisoivat vihaisesti/ torailevasti/ kaunaisesti/ muuten vaan:


ps. ensimmäinen tuotantosarja meni "kuin kuumille kiville".

pps. mainostoimistossa ei selkeästi ollut kesäisiä saaristoveneilijöitä paikalla...
 
Viimeksi muokattu:
Tulisiko mitään ratkaisuehdotusta?
Kyllä luonto hoitaa aikanansa ylimääräiset pois. Toki se ei paljon katso siinä vaiheessa alkuperää eikä oikein muutakaan.
 
Tulisiko mitään ratkaisuehdotusta?
Eipä taida mahtua yhteen Twitter-viestiin eikä siten myöskään Humppa-Jussin korvien väliin. Ja kyllä, olen reserviläisveli Fremen, tulkaa Vantaalta saakka hakemaan jos on jotain asiaa liittyen tähänkin tiedonmuruseen.
Eipä olis ekat aamukahvit.
Lepo.
 
Miksi poliisi trollaa tällä tavalla VERONMAKSAJIEN rahoilla:

Jussi Huhtela, suomalainen poliisi:
Pysytäänpä nyt Suomen kamaralla eka mutta Afrikan väkiluku nelinkertaistuu se on totta.Euroopan pitää löytää siihen ratkaisu yhdessä.

Euroopan pitää löytää ratkaisu afrikkalaisten ongelmaan??
Jos järjestettäisiin SPR:n kanssa kondomikeräys tai sterilisointikampanja?

Mikä ihme viranomaisiinkin on levinnyt. Kuin joku poliitikko. Näkyypä kovasti opastavan myös Alan Salehzadehia. Miksi? Miten ylhäältä tuota toimintaa ohjataan?

Jospa kansanedustajat kyselisivät enemmän siitä miksi muutamat twitter-poliisit trollaavat ja polarisoivat asioita internetissä. Tuntuu olevan hankalaa pysyä faktoissa ja näyttää vielä kiihtyvän aina kun jossain päin Eurooppaa paukkuu.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi poliisi trollaa tällä tavalla VERONMAKSAJIEN rahoilla:

Jussi Huhtela, suomalainen poliisi:


Euroopan pitää löytää ratkaisu afrikkalaisten ongelmaan??
Jos järjestettäisiin kondomikeräys tai sterilisointikampanja?

Eurooppa ei edes yritä etsiä ratkaisua, koska ei näe asiaa ongelmana vaan mahdollisuutena.

Meritaksit toimii ja EU markkinoi "Start your future NOW!" esim. Eritrealaisille(jotka ovat jo italiassa)...

Yucef%20relocation.jpg

https://www.easo.europa.eu/news-eve...-country-safe-and-legal-start-your-future-now
 
Viimeksi muokattu:
Erikoisen hetteinen helvetinsuo on varattu niille, jotka tätä uusi-suomalaista vientituotetta kritisoivat vihaisesti/ torailevasti/ kaunaisesti/ muuten vaan:


ps. ensimmäinen tuotantosarja meni "kuin kuumille kiville".

pps. mainostoimistossa ei selkeästi ollut saaristoveneilijöitä paikalla...
Väärin väsätty pilkkakuva.

Purjeen kuuluu aidossa pakolaisveneessä olla lentokonevanerista teollisesti sahattu, muotoiluprofessorin mitoittama. Masto on koneellisesti valmistettu tikku.

Järkyttävän kuvan liitit, saanet syytteen vihakuvasta joka halventaa aitoja pakolaisveneitä!
 
Väärin väsätty pilkkakuva.

Purjeen kuuluu aidossa pakolaisveneessä olla lentokonevanerista teollisesti sahattu, muotoiluprofessorin mitoittama. Masto on koneellisesti valmistettu tikku.

Järkyttävän kuvan liitit, saanet syytteen vihakuvasta joka halventaa aitoja pakolaisveneitä!
Ainakin tää kelluu ilman EU:N pelastuslaivastoa...
 
Euroopan pitää löytää ratkaisu afrikkalaisten ongelmaan??

Muistikuvieni mukaan Afrikan ja Lähi-idän ongelmat ovat viimevuosina levinneet kiihtyvällä tahdilla Eurooppaan.

Mielestäni on fiksua reagoida ongelmiin jo kauan ennen kuin ne konkretisoituvat omalle kohdalle. Naapurin talopaloa kannattaa lähteä sammuttamaan ennenkuin se leviää omaan.

En ole kyseisen poliisin twiittejä sen tarkemmin seurannut mutta vähän tuntuu että joillakin on tarve olla automaattisesti eri mieltä, oli asiasisältö mitä tahansa.
 
Back
Top