#vihapuhe

Jos tää ketju oli tarkoitettu vihapuheelle, niin täällä varmaan sopii kiukutella.
Aselain valmistelua ja toteutusta 5 vuotta intensiivisesti seuranneena olen alkanut inhoamaan sisäministeriön asehallinnon virkamiehiä ja sekä kansanedustajia. Jopa oman puolueeni edustajat osittain pettivät minut. Olivat aina kanssani samaa mieltä, mutta eivät tuoneet mielipidettään julki silloin kun olisi pitänyt. Persujen Juha Eerola oli oikeastaan ainoa joka jotain oikeasti yritti loppukahinoissa.
Minun lähtökynnykseni seuraavaan kapinaan madaltui nyt huomattavasti.
 
Suomi rasistisin maa EU-raportissa – Tummaihoisten häirintä yleistä


28.11.2018 15:51
Päivitetty:
28.11.2018 16:21
  • Kuva: Sami Halinen / Alma Talent arkisto
    Kuva

    12:ta EU-maata koskevan tutkimuksen kaikista vastaajista 30 prosenttia koki joutuneensa rasistisen ahdistelun tai häirinnän kohteeksi ihonvärinsä vuoksi edellisten 5 vuoden aikana. Suomen vastaajista näin koki peräti 63 prosenttia.

KOTIMAA
|
RASISMI

Suomi koetaan hyvin rasistiseksi maaksi tummaihoisten keskuudessa, selviää Euroopan unionin jäsenmaita koskevasta tutkimuksesta. Suomi oli kaikkein rasistisin maa niiden 12:n EU-maan joukossa, joita tutkittiin.
Suomi nousee esiin Being Black in the EU -tutkimuksen osiossa, jossa selvitettiin kyselyn noin 6000 tummaihoisen, afrikkalaistaustaisen vastaajan kokemusta rasistisesta ahdistelusta tai häirinnästä (engl. racist harassment) kyselyä edeltäneiden viiden vuoden aikana. Kokonaisuudessaan kyselyn vastaajista lähes joka kolmas, 30 prosenttia vastaajista, katsoi joutuneensa ahdistelun kohteeksi ihonvärinsä vuoksi (edellisen 5 vuoden aikana).

Suomen vastaajista peräti 63 prosenttia katsoi joutuneensa rasistisen häirinnän kohteeksi. Luku on korkein tutkittujen maiden joukossa, ja merkittävästi korkeampi kuin esimerkiksi Ison-Britannian ja Maltan vastaava luvut, 21 ja 20 prosenttia. Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa vastaajista 41 prosenttia ilmoitti rasistisesta syrjinnästä. Suomen jälkeen korkein luku oli Luxemburgin 52 prosenttia.

Rasistiseksi häirinnäksi katsottiin ihonväriin, uskontoon tai etniseen alkuperään perustuva ahdistelu kuten uhkaava tai loukkaava puhe, väkivallalla uhkaaminen, loukkaavat eleet tai tuijotukset, sähköinen uhkailu tai haukkuminen sekä loukkaavat kommentit sosiaalisessa mediassa.

Suomesta kyselyssä oli mukana noin 500 vastaajaa.

Tutkimuksessa mukana olleet maat olivat Suomen lisäksi Itävalta, Italia, Tanska, Ranska, Saksa, Irlanti, Luxemburg, Malta, Portugali, Ruotsi ja Britannia.

Tutkimuksesta selviää, että ihonväriin perustuva, tummaihoisiin kohdistuva rasismi on yhä unionissa yleistä – 20 vuotta sen jälkeen, kun syrjintä kiellettiin EU-laeilla. Tutkimuksen mukaan rasismia esiintyy niin työnhaussa kuin asuntoa etsiessäkin.

Suomen luku oli korkein myös, kun vastaajilta tiedusteltiin, olivatko he kokeneet rasistista väkivaltaa edellisen viiden vuoden aikana. Suomen vastaajista 14 prosenttia vastasi kyllä, kun tutkittujen EU-maiden keskiarvo oli viisi prosenttia. Irlanti ja Itävalta olivat lähellä Suomea 13 prosentilla.

Positiivisesti esiin nousee Suomen poliisi. Tiedusteltaessa, olivatko vastaajat tulleet pysäytetyksi poliisin toimesta ja kokivatko he pysäytyksen johtuneen ihonväristään, lähes puolet (44 prosenttia) poliisin pysäyttämistä vastaajista kaikissa tutkituissa maissa koki poliisin toiminnan olleen rasistisesti motivoitunutta. Italian osuus oli korkein, siellä näin koki peräti 70 prosenttia poliisin pysäyttämistä vastaajista. Suomen osuus oli matalin, sillä vain 18 prosenttia vastaajista koki poliisin motiivin olleen rasistinen.

Suomen työelämässä ja työnhaussa rasismi ei ollut erityisen yleistä. Esimerkiksi työnhaussa eniten rasistista syrjintää koettiin Itävallassa, Luxemburgissa ja Italiassa.

Tutkimuksen teettänyt Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA vaatii EU:ta tehostamaan toimiaan muun muassa työmarkkinoiden syrjinnän kitkemiseksi ja maahanmuuttajien rohkaisemiseksi ilmoittamaan häirinnästä viranomaisille.

Suomalaiskommentti: Aggressiot päivittäisiä
Tutkimuksen on nostanut sosiaalisessa mediassa esiin vihreä poliitikko Fatim Diarra, joka sanoo voivansa allekirjoittaa kokemuksen, että Suomessa esiintyy syrjintää niin työ- kuin asuntomarkkinoilla ja muussakin arkisessa elämässä.

”Rasismi on meillä valitettavan naamalla läiskyvää ja jokapäiväistä. Mun päälle on syljetty matkalla kouluun, mua on tönitty ja mulle on huudettu mitä kuvottavampia asioita. Me ruskeat ihmiset kohtaamme päivittäin mikroagressioita”, Diarra kirjoittaa.
Mua sylettää kun mä ajattelen sitä miten mä olen joutunut tottumaan siihen, että yksin kävellessä joku huutaa neekeriä mun perään.”

Emme voi jatkaa näin, Diarra toteaa.

 
Taisin hieman kuitata Jari Taposelle Twitterissä (harvemmin postailen)...tuskin se vastaa.

"Käytöksenne täyttää rasistisen ja kansanryhmää kohti osoitetun laissa määritellyn vihamielisyyden. Valitettavasti tässä tapauksessa vihamielisyys on suunnattu kantasuomalaisiin, jotka ovat myös kansanryhmä. Käytöksenne on täysin vastoin korkea-arvoisen poliisiviranomaisen velvollisuutta olla puolueeton."
 
Ihmettelen sitä miten jatkuva rasismikampanjointi tehoaa oikeisiin hardcorerasisteihin. Mitä todennäköisimmin se vaan provosoi entistäkin rasistisemmiksi. Jotenkin muuten mielipiteisiin pitäisi vaikuttaa. Ei syyllistämällä vaan kannustamalla parempaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jännä näiden tummaihoisten väittämä että heitä syljetään. Itse en ole nähnyt tätä, eikä se muutenkaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Mutta tiettyihin etelän kulttuureihin se kuuluu aika vahvana. Joko jaloille sylkeminen tai jopa päin näköä.
 
Ihmettelen sitä miten jatkuva rasismikampanjointi tehoaa oikeisiin hardcorerasisteihin. Mitä todennäköisimmin se vaan provosoi entistäkin rasistisemmiksi. Jotenkin muuten mielipiteisiin pitäisi vaikuttaa. Ei syyllistämällä vaan kannustamalla parempaan.

Mä luulen kanssa, että rasismin vastustaminen (tehokasta ollakseen) pitäisi olla tosiasioissa pysyvää ja ei kovin suoraan syyttävää.
Nykyinen rasismin vastustaminen raivopäänä huutamalla, valehtelemalla ja syyttämällä ei taida toimia oikeata rasistia kohtaan. Minuakin rasismin vastustajien touhut ärsyttää.

Yksilöön kohdistuvaa henkilökohtaista rasismia en hyväksy. Sen sijaan kannatan valtion suorittamaa, johonkin tiettyyn joukkoon kohdistuvaa, toimintaa jolla hillitään suomeen kohdistuvaa pakolaisten hyökyaaltoa. Sekin on ehkä jonkun mielestä rasismia.

Aikaisemmin olin sitä mieltä, että ne pakolaiset ja maahanmuuttajat jotka tänne otetaan on toivotettava tervetulleeksi ja kohdaltava hyvin. Nyt somaliaallon ja geelitukkien jälkeen haistatan paskat hyvälle käytökselle.
 
Enkeli vs. Demoni...

Kaupunginvaltuutettu vei toimittajan käräjille kunniansa loukkaamisesta – selitti itse aiemmin loukkaavaa kirjoitteluaan yhteiskunnalliseksi keskusteluksi vaaliehdokkaasta
1008868.jpg

Oululainen kaupunginvaltuutettu hakee toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoolle tuomiota kunnianloukkauksesta. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Kärjekkäästä esiintymisestään erilaisissa somekanavissa tunnettu oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka hakee toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoolle tuomiota kunnianloukkauksesta. Juttua aletaan käsitellä tänään Oulun käräjillä.

Vehkoon syyte koskee hänen tekemäänsä Facebook-kirjoitusta. Hän julkisti sivuillaan kirjoituksen, jossa sanoi Lokan ja toisen henkilön aikoneen häiriköidä häntä, kun hän oli tulossa Rovaniemelle esiintymään. Hän aloitti Facebook-sivuillaan julkaistun kirjoituksensa sanoilla ”vähän asiaa suomalaisista natsipelleistä” ja luonnehti myöhemmin kirjoituksessaan Lokkaa tunnetuksi rasistiksi ja natsiksi.
Vehkoo kiistää rikoksen. Hän kertoi aiemmin STT:lle, että kyseessä oli rajatulle ystäväjoukolle suunnattu päivitys, jonka yksi henkilö kopioi ja julkisti.

Muun muassa Suomen PENin sananvapauspalkinnon saanut ja julkisen sanan neuvoston jäsenenä toiminut Vehkoo kertoi, että häntä oli kirjoituksen aikaan häiriköity pitkään toimittajan työn vuoksi ja hänellä oli perusteita kokea itsensä fyysisesti uhatuksi.
Vehkoo ei halunnut kommentoida asiaa tiistaina.

Lokan mukaan toimittaja levitti hänestä valheita
Lokka kertoo STT:lle loukkaantuneensa muun muassa siitä, että hänestä puhuttiin natsina ja rasistina Vehkoon tekstissä.
– Ikään kuin minulla olisi joku SS-univormu ja väijyisin (Vehkoota) tuolla, Lokka sanoo haukkuen Vehkoon kaikki Ylelle tekemät jutut puhtaaksi roskaksi.
Lokka myös haluaisi muuttaa kunnianloukkauslainsäädäntöä sellaiseksi, että halventamistarkoitus poistettaisiin laista.
Tällä hetkellä myös pelkkä halventaminen voi olla kunnianloukkaus, vaikka lausuma ei sisältäisi valheellista tietoa. Perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään kuuden kuukauden vankeuteen.

Lokka on saanut rasismituomion
Maahanmuuttovastaiseksi profiloitunut Lokka on tuomittu viime syyskuussa Oulun käräjillä lainvoimaisesti sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän oli laittanut blogisivustolleen toisen henkilön kirjoittaman kirjoituksen, jossa annettiin ymmärtää, että islaminuskoiset ihmisryhmät ovat länsimaisia ihmisryhmiä alhaisemmalla tasolla.
Tekstissä puhuttiin jutun syyttäjän mukaan tällaisten ihmisten kotimaahan lähettämisestä ja jopa tappamisesta. Myös kirjoittaja tuomittiin sakkoihin.
Toisessa tapauksessa Oulun käräjäoikeus katsoi lokakuussa, että Lokka ylitti selvästi perustuslailla turvatun sananvapauden rajat. Tuolloin Lokan blogissa olleissa kirjoituksissa luonnehdittiin oikeuden mukaan toista ihmistä muun muassa mielenvikaiseksi, avohoitopotilaaksi, skitsofreeniseksi, sosiopaatiksi ja narsistiksi.
Oikeuden mukaan oli ilmeistä, että kirjoitusten pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi, ja oikeus määräsi poistamaan viestit yleisön ulottuvilta. Lokan mukaan kyse oli yhteiskunnallisesta keskustelusta vaaliehdokkaasta.
Hän myös kertoo blogissaan aikovansa itse ehdolle eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.
Lokka on myös julkaissut Ylen päällikön kanssa käymänsä puhelinkeskustelun otsikolla ”Ylen joku huora soitti”. Keskustelu koski sitä, että Lokka oli vaatinut oikaisua Ylen Islam-iltaa koskevan keskustelun koosteeseen, jossa häntä oli tituleerattu bloggariksi. Hän olisi halunnut esiintyä eurovaaliehdokkaana.

STT

 
Yhteiskunta on varautunut huonosti ammattimaisiin törkykampanjoihin, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho
Oulun käräjäoikeus käsittelee keskiviikkona syytettä, jonka mukaan toimittaja Johanna Vehkoo loukkasi törkypuheistaan tunnetun Junes Lokan kunniaa.

c51d251cf65f4a1bbff92026c7dc796a.jpg

Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan maalittajien toiminta on ammattimaistunut. (KUVA: HELI SAARELA)

Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 20.3. 2:00


JOURNALISTILIITON puheenjohtaja Hanne Aho on huolestunut toimittajien työhön ja yksityiselämään kohdistuvista hyökkäyksistä. Suomalainen yhteiskunta on huonosti varautunut torjumaan törkykampanjoita, joiden kohteiksi joutuvat toimittajien lisäksi myös muut julkisissa ammateissa työskentelevät, Aho sanoo.

Tuorein huolenaihe on vapaata toimittajaa Johanna Vehkoota vastaan nostettu kunnianloukkaussyyte, jota käsitellään keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa. Vehkoon syytetään loukanneen oululaisen kaupunginvaltuutetun ja muita ihmisiä tölvivän Junes Lokan kunniaa.


Lokka on videoillaan ja sosiaalisessa mediassa nimitellyt ihmisiä esimerkiksi huoriksi, häiriintyneiksi sekopäiksi ja vitun idiooteiksi sekä käskenyt heidän mennä uuniin.

Eräällä videolla hän soitti helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle, nimitteli ja toivoi tälle kuolemaa.

HANNE AHO kutsuu Vehkoota vastaan nostettua syytettä yleisen oikeustajun vastaiseksi.

Junes Lokka on häirinnyt Johanna Vehkoota pitkään ja vakavasti. Hän on esimerkiksi YouTube-videoilla julkisesti käyttänyt Vehkoosta halventavia nimityksiä. Tietojeni mukaan tätä on jatkunut jopa yli kahden vuoden ajan.”

Vehkoo sai syytteen siitä, että hän nimitti Lokkaa Facebook-sivuillaan rasistiksi ja natsiksi. Kaveripiirille julkaistu Facebook-postaus liittyi siihen, että Lokka oli eräällä videollaan uhonnut tulevansa häiriköimään tilaisuuteen, jossa Vehkoo esitteli kirjaansa.

Ketään ei luonnollisestikaan saa nimitellä, mutta Hanne Ahon mielestä syytteen nostaminen Vehkoota vastaan osoittaa suhteellisuudentajun puuttumista.

JULKISESSA ammatissa työskentelevät joutuvat yhä ammattimaisemman häiriköinnin kohteeksi, Aho huomauttaa.

Hän puhuu ammattimaalittajista. He ovat oppineet, mistä voi jäädä kiinni, ja sen takia heidän toimintamallinsa on usuttaa muita hyökkäämään uhrien kimppuun.

Toimintamalli tuli näkyväksi MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynnissä. Hän ja kanssasyytetty Johan Bäckman ulkoistivat likaisen työn kannattajilleen julkaisemalla uhrien yhteystietoja.

Janitskin sai Helsingin käräjäoikeudessa ehdottoman vankeustuomion, Bäckman ehdollisen. He ovat valittaneet tuomioistaan hovioikeuteen.

PUHEENJOHTAJA Hanne Aho jatkaa, että ulkomailta on omaksuttu myös malli, jossa vastustajiksi leimattuja kiusataan tehtailemalla tutkintapyyntöjä matalalla kynnyksellä.”Kyseessä on malli, jolla pyritään murentamaan yhteiskuntaa ja demokratiaa. Me emme ole yhteiskuntana valmistautuneet tähän kovin hyvin.”

Suomalaisen yhteiskunnan eli esimerkiksi poliisien ja syyttäjien pitäisi olla nykyistä paremmin tietoisia siitä, miten mekanismi toimii, Aho sanoo. Koulutusta tarvitaan, sillä ilmiö on uusi kaikille.

Aho kuvailee poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimen linjaa kunnianloukkausjutuissa muutenkin häilyväksi. Tämä näkyi myös Helsingin Sanomien selvityksessä, jonka mukaan syytteitä kunnianloukkauksista nostetaan sattumanvaraisesti ilman minkäänlaista yhtenäistä linjaa.

Journalistit ovat joutuneet ammattimaisen maalittamisen kohteiden eturintamaan, koska heidän työnsä on julkista, Aho toteaa.

”Ilmiö on kuitenkin poliisin ja syyttäjien tiedossa, koska myös he ovat valitettavasti joutuneet itse kohteiksi. Tämä varmasti herättää tietoisuuden, ettemme voi antaa tämän jatkua. Meidän on yhdessä näytettävä, ettei tämä onnistu Suomessa.”

 
Näkökulma: Tänään nähdään irvokas puuhasteluhetki Oulun käräjäoikeudessa

Tänään klo 6:30
Junes Lokan ja toimittaja Johanna Vehkoon välisessä kunnianloukkausjutussa ei ole moneltakaan osin päätä eikä häntää, kirjoittaa Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salminen.

4fe28f4fc70c936a689f8d8350914b631e279fc389476dab70fd4646ef4b5273.png

Oulun käräjäoikeus käsittelee Johanna Vehkoon väitettyä kunnianloukkausta.

Oulun käräjäoikeus käsittelee Johanna Vehkoon väitettyä kunnianloukkausta.

Oulun käräjäoikeus käsittelee Johanna Vehkoon väitettyä kunnianloukkausta.ALEKSANTERI PIKKARAINEN

Minna Canthin ja tasa-arvon päivän jälkeisenä päivänä toimittaja Johanna Vehkoolle luetaan käräjäoikeudessa syyte siitä, että hän nimitteli rasistista trollia Junes Lokkaa asianomistajalle sopimattomalla tavalla.
Lokka tunnetaan lähinnä tubettajana ja siitä nousseen suosion päätteeksi Oulun kaupunginvaltuutettuna. Hänellä on takanaan tuore hovioikeuden tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan: Lokka kirjoitti solvaavalla ja rikollisella tavalla islaminuskoisista viitaten muun muassa heidän tappamiseensa. Mies on aiemmin nimitellyt naisia huoriksi ja kihlakunnansyyttäjää kuuroksi.

Vehkoo käytti Lokasta ilmausta, josta käytettäköön tässä tekstissä kaupunginvaltuutetun arvolle sopivaa muotoa ”kansallissosialistiviihdyttäjä”.Nettiheitto johti paitsi rikosprosessiin, myös venytti sen Vehkoon osalta melko pitkälle.

Junes Lokan elämäntyön älyllisyyttä seuratessa tulee johtopäätökseen, että hänen ensisijainen tarkoituksensa on kerätä huomiota. Sen laadulla ei näytä olevan väliä. Lokka pyörii maahanmuuttovastaisissa mielenosoituksissa videokameran ja mikrofonin kanssa, ja hän on tuttu näky myös uusnatsien tapahtumissa. Toisaalta Lokka on ilmeisesti ollut liian ujo seisoakseen rivissä käsi ojossa varsinaisten natsien kanssa, mikä varmaankin etäännyttää häntä ”kansallissosialistiviihdyttäjän” viitekehyksistä.
***
Käräjäoikeudessa kuultavia perusteluja odotellessa voi olettaa, että huomionkipeys oli Lokan motiivi myös Vehkoota vastaan.Mies tuskin ymmärsi millaista keskustelua rikosjuttu aiheuttaa.Hämminkiä Lokka kuitenkin onnistui nostattamaan.
Parikin yhteiskunnan peruspilaria joutuu keskiviikkona testiin.

Ensimmäisenä puntariin tulee suomalaisen journalismin kyky käsitellä asiaa, jossa siitä itsestään yritetään tehdä osapuoli. Lokka kuuluu Suomi ensin-, Rajat kiinni-ja muiden laitaoikeistolaisten vaihtoehtojoukkojen näkyviin hahmoihin. Yksi kannattajien kärkiväittämistä on se, että Suomen lehdistö on omaa propagandaansa ajavaa valemediaa.
Toimittajien pitäisi pystyä käsittelemään oman alansa edustajaa koskevaa syytettä viileästi ja samanlaiseen objektiivisuuteen pyrkien kuin yleensäkin. Puolen valitseminen on omiaan oikeuttamaan lehdistöön kohdistuvaa kritiikkiä - myös populististen rekisteröityjen puolueiden suunnalta.
Toisaalta - ja huomattavasti suuremmin - painetta kohdistuu oikeusjärjestelmään. Maalaisjärki ihmettelee kovasti, miksi käräjät edes käydään, kun asianomistaja on rakentanut koko näkyvyytensä solvausten ja loukkausten varaan, ja vastaaja on esittänyt yksittäisen, sinänsä epäkorrektin ilmauksen.Näin lievältä kuulostavan solvauksen vieminen syytevaiheeseen on ristiriidassa sen kanssa, että poliisi kaataa jatkuvasti vastaavia tapauksia esitutkintavaiheessa.
Itse odottelen poliisilta viidettä viikkoa vastausta omaan rikosilmoitukseeni viestistä, jossa kirjoittaja kertoi: ”Tulen leikkaamaan sun kaulas auki ja puukotan sua 500 kertaa. Ai että sun tappaminen tulee olemaan ihanaa.”
***
Lokan ja Vehkoon tapauksessa syyttäjää ei voi arvostella määräänsä enempää. Syytekynnys ja myös syyksilukemiskynnys ylittyvät jo sillä, että valheellinen loukkaus on omiaan aiheuttamaan uhrille vahinkoa tai kärsimystä. Jos syyttäjä näkee jutussa rikoksen, hänellä on oikeus viedä se tuomioistuimen arvioitavaksi.Ammattieettisesti jopa velvollisuus.
Lokan kärsimä väitetty kunnianloukkaus tulee olemaan melko mitätön ja irvokkaita piirteitä sisältävä oikeusjuttu.

En tunne Vehkoota, mutta arvelen, että syyte ei heikennä hänen asemaansa journalistina ammattipiirien sisällä tai niiden ulkopuolella. Samanlaisia käydään Suomen käräjäoikeuksissa joka päivä, niin riita- kuin rikospuolella.
Helsingin Sanomien taannoisen jutun perusteella kaikkein tärkein kysymys on se, ovatko pelisäännöt samat kaikille.
Lehden mukaan syyttäjien rajoitus-ja syyttämättäjättämispäätöksissä 53 prosenttia uhreista on naisia.Nostetuissa syytteissä naisia oli uhreina enää 43 prosenttia.Miesuhri saa siis epäillyn kunnianloukkauksensa useammin oikeuteen asti kuin nainen.
Olisiko miestoimittaja joutunut syytteeseen nimitettyään Junes Lokkaa samoin? Vai eikö sukupuolten välinen tasa-arvo toteudu Suomen rikosprosessissa? Järjestelmän arvokkuus kestää kyllä yksittäisen hölmön oikeudenkäynnin, mutta toisin on, jos taustalla näkyvä ilmiö pitää paikkansa.
SOLMU SALMINEN

 
Loukkasiko natsiksi ja rasistiksi nimittäminen Junes Lokan kunniaa? HS seuraa hetki hetkeltä kello 9 alkavaa Oulun käräjäoikeuden istuntoa
Tunnettua toimittajaa Johanna Vehkoota syytetään Lokan kunnian loukkaamisesta.

Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 20.3. 7:13

OULUN käräjäoikeus alkaa keskiviikkona käsitellä toimittaja Johanna Vehkoota vastaan nostettua kunnianloukkaussyytettä. Syyttäjän mukaan Vehkoo loukkasi kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunniaa, kun hän kutsui tätä Facebook-kirjoituksessaan natsiksi ja rasistiksi.

HS seuraa kello 9 alkavaa käräjäoikeuden istuntoa hetki hetkeltä. Seurannan pääset lukemaan tämän jutun lopusta.

Syytteeseen johtaneet tapahtumat alkoivat, kun Lokka kertoi netissä julkaistulla videolla suunnitelmastaan mennä Rovaniemelle kuvaamaan kirjakauppaan tilaisuutta, jossa Vehkoon oli määrä kertoa kirjastaan. Videolla he kertoivat, että aikovat esiintyä Kansan Uutisten toimittajina.

Kun Vehkoo sai tiedon tästä, hän teki Facebook-ystävilleen näkyvän päivityksen, jossa kertoi häirintäsuunnitelmista ja kutsui Lokkaa natsiksi ja tunnetuksi rasistiksi.

OIKEUDENKÄYNNIN tekee erityisen kiinnostavaksi se, että Lokalla itsellään on tapana käyttää kovaa kieltä muista ihmisistä sekä videoilla että sosiaalisessa mediassa. Hän on nimitellyt ihmisiä esimerkiksi ”huoriksi”, ”häiriintyneiksi sekopäiksi” ja ”vitun idiooteiksi” sekä ”käskenyt heidän mennä uuniin”.

Eräällä videolla hän soitti helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle, nimitteli ja toivoi tälle kuolemaa.

Vehkoo kirjoittaa Yleisradion sivuilla Valheenpaljastaja-juttusarjaa. Siinä hän on käynyt läpi viha- ja valemedioiden juttuja ja osoittanut niistä virheitä. Lokka on arvostellut Vehkoon työtä monesti ja nimitellyt hänen juttujaan valheiksi.

 
Toistaiseksi joka ainoassa jutussa kerrotaan kaupunginvaltuutetusta, mitä Lokka ei ollut Vehkoon loukkauksen esittämisen aikaan..
 
Juuri nyt Susanna Reinboth, toimittaja
Odottelemme vielä käytävällä kutsua saliin.

14 min. sitten Susanna Reinboth, toimittaja
Istunto alkaa kello yhdeksän.
Syyttäjä Kirsi Männikkö käväisi myös äsken odotusaulassa. Hän ei osannut arvioida istunnon kertoa, mutta kertoi, että vastaajapuolella - siis Johanna Vehkoon puolustuksella - on paljon näyttöä.

17 min. sitten Susanna Reinboth, toimittaja
Huomenta kaikille! Tervetuloa Oulun käräjäoikeuteen seuraamaan oikeudenkäyntiä, jossa toimittaja Johanna Vehkoota syytetään Junes Lokan kunnian loukkaamisesta.
Käräjäyleisöä on jo kertynyt paikalle jonkin verran. Myös Junes Lokka pyörähti jo odotustilassa.

 
Back
Top