#vihapuhe

"NYT Husu kertoo saaneensa pesarista".

En tiedä huomasitko, mutta tuo siteerattu Iltalehden juttu on yli neljän vuoden takaa. Eli nyt on näköjään taas kaivettu vanhojakin uutisia esille.

Kyllä tämä demari-somali on ollut otsikoissa sen verran kyseenalaisilla väittämillä, että taitaa olla tekaistuja, tai vähintään liioiteltuja selityksiä nämä herran aiemmatkin stoorit?

En huomannut, että oli vanha uutineh. Tuli erhe näköjään tehtyä väsyneenä.

Mutta joo, eiköhän tuo satuilu ole alkanut jo silloin ainakin jossain muodossa. Ehkä hän on huomannut aikoinaan, että tarinoimalla kaikenlaista saa ihmisten sympatiaa, sääliä, huomiota ja lopulta ääniäkin. Nyt kun nimeä vähän tuli ja käry käy koko ajan, niin ainakin keksityille tarinoille perustunut taktiikka kusi omille kintuille.
 

Näkökulma: Husu Hussein kertoi rajun tarinan jo vuonna 2015 – mutta pitääkö se paikkansa?

Erikoista kyllä, sairaalassa heräämisestä tai pesäpallomailasta ei ole mitään mainintaa Husseinin elämäkerrassa Minä Husu, suomalialainen (Minerva Kustannus, 2017).

Lähimpänä ollaan, kun Hussein kertoo tapelleensa rinnakkaisluokalla olleen venäläistaustaisen skinheadin kanssa Turun ammattikoulussa vuonna 1999.

Mutta sen tappelun aloitti nyrkkeilyä harrastanut Hussein, eikä kenelläkään ollut pesäpallomailaa.
 
Arvaus:

1. vaihe.
Husu väittää että rasismi-fasismi-basismi-tapaus on tallentunut asiakkaita vakoilevan työnantajan järjestelmiin. Työnantaja saa mainetappiota. Husu irtisanoutuu tai irtisanotaan. Operaatiota säestää ennätysmäinen uhriutuminen.

2. vaihe.
Husu perustaa taksifirman.

3. vaihe.
Husun Taksi saa valtavasti asiakkaita joilla on paljon yhteistä Husun kanssa.

4. vaihe.
Kirjanpidon, kuittien, kelakyytien sun muun byrokraattisteknisen puolen suhteen... Noh... Arvaatte varmaan. Kaikki on kunnossa, loistavasti ja virheetöntä tai miten se nyt Husulla aina meneekään.

5. Julkaisee videoita taksissa istuvista mielestään "rasisteista"?
 
5. Julkaisee videoita taksissa istuvista mielestään "rasisteista"?

Tuskin.

Husun tähänastinen tarinahistoria koostuu raflaavista jutuista joille ei ilmaannu millään aikajänteellä todistavaa tai edes paikkansapitävyyden suuntaan vihjaavaa näyttöä silloinkaan kun Husu voisi toimittaa sellaista. Esimerkkinä nyt vaikka se, että jos hänet on hakattu pesismailoilla sairaalaan, niin hän voi halutessaan todistaa asian pätkällä omia potilastietojaan.

Tuo näytön täydellisen puuttumisen ja raflaavien, tarpeen mukaan muuttuvien tarinoiden jatkumo on sen verran pitkä, etten oikein usko että siihen tulee muutosta. Jos tulee, niin kannattaa tietenkin tarkastella asiaa fabrikointi- ja editointimahdollisuuksien näkökulmasta.

Sanotaan, että ihmisen aiempi toiminta (ei siis käytös vaan toiminta - tämä ero on tärkeä) on paras ennuste hänen tulevasta toiminnastaan. En näe mitään syytä sille että Husu olisi tästä säännöstä poikkeus.

Lisäksi on vaikea uskoa että Husu olisi niin tyhmä, että julkaisisi videoita asiakkaina olleista yksityishenkilöistä ellei moiselle olisi todella selkeää oikeutusta.
 
Suomi, Maailman paras maa???

Suomiko Yasan haastoi käräjille vaiko sittenkin Adham? Mielestäni tuo etelänmiesten kaksintaistelu, eikä Suomen tasavalta ole siinä mukana.

Jos vähän pitemmin selitän, niin kunnianloukkaus on rikos. Rikosten esitutkinnan hoitaa poliisi ja syyttäjä huolehtii syyttämisestä. Uhrin ei siis tarvitse prosessata omissa nimissään.

Nyt ilmeisesti on käynyt näin:

1. poliisi tai syyttäjä on todennut, ettei ole syytä epäillä rikosta, eikä asia siis etene käräjille.

2. Tämän jälkeen rikoksen uhriksi itsensä tuntevalla on oikeus itse ajaa rikosasiaa käräjillä ja vaatia rikoksentekijäksi väitetylle rangaistusta.

Asianomistajan itse ajamat rikosjutut ovat hyvin harvinaisia ja vielä harvinaisempia ovat ne joissa sen perusteella on joku tuomittu rangaistukseen. Kyse on siitä, että mitä ilmeisemmin poliisi/syyttäjä on todennut Adhamin väitteet kunniansa loukkaamisesta höpöhöpöksi ja asian käsittely on päätetty.

Väitän, että Suomen oikeusjärjestelmä on tässä osoittanut toimivuutensa ja ei ole lähtenyt tällaista asiaa ensinnäkään käräjille viemään. Adhamille tämä ei ole käynyt ja nyt sitten mennään käräjille herran omalla riskillä.
 
Onko jokaisella syntyessään kunniaa jota sitten voi myöhemmin menettää ja joku toinen loukata vai pitääkö kunnia ensin hankkia?
 
Onko jokaisella syntyessään kunniaa jota sitten voi myöhemmin menettää ja joku toinen loukata vai pitääkö kunnia ensin hankkia?

Riippuu kulttuurista ja kunniakäsityksestä.

Joissain kulttuureissa synnytään suvun kunniaan. Se on osa omaa kunniaa ja oma osa sitä. Näissä kulttuureissa ihmisarvo on usein kiinni kunniasta. Kunniaton ei ole oikein edes ihminen.

Toisissa kulttuureissa ihmisarvo on kaikilla mutta kunnia vain niillä jotka toimivat kunnioituksen arvoisella tavalla.

Itse tykkään jälkimmäisistä enemmän.
 
Vaikkei suoraan vihapuhetta olekaan mutta kyllä minä silti niin loukkaannuin.... Kohta on vain parempi olla hiljaa koska joku hienohelma muuten loukkaantuu ja asiaa tarvii pyytää jokapaikassa anteeksi.

Ruotsalaisjärjestö paheksuu suomalaisen metsäkoneyrityksen logolla varustettua tyttökalenteria – Ponsse: tätä ei tapahdu enää koskaan
Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela pyytää anteeksi tapausta.
1573669068577.png
 
Näissä toteemeiksi nostetuilla on niiiin silmiinpistävästi sama kaava...

Moni puolue hankki innokkaasti julkisuushakuisia ja muillakin tavoilla egoilevia turvapaikanhakijataustaisia ehdokkaita. Näitä nostettiin nopeasti ja aika keinotekoisen tuntuisesti sekä esiin että ylös.

Kun Halla-aho nimitti näitä toteemeiksi, niin seurasi itkupotkuraivareita ja rasismisyytöksiä.

Sitten on tullut ilmi petos, toinen petos, kolmas petos, neljäs petos, viides... Noh, kaava varmaan näkyy tossa.

Ilmi on tullut myös valhe, toinen valhe, kolmas valhe, neljäs valhe, viides... Noh, kaava varmaan näkyy tossa.

Sanottaisko vaikka näin, että omilla ansioillaan esille ja asemiin nousseiden kohdalla termi "toteemi" on loukkaava ja asiaton. Puolueiden nostamien ja epärehellisyyttään kompuroivien kohdalla se taas on täysin oikea, sopiva ja erittäin kuvaava.

Itse olen kiinnittänyt jo ajat sitten huomiota siihen, että nämä puolueiden nostamat näyttävät usein keskenään yli puolue- ja järjestörajojen verkostoituneilta ja aika samantyyppisiä petkutuskuvioita käyttäviltä.

Aika usein mielessä käy termi "parraton jihadismi".
 
Vaikkei suoraan vihapuhetta olekaan mutta kyllä minä silti niin loukkaannuin.... Kohta on vain parempi olla hiljaa koska joku hienohelma muuten loukkaantuu ja asiaa tarvii pyytää jokapaikassa anteeksi.

Ruotsalaisjärjestö paheksuu suomalaisen metsäkoneyrityksen logolla varustettua tyttökalenteria – Ponsse: tätä ei tapahdu enää koskaan
Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela pyytää anteeksi tapausta.
Katso liite: 34438

Täytyy kerrankin sanoa, että olen ruotsalaisjärjestön kanssa täsmälleen samaa mieltä. Törkeää naisten esineellistämistä.

Mistä muuten pääsee näkemään loput kalenterin kuvat, esittelykuva oli lupaava?
 
Täytyy kerrankin sanoa, että olen ruotsalaisjärjestön kanssa täsmälleen samaa mieltä. Törkeää naisten esineellistämistä.

Mistä muuten pääsee näkemään loput kalenterin kuvat, esittelykuva oli lupaava?
Aktiivi nostinta vielä mainostettiin..

kuljettaja osoittaa halutun paikan, Active Crane hoitaa kuormaimen noston, taiton ja jatkeen käytön automaattisesti.
 
13-3-7530267.jpg
 
Vittu noita mädättäjiä. Laitetaan sitten kalenterikuviin jotain niistä muusta 26 sukupuolesta.
Mitähän pahaa noissakin kalentereissa oli? Ei ollut edes alastokuvia. Mustakaapujako olisi pitänyt olla?? Mutta Ponsse taipui, kuten kaikki muutkin.
 
Back
Top