Vihreät miehet harmaassa vaiheessa

Niin, kyllä vihollissotilas on arvokkaampi elävänä kuin kuolleena, mutta vain jos alkaa heti vangiksi joutumisen jälkeen suht vapaaehtoisesti polottakertoa tietojaan.
Osa tiedoista voi olla vielä viikkojen tai kuukausienkin päästä arvokasta. Kuten missä on vihollisen materiaali kätköjä?
 
Olen antanut kertoa itselleni, että vanki on henkisesti haavoittuvimmillaan juuri jäätyään vangiksi, kun on suuri epävarmuus tuleeko samantien ammutuksi tai leikataanko munat irti. Silloin vanki kertoo henkensä pitimiksi tietoja. Kun vanki huomaa, että kohtelu on asiallista, niin tämä primitiivinen reaktio laimenee. Siitä hetkestä lähtien voi istua tuppisuuna koko loppukärhämän ajan. Ja varsinkin erikoisjoukkojen kohdalla kynnys tietojen antamiseen on korkea.
 
No sitten uhkaillaan hengen lähtemisellä tai munien leikkaamisella?
 
Tuo on sama terroristien tms. pidätyksen yhteydessä. Pyrkimys on välittömään kuulusteluun, ennenkuin shokkivaikutus katoaa.
 
No sitten uhkaillaan hengen lähtemisellä tai munien leikkaamisella?

Tahtoo toimia huonosti. Moisella kun uhkaa niin taatusti tulee kertomusta, josta 99.99% ei pidä paikkaansa. Ihminen kertoo ihan mitä tahansa välttääkseen tuollaiset seuraukset.
 
Viedään veitsi genitaalialueelle? Tehdään valeteloitus ja uhataan että seuraava on todellinen?

Ja jos tilanne oikeasti on se, että uhkauksilla ei enää tee mitään, niin sitten lienee sama mitä sille tehdään.
 
Sotavankien kohtelu toimii molempiin suuntiin ja sana leviää miten vankeja kohdellaan. Lisäksi julmuus vihollista kohtaan lisää vihollisen taistelutahtoa.
 
Viedään veitsi genitaalialueelle? Tehdään valeteloitus ja uhataan että seuraava on todellinen?

Ja jos tilanne oikeasti on se, että uhkauksilla ei enää tee mitään, niin sitten lienee sama mitä sille tehdään.

Jos esim. CIA:n "waterboarding"-jutuista olevat tarinat pitävät paikkansa, niin jos tietoa ei saa suhtkoht heti, niin sitten sen esiin kaivaminen on pitkä prosessi. Etenkin jos vastassa on kuulustelua vastustamaan koulutettu henkilö. Valeteloitukset eivät välttämättä toimi ja muutenkin homma on moraalisesti epäilyttävää, etenkin nuo silpomisuhkaukset.

Israelissa asiasta on keskusteltu paljonkin, julkisestikin, ns. "ticking bomb"-skenaarion yhteydessä.
 
Olen antanut kertoa itselleni, että vanki on henkisesti haavoittuvimmillaan juuri jäätyään vangiksi, kun on suuri epävarmuus tuleeko samantien ammutuksi tai leikataanko munat irti. Silloin vanki kertoo henkensä pitimiksi tietoja. Kun vanki huomaa, että kohtelu on asiallista, niin tämä primitiivinen reaktio laimenee. Siitä hetkestä lähtien voi istua tuppisuuna koko loppukärhämän ajan. Ja varsinkin erikoisjoukkojen kohdalla kynnys tietojen antamiseen on korkea.
Tietty ruvetaan samantien kuulustelemaan. Erikoisjoukkojen kohdalla kuulustelijatkin ovat eri kaliperia ja voidaan käyttää jotain totuus seerumia.
 
Olen ymmärtänyt että vihollinen ei vankeja ota. Toisekseen mielestäni on melko armollista, jos todetaan että kertomalla tietoja jäät henkiin.. Jotkut mulkuthan telottaisi tietojen kuulemisen jälkeen.
 
Ottihan ne sekä Talvi- että Jatkosodassakin. Mutta riippuu tietty vihollisesta...
 
Olen ymmärtänyt että vihollinen ei vankeja ota. Toisekseen mielestäni on melko armollista, jos todetaan että kertomalla tietoja jäät henkiin.. Jotkut mulkuthan telottaisi tietojen kuulemisen jälkeen.

Jos joku ilmoittaa, että kertomalla tietoja jää henkiin, niin silloin olisi täysi syy pitää suu kiinni. Ei ole mitään syytä uskoa, että kuulustelija puhuisi sanaakaan totta.
 
Mitä sotavangeille tulisi ylipäätään tehdä? Asepalvelusta suorittaessani yhdessä harjoituksessa sain käyttööni sotavangin. Kysyin yliluutnanilta toimintaohjeita, ja hän sanoi että saan itse päättää mitä teen. Oli kylmä talvi, ja teltassani ei ollut tilaa. Päätin poistaa vangin muonavahvuudesta. Mitä tuossa tilanteessa olisi tehtävä? Vanki paleltuisi pakkaseen. Oletetaan että kyseessä on joku rivimosuri, vaikka tykkmies Sergei, eikä mikään spesiaalinazi jonka olen vanginut täysin itse. Tosin tuskin tulen tälläisiä tilanteita kohtaamaan tositilanteessa. En tiedä kykenisinkö oikeasti tekemään tuollaista päätöstä, vaikka tosin voisin olla melko vittuuntunut vastustajan toimiin, jollonka voisin kenties toteuttaakin sellaisen toimen.
 
Sotavankien kuulustelun suhteen on perusyksikkö- ja joukkoyksikkötason ohjeet. Se, että varusmiehillä homma on vähän sinne päin ei yllätä yhtään.
 
En muista, että intissä olisin missään vaiheessa kuullut mitään ohjeistusta tästä asiasta. Voi olla, että olen unohtanut asian (tosin aika hyvin olin hereillä oppitunneilla ym). Ehkäpä kovassa tilanteessa yliluutnantti antaisi muitakin ohjeita kuin "päätä itse mitä teet"?

Varusmiehet, tai siis reserviläiset kuitenkin muodostaa pääosan sodanajanjoukoistamme.

En kuitenkaan mielellään päätyisi tuollaiseen ratkaisuun, vaikka toki sotatilanteesta en tiedä. Sillon minua voisi vainolaisen toimet vituttaa sen verran, että ehkä ryhtyisin moraalittomaksi. Toivottavasti en.
 
Kaikkea ei käydä varusmiespalveluksessa tai kertausharjoituksissa läpi. Vai oletko harjoitellut kuinka toimitaan vankina tai miten kaatuneet kerätään taistelukentältä taakse?
 
Eli saan ohjeistusta asiaan mikäli paska osuu tuulettimeen?
 
Kaikkea ei käydä varusmiespalveluksessa tai kertausharjoituksissa läpi. Vai oletko harjoitellut kuinka toimitaan vankina tai miten kaatuneet kerätään taistelukentältä taakse?

Periaatteessa voisi, mutta Suomessa ei hienotunteisuussyistä näin toimita...
 
Back
Top