Viipuri 1944

[Vonka]

Lagus katseli kyynisesti karttaa. Vedän sellaisen ylimalkaisen sanapiirroksen:

Viipurin seutu ja erityisesti Talin kannas olivat maastonsa puolesta hankalia, sillä epätasaisessa ja kallioisessa maastossa panssarivaunujen oli vaikea liikkua. Nyt tarkoitetaan kaupungin ulkopuolista aluetta. Jos oltaisiin Viipurissa, ja napalanka katkeaisi, sieltä "pikku-Stalingradista" ei sitten lähdetä kuin jalat edellä tai kädet ylhäällä, kuten Paulus teki. Viipurista lähti kaksi leveää tietä luoteeseen. Toinen johti Leitimonjärven eteläpuolelta Portinhoikkaan ja toinen järven koillispuolelta Ihantalaan.

Päähyökkäys jatkui Viipurista seuraavana päivänä 21.6. Operaation painopiste tulisi talvisodan tapaan Talin kapeikkoon.

Mannikkalan asema menettiin 22.6.1944, josta venäläiset panssarivoimat jatkoivat Talin suuntaan. Vesistöt estivät niiden etenemisen muita reittejä. Portinhoikan tienristeyksessä venäläisiä oli odottamassa suomalais-saksalainen panssarintorjunta. Muutama kilometri lännempänä taas suomalaisten 3.Pr. joutui perääntymään 22.-23.6.1944 kohti Saimaan kanavaa linjalle Härkävuori-Kärstilänjärvi.

Portinhoikan tienristeyksen panssaritappelu ja se, että Talista luoteeseen 18.D (Paalu) pystyi torjumaan vihollisen vielä 24.6.1944 oli tärkeää. Kun suurtaistelun ensi päivät alkoivat Talissa 25.6., Kannakselle oli tulossa 14 yhtymää, jotka saatiin 26.6.vastuualueilleen.

Niinpä esim. kun tosissaan otellut 18.D oli kulunut pahasti parissa päivässä, K. A. Heiskasen 11.D asettui taakse linjalle Saimaan kanava - Leitimojärvi.

Vihman 6. D oli vielä tulossa. Laguksen panssarit saivat nyt tehtävän hyökätä Leitimojärven itäpuolella venäläisten sivustaan. Apuna heillä oli vielä saksalainen rynnäkkötykkiprikaati. Aluksi suomalaisilla oli menestystä, mutta lopulta venäläisten panssarit pysäyttivät etenemisen Aniskalan aukeiden reunaan. Suomalaisten tavoite katkaista venäläisten kapea huoltokäytävä ei onnistunut.

28.6.1944 päivänä Ihantalan pohjoispuolelle saapui Itä-Karjalasta 6.Divisioona, jonka komentaja kenraalimajuri Vihma sai johdettavakseen kaikki Ihantalan suunnan joukot. Suomalaisten vahvistuksista huolimatta venäläiset onnistuivat iltaan mennessä hyökkäyksissään.

29.6.1944 venäläiset joukot käynnistivät suuren hyökkäyksen Kärstilänjärven ja Leitimojärven välisellä alueella. Hyökkäystä tukivat tykistö, panssarivaunut ja ilmavoimat. Iltaan mennessä rintamalinja siirtyi jo Portinhoikan risteyksen pohjois- ja länsipuolelle. Oli lähellä, että suomalaiset jäisivät ahtaaseen mottiin Leitimojärven pohjoispäässä.

PsD:n ja 18.D:n ja monen muun yhtymän toimet olivat kuitenkin aiheuttaneet yhden jutun. Kaartinarmeijan läpimurtojoukot olivat kuluneet, niiden elävä voima ja suuri osa panssarikalustosta oli poissa. Vaikka miestä riitti kuin pipoa, se paras nyrkki oli poissa.

Sodanjohto päätti suoristaa rintaman linjalle Lavola-Vakkila-Ihantalanjärvi-Noskuanselkä. 30.6.1944 suomalaisten vetäytyessä venäläiset ilmavoimat hyökkäsivät voimakkaasti, mutta suomalaiset ampuivat alas eri rintamilla yhteensä 50 konetta. Venäläiset tekivät edelleen hyökkäyksiä ja saivat sisäänmurtoja Juustilankankaalla, Tähtelässä ja Ihantalassa, mutta ne kaikki pystytiin eliminoimaan tykistötulen avulla. Tässä vaiheessa Ihantalan taistelu alkoi olla nimenomaan tykistön taistelu. Vähitellen asemat lujittuivat, taisteluhautoja ja korsuja rakennetiin ja niiden edustat miinoitettiin. Taistelut jatkuivat heinäkuun puoliväliin asti, mutta suomalaiset sotilaat kestivät.

 

[JOKO]

Sippelin erillinen panssarikomppania kai annettiin Viipuriin siksi, että Oesch kuittasi Laguksen ei-toivotun aloitteellisuuden aiheessa vaatimalla panssareita vahvennukseksi Viipuriin. Siis eräänlainen "jos asia kerran niin kovasti askarruttaa, niin saat tehdä tällä tavalla oman osuutesi" piilovittuilu.

Nuo onnettomat BT-42 'rynnäkkötykit', oikeammin panssarihaupitsit eivät olisi missään taistelussa olleet taisteluarvoltaan kaksisia, mutta aivan helmenä koko Viipurin farssissa oli Kempin vastaus Sippelille, joka koitti esittää tulitukitehtävää noille vaunuille (lyhytputkisen kenttätykin ainoaa järkevää tehtävää). Kempin mielestä tämä oli vain Sippelin yritys pelastaa oma nahkansa ja vaati että niitä on käytettävä etulinjassa kuten panssarivaunuja. Noh, ehkä Kemppi ei tosiaan osannut tehdä eroa kahden asian välille. En tiedä (eikä Käkelän artikkeli Viipuri 1944-kirjassa kerro) kuinka paljon a-tarviketta Sippelillä olisi ollut, mutta edes yksi 114-millinen haupitsipatteri olisi ollut aika iso tuki Viipurin puolustajille jos sillä oli mitä ampua ja Er.Ps.K:n olisi annettu toimia sellaisena.

BT-42 vaunut olisivat olleet tehokas apu jalkaväelle, kunhan taktiikka olisi ollut kunnossa. Jalkaväen olisi pitänyt taistella aktiivisesti rakennusten seassa. Tällaisessa taistelussa vaunut olisivat kyenneet ajoittain tukemaan suora-ammunnalla. Vihollisen vaunujen ilmaantuessa panssarintorjunta olisi pitänyt jättää jalkaväen lähitorjunnalle ja pst-tykeille. Vihollisen vaunujen tuhouduttua olisi jälleen ollut mahdollista käyttää BT vaunujen tehokasta tykkiä vihollisen jalkaväkeä vastaan. Jalkaväen ja vaunujen yhteistyön olisi pitänyt olla tiukasti yhteen hitsattua. Vaunut olisivat odottaneet nurkan takana, kunnes jalkaväki olisi viittonut tien olevan selvä. Jalkaväki olisi osoittanut vaunulle maalin vaikka valojuovilla tai sitten vaunumiehet olisi ohjeistettu vaunun luona. Myös vaununjohtaja olisi voinut käydä jalan kurkkimassa sopivia maaleja ennen vaunun tuuppaamista näkyville. Vaunu esiin, laukaus ennalta valittuun maaliin ja peruutus suojaan.

Kaikki vaan meni perseelleen, kun taktiikka, johtaminen, harjoittelu ja suunnittelu olivat perseellään. Todella yllättävää!

Mitä joukkojen suorituskykyyn kaupunkitaistelun saralla tulee, väitän suomalaisten joukkojen olleen periaatteessa huomattavasti paremmassa asemassa kuin venäläisten. Kaupunkitaistelu suosii yksilötaistelijoita ja alemman tason johtajien osaamista. Massa kärsii inflaation. Tilanne olisi ollut meille hyvin edullinen, jos taisteluun Viipurista olisi koulutettu edes pari pataljoonaa jalkaväkeä ja niille BT-42 vaunut tueksi. Siihen vielä pioneerikomppania ja helvetisti tenttua. Viipurista olisi tapeltu sodan loppumiseen asti, elleivät venäläiset olisi kyllästyneet jo aiemmin.

 

[Vonka]

Jalkaväen ja vaunujen yhteistyön olisi pitänyt olla tiukasti yhteen hitsattua. Vaunut olisivat odottaneet nurkan takana, kunnes jalkaväki olisi viittonut tien olevan selvä. Jalkaväki olisi osoittanut vaunulle maalin vaikka valojuovilla tai sitten vaunumiehet olisi ohjeistettu vaunun luona. Myös vaununjohtaja olisi voinut käydä jalan kurkkimassa sopivia maaleja ennen vaunun tuuppaamista näkyville.

Juuri näin Jääkäriprikaatin kanssa toimittiin. Hupaisiakin juttuja sattui. Reino Lehväslaiho kertoo, miten kerrankin jääkäri juoksi vaunun vierelle, hakkasi kylkeen. Reino määräsi vaunu seis. Jääkäri sanoi, ettei kannata ajaa seuraavaan mutkaan, koska "siellä on kaikkien panssarien isä kyttäämässä".

Vaunumiehistö kiersi metsän kautta katsomaan tilannetta. Mutkan takana jökötti ISU-152 eli Josef (Iosif) Stalin - Иосиф Сталин. Siinä oli 122mm panssarivaunukanuuna, kymmenen metrin putki. Oli se siihen aikaan vaikuttava näky, niitähän alettiin Kurskin taistelun jälkeen tehdä Panthereita ja Tiger-1:tä vastaan.

Nyt vaunu on Parolan Panssarimuseossa, se taisi olla rikki ja hylätty. Mutta Lehväslaiho tuhosi sotasaalissotkalla kuskinsa Virtasen Matin kanssa myös seitsemän vihollispanssaria. Eivät he niitä päin halunneet rynniä. Kohtaamistilanteessa se voittaa, jolla on hermoja olla sekä nopea että tarkka. Jääkärit polkivat uran molemmin puolin. Välillä tietysti komento oli "panssarit kärkeen".

Suomessahan on se hyvä, että meillä havaitsemisetäisyys voi olla vain jopa 50-150 metriä. Jossain aavikolla se on kilometrejä, ilmasta vielä enemmän. Täällä panssarit tuhotaan läheltä.

 

[Slammer]

On selvää, että Viipurista oltaisiin voitu tosissaan taistella, mutta minusta on ihan yhtä lailla selvää, että Viipuri olisi menetetty joka tapauksessa. Sanon tämän ihan vaan tuodakseni hiukan perspektiiviä keskusteluun, joka on kiinnostava lähinnä sotilastaktiikan näkökulmasta. Asiat olisi voinut siis tehdä paremmin, mutta lopputulos olisi ollut sama.

 

[Vonka]

On selvää, että Viipurista oltaisiin voitu tosissaan taistella, mutta minusta on ihan yhtä lailla selvää, että Viipuri olisi menetetty joka tapauksessa. Sanon tämän ihan vaan tuodakseni hiukan perspektiiviä keskusteluun, joka on kiinnostava lähinnä sotilastaktiikan näkökulmasta. Asiat olisi voinut siis tehdä paremmin, mutta lopputulos olisi ollut sama.

Tuosta ei kukaan ole tänä päivänä eri mieltä, kun tiedämme, millaisella voimalla Kannaksen suurhyökkäys tuli ja miten heikosti IV Armeijakunta oli siihen valmistautunut ja millainen porukka siellä oli vastassa.

Suurhyökkäys kuitenkin pysäytettiin Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsissa, jossa koko taistelukenttä jäi suomalaisten haltuun. Ilomantsin taistelun jälkeen Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista, ja kaikilla rintamilla vihollinen oli lyöty Moskovan rauhan rajojen 1940 ulkopuolelle.

Itseäni kiinnostaa yritää asettua senaikaiseen ajatteluun. Monia asioita ymmärrän, mutta Taavetti Laatikaista en sitten millään. Se, miten häntä on suojeltu, kertoo jääkäriveljeydestä pahimmillaan. Sai Mannerheim-ristinkin operaatioista, jotka johti hänen sijaisensa Valo Nihtilä ja kehtasi vielä sanoa ääneen Nihtilälle: "Hoida sinä hommat. Minä tulen paikalle sitten, kun kunniamerkkejä jaetaan."

 

[Tähystäjä]

Minun silmiini Viipurista luopuminen näyttää tietoiselta valinnalta. Ihan ymmärrettävää kaupungin takana olevan vesistön takia. Sen tiedettiin pysäyttävän hyökkäyksen tehokkaasti. Tällaista tosin pidän lyhytnäköisenä ajatteluna kokonaisuuden kannalta. Toki iivanan hyökkäys pysähtyi vesiesteeseen, mutta tappioita ei tullut. Joukot oli nopeasti suunnattavissa uudelle uralle.

Tiiviisti rakennettu kaupunki on hyökkääjälle vaikea maasto, joten Viipurissa taistelemaan koulutetulla joukolla olisi ollut loistava mahdollisuus tuottaa venäläisille suuret tappiot. Venäläiset eivät voineet vesistön takia saartaa kaupunkia, joten joukot olisivat olleet huollettavissa ja lopuksi vedettävissä pois kaupungista. Tähän olisi kuitenkin pitänyt valmistautua, jotta selän takana oleva vesistö ei olisi aiheuttanut paniikkia ja joukot olisivat osanneet käyttää kaupunkia hyväkseen.

Viipurin taistelun alkaessa sekoilu ammushuollon kanssa oli jatkunut jo toista viikkoa ja jatkui vielä pitkään. A-tarpeiden ja lähitorjunta-aseiden jakelussa oli jotakin perustavanlaatuisesti pielessä.

Tästä ammustarvikesekoilusta olen kuullut itsekin, mm. Osasto Kuhlmeyn yhteydessä Saksasta tulleita panssarinyrkkejä kuulemma varastoitiin Malmin lentokentällä, sen sijaan, että ne olisi toimitettu rintamalle...

 

[Susitaival]

Tästä ammustarvikesekoilusta olen kuullut itsekin, mm. Osasto Kuhlmeyn yhteydessä Saksasta tulleita panssarinyrkkejä kuulemma varastoitiin Malmin lentokentällä, sen sijaan, että ne olisi toimitettu rintamalle...

Niitä pantattiin ja mikä tärkeintä koulutusta uusille aseille ei annettu riittävän ajoissa, laajasti ja järjestelmällisesti jotta ne tipoittain etulinjaan päätyneet pst-aseet olisivat tulleet tehokkaaseen käyttöön. Viipurissa veteraanikertomuksen mukaan kyllä oli jonkinverran panssarinyrkkejä mutta kun ei yhtään tiedetty mitä niillä pitää tehdä. Joku kuulemma oli heittänyt sellaisella vaunua...

"A-tarvikesekoilu" lähti käsittääkseni sitä, että liian pitkä asemasotavaihe oli tuonut rauhan ajan byrokratian ja pikkupomojen mielivallan kenttäarmeijaan. Asemasotavaiheessa ehkä oli aikaa täytellä tietynmuotoisia lomakkeita ja odottaa että esikunta käsittelee ne aikaisintaan seuraavana aamuna, mutta ei enää 20.6. 1944. Panssarinyrkkien ja kauhujen kohdalla lisäksi oli kaikenlaisia salassapitomääräyksiä.

 

[Vonka]

"A-tarvikesekoilu" lähti käsittääkseni sitä, että liian pitkä asemasotavaihe oli tuonut rauhan ajan byrokratian ja pikkupomojen mielivallan kenttäarmeijaan. Asemasotavaiheessa ehkä oli aikaa täytellä tietynmuotoisia lomakkeita ja odottaa että esikunta käsittelee ne aikaisintaan seuraavana aamuna, mutta ei enää 20.6. 1944. Panssarinyrkkien ja kauhujen kohdalla lisäksi oli kaikenlaisia salassapitomääräyksiä.

Tästä saattoi olla kysymys. Kova sota karsii paikkoja auki, ja tilanteen pakosta oikeat miehet ovat remmissä. Wolf Halsti kirjoitti muistelmissaan, miten moni kantaupseeri toimitettiin pois rintamalta kykenemättömänä ja joku toinen nousi esiin, mutta rauhallisempana aikana kykenemätön palasi virkaansa, koska se oli hänen.

Oli siis miehiä, jotka poistettiin rintamalta kahdesti, jotkut kolmekin kertaa. Moskovan rauhan jälkeen ja sitten taas aselevon jälkeen oli aina rakennemuutos takaisin rauhan ajan virkoihin. Asemasodan pitkittyessä on saattanut olla tällaista liikettä.

 

[JOKO]

On selvää, että Viipurista oltaisiin voitu tosissaan taistella, mutta minusta on ihan yhtä lailla selvää, että Viipuri olisi menetetty joka tapauksessa. Sanon tämän ihan vaan tuodakseni hiukan perspektiiviä keskusteluun, joka on kiinnostava lähinnä sotilastaktiikan näkökulmasta. Asiat olisi voinut siis tehdä paremmin, mutta lopputulos olisi ollut sama.

Tämä on totta, jos katsotaan vain Viipuria. Kokonaiskuvaa katsottaessa tilanne on toinen. Sakujen neuvoista olisi kannattanut ottaa opiksi. Hehän olivat vuoden 1943 aikana oppineet, ettei venäläisten jyrä pysähdy linjapuolustukseen. Paras tulos tuli aktiivisella taistelulla etulinjan takana. Etulinja kannatti jättää heikosti miehitettyksi. Meillä homma mokattiin tuplasti. Ensin kärsittiin suuret tappiot runsaasti miehitetyssä linjapuolustuksessa ja sitten yritettiin ottaa menetetty linja takaisin epäedullisissa oloissa suoritetuilla vastahyökkäyksillä.

Olisi ollut mielekkäämpää keskittyä tuhoamaan vastassa olevia joukkoja mahdollisimman edullisella tappiosuhteella. Tämän järkevä toteuttaminen vaatii maaston, olosuhteiden ja käytettävissä olevien joukkojen tarkkaa huomioimista. Todellisuudessa toimittiin pikemminkin venäläisittäin, eli härkäpäisesti olosuhteista piittaamatta.

 

[Tähystäjä]

Tämä on totta, jos katsotaan vain Viipuria. Kokonaiskuvaa katsottaessa tilanne on toinen. Sakujen neuvoista olisi kannattanut ottaa opiksi. Hehän olivat vuoden 1943 aikana oppineet, ettei venäläisten jyrä pysähdy linjapuolustukseen. Paras tulos tuli aktiivisella taistelulla etulinjan takana. Etulinja kannatti jättää heikosti miehitettyksi. Meillä homma mokattiin tuplasti. Ensin kärsittiin suuret tappiot runsaasti miehitetyssä linjapuolustuksessa ja sitten yritettiin ottaa menetetty linja takaisin epäedullisissa oloissa suoritetuilla vastahyökkäyksillä.

Olisi ollut mielekkäämpää keskittyä tuhoamaan vastassa olevia joukkoja mahdollisimman edullisella tappiosuhteella. Tämän järkevä toteuttaminen vaatii maaston, olosuhteiden ja käytettävissä olevien joukkojen tarkkaa huomioimista. Todellisuudessa toimittiin pikemminkin venäläisittäin, eli härkäpäisesti olosuhteista piittaamatta.

Eli jos otetaan tästä aasinsilta nykyaikaan, niin olisi pitänyt soveltaa jotain maavoimien uuden taistelutavan tapaista, vai olenko käsittänyt oikein...?

 

[JOKO]

Eli jos otetaan tästä aasinsilta nykyaikaan, niin olisi pitänyt soveltaa jotain maavoimien uuden taistelutavan tapaista, vai olenko käsittänyt oikein...?

Käsitit oikein.

Vaan miksi taktiikka ei kyetty muuttamaan, vaikka sakuilta tuli runsaasti tietoa itärintaman opeista?

 

[Creidiki]

Käsitit oikein.

Vaan miksi taktiikka ei kyetty muuttamaan, vaikka sakuilta tuli runsaasti tietoa itärintaman opeista?

Koska Suomessa ei ollut Mannsteinin veroista kenraalia? Tätyy muistaa että vuonna 1944 Marski oli 77 ja armeija oli seissyt kivääri jalalla kaksi vuotta. Oli liian helppoa sanoa kuin Siilinjärven Nero taannoin: "Ei koske meitä"

 

[Vonka]

Ihan alkuvaiheessa se uusi taistelutapa olisi voinutkin olla hyvä.

Kun laittaa parisataa putkea rinnakkain ja monta peräkkäin, sitä tuppaa pääsemään murtoon. Nykyisin aukon voi avata vaikka 10 000 kg:n pommilla, johon sitten keskitetään nopea teräksinen kiila.

Aluksi siinä oli vähän harhautustakin. Pääasemalla kaikkialla Suomenvedenpohjan asti oli 9.-10. 6. myrskyisää, mutta ehdottomassa painopistekohdassa repesi. Painopisteeksi oli valittu everstiluutnanttiTauno Viljasen johtaman Jalkaväkirykmentti 1:n (JR 1:n) asemat Valkeasaaren avoimessa panssarimaastossa. Suomalaisia vastaan hyökkäsivät puolustusaseman edessä jo pitkään olleet joukot. Kyseessä oli Leningradin Rintaman ehkä viimeinen harhautus. Rintamahyökkäyksen takana odottivat vuoroaan 21. ja 23. Armeijan verekset tehtäväänsä harjaannetut läpimurtojoukot. Päivän taisteluiden seurauksena suomalaisten vastahyökkäyksissä lähes koko rykmentti oli houkutetultu etulinjaan, myöhemmin tuhottavaksi.

Puna-armeija oli valmistellut Viipuri–Petroskoi-hyökkäysoperaatiota, 4. strategista iskuaan, toukokuun alusta alkaen. Rynnäkköhaudat oli kaivettu lähes kiinni suomalaisten etulinjaan ja tähystyslavat oli saatu valmiiksi. Useiden viikkojen ajan oli tykistöammunnoin tikattu linnoitteita. Puolustajan ryhmitys oli tiedusteltu poteron tarkkuudella. Läpimurtodivisioonat olivat harjoitelleet Leningradin sotilaskylissä suomalaisten asemien tuhoamisen ja Mannerheim-linjan murtamisen. Viikkojen ajan oli Leningradin suunnasta tuotu ensin selustajoukkoja, sitten huoltoa ja myöhemmin tykistöä lähemmäksi Valkeasaarta. Tehtävää oli Puna-armeijassa hiottu ja hiottu, sotapelitkin tehty esikuntien valmentamiseksi koitokseen.

Ammattitaitoisella on suunnitelmat ja kyky. Näin on tänäänkin.

Rykmentistä pelastuivat ne, jotka irtautuivat. Neuvostolähteiden mukaan pääasemassa viimeinen vastarinta kuitenkin sammui vasta, kun panssarit olivat jo kilometrejä läpi. Sinne jäivät tuntemattomat sotilaat, joiden äänellä kukaan ei puhu, sinne jäi Valkeasaaren kunnia.

Neuvostoliitto kykeni myös improvisoimaan, mitä se ei tehnyt aikaisemmin. VT-linja oli vahvin Kivennavalla, joten paine kohdistui Vammelsuuhun ja Kuuterselkään. Kun Kuuterselässä liike hidastui, käännettiin rintaman edestä heti Mustamäentietä läpimurtoon koulutettu panssariprikaati jatkamaan. RvPr:n ja 3.Divisioonan saumakohta oli määritetty pahaan paikkaan: juuri sille tielle. RvPr irtautui Vammelsuun helvetistä vasta, kun vihollinen oli selustassa.

Mutta jossain vaiheessa pitää laittaa myös jäykkää stoppia. Operatiivinen vetäytyminen Kannakselta onnistui. Suomalaisten elävän voiman pääosat saatiin siirrettyä Vuoksen taakse puolustukseen. Kun hyökkääjä joutui järvikapeikkoihin ja joukot venyivät pidemmäksi, alkoi tulla ihan eri mahdollisuuksia. Ja jo kesäkuun lopussa läpimurtojoukot olivat lopussa. Ihan terävin kärki oli tuhottu. Kannaksen vetäytymistaisteluista, ”läpijuoksusta”, on kirjoitettu vuosikymmenten varrella kaikenlaista, ohessa lisää. Suomalaisten vastatoimet aiheuttivat Leningradin Rintaman hyökkääville armeijoille suuret tappiot jo vetäytymisvaiheessa kesäkuun 9.–22. päivä. Ennen Viipurin taistelua (20.6.) kaatuneita ja kadonneita oli yli 4 000 ja haavoittuneita 15 000; kesäkuun päättyessä 21. ja 23. Armeijan tappiot nousivat 70 000:een.

Ei sitä millään sissisodalla pysäytetty, vaan kaikkien aselajien yhteistoiminnalla.

 

[Bodyguard]

Käsitit oikein.

Vaan miksi taktiikka ei kyetty muuttamaan, vaikka sakuilta tuli runsaasti tietoa itärintaman opeista?

No, eiköhän suomalaiset saaneet viimeistään Lapin sodassa huomata kantapään kautta tuon sakujen taktiikan... Ainakin muiistelisin lukeneeni, että siellä usein iskettiin tyhjiin asemiin. Ok, sakut perääntyivät silloin koko ajan, mutta kuitenkin...

 

[Vonka]

No, eiköhän suomalaiset saaneet viimeistään Lapin sodassa huomata kantapään kautta tuon sakujen taktiikan... Ainakin muiistelisin lukeneeni, että siellä usein iskettiin tyhjiin asemiin. Ok, sakut perääntyivät silloin koko ajan, mutta kuitenkin...

Saksalaiset olivat lähdössä joka tapauksessa. Lapissa käytiin ensin valesotaa, kunnes valvontakomissio alkoi vaatia internoituja vankeja. Saksalaiset ilmoittivat, milloin on tyhjää, ja suomalaiset sitten "hyökkäsivät". Venäläiset alkoivat epäillä sitä sotaa. Molotov sanoi, että näyttäkää hänelle edes yksi internoitu saksalainen.

Oli vaara, että Suomea syytettäisiin aseleposopimuksen rikkomisesta. Niin katkera petos kuin jouduttiinkin tekemään, veljeily oli lopetettava. Siilasvuo lupasi Mannerheimille, että kohta paukkuu, ja niinpä eversti Wolf Halsti nousi maihin Torniossa, ja sitten alkoi oikea sota.

Myöhemmin saksalaiset tosiaan pitivät asemat vain sen aikaa, että suomalaiset lähtivät koukkaamaan. Kun koukkaava osasto oli tullut soiden läpi perille, ketään ei enää ollut asemissa - paitsi miinoja.

Tyhjät asemat eivät johtuneet siitä, että suomalaisten hurjia tykistö-iskuja olisi pitänyt väistää.

774 kaatunutta, 264 kadonnutta ja 2 904 haavoittunutta, Lappi tuhottu ja saksalaiset vetäytyivät suurin piirtein siinä aikataulussa kuin olisivat lähteneet muutenkin.

 

[Bodyguard]

joo, toki sakut vetäytyivät koko ajan, mutta tekivät sen sitten ilmeisen taitavasti. Ja Tornion maihinnousua johti kenraali Pajari. Toki taisi olla Halstin porukka, joka ekana sinne nousi, mutta Pajari sitä johti. Faijakin oli siellä mukana...

 

[baikal]

Koska Suomessa ei ollut Mannsteinin veroista kenraalia? Tätyy muistaa että vuonna 1944 Marski oli 77 ja armeija oli seissyt kivääri jalalla kaksi vuotta. Oli liian helppoa sanoa kuin Siilinjärven Nero taannoin: "Ei koske meitä"

Joskus on sanottu julmasti: Suomen, Italian ja Japanin armeijat eivät kehittyneet 2.MS:n aikana oikeastaan lainkaan.

 

[Vonka]

joo, toki sakut vetäytyivät koko ajan, mutta tekivät sen sitten ilmeisen taitavasti. Ja Tornion maihinnousua johti kenraali Pajari. Toki taisi olla Halstin porukka, joka ekana sinne nousi, mutta Pajari sitä johti. Faijakin oli siellä mukana...

Pajari oli divisioonankomentajana vastuussa Tornion maihinnoususta ja tästäpä hän sai Mannerheim-ristinkin toistamiseen. Varsinainen maihinnousija ja sillanpään luoja oli sitten Halstin JR 11, ja tästä rapsahti myös Halstille Mannerheim-risti. Halstin paras ja aktiivisin pataljoonankomentaja kaatui ja sai toisenlaisen ristin.

Olet varmaan lukenut Halstin muistelmien toisen osan tai sitten kirjan Lapin sodassa. Upeita teoksia noista vähemmän tunnetuista vaiheista.

 

[JOKO]

Koska Suomessa ei ollut Mannsteinin veroista kenraalia? Tätyy muistaa että vuonna 1944 Marski oli 77 ja armeija oli seissyt kivääri jalalla kaksi vuotta. Oli liian helppoa sanoa kuin Siilinjärven Nero taannoin: "Ei koske meitä"

Mannerheimin ikä varmasti vaikutti.

Toinen tekijä saattoi olla tapa, jolla upseereita asevoimissa koulutetaan. Yksityiskohtia väheksytään ja keskitytään maalaamaan suurella pensselillä. Upseerit eivät tunne varsinkaan uudempaa kalustoa, jolloin heidän on vaikea pohtia taktiikkaa laitteiden todellisen suorituskyvyn pohjalta. Ongelma korostuu tekniikan kehittyessa nopeasti. Ylimmät upseerit tuntevat hevosen, kirjekyyhkyn ja musketin. Organisaation alimmilla portailla puuhataan panssarien, syöksypommittajien ja radioiden kanssa. Pahoin pelkään saman ongelman riivaavan nykyisinkin.

 

[Ottoville]

?