Vonka
Supreme Leader
Eräässä toisessa ketjussa esitettiin arvio siitä, että Viipurista olisi voitu taistella kesällä 1944 pureutumalla kaupunkiin ja esitettiin hypoteesi, että joukkojen riittämätön koulutus olisi estänyt rakennetun alueen käytön taistelussa. Itse en tuohon usko, mutta asetan asian pöydälle tarkasteltavaksi.
Kertaan Viipurin tapahtumat lyhyesti:
20. Prikaati komentajanaan eversti Armas Kemppi saapui Karjalan pääkaupunkiin 19. kesäkuuta suoraan Syväriltä.
Majuri Kurt Bäckmanin pataljoona (josta pakokauhu sai alkunsa) ryhmittyi kaupungin kaakkois- ja itälaitaan linjalle Roisko-Kiesilä-Ravirata-Ristimäki-Maaskolan ratapiha. Pataljoonan vastuualueen kautta kulkivat Kannaksen rautatie ja Viipurin valtatie. Kemppi perusti komentopaikkansa Yhdyspankin konttorin kellariholviin Punaisenlähteentorin ja Torkkelinkadun kulmassa. Viipuri oli melkoisessa kaaoksessa silloin. Vetäytyviä 10. Divisioonan joukkoja ja karkureita vaelsi kaupungin läpi kertoen kauhujuttuja tulevasta.
Kaupunkia lähestyi kenraalieversti Dmitri N. Gusevin 21 Armeija aamuvarhain 20. kesäkuuta 1944. Sitä tuki kaksi panssariprikaatia, kolme panssarirykmenttiä, 5. Kaartin läpimurtodivisioona ja vahvat ilmavoimat. Heikosta ammustilanteesta huolimatta kaupunki oli suomalaisten hallussa vielä puolen päivän aikaan. Jostain syystä prikaatilla oli vain alle yksi tuliannos vielä taistelupäivän aamuna.
Patruunoita tarvittiin nopeasti lisää. Viipurissa oli valtava, kallioon louhittu ammusvarasto, ja sieltä prikaatin taisteluvälinetoimiston päällikölle, luutnantti Heikelille oli luvattu 200 000 kiväärinpatruunaa ja saman verran konepistoolin ammustarvikkeita. Iltapäivällä Heikel oli koonnut kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa lähti noutamaan kaivattua täydennystä.
Ammuksia ei luovutettu. Ammusvaraston päällikkö kapteeni Rautamaa kieltäytyi luovuttamasta patruunoita, koska ei ollut saanut vastaavaa jakomääräystä kirjallisena. Samaan aikaan kaupungissa taisteltiin epätoivon vimmalla elämästä ja kuolemasta. Viimein tehtiin päätös, että varastosta otettaan mitä tarvitaan - vaikka väkisin. Sisälle painuttiin konepistooli kourassa, joka oli kaikkia ohjesääntöjä voimakkaampi. Kärryille lastattiin kaikki mitä tarvittiin, mutta jälleen turhaa kaikki. Kun kolonna tuli takaisin, se törmäsi laumoittain pakeneviin suomalaisiin.
Puolen päivän jälkeen venäläiset lisäsivät voimaa. Tykistötuli yltyi. Kun neuvostotankit alkoivat lähestyä, majuri Kurt Bäckman teki hölmön liikkeen. Hän muutti komentopaikkansa sijaintia hiukan taaksepäin. Miesten keskuudessa leivis huhu, joka avasi juoksuhanat. "Irtaantumiskäsky annettu, ensimmäinen joukkue vetäytyy jo." Todellisuudessa tällaista käskyä ei oltu annettu.
Päämaja asetti tutkijaryhmän kenraalimajuri Väinö Palojärven johdolla selvittämään Viipurin menetystä. Kuulustelujen jälkeen pidätettiin Kemppi ja Bäckman. Heidät passitettiin tutkintavankeuteen Hämeen lääninvankilaan ja sen jälkeen Sotaylioikeuden eteen.
Kemppi laskettiin vastaamaan vapaalta jalalta kahdeksan pidätysvuorokauden jälkeen. Bäckman siirrettiin Helsingin päävartioon, josta hän vapautui 8. syyskuuta 1944. Sotaylioikeus tuomitsi hänet 19. tammikuuta 1945 "osittain varomattomuudesta, osittan laiminlyönnistä tapahtuneesta sotatoimia vahingoittaneesta virkavelvollisuuden rikkomisesta" kahdeksaksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Korkein Oikeus käsitteli asiaa maaliskuussa 1945. Kemppi sai 25 vuorokauden arestirangaistuksen "varomattomuudesta tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta", mutta Bäckmanin tuomio nousi yhdeksi vuodeksi kuritushuonetta. Bäckman oli kuitenkin jo ampunut itsensä Sotaylioikeuden langettaman tuomion jälkeen.
Kertaan Viipurin tapahtumat lyhyesti:
20. Prikaati komentajanaan eversti Armas Kemppi saapui Karjalan pääkaupunkiin 19. kesäkuuta suoraan Syväriltä.
Majuri Kurt Bäckmanin pataljoona (josta pakokauhu sai alkunsa) ryhmittyi kaupungin kaakkois- ja itälaitaan linjalle Roisko-Kiesilä-Ravirata-Ristimäki-Maaskolan ratapiha. Pataljoonan vastuualueen kautta kulkivat Kannaksen rautatie ja Viipurin valtatie. Kemppi perusti komentopaikkansa Yhdyspankin konttorin kellariholviin Punaisenlähteentorin ja Torkkelinkadun kulmassa. Viipuri oli melkoisessa kaaoksessa silloin. Vetäytyviä 10. Divisioonan joukkoja ja karkureita vaelsi kaupungin läpi kertoen kauhujuttuja tulevasta.
Kaupunkia lähestyi kenraalieversti Dmitri N. Gusevin 21 Armeija aamuvarhain 20. kesäkuuta 1944. Sitä tuki kaksi panssariprikaatia, kolme panssarirykmenttiä, 5. Kaartin läpimurtodivisioona ja vahvat ilmavoimat. Heikosta ammustilanteesta huolimatta kaupunki oli suomalaisten hallussa vielä puolen päivän aikaan. Jostain syystä prikaatilla oli vain alle yksi tuliannos vielä taistelupäivän aamuna.
Patruunoita tarvittiin nopeasti lisää. Viipurissa oli valtava, kallioon louhittu ammusvarasto, ja sieltä prikaatin taisteluvälinetoimiston päällikölle, luutnantti Heikelille oli luvattu 200 000 kiväärinpatruunaa ja saman verran konepistoolin ammustarvikkeita. Iltapäivällä Heikel oli koonnut kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa lähti noutamaan kaivattua täydennystä.
Ammuksia ei luovutettu. Ammusvaraston päällikkö kapteeni Rautamaa kieltäytyi luovuttamasta patruunoita, koska ei ollut saanut vastaavaa jakomääräystä kirjallisena. Samaan aikaan kaupungissa taisteltiin epätoivon vimmalla elämästä ja kuolemasta. Viimein tehtiin päätös, että varastosta otettaan mitä tarvitaan - vaikka väkisin. Sisälle painuttiin konepistooli kourassa, joka oli kaikkia ohjesääntöjä voimakkaampi. Kärryille lastattiin kaikki mitä tarvittiin, mutta jälleen turhaa kaikki. Kun kolonna tuli takaisin, se törmäsi laumoittain pakeneviin suomalaisiin.
Puolen päivän jälkeen venäläiset lisäsivät voimaa. Tykistötuli yltyi. Kun neuvostotankit alkoivat lähestyä, majuri Kurt Bäckman teki hölmön liikkeen. Hän muutti komentopaikkansa sijaintia hiukan taaksepäin. Miesten keskuudessa leivis huhu, joka avasi juoksuhanat. "Irtaantumiskäsky annettu, ensimmäinen joukkue vetäytyy jo." Todellisuudessa tällaista käskyä ei oltu annettu.
Päämaja asetti tutkijaryhmän kenraalimajuri Väinö Palojärven johdolla selvittämään Viipurin menetystä. Kuulustelujen jälkeen pidätettiin Kemppi ja Bäckman. Heidät passitettiin tutkintavankeuteen Hämeen lääninvankilaan ja sen jälkeen Sotaylioikeuden eteen.
Kemppi laskettiin vastaamaan vapaalta jalalta kahdeksan pidätysvuorokauden jälkeen. Bäckman siirrettiin Helsingin päävartioon, josta hän vapautui 8. syyskuuta 1944. Sotaylioikeus tuomitsi hänet 19. tammikuuta 1945 "osittain varomattomuudesta, osittan laiminlyönnistä tapahtuneesta sotatoimia vahingoittaneesta virkavelvollisuuden rikkomisesta" kahdeksaksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Korkein Oikeus käsitteli asiaa maaliskuussa 1945. Kemppi sai 25 vuorokauden arestirangaistuksen "varomattomuudesta tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta", mutta Bäckmanin tuomio nousi yhdeksi vuodeksi kuritushuonetta. Bäckman oli kuitenkin jo ampunut itsensä Sotaylioikeuden langettaman tuomion jälkeen.
Viimeksi muokattu: