Viipuri 1944

Vonka

Supreme Leader
Eräässä toisessa ketjussa esitettiin arvio siitä, että Viipurista olisi voitu taistella kesällä 1944 pureutumalla kaupunkiin ja esitettiin hypoteesi, että joukkojen riittämätön koulutus olisi estänyt rakennetun alueen käytön taistelussa. Itse en tuohon usko, mutta asetan asian pöydälle tarkasteltavaksi.

Kertaan Viipurin tapahtumat lyhyesti:


20. Prikaati komentajanaan eversti Armas Kemppi saapui Karjalan pääkaupunkiin 19. kesäkuuta suoraan Syväriltä.

Majuri Kurt Bäckmanin pataljoona (josta pakokauhu sai alkunsa) ryhmittyi kaupungin kaakkois- ja itälaitaan linjalle Roisko-Kiesilä-Ravirata-Ristimäki-Maaskolan ratapiha. Pataljoonan vastuualueen kautta kulkivat Kannaksen rautatie ja Viipurin valtatie. Kemppi perusti komentopaikkansa Yhdyspankin konttorin kellariholviin Punaisenlähteentorin ja Torkkelinkadun kulmassa. Viipuri oli melkoisessa kaaoksessa silloin. Vetäytyviä 10. Divisioonan joukkoja ja karkureita vaelsi kaupungin läpi kertoen kauhujuttuja tulevasta.

Kaupunkia lähestyi kenraalieversti Dmitri N. Gusevin 21 Armeija aamuvarhain 20. kesäkuuta 1944. Sitä tuki kaksi panssariprikaatia, kolme panssarirykmenttiä, 5. Kaartin läpimurtodivisioona ja vahvat ilmavoimat. Heikosta ammustilanteesta huolimatta kaupunki oli suomalaisten hallussa vielä puolen päivän aikaan. Jostain syystä prikaatilla oli vain alle yksi tuliannos vielä taistelupäivän aamuna.

Patruunoita tarvittiin nopeasti lisää. Viipurissa oli valtava, kallioon louhittu ammusvarasto, ja sieltä prikaatin taisteluvälinetoimiston päällikölle, luutnantti Heikelille oli luvattu 200 000 kiväärinpatruunaa ja saman verran konepistoolin ammustarvikkeita. Iltapäivällä Heikel oli koonnut kuusi hevosta ja ajomiestä, joiden kanssa lähti noutamaan kaivattua täydennystä.

Ammuksia ei luovutettu. Ammusvaraston päällikkö kapteeni Rautamaa kieltäytyi luovuttamasta patruunoita, koska ei ollut saanut vastaavaa jakomääräystä kirjallisena. Samaan aikaan kaupungissa taisteltiin epätoivon vimmalla elämästä ja kuolemasta. Viimein tehtiin päätös, että varastosta otettaan mitä tarvitaan - vaikka väkisin. Sisälle painuttiin konepistooli kourassa, joka oli kaikkia ohjesääntöjä voimakkaampi. Kärryille lastattiin kaikki mitä tarvittiin, mutta jälleen turhaa kaikki. Kun kolonna tuli takaisin, se törmäsi laumoittain pakeneviin suomalaisiin.

Puolen päivän jälkeen venäläiset lisäsivät voimaa. Tykistötuli yltyi. Kun neuvostotankit alkoivat lähestyä, majuri Kurt Bäckman teki hölmön liikkeen. Hän muutti komentopaikkansa sijaintia hiukan taaksepäin. Miesten keskuudessa leivis huhu, joka avasi juoksuhanat. "Irtaantumiskäsky annettu, ensimmäinen joukkue vetäytyy jo." Todellisuudessa tällaista käskyä ei oltu annettu.

Päämaja asetti tutkijaryhmän kenraalimajuri Väinö Palojärven johdolla selvittämään Viipurin menetystä. Kuulustelujen jälkeen pidätettiin Kemppi ja Bäckman. Heidät passitettiin tutkintavankeuteen Hämeen lääninvankilaan ja sen jälkeen Sotaylioikeuden eteen.

Kemppi laskettiin vastaamaan vapaalta jalalta kahdeksan pidätysvuorokauden jälkeen. Bäckman siirrettiin Helsingin päävartioon, josta hän vapautui 8. syyskuuta 1944. Sotaylioikeus tuomitsi hänet 19. tammikuuta 1945 "osittain varomattomuudesta, osittan laiminlyönnistä tapahtuneesta sotatoimia vahingoittaneesta virkavelvollisuuden rikkomisesta" kahdeksaksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

Korkein Oikeus käsitteli asiaa maaliskuussa 1945. Kemppi sai 25 vuorokauden arestirangaistuksen "varomattomuudesta tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta", mutta Bäckmanin tuomio nousi yhdeksi vuodeksi kuritushuonetta. Bäckman oli kuitenkin jo ampunut itsensä Sotaylioikeuden langettaman tuomion jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Viipurissa myös taisteltiin. Eivät kaikki juosseet. Vastaiskuissa kaatui toistasataa suomalaista, muiden muassa Panssaridivisioonan Christie-vaunuryhmän komentaja Stig "Sige" Sippel. Oesch määräsi Lagusta jotakin Viipurin tueksi jättämään. Lagus jätti tarkoituksella heikoimman kalustonsa ja totesikin myöhemmin: "Kyseisellä puolustuslinjalla Viipuria ei olisi voinut pitää, ei ainakaan minun Panssaridivisioonallani."

Vihollinen aloitti ensimmäisen tiedusteluluonteisen hyökkäyksen Viipuria vastaan aamuyöllä 20.6.1944. Ja varsinainen hyökkäys kaupunkiin alkoi klo 12.30.

Viipuriin hyökkäsi:

- kuusi vihollisdivisioonaa joukkoja,
- kaksi panssariprikaatia,
- kolme panssarirykmenttiä ja
- kaksi rynnäkkötykkirykmenttiä,
- vähintään 40 000 miestä, ja
- vähintään 50 panssarivaunua; Churchill, IS-2, ISU-152, KV-2 ja T-34/85 ”Sotkia”.

Viipurin suojaksi komennetuilla:

- Armas Kempin johtamalla 20. Prikaatilla oli n. 5.000 miestä ja;
- luutnantti Sippelin Erillisellä Rynnäkkötykkikomppanialla oli vain muutama venäläisistä sotasaalisvaunuista kasattu vanhentunut BT-42 -rynnäkkötykki.

Oman teoriani mukaan 20. Prikaatilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia puolustaa kaupunkia, ei valitulla linjalla eikä kaupungissa.

Kello 14.30 murtui suomalaisten pääpuolustuslinja Ristimäen maastossa. Vihollisen hyökkäys saavutti noin kello 16.00-16.30 ratapihan ja Punaisenlähteentorin – kaupungin keskustan. Suomen lippu vedettiin alas Viipurin tornista kello 16.45 ja heti perään linnansilta räjäytettiin.

Läpimurto aiheutti puolustuksen luhistumisen kaupungissa ja vetäytyminen tapahtui osittain pakokauhun vallassa. Myös Erillinen rynnäkkötykkikomppania menetti Karjalan pääkaupunkia puolustaessaan 8 BT-42 rynnäkkötykkiä kaikkiaan 11 vaunustaan; ja komppanian komentaja luutnantti Stig Sippel menehtyi vaunuunsa kaupungin keskustassa.

Eivät juosseet lääkäritkään. Patterinmäen Naistensairaalassa oli IV Pataljoonan joukkosidontapaikka. Sidontapaikalle oli jäänyt vähemmän kuin kymmenen potilasta, näistä muutamat mielenhäiriöön joutuneita. Sairaalaan jäivät myös pinoiksi kootut, arkutetut sankarivainajat. Lääkäri Salonen ja lääkintävääpeli Varjola määräsivät lääkintäkorpraalin viemään kävelykykyiset Linnasillan yli ja katsoivat velvollisuudekseen jäädä liikuntakyvyttömien haavoittuneiden luo. Kaikki ammuttiin.
 
Kertaan vielä Viipuria koskeneet huhut, joita tutkijat ovat saaneet oikoa.

Ensimmäinen huhu syntyi kadonneista. Taistelupäivänä kadonneiksi merkittiin 419 kadonnutta. Tämä luku jäi sitten kummittelemaan sotahistoriallisiin julkaisuihin pitkäksi aikaa. Vaikka tiedettiin, että Bäckmanin pataljoona ja muu prikaati koottiin Lavolassa ja se toimi loppusodan yhdessä, väärä luku (yhtenä taistelupäivänä merkityt kadonneet) jäi pyörimään historiikkeihin, kun toinen siteerasi toistaan.

Villeimpien huhujen mukaan nämä Viipurissa kadonneet oli teloitettu ja haudattu Lappeenrannan Huhtiniemeen. Asia on oikaistu.

Toinen skenaario, jolla voisi teoriassa olla jotain todellisuuspohjaa, koskee puolustusratkaisua yleensä. Joidenkin arvelujen mukaan Viipuria ei aiottukaan pitää, koska se sijaitsi VKT-linjalla vesistölinjan väärällä puolella. Salaliittoteoreetikkojen mukaan Mannerheim ei olisi sallinut Viipurista luopumista, joten sinne laitettiin heikko prikaati lumemielessä, jotta kaupungista nimeksi taisteltaisiin. Tätä on esittänyt Erkki Laatikainen (Taavetti Laatikaisen poika), joka väittää pikkupoikana kuulleensa kenraalien keskustelleen asiasta.

Eversti Kemppi varmasti oli hyvä mies tehtävään, mutta Taipaleen sankari ja JR 7:n hyökkäysvaiheen komentaja ei vielä tuntenut uutta joukkoaan, jotka eivät ihan olleet Virtain, Multian, Soinin, Uuraisten ja Petäjäveden reserviläisiä, joita hän komensi talvisodan Taipaleessa eivätkä "Tyrjän rykmentin" savolaisiakaan vaan nuoria kokemattomia Saimaan seudun asevelvollisia.
 
Hyvä ja mielenkiintoinen aloitus! Tästä on edelleen niin ristiriitaista tietoa, että aihe ei ole turha.

Majuri Bäckman (II. P) tunnettiin varsin kosteasta elämäntyylistä jo rauhanpäivinä ja hän erinäisten lähteiden mukaan dokasi aika reippaasti myös Viipurissa. Tietysti pataljoonan marssin johtaminen ja siitä sekä yleistilanteesta aiheutunut väsymys verotti paljon voimia, mutta tuossa tilanteessa suuri osa pataljoonankomentajista oli muutenkin.
Husaari ei ollut pelikunnossa enää Viipurin taistelun aikana. Alkoholisoitunut, luonnevikainen sekä änkyttävä Herra Majuri oli miehistön pitämä, mutta kaiketi jokseenkin kyvytön vertaisena ja hankala alaisena. Bäckman myös muistetaan kesän -41 hyökkäysvaiheesta. Hän oli se komentaja, jonka alaisuudessa olleet pohjalaiset kieltäytyivät hyökkäämästä.

Bäckmanin toimintaa Viipurissa ei voi puolustella. Kyseinen mies ei olisi enää tuossa vaiheessa kuulunut rintamakomentajaksi ja mitään näyttöjä ei sotien ajalta myöskään löydy. Rangaistus oli suhteessa tekoon. Jotain kunniantuntoa oli ilmeisesti jäljellä, koska ampui itsensä. Varmaan peräisin jostain ratsuväen kunniakäsityksistä…

Kapteeni Malisen I. pataljoona oli prikaatin reservinä ja pyrki lyömään vihollisen sisäänmurron takaisin, mutta Malinen oli tuossa kohtaa myös vähän heikossa hapessa, kuten Bäckmankin. Alkoholin sijaan sekavuus johtui väsymyksestä sekä aika runsaasta pervitiinin käytöstä.
Vastahyökkäys tehtiinkin sitten omiin miehitettyihin asemiin ja heikoin voimin, koska miehistö ei tullut sekaisin olevan kapteenin perässä. Malinen ilmeisesti kaatui jossain ratapihan lähistöllä, vaikka virallinen totuus on, että hän katosi Viipurissa 20. kesäkuuta.

Kapteeni Malinen oli vissiinkin enemmän sellainen toimistoupseeri kuin rintamaupseeri ja tuo näkyi sitten eritavoin hänen toiminnassaan. Ylipäätään 20. Prikaatin pataljoonankomentajiksi näyttää sattuneen paljon akanoita, mutta toisaalta kyse ei ollut painopistesuunnan joukoista ja prikaati oli sellainen ihme sekoitelma muutenkin.

Prikaatin parhaana ja kokeneimpana pataljoonana on kai pidetty Kolmosta, joka oli Karjalan esikaupunkialueella eikä joutunut kai kovin pahaan paikkaan. Siinä oli ns. tekijämies komentajana ja näin jälkikäteen herättää vähän kysymyksiä, että miksi tuota pataljoonaa ei laitettu ykkösen tilalle reserviin. Kolmas pataljoona selvisi Viipurista vähällä.

4. pataljoonan komentajana oli majuri Kirma, joka oli sotimisen aloittanut jo Vapaussodassa ja kiertänyt sotakenttiä Pohjan Pojissakin. Taisi olla vanhin jv-pataljoonan komentaja kesällä -44. Aiemmat sotaretket ja haavoittumiset olivat tehneet Kirmasta kuitenkin rintamaupseeriksi kelvottoman ja hän liikkui vaivalloisesti, oli huononäköinen ja -kuuloinen. Oikea paikka olisi ollut jossain selustahommassa - ei etulinjassa.

Kirma oli pidetty ja velvollisuudentuntoinen upseeri, joka yleisen pakenemisen alettua pyrki saamaan tilannetta haltuun ja lopulta kaiken mentyä päin vittua antoi pataljoonalleen irtautumiskäskyn. Pataljoonan esikunta oli kuitenkin ottanut jo hatkat, mutta komentaja oli ollut huolissaan siitä, onko etummaisille joukkueille viety irtautumiskäsky ja lähti tuota sitten toimittamaan henkilökohtaisesti. Kirma katosi. Lopputulemana on kaiketi ollut sama kohtalo kuin I. pataljoonan komentajalla eli jossain kohtaa on tullut naapuri vastaan ja henki pois.

Eversti Kempin niskaan tuo kaadettiin niin pitkälti kuin mahdollista, mutta minun käsitykseni mukaan vika ei ollut yksin hänessä. Viipuria ei varmastikaan aiottu pitää ja 20. Prikaati oli sopiva uhrattavaksi.

Jokainen isompi tappi on varmasti tiennyt mitä tapahtuu, kun oikeaa sotaa kokematon joukko, joka pikemminkin oli hengeltään 4 erillistä pataljoonaa kuin prikaati, lyödään jäykän torjuvaan puolustukseen parin päivän valmistautumisajalla ja käytännössä suoraan liikkeestä ilman ,että sillä on tarpeeksi edes kiväärinpatruunoita.

Viipuria puolustaneella komentajalla ei yksinkertaisesti ollut pelimerkkejä: 5000 miestä, ei ilmatorjuntaa, ei hävittäjätorjuntaa, ei tykistöä, ei kunnollista panssarintorjuntaa, ei tarpeeksi kevytaseiden ampumatarvikkeita eikä tarpeeksi edes orgaanisen heitinporukan murkuloita, ei ruokaa eikä oikeastaan mitään.

Prikaatin huolto-osat eivät pystyneet edes ruokkimaan miehiä saati tarjoamaan toimivaa TVÄL-huoltoa. IV. P:n JSP oli vittumaisessa paikassa ja lopulta sekin jäi viholliselle, kuten Vonka jo kertoikin. Neukut ampuivat kaikki sairaalassa tuolloin olleet suomalaiset - niin lääkintähenkilöstön kuin haavoittuneetkin.

Edellytykset olivat tosi huonot mihinkään ja tuon takiahan prikaatin miehet joutuvat (toim. huom.) esimiestensä käskystä raidaamaan kauppoja ja asuntoja, että olisi jotain syötävää. Viipurissa rosvoilivat myös karkurit ja hajalle lyötyjen joukkojen miehet ja tässä tulee erottaa se, että ryhmä, joka päällikön käskystä hakee sapuskaa omalle joukolleen on eriasemassa kuin karkuri, joka etsii enemmänkin arvo-omaisuutta. Samannäköistä se on varmaan ollut, mutta motiivit on ollut erilaiset.

20. Prikaati menetti päivän aikana kaksi pataljoonan komentajaa kadonneina sekä yhden karkuun lähteneenä. Viipuri menetettiin käytännössä ilman taistelua, joskaan siihen ei ollut tosiasiallisia edellytyksiä. 20. kesäkuuta 1944 ei ole mikään erityisen kunniallinen päivä Suomen sotahistoriassa. Jos minun pitäisi osoitella sormella, niin ekana tulee maaleiksi 2 pataljoonankomentajaa ja siitä jatketaan sitten armeijakuntaan ja päämajaan. Noissa kahdessa vikassa ne suurimmat vikapäät on ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Er.PsK Sippel, joka toimi BT-7 vaunuista muutetuilla BT-42 ”rynnäkkötykeillä” uhrattiin. Hylkykuntoisella kalustolla ilman alisteista jv-suojausta ja täysin vieraassa joukossa tuolla panssarikomppanialla ei ollut mitään toiminnan mahdollisuuksia ja sitä ei myöskään olisi kai pystytty edes huoltamaan, jos taistelu olisi jatkunut pidempään. Meillä on sota-aikaan isoilla herroilla ollut täysin käsittämättömiä ajatuksia ps-joukkojen käytöstä mm. PSD:n jakaminen ja tuo Sippelin panssarikomppanian lähettäminen Viipuriin on ollut halpa ja tehoton yritys näyttää, että 20. prikaati ei taistele yksin.

BT-42 ei omannut psv-kanuunaa vaan 114 mm HAUPITSIN. Sitä olisi voinut teoriassa käyttää aseen puolesta vähän kuten huonoa panssarihaupitsia eli yläkulmilla epäsuoran tulen yksikkönä, mutta ei ikipäivänä kohtaamistaistelussa ryssien T-34 taistelupanssarivaunuja vastaan. Tuo rynnäkkötykki voidaan laittaa hyvinkin lainausmerkkeihin, koska kyseessä on ollut jotain ihan muuta kuin Sturmi tai IS-sarjalaiset.

Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä jo vaunun ulkonäön perusteella.

1158889744.9056871.jpg


Talvisodan lopussa Viipuria puolusti kaksi divisioona, jotka toki olivat kuluneita, mutta silloinkin kaupunki jäi valtaamatta lähinnä sen takia, että rauha keskeytti sotatoimet. Miten kukaan on voinut kuvitella, että tuo puolustustehtävä olisi onnistunut prikaatilla, jos siihen ei aiemmin olisi riittänyt lähes nelinkertainen panostus tuohon vuoden -44 verrattuna. Unohtamatta tykistön ja ilmatorjunnan TÄYDELLISTÄ puutetta.

**************

http://www.panssarikilta.fi/Lehti/Panssari200801_sivu_46.html

Tuossa on BT-42 "rynnäkkötykkimiehen" muistelmia kesältä -44.
 
Sippelin kanssa samassa vaunussa ollut kersantti Aarne Virtanen kertoi: ”... Näky oli tyrmistyttävä. Vain jalat olivat jäljellä tornissa olijoista.”

Majuri Kirmasta on Niilo Lappalaisen kirjassa mainittu viimeinen näköhavainto: miesparka pyöri pistooli kädessä ilman lakkia kaupungin kadulla.

Bäckman oli loppuunpalanut ainakin jo vuoden 1943 puolella (sai jälleen yhden siirron tappioita tuottaneen ja todella huonosti valmistellun tiedusteluyrityksen vuoksi). Miehistö on kuitenkin sodan jälkeen pitänyt häntä olosuhteiden uhrina Viipurissa.
 
Viimeksi muokattu:
Huomioitavaa tuossa IV. Pataljoonan JSP:n kohtalossa on se, että syy lankeaa vähintään yhtä paljon sille surullisen kuuluisalle suomalaisella autokomppanialle kuin veritöissä olleille ryssille. Naistensairaalan JSP:ltä ei enää 20. päivän valoisaan aikaan juuri evakuoitu potilaita, ei ainakaan järjestelmällisesti, ja tuo mainittu auto- tai lääkintäkuljetusporukka jopa kieltäytyi ajamasta Linnansillan yli. Samaten sen viimeisen improvisoidun hevosvetoisen haavoittuneiden kuljettamiseen tarkoitetun kärrin nussiminen kahden esikuntaupseerin pakovälineeksi on jotain niin alhaista, että syylliset olisi pitänyt laittaa pikaoikeuteen ja ampua!

Neuvostojoukot toisaalta toimivat ihan oman luontonsa mukaisesti suurhyökkäyksen alkuvaiheen. Sama kaava toistui Keski-Euroopassa. Suomalaisia haavoittuneita tapettiin melko järjestelmällisesti muuallakin kuin vain Naistensairaalassa. Samaa tapahtui koko Viipurissa ja oikeastaan koko matkan Rajajoelta Taliin saakka.
Tämä olisi hyvä muistaa puhuttaessa suomalaisten ampumista omista sotilaista - ryssät murhasivat suomalaisia haavoittuneita kesän -44 aikana paljon enemmän, kuin märimmätkään unet omista teloituksista ovat väittäneet.

Näin off-topicina: Viipurin jälkiselvittelyissä olisi ollut paikka sellaiselle määrälle kuolemanrangaistuksia, että sormet eivät riitä. Perusteina vihollisen edessä osoitettu pelkuruus, vastuunpakoilu, sotarosvoilu sekä kapinointi. Viipurissa oleskelleet ja osin sinne sammuneet ja sittemmin ryssien ampumaksi joutuneet suomalaiset karkurit tappoivat kyseissä kylässä jonnin verran suomaisia sotilaita, jotka mm. keräsivät karkureiden aseita taisteluhaluisille sekä yrittivät pitää järjestystä luhistuvassa kaupungissa ja puuttua karkuun juoksemiseen sellaisessa tilanteessa, jossa vihollinen on vielä 15-20 kilometrin päässä eli varsin kaukana etulinjasta ja välittömästä kuolemanvaarasta!

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin Viipurissa toimineet sotapoliisit pelasivat myös aika kovilla valtuuksilla ja siellä on ollut erinäisiä SP-partioita, jotka eivät ole vittuilua ja tottelemattomuutta juuri suvainneet vaan tuohon ongelmaan on pyritty vastaamaan melko ronskisti.

Luoja yksin tietää montako kymmentä karkuria siellä on vain ammuttu jonnekin ojanpohjalle ilman paperisotaa. Ja nämä näkyvät sitten "kadonneina" virallisissa yhteyksissä.
Selvyyden vuoksi: eri kadonneina kuin 20. prikaatin, jonka tappiot on melko luotettavasti pystytty selvittämään. Niitähän oli kaatuneina ja kadonneina vain lähemmäs 100 eikä +400, kuten Vonka jo mainitsikin.
 
Kaiken tämän ansiokkaan selvityksen jälkeen herääkin kysymys, että miksi Viipurin puolustukseen ei panostettu enempää?

Oliko kyse resursseista vai tietoisista valinnoista? Toisaaalta voidaan kysyä, että tehtiinkö silti oikea strateginen valinta uhraamalla Viipuri ja keskittämällä puolustus parempiin asemiin Tali-Ihantala-linjalle?

Olisiko mikään määrä joukkoja riittänyt tuossa tilanteessa Viipurin pitämiseen? Olisiko Viipuri sittenkin mahdollisesti pitänyt suosiolla luovuttaa venäläisten haltuun ja vetää myös 20. prikaati suoraan parempiin asemiin?

Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia, jälkiviisaus on aina helppoa...

Silti ihmettelen edelleen miksei Viipurin ympäristöön oltu rakennettu kunnollisia valmisteltuja asemia tai varmistettu edes ammushuollon toimivuus...?
 
Kauranne heittää kirjassaan päähenkilölle sellaisen kysymyksen, johon ainakin minä haluaisin tietää vastauksen:

Miten erityisesti karjalaissotilaisiin olisi vaikuttanut, jos läänin pääkaupunkia ja Suomen toiseksi suurinta kaupunkia ei olisi puolustettu ollenkaan?

20. Prikaati ei ollut ikinä kova porukka ja suurinta nimeä se on saanut Viipurin menettämisestä muutamassa tunnissa. Ehkä se oli luontevaa uhrata, koska kyseessä ei ollut mikään oikea yhteen hitsautunut hyvähenkinen prikaati vaan käytännössä 4 erillistä pataljoonaa…

Lagushan oli jo ennen tuota sotahistorian mustaa päivää sitä mieltä, että Viipuria ei ole mahdollista pitää vaan asemat tulee hakea Tienhaaran maastosta, kuten sitten olosuhteiden pakosta tehtiinkin.

Jos tuohon kursivoituun kysymykseen saisi jostain vastauksen, niin alettaisiin varmaan olemaan tämän taistelun alkulähteillä. Mitä se olisi kertonut, jos perääntyvät joukot olisi kylmästi ohjattu kaupungin läpi ja siellä ei olisi edes muodon vuoksi yritetty tapella?

Oliko 20. Prikaati Viipurissa vain arvovaltasyiden takia, jotta kukaan ei voisi sanoa, etteikö Viipurista taisteltu ja ennenkaikkea: oliko 20. Prikaati sopiva syntipukki peittämään niitä virheitä, joita tehtiin koko asemasodan ajan jättämällä Karjalan Kannas vaille kunnon linnoitteita?
 
10.6.1944 Kannaksen puolustuslinja murtuu.

12.6. klo 22.05 saapui VI AKE:lle sähke: 20. Pr:n siirto II AK:n alueelle perutetaan. 20. Pr siirretään rautatiekuljetuksin muualle AunR:n alueelta. ****** 20. Pr odottaessaan junia harjoittelee kovin panoksin vyörytystä, jolloin se kuluttaa a-tarvikkeensa lähes loppuun.

15.6.-20.6. klo 04.00 Välisenä aikana 20. Pr siirretään Taliin, josta Viipuriin puolustukseen. Viimeisenä saapuu Huoltokomppania tarvikkeineen. Silloin taistelu Viipurista oli jo käynnissä.
Ampumatarvikehuolto. Ennen prikaatin rautatiekuljetusta Viipuriin ei oltu varauduttu autojen vähyyden takia. Vain 2 jalkaväen tuliannosta oli mukana. Täydennys piti tapahtua paikallisesta varastosta.
- Tuliannos käsitti 45 kiväärin- ja 350 konepistoolinpatruunaa. Miehillä oli mukanaan keskimäärin yksi, jopa vajaa tuliannos. Toinen puoli oli komppanioiden kuormastossa.
- Kevyellä 81 mm:n heittimillä oli 80 ammusta putkea kohti, eli joukkueella 240 ammusta. I P:ssa niistäkin osa käytettiin Karhumäessä Kouluammunnoissa.
- Kuusiputkisella 120 mm:n kranaatinheitinkomppanialla oli 58 ammusta eli 9-10 ammusta putkea kohti.
- KevPsto 20:lla oli 1800 ammusta
- RaskPsto 40:llä vajaat 500 ammusta.
Tykistön ammukset käskettiin jättämään kuormausasemalle. Ilmoitettiin, että patteristoja varten on ammukset Jessoilan asemalla. Siellä niitä ei kuitenkaan ollut. Onneksi kuormattuja ammuksia ei purettu junasta.

18.6. 20. Pr:n tykistökomentaja evl Arra pyysi Armeijakunnalta tykistölle 3 tuliannosta lisää aikaisemman kahden lisäksi.

19.6. Iltaan mennessä tilattuja ammuksia ei oltu saatu. Asiaa tiedusteltaessa, AKM:stä luvattiin yksi tuliannos, jos tullaan noutamaan. Kolmen tuliannoksen tilaus uusittiin IV AKE:n puhelimitse, mutta ev. Kempin käskemää henkilökohtaista käyntiä ei suoritettu kuljetusvaikeuksien takia. IV AKE:n tykistökomentajan ev. Sippolan antamaa ammusten kirjallista luovutuslupaa ei saatu, koska eversti oli nukkumassa eikä häntä saanut herättää ennen aamua.
Ammusvaraston edessä oli 30-40 kuorma-autoa odottamassa ammuksia, mutta niitä ei saatu, koska ev. Sippolaa ei kukaan uskaltanut herättää.
Vihollinen eteni sinä aikana 20 kilometriä Suomen puolelle lisää.
20. Pr ammusten hakijat palasivat tyhjin käsin vaikka välillä oli jo pistoolitkin vedetty esille. Asevarikon puolustus oli vaan liian vahva. 20. Pr osastot tasasivat ammuksia keskenään niin, että jokaisella oli vähintään kymmenen patruunaa.

20.6. klo 7-8.00 Vihollinen etenee Kannaksentien suunnassa. 7-8 psv:n johdolla. Hyökkäys torjutaan.

20.6 klo 7-11.00 Viholinen hyökkää Hyytiäisen talon suunnalta ja pureutuu lähimaastoon rautatiepenkereen taakse. Jatkuva tulitus syö omat ampumatarvikkeet loppuun.

20.6. klo 8 Kannaksen tien suunnasta 50-70 panssarivaunua ja jalkaväkeä kaivautuu Koiviston radan ja metsän väliselle alueelle. Oma tykistö tuhoaa panssarivaunuja ja häiritsee jalkaväkeä.

20.6. klo 11.00 Vihollisen koko tykistö avaa tulen. Oman tykistön ammukset kai loppuneet, koska sen tulitus pysähtynyt. Stukat pommittavat panssarivaunujen keskityksen hajalle.

20.6. klo 13.15 Saapuu kuorma-auto tuoden kivääri- ja konepistooliammuksia ammusvarikoilta. Noutamaan lähti konepistoolein varustettu ryhmä ilman ev. Sippolan lupaa nytkään. Tykistön ammuksia saatiin hetkeä myöhemmin käydyn "taistelun" jälkeen. Saadut ammukset tuotiin liian myöhään, sillä joukot irtautuivat jo asemista.
Viipurin menettämisen jälkeen IV AK tykistökomenta nosti syytteitä asiasta, miksi ammusvarastosta oli luovutettu materiaalia ilman hänen lupaansa. Lopputuloksesta ei ole tietoa.

20.6. klo 14.00 Vihollinen aloittaa uuden, voimakkaan, tykistövalmistelun. Alueella liikkuu lähes **? panssarivaunua ja runsaasti jalkaväkeä. Puolustajien etummaiset asemat jätetään silmittömän paon alettua. Irtaantumiskäskyn oli huutanut sotamies Nummelin, joka tunnettiin hermoherkkänä henkilönä. Pakoa ei saatu pysäytettyä.

20.6. klo 13.55 ev.Kemppi lähetti seuraavan viestin IV Armeijakunnan Esikuntaan: ”Vihollisen hyökkäykset jatkuneet koko päivän Pappilanniemen ja Ristimäen välillä. Painostus ankarin rautatien suunnalla. Hyökkäykset tähän mennessä torjuttu, satoja ryssiä tapettu. Tykistön ammukset loppuneet. Pyydän kiireesti niiden lähettämistä tuliasemiin. Minulla ei ole riittävästi kuljetusvälineitä."

20.6. klo 14.00 seuraa tilanne toistaan. Komppaniat yrittävät vastaiskuja joko yhdessä tai erikseen toisten kanssa. Komentajat ja upseerit yrittävät pysäyttää pakenevia joukkoja, kuitenkin huonolla tuloksella. Pelko on voittanut järjen, eikä pakoa voi pysäyttää.

20.6. klo 15.50 ev. Kemppi lähettää IV AKE:n seuraavan sanoman: ”Sisäänmurto II P:n lohkolla Ristimäessä. Koetan vakaannuttaa tilannetta ennalleen. Kaupungin jatkuva hallussapito ylivoimainen tehtävä. Esitän siirtymistä Papulanlahden pohjoisrannalle. pitäen Karjalan esikaupungin hallussa, sekä osilla Tervaniemi-Hiekka-alueelle. Vahvistus saatava Karjalaan." Tätä esitystä IV AK:n komentaja ei hyväksynyt.

20.6. klo 16.20 ev. Kemppi lähetti sähkeen IV AK:n esikuntaan: "Pyydän tuoretta pataljoonaa avukseni". Ei vastausta Armeijakunnan komentajalta.

20.6. klo 16.32 ev. Kemppi poistui komentopaikaltaan.

20.6. klo 16.35 Eautatiesilta räjäytetään.

20.6. klo 16.45 Linnansilta räjäytetään.

20.6. klo 16.45 evl Seppo Ahdin mukaan lasketaan lippu Viipurin Linnan tornista.

20.6. klo 16.50 Linnansilta räjäytetään.

Tässä kohtaa taistelu Viipurista on yleisen käsityksen mukaan loppunut tappioon ja kaupungissa on ollut vain hajanaisesti suomalaissotilaita, joista osa pääsi omalle puolelle, osa ammuttiin ja osa vangittiin.

20.6 klo 17.30 Punavaate, naisten hame, nostetaan linnan torniin. Hame vaihdetaan punaiseen viiriin klo 22.30.

20.6 klo 17.42 kenr.ltn. Laatikainen vastaa ev. Kempin sähkeeseen, joka lähetettiin klo16.20: "Pääpuolustuslinjasta luopuminen ei missään tapauksessa saa tulla kysymykseen."

@ Kapteeni Tarkki - Taistelu Viipurista 20.6.1944

Vahvistukset minun.
 
Minustakin on ihan selvää, ettei tehtävään asetettu tykistö, krh ja it vastanneet edes alkuunkaan niitä vaatimuksia, jotka tuona päivänä vihollinen asetti. Miksi? Koska Tali-Ihantala oli SE paikka, jota valmistettiin täyttä höyryä, siihen satsattiin, pantiin tavallaan peli yhden kortin varaan. Luulen, että ainoa pettymys Viipurin osalta ylemmälle portaalle koitui siinä, etteivät joukot kyenneet pysymään ko. paikalla kuin sen nirkosen päivän. Ehkä ajateltiin, että saadaan noin viikko lisäaikaa Tali-Ihantalan myllyn valmisteluun. Eikä sitten saatu. Missään tapauksessa Viipuria ei olisi voinut tuo prikaati "pelastaa", se on saletti.

Laatikaisen toiminta herättää kyllä tiettyä hämmästystä, aika monista lähteistä paljastuu kuva henkilöstä, jonka ei ehkä olisi pitänyt olla AK:n komentaja v.-44. Tai sitten Laatikainen ymmärsi tai tiesi jotain sellaista, kenties vinkattunakin, ja toimintansa selittyy siten.

Tuo a-tarvikeruljanssi kai voi tapahtua vain Suomessa? Onhan meillä vissit vahvuutemme, mutta on meillä yhtä vissit heikkoutemmekin, enkä ole läheskään niin varma, etteikö tuollaiseen toimintaan voitaisi törmätä esim. vuonna 2018 kuvitteellisessa Torjuntavoiton saalistustapahtumassa. Suurin osa meistä osallistujista on nähnyt niitä "intin touhuja" jo sywän rauhan aikana, jotta voi ilman suurta mielikuvittelua tapailla jotain samankaltaista tilannetta.

Pitkä asemasota tuuditti Ruususen uneen ja tuosta unesta herättäminen kävi pikkasen kovalla kädellä, se varmasti järkytti suurta osaa kaikista sotilaista. Tietenkään sotahistorian puhtaaksikirjoitetussa versiossa ei koskaan esiinny esim. sanaakaan siitä sekamelskasta, joka oli vallinnut mm. esikunnissa. Tai millä vimmalla esikuntaupseeristo oli pakannut matka-arkkujaan jo 10.6. lähtien. Tuollaiset asiat ovat omiaan luomaan mielialaa, joka ei johda mihinkään kovin rakentavaan. Tuohon aikaan varmasti kuviteltiin, ettei se sotaväki ymmärrä, kenties sama kuvitelma olisi tänäänkin, mutta ymmärtäähän se pahkeinen, kun omin silmin näkee. Tai jos ei kuviteltukaan, niin paskat siitä välitettiin, en tiedä, kumpi lopulta olisi pahempi.

Olen kerrasta toiseen jo sudettimessa alkaen väittänyt, että armeijan hiljainen enemmistö kyllä tajusi, mihin suuntaan sota oli menossa, viimeistään Stalingrad herätti liioista kuvitelmista. Tästä aiheesta on muuten julkaistu kirja, jossa on näitä mielialaraportteja. Huvittavaa väittää, etteikö sotaväki olisi tajunnut, kun esim. mielialaraporteissa näkyy jo se, että Yhdysvaltain sotaan mukaantuleminen ja sen merkitys on ymmärretty jopa siellä korsutasollakin.....hiljaisina sotavuosina syntyi epäluottamuksen juopa: sotaväki ymmärsi asiat, mutta niistä ei saanut puhua ja upseeristo kaakatti voitonsanomaa....ja tulemme taas siihen, että onko mikään muuttunut? Tuskin kovin paljoa.
 
20.6. klo 16.20 ev. Kemppi lähetti sähkeen IV AK:n esikuntaan: "Pyydän tuoretta pataljoonaa avukseni". Ei vastausta Armeijakunnan komentajalta.

Kiitos tästä tiedosta pstsika. Taas täydentyi yksi pala. RvPr:n toinen nyrkki, Erillinen Jääkäripataljoona 6, sivuutti Viipuria ja sai käskyn korvata Viipurissa asemista poistunut pataljoona. Käsky löytyy sotapäiväkirjasta ja pataljoonan historiikista. Käsky peruttiin pian, koska kaupunki oli menetetty.

Se oli pataljoonan onni. Kuuterselän alalohkon kauhut takana. Kiväärivarustuksessa olleesta pataljoonasta yksi komppania oli yrittänyt olla kuusi päivää aikaisemmin vihollisen 1. Punalippuisen Panssariprikaatin ja automaattiasein varustetun pataljoonan läpimurtohyökkäyksen tulppana Mustamäen tiellä Sykiälässä, yksi pitänyt Sahakylää taistelupäivän iltaan (2./JP6 lähti Kuuterselän alalohkolta vielä taistelujärjestyksessä, koossa klo 20 jälkeen), yksi erillistehtävässä ylempänä Kanneljärvellä ja pikuhiljaa taisteluvoimaa kokoon saanut pataljoona oli turvannut 16.-19.6 pienin tappeluin ja ylläköin viivyttämällä 10D:n joukkojen vetäytymistä. Kämärän aseman taistelu, jossa läpimurtojoukkoja oli vedetty turpaan viivytysmielessä tärkeässä risteyksessä edes muutaman tunnin ajan, oli ollut edellispäivänä. Poiken askel oli sentin mittainen. Olisivat Viipuriin jääneet kaikki.
 
Kaiken tämän ansiokkaan selvityksen jälkeen herääkin kysymys, että miksi Viipurin puolustukseen ei panostettu enempää?

Oliko kyse resursseista vai tietoisista valinnoista? Toisaaalta voidaan kysyä, että tehtiinkö silti oikea strateginen valinta uhraamalla Viipuri ja keskittämällä puolustus parempiin asemiin Tali-Ihantala-linjalle?

Olisiko mikään määrä joukkoja riittänyt tuossa tilanteessa Viipurin pitämiseen? Olisiko Viipuri sittenkin mahdollisesti pitänyt suosiolla luovuttaa venäläisten haltuun ja vetää myös 20. prikaati suoraan parempiin asemiin?

Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia, jälkiviisaus on aina helppoa...

Silti ihmettelen edelleen miksei Viipurin ympäristöön oltu rakennettu kunnollisia valmisteltuja asemia tai varmistettu edes ammushuollon toimivuus...?


Minun silmiini Viipurista luopuminen näyttää tietoiselta valinnalta. Ihan ymmärrettävää kaupungin takana olevan vesistön takia. Sen tiedettiin pysäyttävän hyökkäyksen tehokkaasti. Tällaista tosin pidän lyhytnäköisenä ajatteluna kokonaisuuden kannalta. Toki iivanan hyökkäys pysähtyi vesiesteeseen, mutta tappioita ei tullut. Joukot oli nopeasti suunnattavissa uudelle uralle.

Tiiviisti rakennettu kaupunki on hyökkääjälle vaikea maasto, joten Viipurissa taistelemaan koulutetulla joukolla olisi ollut loistava mahdollisuus tuottaa venäläisille suuret tappiot. Venäläiset eivät voineet vesistön takia saartaa kaupunkia, joten joukot olisivat olleet huollettavissa ja lopuksi vedettävissä pois kaupungista. Tähän olisi kuitenkin pitänyt valmistautua, jotta selän takana oleva vesistö ei olisi aiheuttanut paniikkia ja joukot olisivat osanneet käyttää kaupunkia hyväkseen.

Viipurin taistelun alkaessa sekoilu ammushuollon kanssa oli jatkunut jo toista viikkoa ja jatkui vielä pitkään. A-tarpeiden ja lähitorjunta-aseiden jakelussa oli jotakin perustavanlaatuisesti pielessä.
 
Minustakin on ihan selvää, ettei tehtävään asetettu tykistö, krh ja it vastanneet edes alkuunkaan niitä vaatimuksia, jotka tuona päivänä vihollinen asetti. Miksi? Koska Tali-Ihantala oli SE paikka, jota valmistettiin täyttä höyryä, siihen satsattiin, pantiin tavallaan peli yhden kortin varaan. Luulen, että ainoa pettymys Viipurin osalta ylemmälle portaalle koitui siinä, etteivät joukot kyenneet pysymään ko. paikalla kuin sen nirkosen päivän. Ehkä ajateltiin, että saadaan noin viikko lisäaikaa Tali-Ihantalan myllyn valmisteluun. Eikä sitten saatu. Missään tapauksessa Viipuria ei olisi voinut tuo prikaati "pelastaa", se on saletti.

Laatikaisen toiminta herättää kyllä tiettyä hämmästystä, aika monista lähteistä paljastuu kuva henkilöstä, jonka ei ehkä olisi pitänyt olla AK:n komentaja v.-44. Tai sitten Laatikainen ymmärsi tai tiesi jotain sellaista, kenties vinkattunakin, ja toimintansa selittyy siten.

Tuo a-tarvikeruljanssi kai voi tapahtua vain Suomessa? Onhan meillä vissit vahvuutemme, mutta on meillä yhtä vissit heikkoutemmekin, enkä ole läheskään niin varma, etteikö tuollaiseen toimintaan voitaisi törmätä esim. vuonna 2018 kuvitteellisessa Torjuntavoiton saalistustapahtumassa. Suurin osa meistä osallistujista on nähnyt niitä "intin touhuja" jo sywän rauhan aikana, jotta voi ilman suurta mielikuvittelua tapailla jotain samankaltaista tilannetta.

Pitkä asemasota tuuditti Ruususen uneen ja tuosta unesta herättäminen kävi pikkasen kovalla kädellä, se varmasti järkytti suurta osaa kaikista sotilaista. Tietenkään sotahistorian puhtaaksikirjoitetussa versiossa ei koskaan esiinny esim. sanaakaan siitä sekamelskasta, joka oli vallinnut mm. esikunnissa. Tai millä vimmalla esikuntaupseeristo oli pakannut matka-arkkujaan jo 10.6. lähtien. Tuollaiset asiat ovat omiaan luomaan mielialaa, joka ei johda mihinkään kovin rakentavaan. Tuohon aikaan varmasti kuviteltiin, ettei se sotaväki ymmärrä, kenties sama kuvitelma olisi tänäänkin, mutta ymmärtäähän se pahkeinen, kun omin silmin näkee. Tai jos ei kuviteltukaan, niin paskat siitä välitettiin, en tiedä, kumpi lopulta olisi pahempi.

Olen kerrasta toiseen jo sudettimessa alkaen väittänyt, että armeijan hiljainen enemmistö kyllä tajusi, mihin suuntaan sota oli menossa, viimeistään Stalingrad herätti liioista kuvitelmista. Tästä aiheesta on muuten julkaistu kirja, jossa on näitä mielialaraportteja. Huvittavaa väittää, etteikö sotaväki olisi tajunnut, kun esim. mielialaraporteissa näkyy jo se, että Yhdysvaltain sotaan mukaantuleminen ja sen merkitys on ymmärretty jopa siellä korsutasollakin.....hiljaisina sotavuosina syntyi epäluottamuksen juopa: sotaväki ymmärsi asiat, mutta niistä ei saanut puhua ja upseeristo kaakatti voitonsanomaa....ja tulemme taas siihen, että onko mikään muuttunut? Tuskin kovin paljoa.
Psykologialla on varmasti ollut merkittävä osa kesäkuun -44 tappioihin. Puolitoista vuotta on kuultu Akselivaltojen kärsivän tappion toisensa jälkeen, ja samalla ollaan itse oltu asemasotavaiheen suhteellisen rauhallisessa tilassa. Luotto omiin mahdollisuuksiin on varmaan ollut kovilla, kun punajyrä on sitten alkanut vyöryä Kannasta länteen. Eiköhän osa noista hölmöilyistä selity yleisellä mielialalla joka oli varmasti levinnyt armeijan joka tasolle.

Baikalin teoriaa valmistautumisesta Tali-Ihantalan torjuntataisteluun tukee Heikki Ylikankaan tulkinta. Lainaus wikipediasta:
Professori Heikki Ylikangas (2009, 40 – 61)[36] tulkitsee eri lähteitä siten, että Neuvostoliitto vähensi Suomen rintaman sotatoimien merkitystä kesän 1944 kuluessa. Ylikankaan mukaan muun muassa Mannerheim piti Suomen tilannetta toivottomana vielä esimerkiksi 16. ja 18. kesäkuuta 1944, mutta Ylikankaan mukaan päämajassa tapahtui selkeä suunnanmuutos 19. kesäkuuta 1944. Hänen mukaansa Mannerheim sai tällöin eversti Aladár Paasoselta sellaista tiedusteluaineistoa, joista ei voitu tehdä muuta johtopäätöstä kuin se, että Neuvostoliitto ei tähdännyt Suomen miehittämiseen vaan rauhaan. Ylikangas tulkitsee edelleen Neuvostoliiton sotatoimien pääpainopisteen olleen eteläisemmässä Euroopassa siten, että Saksan hyökkäyksen torjuminen oli tärkeintä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota#Sodan_kulku

Ylikankaan pointtina on vaikutukset karkurien kohteluun, mutta yhtä lailla voidaan katsoa, että 19.6. Mannerheim ymmärsi miten tärkeää on pysäyttää venäläisten hyökkäys. Virallisestihan NL vaati Suomelta ehdotonta antautumista.

Ehkä Viipuri jäi sitten sijaiskärsijäksi tuossa kaaoksessa.
 
Viipurin taistelun alkaessa sekoilu ammushuollon kanssa oli jatkunut jo toista viikkoa ja jatkui vielä pitkään. A-tarpeiden ja lähitorjunta-aseiden jakelussa oli jotakin perustavanlaatuisesti pielessä.

Ainakin K. L. Oesch 1950-luvun muistelmissaan viittasi ankarasti IVAK:n esikuntaan ja sen toimintaan ensi viikkojen aikana: komentajaan, esikuntapäällikköön ja tykistökomentajaan.
 
20.6. klo 16.20 ev. Kemppi lähetti sähkeen IV AK:n esikuntaan: "Pyydän tuoretta pataljoonaa avukseni". Ei vastausta Armeijakunnan komentajalta.

Kiitos tästä tiedosta pstsika. Taas täydentyi yksi pala. RvPr:n toinen nyrkki, Erillinen Jääkäripataljoona 6, sivuutti Viipuria ja sai käskyn korvata Viipurissa asemista poistunut pataljoona. Käsky löytyy sotapäiväkirjasta ja pataljoonan historiikista. Käsky peruttiin pian, koska kaupunki oli menetetty.

Se oli pataljoonan onni. Kuuterselän alalohkon kauhut takana. Kiväärivarustuksessa olleesta pataljoonasta yksi komppania oli yrittänyt olla kuusi päivää aikaisemmin vihollisen 1. Punalippuisen Panssariprikaatin ja automaattiasein varustetun pataljoonan läpimurtohyökkäyksen tulppana Mustamäen tiellä Sykiälässä, yksi pitänyt Sahakylää taistelupäivän iltaan (2./JP6 lähti Kuuterselän alalohkolta vielä taistelujärjestyksessä, koossa klo 20 jälkeen), yksi erillistehtävässä ylempänä Kanneljärvellä ja pikuhiljaa taisteluvoimaa kokoon saanut pataljoona oli turvannut 16.-19.6 pienin tappeluin ja ylläköin viivyttämällä 10D:n joukkojen vetäytymistä. Kämärän aseman taistelu, jossa läpimurtojoukkoja oli vedetty turpaan viivytysmielessä tärkeässä risteyksessä edes muutaman tunnin ajan, oli ollut edellispäivänä. Poiken askel oli sentin mittainen. Olisivat Viipuriin jääneet kaikki.

Erillinen JP6 oli viivyttänyt Naapuria 5 päivää tuossa kohtaa ja oli enemmän tai vähemmän hajalla, kuten moni muukin Kannaksella ollut joukko. Mitään selkeää johtoa ei aina ollut ja ylipäätään noissa 10.-20. päivän viivytystaisteluissa tai kahakoissa on kai ollut enemmänkin kyse siitä, että ryhmät, puolijoukkueet, joukkueet ja vajaat komppaniat ovat enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa tehneet ylläköitä omatoimisesti. Ei välttämättä kaikkien sääntöjen mukaan ja kovin hallitusti, mutta yllättävän tehokkaasti. Onneksi alemmilla johtajilla on ollut pelisilmää. Sama koskee muitakin ”Kannaksen läpijuoksuun” osallistuneita joukkoja.

Tuolla ajanjaksolla (10. kesäkuuta - Viipurin katastrofi) vain yksi yhtymä teki hyökkäysmanöövereitä? Arvatkaas mikä se oli... ;)
 
Erillinen JP6 oli viivyttänyt Naapuria 5 päivää tuossa kohtaa ja oli enemmän tai vähemmän hajalla, kuten moni muukin Kannaksella ollut joukko. Mitään selkeää johtoa ei aina ollut ja ylipäätään noissa 10.-20. päivän viivytystaisteluissa tai kahakoissa on kai ollut enemmänkin kyse siitä, että ryhmät, puolijoukkueet, joukkueet ja vajaat komppaniat ovat enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa tehneet ylläköitä omatoimisesti. Ei välttämättä kaikkien sääntöjen mukaan ja kovin hallitusti, mutta yllättävän tehokkaasti. Onneksi alemmilla johtajilla on ollut pelisilmää. Sama koskee muitakin ”Kannaksen läpijuoksuun” osallistuneita joukkoja.

Tuolla ajanjaksolla (10. kesäkuuta - Viipurin katastrofi) vain yksi yhtymä teki hyökkäysmanöövereitä? Arvatkaas mikä se oli... ;)

Silloin ei ollut syrjäytetty maataistelukentän kuningasta. Ja nuori soturin sydän juoksi rinnalla.

Syvä iskumme on viha voittamaton...

Mutta jos tästä meidän perinneyksiköstämme palataan tuohon Viipurin nurkille...Totta tuo ErJP6:n juttu. Esimerkiksi Kämärän aseman taistelua johtivat 4. K:n ja 3. K:n päälliköt. Vihollinen oli pysäytettävä, jotta JR 5 saisi aikaa asemiensa miehittämiseen. Lisäksi yksi raskas patteri oli irtautumassa, ja se tarvitsi aikaa poistuakseen. Homma toimi, vaikka pataljoonankomentaja ei ollut kirkkaasti tilanteen tasalla eikä saanut kaikille komppanioilleen edes käskyjä. Vaikka johtosuhteet olivat sekavat, näiden parin jääkärikomppanian kahakoinnin ansiosta viholliselta jäi huomaamatta suomalaisten ryhmitykseen repäisty aukko. Rautatien suunnalla vihollisen eteneminen pysähtyi puoleksi päiväksi kriittisellä hetkellä. Jos olisi vihollinen päässyt Honkaniemen pysäkiltä Säiniölle, kaikkien läntisellä Kannaksella taistelleiden vetäytyminen olisi vaarantunut eli mahdollisuus tulla Viipurin eteläpuolen kapean kurkun kautta olisi ollut tukossa.

Ihmeteltävän passiiviselta vaikuttaa Postilammella olleen vahvan tukikohdan toiminta. He eivät tehneet mitään, eivät edes partioin selvittäneet, mitä puolen kilometrin päässä tapahtui. Erilaista ainesta tosiaan isossa kenttäarmeijassa.

JP6:n iskuvoima teoriassa oli koossa vasta juuri noihin Viipurin aikoihin, mutta pojat olivat todella väsyneitä ja nälkäisiä.

Löysin lisätietoa siitä Viipuriin menemisestä ja sen perumisesta. Antti Juutilainen on kirjoittanut:

"Haanterän kanssa käydyn keskustelun aikana suunnitelma pukeutui käskyksi, jonka mukaan pataljoona (JP 6) siirtyisi Papulansillan yli kaupunkiin ja vapauttaisi rintamasta Kelkkalan-Patterinmäen alueella puolustustaistelua 20. prikaatin II Pataljoonan. Toiminta sai yllättävän käänteen, kun piiskatykki avasi tulen 3. Prikaatin (komentajana eversti Haanterä) miehiä vastaan Papulanlahden etelärannalta - siis kaupungista päin. Viipurin puolustus oli romahtanut.
Eversti Haanterä totesi, ettei kaupunkia enää voitaisi pelastaa ja käski JP 6:n jatkaa matkaansa aikaisemman ohjeen mukaisesti - - Ajatus pataljoonan käyttämisestä Viipurissa oli täysin epärealistinen. Pataljoonalla oli jäljellä enää henkilökohtaiset aseet - - Hajallaan taistelu oli leimannut pataljoonan toimintaa Kannaksella. Näin ollen on todettava, että sotiemme jälkeen ilmestyneen puolivirallisen historiateoksen karttoihin Jääkäripataljoona 6 on merkitty totuudenvastaisesti koossa olleksi joukoksi - - ."

Kun jääkärit alistettiin 4. Divisioonan komentajalle kenraalimajuri Pietari Autille, vanha sotaratsu totesi: "Näyttääpä olevan kuitissa kunnossa, täytyy antaa ruokaa ja lepoa." Ja Autti sentään tunnettiin kunnon piiskurina.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa myös hakea kirja Eero Elfvengren, Eeva Tammi: Viipuri 1944. Otteita löytyy hakukoneellakin.
Yhteenvetoluvussa "Viipurin taistelu - sotilasjohtamisen oppitunti" on monipuolinen katsaus, josta ohessa lainauksia lyhennelmiä. Kappaleiden otsikkoja isolla...
sotapäiväkirjat ja taistelukertomukset kirjoitettiin jälkikäteen, ... niiden luotettavuutta heikentää ilmiselvä selittelyn tarve.20. prikaatin sotilaiden yhteinen historia oli lyhyt ja sotilaallinen kiinteys heikko.

RISTIRIITAISET LÄHTÖASETELMAT
koko prikaatio ollut vuoden 1944 alusta sisämajoituksessa.
raportoitiin johtajaongelmiosta pataljoonatasolla.
Laatikainen lupasi että IV armeijakunta vastaa puolustuksesta 20.6. klo 18aan asti. Kemppi sai tyytyä lupaukseen josta tuli katteeton. annettu lupaus valmistautumisajasta ei pitänyt. Hyvin nopeasti miehille myös ruohonjuuritasolla selvisi tehtävän vaativuus ja mielikuvissa myös sen mahdottomuus.

KURI JA KURINALAISUUS
Kun huolto ei toimi, se tulkitaan psykologisesti välinpitämättömyydeksi ja heitteillejätöksi ja miehet vastaavat herkästi samalla mitalla takaisin. Käskyjä ei noudatettu, valvottu, ryöstely, vandalismi.

LUOTTAMUSPULA?

MIKÄ VIIPURISSA PELOTTI?
Uimaan joutuminen.
Kaupunki oli suurimmalle osalle täysin tuntematonta aluetta.

YKSI PUUTTUU JA SEN MUKANA KAIKKI
Vihollinen näyttäytyi jo aamupäivän mittaan materiaalisesti ylivoimaisena. määrältään ja laadultaan. Puolustajien tahto oli alun perinkin hiukan heiveröinen.
Oman tykistön tuli loppui, rynnäkkötykit vetäytyivät ja komentopaikkakin tyhjennettiin. asetelma luopumiselle oli selvä.

YKSITTÄINEN SOTILAS
Sosiaalinen tilaus irtaantumiskäskylle ikäänkuin roikkui ilmassa.

Yhteenvetona 20. prikaatilla oli heikot edellytykset. Taustalla kummittelee IV Armeijakunnan toiminta, jota voi luonnehtia heitteillejätöksi.
 
kirjassa mainitaan sekin josta täällä on jo kirjoitettu että oli salainen ratkaisu olla taistelematta Viipurista tosissaan. Mutta sitä ei kerrottu Mannerheimille.
Se kyllä selittäisi että oikeudenkäyntejä oli melko vähän, vain sen verran että negatiiviselle asialle saatiin kasvot, ja armeija muuten puhdistautui kritiikin ja kehittämisen tarpeesta.
 
Jos niitä senaikaisia olosuhteita miettii, kyllä Viipuria varmaan piti oikeasti puolustaa. Siinä tuli vain niin monta Mustaa Pekkaa käteen yhdelle prikaatille, ettei sitä oikein meinaa tajuta todeksi, kun katsoo noita tänään tiedettäviä datoja kaikesta siitä, mikä meni pieleen.

Mutta sekin on totta, että kyse oli johtamisesta. Liian monta laiskaa ja/tai väsähtänyttä. Ei Kemppikään varmaan enää ollut sama tarmokas Kemppi kuin talvisodassa.

Muutakin tulee tässä mieleen. Taistelusuunnitelmahan on itse asiassa hyvä. Siis jos olisi ammuksia ja tykistön tuki ja hyvä porukka. Varmaan asutuksessakin piti prikaatin osilla taistella, mutta taistelu piti aloittaa juuri siellä, missä se aloitettiinkin. Jopa se Tarkin pataljoonan sijoitus on mietitty taistelun jatkumista silmällä pitäen.
 
Back
Top