Viisi tärkeintä asiaa, jotka muuttaisit varusmiespalveluksessa, jos sinulla olisi valta tehdä se?

Niin ne treenaa omalla ajalla joita kiinnosta ja esim minua ei olisi saanut pakottamalaakaan treenaamaan, minua ei ole koskaan liikunta kiinnostanut enkä ole ainoa. Liikuntatunnit koulussa oli silkaa kidutusta.
 
Jos asevelvollisuus koskisi jo koululaisia liikuntatuntien osalta niin vissiin sitten päivärahat maksettaisiin, pv:n sairaanhoito olisi käytettävissä jne?

Siltikin jää epäselväksi miten kuntoa kehitettäisiin pakolla? Jälki-istuntoa jos ei tulokset nouse vai kuinka?

Yleisen asevelvollisuuden osalta ei toimi se, että uhattaisiin jättää asepalveluksen ulkopuolelle. Sehän olisi monelle suoranainen kannuste pitää huolta, ettei tulokset nouse.
 
Ehkä olisin mennyt sivariksi jos tänäpäivänä olisin 18 vuotias mutta silloin 80-luvulla se oli vaikeampaa ja häpeällisempää. Intti oli pienimmän riesan tie silloin. Tänään ehkä ei.
 
Ehkä olisin mennyt sivariksi jos tänäpäivänä olisin 18 vuotias mutta silloin 80-luvulla se oli vaikeampaa ja häpeällisempää. Intti oli pienimmän riesan tie silloin. Tänään ehkä ei.
Nyt liikutaan tulenaralla alueella, mutta olenpa itsekin parikin kertaa todistanut sen, miten tyyppi on sivarin jälkeen rekrytoitu siihen firmaan, missä on sivarinsa suorittanut. Siitä he edelleen erilaisten koulutusten kautta ovat nousseet hyviinkin asemiin. Että heidän osaltaan sivari kannatti. Samaan aikaan intin käyneet tyypit vastaanottavat reserviläiskirjeitä, joissa heille ei ole edes sijoitusta, työpaikat ovat pätkätöitä tai suoraa työttömyyttä. Niin että kaipa siinä saattaa käydä mielessä että olisiko sinne sivariin pitänyt mennä kun lopputulema oli tämä.
 
Samaan aikaan intin käyneet tyypit vastaanottavat reserviläiskirjeitä, joissa heille ei ole edes sijoitusta

Tämä. En tiedä miltä maistuu -uhrata isämmaan alttarille- 6-12 kk olemattomalla päivärahalla ja jos lopputulos on yllä mainittu! Veikkaan, että se maistuu siltä iteltään. Tuntuukohan tuo palvelusaika kirjaimellisesti kankkulan kaivoon heitetyltä? Ysärillä palveluksensa suorittaneita on varmasti aivan hirmuisesti, joita ei kruunu ole koskaan lähestynyt millään kirjeellä. Piti nähdä Venäjän hyökkäys Ukrainaan, jotta pv kirkastui lähettämään postia kotioppäin. Ja useimmille paljastettiin, että kuulut reserviin. :cool:
 
Niin ne treenaa omalla ajalla joita kiinnosta ja esim minua ei olisi saanut pakottamalaakaan treenaamaan, minua ei ole koskaan liikunta kiinnostanut enkä ole ainoa. Liikuntatunnit koulussa oli silkaa kidutusta.

Mikäli on täysin kiletäytyminen liikunnan suhteen niin sitten sille ei voi mitään. Tulee pitkiä päiviä varusmiespalvelukssa,
Koululiikunnassa :
-Ammattikoulussa oli mahdollisuus erivaihtoehtoisiin liikuntoihin, mikäli olisi ollut varusmiespalvelusta suosivia lajeja tarjolla olisin ehdottomasti ottanut ne. Itse kun en muuten juurikaan mitään liikuntaa harrastanut. Sama asia opiskelun suhteen .En olisi lukenut kokeisiin varsinkaan aineita mitkä eivät kiinnostaneet mutta koska ne on pakko tehdä niin tällöin pyrkii tekemään hyvin sen mitä pitää. -> Tavoitteellisuus.
Ajatuksia aiheen suhteen kannattaa herätellä esim koska jos on kunto ok niin pääsee helpommalla ja kuntokuntsareita yms. ->Tavoitteellisuus.
Ne ketkä harrastavat ohjatusti jotain liikuntaa futis yms kunto on valmiiksi jo hyvässä kunnossa ,sekä osaavat paremmin omatoimisen harjoittelun. Suurinosa on niitä ketkä eivät harrasta ja näin ollen tarvitsevat myös ohjeistusta asian suhteen.
 
Koululiikunta olisi voinut olla kiinnostava jos se olisi ollut lihastreenausta mallia punttisali. Mutta lähes poikkeuksetta se oli jalkapalloa tai lentopalloa tms.
Minä vain olen aina ollut ja varsinkin nuorena erittin introvertti ujo enkä halunnut olla missään joukkuetoiminnassa. Ala-asteella suorastaan nautin kun joskus sain liikuntatunnilla mennä omin päin kävelylenkille. Opettaja sanoi että kierrä sieltä ja sieltä että tuli se muutaman kilometrin lenkki.
 
Punttisali ei minusta ole koululaisen paikka. Sitten vaikka siellä myöhäisemmässä yläaste/lukioiässä se voi olla paikallaan. Itse olisin vihannut sitä todella paljon, kuten vihasin telinevoimistelua ja luisteluakin. Jalkapallo on hieno laji!
 
Jalkapalloa pelaa neekerit ja lätkää kolhoosikansalaiset :p. Telinevoimistelu taas on apinoiden hommaa:cool:
 
1. 12kk koulutus kaikille.
2. Ampumaharjoittelu aloitetaan ilmakivääreillä mistä siirrytään pienoiskivääreihin ja vasta sitten varsinaisiin sekä kaikki ampuvat yhteensä vähintään 10 000 laukausta palveluksensa aikana.
3. Kaikki hallitsevat naamioinnin vähintään tyydyttävästi.
4. Kaikki osaavat räjähteiden käytön perusteet.
5. Kaikki osaavat käyttää olaltalaukaistavaa.
 
1) Nuorisoa innostettaisiin maanpuolustuksen piiriin jo ennen armeijaa. Esimerkiksi lukioiden opintosuunnitelmiin voitaisiin lisätä maanpuolustukseen, ampumatoimintaan yms liittyviä kursseja.
2)Sivarit koulutettaisiin ensiapu- ja väestönsuojelutehtäviin. Heidän työpanostaan voitaisiin käyttää esimerkiksi väestönsuojien kunnostamiseen.
3) Enemmän kertausharjoituksia
4) Enemmän patruunoita ampumaharjoitteluun ja taisteluammuntoihin
5) Uudistetaan taisteluasu kokonaisuudessaan käytännölliseksi
 
Onko PV;llä käytössä myös trikoohousut M05-kuviollisena? Tarkoitan tämän naisen housuja kohdasta 1:10.

Kain nyt mies jo tuolla ikää tietää että naisten persus ja miesten persus on aivan erilaiset :) Ja tietysti naiset tunkevat itsensä mielellään numeroa, paria pienempiin vaatteisiin jotta voisivat uskotella laihtuneensa :D
 
Back
Top