Viron konflikti

Suomen- ja ruotsinkieliset ovat samaa kansallisuutta. Siinä on vissi ero Baltian venäläisiin.

Persujen änkyräsiipi toki yrittää väittää ruotsinkielisten olevan valloittajien jälkeläisiä. Se nyt vaan ei pidä paikkaansa monestakin syystä.

Myös Virossa on rannikolla vironruotsalaisia, jotka ovat täysin samaa kansaa muiden virolaisten kanssa. Tähän kansanosaan olen päässyt tutustumaan virolaisten ystävieni kautta. Monet kerran olen majoittunut Tallinnan vanhassa kaupungissa Tallinn Svenska församlingin keskiaikaisen kirkon vierashuoneistossa.
Huh,

Kansallisuus ja etnisyys ovat mielenkiintoisia. Täällä ja esim Twitterissä kerrotaan juuri mitä ilmaisit.

Aikanaan Suomen itsenäistyttyä löytyi kansallismielisiä historoitsijoita, jotka esittivät että maa oli "miehitetty" nykyinen historiankirjoitus tunnustaa, että nykyinen Länsi-Suomi integroitui siihen, mitä tunnemme Roslagenina, josta nimi Ruotsi tulee, aivan vapaaehtoisesti.

Ruotsalaiset "ristiretket" ovat satuja, paitsi Birger Jarlin retki hämeeseen. Sehän tosin ei ollut mikään "kieliretki" vaan senaikaisen mafiavaltion valtaretki.
 
Paavo V. kirjoittaa omasta mielestään todellisuudesta. Onko ainoa vaihtoehtomme siis antaa periksi ja hyväksyä Venäjän valtapyrkimykset? Krimin miehitys ja Viron venäläisten pyrkimykset.

Väyrynen ja Volanen kaipaavat menneeseen maailman jossa Suomi oli Neuvostoliiton (Venäjän) vasalli.

Väyrynen on puolueensa sivuraiteella, vaikkei kukaan puolueen johtohenkilö sitä ääneen lausu. Jos Väyrynen nyt dissattaisiin menetettäisiin häntä äänestävät. Vaalien jälkeen on aika Väyrysen dissaamiseen.
 
Se on kuulkaa vaalien jälkeen Väyrynen ulkoministeri. Kun ei sitä voi pääministeriksi päästää ja kuitenkin ääniharava, niin jotain pitää antaa palkaksi. Alkaa meinaan saunottaminen sen jälkeen
 
Vielä siitä, että jos Viron venäläiset päästetään kansalaisiksi, niin eikö ole riski, että äänestävät parlamenttiin bäckmaneja yms. ja aiheuttavat suuria ongelmia poliittiselle päätöksenteolle Virossa? Eikös jossain Baltian maassa ollut 25% venäläisiä? Latvia vai Liettua? Tuollaisessa maassa venäläisestä puolueesta saattaisi tulla parlamentin suurin puolue ja hallituksen muodostaja. Siinä naurussa pitelemistä, kun venäläinen hallitus alkaa neuvotella rajoista Venäjän kanssa
 
Päivän Hesarissa juttua käsitellystä teemasta

Virossa asuu neuvostoajan jäljiltä yhä 86 000 ihmistä vailla minkään valtion kansalaisuutta

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1420437902136

... Silti Viron kieli- ja kansalaisuuskokeiden suosio on hiipunut viime vuosina.

Kansalaisuudettomien harmaalla passilla voi matkustaa viisumitta niin EU:n alueelle kuin Venäjälle. Neljännes Viron kansalaisuudettomista ei ano kansalaisuutta tämän vuoksi, kävi ilmi Baltian tutkimusinstituutin laajassa kyselyssä pari vuotta sitten.

Yli puolet sanoi kyselyssä, ettei hae kansalaisuutta huonon viron taitonsa vuoksi.
 
Kyllä Lamis on lukenut muutakin kuin Tex Willeriä ja Jääkärin morsianta.

Kyllä. Olen lukenut samoja teesejä myös muualta... Otan tähän pari copypastea Johan Bäckmanin wikisitaateista. Nämä on nimittäin ihan samalta näppikseltä kuin melkoinen osa @Laamanator :n tässä ketjussa esiin tuomista "pointeista".

”Viro käyttää historiaa aseena venäläisiä vastaan.”

”Viron nykyisellä kansallissosialistisella apartheid-hallinnolla ei ole tulevaisuutta.”

”Viron johto on luonut järjestelmän, jossa venäläisiä ja toisinajattelijoita sorretaan ja vainotaaan systemaattisesti.”

"Jos Baltian maat ovat kahdesti liittyneet Venäjään, onkin aiheellista kysyä miksi tätä prosessia ei voitaisi toistaa kolmannen kerran?"

Olen kuitenkin yhdessä asiassa tähän liittyen JB:n kanssa samaa mieltä, nimittäin tästä:

"Kiitos Viro jos yhtäkkiä päätät antaa kaikille sorretuille "kansalaisuuden". Mutta yllätys on oleva suuri, sillä kukaan ei ota sitä vastaan. Vaikka se tarjottaisiin kultalautasella."

JB päättyy samaan loppuajatukseen kuin minä, mutta perusteet ovat aivan muut.

Kerrataan. Tiblat ovat vähemmistönä oleva väestönosa:

  • Jolta puuttuu lähes täysin halu integroitua asuinmaansa kulttuuriin, tapoihin ja virolaisen väestönosan, siis enemmistönä olevan alkuperäisväestön, arvoihin. Myös @adam7 tosin sanoi jo ajat sitten, että edes suomalaisilla ei ole omaa historiaa tai kulttuuria, vaan ne ovat vain tuollaiset 150-200 vuotta vanhaa fennomaanihapatusta. On siis helppo nähdä, että ei ole olemassa myöskään mitään virolaisten historiaa pl. kenties rajattu ja vääristelty lähihistoria. Mitään miehitystähän ei tapahtunut, vaan Viro itse liittyi NL. Myöskään ei ole varsinaisesti olemassa kansaksi määriteltävissä olevia "virolaisia", vaan pikemminkin vironkielisiä emämaasta irroittautuneita ja entisen emämaan väestöön laskettavia henkilöitä sortavia klikki tai fasistijuntta. Myös toveri JB sanoo: "Pienten maiden historia on aina vääristeltyä: se on väärää, mytologisoitua ja epätieteellistä. Pienet maat vääristävät historiaa. Suurten maiden on mahdollisuus puhua vapaasti ja kertoa totuus historiasta."
  • Joka elää isovenäläistä rinnakkaistodellisuutta pyrkimyksenä saattaa keisarikunnasta/NL irroittautuneet separatistit takaisin emämaan yhteyteen ja tehdä näiden asukkaista venäläisiä.
  • Joka johdonmukaisesti kiistää kansainvälisesti tunnustetut ja tuomitut maan alkuperäisväestöön kohdistetut ihmisoikeusrikokset sekä kansanmurhan.
  • Joka kieltäytyy antamasta kansalaisvalaa/uskollisuudenvalaa Viron tasavallalle ja sen perustuslaille.

Tottakai se on virolaisten vika, kun mainitut pykälät täyttävä porukka ei integroidu ja muodostaa ei pelkästään haasteen tai ongelman, vaan akuutin turvallisuusriskin.

Herrojen retoriikasta päätellen ryssät taitaa olla vähän niinkuin neekerit. Vika ei ole koskaan niissä, vaan aina löytyy selittävä tekijä. Suomessa somalien kotouttamisongelman ovat aiheuttaneet suomalaiset ja Virossa ryssien kanssa ongelma aiheutuu virolaisista.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä nyt Pstsika emme ole ihan samalla viivalla ja hertsiluvulla. Minua ei kiinnosta JB:n teesirynnäkkö yhtään. Minä yritän tehdä tietoiseksi siitä, että virolaisilla on kova pähkinä purra. Siihen ei löydy helppoa keinoa. Vastaus löytyy sisäpolitiikasta. Ja sittenkin: jos löytyy. Tässä lyhyesti se, mitä asiasta ajattelen. Ilman mitään lillukanvarsia ja dogmeja.
 
@baikal Minä en löydä yhtäkään edes suht nopeaa ja realistista vaihtoehtoa. Todennäköisesti asia hoituu, jos hoituu, luonnollisen poistuman kautta, mutta se voi olla liian hidasta.
 
Viron tilanteeseen ja venäläisväestön integroimista koskevaan yhteiskunnalliseen kysymykseen ei ole olemassa mitään helppoa eikä nopeaa hokkuspokkusratkaisua - eikä kukaan ole myöskään näin väittänyt. Mikään ratkaisumalli ei ole täydellisen varma, joka konemaisen automaattisesti johtaisi haluttuun lopputulokseen halutussa ajassa. Sellaista tapahtuu vain Civilization mallisessa 90-luvun alun tietokonepelissä. Tulevaisuuden kannalta virolaisten on kuitenkin joka tapauksessa omassa sisäpolitiikassaan pakko ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin ja erittäin jyrkällä kulmakertoimella, koska jokainen menetetty aika valuu pois virolaisten itsensä laarista. Kysymys voi hyvinkin olla itsenäisen Viron valtion kannalta kriittisen ratkaiseva kohtalonkysymys, joten kovin pitkään ei sillä suunnalla toimenpiteiden käynnistämistä kannata viivytellä.

Koska mikään ratkaisu ei ole nopea ja muutos saattaa kestää jopa vuosikymmeniä, olisi ajan säästämiseksi toimenpiteisiin pitänyt ryhtyä jo heti 90-luvulla maan itsenäistyttyä. Nykyinen sisäpolitiikka on tähän asti onnistunut vain luomaan vihaisen ja itsensä sorretuksi kokevan väestön, joka on erittäin potentiaalinen turvallisuusriski ja yhteiskunnan vakautta horjuttava voima. Jos ongelman ratkaisemisessa halutaan edistyä, niin on kokeiltava jotain muuta. Jos integroiminen alkaa toimimaan, niin viimeistään nuoremmassa venäläissukupolvessa saattaa jo olla havaittavissa merkittäviä muutoksia sosiaalipoliittisessa profiilissa ja asenteissa vanhempiin miehittäjäsukupolviin verrattuna. Heidän agitoimisensa voikin olla vaikuttaja-agenteille jo huomattavasti haastavampi tehtävä. Integroituessaan venäläiset sulautuvat virolaiseen väestöön ajan myötä, jolloin aika tekee tehtävänsä ja ongelma poistuu.

Monet vaikuttavat ajattelevan, että Viron on oltava etnisesti puhdas täysin virolainen ja viron kielinen valtio ilman venäläisväestöä. Se on täysin ymmärrettävä ajatusmalli ja ideaalinen tilanne, joka olisi varmasti useimmille mieleinen. Sitä olisi kuitenkin kannattanut miettiä viimeistään silloin 1939 kun päästivät Neuvostoliiton ilman taistelua maaperälleen, sillä nyt haihattelu on jo vähän myöhäistä ja asian korjaaminen huomattavasti hankalampaa. Nykyisistä lähtökohdista käsin on oltava valmis tekemään kompromisseja ja tyytymään alussa hieman vähempään - se on karua realismia.

Venäläiset ovat etnisenä vähemmistönä kuitenkin eurooppalaisia ja hyvin joviaalia porukkaa - verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan alati kasvavaan ja mahdollisesti radikalisoituvaan muslimiväestöön. Hekin kokevat itsensä sorretuiksi ja syrjäytetyiksi.
 
. Sitä olisi kuitenkin kannattanut miettiä viimeistään silloin 1939 kun päästivät Neuvostoliiton ilman taistelua maaperälleen.

Nythän on paljastunut että Suomen johtajat eivät 1939 kaikesta huolimatta uskoneet Neuvostoliiton haluavan aloittaa sodan. Oletko varma että eivät olisi antaneet Stalinille periksi (kuten Viro) jos olisivat olleet vakuuttuneita sodan tulosta?

Ja sitäpaitsi eihän Viron johto halunnut liittyä NL;oon vaan antoivat Stalinille muutaman sotilastukikohdan Viron maaperältä. Mutta hupsista, vähän ajan päästä alkoivat maassa olleet NL joukot paisua kuin pullataikina ja lisää ja lisää sootilaita tulivat maahan kunnes miehitys oli faktaa.
 
Viimeksi muokattu:
@Laamanator
Ai että venäjän ottaminen toiseksi viralliseksi kieleksi ja kansalaisuuksien massamainen jako ei olekaan ratkaisu? Tuotahan sinä tarjosit aiemmin.

Jos noin toimittaisiin, niin venäläiset säilyisivät edelleen venäläisinä, koska he eivät koe itseään virolaisiksi eivätkä halua sellaisia olla, mutta saisivat äänioikeuden valtakunnallisissa vaaleissa, joka hyvin todennäköisesti aiheuttaisi vain entistä enemmän ongelmia ja joko jonkin Russki Mir puolueen muodostumista venäläisvähemmistölle tai ainakin Eestimaa Ühendatud Vasakpartei puolueen kannatuksen jytkymäistä nousua. Pikkusormen antamalla menee koko käsi.

Sanot vain, että ”pitää ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin”. Anna yksikin konkreettinen ja toteuttamiskelpoinen ajatus ja arvio siitä miten pitkään sen toteuttaminen kestää. Kysymys ei ole pelkästä kielestä ja passista eikä mikään valtio tarvitse sellaisia kansalaisia, jotka eivät itse halua valtion muodostavaan kansaan kuulua.

Tehokkain ja nopein ratkaisu olisi toki leirittää ja tuhota tiblat tai olla myöntämättä uutta passia tai oleskelulupaa vanhan mennessä umpeen ja karkoittaa ne sitten. Nuo molemmat ovat kuitenkin yhtä utopistisia vaihtoehtoja kuin tuo aiemmin mainittu venäjän kielen aseman nostaminen toiseksi viralliseksi ja kansalaisuuden myöntäminen pelkän hakemuksen pohjalta ilman muita vaatimuksia.

Minun nähdäkseni ainoa realistinen vaihtoehto on se, että venäläisvähemmistön kanssa pyritään jollain tapaa tulemaan toimeen sekä lisäämään koulutukseen lisää viron kieltä sekä historiaa pyrkimyksenä saada nuoremmat venäläiset tai venäjänkieliset integroitumaan. Venäjän kielen opetuksen kouluissa tekisin täysin vapaaehtoiseksi nykyisen pakon sijaan, mutta sitä saisi opetella äidinkielenä.

Neuvostovallan peruja olevia babushkoja tai starostoja ei saa ikinä integroitua ja näiden osalta pitää vain odottaa, että ne kuolevat. Itsenäisessä Virossa syntyneet, tai vielä jopa -70 & -80 luvuilla syntyneet ovat paljon hedelmällisempi vaihtoehto ja näiden integrointi on se, mihin tulee tähdätä. Mummot eivät myöskään tee kapinoita.

Itä-Viron osalta pyrkisin rikkomaan nykyisen kehityksen purkamalla suuren osan huonokuntoisesta infrasta, jolla venäläisväestöä saadaan ajettua liikkeelle ja asumaan muihin maakuntiin. Tuon jälkeen rakentaisin uutta sekä vaikka valtionyhtiöiden kautta loisin sinne työpaikkoja, joiden työntekijöiden osalta edellyttäisin Viron kansalaisuutta ja kielitaitoa yhtenä kelpoisuusvaatimuksena. On paljon pienempi haitta, että venäläisiä olisi kaikkialla maassa vaikkapa sen 20-30%, kuin se, että alueellisesti niitä on jopa +90 %. Pienempi alueellinen vähemmistö myös integroituu nopeammin.

Russians_in_Estonia_2010.png

Tuo kuva selkeästi osoittaa missä se ongelma on. Miten saadaan tummanvihreä vaaleammaksi?

1. Vähentämällä alueen venäläistä väestöä lahjoin/uhkauksin/kiristyksellä tai luomalla tilanne, jossa osa näistä kokee itsekin edulliseksi muuttaa vaaleammille alueille. Työ ja asunto tai niiden puute ovat avainsanoja.

2. Miten saadaan vironkielistä väestöä tuonne aiemmin tummanvihreälle alueelle luomaan terveempi väestöpohja? No luomalla tilanne, jossa osa kokee muuttamisen edulliseksi esim. paremmin palkatun työn perässä. Tuolla olisi kuitenkin runsaat luonnonvarat, jotka kansallistamalla ja luomalla valtionyhtiölle yksinoikeuden niihin saataisiin aikaiseksi se, että 700 € palkalla oleva tallinnalainen tai tarttolainen varmaan mieluusti muuttaisi pari sataa kilometriä palkan noustessa esimerkiksi 40%. Tai jopa tuplaantuessa. Jossain kohtaa venäläistynyt Itä-Viro olisi sitten vain muisto historiasta eikä todellisuutta.
 
@pstsika
Ai että venäjän ottaminen toiseksi viralliseksi kieleksi ja kansalaisuuksien massamainen jako ei olekaan ratkaisu? Tuotahan sinä tarjosit aiemmin.

Missään vaiheessa en ole tätä aikaisemmin esittämääni kantaa kumonnut. Ihminen tarvitsee kansalaisuuden ollakseen yhteiskunnan tasaveroinen jäsen ja pystyäkseen toimimaan samalta viivalta ns. kantaväestön kanssa.

Etnisten ja sosiaalisten ryhmien hajasijoittaminen on tyypillisesti ollut toimiva ratkaisu ja ainakin kaupunkitasolla sillä on onnistuttu estämään kokonaisten kaupunginosien slummiutuminen sekä sosiaalisten ongelmien kumulatiivinen keskittyminen tietyille alueille. Sama periaate saattaisi mahdollisesti toimia myös Itäisen Viron kysymyksen ratkaisussa ja integroinnin nopeuttamisessa. Lämpimässä lumikin sulaa paremmin leviteltynä.

Tehokkain tapa olisi tietysti venäläisväestön sulkeminen siirtoleireihin ja karkoittaminen, mutta nykyisten suhdanteiden vallitessa siinä leikissä virolaiset todennäköisesti päätyisivät itse omille leireilleen, minkä jälkeen kävelisivät Siperiaan - paljain jaloin. Sitä ratkaisua ei nykyisessä tilanteessa kannata kokeilla.

Jos potentiaalisen konfliktin eskaloituminen ei vaikuttaisi Suomeen millään tavalla, niin olisi helppoa vain todeta, että virolaiset tehkööt omassa maassaan ja omalla vastuullaan, kuten parhaaksi katsovat.
 
No niin varmaan tekevätkin. Ja kyllä tämä mahdollisesti eskaloituva kriisi on oleva senlaatuinen, että virolaiset joutuvat kyntämään vaikeimman jälkeen iha ite peltonsa. Venäjä voi hämmentää ja keittää sellaisen sopan, jossa ei vielä se 5. artikla laukea. Soppa vailla vertaa ja katkerana sen joutuu nielemään virolaiset. Jos taas Venäjä riehaantuu ja haistattaa pitkät viulut artikloille....se on taas voivoi virolaisille. Kävi miten kävi, se on voivoi virolaisille.
 
Myös @adam7 tosin sanoi jo ajat sitten, että edes suomalaisilla ei ole omaa historiaa tai kulttuuria, vaan ne ovat vain tuollaiset 150-200 vuotta vanhaa fennomaanihapatusta.
Älä vääristele sanomiani, kuten fennomaanit väristelivät tämän maan historiaa.

Suomeksi kutsumamme maantieteellisen kokonaisuuden historia on monisäikeistä, johon on vaikuttanut sekä maan alueella tapahtunut että ulkoa tulleet vaikutteet. Fennomaanien deterministinen historia lähti siitä että historia ooli "esiohjelmoitu" tämän maan itsenäisyyteen ja hyvää on vain kotoperäinen ja ulkoiset vaikutteet olivat pahoja ja puhdistettava. Eräänlaista historiafasismia siis.

Uudempi historiankirjoitus on esim. tullut siihen ettei Länsi-Suomea valloitettu missään kolonialistisissa "ristiretkissä", vaan alue muodosti ensin suhteet Itämeren toisella puolella olevaan kehittyvään yhteiskuntaan ja sen jälkeen alueet tulivat poliittisesti yhdeksi alueeksi. Tämä oli vain esimerkki. "Kansan syvissä riveissä" elä vielä Karimon satuilut. Sekin aikanaan poistuu.

En mitenkään ole väheksymässä kotoperäistä kehitystä, mutta eiköhän satuilusta pitäisi vähitellen päästä.

Mitä tulee köhädosentin provoihin Virosta, nehän ovat vain skeidaa.
 
No niin varmaan tekevätkin. Ja kyllä tämä mahdollisesti eskaloituva kriisi on oleva senlaatuinen, että virolaiset joutuvat kyntämään vaikeimman jälkeen iha ite peltonsa. Venäjä voi hämmentää ja keittää sellaisen sopan, jossa ei vielä se 5. artikla laukea. Soppa vailla vertaa ja katkerana sen joutuu nielemään virolaiset. Jos taas Venäjä riehaantuu ja haistattaa pitkät viulut artikloille....se on taas voivoi virolaisille. Kävi miten kävi, se on voivoi virolaisille.
Virossa yritettin venäläismielenosoituksia joskus viime keväänä. epäonnistuivat pahasti. Muutamia ja muutamia kymmeniä osallistujia.

Venäläiset kanavat tietenkin myrkyttävät, mutta suuri enemmistö pitää EU:n elämää parempana ja etnisesti venäläiset kansalaiset eivät juurikaan haikaile Venäjälle tai Venäjän vallan alle, ymmärtäessään Shengening tarjoamat mahdollisuudet.

Ongelmia voivat aiheuttaa "poliittiset turistit" Venäjältä, ja heidän harvalukuiset paikalliset kannattajansa. Viron PV:n komentaja on kertonut, että ensimmäinen "vihreä mies" ammutaan. Valtio on aivan eri tilassa kuin Ukrainan viime keväänä lamautunut hallinto ja puolustus.

En pidä Viroa kovin riskialttiina. Latvia on hiukan isompi riski.
 
Viron tilanteeseen ja venäläisväestön integroimista koskevaan yhteiskunnalliseen kysymykseen ei ole olemassa mitään helppoa eikä nopeaa hokkuspokkusratkaisua - eikä kukaan ole myöskään näin väittänyt. Mikään ratkaisumalli ei ole täydellisen varma, joka konemaisen automaattisesti johtaisi haluttuun lopputulokseen halutussa ajassa. Sellaista tapahtuu vain Civilization mallisessa 90-luvun alun tietokonepelissä. Tulevaisuuden kannalta virolaisten on kuitenkin joka tapauksessa omassa sisäpolitiikassaan pakko ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin ja erittäin jyrkällä kulmakertoimella, koska jokainen menetetty aika valuu pois virolaisten itsensä laarista. Kysymys voi hyvinkin olla itsenäisen Viron valtion kannalta kriittisen ratkaiseva kohtalonkysymys, joten kovin pitkään ei sillä suunnalla toimenpiteiden käynnistämistä kannata viivytellä.

Koska mikään ratkaisu ei ole nopea ja muutos saattaa kestää jopa vuosikymmeniä, olisi ajan säästämiseksi toimenpiteisiin pitänyt ryhtyä jo heti 90-luvulla maan itsenäistyttyä. Nykyinen sisäpolitiikka on tähän asti onnistunut vain luomaan vihaisen ja itsensä sorretuksi kokevan väestön, joka on erittäin potentiaalinen turvallisuusriski ja yhteiskunnan vakautta horjuttava voima. Jos ongelman ratkaisemisessa halutaan edistyä, niin on kokeiltava jotain muuta. Jos integroiminen alkaa toimimaan, niin viimeistään nuoremmassa venäläissukupolvessa saattaa jo olla havaittavissa merkittäviä muutoksia sosiaalipoliittisessa profiilissa ja asenteissa vanhempiin miehittäjäsukupolviin verrattuna. Heidän agitoimisensa voikin olla vaikuttaja-agenteille jo huomattavasti haastavampi tehtävä. Integroituessaan venäläiset sulautuvat virolaiseen väestöön ajan myötä, jolloin aika tekee tehtävänsä ja ongelma poistuu.

Monet vaikuttavat ajattelevan, että Viron on oltava etnisesti puhdas täysin virolainen ja viron kielinen valtio ilman venäläisväestöä. Se on täysin ymmärrettävä ajatusmalli ja ideaalinen tilanne, joka olisi varmasti useimmille mieleinen. Sitä olisi kuitenkin kannattanut miettiä viimeistään silloin 1939 kun päästivät Neuvostoliiton ilman taistelua maaperälleen, sillä nyt haihattelu on jo vähän myöhäistä ja asian korjaaminen huomattavasti hankalampaa. Nykyisistä lähtökohdista käsin on oltava valmis tekemään kompromisseja ja tyytymään alussa hieman vähempään - se on karua realismia.

Venäläisillä on jo täysin tasapuoliset oltavat. Vaatimasi muutokset lisäävät Venäjän valtion etuja, ei Viron laittomasti maassa olevan venäläisen väestön etuja.

Venäläiset ovat etnisenä vähemmistönä kuitenkin eurooppalaisia ja hyvin joviaalia porukkaa - verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan alati kasvavaan ja mahdollisesti radikalisoituvaan muslimiväestöön. Hekin kokevat itsensä sorretuiksi ja syrjäytetyiksi.

Ei pidä paikkaansa.

Anna_Politkovskaja_im_Gespr%C3%A4ch_mit_Christhard_L%C3%A4pple.jpg
Tanks-011.jpg
Alexander-Litvinenko.jpg
 
Missään vaiheessa en ole tätä aikaisemmin esittämääni kantaa kumonnut.

Latviassa on vieläkin isompi venäläisvähemmistö, mutta:
Latviassa järjestettiin 18. helmikuuta 2012 äänestys venäjän kielen virallistamisesta, vaikka oli tiedossa, ettei virallistaminen saisi riittävästi kannatusta, vähintään puolet äänistä.[66] Äänestysaktiivisuus nousi yli 70 prosentin, ja virallistamista kannatti noin 25 prosenttia äänestäneistä.[67][68]

Vaikka:
Suurimpia etnisiä vähemmistöjä muodostivat venäläiset (556 422, eli 26,9 %), valkovenäläiset (68 174, 3,3 %), ukrainalaiset (45 699, 2,2 %), puolalaiset (45 783, 2,2 %) liettualaiset (24 426, 1,2 %), romanit (6 452 eli 0,3 %), juutalaiset (6 416 eli 0,3 %), saksalaiset (3 023 eli 0,1 %) ja virolaiset (2 000, 0,1 %).[2]

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Latvia

Virossa tuosta ei ole edes äänestetty, mutta veikkaan, että tulos olisi vastaava eli kannatusta löytyisi max. mainitun vähemmistön verran.
 
Back
Top