taktinen taistelumajava
Kapteeni
Harjoitus on omalta osaltani käytännössä ohi.
Laitetaanpa vähän harjoituksen teemamusiikkia.
Laitetaanpa vähän harjoituksen teemamusiikkia.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Melkein menetin yöunet kun näin tuon rajavartiolaitoksen sissien videon, melkoista häröpalloilua. Hetken mietittyäni kuitenkin totesin, että tilanteet on luultavasti (toivottavasti) lavastettu ja herrat ovatkin loppuleirin näkymättömissä.
Toissailtana panssaroitu keltainen osapuoli pakeni kahdeksaakymppiä kohti etelää. Kuin tuli hännän alla.
Niinhän se aina harjoituksissa menee. Olen harjoituksissa saanut olla niin keltainen kuin sininenkin. Lopputulema kirjoitetaan etukäteen, mutta mikrotasolla voi leikkiä ja oppia. Kerran Hämeenkankaalla istuimme harjoituksen loppupuolella uralla pari tuntia paikoillamme vaunujen kansilla odottaen, että aluejoukot saavat sivustalla kerättyä itsensä jonkinlaiseen hyökkäysmuotoon ja tulevat tuhoamaan meidät. Oltiin kuin Raatteen tiellä siinä. Mutta kokonaisille komppanioille kerrattiin hyökkäykseen lähtö ja muotoon levittäytyminen, komppanioiden tehtävät jne. Meneehän siinä joku minuutti. Tilanne saatettiin tietysti mallintaa niin, että edessä oli niin vahva tulppa, että hyökkäävän joukon liike puuroutui. Tosiasiassa siellä oli harjoituksen johto tulppana.
Tokihan se keltainen taitaa aina saada vähän koniinsä.
Jos ryppyotsaisesti tarkastellaan asiaa, niin sinisen ainainen ja ennaltatiedetty voitto on viimekädessä itsepetos. Eikö oppimisen kannalta olisi parasta, että pyrittäisiin sotimaan sota niin kuin se menee, ja lopussa katsotaan voittaja, mistä seuraa viiltävä analyysi mitä pitää tehdä paremmin? Tosin, liekö edes mahdollista laatia niin realistinen harjoitus, että sinisen ja keltaisen voimasuhteiden todellinen tila määräisi sodan lopputuloksen? Taitaa sinisten taistelumoraalin kannalta olla mahdotonta päättää harjoitus sanoihin: "Me hävittiin tää sota, mutta tästä saatiin arvokasta oppia. Ensi kerralla paremmin - lomille lomps!"
Maata ei puolllusteta varuskunnista käsin. Tietämättä sen kummemmin asiasta mitään olen pohtinut, jyvittyikö rvl:lle lisää tehtäviä, kun Kontioranta pantiin mäkeen? Voisi olla varsin loogistakin.
Omat sotaharjoitukset olivat hieman tylsiä, periaatteessa aina vaan heitin tanaan jonnekin ja sitten seisoskelua ja paskan puhumista. Tai sitten viiden minuutin jälkeen asemanvaihto.
Honcho hei ! Sinä sentään pääsit etulinjan lähelle. Meikäläinen joutui oleskelemaan esikuntaskapparien keskellä koko sodan. Ainoa äksöni mitä nähtiin, oli upseerien teltan kipinävahtina kun tahallaan me komentopaikan jätkät aina öisin lämmitettiin niiden teltta mansikaksi. Aina aamuisin saatiin sitten kuunnella upseerien kiukkuiset kommentit siitä kuinka yöllä "oli taas ollut aivan perkeleen kuuma !"
Muutama huomio Wihurista ihan yksilötasolta: kehittämisen varaa olisi monen varusmiehen/reserviläisen aseenkäsittelyssä ja paineensietokyvyssä.
Näin siksi että harjoituksen aikana vastaan tuli pari tapausta jossa kohtasimme yllättäen vastapuolen 1-3 taistelijaan ja kohtaamamme taistelijat joko haparoivat aseenkäytössä (mm. vaihtimen käyttö) tai antautuivat tiukan käskyttämisen alla yms.
Osut asiaan, joka on mietityttänyt ja pitkään. Millainen on hyvä jalkaväentaistelija? Valmentaako hyvä äitisuhde, iso valkoinen hammasrivi ja koulupaikka Tekussa niihin tehtäviin, jotka odottavat jalkaväen taisteluissa?
Miksi georgialaisjoukko, noin komppania, antautui vatsakkaan spetnaz-karjun johtamalle ryhmälle? Mitä tuo karju osasi, mikä hänen sanomassaan viekoitteli niin paljon?
Oman topikkinsa aihe.