Wunderwaffe - historialliset ihmeaseet
- Viestiketjun aloittaja Sarek1
- Aloitus PVM
FinnNSF
Ylipäällikkö
Juu, ainakin yhden Kemijärven suunnalla vänrikki Josef Gideon Karlssonin toimesta.
http://surfcity.kund.dalnet.se/sweden_karlsson.htm
Mikoyan
Ylipäällikkö
Saksalaiset ovat ainakin kaivaneet uraania tuolta New Swabian alueelta, kun Hitlerin tavoite ydinaseiden kehittämiseksi alkoi. Olihan siellä tietysti reippaasti sotilaita suojaamassa uraanikaivoksia, samaan tapaan kuin Petsamon nikkelikaivoksella.
V2-raketin tarkoitus oli kuljettaa ydinase kanaalin yli, mutta liittoutuneiden maihinnousu katkaisi projektin, joka olisi voinut ratkaista koko sodan lopputuloksen.
Minäpä vähän veikkaan ettei jäinen ilmasto ja ylivoimaiset luonnonolosuhteet sovellu lentohärpäkkeiden kehittämiseen ja video sisältääkin pääasiassa new age-fantasiaa aiheen ulkopuolelta.
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Eikös tuo Aatun atomipommiohjelma kokonaisuudessaan ollut lapsenkengissään vielä sodan loppupuolellakin ? Ei mitään amerikkalaisten Manhattan-projektin kaltaista yritystäkään kehittää omaa atomijytkyä. Hommahan taisi romahtaa melkein alkutekijöissään kun korkeat natsipamput eivät olleet kovinkaan kiinnostuneita ydinfysiikasta. Aika moni saksanjuutalainen fyysikkohan lähti Saksasta hyvissä ajoin. Werner Heisenberg, joka ehkä jotain aihepiiristä ymmärsi ei taas tainnut olla erityisen halukas kehittämään natseille toimivaa ydinasetta. Voin kyllä muistaa väärinkin. Ja norjalaiset vastarintamiehet tuhosivat Norjassa olleen raskaan veden tuotantolaitoksen jo hyvissä ajoin. Tämä operaatio olisi sitten se viimeinen niitti.
Mikoyan
Ylipäällikkö
Miten sen nyt ottaa. Neuvostomiehittäjien haltuun jääneen itä-Saksan puolella todistettiin todennäköinen ydinaseen koelaukaisu maaliskuussa 1945, jonka Neuvostoliitto jostainsyystä halusi salata. Kaikenkaikkiaan on viitteitä ja silminnäkijähavaintoja että Aatun oikeistolainen hallinto olisi koeräjäyttänyt ainakin 3 ydinasetta sodan loppupuolella. Sakut vain ei kerinneet käyttää niitä tositoimissa ja tuo vuoden 1945 -tapaus sattui miehitysvyöhykkeiden keskellä, juuri ennen puna-armeijan saapumista.
Wikipediassa kerrotaan ainakin tuo Ohrdruf:in tapaus;
A 2005 book by Rainer Karlsch, Hitlers Bombe claimed to have located, in the archives of the former KGB in Moscow, Heisenberg's speech notes from the Harnack Haus conference of July 1942, revealing that Heisenberg was a strong advocate for development of a Nazi nuclear weapon.
Karlsch alleged that Diebner's team conducted the first successful nuclear weapon test of some type (employing hollow charges for ignition) of nuclear-related device in Ohrdruf, Thuringia on 4 March 1945.[108][page needed] Karlsch quoted a purported eyewitness named Clare Werner, who claimed to have been standing on a hillside in Thuringia at the time of the test:
Not too far away was the military training base near the town of Ohrdruf. Unexpectedly there was a flash of light. "I suddenly saw something,' she said ... "it was as bright as hundreds of bolts of lightning, red on the inside and yellow on the outside, so bright you could've read the newspaper. It all happened so quickly, and then we couldn't see anything at all. We just noticed there was a powerful wind ..."
The next day Heinz Wachsmut, a man who worked for a local excavating company, was ordered to help the SS build wooden platforms on which the corpses of prisoners were cremated. The bodies, according to Wachsmut, were covered with horrific burn wounds. Like Werner, Wachsmut reports that local residents complained of headaches, some even spitting up blood.
Viimeksi muokattu:
Samovarius
Ylipäällikkö
Nuo parasiittihävittäjät eivät olleet muuten mikään alkuneukkujen yksinoikeus. Idea Lentävästä lentotukialuksesta lienee lähinnä 20/30- lukujen ilmalaivakehityksen perua. Ihan rehellisestikin ajateltuna ideoinnissa oli perää, lentokoneet olivat tuolloin pääsääntöisesti pieniä eikä suuria lentokenttiä ollut, joten ne harvat suuretkin olivat lentoveneitä. Ilmalaivat taas olivat jo 1. maailmansodassa melkoisia gigantteja.
Linkin takana yleistietoa aiheesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Parasite_aircraft
Pisimpään ajatus eli Yhdysvalloissa, tosin vähän muokattuna, eli tutkittiin pommikoneiden mahdollisuutta kantaa omat saattohävittäjänsä mukanaan Tässä pari kuvaa:
Linkin takana yleistietoa aiheesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Parasite_aircraft
Pisimpään ajatus eli Yhdysvalloissa, tosin vähän muokattuna, eli tutkittiin pommikoneiden mahdollisuutta kantaa omat saattohävittäjänsä mukanaan Tässä pari kuvaa:
Laamanator
Eversti
Historiallinen ihmease 1800-luvun puolivälistä: Dreysen sytytysneulakivääri (zündnadelgewehr). Koska tämä ihmease on preussilainen keksintö, kuuluu sille myös ehdottomasti wunderwaffen titteli. Saksalaiset ovat olleet eteviä sotatekniikassa ja -taidossa jo ennen hyvin tunnettua aikakautta, jonka erityisenä tunnusmerkkinä luokkarajat poistuivat kansan yhdistyessä.
Dreyse m/1841 sytytysneulakivääri ja sen myöhemmät versiot olivat ensimmäinen 1850-luvulla laajasti sotilaskäyttöön otettu ja toimivaksi todettu takaaladattava kivääri. Toimintaperiaatteeltaan ase oli pulttilukkoinen mustallaruudilla ladattuja paperikartussipatruunoita ampuva kertalaukeava kivääri.
Aikanaan ase mahdollisti jalkaväen tulinopeuden moninkertaistumisen sekä lataamisen ja ampumisen makuulta. Nämä toivat taisteluteknisen etulyöntiaseman vanhoilla suustaladattavilla kivääreillä ampuviin ja pystystä lataaviin vastustajiin nähden. Preussilaiset pistivät kiväärin avulla taisteluissa päihin useita eri vastustajiaan.
Aseessa oli myös heikkoutensa, kuten huono mekaaninen käynti, lukkolaitteesta purkautuvat ruutikaasut ja sytysneulan katkeaminen palavan ruudin kuormituksen kohdistuessa siihen. Patruunan rakenne oli siitä erikoinen, että nalli sijaitsi luodin ja mustaruutipanoksen välissä, jolloin neula pistettiin ruutipanoksen läpi. Myöskään paperin käyttäminen hylsyn materiaalina ei ollut kovin kestävä ratkaisu ennen metallisten hylsyjen käyttöönottoa. Kivääri antoi kuitenkin omalla merkittävällä panoksellaan suunnan takaaladattavien kivääreiden ja patruunalaukausten kehitykselle kohti moderneja aseita.
Populaarikulttuurissa aseen voi bongata esimerkiksi YLE:n 1-kanavalla tiistaisin esitettävässä tanskalaisessa toisesta Schleswigin sodasta kertovassa sarjassa 1864, jossa preussilaiset ja itävaltalaiset palauttavat sotateknisen ja materiaalisen ylivoimansa avulla liian röyhkeiksi heittäytyneet tanskalaiset takaisin kuriin ja järjestykseen.
Dreyse m/1841 sytytysneulakivääri ja sen myöhemmät versiot olivat ensimmäinen 1850-luvulla laajasti sotilaskäyttöön otettu ja toimivaksi todettu takaaladattava kivääri. Toimintaperiaatteeltaan ase oli pulttilukkoinen mustallaruudilla ladattuja paperikartussipatruunoita ampuva kertalaukeava kivääri.
Aikanaan ase mahdollisti jalkaväen tulinopeuden moninkertaistumisen sekä lataamisen ja ampumisen makuulta. Nämä toivat taisteluteknisen etulyöntiaseman vanhoilla suustaladattavilla kivääreillä ampuviin ja pystystä lataaviin vastustajiin nähden. Preussilaiset pistivät kiväärin avulla taisteluissa päihin useita eri vastustajiaan.
Aseessa oli myös heikkoutensa, kuten huono mekaaninen käynti, lukkolaitteesta purkautuvat ruutikaasut ja sytysneulan katkeaminen palavan ruudin kuormituksen kohdistuessa siihen. Patruunan rakenne oli siitä erikoinen, että nalli sijaitsi luodin ja mustaruutipanoksen välissä, jolloin neula pistettiin ruutipanoksen läpi. Myöskään paperin käyttäminen hylsyn materiaalina ei ollut kovin kestävä ratkaisu ennen metallisten hylsyjen käyttöönottoa. Kivääri antoi kuitenkin omalla merkittävällä panoksellaan suunnan takaaladattavien kivääreiden ja patruunalaukausten kehitykselle kohti moderneja aseita.
Populaarikulttuurissa aseen voi bongata esimerkiksi YLE:n 1-kanavalla tiistaisin esitettävässä tanskalaisessa toisesta Schleswigin sodasta kertovassa sarjassa 1864, jossa preussilaiset ja itävaltalaiset palauttavat sotateknisen ja materiaalisen ylivoimansa avulla liian röyhkeiksi heittäytyneet tanskalaiset takaisin kuriin ja järjestykseen.
Ikarus
Respected Leader
Bachem Ba 349 Natter
Bachem Ba 349 Natter
Tyyppi rakettimoottorinen torjuntahävittäjä
Suunnittelija Erich Bachem
Miehistö 1
Matkustajat 0
Valmistusmäärä 36 kpl
Mitat
Pituus 8,4 m
Kärkiväli 3,6 m
Nopeus 1 000 km/h (korkealla)
800 km/h (merenpinnassa) km/h
Lentomatka 32–48 km
Tyhjäpaino 880 kg
Voimanlähde
Koneisto Walter HMK 109-509C-1-rakettimoottori
Teho 20 kN
Aseistus
Aseistus 24 kpl 73 mm raketteja tai 33 kpl R4M 55 mm raketteja
Bachem Ba 349 Natter (tarhakäärme) oli Saksan ilmavoimien toisen maailmansodan lopun rakettimoottorinentorjuntahävittäjä, jonka suunnitteli Erich Bachem.[1]
Rakettihävittäjä nousi maasta radio-ohjattuna pystysuoraan raskaiden pommikoneiden lentokorkeuteen. Siellä sen oli tarkoitus ampua koneen nokkaan asennetuilla raketeilla pommikoneita alas. Sen jälkeen koneen ohjaamo ohjaajineen ja lentokoneen moottori palaisivat maahan laskuvarjoilla. Lentokone ei ehtinyt palveluskäyttöön ja sillä tehtiin vain yksi miehitetty lento, joka johti koelentäjän kuolemaan.
Lentäjä Lothar Sieber menehtyi, kun Ba 349 kierähti selälleen ja syöksyi moottoreidensa työntämänä maahan 1500 metristä.
Pientä kehittämistä laitteessa oli tuon koelennon murheellisen lopputuloksen johdosta. Tähän päätelmään on helppo päätyä.
Ba 349 lähtisi laukaisukiskosta kuin hauki rannasta.. laukaisu olisi varmasti ollut unohtumaton kokemus. Lentäjän ei oletettu pysyvän tajuissaan ja kone nousi toimintakorkeuteen yksinkertaisen automaattisen ohjausjärjestelmän avulla, alle minuutissa 14000 metriin. Siinä vaiheessa lentäjä olisi toivon mukaan tullut tajuihinsa. Pilotin odotettiin ottavan koneen hallintaansa ja syöksymään hyökkäykseen pommikonemuodostelmaa vastaan.
Lentäjä palaisi maahan varjon varassa ammuttuaan rakettinsa: 24 kpl 7,3 cm Henchel Hs 217 Föhnejä tai 5,5 cm R4M:iä. Hänen täytyisi pudottaa nopeutensa noin 250 km/h ennen varjon varaan pelastautumistaan.
Natter oli pistemäisen suojauksen (engl. point defence) ensimmäinen toteutus, paljon myöhemmin Lockheed Starfighter ja MiG-21 suunniteltiin tällaiseen rooliin, mutta molempia käytettiin eri tavoin kuin oli suunniteltu. Hyökkäävien pommikoneiden tuhoamisessa se on ollut myös Yhdysvaltain ohjuspuolustusaloitteen (vaikka kyse siinä on ohjusten tuhoamisesta ohjuksilla) eräitä esikuvia.
- Voimalaite: 20 000 N työntövoiman kehittävä Walter HMK 109-509C-1-rakettimoottori, jonka lisäksi siinä oli 5 000 Newtonin tai kaksi 10 000 Newtonin kiinteäajoainerakettia
- Huippunopeus: 1 000 km/h usean kilometrin korkeudessa, 800 km/h merenpinnan tasolla
- Nousunopeus: 11 100 m/min
- Kärkiväli: 3,6 m
- Pituus: 8,40 m
- Tyhjäpaino: 880 kg
- Lentoonlähtöpaino: 2 230 kg
- Aseistus: 24 kpl 73 mm raketteja tai 33 kpl R4M 55 mm raketteja
- Kantama noustua yläilmoihin: 32–48 km
Viimeksi muokattu:
Deeiii
Eversti
Jep. Kyllä saksalaisilla oli jotain puolivillaisia pyrintöjä tuohon suuntaan mutta mm. laskivat väärin tarvittavat materiaalimäärät ja päättelivät, että pommi ei ole mahdollisuuksien rajoissa, eikä rahoitusta sitten löytynyt. Heisenberg taisi tosiaan sodan jälkeen vähän kaunistella osallistumistaan, onhan se mahdollista että hän sabotoi ohjelmaa tahallisesti mutta taisi olla enempi omien laskuvirheiden glorifiointia ja poliittisesti epäkorrektien mielipiteiden paikkailua.
Pidän väitteitä saksalaisten salaisesta atomipommista suunnilleen yhtä uskottavina kuin jos joku väittäisi koonneensa toimivan jumbojetin omin kätösin autotallissaan. Manhattan-projekti oli teollisuushistorian laajamittaisin hanke ja edelleen mittakaavaltaan jotain ihan älytöntä - esimerkiksi sillä taitaa olla edelleen hallussaan ennätys maailman suurimman yksittäisen tehdaslaitoksen rakentamisesta, ja sekin oli vasta pieni osa koko infrastruktuuria - ja sillä saatiin juuri ja juuri pusattua pari asetta ennen sodan loppua. Tietääkseni mitään materiaalista näyttöä likimainkaan vastaavista puuhasteluista saksalaisten puolella ei ole.
V-3 olisi ollut mielenkiintoinen konsepti vähän aiemmin aloitettuna.
http://en.wikipedia.org/wiki/V-3_cannon
Cherbourgin ja Calaisin lähelle sijoitetut järeästi linnoitetut patterit olisivat olleet kauhea riesa briteille, jos ne olisi pystytetty heti Ranskan kaaduttua. Sakujen kannalta V-3 olisi ollut huomattavan kustannustehokas ilmavoimiin verrattuna. Betonia, terästä ja konepajojen kapasiteettia heillä riitti. Luftwaffen syömä alumiini ja öljy olivat niukempia resursseja.
http://en.wikipedia.org/wiki/V-3_cannon
Cherbourgin ja Calaisin lähelle sijoitetut järeästi linnoitetut patterit olisivat olleet kauhea riesa briteille, jos ne olisi pystytetty heti Ranskan kaaduttua. Sakujen kannalta V-3 olisi ollut huomattavan kustannustehokas ilmavoimiin verrattuna. Betonia, terästä ja konepajojen kapasiteettia heillä riitti. Luftwaffen syömä alumiini ja öljy olivat niukempia resursseja.
Samovarius
Ylipäällikkö
Vähän epäilen. Sen torjunnassa sellainen yksinkertainen laite kuin sulkupallo oli suht tehokas. Sille kehitettiin nopeasti muitekin tehokkaita vasta-aseita, kuten se "tuuppaamalla" pudottaminen (hävittäjän oli vaika osua pieneen V-1:een turvallisen kaukaa, ja se pommilastin räjähdys silmillä oli hävittäjälentäjälle luonnollisesti hengenvaarallista. Siksi niitä alettiin pudottaa häiritsemällä lentorataa, mitä automaatti ei osannut korjata).
Ainakin, kun niitä käytettiin myöhemmin Antwerpenin satamaa vastaan, niin liittoutuneiden omien lausuntojen mukaan se vaikeutti sataman toimintaa suuresti. Samoin liittoutuneiden omien arvioiden mukaan V-1:n käyttö Englannin satamia vastaan olisi aiheuttanut liittoutuneille ongelmia. Satamien infrastruktuurin korjaus ei ollut ihan helppoa. Osuma, joka poistaa esim. suuren nosturin satamassa pois käytöstä, oli erittäin tehokas tuohon maailmanaikaan. Ro-Ro-touhua kun vasta tehtiin maihinnousualuksilla tms. Jos esim. nosturi meni satamassa, niin sen kapasiteetti oli sitten pois. Laivaan kun ei esim. tankkeja ja tykkejä ihan käsipelillä ruumaan saanut.
Vaikka suurin osa V-1-vempeleistä torjuttiin, aina osa pääsee läpi. Etenkin yöllä.
Ikarus
Respected Leader
Kyllä tuuppailtiin: pätkäsiipisellä nopealla Griffon Spitillä ajettiin V-1:n viereen ja heilautus siivenkärjellä. Mk. XIV oli Spitfireistä menestyksekkäin tässä hommassa.
Sen verran täsmennän, että V1:ssä oli 830kg amatoli taistelukärki.
Myöhäisemmät V1 - versiot lensi 800 km/h lentomatkan ollessa 240 km. Edes Spit XIV:llä ei ohjusta kiinni saanut kuin muuttamalla korkeutta nopeudeksi, vähintäänkin vaadittiin loiva syöksy täydellä teholla.
Viimeksi muokattu:
fulcrum
Greatest Leader
Saksalaiset olivat alusta asti varautuneet sulkupalloihin, V-1:ssä oli leikkurit eivätkä sulkupallot olleet kovin tehokkaita niitä vastaan. Tutkaohjattu, herätesytyttimillä varustettu it oli aika tehokasta sitten kun tämä systeemi saatiin toimimaan.
Parasta V-1:ssä oli kuitenkin paradoksaalista kyllä, juuri sen torjuttavuus. Liittoutuneet joutuivat laittamaan paljon tykkejä, miehiä ja tutkia sekä parhaita hävittäjäkoneitaan torjumaan näitä melko yksinkertaisia ja halpoja kapistuksia - aivan kuten perinteisessä pommitusoperaatiossa, paitsi että V-1:sten laukaisu ei maksanut saksalaisille juuri ollenkaan kalliisti koulutettuja lentomiehistöjä.
Ikarus
Respected Leader
Focke-Wulf Ta 183.
Koneen suunnittelija Hans Multhopp, jota on pidetty aikauden tärkeimpänä saksalaisena aerodynamiikan asiantuntijana.
Koneen valmistamisen arvioitiin vievän 2500 h, kun Me 262 lähes 10000h.
Yhtään FW Ta 183:sta ei valmistettu, koska tehtaat oli vallattu huhtikuun loppuun mennessä -45.
Todennnäköisesti puna-armeija sai piirustukset haltuunsa ja niiden perusteella tehtiin MiG-15, jossa moottori puolestaan oli kopio R-R Nene suihkumoottorista.
Myöhemmin SAAB valmisti hyvin samannnäköisen SAAB-29 Tunnanin.
Sarek1
Ylipäällikkö
Ja taas tuli syttöjä, Ikarus ketale löytää aina jonkun kiinnostavan koukun. Neuvostokansa ja venakot ovat toistuvasti kiistäneet, että MiG-15 olisi ollut mitenkään derivatiivi FW Ta 183:sta. Uskoo ken tahtoo. Svenssonit saivat saksalaisia dokumentteja ja tutkimustuloksia Sveitsistä. Tunnan, Lansen, Draken ja jopa Viggen pohjautuvat arvatkaas keiden propelijuttuihin. Maineikas Sabre lenteli sekin Messerschmittin kehittämällä nuolisiivellä.
