WW II pommittajat !
- Viestiketjun aloittaja Juke
- Aloitus PVM
arix
Respected Leader
Tällä on vieläkin voimassaoleva yksimoottoristen pituuslentoennätys:
A high-profile demonstration of the aircraft's capabilities was conducted during early November 1938 via a flight of three Wellesley's that flew non-stop for two days from Ismailia, Egypt to Darwin, Australia, a distance of 7,162 miles (11,526 km), setting a world distance record in the process.
HotShot
Luutnantti
Eikös tämä ollut yksi niistä konetyypeistä joihin Suomalainen delegaatio kävi Englannissa tutustumassa kun 30-luvun lopulla etsittiin Ilmavoimille kevyttä pommikonetta? Bristol Blenheim kuitenkin meille hankittiin.
fulcrum
Greatest Leader
Voi olla että tuonkin renkaita käytiin potkimassa, ensisijaisesti kuitenkin haluttiin kaksimoottorinen kone. Briteistä vaihtoehtona olivat Bristolin ja Handley-Pagen tekeleet, en ole varma mikä H-P: mutta varmaankin se mistä myöhemmin kehittyi 'Lentävä matkalaukku' Hampden.
Yksimoottorinen, kaksipaikkainen 'yleishävittäjä' oli myös hankinnassa noihin aikoihin briteistä, valinta osui Hawkeriin, olisko ollut Demon. Mannerheim torpedoi kaupan, jälkikäteen katsoen onneksi.
Yksimoottorinen, kaksipaikkainen 'yleishävittäjä' oli myös hankinnassa noihin aikoihin briteistä, valinta osui Hawkeriin, olisko ollut Demon. Mannerheim torpedoi kaupan, jälkikäteen katsoen onneksi.
fulcrum
Greatest Leader
1930-luvun puoliväli oli Rolls-Roycen tehtaalla hektistä aikaa. Sodan pilvet olivat alkaneet jo keräytyä Euroopan taivaille, ja Rolls-Roycen oli saatava tuotantovalmiiksi teknologisesti ylivertainen Merlin-moottori. Tämä moottori tulisi nimittäin lennättämään kehitteillä olevaa huippukonetta, RAFin varustelun ykkösprioriteettia, jota oli saatava laivueille mahdollisimman paljon ja nopeasti, kone joka voisi ratkaista seuraavan sodan, lentävä legenda nimeltä...
...Fairey Battle:
Todellakin, sulavalinjainen, teknisesti edistynyt Fairey Battle oli tuon ajan ihmekone: sillä oli sama pommikuorma ja aseistus kuin Bristol Blenheimillä ja se oli melkein yhtä nopea. Lisäksi sillä pystyi rajallisesti syöksypommittamaankin. Kaiken tämän Battle teki yhdellä moottorilla kun Blenheim, Hampden jne. vaativat kaksi. Kone oli ensimmäisiä brittikoneita jossa oli itsekantava kuorirakenne, sisäänvedettävä laskuteline ja siipien tyvissä pienet sisäiset pommikuilut neljälle 250 naulan pommille. Ulkoista kuormaa kone pystyi kantamaan jopa 1500 naulaa - enemmän kuin Stukan varhaiset versiot. Lentomatka oli yksimoottoriselle koneelle mainio 1600 kilometriä. Lisäksi kone oli vakaa ja helppo lennettävä, mitä ei voinut sanoa vaikka Blenheimistä.
RAFin johto uskoi vakaasti offensiivisen doktriinin voimaan mikä tarkoitti pommituslennoston voimakasta laajentamista. Battlea rakennettiin kahdella tehtaalla ja sitä tilattiin kaiken kaikkiaan peräti 2400 kappaletta - sodan alussa niitä oli tilauksessa yhtä paljon kuin Spitfirejä. Tässä vaiheessa briteille oli kuitenkin alkanut jo hiipiä epäilys puseroon ettei Battle olisi sittenkään sellainen sotataivaan messias kuin oli toivottu. Uudet hävittäjät olivat paljon nopeampia ja joissain oli jo tykkiaseistus. Yhden .303 kalipeerin Vickers-konekiväärin puolustusaseistus ei ehkä riittäisi niitä vastaan. Battlea kuitenkin pystyttiin tekemään suuria määriä, ja Air Staff katsoi pommituslennoston nopean laajentamisen tärkeämmäksi kuin uusien tehokkaampien koneiden odottelun. Kone oli Ranskaan siirretyn Advanced Air Striking Forcen lukumääräisesti tärkein tyyppi.
Operaatiot aloitettiin aluksi varovasti Ranskan alueelta tehdyillä kuvauslennoilla joilla saksalaisten asemia kuvattiin viistokameroilla. Sitten siirryttiin ensiksi 10 mailia, sitten 20 mailia Saksan puolelle. Nyt Luftwaffe rupesi puuttumaan lentoihin. Syyskuun 20. päivä kolmen Battlen kimppuun hyökkäsi Jagdgruppe 152:n Bf-109D-hävittäjiä. Kaksi Battlea ammuttiin alas, kolmannen päästessä vaivoin pakenemaan. Selviytyneen Battlen taka-ampuja ilmoitti pudottaneensa yhden Messerschmittin ja ranskalaisjoukot vahvistivat nähneensä koneen putoavan palavana. Tämä on vieläkin monessa lähteessä (mm. Wikipediassa) ilmoitettu RAFin ensimmäiseksi ilmavoitoksi 2. maailmansodassa. Todellisuudessa saksalaiset eivät menettäneet yhtään konetta. Ranskalaisten näkemä palava kone oli yksi Battleista.
Battle kyllä saavutti viikkoa myöhemmin samanlaisessa ilmataistelussa oikeastikin RAFin ensimmäisen ilmavoiton. Lentosotamies J.E. Summers odotti kunnes hyökkäävä vihollishävittäjä oli aivan lähellä ja pudotti JGr 152:n Bf-109D:n jota lensi ylikorpraali Josef Scherm. Schermin kone putosi Ranskan puolelle ja hän sai surmansa. Ranskalaiset Moranet saapuivat paikalle ja hätistivät loput Mersut pois brittien kimpusta.
...tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen brittien ilmavoitto, sillä päivää aiemmin laivaston Skua oli pudottanut Dornier-lentoveneen.
Battlet lensivät yleensä ilman saattohavittäjiä. Se ei nimittäin kuulunut brittien doktriiniin. Kun ranskalaiset ilmoittivat ettei heillä ollut tarpeeksi hävittäjiä saattamaan brittienkin koneita, varailmamarsalkka Evill vastasi ettei he sellaisia tarvikaan. Hänen mukaansa puolustusrengas-muodostelmassa Battlet kyllä pärjäisivät. Air Staff oli vakaasti sitä mieltä että pommittajien saattaminen oli resurssien tuhlausta, hävittäjät saisivat enemmän aikaan toimimalla itsenäisesti. RAF oli kyllä pannut merkille että britit ja ranskalaiset laittoivat pommittajilleen usein hävittäjäsaaton, mutta olivat sitä mieltä että se oli virheellistä taktiikkaa. Vain muutama päivää myöhemmin viisi No. 150 Sq:n Battlea 'pääsi' kokeilemaan oliko Evill oikeassa kun 8 Bf-109E:tä hyökkäsi niiden puolustusmuodostelman kimppuun. Vain yksi kone selvisi pahasti vaurioituneena kotikentälle jossa se romuttui pakkolaskussa.
Varsinainen verilöyly alkoi Saksan kun 'tapaus Keltainen' pyörähti käyntiin toukokuussa 1940. Battlet lähetettiin epätoivoisiin iskuihin saksalaisten kolonnia, siltoja ja panssarimuodostelmia vastaan. Battleissa oli kevyt panssarointi, muttei itsetiivistyviä polttoainesäiliöitä. Modifikaatiot koneen suojauksen parantamiseksi tulivat rintamalle myöhässä tai ei ollenkaan. Saksalaisten it oli tehokasta ja hävittäjiä vastaan kone oli lähes avuton. Pommitustaktiikka edellytti että koneet hyökkäsivät pitkässä jonossa joka teki niistä helposti torjuttavia. 60% tappiolukemat lentotehtävissä eivät olleet tavattomia. Surullisin päivä oli 14. toukokuuta kun 63 Battlea lähetettiin pommittamaan panssaridivisioonien ponttonisiltoja Sedanissa. 35 Battlea jäi palaamatta. Viikossa menetettiin noin 100 Battlea. Kone siirrettiin tämän katastrofin jälkeen suorittamaan pääasiassa yöpommituksia. Epäilemättä katkerin paikka oli se että uhrausten tulokset olivat vaatimattomia. 250 naulan pommit olivat liian pieniä aiheuttaakseen silloille riittävää vahinkoa. Koneen vaatimaton aseistus (1 konekivääri siivessä) ei myöskään mahdollistanut minkäänlaista järkevää rynnäkkötoimintaa. Itse asiassa ohjesääntö kielsi maamaalien tulittamisen konekivääreillä, vaikka lentomiehistöt rikkoivat tätä käskyä ihan surutta.
Battle poistui länsirintamalla käytöstä hyvin nopeasti. Kesällä sillä tehtiin joitain pommituslentoja nyt saksalaisten hallitsemalle mantereelle, sitten se poistui rintamalaivueilta. 1941-42 koneet näkivät vähän toimintaa sivusotanäyttämöillä kuten Kreikassa ja Pohjois- ja Itä-Afrikassa. Etelä-Afrikan ilmavoimat lensi tyyppiä taisteluissa vuoteen 1942 asti paremman puutteessa. Kun koneita oli kuitenkin käytössä vielä melko paljon, niin niitä käytettiin rannikkovalvontaan, harjoituskoneina ja maalinhinaukseen, mihin ne hyvin sopivatkin. Erilaisia suunnitelmia mietittiin Battlen modernisoimiseksi, mm. uudemmalla Merlin-moottorilla tai jopa Vulturella: viimeksimainittu motti osoittautui flopiksi joten ehkä onneksi sitä ei Battleen laitettu. RAF oli menettänyt luottamuksen tyyppiin täysin, joten mitään näistä ei liene edes vakavasti mietitty.
...Fairey Battle:
Todellakin, sulavalinjainen, teknisesti edistynyt Fairey Battle oli tuon ajan ihmekone: sillä oli sama pommikuorma ja aseistus kuin Bristol Blenheimillä ja se oli melkein yhtä nopea. Lisäksi sillä pystyi rajallisesti syöksypommittamaankin. Kaiken tämän Battle teki yhdellä moottorilla kun Blenheim, Hampden jne. vaativat kaksi. Kone oli ensimmäisiä brittikoneita jossa oli itsekantava kuorirakenne, sisäänvedettävä laskuteline ja siipien tyvissä pienet sisäiset pommikuilut neljälle 250 naulan pommille. Ulkoista kuormaa kone pystyi kantamaan jopa 1500 naulaa - enemmän kuin Stukan varhaiset versiot. Lentomatka oli yksimoottoriselle koneelle mainio 1600 kilometriä. Lisäksi kone oli vakaa ja helppo lennettävä, mitä ei voinut sanoa vaikka Blenheimistä.
RAFin johto uskoi vakaasti offensiivisen doktriinin voimaan mikä tarkoitti pommituslennoston voimakasta laajentamista. Battlea rakennettiin kahdella tehtaalla ja sitä tilattiin kaiken kaikkiaan peräti 2400 kappaletta - sodan alussa niitä oli tilauksessa yhtä paljon kuin Spitfirejä. Tässä vaiheessa briteille oli kuitenkin alkanut jo hiipiä epäilys puseroon ettei Battle olisi sittenkään sellainen sotataivaan messias kuin oli toivottu. Uudet hävittäjät olivat paljon nopeampia ja joissain oli jo tykkiaseistus. Yhden .303 kalipeerin Vickers-konekiväärin puolustusaseistus ei ehkä riittäisi niitä vastaan. Battlea kuitenkin pystyttiin tekemään suuria määriä, ja Air Staff katsoi pommituslennoston nopean laajentamisen tärkeämmäksi kuin uusien tehokkaampien koneiden odottelun. Kone oli Ranskaan siirretyn Advanced Air Striking Forcen lukumääräisesti tärkein tyyppi.
Operaatiot aloitettiin aluksi varovasti Ranskan alueelta tehdyillä kuvauslennoilla joilla saksalaisten asemia kuvattiin viistokameroilla. Sitten siirryttiin ensiksi 10 mailia, sitten 20 mailia Saksan puolelle. Nyt Luftwaffe rupesi puuttumaan lentoihin. Syyskuun 20. päivä kolmen Battlen kimppuun hyökkäsi Jagdgruppe 152:n Bf-109D-hävittäjiä. Kaksi Battlea ammuttiin alas, kolmannen päästessä vaivoin pakenemaan. Selviytyneen Battlen taka-ampuja ilmoitti pudottaneensa yhden Messerschmittin ja ranskalaisjoukot vahvistivat nähneensä koneen putoavan palavana. Tämä on vieläkin monessa lähteessä (mm. Wikipediassa) ilmoitettu RAFin ensimmäiseksi ilmavoitoksi 2. maailmansodassa. Todellisuudessa saksalaiset eivät menettäneet yhtään konetta. Ranskalaisten näkemä palava kone oli yksi Battleista.
Battle kyllä saavutti viikkoa myöhemmin samanlaisessa ilmataistelussa oikeastikin RAFin ensimmäisen ilmavoiton. Lentosotamies J.E. Summers odotti kunnes hyökkäävä vihollishävittäjä oli aivan lähellä ja pudotti JGr 152:n Bf-109D:n jota lensi ylikorpraali Josef Scherm. Schermin kone putosi Ranskan puolelle ja hän sai surmansa. Ranskalaiset Moranet saapuivat paikalle ja hätistivät loput Mersut pois brittien kimpusta.
...tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen brittien ilmavoitto, sillä päivää aiemmin laivaston Skua oli pudottanut Dornier-lentoveneen.
Battlet lensivät yleensä ilman saattohavittäjiä. Se ei nimittäin kuulunut brittien doktriiniin. Kun ranskalaiset ilmoittivat ettei heillä ollut tarpeeksi hävittäjiä saattamaan brittienkin koneita, varailmamarsalkka Evill vastasi ettei he sellaisia tarvikaan. Hänen mukaansa puolustusrengas-muodostelmassa Battlet kyllä pärjäisivät. Air Staff oli vakaasti sitä mieltä että pommittajien saattaminen oli resurssien tuhlausta, hävittäjät saisivat enemmän aikaan toimimalla itsenäisesti. RAF oli kyllä pannut merkille että britit ja ranskalaiset laittoivat pommittajilleen usein hävittäjäsaaton, mutta olivat sitä mieltä että se oli virheellistä taktiikkaa. Vain muutama päivää myöhemmin viisi No. 150 Sq:n Battlea 'pääsi' kokeilemaan oliko Evill oikeassa kun 8 Bf-109E:tä hyökkäsi niiden puolustusmuodostelman kimppuun. Vain yksi kone selvisi pahasti vaurioituneena kotikentälle jossa se romuttui pakkolaskussa.
Varsinainen verilöyly alkoi Saksan kun 'tapaus Keltainen' pyörähti käyntiin toukokuussa 1940. Battlet lähetettiin epätoivoisiin iskuihin saksalaisten kolonnia, siltoja ja panssarimuodostelmia vastaan. Battleissa oli kevyt panssarointi, muttei itsetiivistyviä polttoainesäiliöitä. Modifikaatiot koneen suojauksen parantamiseksi tulivat rintamalle myöhässä tai ei ollenkaan. Saksalaisten it oli tehokasta ja hävittäjiä vastaan kone oli lähes avuton. Pommitustaktiikka edellytti että koneet hyökkäsivät pitkässä jonossa joka teki niistä helposti torjuttavia. 60% tappiolukemat lentotehtävissä eivät olleet tavattomia. Surullisin päivä oli 14. toukokuuta kun 63 Battlea lähetettiin pommittamaan panssaridivisioonien ponttonisiltoja Sedanissa. 35 Battlea jäi palaamatta. Viikossa menetettiin noin 100 Battlea. Kone siirrettiin tämän katastrofin jälkeen suorittamaan pääasiassa yöpommituksia. Epäilemättä katkerin paikka oli se että uhrausten tulokset olivat vaatimattomia. 250 naulan pommit olivat liian pieniä aiheuttaakseen silloille riittävää vahinkoa. Koneen vaatimaton aseistus (1 konekivääri siivessä) ei myöskään mahdollistanut minkäänlaista järkevää rynnäkkötoimintaa. Itse asiassa ohjesääntö kielsi maamaalien tulittamisen konekivääreillä, vaikka lentomiehistöt rikkoivat tätä käskyä ihan surutta.
Battle poistui länsirintamalla käytöstä hyvin nopeasti. Kesällä sillä tehtiin joitain pommituslentoja nyt saksalaisten hallitsemalle mantereelle, sitten se poistui rintamalaivueilta. 1941-42 koneet näkivät vähän toimintaa sivusotanäyttämöillä kuten Kreikassa ja Pohjois- ja Itä-Afrikassa. Etelä-Afrikan ilmavoimat lensi tyyppiä taisteluissa vuoteen 1942 asti paremman puutteessa. Kun koneita oli kuitenkin käytössä vielä melko paljon, niin niitä käytettiin rannikkovalvontaan, harjoituskoneina ja maalinhinaukseen, mihin ne hyvin sopivatkin. Erilaisia suunnitelmia mietittiin Battlen modernisoimiseksi, mm. uudemmalla Merlin-moottorilla tai jopa Vulturella: viimeksimainittu motti osoittautui flopiksi joten ehkä onneksi sitä ei Battleen laitettu. RAF oli menettänyt luottamuksen tyyppiin täysin, joten mitään näistä ei liene edes vakavasti mietitty.
Viimeksi muokattu:
Samovarius
Ylipäällikkö
Fairey Battle on kieltämättä sellainen pommikonepuolen vastine Boulton-Paul Defiantille, tosin sillä erolla, että Battlesta olisi voinut tulla hyväkin kone. Raskaampi kk-aseistus olisi mahdollistnut sen käytön ihan oikeana rynnäkkökoneena, mille keväällä 1940 oli huutava tarve (tehtävään vielä sopivampi hävittäjäpommittaja Bristol Beaufighter saatiin käyttöön vasta syyskuussa 1940 ja siinä vaiheessa meni suoraan hävittäjälennostoon yöhävittäjäksi. Siinä olikin jo tuhti mälli, 4* 20 mm Hispano ja 6*.303 Browning). Hyvä kysymys kuuluukin, että miksi niin ei tehty? konekivääreiden asentaminen ja kohdistaminen olisi varmaan onnistunut laivueidenkin mekaanikoilta jälkikäteen. Hurricanen tulivoima ja 1000-1500 paunan pommilasti olisi voinut tehdä koneesta jalkaväelle ja huollolle Stukan kaltaisen kauhun. Oliko doktriini vain kertakaikkiaan kyvytön uudistumaan (RAF oli sodan alkuvaiheissa hyvin jäykkä ja konservatiivinen organisaatio, joka ei halunnut kuulla mm. radionavigoinnista tai tutkasta mitään, ilmatilan herruus ratkaistaisiin sekstantilla, tähtikartalla ja muodostelmalennolla kuten WW1 ratsuväellä eikä millään konekiväärillä...)?
fulcrum
Greatest Leader
Vulture-Battlesta olisikin tullut jonkunmoinen rynnäkkökone. Käytännössä se olisi ollut melkein uusi kone, koska alkuperäinen Battle oli niin selvästi kehitetty pitkän lentomatkan pommikoneeksi: alkuperäiset vaatimukset oli jotain sentapaista että sen piti pystyä pommittamaan Pariisia Englannista käsin, ja Berliiniä Ranskasta käsin. Koneessa oli paljon polttoainetta joka sitten leimahteli näyttävästi tuleen kun se otti osumaa.
RAFilla ei ollut mitään maataistelukonesuunnitelmia ennen kuin Stuka ja HS 123 osoittivat tehonsa Puolan sotaretkellä. Oli vain 1.MS tyylisiä maayhteystoimintakoneita kuten Hector ja Lysander. 1940 esitettiin suunnitelma hitaasta, kevyestä ja halvasta rynnäkkökoneesta jota voitaisiin valmistaa massamaisesti, mutta ajatus torjuttiin edistyneempien pommikoneiden hyväksi.
RAF oli jo vuoden 1940 alussa menettänyt kiinnostuksensa Battleen ja muutostyöt olivat lähinnä panssaroinnin lisäämistä, polttoainetankkien vähentämistä ja suojausta ja uusi alas ampuva konekivääri. Kuten todettua, panssarointisarjoja ei ilmeisesti pahemmin ehditty asentaa.
Battlen sopivuutta maavoimien tukemiseen yritettiin kohentaa myös syöksypommittamalla. Kone pystyikin pommittamaan loivista syöksyistä. Mutta siinä ei ollut syöksyjarruja eikä kunnollista syöksypommitustähtäintä joten tulokset eivät olleet kovin hyviä. Taistelussa Ranskasta sitä käytettiin matalapommittajana johon se tunnetusti soveltui huonosti, mutta pakko oli.
Battlen ohjaamojärjestelyt.Kohteen lähestyessä pommittaja aukaisi koneen pohjasta luukun josta saattoi sitten operoida pommitustähtäintä. Miespaha vaikuttaa olleen siinä melko alttiina torjuntatulelle.
RAFilla ei ollut mitään maataistelukonesuunnitelmia ennen kuin Stuka ja HS 123 osoittivat tehonsa Puolan sotaretkellä. Oli vain 1.MS tyylisiä maayhteystoimintakoneita kuten Hector ja Lysander. 1940 esitettiin suunnitelma hitaasta, kevyestä ja halvasta rynnäkkökoneesta jota voitaisiin valmistaa massamaisesti, mutta ajatus torjuttiin edistyneempien pommikoneiden hyväksi.
RAF oli jo vuoden 1940 alussa menettänyt kiinnostuksensa Battleen ja muutostyöt olivat lähinnä panssaroinnin lisäämistä, polttoainetankkien vähentämistä ja suojausta ja uusi alas ampuva konekivääri. Kuten todettua, panssarointisarjoja ei ilmeisesti pahemmin ehditty asentaa.
Battlen sopivuutta maavoimien tukemiseen yritettiin kohentaa myös syöksypommittamalla. Kone pystyikin pommittamaan loivista syöksyistä. Mutta siinä ei ollut syöksyjarruja eikä kunnollista syöksypommitustähtäintä joten tulokset eivät olleet kovin hyviä. Taistelussa Ranskasta sitä käytettiin matalapommittajana johon se tunnetusti soveltui huonosti, mutta pakko oli.
Battlen ohjaamojärjestelyt.Kohteen lähestyessä pommittaja aukaisi koneen pohjasta luukun josta saattoi sitten operoida pommitustähtäintä. Miespaha vaikuttaa olleen siinä melko alttiina torjuntatulelle.
Kyseessä olikin USA:n kallein aseprojekti WW2:n aikaan. Siis kallimpi kuin esim. atomipommiin johtanut Manhattan projekti.
Tässä vielä linkki koneen lentomekaanikon toimintaan
Viimeksi muokattu:
SatSotHist
Kapteeni
Jo B-17 oli niin monimutkainen kone että koelennoilla tuli havereita koska kokeneetkaan lentäjät eivät pystyneet muistamaan kaikkia tarvittavia yksityiskohtia. Boeingin insinöörit keksivät suorastaan nerokkaan ratkaisun joka on laajalti käytössä tänäkin päivänä: Tarkistuslista.
Luin yhden Luftwaffe -hävittäjälentäjän muistelmateoksen. Kouluttautui sodan jälkeen liikennelentäjäksi, meinasi pudota penkiltä kun matkustajakoneen tyyppikoulutuksessa esiteltiin ”checklist” pakollisena rutiinitoimenpiteenä. Kertoi että jos Luftwaffella olisi ollut vastaava rutiini niin omassakin yksikössä olisi varmasti vältytty kymmeniltä täysin turhilta kuolonkolareilta.
tulikomento
Supreme Leader
Oliko Luftwaffe-veteraani kenties Peter Spoden ? Toimi sodan jälkeen Lufthansan kipparina.
SatSotHist
Kapteeni
Tutunnäköinen kansikuva, mutta ei voi muistaa yksityiskohtia.
fulcrum
Greatest Leader
Kyllä sille tilaus oli, mutta välistä kyllä peruivat ja de Havilland jatkoi projektia hissuksiin...'nopea pommikone' oli alkujaan ilmailuministeriön spesifikaatio, mutta he olisivat halunneet siitä monitoimihirviön jossa olisi ollut kk-torneja, iso miehistö, torpedoja jne...tuloksena olisi ollut jotain samantapaista kuin saksalaisten Bomber B, kone joka ei toiminut missään roolissa.
Ministeriö ei hyväksynyt aseistamatonta pommikonetta, mutta suostui sitten tilaamaan niitä tiedustelu- ja raskashävittäjäkäyttöön.
Kaikki sotavaltiot kuitenkin tekivät ennen sotaa ja sen aikana pahoja virheitä ilmavoimien varustelussa. Tekniikka kehittyi niin nopeasti ettei kukaan pysynyt perässä ja pystynyt ennakoimaan kaikkea. Sodan jälkeen determinismiä suosivat historiantutkijat pyrkivät osoittamaan jotain perustavanlaatuisia metodologisia eroja sille miksi voittajavaltioiden ilmailuteollisuudet olivat olennaisesti parempia, mutta käytännössä kyse oli lotosta ja resurssien saatavuudesta.
Mosquitostahan amerikkalaiset olivat tunnetusti sitä mieltä ettei sillä varmasti tee mitään, ja vielä nykyaikanakin olen saanut lukea amerikkalaisharrastajien vahvoja näkemyksiä siitä miten puusta rakennettu lentokone nyt ei vaan voi toimia.
Kyllähän lentokoneessa ollaan yleisesti suojattomia. Lancasterinkin ainoa panssarilevy suojasi koneen tärkeintä instrumenttia, ohjaajan päätä.
Sturmovikissa oli sitten ihan yritystä suojaksi eikä huonosti ollenkaan.
