Olen joskus itse pohtinut asiaa ja nyt kysyisinkin foorumilaisilta, mitkä olisivat olleet ne meille optimaaliset hävittäjät mitä olisi pitänyt hankkia sanotaan nyt vuoden 1935 jälkeen. Riittävä suorituskyky vs. hinta. Eli miten olisimme saaneet olosuhteisiimme sopivia riittävän suorituskykyisiä koneita kohtuullisen määrän. Tietty jälkiviisas on helppo olla, mutta ihan pohdintana.
Kaikkeahan olisi saatu jos olisi ollut rahaa. Bf-109 ilman muuta olisi ollut paras saatavilla ollut hävittäjä ja kyllä sitä olisi saatu jos olisi lyöty riittävästi fyffeä tiskiin muttei ollut mitä lyödä.
Tässä yhteydessä voi nostaa esiin jokerikortin, Curtiss CW-21 Demonin:
Aikaisemmin kirjoitin miten tuon ajan jenkkikoneet olivat ylirakennettuja, konservatiivisia ja raskaita. CW-21 oli poikkeus tästä säännöstä pieni, kevyt ja radikaali kone, eräänlainen amerikkalainen vastine Zerolle tai Macchi C.200:lle. Curtiss suunnitteli koneen vientiä varten eikä se US Armylle kelvannutkaan, eikä se koskaan saanut edes Pursuit-numeroa. Vientimenestys jäi kuitenkin vähäiseksi, pieni määrä koneita myytiin Aasiaan.
Lentävien Tiikerien Erik Shilling pääsi koelentämään CW-21:n Rangoonissa 1941. Paikalla oli kolme konetta jotka olivat osa Kiinan ilmavoimien tilausta joista kuitenkin saatiin valmiiksi vain nuo kolme konetta. Shilling oli kuullut hehkutusta koneen nousukyvystä ja halusikin kokeilla juuri sitä. Lennon jälkeen hän palasi hiukan pettyneenä Curtissin insinöörien luokse. Koneen nousukulma oli kyllä ollut erittäin jyrkkä mutta kohoamisnopeus näytti olleen vain 2700 jalkaa minuutissa, vain vähän parempi kuin P-40:llä. Insinöörit nauroivat ja kehoittivat Shillingiä käymään ohjaamossa ja vilkaisemaan mittareita uudestaan. Koneessa oli metrinen mittaristo ja variometrin lukema "27" tarkoittikin metriä sekunnissa! Miehet laskeskelivat että kohoamisnopeus olikin ollut yli 5000 jalkaa minuutissa.
Shilling innostui koneesta koska AVG:llä oli ongelmia korkealla lentävien japanilaisten tiedustelukoneiden kanssa. Hän taivutteli Chennaultin hankkimaan koneet AVG:lle, mutta siirtolennolla ne tuhoutuivat huonon sään ja moottoriongelmien vuoksi. Shilling piti suurena virheenä että USAAF ei koskaan hankkinut konetta, hänen mielestään sen avulla Zero-uhka olisi voitu lyödä heti alkuunsa.
Tätä konetta tarjottiin myös Suomelle mutta täällä ei siitä taidettu kovin innostua. Rahaa jenkkihankintoihin oli joka tapauksessa käytettävissä vähän ja ne menivät sitten lähinnä Brewstereihin.
