Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Trumpin kasinobisneksen romahdus ja konkurssit tekivät vuosia sitten merkittävän loven Atlantan talouteen. Georgiassa juuri Atlanta näyttää hyvinkin siniseltä, mahtaakohan asioilla olla jotain yhteistä?
 
Jos se tulos tulee joka nyt näyttää todennäköisimmältä, pitäisi saada lahjottua/uhkailtua puolelleen 37 valitsijamiestä. Se lienee liikaa Trumpillekin.
Luultavasti on liikaa jopa Trumpille...tuolle lahjonnan ja uhkailun erikoismiehelle :ROFLMAO:

Ja hyvä niin kun muussa tapauksessa seuraukset olisivat hirvittävät. Ei tosin sillä että Biden muutenkaan helpolla pääsisi. Trumpin vaalien jälkeiset toimet johtavat siihen että huomattava osa USA:n väestöstä tulee pitämään Bideniä huijarina, joka saavutti asemansa vääryydellä ja sitä asiaa ei muuta mikään. Se siitä kansan yhdistävästä presidentistä ja presidenttiydestä.

Tämä on kyllä jo vähän epätoivoista...

Presidentti Donald Trumpin pojat ovat haukkuneet republikaanista puoluetta siitä, että se ei ole tukenut heidän isäänsä kovinkaan innokkaasti vaalien jälkeen.

Trumpin vanhin poika Don Jr. syytti puoluetta ”heikoksi”.

Hänen veljensä Eric puolestaan kirjoitti: ”Nyt vähän selkärankaa, taistelkaa (vaali)petosta vastaan. Äänestäjät eivät anna anteeksi, jos olette lampaita”.

1*pNugaCJndi-IHdggA2WhyQ.jpeg

Kannattaisi Trump jr:lle kertoa, että äänestys on ohi, samoin kampanjointi. Ideana oli yrittää vaikuttaa äänestäjiin ennen vaaleja ja äänestystä.
 
Luultavasti on liikaa jopa Trumpille...tuolle lahjonnan ja uhkailun erikoismiehelle :ROFLMAO:

Ja hyvä niin kun muussa tapauksessa seuraukset olisivat hirvittävät. Ei tosin sillä että Biden muutenkaan helpolla pääsisi. Trumpin vaalien jälkeiset toimet johtavat siihen että huomattava osa USA:n väestöstä tulee pitämään Bideniä huijarina, joka saavutti asemansa vääryydellä ja sitä asiaa ei muuta mikään. Se siitä kansan yhdistävästä presidentistä ja presidenttiydestä.

Tämä on kyllä jo vähän epätoivoista...

Presidentti Donald Trumpin pojat ovat haukkuneet republikaanista puoluetta siitä, että se ei ole tukenut heidän isäänsä kovinkaan innokkaasti vaalien jälkeen.

Trumpin vanhin poika Don Jr. syytti puoluetta ”heikoksi”.

Hänen veljensä Eric puolestaan kirjoitti: ”Nyt vähän selkärankaa, taistelkaa (vaali)petosta vastaan. Äänestäjät eivät anna anteeksi, jos olette lampaita”.

No harmittaa kai kun kaikki edut menee, varsinkin SS-miehet.Logo_of_the_United_States_Secret_Service.svg.png
 
Siis etkö ole ollenkaan seurannut Trumpin puheita? Trump ei ole mikään katuojassa asuva pummi tai kellarissa kivääreitään kiillottava foliohattu, hän on Yhdysvaltain presidentti.

Presidentti kiistämässä vapaiden vaalien tuloksen Yhdysvalloissa ja vaatimassa ääntenlaskun keskeytystä ei ole mitään "huutelua." Se on ennennäkemätön hyökkäys demokratian ydintä vastaan. Se osoittaa, että Trump on valmis mihin tahansa. Ainoa syy, miksi Trump ei tule kaappaamaan valtaa on se, että Yhdysvallat on demokratia ja oikeusvaltio.

Jos USA luisuu aktoritääriseen hallintoon Trumpin kanssa. Niin se voi tuoda takapakkia muualle.
 
Back
Top