Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Tuolla etäisyydellä kiikarien kanssa näkee hemmetin hyvin, ellei sitten halua lukea mitä yksittäisissä papereissa lukee. Hyvin heikoilla jäillä on kyllä Trumpin oikeusjutut
///
Nämä vaalit kyllä yhtä juhlaa tietyille mediatahoille, kuten CNN ja kumppanit, katsoja/lukija-luvut varmaan katossa ja myös mainostulot sen myötä.
 
En tiedä voittaako näissä vaaleissa järki, mutta näyttää siltä että muutos on voittamassa. Olis nyt vaan Trumppi mies ja hyväksyisi selkeän tappionsa. Ihan hemmetin noloa mesoamista häneltä..

Sitä saamme vielä vähän aikaa odotella :ROFLMAO:

klo 01:02: Donald Trump on juuri tviitannut, että Joe Bidenin ei tulisi "virheellisesti" julistautua vaalivoittajaksi. Trumpin mukaan hän itsekin voisi väittää voittaneensa vaalit. Huomautettakoon, että näin Trump on jo toiminut. Hän ilmoitti voittaneensa vaalit jo vaali-iltana. Kello tosin taisi olla jo yli puolenyön Yhdysvalloissa itärannikolla, eli tällöin oli siirrytty vaali-illasta jo keskiviikon puolelle.

trump-angry-finger-speech.jpg


Biden on jo nyt osoittanut presidentillisiä piirteitä, kun ei ole provosoitunut ja lähtenyt Trumpin elämöintiin mukaan.

Vaaleissa annettu ääni on Yhdysvalloissa pyhä asia. Se on ääni, jolla kansalaiset ilmaisevat tahtonsa. Se on äänestäjien tahto. Mikään muu ei valitse Yhdysvaltojen presidenttiä. Täten jokainen ääni on laskettava. Ja tämä on katsottava loppuun asti. Näin sen on oltava. Välillä demokratia on sotkuista puuhaa. Välillä se vaatii hieman kärsivällisyyttä.

190124-joe-biden-cs-312p_a4365b090da9a5a91bb6a465310d6509.fit-760w.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Eli todennäköisestä vaalivoitosta huolimatta, Trumpista ei osata päästää irti.

Onko nyt käymässä niin, että neljä vuotta vihaa on täyttänyt elämän niin, että se muodostuva tyhjyys on vaikea täyttää.. niin millä vihan kasvattama aukko seuraavaksi täytetään?

...väkivallalla poliittisia vastustajia kohtaan?

Itse itselleni vastaten. Ei tarvinnut kuin odottaa pari tuntia. Demareiden äärivasemmisto kehottaa keräämään nimiä listaan. Veikkaan, ettei kyse ole mistään kivasta listasta.

 
Muoks: Eli eikö siis tuon enempää opittu neljässä vuodessa? Tätä ihmettelin. Gallupit enää mediaanin osalta pielessä koko virhemarginaalin verran

Politiikan aatelirälssi, metiat ja tutqimuslaitoqset eivät edelleenkään eivätkä vähääkään kykene sukeltamaan Trumpin potentiaalisen äänestäjän sielunmaisemaan. Tai sitten niillä ei ole vähääkään halua siihen. Se on minusta huolestuttavin pointti jatkoa ajatellen.

En putoa tuolilta ullattuneena, jos Usan johto, olipa se mikä tahansa, löytää oikean -kansaa yhdistävän- ulkoisen vihollisen ja aloittaa reippaan ja ravakan sodan. Muutaman viikon demonisointi piisaa ja -kansa- unohtaa? keskinäiset skismansa hetkeksi, kun ilmaiskut alkavat.....televisio ynnä muut laitteet täyttyvät -ulkoisen vaaran uhasta- ja voitokkaasta sodasta. Taas mennään muutama vuosi.....
 
Jos USA luisuu aktoritääriseen hallintoon Trumpin kanssa. Niin se voi tuoda takapakkia muualle.

Tuskin luisuu. Ehkä me eurooppalaiset katsomme vaaleja vähän niinkuin peiliä, jota itse tuijotamme omista tulokulmistamme käsin. Peili ei valehtele, kun siihen katsoo. Jos pelkäämme autoritääristä luisua Usassa, niin se pelko kertoo enemmän meistä itsestämme kuin Usasta.
 
En tiedä voittaako näissä vaaleissa järki, mutta näyttää siltä että muutos on voittamassa. Olis nyt vaan Trumppi mies ja hyväksyisi selkeän tappionsa. Ihan hemmetin noloa mesoamista häneltä..
Miten siitä nyt mies sukeutuisi? Kun ei koko olemassa olonsa aikana ole.
 
Tuolla etäisyydellä kiikarien kanssa näkee hemmetin hyvin, ellei sitten halua lukea mitä yksittäisissä papereissa lukee. Hyvin heikoilla jäillä on kyllä Trumpin oikeusjutut
///
Nämä vaalit kyllä yhtä juhlaa tietyille mediatahoille, kuten CNN ja kumppanit, katsoja/lukija-luvut varmaan katossa ja myös mainostulot sen myötä.
Siis kiikarit ovat viimehetken innovaatio. Aluksi saapuneet tarkkailijat, jos sisään päästettiin laitettiin tuollaiselle etäisyydelle, josta ei nää mitään.
Vasta seuraavina päivinä keksivät tuoda kiikarit.

Eli ihan tahallista pelleilyä seuraamisen häiritsemiseen.
 
Tuolla etäisyydellä kiikarien kanssa näkee hemmetin hyvin, ellei sitten halua lukea mitä yksittäisissä papereissa lukee. Hyvin heikoilla jäillä on kyllä Trumpin oikeusjutut
///
Nämä vaalit kyllä yhtä juhlaa tietyille mediatahoille, kuten CNN ja kumppanit, katsoja/lukija-luvut varmaan katossa ja myös mainostulot sen myötä.
Oletko kokeillut pitää kiikareita useamman tunnin tuossa asennossa? Jos tarkkaillaan pitäisi tarkkailijalla vapaa liikkuminen ääntenlaskenta alueella. Ei tuollainen kiikarointi ole mistään kotoisin. ei tuosta todellisuudessa näe paskaakaan.
 
En oikein voi käsittää tätä suomalaista ja eurooppalaista mielenkiintoa USA:n presidenttiä kohtaan? Vaalit sinänsä ovat mielenkiintoiset mutta tuo on jotenkin käsittämätöntä miten Suomessa ja Euroopassa voidaan "vihata" toisen maan johtajaa. Itselleni sillä ei ole suomalaisena tuon taivaallista merkitystä kuka USA:n presidenttinä on. Se on Yhdysvaltojen sisäinen asia. Sikäläiset äänestäjät asiasta päättävät ja loppujen lopuksi hyötyvät tai kärsivät päätöksestään.
 
Back
Top