Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

jos Twitter ei enää miellytä. Se olisi WinWin ja Kiinan ja Trumpin etu.

Taitaa olla niin päin että Twitter ei ole mieltynyt Trumpiin. Kirjoitin jo puoli vuotta sitten että mitä vittua Trump tekee Twitterissä. Maksaako Twitter sille? Siirtyisi muualle.

Väärennöstä yrittäneet jäivät kiinni Philadelphiassa:

Niin, ne jäävät kiinni. On siis mahdotonta että vilppiä olisi päässyt tapahtumaan :D
 
Viimeksi muokattu:
Halla-Aho on sen luokan valtiomies jota en lähtisi kyseenalaistamaan hänen väitteitään.

Tulee mieleen, että Halla pelkää samaa, mikä on käynnissä Yhdysvalloissa. On hyvin todennäköistä, että myös Eurooppaan tulee (taas) poliittisesti eri mieltä olevien ajojahti.

Jos Yhdysvalloissa on tälle suuri riski, niin täällä toteutuessaan se on tuhat kertaa pahempi. Vähän niin kuin ennen wanhaan.
 
Ettei käsitteet mene aivan sekaisin, niin listaatko ne roolit, joissa Halla-aho on ollut, jotka nostavat hänet Suomessa referenssiksi valtiomiehenä?
Halla-aho loi edellisen hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Jos edellinen hallitus Keskustan ja Kokoomuksen johdolla olisi sitä halunnut noudattaa, Suomi olisi nyt paljon turvallisempi ja taloudeltaan huomattavasti parempi maa. Edellisen ja nykyisen hallituksen politiikan seurauksista tullaan kärsimään vuosikymmeniä, ja niitä ei voi korjata ilman äärimmäisiä toimenpiteitä.
 
Halla-aho loi edellisen hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Jos edellinen hallitus Keskustan ja Kokoomuksen johdolla olisi sitä halunnut noudattaa, Suomi olisi nyt paljon turvallisempi ja taloudeltaan huomattavasti parempi maa. Edellisen ja nykyisen hallituksen politiikan seurauksista tullaan kärsimään vuosikymmeniä, ja niitä ei voi korjata ilman äärimmäisiä toimenpiteitä.
On väärä ketju jatkaa tätä keskustelua, mutta Suomen edellisen hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman aikana raja vuoti kuin seula. Sori vaan, mutta ei kyllä mene läpi.

Hallitusohjelman tekeminen ei Suomessa tarkoita sitä, että henkilö olisi referenssinä valtiomieheksi. Pitää olla jotain näyttöä siitä, miten tätä yhteiskuntaa on puolueiden yli rakentanut ja jotain huomiota saanut myös muilta valtioilta siihen duuniin.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että niin kauan kun Suomi on demokratia, ne äärimmäiset toimet päätetään vaaleissa. Sama koskee USA:ta.

Jotta saadaan jotain heikkoa linkkiä tähän ketjuun, niin USA:n 2016 vaaleissa asetelma oli se, että henkilöt kuten James Mattis ja Steve Barron oli niitä ajattelijoita joiden piti tuoda ideaa ja kokemusta. Ja Trump se toteuttaja. Sukset meni jostain syystä ristiin. Tuosta voi ottaa referenssiä Suomen politiikkaan, kuka on se ideanikkari ja kuka se toteuttaja.

Simpauttaja
 
Pennsylvaniasta tuli juuri uusia lukuja eli noin 2 800 uutta ääntä ja niistä 85% meni Bidenille joten hänellä on nyt 30 908 äänen johto. Samassa yhteydessä CNN julisti Bidenin Yhdysvaltain 46. presidentiksi.
Nyt myös FOX News julisti Bidenin voittajaksi.

Pennsylvaniassa 99% äänistä laskettu ja ero on nyt 34 458 ääntä.
 
Back
Top