Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Taitaa lehmät lentää ennen kuin demokraatti voittaa Teksasissa. Vaikka onhan siitä ollut arvioita että latinojen suhteellisen määrän lisäys tms. voisi pidemmässä juoksussa vaikuttaa tuolla juuri demokraateille edullisesti. Mitään isoa kaulaa ei Trumpilla ole Teksasissa ollutkaan joten yksittäiset mittaukset voivat kääntyä noin päin.

E: ylimääräinen lainaus poistettu
Taitaa johtua siitä että texas vetää commuformiasta tulevia ihmisiä jotka eivät muuta äänestyskäytäytymistään lähtiessään pakoon niiden seurauksia....
 
Vasemmiston riehuminen on aivan ymmärrettävää Obaman valinnan jälkeisten mellakoiden ja rasismin jälkeen...
Bidenin porukka on kieltänyt että läppäri on heidän. Mutta kummiskin asianajajat oli pyytänyt että se luovutettaisiin heille... hetkinen... :D

Kaikki on suhteellista. Varmasti USA:sta löytyy äärivasemmistolaisia (myös suomalaisen mittakaavan mukaan) kuten kaikkia muitakin poliittisia hörhöjä...

USA:n Demokraattisen puolueen lähtököhtainen politiikka asettuisi Suomen poliittisessa kentässä huomattavasti oikeammallle esim. kokoomuksen puolueohjelmaa
- mutta, kuten tunnettua, meiltä Suomesta ei tosiasiallisesti löydy yhtäkään oikeistopuoluetta.

Esimerkiksi henkilötasolla, meillä kovaksi kapitalistiksi haukuttu Nalle Wahlroos edustanee todennäköisesti "vasemmistolaisempaa" yhteiskunnallista ajattelua kuin vaikkapa Biden..

Lähempääkin löytyy relevantteja vertailukohteita. Käytännön esimerkkinä voisi mainita vaikka Tanskan Sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen.
- myös sen noudattama politiikka osuu selkeästi oikealle siitä mitä Suomen kokoomus Orpon johdolla edustaa..
- erityisesti työvoima- yritys-, sosiaali-, puolustus- ja vaikkapa vielä maahanmuuttopolitiikan osalta.

P.S.
Jos tuo "kuuluisa läppäri on oikeasti Biden juniorin niin eikö se olisi syytä palauttaa omistajalleen? Mutta, tuskinpa sillä lienee mitään erityisempää kiirettä.
 
USA:n Demokraattisen puolueen lähtököhtainen politiikka asettuisi Suomen poliittisessa kentässä huomattavasti oikeammallle esim. kokoomuksen puolueohjelmaa
- mutta, kuten tunnettua, meiltä Suomesta ei tosiasiallisesti löydy yhtäkään oikeistopuoluetta.
Itse olen pitänyt demokraatteja enemmän Keskustan kuin Kokoomuksen suuntaan.
 
Mistä rikollisista toimista? Siitä, että Trump yritti saada Ukrainalaiset tutkimaan Bidenien touhuja Burismassa ja Joen painostusta Burismaa (jonka johtoryhmässä Hunter samaan aikaan istui. ;) ) tutkineen syyttäjän erottamiseksi miljardin taalan lainan eväämisellä Ukrainalta.

Trumpia vastaan nostettiin laillisessa järjestyksessä syyte, joka oikeutta halveksuen härskillä poliittisella manööverilla kumottiin. Ja nämä valapatot senaattorit vieläpä ylpeilivät julkisesti toiminnallaan. Ensi viikolla saavat tuta toimintansa rekyylin, tai sitten ei :)
 
Hyvää iltaa, päivitämme jälleen tilastot

Pahoittelen heti alkuun sitä, ettei tähän tarinaan saa millään pumpattua draamallista nousua. Tarina on tylsä kuin perkele ja poikkeaa täysin ennakko-odotuksista.

Georgia ja Ohio ovat nyt desimaalien turvin Trumpilla, muuten ei isompia muutoksia. Nevada kääntyi vaa`ankieleksi vajaan prosentin kymmenyksen turvin.

Viiden prosenttiyksikön kannatuseron rajauksella Trumpin paras mahdollinen tulos olisi (edelleen) 265-273 ja Bidenin vastaavasti ( edelleen ) 413-125. Isona kuvana edelleen se, että jos Trump voittaa jokikisen vaa`ankieliosavaltion. tulee Bidenista silti presidentti. Trump tarvitsee myös Rust beltistä Michiganin, tai Pennsylvanian. Siis kaikkien vaa`ankielien lisäksi. Duunariosavaltiot ovat kuitenkin Trumpille kova pala Bidenin johdon ollessa niissä yhä 6-8 prosenttiyksikön luokkaa. Viimeksi Trumpin voittomarginaali oli promille.

Kokonaisennuste omilla viilauksilla täydennettynä. Vahvana omana olettamana Trumpin hyvä menestys vaa`ankieliosavaltioissa.

(8/10/2020) Trump vs Biden 202-336
(8/17/2020) Trump vs Biden 206-332
(8/24/2020) Trump vs Biden 203-335
(8/31/2020) Trump vs Biden 209-329
(9/7/2020). Trump vs Biden 217-321
(9/14/2020) Trump vs Biden 214-324
(9/21/2020) Trump vs Biden 229-309
(9/28/2020) Trump vs Biden 248-290
(10/5/2020) Trump vs Biden 247-291
(10/12/2020) Trump vs Biden 247-291
(10/19/2020) Trump vs Biden 247-291
(10/26/2020) Trump vs Biden 247-291

Raaka tulos suoraan gallupeista olisi tänään:

Biden 357
Trump 181

Kongressissa demokraateilla on hyvä mahdollisuus enemmistöön molemmissa kamareissa.

Ensi viikolla tiedämme miten äänestyksessä kävi.
 
Kongressissa demokraateilla on hyvä mahdollisuus enemmistöön molemmissa kamareissa.
Se on kyllä mielenkiintoinen tilanne, jos Republikaanit menevät vähemmistöön Senaatissa ja siihen päälle Moskovan Bitch Mitch putoaisi Senaatista. Sitä sekamelskaa Repusenaattorien kesken saisi ihmetellä.
 
USA:n Demokraattisen puolueen lähtököhtainen politiikka asettuisi Suomen poliittisessa kentässä huomattavasti oikeammallle esim. kokoomuksen puolueohjelmaa
- mutta, kuten tunnettua, meiltä Suomesta ei tosiasiallisesti löydy yhtäkään oikeistopuoluetta.
Onko näin? Tätähän täällä muutkin on väittänyt.

Yhdysvaltojen järjestelmässä on selvää että puolueen sisällä on jos jonkinlaista. Sisäiset "äärilaidat" on kaukana toisistaan, mutta entä se keskilinja? Ei kyllä vaikuta miltään kokoomukselta.

Vai onko niin että kokoomuslaisten on vaikea tunnustaa kannattavansa sosialisteja?

Tässä vähän rapakon takaa "käppyrää"

Kepulaiset siellä...



Screenshot_20201026-175616__01.jpg
Tässä näkyy ruotsin "kokoomus"
EeGzw63UMAEzL7_.jpeg
https://www.nytimes.com/interactive/2019/06/26/opinion/sunday/republican-platform-far-right.html
 
Suomesta ei tosiasiallisesti löydy yhtäkään oikeistopuoluetta.
Tätä ei tosin ole kovin moni - varsinkaan politiikko tai jotakin puoluetta kannattava - valmis myöntämään. Tässä suhteessa SDP:n, vasemmistoliiton ja kokoomuksen kannattajat on ihan yhtiä jyrkkiä: edellisille jälkimmäinen ei voi mitenkään olla vasemmistolainen ja jälkimmäinen taas ei koskaan voi myöntää olevansa vasemmistolainen.

Vihreät kyllä ulisevat 'äärioikeistolaisuudesta', mutta omaa poliittista suuntaansa eivät ole niin tarkkoja määrittelmään.

Perussuomalaiset taas on objektiivisesti tarkasteltuna ihan yhtä vasemmalla kuin vaikkapa SDP, mutta kannattajissa on suurtakin ristivetoa siitä onko puolue vasemmalla vai oikealla.
 
Se on kyllä mielenkiintoinen tilanne, jos Republikaanit menevät vähemmistöön Senaatissa ja siihen päälle Moskovan Bitch Mitch putoaisi Senaatista. Sitä sekamelskaa Repusenaattorien kesken saisi ihmetellä.
En tunne kyseistä hellittelynimeä mutta jos McConnellia tarkoitat niin hän kyllä menee Kentuckysta läpi. 10 pinnan kaula tuoreimmissa gallupeissa.

Noin yleisesti ottaen olisi kohtuullista että uusi presidentti saisi kongressin molemmat kamarit tuekseen. Näin hänellä olisi todellinen mahdollisuus näyttää kykynsä. Maton voi vetää alta sitten kahden vuoden päästä.

Toisen kauden pressa taas voi hyvin aloittaa vihollisen hallitseman kongressin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Itse olen pitänyt demokraatteja enemmän Keskustan kuin Kokoomuksen suuntaan.
Oikeastaan mahdotonta vertailla eri maiden politiiikkaa keskenään jos tuolla on valinnan varaa 2 puoluetta Sillä sipuli ja pulinat pois. Antaa Jenkkien äänestää
ja me täällä vaan viisastutaan. Ja toivotaan että jenkit valitsee parhaimman pressan.
 
Oikeastaan mahdotonta vertailla eri maiden politiiikkaa keskenään jos tuolla on valinnan varaa 2 puoluetta Sillä sipuli ja pulinat pois. Antaa Jenkkien äänestää
ja me täällä vaan viisastutaan. Ja toivotaan että jenkit valitsee parhaimman pressan.

Aika pitkälle näin, varsinkin kun kysymys on maasta jossa valinta tehdään kahden puolueen välillä. Kummallakin puolella mahtuu mukaan monenlaista näkemystä. Toisekseen jenkeissä presidentin osalta poliittinen linja muodostuu ehdokkaan henkilökohtaisista taustoista ja yhteiskunnallisista näkemyksistä.

Jenkkien osalta pidän itsekin konservatiiveja parempana vaihtoehtona. Mutta nyt onkin kysymys ensisijaisesti presidentin valinnasta.

Suomessa kun ollaan, niin USA:n sisäpolitiikka ei ole meille kovin merkityksellistä. Mutta USA:n ulkopolitiikka ja presidentin henkilökohtaiset mieltymykset sekä näkemykset Venäjän toiminnasta on paljon konkreettisempi asia. Siltä osin luotan erityisesti USA:n konservatiiveihin. He ovat perinteisesti suhtautuneet tiukasti Venäjän sotilaalliseen uhkaan sekä laajenispolitiikkaan jne.

Nimenomaan tässä kohtaa syntyy suuri ongelma Trump'in kohdalla. Häneen kohdistuva ulkopoliittinen epäluottamus on varsin suuri myös USA:n konservatiiveilla. Mutta erityisesti meille suomalaisille sekä kaikille muille Venäjän naapurivaltioille. Trump'in henkilökohtaiset suhteet Venäjän diktatuurin johtoon ja erityisesti Putin'iin ovat arvaamattomia (eikä käydyistä keskusteluista ole tietoa muilla kuin Trumpilla ja tietysti Venäjän hallinnolla).
- esim. viime aikoina Trump on pyrkinyt välttelemään Venäjän tuomitsemista ulkomailla toteutetuista murhaiskuista, hermomyrkkyjen jne. käytöstä. Venäjän sopimusrikkomuksista Ukrainassa ym.
- eikä Trump ole juurikaan antanut tukeaan Valko-Venäjän tilanteessa diktaatuurin vastustajille. Liekö tästä sovittu kahden kesken Putinin kanssa?
- jossain määrin on jäänyt epäselväksi kuinka innokkaasti Trump on ollut puolustamassa esim. Ukrainaa Venäjän hyökkäyksiä vastaan. (USA oli takaamassa Ukrainan koskemattiomuutta sen luopuessa ydinaseistaan)

Eikä kysymys ole pelkästään eurooppalaisten huolestumisesta. Jopa USA:n kongressi (konservatiivit ja demokraatit yhdessä) poistivat erityislailla Trumpilta presidentin oikeuden Venäjään kohdistuvien pakotteiden lieventämiseen.

Ulkopolitiikassa pidän Bidenia paljon luotettavampana presidenttinä varsinkin Suomen, Baltian, muun Euroopan ja NATO:n kannalta katsottuna.
- uskon jopa siihen että Biden suhtautuu paljon vakavammin myös Venäjän suunnalta kohdistuvaan sotilaalliseen uhkaan sen rajanaapureita (Ukraina, Valko-Venäjä, Georgia jne.) kohtaan kuin Trump.

Mutta jää nähtäväksi. Ensi viikolla jenkit äänestävät itselleen juuri sellaisen presidentin johon luottavat ja katsovat parhaaksi omalle maalleen. Hyvä niin.
 
Eikä kysymys ole pelkästään eurooppalaisten huolestumisesta. Jopa USA:n kongressi (konservatiivit ja demokraatit yhdessä) poistivat erityislailla Trumpilta presidentin oikeuden Venäjään kohdistuvien pakotteiden lieventämiseen.

Ulkopolitiikassa pidän Bidenia paljon luotettavampana presidenttinä varsinkin Suomen, Baltian, muun Euroopan ja NATO:n kannalta katsottuna.
- uskon jopa siihen että Biden suhtautuu paljon vakavammin myös Venäjän suunnalta kohdistuvaan sotilaalliseen uhkaan sen rajanaapureita (Ukraina, Valko-Venäjä, Georgia jne.) kohtaan kuin Trump.

Mutta jää nähtäväksi. Ensi viikolla jenkit äänestävät itselleen juuri sellaisen presidentin johon luottavat ja katsovat parhaaksi omalle maalleen. Hyvä niin.

Omat tuntemukseni oli yle onnistunut pusertamaan artikkelinsa otsikkoon:

Yle Ramsteinin tukikohdassa: Yhdysvaltain vaalit vaikuttavat suoraan Euroopan turvallisuuteen – "Bidenin voitto voisi olla unilääke"

https://yle.fi/uutiset/3-11609511

Käytännössä lähes jokainen puolasta länteen ja pohjoiseen oleva eu-maa nukkuu puolustusasioissa täyttä talviunta. Entinen meri-suurvalta britannia vietti pari viimeistä vuotta ilman toimivia meritorjuntaohjuksia, suunnittelee panssarijoukkojen alasajoa ja omaa yhtä paljon tykistöä kuin norja. Saksassa on lentokuntoisia sotilaskoneita yhtä paljon kuin suomella oli ruska 2020:ssa.

Donaldi omalla tavallaan herätteli tätä asetelmaa syvästä horroksesta mm. lyömällä merkelin naamalle 50 miljardin laskun kännissä ja läpällä, sekä viimeisenä ultimaattumina vetämällä näytösarvoisen määrän joukkoja Saksasta Puolaan, mutta jos tässä annetaan taas siimaa ja annetaan ymmärtää että luudat aseiden korvaajina on ookoo ja että omasta turvallisuudesta ei tarvitse huolehtia koska atlantin takainen setä pelastaa neljännenkin kerran jos sikseen tulee, niin paskat housuissa ollaan taas siinä kohtaa kun aletaan aidosti uhkaamaan eurooppaa.
 
Viimeksi muokattu:
Omat tuntemukseni oli yle onnistunut pusertamaan artikkelinsa otsikkoon:
En oikein usko tähän. Ensinnäkin Trumpin liehittely Venäjän kanssa ja etääntyminen sääntöpohjaisesta ulkopolitiikasta kohti isomman sanelupolitiikkaa on juuri sitä mitä Venäjä haluaa ja mikä kasvattaa Venäjän itsetuntoa. Kaikki särö ja hajautuminen lännessä pelaa heidän tavoitteisiinsa.

Jos demokraattien johdolla Nato tiivistyy ja länsi toimii yhtenäisempänä Venäjään nähden niin se tuskin eurooppaa nukuttaa. Euroopan suuremman roolin ja puolustusmenobudjetin kasvattamiseen tähtäävät toimet voi tuoda esiin ilman, että antaa eväitä Venäjän pelkoon jota tuo roistovaltio pitää yhtenä työkalunaan.
 
Back
Top