Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstöä koulutusvierailulle Suomeen

Ei oikeastaan ihmekään jos tuollaisia harhaluuloja on, kun useimmat EU maat ovat oikeasti ulkoistaneet puolustuskykynsä natolle tai EU:lle.
Ei toki.

Mutta kyllähän tuokin jo kertoo jotakin, että paikalle on silmämääräisesti vaivautunut vain muutama kymmenen ihmistä.
Kun yritin tutustua USS Jason Dunhamiin oli siellä paikalla 3 mielenosoittajaa. :D Tosin en minä tiedä oliko enemmän jonain muuna hetkenä.
 
Sää on ainakin ollut todella selkeä parin eka päivän ajan. Vieraat on myös lentäneet paljon.
Varsinainen toiminta tietty tapahtuu hävittäjillä niin suurella alueella, ettei maasta saa siitä selkeää kuvaa.
Nousujen ja laskujen perusteella F-15 on ollut aina Hornetin parina. Ehkä siipimiehenä, koska Hornet lentää edellä? Kenties kaksi yhtä vastaan harjoitus, jossa suomalainen Hornet vihollisena.

Kuinkahan harjoitusta seurataan Venäjällä? Tutkalla varmaan, mutta saakohan myös radioliikenteen siepattua? Lisäksi konebongareita paikan päällä?
 
Savon Sanomien juttu Rissalan mielenosoittajista.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Mielenosoittajat-Taisteluharjoitus-on-provokaatio-Venäjän-suuntaan-Tällainen-peli-on-vaarallista/767520?pwbi=f122a5a2f9e6a0d8fd263f7130e9b190

Kyllä vaan, näiden rauhanpuolustajien mielestä tämä on vaarallinen provokaatio Venäjää kohtaan. Huvittaa tuo kun banderolli heiluu, jossa sanotaan "US Army Go Home." :)

Mutta kyllähän tuokin jo kertoo jotakin, että paikalle on silmämääräisesti vaivautunut vain muutama kymmenen ihmistä.

"Harjoituksen alkaminen juuri 9. toukokuuta, jota juhlitaan Venäjällä voitonpäivänä, ei myöskään jäänyt mielenosoittajilta huomaamatta." No ei varmaan. Voi jeesus :facepalm:
 
"Harjoituksen alkaminen juuri 9. toukokuuta, jota juhlitaan Venäjällä voitonpäivänä, ei myöskään jäänyt mielenosoittajilta huomaamatta." No ei varmaan. Voi jeesus :facepalm:

Joo, ja tuo mielenosoituksen puuhanainen ja organisaattori oikein korostaa, että oli jo nuorena likkana protestoimassa mm. Vietnamin sotaa vastaan. Jotenkin veikkaisin, että eipä varmaankaan ollut osoittamassa suuttumustaan Tsekkoslovakian miehitystä eikä muita neukkujen sikailuita vastaan.

EDIT:

http://yle.fi/uutiset/maa_kottiis__...set_havittajat_tervetulleiksi_suomeen/8867206

Ainakin mielenilmauksen alkuvaihe oli rauhallinen. Ainoa välikohtaus oli, kun yksi mielenosoittajista halusi kiinnittää Neuvostoliiton lipun tien viereen. Mielenosoituksen järjestäjät ottivat lipun kuitenkin nopeasti alas.

– Mielenilmauksessa ei olla kuin Suomen puolella. Ei Neuvostoliiton puolella, kommentoi tapausta yksi järjestäjistä, Kirsti Era.

Höh, joudunkohan nyt tarkistamaan ennakko-oletukseni tuon eukon suhteen, jos kerran mielenosoituksen johdon toimesta Neuvostoliiton lippu vedettiin kuitenkin alas.
 
Viimeksi muokattu:
Näiden tosiasioiden kanssa on hyvä muistaa, että Yhdysvaltain maavoimat on iso, globaalisti toimiva organisaatio jossa eri joukot väistämättä tekevät pieniä, mutta taistelussa varsin tärkeitä asioita hieman eri tavoilla tai painotuksilla. Jo meillä kotimaassa jossa kaikki kouluttajat tulevat samoista sotakouluista ulos kouluttavat jopa sotilaan perustaitoja hieman eri tavoin eri perusyksiköissä, joukkoyksiköissä ja joukko-osastoissa ja puolustushaaroissa. On helppo kuvitella että maassa jossa upseereita valmistuu kymmenistä ellei sadoista yliopistoista ja jonka joukkoja palvelee ja harjoittelee Pohjois-Amerikassa, Lähi-idässä, Kaukoidässä, Euroopassa ja ties missä erilaisilla kalustoilla varustettuna kaikki ei ole ihan yhdenmukaista.

Toisin sanoen, mikäli harjoittelemassa olisi ollut jokin muu joukko, lessons learned- tulokset olisivat voineet olla hieman toisenlaisia, puolin ja toisin.
Yes and no... Toisaalta sanomasi pitää täysin paikkansa, puhumattakaan eri koulutushaarojen kulttuurien aiheuttamista eroista (panssari, ratsuväki, kevyt jalkaväki, mekanisoitu jalkaväki jne...). Toisaalta jenkit pyrkivät tietyt toimintatavat ja SOP:t normittamalla yhtenäistämään samanlaisten joukkojen toimintaa olivat ne sitten Alaskasta tai Texasista.

Suurena kokonaisuutena olen lukenut useammasta lähteestä että jenkit ovat havainneet Irakin ja Afganistanin rapauttaneen tietyn tason osaamisen joukoisssaan. Tämä on nimenomaan aselajien yhteistaistelu (Combined Arms Combat) mekanisoitua vihollista vastaan. Nyt pitää oppia uudelleen toimimaan tilanteessa missä ei välttämättä olekkaan ilmanherruutta (ei ilmatulitukea ja pitää osata hajauttaa ja maastouttaa), ei epäsuoran tulen ylivoimaa, ei spektrin hallintaa (vastustajan elso), ei täydellistä tilannekuvaa (vastustajan it estää lennokkien vapaan käytön), vastustaja käyttää sivustojensa suojaamiseen laajoja tulella hallittuja sulutteita jne jne. Eri periaatteessa pitää varautua taistelemaan tasavertaista vihollista vastaan, joskus jopa ylivoimaista vihollista vastaan ilman ilmavoimien tukea.

Eri joukoilla on puutteita eri asioissa ja osaamisissa, mutta kokonaisuutena jenkkien (ja NATOn) on opittava uudelleen kylmän sodan ajan sodankäynti jonka ovat unohtaneet. Meillä näin ei onneksi ole käynyt.
 
"Harjoituksen alkaminen juuri 9. toukokuuta, jota juhlitaan Venäjällä voitonpäivänä, ei myöskään jäänyt mielenosoittajilta huomaamatta." No ei varmaan. Voi jeesus :facepalm:

Vau. Joensuusta, Kuopiosta ja Oulusta saatiin yhteensä kasaan parikymmentä hönöä, jotka luulevat että Suomi on puolueeton vaikka ollaan oltu jo yli 20 vuotta EU:ssa. Ei mikään varsinainen kansanliike. Tulipahan samalla testattua miten helpointen löytää alueelta oppimattomat ja höynäytettävät.
 
Ikävä kyllä nämä hönöt saivat taas ajatuksilleen mediajulkisuutta, ja vieläpä ilman vastapainoa. Pitäisi varmaan seuraavaan vastaavaan tilanteeseen yrittää organisoida myös joku (rauhallisena pysymään pystyvä) tervetuloa-jääkää-kaffeillekin - porukka.
 
13064603_1088686434528668_8576735131588790558_o.jpg

13116323_1088686757861969_2259998458278650868_o.jpg

13227340_1088686207862024_5133116667981922717_o.jpg
 
Taisi olla 2004 Lentäjien juhannus Kauhavalla kun paikalle saapui kaksi USAF:n F-15E Strike Eagle -hävittäjäpommittajaa. Tulivat muistaakseni Englannista Lakenheathin tukikohdasta. Harmi vaan, että olivat vain maanäyttelyssä. Kuitenkin saapuessaan vetivät vähän ylimääräistä siinä Kauhavan kentän päälle ennen laskuun tuloa. Massiivinen murikka tuo konetyyppi. Ja tehoja tuntui riittävän. Oli tosi mukavaa tarinoida miehistöjen kanssa ja vastailivat asiallisesti kysymyksiin. US Air Forcen osaamisesta sai hyvän kuvan.

12102_1088480803.jpg
 
Katso liite: 9358
Jenkkien kanssa on ihan helkkarin paljon mukavampaa jutustella kuin meikäläisten lentäjien (hornet). Tukilentolaivueen kaverit taas vanhempia jermuja. Niiden kanssa voi rupatella. Jenkit ikään kuin promoavat samalla kun esittelevät koneitaan.
 
Tässä vähän koostetta:

Ilmavoimien youtube-video

Yleltä. (video ja kuvia linkin takaa)

http://yle.fi/uutiset/tallaisilla_havittajilla_yhdysvaltalaiset_lentavat__video_ja_kuvat/8874329

Yhdysvaltalaiskonetta kokeilleen everstiluutnantti Tomi Böhmin mukaan lentotuntuma on molemmissa konetyypeissä melko samanlainen, mutta lennettäessä huomaa kokoeron.

– Toki kokoa ja tehoja on enemmän. Jos vertaa, meillä on urheiluauto niin F-15 hävittäjä on amerikkalainen cadillac.

Suomalaisten F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjät on suunniteltu monipuolisempiin tehtäviin kuin F-15 hävittäjät.

– Sillä pystyy rynnäköimään maahan ja tekemään puolustavia sekä hyökkääviä ilmaoperaatioita, everstiluutnantti Böhm tarkentaa.

Molemmat konetyypit pystyvät parhaimmillaan lentämään kaksinkertaisella äänennopeudella. Matallalla lennettäessä nopeus voi olla jopa 1300 kilometriä tunnissa.

– Hornetin erikoisuus on, että se pystyy liikehtimään erittäin hyvin pienillä nopeuksilla, sanoo Karjalan lennoston komentaja eversti Jari Mikkonen.

Ja vakuuttelua rauhan kyyhkyistä...

Yhdysvaltalainen komentaja yhteisistä lentoharjoituksista Suomessa: "Tarkoituksemme ei ole provosoida itänaapurianne"
http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltalai...emme_ei_ole_provosoida_itanaapurianne/8875064
 
Saatana kun nämä tosiasiat saisi ajettua kansan tietoisuuteen. Ehkä kovin buusteri maanpuolustustahdolle olisi se, että tavallisen kansan käsitykset näistä asioista pohjautuisivat todellisuuteen, eikä pelkästään täysin fiktiivisiin viihdeteollisuuden tuotteisiin, tulivat ne sitten mistä ilmansuunnasta tahansa. Mikään ei vituta enemmän, kuin kuunnella suomalaista tavista inisemässä sitä ainaista "meil ei oo mittää, myö ei voida mittää ja ne jyrää meitin"-virttä. Oma empiirinen havainto on, että mitä vähemmän henkilöllä on käsitystä ja kosketusta PV:n toiminnasta, sitä villimpää tappiovirttä veisataan. Yli nelikymppiset miehet, ja naiset ikään katsomatta ovat omien kokemusteni mukaan eniten hukassa tässä suhteessa. Tosiasiallisesti SA-tilanteessa joukkojen suoriutumisen kanssa tällä on onneksi suhteellisen vähän tekemistä, mutta turvallisuuspolitiikan ja äänestyskäyttäytymisen kannalta tämä onkin sitten kriittisempää.

En meinaa siis mitään muh muh summihonor-mouhottamista saatika propagandaa, vaan kylmien tosiasioiden saattamista yleiseen tietoisuuteen.

Vaikka minä olen melko kovaa "SF Perkele on kovinta ikinä missään rah rah"-väkeä, niin kannattaa huomioida se ettei kaikki vain puhu, tuijota elokuvia tai kritisoi muita.

CV9030FIN aiempi kommentti "toiset tekee toiset puhuu tekemisestä" sopii tähän hyvin. Kun jenkit painoi Irakin joukkojen läpi kuin veitsi ihmisestä, muualla puhuttiin siitä miten homma olisi pitänyt hoitaa.

Joku olisi voinut pärjätä paremmin, moni varmasti huonommin. Tosiasia on kuitenkin se, että hyvin USA:n joukot tehtävänsä hoiti. Saddamin hallinnon kaatumisen jälkeen alkanut vaihe on asia erikseen.

Suomessa on kyllä vallalla ihmeellinen pelko ja alemmudentunne Venäjän sotamahtia kohtaan. Siellä joka ukko on spetsnaz joka syö rautaa ja paskantaa kettinkiä, näkee pimeässä ja ilmestyy paikalle ylivertaista teknologiaa täynnä olevalla ajoneuvollaan. Oikein mikään fakta tätä fatalistista näkemystä ei tue ja venäläisen yhteiskunnan kaikkien muiden osien ongelmia katsellessa pitää ihmetellä mistä moinen kumpuaa.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tää näy siinä, että kun sitä kuuluisaa gallup-kyssäriä "pitäisikö Suomen puolustautua aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma" tiedustellaan, niin reserviläisistä selvästi muuta kansaa isompi osa vastaa että pitäisi. Mikä kertoo mielestäni siitä, että aika monella on itse asiassa kohtalaisen hyvä luottamus itseensä, aseisiinsa, varusteisiinsa, joukkoonsa ja johtajiinsa.

Ja nimenomaan asepalvelus ja kouluttajat on tässä äärimmäisen tärkeässä roolissa, koska intissä jos missä on mahdollista selvittää epäilevillekin tuomaille, että kyllä mekin pärjäisimme jos tarve tulisi. Muistan esimerkiksi että itte olin 19-kesäisenä epäileväinen koko sotimisajatusta kohtaan, kun tuumasin että hermokaasulla saisi ketterästi tapettua tarpeen vaatiessa laumoittain suomalaisia sotilaita. No suojelukoulutuksessa sitten avasin suuni ja siinä asiallisesti selitettiin, että ei se ihan niin mene - vaikka venäläinen hermokaasua edes käyttäisi. Siinä kärsivällinen ja asiallinen kouluttaja vastasi tiiviisti mutta hyvin alokkaan tyhmään kysymykseen ja käänsi ainakin yhden päätä aika monta astetta, eikä varmana tiedä niin tehneensä.

Puolustuskykyä ja suomalaisen sotilaan suhteellisen hyvää osaamistasoa voisi kyllä varmaan tuoda enemmänkin julkisuuteen, kinkkinen kysymys tosin on, että miten. Siinä on vaarana lipsuminen tuohon mouhottamiseen ja pidemmässä juoksussa vaaralliseen itsetyytyväisyyteen. Tässä mielessä voi olla parempikin että asiasta ei hirveästi rumpua lyödä.

Toisaalta sitten PV:n tärkeimmän tehtävän eli pelotteen ylläpidon kannalta osaamistason esille tuonti olisi kyllä tärkeää. Vaikea juttu tämä. Ehkä vaan parasta järkätä näitä kv-harjoituksia ja antaa tiedon valua luontaista kautta eteenpäin; kyllä se jossain vaiheessa näkyy kun harjoituksiin osallistuneet kertoo kotona mitenkä tuhosivat koko Yhdysvaltojen Abrams-laivaston Niinisalossa tunkemalla klapeja telaketjuihin :D.

Itte ainakin olen muutamalle tutulle joskus, kun asia on tullut puheeksi, maininnut että ittelläni on jonkin verran kokemusta ulkomaalaisten sotilaiden kanssa leikkimisestä ja pidän suomalaisia niihin täysin verrattavissa olevina, monessa asiassa jopa parempina, ja takuuvarmasti Suomen puolustamisessa parempina. Tästä tietty kiitos kuuluu kouluttajille, tulkoon se nyt tässä sanotuksi kun en ole tainnut usein niin tehdä.
¨
 
Eikös tää näy siinä, että kun sitä kuuluisaa gallup-kyssäriä "pitäisikö Suomen puolustautua aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma" tiedustellaan, niin reserviläisistä selvästi muuta kansaa isompi osa vastaa että pitäisi. Mikä kertoo mielestäni siitä, että aika monella on itse asiassa kohtalaisen hyvä luottamus itseensä, aseisiinsa, varusteisiinsa, joukkoonsa ja johtajiinsa.

Uskottava puolustushan on ennenkaikkea sitä, että itse uskomme siihen!
Ja jos tai siis kun uskomme, ryhdymme päättäväiseen vastarintaan. Sodassa voi aina tapahtua mitä vain eikä ne useinkaan mene, kuten hyökääjä suunnitteli. V 1939 apua ulkomailta alkoi tulla vasta, kun oli
saatu Tolvajärven voitto ja pysäytetty hyökkääjä Kannaksen pääpuolustuslinjalle.
 
Vaikka minä olen melko kovaa "SF Perkele on kovinta ikinä missään rah rah"-väkeä, niin kannattaa huomioida se ettei kaikki vain puhu, tuijota elokuvia tai kritisoi muita.

CV9030FIN aiempi kommentti "toiset tekee toiset puhuu tekemisestä" sopii tähän hyvin. Kun jenkit painoi Irakin joukkojen läpi kuin veitsi ihmisestä, muualla puhuttiin siitä miten homma olisi pitänyt hoitaa.

Joku olisi voinut pärjätä paremmin, moni varmasti huonommin. Tosiasia on kuitenkin se, että hyvin USA:n joukot tehtävänsä hoiti. Saddamin hallinnon kaatumisen jälkeen alkanut vaihe on asia erikseen.

Suomessa on kyllä vallalla ihmeellinen pelko ja alemmudentunne Venäjän sotamahtia kohtaan. Siellä joka ukko on spetsnaz joka syö rautaa ja paskantaa kettinkiä, näkee pimeässä ja ilmestyy paikalle ylivertaista teknologiaa täynnä olevalla ajoneuvollaan. Oikein mikään fakta tätä fatalistista näkemystä ei tue ja venäläisen yhteiskunnan kaikkien muiden osien ongelmia katsellessa pitää ihmetellä mistä moinen kumpuaa.

Todella tarkkanäköisiä pointteja! Itse olen muodostanut amerikkalaisten toiminnasta terrorisodissa sen käsityksen, että asevoimat hoitavat niille annetut tehtävät suht koht mallikkaasti ja siviilipuoli (jälleenrakennus, kohdemaan siviilihallinnon kehittäminen yms.) on se, joka käytännössä omalla toimettomuudellaan tuhoaa sen, mitä asevoimalla on saatu aikaan. Ja kun aseet alkavat taas paukkua, velvoitetaan asevoimat huolehtimaan myös siviilipuolen hommista, tai paikoitellen ne tekevät niin oma-aloitteisesti kun tunnistavat, että vain niillä keinoilla saadaan ongelmien lähde tukahdutettua. Tämä on valitettavasti pelkkä laastari, koska tähän puuhasteluun allokoidut resurssit ovat raakasti liian pienet, ammattitaitoa ja ymmärrystä tämän asian organisoimisesta puuttuu, eivätkä nämä asiat ole edes sotilaiden pääasiallisia hommia, varsinkaan kun pitää samalla sotia paikallisia sissejä vastaan.

Mulle jäi tästä vähän sellainen viba, että koit kirjoitukseni olevan ristiriidassa mielipiteidesi kanssa, mutta en itse näe tätä ongelmaa (?). Ja nuo "summihonor"-heitot lisäilen aina vain ja ainoastaan ns. vastuunvapautuslausekkeina, joiden tarkoitus on ottaa ennalta kantaa kaikenlaisten juupaseipäsmuttakun epäolennaisuuksiin ja lillukanvarsiin tarttuvien kanssakeskustelijoiden "argumentteihin", jotta turhien väittelyiden sijaan pysytään asiassa. Tottakai olen itse ihan samaa SFP-koulukuntaa, kokien ettei meillä ole mitään syytä olla kulkematta suorin selin kv-kentillä ja kotimaassa.
 
Suomessa on kyllä vallalla ihmeellinen pelko ja alemmudentunne Venäjän sotamahtia kohtaan. Siellä joka ukko on spetsnaz joka syö rautaa ja paskantaa kettinkiä, näkee pimeässä ja ilmestyy paikalle ylivertaista teknologiaa täynnä olevalla ajoneuvollaan. Oikein mikään fakta tätä fatalistista näkemystä ei tue ja venäläisen yhteiskunnan kaikkien muiden osien ongelmia katsellessa pitää ihmetellä mistä moinen kumpuaa.
Mistä tämä alemmuudentunne johtuu? Mieleen tulee ainakin:
-Suomalaisilla yleensäkin on tapana nöyristellä ja keskittyä negatiivisiin asioihin. Tosiasiassahan suomalaiset on mahtavaa porukkaa, vaikka puheiden perusteella sitä ei ehkä aina muista.
-Viihdeteollisuuden (elokuvat, sarjat, pelit) muodostamat kuvat siitä kuinka ulkomaalaiset sotilaat ovat ylivertaisia
-Kokemukset omista virheistä joita on tehnyt asepalveluksessa. Unohtumatta jää ettei se ulkomaalaisten toiminta ole virheetöntä.
-Vastustajan määräetujen liioittelu

Tälläinen nöyrä itsensä vähättely ei tietysti ole täysin negatiivinen asia, sillä usein menestys vaatii rehellistä ja joskus jopa rajua itsekriittisyyttä.

Olen sitä mieltä että suomalaiset voisi olla kautta linjan positiivisempia. Tämä ei missään nimessä tarkoita että ongelmista ei puhuttaisi tai puututtaisi niihin (jotkut höyrypäät haluavat vaientaa ongelmista puhumisen sellaisella retorisella keinolla jossa ongelmista puhuminen leimataan negatiiviseksi ajatteluksi). Ajattelutapamme voisi olla enemmän heikkouksien minimoinnin sijaan vahvuuksien päälle rakentamista. Pidän kyllä suomalaisesta keskustelukulttuurista jossa usein asiat sanotaan niin kuin ne on, mutta se voisi tarkottaa myös sitä, että kun asiat on kunnossa, sanotaan että ne on kunnossa.

Kuten joskus sanoin, vaikka pidän Hägglundia huvittavana hahmona, hänen kommenttinsa siitä kuinka venäläiset eivät uskalla hyökätä tänne, koska saisivat turpaansa, oli virkistävä kommentti suomalaisessa keskustelussa.
 
Back
Top