skärdis
Greatest Leader
Tuo on minunkin ohjenuorana ollut ja ihan mukavasti on mennyt. Ei ole työstä kasvanut sarvea otsaan ja lomaltakin vähän odottaa töihin pääsyä.itse olen soveltanut vuosikymmenien ajan metodia että kun alkaa vituttaa työ niin nostan kytkintä, paikkoja ja ammatteja on ollut, päivääkään en ole ollut työttömänä.
Ehkä pari sellaista työpaikkaa on jäänyt taakse, joihin olisi hengen takia tehnyt mieli jäädä, mutta tyhjän lompakon hively otsaan on herättänyt todellisuuteen eli jos palkkakehityksessä ei ole arvostus näkynyt niin on aika lähteä.
Kokemus on osoittanut sellaisten työpaikkojen olevan parhaita joihin väki on tullut hyvin erilaisilla taustoilla. Ne joissa koko väki on käynyt saman koulutusputken ja kärkkyvät samaa ylennystä ovat suuressa vaarassa ajautua huonoksi ilmapiiriltään. Ei ihme, että sairaalat ovat tunnettuja tulehtuneista työilmapiireistä.