Yleinen kansainvälinen harjoitustoiminta


Ranskalaisia ja hollantilaisia ensimmäistä kertaa talvisodankäynnin kurssilla Jääkäriprikaatissa

Jääkäriprikaatin talvisodankäynnin kurssille osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa hollantilaisia ja ranskalaisia joukkoja. 6.–17. tammikuuta.
Sodankylässä järjestettävälle kurssille osallistuu suomalaisten lisäksi myös yhdysvaltalaisia.
Suomalaiset osallistujat ovat sekä Puolustusvoimien että Rajavartiolaitoksen henkilöstöä.

Kurssilla kehitetään sotilaiden ammattitaitoa talviolosuhteissa vaadittavan taistelutekniikan käytössä, toimintakyvyn ylläpidossa ja henkilökohtaisissa selviytymistaidoissa.
Yhteensä kurssille osallistuu 25 henkilöä.
Kurssin ensimmäiseen vaiheeseen liittyy talvisodankäynnin perusteita ja toimintakyvyn säilyttämiseen liittyviä selviytymistaitoja.
Toisessa vaiheessa testataan sotilaiden osaaminen sovelletussa harjoituksessa.

Yhdysvaltalaisten sotilaiden osallistuminen kurssille on osa Maavoimien kahdenvälistä koulutusyhteistyötä, jossa mailla on mahdollisuus lähettää kouluttajia oppilaiksi toisen maan kansallisille kursseille.
 
Yle Kainuun uutiskuvassa kerrotaan kuinka Kainuun Prikaati on lähtenyt Norjaan harjoitukseen. Ja kuvituskuvassa Misu ajelee lumia pitkin..
 
Jaaaa se on peruttu, koska :sick:.


Maavoimien osallistuminen Norjan puolustusvoimien johtamaan Cold Response -harjoitukseen 9.-19.3.2020 Pohjois-Norjassa on peruttu koronatilanteen vuoksi.

Maavoimien osallistuminen Norjan puolustusvoimien johtamaan Cold Response -harjoitukseen 9.-19.3.2020 Pohjois-Norjassa on peruttu. Maavoimat päätti perua harjoitukseen osallistumisen viimeisimpien koronatilanteesta saatujen tietojen vuoksi.

Harjoitukseen piti osallistua joukkoja Jääkäriprikaatista ja Kainuun prikaatista yhteensä noin 400 henkilöä. Joukkojen siirtyminen harjoitukseen on keskeytetty tänään 8.3., eivätkä harjoitusjoukot ole siirtyneet Norjan puolelle.
 
Onkohan missään ollut juttua ketä tänä vuonna on ARROWiin tulossa?
Tulee jenkkejä 250, brittejä 100 ja virolaisia 50. Ajankohta on 4-15.5. jos ei sitten peruta. Mielenkiintoinen kysymys on, ketä ensi vuonna on kutsuttu. Tämä vuosi on vielä edellisen hallituksen hommia.
 
Jaahas. Nyt Suomi vetikin jarrut kiinni koska korona.


Koronatartunta Pohjois-Norjan varuskunnassa – Suomi perui osallistumisensa isoon sotaharjoitukseen
Suomen maavoimat on perunut koronaviruksen takia osallistumisen Pohjois-Norjassa pidettävään Cold response -sotaharjoitukseen.

Osallistuminen peruttiin, kun Tromssan Skjoldin varuskunnassa todettiin koronavirustartunta yhdellä henkilöllä.
Harjoitukseen piti osallistua yhteensä 400 henkilöä Jääkäriprikaatista ja Kainuun prikaatista.
Suomen joukkojen oli tarkoitus sirtyä Norjan puolelle maanantaina.
Kaikki Skjoldissa olevat 850 henkilöä on asetettu karanteeniin.
Cold response on suursotaharjoitus, johon osallistuu yli 15 000 sotilasta Norjan lisäksi seitsemästä Nato-maasta sekä Suomesta ja Ruotsista.
Toistaiseksi vain Suomi on perunut mukanaolon harjoituksessa.
 
Tulee jenkkejä 250, brittejä 100 ja virolaisia 50. Ajankohta on 4-15.5. jos ei sitten peruta. Mielenkiintoinen kysymys on, ketä ensi vuonna on kutsuttu. Tämä vuosi on vielä edellisen hallituksen hommia.
Ok kiitos, eli ainakin suurinpiirtein hyvin samanlaista kuin viime vuonna. Rautatieharrastajana harjoitus on merkitty kalenteriin jo Joulukuussa :cool:
 
Se tuleekin mielenkiintoista syksyllä kun tulenkäyttöharjoitukseen aka tykkifestareille Rovalle tulee Ruotsin ja Norjan lisäksi ensimmäistä kertaa Jenkit (200 sotilasta) ja Britit (100 sotilasta). Saa nähdä millaisella kalustolla? Saa nöhdä tuleeko tästä ARROWin lisäksi yhtä merkittävä kansallinen KV-harjoitus, kun nyt menee jo yli 500 ulkomaalaisten määrä.
 
Saas nährä järjestetäänkö esim. Arrow-harjoitusta ollenkaan. Veikkaus että ulkkarit jää pois, esimerkiksi vaunukomppanian olisi ihan päästä kuitenkin Niinisaloon jos meinaa sotakelpoisuuden saavuttaa. Vitun korona kun sotkee kaiken.

Ruotsin Aurora peruttu, onneksi Suomen jättiharjoitus vasta vuoden päästä.
 
Saas nährä järjestetäänkö esim. Arrow-harjoitusta ollenkaan. Veikkaus että ulkkarit jää pois, esimerkiksi vaunukomppanian olisi ihan päästä kuitenkin Niinisaloon jos meinaa sotakelpoisuuden saavuttaa. Vitun korona kun sotkee kaiken.
Arrow on peruttu kuten nyt selvää onkin. Ehkä jopa niin päivänselvää niin ettei ole katsottu tarpeelliseksi tiedottaa. Sisällä on kuitenkin kesällä kotiutuvat varusmiehet niin onhan jonkinlainen ampuma- ja tstharjoitus kotimaisin voimin järjestettävä.
 
Back
Top