Yleistä keskustelua Ylestä

Eikös tuossa blogissa arvostella yleisestikin Ylen poliittista asentoa tehdä ohjelmia...?

Valitsin lähempään tarkasteluun vain tuon mikä minusta vaikutti mielenkiintoisimmalta, sotahistorian harrastajan näkökulmasta siis. Ja ihan mielenkiintoista jutustelua tuo olikin (kiitoksia muuten linkin jakamisesta !). Nuo muut taas vaikuttivat sen verran tylsiltä etten viitsinyt paneutua. Tuo Omaha Beach -dokkarikin taitaa olla uusinta ja viime katselukerralla totesin sen huonoksi, en viitsinyt katsella enää uudelleen.
 
Uusia rikosepäilyjä MV-lehdestä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070521850968_uu.shtml

Poliisille on tehty kymmeniä MV-lehteä koskevia rikosilmoituksia eri puolilta Suomea. Helsingin poliisilaitos tutkii rikosepäilyjä muun muassa nimikkeillä henkilörekisteririkos, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos, tekijänoikeusrikos ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Näiden tutkinta on niputettu yhdeksi kokonaisuudeksi. MV-lehden poliisitutkinta on edennyt, mutta poliisi ei kerro asiasta tässä vaiheessa enempää.

Iltalehti arvelee myös, että Iljasta tullaan tekemään oikeusapupyyntö Espanjan viranomaisille.
 
Toivottavasti MVn tilalle tulee jotakin laadukkaampaa "mediavallan vahtikoiraa", joka voisi kaivaa muiden medioiden juttuja siltä osin kun ne jätetään ympäripyöreiksi. Muitakin kuin mamu- ja turvapaikkajuttuja ym. Idiootit ja putinistit voivat sitten jatkossa jutustella vaikka Vauva.fi:ssä.

Yle on selvästi parantanut yleislinjaansa. Nettisivulla on edelleen liikuttavan naiivin positiivisia turvapaikanhakijajuttuja, joita on kiva lukea, joskus tosissaan ja välillä kieli poskessa jos ovat enemmän kaukaa haetun (pun intended) oloisia. Mutta se vastenmielisin eli räyhäkäs kaiken kritiikin syyllistäminen loistaa poissaolollaan. Hyvä.

Sanna Savikko on myös sievä toimittaja. Sekin kai jotain vastinetta Ylen 500 miljuunalle :D
17-5617757559c1800194.jpg
 
Toivottavasti MVn tilalle tulee jotakin laadukkaampaa "mediavallan vahtikoiraa", joka voisi kaivaa muiden medioiden juttuja siltä osin kun ne jätetään ympäripyöreiksi. Muitakin kuin mamu- ja turvapaikkajuttuja ym. Idiootit ja putinistit voivat sitten jatkossa jutustella vaikka Vauva.fi:ssä.

Kyllähän tilausta "mediavallan vahtikoiralle" on, kunhan toiminta ei ole niin yliampuvan läpinäkyvää mitä se MV:n kohdalla oli, jolloin etenkin viimeisen vuoden aikana suuntaviivat olivat selkeästi nähtävillä ja oli selväjärkisen kohtuullisen helppoa päätellä, milloin mustaa pestään valkoiseksi.

Toimivan rehellisen vaihtoehtomedian kun tulisi olla kriittinen kaikkia toimijoita kohtaan, sen tulisi uskaltaa ruotia kriittisesti suomettunutta Suomea kuin myös EU-Suomea ja kaikkea tältä väliltä - toisaalta sitten tarvittaessa myös olemaan avoimen rehellinen jos tulee onnistumisia, ja toisaalta jos itse "ryssii", katsomaan peiliin. MV ei ollut mitään tätä - tai sen alkutaipaletta en sen erityisemmin seurannut, joten en tiedä onko tuolloin näkynyt pilkahdustakaan tällaisesta toiminnasta.

vlad
 
Kyllähän tilausta "mediavallan vahtikoiralle" on, kunhan toiminta ei ole niin yliampuvan läpinäkyvää mitä se MV:n kohdalla oli, jolloin etenkin viimeisen vuoden aikana suuntaviivat olivat selkeästi nähtävillä ja oli selväjärkisen kohtuullisen helppoa päätellä, milloin mustaa pestään valkoiseksi.

MV- "lehdessä" tuodaan myös esille asioita "somen suunnalta" joita tyypillinen vaihtoehtomedia ei todennäköisesti toisi. Hiukan kuin entisaikojen Hymy tai Hannu Karpo.

Minua on naurattanut se VOK-johtajatar -juttu. Julkista tietoa facebookista mutta joka kertoo niin olennaisesti sen miten "pakolaiskriisiä" on Suomessa johdettu. Lieneeköhän pahastunut?

Näistähän syytetään:
"henkilörekisteririkos, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos, tekijänoikeusrikos ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan"

Olisi kiinnostavaa tietää mitä kyseiset tapaukset olisivat. Kiihottaminen kansanryhmään, sen minä uskon, riittänee kun on näkyvästi eri mieltä maahantulijapolitiikasta
 
MV- "lehdessä" tuodaan myös esille asioita "somen suunnalta" joita tyypillinen vaihtoehtomedia ei todennäköisesti toisi. Hiukan kuin entisaikojen Hymy tai Hannu Karpo.

Minua on naurattanut se VOK-johtajatar -juttu. Julkista tietoa facebookista mutta joka kertoo niin olennaisesti sen miten "pakolaiskriisiä" on Suomessa johdettu. Lieneeköhän pahastunut?

Näistähän syytetään:
"henkilörekisteririkos, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos, tekijänoikeusrikos ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan"

Olisi kiinnostavaa tietää mitä kyseiset tapaukset olisivat. Kiihottaminen kansanryhmään, sen minä uskon, riittänee kun on näkyvästi eri mieltä maahantulijapolitiikasta

Henkilörekisteririkos liittynee tapaukseen jossa Janitskin on kerännyt henkilötietoja sadoista tuhansista hänen palveluidensa käyttäjistä ja siirtänyt niitä (luvatta) EU:n ulkopuolelle. Toimintaan liittyi myös muuta hämäräperäisyyttä, yhteistyötä valkovenäläisten henkilöiden kanssa tms.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001053422.html

Reddit: https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/3x041n/mvlehden_päätoimittaja_ilja_janitskin_on_kerännyt/

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, kunnianloukkas ja törkeä kunnianloukkan. Tässä paketissa on varmuudella useampia tapauksia, joista uskoisin Jessikka Aroon kohdistetun lokakampanjan olevan yhden.

MV-lehti on tämän vuoden puolella julkaissut ainakin kolme artikkelia Arosta, googlehaulla seuraavilta päiviltä löytyy julkaistut artikkelit: 2.1.2016; 22.2.2016; 24.5.2016. Linkkejä en aio laittaa kyseisiin artikkeleihin. Näiden ohella Janitskiniin liitetyn uberuutisten sivuilla kirjoitetaan Arosta, kuin myös Magneettimediassa.

MV3.jpg

Rahankeräysrikos ja rahapelirikokset liittynevät Janitskinin muihin liiketoimiin, niistä minulla ei ole esimerkkiä antaa. En ole seurannut niin tarkoin Janitskinin "imperiumin" liiketoimia.

Tekijänoikeusrikos taisi paljastua Joel Hardingin työn tuloksena: https://toinformistoinfluence.com/2...pol-ilja-janitskin-is-breaking-copyright-law/

Sieltä löytyy myös muuta "kiinnostavaa" liiketoimintaa, kuten seuralaispalvelua.

vlad
 
Henkilörekisteririkos liittynee tapaukseen jossa Janitskin on kerännyt henkilötietoja sadoista tuhansista hänen palveluidensa käyttäjistä ja siirtänyt niitä (luvatta) EU:n ulkopuolelle. Toimintaan liittyi myös muuta hämäräperäisyyttä, yhteistyötä valkovenäläisten henkilöiden kanssa tms.

Otin pois arvailuni henkilörekistereihin ja seuraamiseen liittyen, kun kyseinen tekniikka ei taida siihen liittyä.
 
Viimeksi muokattu:
YLE PITÄÄ MAAHAN TUNKEUTUNUTTA PRIMITIIVISTÄ ISLAMIA OSANA SUOMALAISUUTTA
http://ylewatch.blogspot.fi/2016/07/yle-pitaa-maahan-tunkeutunutta.html


"Heitä homo voltti", sanoi islamisti kun Ramadan päättyi.

Television, radion ja verkon kautta Ylen uutisia kriittisesti seuraavat kansalaiset ovat joutuneet todistamaan jälleen kerran irvokasta kampanjaa, jossa täysin vieraan aavikkokultin tapoja yritetään sovittaa osaksi suomalaista ja eurooppalaista traditiota. Tällä kertaa Yle on iloinnut yhdessä muslimien kanssa Ramadanin päättymistä uutisjutussa Itis haistoi markkinaraon – muslimit juhlivat paaston loppumista kauppakeskuksessa)

Vanhat idoktrinoinnin keinot näkyivät etenkin Yle Helsingin paikallisuutisissa, jossa nuori vaalea uutislukijanainen veti naamalleen opetellun hymyn, kun aiheena oli Ramadanin päättyminen. Tällä harjoitellulla eleellä haluttiin antaa katsojalle mielikuva, että kyseessä on ehdottoman positiivinen uutinen, josta meidän kaikkien pitäisi riemuita. Pääkaupunkiseudun puoli-akateeminen tärähtäneistö varmaan yhtyikin uutistenlukijan hyväksyvään nyökyttelyyn, mutta maan suola, tuo kansan ylivoimainen enemmistö, näki sen pelkästään hyödyllisen idiootin kutsuna antautua kehitysmaalaisten primitiiviselle väkivaltakultille. Ylen islam-mielistely ei ole mediatalon yhtäkkinen päähänpisto, vaan osa valtaapitävien matelua, jossa de facto tunnustetaan maahan tunkeutuneiden kivikautinen uskonto "osana suomalaisuutta". Ken hyväksyy, ken uskoo – se nähdään aikanaan!

Moni suomalainen muistaa vain vähän aikaa sitten ajan, jolloin tuskin missään mainittiin Ramadan, puhumattakaan siitä, että joku perusjamppa olisi kuullut siihen liittyvästä Id al-Fitr -juhlasta. Ainoastaan maamme tunnustettu pieni tataarivähemmistö puhui keskenään Ramadanista ja sen päättymisestä, mutta muille kansalaisille se oli yhdentekevää eikä todellekaan kansalaistiedon vaatimus kuten Yle asian haluaa meille nyt tärkeilevästi esittää jutussaan Tiesitkö nämä viisi asiaa muslimien id al-fitr -juhlasta?

Mikä selittää toimittajien asenteen muutoksen suhteessa ennen niin pieneen uskontokuntaan? Toisin kuin maassa pitkään olleet sivistyneesti käyttäyvät tataarit, maahan kysymättä änkeytyneet somalit, arabit ja irakilaiset näkyvät uskonnonharjoittajina myös katukuvassa. He ovat Ylen toiseudenhalaajille riittävän eksoottisia, koska he poikkeavat jyrkästi tasaisen harmaasta tapaluterilaisuudesta. Tämä lienee yksi keskeisimmistä syistä sille, että marxilaisuudesta monikultturilveilyyn hurahtaneet suomalaisvihamieliset toimittajat haluavat hieroa täysin vieraan islamin typeriä tapoja vasten suomalaisten veronmaksajien kasvoja. Tähänkin hullutukseen voi vain lainata vanhaa suomalaista sananlaskua Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.


*********************************


Yle TV1 Keskiviikko 6.7.2016 klo 21:05, A-studio

Jari Aarnio erikoishaastattelussa. Mitä Suomi hakee Varsovan Nato-kokouksesta? Pride, Ramadan ja Brändit. Juontajana Annika Damström. #YleAstudio. HD


Linkki Yle Areenaan (kohdasta 14 min. eteen päin).

A-Studion viimeisessä jutussa "Pride, Ramadan ja Brändit" myötäkarvainen toimittaja Annikka Damström oli suorastaan sulaa vahaa kun Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila sai keskeytyksettä päästää suustaan palturia armeijan suhteesta homomielenosoitukseen ja islamilaisuuden bisnespotentiaalista. Jo heti suunsa avattuaan kävi selväksi mikä Mattila on miehiään ja millaista arvoliberalismia hän edustaa. Herran höpötys insitituutioiden "julkisuuskuvasta" ja "arvoista" oli tyypillistä kauppakorkeakouluissa opittua puliveivaamista, eikä sillä ollut keskusteltavan aiheen kanssa mitään tekemistä, sillä Puolustusvoimilla on yksiselitteiset säännöt missä virkapukua saa käyttää ja missä ei:
YLPALVO 10.3 545. Esiintyessään julkisuudessa jokaisen sotilaan on muistettava, että vaikka hän itse vastaa mielipiteistään, niiden ja hänen esiintymisensä perusteella muodostuu kuva koko puolustusvoimista. Esiinnyttäessä puolustusvoimien edustajana poliittisessa tilaisuudessa voidaan käyttää sotilaspukua. PVHSM HPALV 002 2.4. Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa sekä vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa. Poliittisessa tilaisuudessa sotilaspukua voidaan kuitenkin käyttää esiinnyttäessä puolustusvoimien edustajana. Mattilan kasvoilta paistoi homous Tukholmaan asti, jonka vuoksi hän ei ole ehkä se kaikkein puolueettomin henkilö vastaamaan kysymykseen, miten armeijan pitäisi suhtautua homokarnevaaleissa virkapukukuun pukeutuneeseen sotilaaseen (Ylen kanta juttuun tiedetään: se on sama kuin kohun nostaneella ylikersantti Juho Pylvänäisellä ja sen voi lukea täältä). Kauppamiehen lailla maireasti hymyilleen ja lipevästi puhuneen professorin oli helppo loistaa, sillä haastattelija Annikka Damström ei esittänyt kiperiä tarkennuksia ja vastakysymyksiä. Ja miksi olisi esittänyt, sillä Ylen punaliberaalina toimittajana hän on jo valmiiksi samoilla linjoilla kuin homo-poika Mattilla. Tällä hetkellä Mattila on suhteessa RSO:n kapallimestari Hannu Lintuun.

Kokoomuslaisen Mattilan suusta pääsi lyhyessä ajassa monta klisettä ja valhetta, jotka ovat yleensä tyypillisiä punavihreässä kuplassa eläville helsinkiläisille. Kivikautista aavikkouskontoa hän ei kritisoinut lainkaan, vaan oli toimittaja Damströmin kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä että julkisuudessa (johon kuuluvat mm. Mattila ja Damström) islam nostetaan "harmaan luterilaisuuden" rinnalle osaksi suomalaisuutta.

Markkinapellenä professori toisti koko ajan mantraansa, että markkinat määräävät sen mitkä arvot ja asiat ovat kannattavia ja otti ylihomottajana esiin Finlaysonin Tom of Finland -homolakanat. Hän jopa väitti, että kansalaiset ovat ostaneet homolakanoita ennemmän sen jälkeen kun Finlaysonin poliittisesti korrekti ja suvaitsematon homoseksuaali Jukka Kurttila katkaisi liikesuhteen "juutalaisvastaiseen" tavaratalo Kärkkäiseen. Väitteen tueksi olisi mukava nähdä muutakin kuin Mattilan vikkelään liikkuvat nautiskelijan huulet. Näyttää siltä, että maamme homomafia tukee ja puolustaa toisiaan oli asia mikä tahansa.
 
Demokratian halveksunta ammattina?
13.7.2016 10:00 Arto Luukkanen

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219916-demokratian-halveksunta-ammattina


Demokratian halveksunta ammattina?

Oy Yleisradio Ab on ylpeänä esittänyt tällä viikolla oman erikoisen sovituksensa Aleksis Kiven kesäteatterinäytelmästä ”Selman juonet”.

Tämä rasavilli ilottelu masinoitiin tekemällä PS:n kansanedustajille lenseä kesähaastattelu, joka sokeroitiin mukavilla jutusteluilla. Haastattelun varsinainen koukku oli kysymys siitä pitäisikö Suomessa järjestää samanlainen kansanäänestys.

Tulokset, johon ei suinkaan saatu täydellistä otosta, esiteltiin sen jälkeen suurena uutisena. Ajatuksena oli tämän journalistiikan suursaavutuksen avulla lyödä kiilaa hallituspuolueiden väliin: perussuomalaisten kansanedustajat haluavat äänestystä! Sipilä taas ei. Oliko mahdollista kaataa hallitus tällä tavalla?

Yleisradion junailemassa kesärallatuksessa tosiasiat eivät olleet niin tärkeitä. Se, että PS:n puheenjohtaja oli todennut sen, että tällä hallituskaudella äänestystä ei tulisi, ei merkinnyt mitään. Oli vain saatava skuuppi, johon lopuksi houkuteltiin arvovaltainen tutkija toteamaan johdattelevilla kysymyksillä se, että hallitushan se tässä rakoilee.

Demokratian halveksunta ammattina

Tämän arvottoman kesäteatterikappaleen lähtökohtana oli Brexit - Iso-Britannian ero EU:sta. Jokainen ajatteleva henkilö on epäilemättä äimistellyt Brexit uutisointia: se oli aivan omaa luokkaansa. Ensimmäisen vilpittömän surun jälkeen toimittajat usuttivat kansan toivomaan sitä, että eroa ei tapahdukkaan, tai että kyseessä ei ollut suuri enemmistö tai että brittejä huijattiin äänestämään väärin.

Kysymys kuuluu: mistä näitä senttejä tulee? Mistä näitä demokratian halveksijoita riittää? Voiko kansanvallan ja demokratian halveksiminen olla ammatti? Miten on mahdollista, että valtamedia on näin pitkälle politisoitunut ja altis seuraamaan vallanpitäjiä? Tällä tavallahan näistä journalistiikan toivoista leivotaan tulevaisuuden totalitarismin toimittajia.

Politisoinut media

Entä miksi tämä kaikki? Miksi journalistiikan moraalia on venytettävä näin räikeästi? Miksi ”Selman juonet” oli pakko esittää?

Näyttää siltä, että tilanne on nyt kärjistymässä: syksyllä rämähtää!

Italian järjestelemättömät velat ovat saavuttaneet jo astronomiset mitat ja niitä ollaan kaatamassa EU-alueen veronmaksajien kontolle. Myös Espanja ja Portugali ovat syöneet enemmän kuin tienaavat. Syksyllä edessä on katastrofi, joka uhkaa kaataa koko eurojärjestelmän. Ongelmana on vain se, että Sipilän hallitus ei siihen voi suostua. EU:n on noudatettava omia periaatteitaan (no bailout).

On kuitenkin puolueita, jotka mielellään maksaisivat nämä uudet suolaiset laskut – kunhan vain pääsisivät hallitukseen.

Koko kevään ajan niin SDP kuin vihreät ovat viettäneet kabinettipolitiikan bakkanaalia: unelma uusista vaaleista elää. On keskusteltu ja flirttailtu eri puolueiden kanssa: kenen kanssa seuraava hallitus muodostetaan?

Myös media on kerta kaikkiaan päättänyt korjata omat virheensä. Se päästi PS-puolueen liian helpolla vuonna 2011 ja valitettavasti myös vuoden 2015 korjausliike epäonnistui. Nyt syksyllä on tilanne, jossa tarvittaisiin tottelevaista ja nöyräselkäistä hallitusta, joka maksaisi Italian vuosien rilluttelun.

Sipilän hallitus ei tähän lähde mutta ehkä jonkun toisen hallitus lähtisi? Ehkä Orpo-Rinteen koalitio lähtisi? Luvassa olisi mahtavia palkintoja: kun Katainen pääsi palkoille, niin ehkä joku muukin pääsisi? Kenelle koittaisi la dolce vita?

On siksi hinnalla millä hyvänsä saatava aikaan bulevardiskandaaleja ja horjutettava hallitusta. Kun kansa äänesti väärin vuonna 2015, se voi ehkä äänestää oikein vuonna 2017?

Tarvitaan median ryhtiliikettä

Tällaisessa tilanteessa olisi hyvä, että mediasta löytyisi jonkinlainen ryhtiliike, joka kykenisi tarkastelemaan sen omaa tilaa kriittisesti ja avoimesti. Valitettavasti tässä tilanteessa se on miltei mahdotonta: valtamedian taloudellinen kriisi on vienyt sen jäseniltä mahdollisuuden riippumattomaan itsekriittiseen toimintaan. Parhaat toimittajat pyrkivät säilyttämään oman integriteettinsä joko vaikenemalla tai kiemurtelemalla.

Suurinta ääntä käyttävät tottelevaiset, serviilit ja matelevaiset – nämä meidän hovitoimittajamme, jotka veisaavat vallanpitäjien ja rahan virttä.

Selman juonet jatkuvat.

Arto Luukkanen

Järvenpää
 
Tässäpä vielä vähäsen perspektiiviä MV-lehteen ja Iljan persoonaan.

http://jorepuusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219943-ilja-janitskin-viimeinen-lapivalaisu

Blogistin tekstistä pomppaa esille tuo tekijänoikeuksien räikeä väärinkäyttö

Kyseisen miehen henkilöhistoriasta minäkin muistan miten vuosituhannen vaihteen tienoilla tätä Jussi "kokaiinia nokkaan" Ahteen ja Iljan yhteistä läpyskää markkinointiin aggressiivisesti. Kyseistä Absolutea ilmestyi tasan yksi numero.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/0...en-absolute-lehdessa-ei-kirjoitettu-ihmisista
 
Eilen ajelin töihin ja kuuntelin pitkästä aikaa Ylen radiokanavaa, mitkä olikaan uutis-aiheet:
- voi voi poliisi ratsaa ulkomaalaisia!
- voi voi poliisijohto pitää sitä tarpeellisena
- kehitysapurahat pitäisi pitää samalla tasolla (ja mielummin korottaa) ja antaa ne kehitysmaihin..


Sitten vaihdoin kanavaa.... Voi viddu!
 
Eilen ajelin töihin ja kuuntelin pitkästä aikaa Ylen radiokanavaa ja mitkä olikaan uutis aiheet:
- voi voi poliisi ratsaa ulkomaalaisia!
- voi voi poliisijohto pitää sitä tarpeellisena
- kehitysapurahat pitäisi pitää samalla tasolla (ja mielummin korottaa) ja antaa ne kehitysmaihin..


Sitten vaihdoin kanavaa.... Voi viddu!

Suomi Areenalla oli paneelikeskuskustelussa tyyliin "miksi suomen poliisi on maailman paras?" ja kaikki paneelistit olivat suomen poliisista ...:rolleyes:
 
Eilen ajelin töihin ja kuuntelin pitkästä aikaa Ylen radiokanavaa, mitkä olikaan uutis-aiheet:
- voi voi poliisi ratsaa ulkomaalaisia!
- voi voi poliisijohto pitää sitä tarpeellisena
- kehitysapurahat pitäisi pitää samalla tasolla (ja mielummin korottaa) ja antaa ne kehitysmaihin..


Sitten vaihdoin kanavaa.... Voi viddu!
Itse kuuntelin YleX kanavaa. 4-5 vuotta sitten kun alkoi mamu sitä ja mamu tätä soopan väkisin kurkusta alas tunkeminen ja juontajien vaihdot, niin lopetin sen kuuntelun.
 
Mutta mutta.... tämä o pakko olla facisstien ja razzistien salaliitto...
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...ltiin-kunnianloukkauksesta-ei-syytettä/799667
MV-lehden perustajaa epäiltiin kunnianloukkauksesta - ei syytettä

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä MV-lehden perustajaaIlja Janitskinia vastaan.

Poliisi käynnisti esitutkinnan, jossa Janitskinia epäiltiin kunnianloukkauksesta. Asianomistajana oli nainen, joka katsoi kunniaansa loukatun MV-lehdessä julkaistuissa kirjoituksissa. Nainen koki kirjoitukset herjaavina.

Syyttäjä lopetti esitutkinnan tutkinnanjohtajan esityksestä rikoksen vähäisyyden perusteella.

Syyttäjä myös totesi, että MV-lehdessä uutisina julkaistut kirjoitukset koostuivat pääosin asianomistajan omasta Facebook-profiilista kopioiduista kirjoituksista. Tämä olisi syyttäjän mukaan ollut mahdollista estää profiilin yksityisasetuksia muuttamalla.

Keväällä poliisi tiedotti kymmenistä MV-lehteä koskevista rikosilmoituksista, joita on tehty eri puolilla Suomea. Näitä tutkii Helsingin poliisilaitos. Rikosnimikkeitä ovat kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos ja tekijänoikeusrikos.

antti_launonen.jpg

Antti Launonen
 
Kun täällä on viikko toisensa jälkeen mollattu suomalaista mediaa ja etenkin YLE:ä, on mielenkiintoista huomata, että mitä paremmin koulutettu ja tiedostavampi kansalainen on, sitä riippumattomampana hän pitää suomalaista mediaa ja etenkin YLE:ä.

Johtopäätös :cool:?

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/gallupjuttu_media-52825
Verkkouutisten kysely: Media koetaan melko riippumattomaksi – Yle muista vasemmalla
Alberto Claramunt
12 tuntia ja 15 minuuttia sitten (päivitetty 3 tuntia ja 43 minuuttia sitten)
Median katsotaan olevan enemmän riippuvainen omistajistaan kuin poliittisista arvoista.
Valtaosa suomalaisista kokee tiedotusvälineiden olevan melko riippumattomia. Tulos selviää Verkkouutisten ja Nykypäivän TNS Gallupilla teettämästä kyselytutkimuksesta.
 
Kun täällä on viikko toisensa jälkeen mollattu suomalaista mediaa ja etenkin YLE:ä, on mielenkiintoista huomata, että mitä paremmin koulutettu ja tiedostavampi kansalainen on, sitä riippumattomampana hän pitää suomalaista mediaa ja etenkin YLE:ä.

Johtopäätös :cool:?

Koulutettu ja tiedostava eurooppalainen on ajanut päänsä jykevästi seinään. Se kai voitaneen jo todeta? Se todellisuus, jota moni media koilottaa on niin irti realitysta, että oikein itkettää. Suomesta, tuosta maailman pohjattomasta järkisäkistä löytyy kyllä viisaita. Erityisesti kun ollaan maalla ja toinen on merellä myrskyssä.

Pahinta tässä sinun "agendassasi" tällä saitilla on se, että lukijat eivät tasan ymmärrä, kenelle sinä naurat......se on pahinta. Pelkät avainsanat tiedostava, koulutettu - takaavat sinulle yleisön, jolle sinä naurat. Taitolaji, sitä se on.
 
Kalle sanoo suorat sanat ylestä :solthum:


Pasilan Propagandavirasto
18hei2016
Kirjoittanut Kalle Isokallio | 47 Kommenttia

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2016/07/18/pasilan-propagandavirasto/

Suomi on poliitikoille ihannemaa toimittajien osaamattomuuden johdosta. Täällä voi huoletta puhua läpiä päähänsä, ilman että yksikään toimittaja kysyy: Oletko aikuisten tosissasi? Sen seurauksena myös poliitikkojen sivistys- ja osaamistaso on laskenut. Todisteeksi kelpaa, että vertaa keskenään Paavo Lipposta ja Antti Rinnettä, Ilkka Suomista ja Alexander Stubbia, Suvi-Anne Siimestä ja Li Anderssonia.

Uutisoinnissa volyymi ei korvaa laatua, vaikka YLE tuntuu niin uskovan, lähettämällä tunnin välein uusintoina ”uutisia” kuudella kanavalla. Journalismilla ja Ylen uutisoinnilla ei ole muutenkaan paljoa tekemistä keskenään. Valtakunnallisesti on saman tekevää, ovatko Kallion kirpputorit kansainvälistyneet, mutta Ylen mielestä se oli eräänä päivänä niin arvokas ykkösuutinen, että sille annettiin neljä minuuttia viidentoista minuutin lähetyksestä. Samoin Ylessä ovat yleistyneet ylisanat ja puheen painotukset, joilla ylimieliset toimittajat tahtovat opastaa tyhmiä kansalaisia siitä, mitä mieltä asiasta pitää olla.

Pasilan propagandaviraston lempi- ja vakioaiheita ovat tänä vuonna olleet tuloerojen kasvu, ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajo. Kummallisia aiheita, kun faktat eivät tue ”uutisia”. Mekastaminen tuloeroista tuntuu tarkoitushakuiselta. Suomessa tuloerot ovat maailman yhdenneksitoista pienimmät.

Jotta keskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta hahmottuisi edes jollain tasolla, olisi hyvä ymmärtää, että Euroopan väestö on seitsemän prosenttia maailman väestöstä, se tuottaa neljäsosan maailman kansantuotteesta ja kuluttaa yli puolet julkiseen hyvinvointiin käytetyistä varoista. Puheet hyvinvointivaltioiden alasajosta perustuvat täydelliseen tietämättömyyteen, kun seitsemän prosentin hyvinvointiin käytetään puolet ja loput yhdeksänkymmentä kolme prosenttia saa sen toisen puolen. Kun Suomessa rahaa lisäksi käytetään yli eurooppalaisen keskiarvon, ihan henkitoreissaan ei hyvinvointivaltio voi meilläkään olla. Tai sitten rahoja käytetään johonkin muuhun kuin hyvinvointivaltion hengissä pitämiseen. Sen selvittäminen olisi uutinen.

Antti Rinne möläytti Ylen uutisissa, että työajan lyhentäminen kahdeksasta kuuteen tuntiin päivässä voidaan korvata tuottavuutta lisäämällä ja Ylen toimittaja nyökkäili hymyillen. Jos tuottavuus kaikissa työtehtävissä Suomessa kasvaisi tästä eteenpäin kaksi prosenttia vuodessa, työajan lyhentämisen aiheuttaman kansantuotteen kuromiseen takaisin nykytasolle menisi kaksitoista vuotta. Olisimme vuonna 2028 takaisin tasolla, jolla nyt olemme. Kun tuottavuus Suomessa on viime vuosikymmenellä kuitenkin kasvanut vain prosentin vuodessa, sillä vauhdilla elintaso palautuisi ennalleen vuonna 2040. Sitäkö demarit tavoittelevat, että elintaso, verotulot ja sen mukana yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja tulonsiirrot romutetaan vuosikymmeniksi? Miksi sitä ei kysytty Rinteeltä? Kuluuko Ylen toimittajien kaikki aika Timo Soinin vainoamiseen?

 
Back
Top