Yleistä keskustelua Ylestä

Tämä HS:n otsikko on kaikessa traagisuudessaan kuvaava:

IL: Yle perui sananvapauskeskustelun – päätoimittaja Riikka Venäläinen ja irtisanoutunut Jussi Eronen olivat jo lupautuneet ohjelmaan

Lyhyt lainaus uutisesta:

"Yle Radio 1:n ohjelmaan keskustelijoiksi oli kutsuttu Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläinen ja Ylestä kohun saattelemana irtisanoutunut Jussi Eronen, joka toimi ennen eroaan ajankohtais- ja feature-tiimin esimiehenä. Molemmat olivat suostuneet 45 minuutin suoraan radiokeskusteluun.

Venäläinen oli osallistumassa ohjelmaan vielä perjantaina, mutta lauantaina jostain syystä ohjelma päätettiin perua.

Iltalehden mukaan ohjelman peruuttamisesta keskustelivat ainakin Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén, Ylen asiaohjelmien päällikkö Ilkka Lehtinen ja Ylen asiaohjelmien vastaava tuottaja Juha Virtanen.
"

Yritin katsoa löytyykö Ylen sivuilta informaatiota aiheesta, ilmoitusta/syytä perumiselle - vaikka käytännössä onpa selitys mikä tahansa, maito on jo kaatunut pöydälle ja peruuttamaton virhe on tullut tehtyä. Tällä ohjelman perumisella kohu Ylen ympärillä tulee valitettavasti vain lisääntymään, ohjelman perumisesta aiheutuu nähdäkseni suurempi haitta mitä olisi kuunaan voinut seurata ohjelman pitämisestä.

Onpa perumisen syy mikä tahansa, tämäkin tulee nivoutumaan Ylen ohella Juha Sipilään, koska kyseinen Julkinen sana -ohjelma olisi todennäköisesti pureutunut Yleä ravistelleeseen kohuun, joka liittyi kaivosyhtiö Terrafamen ja pääministeri Juha Sipilän välisten kytkösten uutisointiin. Että hyvin ne hoitavat hommansa näin niinkuin julkisuuskuvan kannalta.

vlad
 
Huomasin että kaksi eri lehteä päivitti uutisen about samoihin aikoihin, voisi olettaa että myös noin about samoilla tiedoilla. Yle ja HS.
Täytyy sanoa että hiukan erinlaiset jutut saatu aikaiseksi samasta aiheesta.

Helsingin sanomat: http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005097777.html
Trump aikoo karkottaa entistä enemmän luvattomia siirtolaisia – massakarkotuksia ei kuitenkaan ole luvassa
Uusi määräys panee prioriteettilistalle rikollisten lisäksi rikoksista epäillyt.
cc333a4670f54519aee30b0066356b61.jpg

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri John Kelly (vas.) ja presidentti Donald Trump. (KUVA: KEVIN LAMARQUE / REUTERS)
Laura Saarikoski HS, Mikko Paakkanen HS
Julkaistu: 21.2. 21:23 , Päivitetty: 21.2. 22:08
WASHINGTON / HELSINKI

YHDYSVALLAT julkaisi tiistaina suunnitelman, jonka nojalla mahdollisesti miljoonia laittomasti Yhdysvalloissa olevia otetaan kiinni ja karkotetaan maasta. Suunnitelman sisältyy kahteen muistioon, jotka on allekirjoittanut Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaava ministeri John Kelly.

Tätä varten ei muuteta lakeja, vaan laajennetaan kriteerejä, joiden nojalla vanhoja lakeja pannaan toimeen. Entistä useampi luvaton siirtolainen aiotaan esimerkiksi karkottaa nopeutetulla aikataululla.

The Washington Post -lehden mukaan Trumpin hallinto pyrki kuitenkin suitsimaan paniikkia korostamalla, että lakien täytäntöönpano vie aikaa, eivätkä päämääränä ole massakarkotukset.

ENNEN MUITA karkotettaviksi joutuvat luvattomat siirtolaiset, jotka on tuomittu rikoksista. Myös edellinen presidentti Barack Obama keskitti karkotukset rikoksiin syyllistyneisiin siirtolaisiin.

Heidän lisäkseen Trumpin prioriteettilistalle päätyvät myös ne, jotka ovat syytettyinä tai vain epäiltyinä rikoksista, AFP kertoo. Ulos maasta heitetään uuden säännön mukaan esimerkiksi myymälävarkauksista tai liikennerikkomuksista pidätetytkin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kansallisen turvallisuuden ministeriön virkailijat kuitenkin korostivat toimittajille, ettei kansalliskaarteja valjasteta laittomien maahanmuuttajien metsästykseen, kertoo uutiskanava CNN. Viime viikolla uutistoimisto AP kertoi, että kansalliskaartienkin käyttö oli harkinnassa.

Ilman kansalliskaartin apua yli 11 miljoonan luvattomien siirtolaisten etsintä ja karkotus olisi lähes mahdoton tehtävä.
TRUMP EI myöskään aio purkaa edeltäjänsä Barack Obamanmerkittävää päätöstä, jonka mukaan lapsena Yhdysvaltoihin tulleet luvattomat siirtolaiset saavat jäädä maahan. Tämä päätös on pettymys joillekin Trumpin maahanmuuttovastaisille tukijoille.
Kampanjan aikana Trump vaati, että kaikki luvattomat siirtolaiset häädetään maasta, ja arvioinnin jälkeen osa saa palata. Näin ei ole tapahtumassa.
KELLYN MUKAAN rajavartiolaitokseen palkataan 5 000 uutta työntekijää ja Maahanmuutto- ja tullivirastoon 10 000.
Kotimaan turvallisuusministeriö ilmoitti tiistaina myös perustavansa toimiston, jonka tehtävänä on tukea laittomien maahanmuuttajien tekemien rikosten uhreja ja näiden perheenjäseniä.
CNN:n mukaan sen tehtäviin kuuluu myös tiedottaa paperittomien siirtolaisten tekemistä rikoksista.
Trumpin hallinto aikoo myös lopettaa käytännön, jonka mukaan rajalla kiinniotetut luvattoman siirtolaiset vapautetaan Yhdysvaltoihin odottamaan oikeuden päätöstä siitä, saavatko he jäädä. Osa on jäänyt odotuksen aikana maan alle.

YLE: http://yle.fi/uutiset/3-9472686
Trumpin hallinto lisäämässä paperittomien siirtolaisten karkotuksia
Uusien ohjeiden mukaan mihin tahansa rikokseen syyllistynyt karkotetaan kiireellisesti.

Maahanmuuttajat
21.2.2017 klo 20:15
13-3-8997216.png

Perhe istui Yhdysvaltain ja Meksikon välisen raja-aidan takana Meksikon puolella. Yhdysvallat suunnittelee paperittomien karkotusten lisäämistä.Sandy Huffaker
17-6372357f4a79a13ed3.jpg

Satu Helin

Sanomalehti The New York Timesin mukaan(siirryt toiseen palveluun) kyseessä on selvä suunnanmuutos verrattuna Yhdysvaltain aiempaan karkotuspolitiikkaan, vaikka uudet suunnitelmat eivät sisälläkään lakimuutoksia.

Presidentti Barack Obaman kaudella kiireellisimmin haluttiin karkottaa vakavista rikoksista tuomion saaneet paperittomat siirtolaiset.

Yhdysvalloissa on arviolta 11 miljoonaa luvatta maassa asuvaa siirtolaista. Siksi hallinnon on ollut pakko asettaa karkotukset tärkeysjärjestykseen. Uusi suunnitelma vaatineekin sekä lisää työvoimaa että rahaa karkotusten toimeenpanemiseksi.

Meksikoon palautetaan ulkomaalaisia?
Sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön muistiossa kerrotaan myös suunnitelmasta, jonka mukaan kuka tahansa Yhdysvaltain rajan Meksikosta laittomasti ylittänyt siirtolainen voitaisiin palauttaa Meksikoon kansalaisuudesta riippumatta.

Meksikon kautta Yhdysvaltoihin pyrkii paljon ihmisiä Keski- ja Etelä-Amerikan maista.

On epäselvää, miten Yhdysvallat voi pakottaa Meksikon ottamaan ulkomaalaisia vastaan.

Lähteet: AP

Tuskinpa on mahdottomuus Yhdysvalloille lennättää muista Keski- ja Etelä-Amerikan maista kuin Meksikosta tulleita laittomia omiin maihinsa. On toimittajan omaa mielikuvituksen puutetta tai tarkoitushakuisuutta ajatella, että Meksiko "pakotettaisiin" ottamaan vastaan kolmannen maan laittomat siirtolaiset.

Kyllähän se alkaa jo vaikuttamaan jos vaikka muutama sata rikollista (muita kuin meksikolaisia, ne voidaan viedä vaikka linja-autoilla) lennätetään joka viikko pois maasta. Noista 11 miljoonasta suurin osa on kuitenkin ihan lainkuuliaista sakkia, joiden ainoa rikos on se, että ovat laittomasti maassa. Näiden karkoituksilla ei nyt niin suurta prioriteettia ole.
 
Onko kukaan nähnyt uutista Ylen Packalenilta hankkimasta vihapuhesuotimesta?

Mihin Yle sitä muuten tarttee, kun uutisissa ei edes ole kommentointia?
Asiakaspalautteen ohjaamiseen..
 
Eihan ylikomissaarius aivan väärässä ole. Suomeen ei..*vielä*..ole päässyt syntymään alueita, joissa ei asuisi myös pottunokkaisia kantiksia tms. Tämä osaltaan hidastaa Ruotsin tai Ranskan kaltaista kehitystä. Suomalaiset "murjaanit" (jos tätä voi käyttää) eivät vielä ole päässeet muhimaan omissa ghetoissaan ja muuttumaan radikaalin väkivaltaisiksi.
 
Toisaalta, kun kehistys lähtee käyntiin niin sen nopeus voipi yllättää. Suomessa hidastavana tekijänä on se, että täällä on suhteellisen paljon omistusasujia. Jos omistat kämpän alueelta joka ei ole noh sanotaan vaikka kauhean suosittu niin siitä on hankala päästä eroon. Joko asut siinä itse ja kärsit tai vuokraat sen huonossa lykyssä pers netolla ja kärsit. Kärsimystä on siis luvassa.

Jännä muuten ettei vakuutusyhtiöt ole reagoineet vielä tuollaisiin riskeihin? Vai kieltääkö joku yhdenvertaisuus pykälä, ettei saa hinnoitella esim. kotivaakuutuksia ympäristön tuomien riskien mukaan?
 
Helsingissä on kaavoitettu uudet alueet tarkoituksella siten, samassa korttelissa on sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Usein aso-taloja on sijoitettu ikään kuin DMZ-vyöhykkeeksi edellisten väliin. Esimerkiksi Meri-Rastilassa, jossa maahanmuuttajien osuus ylittää 30 %, on kaupungin vuokratalojen naapurissa pientaloja hintaluokassa 0.5 - 1 miljoonaa €. Tällä pyritään estämään lähiöiden ghettoutuminen.
 
Aivan.

Se on tietoinen "aluepoliittinen" toimenpide, josta ei paljon huudella..koska "rassissmi".

Ruotsissa ja Ranskassa tuota ei ajateltu ennalta ja "vestigia terrent". Ei kaikki Suomen päättäjät nyt aivan pihalla ole. Ne jotka jotain tekevät, eivät vain teoistaan suuremmin huutele.
 
Komisario on ihan oikeassa.
"Suomessa asuinalueiden monimuotoisempi väestö ehkäisee rauhattomuutta"

En minä usko että Suomessa tulee ihan helposti tilannetta jossa paria poliisia vastassa olisi kymmenittäin tietyntyyppistä porukkaa kuten Ruotsissa tai Ranskassa. Sitä ei kovin kauan katsella valtaväestön suunnalta etenkin jos sitä tapahtuu sadan metrin päässä naapurissa eikä "kaukaisessa ghetossa" (poliittisesti korrekti termihän ei ole ghetto vaan "herkkä alue").

Jos valtaväestö alkaa havaita huonoa käytöstä eivätkä asiat suju kuten nähdään Ruotsissakin niin sitten saattaa ilmetä sitä että haluamme olla viranomaisten tukena ja apuna (vaikkei apu heti kelpaisikaan)
 
Viimeksi muokattu:
Mitä sitten ajattelit että valtaväestö alkaisi tekemään, vastamellakoimaan mellakoijia vastaan? Tuskin se poliisi siitäkään tykkää, pistävät molemmat porukat putkaan. Ja minun käsitys Suomen valtaväestöstä on ettei se rupea juuri minkään takia tekemään muuta kuin puristamaan nyrkkiä housuntaskuissa tai feisbuukissa kiroamaan.
 
Kysymyshän on juuri siitä, ettei jouduta mellakoinnin asteelle.
 
Eihan ylikomissaarius aivan väärässä ole. Suomeen ei..*vielä*..ole päässyt syntymään alueita, joissa ei asuisi myös pottunokkaisia kantiksia tms. Tämä osaltaan hidastaa Ruotsin tai Ranskan kaltaista kehitystä. Suomalaiset "murjaanit" (jos tätä voi käyttää) eivät vielä ole päässeet muhimaan omissa ghetoissaan ja muuttumaan radikaalin väkivaltaisiksi.

Veteenpiirretty viiva....o_O
 
Selvitys ulkopuolisella:
Yleisradion hallitus sekä vastaavat toimittajat ovat päättäneet teettää talon journalistisesta päätöksenteosta ulkopuolisen selvityksen. Sen tekee Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.
Mäenpää on toiminut hallinto-oikeuden professorina vuodesta 1982. Hän on ollut Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 1999–2003.
Talon toiminnasta on käyty julkisuudessa keskustelua jo kolme kuukautta.
– Uskomme, että Ylen journalistinen päätöksenteko kestää läpivalaisun, Jääskeläinen sanoo.
Alun perin Ylessä uskottiin, että talosta käyty julkinen keskustelu sekä Julkisen sanan neuvoston käsittely Ylen Sipilä-uutisoinnista olisi rauhoittanut tilannetta. Toisin kävi.
– Se ei näytä riittävän, ja haluamme palauttaa taloon työrauhan, Jääskeläinen toteaa.
Ulkopuolinen selvittäjä saa täydet valtuudet katsoa, mitä Yleisradiossa tapahtuu, ja miten talossa tehdään päätöksiä. Jääskeläinen korostaa, että talon linjaksi on valittu avoimuus. Selvitysmiehen työn tulokset julkistetaan koko kansalle toukokuussa.
– Suomalaiset voivat sitten arvioida tulokset, Jääskeläinen toteaa.
Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo tähdentää, että Yleisradion eettiset periaatteet koskevat kaikkea ohjelmapäätöksentekoa talon sisällä. Siksi ulkopuolinen selvitys tarkastelee journalismin lisäksi ohjelmapäätöksentekoa lastenohjelmista ja draamasta uutisiin.
– Tämä halutaan tuoda esille ja tarkistaa, että toiminta on kaikilla tapaa laadukasta, Silvo toteaa.
Aiheen ympärille on tarkoitus tuottaa tv- ja radio-ohjelmaa. Verkossa suomalaiset voivat mahdollisesti esittää aiheeseen liittyviä kysymyksiä jo prosessin aikana.
Yle-kohu alkoi viime marraskuussa, kun Yle uutisoi pääministeri Sipilän sukulaisten omistaman yrityksen puolen miljoonan euron tilauksesta kaivosyhtiö Terrafamelle. Sipilä suuttui uutisesta, ja myöhemmin julkisuudessa on väitetty, että Yle olisi alistunut poliittiseen painostukseen.
http://yle.fi/uutiset/3-9475310
 
Eihan ylikomissaarius aivan väärässä ole. Suomeen ei..*vielä*..ole päässyt syntymään alueita, joissa ei asuisi myös pottunokkaisia kantiksia tms. Tämä osaltaan hidastaa Ruotsin tai Ranskan kaltaista kehitystä. Suomalaiset "murjaanit" (jos tätä voi käyttää) eivät vielä ole päässeet muhimaan omissa ghetoissaan ja muuttumaan radikaalin väkivaltaisiksi.
Suomessa on niin paljon kantiksia, jotka ovat niin totaalisen köyhiä, etteivät voi valita asuinalueita ja siihen sitten sekaan mamuja vaan, kun paikalliset ei pääse pakoon..... Sitten voidaankin "patsastella", että miten hyvin meillä asiat ovat tuossakin hommassa, maailman parhaita!!!! Eiku miten se onkaan??
 
No, tuon ongelmanhan sosialismi parantaa. Kaikki asunnot ovat yhteiskunnan, joten kansalaiset voidaan sijoittaa ihan kuin hallinto haluaa. #sarkasmi
 
Suomessa on niin paljon kantiksia, jotka ovat niin totaalisen köyhiä, etteivät voi valita asuinalueita ja siihen sitten sekaan mamuja vaan, kun paikalliset ei pääse pakoon..... Sitten voidaankin "patsastella", että miten hyvin meillä asiat ovat tuossakin hommassa, maailman parhaita!!!! Eiku miten se onkaan??

Tuota noin...kun et ilmeisesti asu Suomessa, niin millä substanssilla heität tuollaista? Puhumattakaan siitä, että mamuja pitäisi lähteä pakoon? :eek: Niitä pitää ottaa kraivelista kiinni ja todeta että "tuo ei toimi täällä". Kuten edellä on mainittu, vielä löytyy päättäjiä Suomesta, jotka rajoittavat ja estävät ghetto-touhua.

Niistä vaan ei keuhkota @Bushmaster tai @TBman -tyyliin.

Itse pyörin useammassakin maassa, mutta Suomi on se isänmaa. Pro Patria.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta, kun kehistys lähtee käyntiin niin sen nopeus voipi yllättää. Suomessa hidastavana tekijänä on se, että täällä on suhteellisen paljon omistusasujia. Jos omistat kämpän alueelta joka ei ole noh sanotaan vaikka kauhean suosittu niin siitä on hankala päästä eroon. Joko asut siinä itse ja kärsit tai vuokraat sen huonossa lykyssä pers netolla ja kärsit. Kärsimystä on siis luvassa.

Jännä muuten ettei vakuutusyhtiöt ole reagoineet vielä tuollaisiin riskeihin? Vai kieltääkö joku yhdenvertaisuus pykälä, ettei saa hinnoitella esim. kotivaakuutuksia ympäristön tuomien riskien mukaan?

Tulee mieleen kotikaupunki Oulusta yksi esimerkki, missä muutaman kilometrin päähän keskustasta rakennettiin n. 15v sitten tiivis, kaupunkimainen kerrostaloasuinalue nimeltä Meri-Toppila. Siitä nopeasti muodostui halpojen vuokrien seutua, missä isolla prosentilla asuu maahanmuuttajia ja työttömiä - muutamat talot mitä sieltä kaavoitettiin omistuskämpiksi eivät menneet kauhean hyvin kaupaksi, eivätkä myöskään ne vuokra-asunnot mitä myöhemmin koetettiin pistää myyntiin.

Ko. alue sittemmin on tunnettu pilkkanimellä Veri-Toppila, koska siellä aina vähäsen sattuu ja tapahtuu. Ei mikään asuinkelvoton mesta, mutta vuokrat edelleen halvasta päästä. Oulussa kokemus on osoittanut, että ainoa mikä asuinalueiden laatua korjaa, on jos kauemmaksi valmistuu uusi, halvempi alue, jonne tukieläjät alkavat hitaasti ohjautua. Tällöin lähempänä ydintä oleva alue alkaa hiljalleen muodostua halutummaksi ja vuokrat nousevat.
 
Back
Top