Yleistä keskustelua Ylestä

Katson edelleen YLEä. Avara luonto ja Prisma (pl. ravitsemukseen ja ilmastoon liittyvät) ovat yleensä laadukasta ohjelmaa. Kuukaudessa tulee YLEn kanavia seurattua n. 5 tuntia.

Monet ihmettelevät, miksi suomalaiset seuraavat niin passiivisina kun Suomea ajetaan alas ja ne saavutukset, joista Suomi voi olla ylpeä, tuhotaan
Tuolle passiivisuudelle on useita syitä. Yksi on Suomessa vahvana elävä virnaomaisten kunnioitus.
Toinen syy on loputon propaganda, jota media suomalaisille syöttää. Kuten median edustajat kerskuvat, "Göbbelskin olisi kateellinen, jos tietäisi, miten hyvät mahdollisuudet nykyään on manipuloida ihmisiä".
Tuossa manipuloinnissa keskeisissä rooleissa ovat verorahoitteinen YLE (uudelta lempinimeltään VALE) sekä Sanoman mediat, erityisesti Hesari.
Poimin yhden päivän Ylen uutisvirrasta muutaman esimerkin tuosta propagandasta. Ja tuota soopaa syydetään meille joka päivä. Kuten Göbbels totesi, kun valheen toistaa tarpeeksi monta kertaa, se muuttuu todeksi.

Blogi: Olli Pusa, pe 26.07.2019 21:53

YLE propagandan lähteenä

Seurasin päivän TV-ohjelmia YLE:stä. Se on verovaroin toimiva mammutti, jonka budjetti on yli 500 miljoonaa euroa vuodessa. Laadukas toiminta ei siis ole resursseista kiinni.

Viime vuosina YLE on keskittynyt toimimaan viherkommunistisena propagandatuuttina. Asiaa selittää sekä YLE:n johdon toiminta sekä toimittajien poliittinen kanta. Arvioiden mukaan 80% toimittajista edustaa viherkommunistisia aatemaailmaa.

Esimerkiksi aamulla oli ohjelmassa jälkiviisaat. Siinä olivat haastateltavina Janne Saarikivi, Anu Partanen ja Maryam Abdulkarin. En tiedä, millä perusteella tuo joukko on valittu. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että esim. Abdulkarin mukana olo perustuu huiviin ja somalitaustaan ja maahanmuuton pakkosyöttöön. Mitään asiallista osaamista ei ole esitetty.

Haastateltavien ja asiantuntijoiden valinnoilla Yle yrittää vaikuttaa asioihin. Aiheena oli Husu Husseinin lausunnot, joissa hän syytti kaikkia perussuomalaisten äänestäjiä rasisteiksi. Kaikki kolme olivat innokkaana kuorona julistamassa, että Husun lausunnot olivat aivan normaaleja. Janne Saarikivi julisti persut tekopyhiksi, kun he ovat aikaisemmin valittaneet, että heidän sanomisistaan on kritisoitu.

Tuo pitää paikkansa. Mutta Saarikivi vääristeli asioita. Persut valittivat, että heitä on raahattu oikeuteen samankaltaisista lausunnoista, joista Husua ei Saarikiven ja kumppaneiden mukaan saa kovistella. Herää kysymys, onko Saarikivi itse tekopyhä vai onko hän vain itse hieman tyhmä?

Suomi on julistanut oikeusvaltioperiaatteen EU-puheenjohtajuuskauden yhdeksi teemaksi ja on sen perusteella käynyt Unkarin kimppuun ilmeisesti saamansa käskyn mukaan. Unkari on vastineeksi esittänyt väitteen, että Suomen oikeusjärjestelmä ei täytä oikeusvaltioperiaatteen vaatimuksia. Jonkin poliittisten ryhmän jäseniä tuomitaan lausunnoista, joista toisen ryhmän jäseniä ei tuomita.

Nyt Husun lausunnot ovat poliisitutkinnassa, mutta on selvää ettei niistä syytteitä nosteta. Kommunistisen oikeusteorian mukainen suomalainen DEMLA-oikeus täyttää hyvin huonosti länsimaisia oikeusvaltioperiaatteita. Kommunistisen oikeusteorian mukaan tuomarit eivät ole riippumattomia vaan poliittisia toimijoita. Siksi Husua ei tuomita, mutta esimerkiksi Hakkarainen tuomitaan.

Varmaan näemme jonkin epämääräisen saivartelun siitä, kuinka Husun loukkaama ”kansanryhmä” on erilainen kuin muiden loukkaama ”kansanryhmä”. Islamin arvostelijoiden puolesta on syytä muistaa, että islam ei ole uskonto siinä mielessä kuin me uskonnon ymmärrämme. Se on myös poliittinen hallintojärjestelmä. Mutta sen suomalaiset ”asiantuntijat” unohtavat. On poliittisia järjestelmiä, joita ei saa arvostella aivan kuten muutama vuosikymmen sitten oli kiellettyä kertoa kielteisiä faktojakin kommunistisesta Neuvostoliitosta.

Sitten uutisiin oli raahattu asiantuntijaksi maahanmuuttoaktivisti Anitta Kynsilehto, ilmeisesti vasemmistoliiton aktiivi. Hän väitti, että ihmisten salakuljetus Afrikasta on seurausta siitä, että EU on tehnyt viisumin saannin vaikeaksi. Hän siis syytti rikollisten ihmissalakuljetuksesta ja hukkuneista asiakkaista eurooppalaisia maita. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon tulijoita Afrikasta Suomeen. Sisäministeri Ohisalo julisti jokin aika sitten, että Suomen eduskunnassa on liian paljon valkoisia. Sen tilanteen muuttamiseksi hän hieroo sopimuksia, jolla kasvatetaan voimakkaasti afrikkalaisten tuontia Eurooppaan ja Suomeen. Tätä hanketta tosiasiassa puolustamaan ohjelmaan oli raahattu Kynsilehto.

Eurooppa on yksi maailman tiheimmin asutettuja alueita. Jos maapallolla olisi yhtä tiheästi asukkaita kuin Euroopassa, maapallolla olisi 11-12 miljardia asukasta. Mutta lisää pitää tuoda, nyt ei ilmastonmuutoskohellus merkitsekään mitään.

Sitten ohjelmassa kerrottiin Euroopan säästä. Nyt julistettiin, että lämpimät ilmat ovat seurausta hiilidioksidin aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Kun on ollut kylmiä ilmoja, on julistettu ettei saa sekoittaa ilmastoa ja säätä. Nyt kun on kerrottu lämpimistä säistä, ne ovatkin seurausta ilmastosta. Kun Suomessa hytistiin kuukausi sitten kylmässä, sillä ei ollutkaan mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Päivä oli tyypillinen Ylen propagandapäivä. Tuota toistetaan päivästä toiseen. Göbbelsin ohjeen mukaan valhe muuttuu todeksi, kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan.

YLE valehtelee tai kuten sen uusi lempinimi kertoo VALE ylehtelee.
 
Katson edelleen YLEä. Avara luonto ja Prisma (pl. ravitsemukseen ja ilmastoon liittyvät) ovat yleensä laadukasta ohjelmaa. Kuukaudessa tulee YLEn kanavia seurattua n. 5 tuntia.

https://www.facebook.com/olli.pusa?...B690nCLP5Ud9BLaWzHbP9OnTiKAt5nJ9Jc8Mw&fref=nf

Ja tätä samaa paskaa toistetaan päivittäin useita kertoja, koko vitun ajan. Yle on ihan käsittämätöntä paskaa ja ketään ei kiinnosta.

Lammaskansa saa mitä ansaitsee.
 
Ja tätä samaa paskaa toistetaan päivittäin useita kertoja, koko vitun ajan. Yle on ihan käsittämätöntä paskaa ja ketään ei kiinnosta.

Lammaskansa saa mitä ansaitsee.

Niin toistetaan. Mutta yksi asia on paremmin kuin ennen.

Vielä 15 vuotta sitten ei keskutelussa ollut olemassa asiaa nimeltä vaihtoehto. Nykyään on. Josta osittain kiitos tämänkin palstan pitäjille.

On ehkä totta, että lammaskansa saa mitä ansaitsee, mutta nykyään on myös vaihtoehtoja.

Se, että kukin valitsee mitä haluaa kuulla on vapautta. Oltakoon viestistä mitä mieltä hyvänsä.

Tässä mielessä asiat ovat paremmin kuin 20v sitten.

Tämä puhtaasti omana kantanani.
 
Tiistaina kuuntelin ratikassa sivukorvalla matkalla kohti Kalliota, kun kolmen nuoren naisen(20v+-2v) ryhmä keskusteli päivän polttavista aiheista..kuten suomalainen fasismi...kyllä hiljaiseksi vetää..
Näille pitää ehdottaa liittymistä uuteen puolueeseen, Suomalaiseen Fasistiseen Rintamaan -SFR:ään.
Tarjolla olisi lukuisia paikkoja nuorille neidoille omassa organisaatiossa BDM:n tyyliin kasvatettaviksi nöyriksi ja antaviksi uuden sukupolven synnyttäjiksi... :devilish:

 
Tiistaina kuuntelin ratikassa sivukorvalla matkalla kohti Kalliota, kun kolmen nuoren naisen(20v+-2v) ryhmä keskusteli päivän polttavista aiheista..kuten suomalainen fasismi...kyllä hiljaiseksi vetää..

Päästäkää minut pois Kalliosta
Viekää vaikka maalle, kalliolle kukkulalle
Päästäkää minut pois Kalliosta
Kurvista pääsis keskustaan
Sieltä takaisin pohjolaan
 
Päästäkää minut pois Kalliosta
Viekää vaikka maalle, kalliolle kukkulalle
Päästäkää minut pois Kalliosta
Kurvista pääsis keskustaan
Sieltä takaisin pohjolaan
Kännykällä katselin hyviä ruokapaikkoja ja eteen tuli Juttutupa...ruoka oli kyllä hyvää, mutta meinasi hieman tökkiä "Vallankumouspöytä" ihquine kuvineen..
 
Siltasaaressa Juttutuvassa on vallankumouspöytä, jossa kerrotaan Leninin puineen nurkkapöydässä vallankumousjuonia vuonna 1908. HS:n juttu kertoo, että tarina on puutaheinää, sillä Lenin poistui Suomesta jo vuotta ennen kuin Juttutupa avattiin.

 
Siltasaaressa Juttutuvassa on vallankumouspöytä, jossa kerrotaan Leninin puineen nurkkapöydässä vallankumousjuonia vuonna 1908. HS:n juttu kertoo, että tarina on puutaheinää, sillä Lenin poistui Suomesta jo vuotta ennen kuin Juttutupa avattiin.

Olihan Lenin Suomessa myös 1917. Asui välillä Juttutuvan lähellä:
 
Niin toistetaan. Mutta yksi asia on paremmin kuin ennen.

Vielä 15 vuotta sitten ei keskutelussa ollut olemassa asiaa nimeltä vaihtoehto. Nykyään on. Josta osittain kiitos tämänkin palstan pitäjille.

On ehkä totta, että lammaskansa saa mitä ansaitsee, mutta nykyään on myös vaihtoehtoja.

Se, että kukin valitsee mitä haluaa kuulla on vapautta. Oltakoon viestistä mitä mieltä hyvänsä.

Tässä mielessä asiat ovat paremmin kuin 20v sitten.

Tämä puhtaasti omana kantanani.
Tämä lienee Neuvostoliiton vaikutuksia, että Suomessa on kommareilla ja nykyisin viherkommareilla karkea yliedustus kaikessa mediassa. Neuvostoliitto pyrki mädättämään länsivaltioita sisältä päin vaikuttamalla tiedonvälitykseen, oikeuslaitokseen ja koulutukseen. Tästä meillä on jäänteenä edelleenkin viherstalinistiset toimittajat, viherstalinistinen toimittajakoulutus, Demla ja rajoitukset sananvapaudessa. Mielestäni Suomessa tarvittaisiin jonkinlainen purkuoperaatio näille Neuvostoliiton ja kommunismin jätteille.
 
onko missään muualla maata jossa valtiojohtoinen media on lähtenyt noin kovasti öyhkäämään "ilmastomuutoksesta"? Joka ikinen päivä otsikko tai pari.

Ja metsät, syötetään pakolla "suojelua" ja ohjaillaan mielipiteitä jatkuvaan kasvatukseen päin,
sekä syyllistetään maanviljelijöitä liiallisesta lannoittamisesta.

Taitaa olla sellainen tulevaisuus edessä että metsät museoidaan, peltoja ei enää raivata - ei yhtään - ja käy vielä sekin että tuotanto eläinten lantaa ajetaan kuorma autoilla "jätteenkäsittelyyn" 100km päähän. Tulevaisuus: omille pelloille ei saa levittää- ei ainakaan jos peltos ovat turvemailla.

HULLUT.
 
Taitaa olla sellainen tulevaisuus edessä että metsät museoidaan, peltoja ei enää raivata - ei yhtään - ja käy vielä sekin että tuotanto eläinten lantaa ajetaan kuorma autoilla "jätteenkäsittelyyn" 100km päähän. Tulevaisuus: omille pelloille ei saa levittää- ei ainakaan jos peltos ovat turvemailla.

Lanta olisi erinomaista raaka-ainetta biokaasureaktoriin. Ei tarvitse ajaa 100 km päähän, kun tilakokoluokan reaktorit ovat jo nyt todellisuutta esmes Ruotsissa.

Sieltä tulee sitten ilmaista biokaasua, jolla lämpenee tupa, kulkee auto ja jos vielä riittää kaasua niin eikun vaan moottori pyörittämään generaattoria. Veroja siinä on tasan 0 €, eikä ole pää öljyntuottajien lieassa.

Jotenkin käsittämätöntä miten Suomea ei ole saatu biokaasubuumiin mukaan kun siinä on hyvin hyvin vähän haittapuolia. Valtion verokertymän pieneminen on niitä ainoita haittoja ja sekin riippuu katsojasta.
 
Back
Top