Yleistä keskustelua Ylestä

Jos valtion omistamalla yleisradiolla on jokin tehtävä, niin se on poikkeusolojen viestintä. Jos noin 500 miljoonalla eurolla vuosittain operoiva Suomen valtion omistama viestintäyhtiö ei olisi varautunut poikkeusolojen viestintään, niin se olisi kyllä eräänlainen ahaa -elämys.

Yle: Toimittaja ja kirjailija Leif Salmén on kuollut
KOTIMAA Turun Sanomat 16:27 0

Toimittaja ja kirjailija Leif Salmén on kuollut, kertoo Yle verkkosivuillaan. Hän oli kuollessaan 67-vuotias. Kuoleman vahvisti Svenska Ylelle Salménin omainen.
Tiukkana poliitikkojen tenttaajana tunnettu Salmén työskenteli Ylessä 1970- ja 1980-luvuilla.
Suomenruotsalainen toimittaja tunnettiin myös palkittuna kirjailijana, jonka tuotannossa on niin runoja, novelleja kuin esseitäkin. Hän sai uransa aikana muun muassa Topelius-palkinnon, Tollanderin palkinnon ja Eino Leino -palkinnon.

Leif Salménista tuli sitten lopulta entinen stalinisti.
 
Yle aloittaa ensi vuonna Lasten uutiset. Myös nuorille suunnattua uutis- ja ajankohtaistuotantoa lisätään.

Hmm, mielenkiintoista nähdä millaista verovaroin kustannettua aivopesua uutiset tulevat olemaan. Kuinka paksulla siveltimellä väritetään ilmastonmuutoksesta uutisoidessa. Entä ovatko kohdeyleisöä kaikki tytöt ja pojat, vai saako tätä vanhanaikaista luokittelua enää käyttää? Entä miten säännöllistä monikulttuurin pakkosyöttöä ohjelmissa nähdään, jne.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tää on YLE:n etusivulla? "KOKO KAUPUNKI HAISEE KUIN RUUMISHUONE"?

Moka vaiko tarkoituksella? Peskää nyt perkele kätenne? Eihän YLE mikään iltalehti ole?
Toisaalta se on nähtävästi fakta että haisee kuin ruumishuone.

Otsikko on kuitenkin räväkkä.
 
Hurtta & Stara ohjelmasta tuttu kuvataiteilija...
 
Näköjään YLE;n mielestä pätevöittää olemaan tuottaja.

Rakel Liekillä ei ole journalistista koulutusta. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi 2001 Pohjois-Karjalan AMK:sta, pääaineenaan maalaus. Tätä taustaa vasten on erikoista, että Yle on antanut Liekin käsiin poikkeuksellisen paljon mediavaltaa.

Liekillä on näpeissään huomattavasti enemmän kirjoittajia ja mediavaltaa kuin keskimääräisellä suomalaisella päätoimittajalla.

Hän toimii tuottajana Ylen kolumnien verkkoalustalla, ja hän pyörittää kahta eri kirjoittajarinkiä, joissa on pitkälti yli 50 kirjoittajaa. Osa kirjoittajista on Ylen ulkopuolisia – he tekevät kolumneja. Osa kirjoittajista on Ylen omia työntekijöitä – he puolestaan tekevät blogeja.

Rakel Liekki päättää koko tämän suuren joukon kirjoituksista. Hän sanelee koko tälle ihmisjoukolle, mitä nämä saavat kirjoittaa ja mitä eivät.
 
Back
Top