Äänestys Zapad 2017

Jos Venäjä käyttää sotilasvoimiaan Zapadin aikana, niin mikä on mielestäsi todennäköisin kohde?

  • Valko-Venäjä

  • Ukraina

  • Baltian maat

  • Ruotsi

  • Suomi

  • Puola

Tulokset ovat nähtävillä vasta äänestyksen jälkeen.
Tämä on hiukan kuin mielikuvaharjoittelua kuitenkaan koskaan pääsemättä noihin pikkuhousuihin. Toki rohkeuden lisääntyessä tai vastapuolen empiessä saattaa operaatiot edetä pidemmälle. Samaten kun tarve on saada joka harjoituksesta hieman edellistä enemmän. Mutta ei siis vielä aivan perille asti.

Näin on minunkin mietteet! Maskirovkaan kuuluu yllätys, ei se että Eurooppa spekuloi Venäjän hyökkäysaikeilla jo 6 kk aikaisemmin. Mutta kun vielä sama kuvio pari kolme kertaa toistetaan, voi joskus koittaa päivä, että joukoilla onkin kovat piipussa ja ne todella rynnistää yli rajojen...
 
Sitä voikin spekuloida löytyykö Valko-Venäjältä puolustustahtoa Venäjää vastaan. Neljännesvuosisadan itsenäisyys on kuitenkin pitkä aika itä-eurooppalaisessa valtiossa.
 
Mutta toisaalta - joskus asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävät. Esimerkiksi Georgian sotaa edeltänyt Venäjän harjoitus, josta joukkoja ei sitten kotiutettukaan, oli aivan ilmeinen mobilisaatio (ja olin kuitenkin vain mistään tietämätön teini silloin, ja se näytti siitäkin huolimatta aivan sodan valmistelulta), ja Moskovan virittämä ansa, johon Saakashvili astui, oli hyvin yksinkertainen provokaatio "kapinallisia" (jotka olivat todellisuudessa VDV:n sopimussotilaita) käyttäen. Ja silti länsimaiden ja etenkin Georgian tiedustelua vietiin 6-0 ja harhautettiin maailma pitämään sitä Georgian ylilyöntinä osseettikapinallisia kohtaan johon Venäjä "vain reagoi".
 
Todennäköisesti Zapad on pullisteluharjoitus mutta tehokkaana sivutuotteena on Kiovan painostaminen. Kyllä meillä Suomessakin on tuntosarvet normaalia herkemmällä ja varmasti tehdään pienimuotoisia valmiusharjoituksia Maavoimien TOSU:n ulkopuolelta.
 
Mutta toisaalta - joskus asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävät. Esimerkiksi Georgian sotaa edeltänyt Venäjän harjoitus, josta joukkoja ei sitten kotiutettukaan, oli aivan ilmeinen mobilisaatio (ja olin kuitenkin vain mistään tietämätön teini silloin, ja se näytti siitäkin huolimatta aivan sodan valmistelulta), ja Moskovan virittämä ansa, johon Saakashvili astui, oli hyvin yksinkertainen provokaatio "kapinallisia" (jotka olivat todellisuudessa VDV:n sopimussotilaita) käyttäen. Ja silti länsimaiden ja etenkin Georgian tiedustelua vietiin 6-0 ja harhautettiin maailma pitämään sitä Georgian ylilyöntinä osseettikapinallisia kohtaan johon Venäjä "vain reagoi".
Tämä on loputon spekulointi siitä milloin on huudettu tarpeeksi montaa kertaa että susi tulee, ja milloin Venäjä on riittävän monta kertaa katsonut päältä, kuinka Länsi on jättänyt reagoimatta. Ja se juuri on tämän strategian hienous. Mietitäänpä montako kertaa olemme olleet varmoja Itä-Ukrainassa, että nyt ne tulee. Eivätkä ole tulleet.
Minä olen varma, että ne tulevat jossain päin. Putinilla alkaa olla pelimerkit käytetty sen suhteen, että loputtomilla harjoituksilla kyllästetään Lännen tiedustelua, poliitikkoja ja mediaa.
Väline on jo treenattu kyllin hyväksi. Sitä täytyy nyt käyttää, tai menettää se. Jos ei tässä Zapadissa, niin lähiaikoina. Kotirintama alkaa näet pettää.
 
http://belarusdigest.com/story/bela...n-both-russia-and-west-mission-possible-29875

Mielenkiintoista analyysiä Valko-Venäjästä. Maa pelaa monimutkaista peliä, jossa se on jonkinlainen liittolainen Venäjälle mutta on kuitenkin täysin haluton olemaan mikään hyökkäysalusta tai kumppani missään seikkailussa Ukrainaa, saati Länttä vastaan. Venäjää vastaan kynnyksennostona kiristetään Venäjältä venäläistä kalustoa alehintaan ja ollaan muuten valmiita ostamaan vastaavaa vaikka Kiinasta. Rahaa ei tosin paljoa ole. Samalla pidetään ovi auki Länteen tekemällä yhteistyötä mm. USAn kanssa ja ollaan myös passiivisia liittolaisia Ukrainan kanssa, kun nähdään se hieman samanlaisena Venäjän painostamana valtiona.

Suomesta on puhunut TPkin aidalla istujana, mutta todellinen aidalla istuja selvästi länsileiriin kuuluvan Suomen sijaan on Valko-Venäjä, joka on siellä aidan itäpuolella mutta tekee eräänlaista hidasta isäkapinaa Venäjää vastaan.
 
Äänestin Suomea, koska meillä on sama raideleveys. Eikä Valko-Venäjä ole lähentynyt Natoa kuten Ruotsi. Suomi on vaan välissä tässä nyt. 3500 vaunua jää Tornio-Kolari linjalle ja 600 etelä-Suomeen
 
Sitä voikin spekuloida löytyykö Valko-Venäjältä puolustustahtoa Venäjää vastaan. Neljännesvuosisadan itsenäisyys on kuitenkin pitkä aika itä-eurooppalaisessa valtiossa.

Mielenkiintoinen kysymys. Itse uskon että tahdosta ei ole puutetta, valkovenäläiset ovat oma etninen ryhmänsä, noin suomalaisten kokoinen porukka (maailmassa on n. 9 miljoonaa etnistä valkovenäläistä ja n. 7 miljoonaa etnistä suomalaista), nimenomaan Lukashenko on kai ollut se Putinin takuumies maan pitämisessä Venäjän etuvartiona. Kansa siis käsittääkseni pitää venäläisiä ihan ulkopuolisena porukkana, olkoonkin sidokset vahvoja. Valkovenäläisiä muuten asuu enemmän USAssa kuin Venäjällä.

Mutta onko puolustukseen valmiutta muuten? Ukraina on kuorensa alla yllättävän militantti maa ja kansa, siellä on löytynyt venäläisten soluttamista rakenteista huolimatta yllättävän paljon tiukkaa asennetta ja huikeaa rohkeutta joka paikoin lähentelee "tyhmänrohkeutta". Ryssälle on pantu kova kovaa vastaan, mikä on myös meidän turvallisuuden kannalta hyvä asia. Ukrainassa on myös iso osa siitä aseteollisuudesta mikä on mielletty venäläiseksi, ja se on kaiketi toipunut aika hyvin, ehkä alihankkijat menettänyttä venäläistä kollegaansa paremmin? Valko-Venäjän tilanteesta ei mitään tietoa, ilmeisesti asevoimien kalusto pääasiassa modernisoimatonta Neuvostoaikaista paremman pään kamaa eikä merkittävää teollisuutta kotimaassa. Itse uskon että Lukashenko on jo 2014 laittanut kaikessa hiljaisuudessa remonttiporukat siilojen sisältöä kunnostamaan ja uskon että uhkaus tappaa jokainen maahan tuleva "vihreä mies" on todellinen, mutta voi se olla bluffiakin.

Uskon että valkovenäjän kansa tappelee kyllä, mutta onko sillä siihen rahkeita esim. kalustollisesti ja onko sen poliittinen johto oikeasti tällaisen tiukan linjan takana? On yksi asia taistella alakynnessä, toinen asia tulla teurastetuksi ilman minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.
 
Ei Venäjän Suomeen hyökätessä tarvisi koko maata vallata. Pieni pala itä-suomea esim Haminaan asti ja muutamia strategisia ulkosaaria.

Tämän jälkeen pystyyn jäätynyt Konflikti ja kiristysmomentti on valmis.

Käsittääkseni Venäjä harjoitellut kovasti jokien ylityksiä, niitä ei paljoa ole Valko-Venäjällä.

Meillä olisi täysityö saada ukkoja riviin tuossa konfliktissa
 
Tuo Valko-Venäjän iskukyky länttä vastaanhan on ollut Venäjä vs Valko-Venäjä-akselin vuosia kestäneen keskinäisen nahistelun aihe. Venäjä pitää Valko-Venäjän aseellisia kykyjä hyvin puutteellisina, jonka vuoksi Venäjä mm. lennätti vuonna 2014 viisi sotilaskonetta Baranovytsin kentälle. Lisäksi vuodettujen tietojen perusteella Venäjä halusi myös oma tukikohdan Minskin kaakkoispuolelle Borbruiskiin - jota vastaan muuten Lukasenka tappeli niin paljon kun pystyi - mutta lopulta yhteisymmärrys saavutettiin yhteisen ilmatorjuntajärjestelmän ja jokusen modernin venäläisen lentokoneen toimittamisella Valko-Venäjän asevoimille ja näiden lisäksi Borbruiskan tukikohdan sijasta venäläiset alkoivat rakentamaan moottoroidun prikaatin tukikohtaa Klintsyyn Venäjän puolelle rajaa.

Itse uskon myös että Valko-Venäjän kansa tulisi tappelemaan itsenäisyytensä puolesta, mutta ei Lukasenkan puolesta. Käytännössä arvaisin siis että käy tuossa joko aseettomassa tai aseellisessa mittelössä Venäjän kanssa ihan miten vaan, niin Lukasenka joutuu joka tapauksessa lähtemään valtaistuimeltaan.

Valko-Venäjän tärkeydessä Venäjälle pitää myös muistaa mahdollisten isompien mittelöiden alkaessa se että Kaliningradista Valko-Venäjälle on vain jokusen kymmenen kilometrin matka maitse. Venäjälle tämä Suwalkin kapeikoksi kutsuttu maayhteys on tärkeä isommassa mittelössä niin huoltoyhteydellisesti, kuin myös sen vuoksi että sitä kautta kulkee Baltian maiden puolustuksen ainoa maayhteys muihin NATO-maihin.
 
Valkovenäjällä on mahdollisuus muuttua ikäväksi rasitteesi Venäjälle sissisodan muodossa. Ukrainasta ja Georgiasta alkanut patriotismi ja vapauden kaipuu tuntuu varmasti myös Valkovenäjällä. Ihme olisi jos ei kansa kapinoisi.
 
Venäjälle tämä Suwalkin kapeikoksi kutsuttu maayhteys on tärkeä isommassa mittelössä niin huoltoyhteydellisesti,
Tämä näyttäisi näin maallikon silmin hyvin mielenkiintoiselta palaselta yhdistää Kaliningrad Venäjään VV:n kautta. Koskemalla Puolaan hieman tulisi myös koeponnistettua sitä miten kansainvälinen yhteisö reagoi.
Perusteeksi sopisi varmaankin a) Venäjä näkee Naton vallanneen Itämenren ja turvaa vastineeksi maayhteyden b) suojaa jo olevia yhteyksiään .....jne.... mikä tahansa mikä tietenkin on muiden syy ja siksi on pakko toimia lohkaisemalla pala Puolasta. Kovaa peliä olisi mutta kyllä sillä pokka pitää nimenomaan kovassa pelissä.

kuin myös sen vuoksi että sitä kautta kulkee Baltian maiden puolustuksen ainoa maayhteys muihin NATO-maihin.
Tämäkin tulisi kaupanpäälle vaikka ns. muuta tavoitteli. Kannattava hanke kokonaisuudessaan.

.
 
Valkovenäjällä on mahdollisuus muuttua ikäväksi rasitteesi Venäjälle sissisodan muodossa. Ukrainasta ja Georgiasta alkanut patriotismi ja vapauden kaipuu tuntuu varmasti myös Valkovenäjällä. Ihme olisi jos ei kansa kapinoisi.

Ukraina ja Puola vähintään yllyttäisivät ainakin jonkinlaista vastarintaa. Kyseessä on myös varsin iso valtio, joten sen kurissa pitämiseen tarvitaan huomattava määrä joukkoja, jos paikallinen väkivaltakoneisto ei ole käytettävissä. Ja kaikille noille pitäisi maksaa palkat, mikä saattaisi tuottaa moskovalle ongelmia. Ja samalla kai pitäisi saada aikaan sotajoukko, joka siinä ohessa hyökkää Ukrainaan. Voipi olla, että ei onnistu naapurilta.
 
Ei Venäjän Suomeen hyökätessä tarvisi koko maata vallata. Pieni pala itä-suomea esim Haminaan asti ja muutamia strategisia ulkosaaria.

Tämän jälkeen pystyyn jäätynyt Konflikti ja kiristysmomentti on valmis.

Käsittääkseni Venäjä harjoitellut kovasti jokien ylityksiä, niitä ei paljoa ole Valko-Venäjällä.

Meillä olisi täysityö saada ukkoja riviin tuossa konfliktissa

Samaa mieltä jäätyneistä konflikteista, Venäjällä alkaa olla kohtuullinen rutiini niiden kanssa puljaamisessa. Suhteellisen pieni riski saada sellainen aikaiseksi, etenkin yllätysmomentin huomioiden, ja helppo naamioida erilaisia "ei-virallisia" joukkoja niitä tekemään ja puolustamaan.

Jokien ylitys ja sen harjoittelu kai sinällään on ollut Venäjän mekaanisten joukkojen vakiokauraa jo Varsovan liiton ammoisilta ajoilta.
 
Äänestän Ukrainaa. Miksikö? Kriisi käynnissä. Zapad harjoitusjoukot muuttuvat yhdessä yössä rauhanturvaajiksi rajalla. Sitten kaasu pohjaan ja kohti Kiovaa "rauhaa turvaamaan".
 
Tämä näyttäisi näin maallikon silmin hyvin mielenkiintoiselta palaselta yhdistää Kaliningrad Venäjään VV:n kautta. Koskemalla Puolaan hieman tulisi myös koeponnistettua sitä miten kansainvälinen yhteisö reagoi.
Perusteeksi sopisi varmaankin a) Venäjä näkee Naton vallanneen Itämenren ja turvaa vastineeksi maayhteyden b) suojaa jo olevia yhteyksiään .....jne.... mikä tahansa mikä tietenkin on muiden syy ja siksi on pakko toimia lohkaisemalla pala Puolasta. Kovaa peliä olisi mutta kyllä sillä pokka pitää nimenomaan kovassa pelissä.

Tämäkin tulisi kaupanpäälle vaikka ns. muuta tavoitteli. Kannattava hanke kokonaisuudessaan.

.
Laukaisisi viidennen artiklan niin että paukkuu.
Ei en usko että ovat valmiita ottelemaan Natoa vastaan ainakaan suoraan.
 
Laukaisisi viidennen artiklan niin että paukkuu.
Ei en usko että ovat valmiita ottelemaan Natoa vastaan ainakaan suoraan.

Samaa mieltä, että maakaistaleiden rosvoaminen kahdelta Nato-maalta on sellainen juttu, ettei tule menemään läpi taloussanktioilla. Se olisi sodanjulistus ja suoran konfliktin hakemista, joka eskaloisi Ukrainan täyteen sotaan Naton alkaessa tukemaan Ukrainaa ja todennäköisesti loisi jonkinasteisen jos ei täysimittaisen konfliktin myös Itämerelle.
 
Pitkään jatkuva jäätynyt konflikti Suomen rajaseudulla olisi meille hankala pala, koska joutuisimme pitämään jatkuvasti reserviä rivissä esim. 30 000 maavoimien ukkoa puhumattakaan ilmavoimien hajauttamisesta ja se tulisi sikakalliiksi, jos jatkuisi vuosia. Mutta jos koko ajan on täysimittainen konflikti puhkeamassa, ei joukkoja voi kotiuttaa.
 
Back
Top