Herra tykkimies
Kersantti
P-51 mustangit Japanin yllä
Embedded media from this media site is no longer available
Ilmasota
- Viestiketjun aloittaja Ikarus
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
En nyt oikein tiedä kuuluisiko tämä ilmasota-termin alle, mutta laitetaan nyt.
Kesällä 1985 Itämerellä Neuvosto-Liettuan rannikon lähellä kansainvälisillä vesillä käytiin dramaattinen kahden hävittäjän välinen kohtaaminen. Kannattaa lukaista tuo liitetiedosto, jossa tarina on esitetty toisella kotimaisella.
Sunnuntaina 7.7.1985 Norrköpingin sijoitettu Bråvallan lennosto F 13 sai käskyn suorittaa meritiedustelulento SH 37 Viggenillä kaakkoiselle Itämerelle. Kohteena oli Varsovan liiton merisotaharjoitus kyseisellä merialueella. Tehtävän sai kapteeni Göran Larsson.
35 minuutin lennon jälkeen Larsson havaitsi neuvostoliittolaiset sotalaivat Liettuan rannikon lähellä. Ja saman tien hän sai seuraa kahdesta tunnistuslennolla olleesta Su-15 Flagon -torjuntahävittäjästä. Venäläispari pysyi kiinni aseistamattoman Viggenin siivellä kuin täi tervassa. Larsson sai otettua käsikamerallaan myös kuvia venäläiskoneista. Polttoaineen alkaessa vähentyä palasi kapteeni Larsson kotitukikohtaan tankille ja tämän jälkeen hän starttasi uudelleen alueelle.
Nyt ruotsalainen taistelunjohtaja varoitti Viggeniä kahdesta lähestyvästä Su-15:sta. Ruotsalaiskone yritti päästä neuvostoalusten lähelle, mutta venäläishävittäjät ryhtyivät aggressiivisiksi. Venäläiset olivat aseistettuja mm. lämpöhakuisilla ohjuksilla. Larsson aloitti itse aggrressiiviset väistöliikkeet ja matalalla Viggen osoittautui ketterämmäksi kuin Su-15.
Ruotsalaispilotti vetäisi puolivaakakierteen pinnoissa ja toinen venäläisistä ilmeisesti yritti seurata perässä, kohtalokkain seurauksin. Su-15 ajoi tonttiin. Venäläispilotilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä hengissä. Larsson katsoi hetimiten parhaimmaksi keskeyttää tehtävä ja palata takaisin Bråvallaan. Hän ilmoitti radiolla myös omalle taistelunjohdolle tilanteesta. Gotlantia kohti lentävä Viggen-pilotti kuitenkin huomasi toisen Su-15:sta noin viisi kilometriä perässään. Oli selvää, että venäläinen oli lähtenyt takaa-ajoon.
Kapteeni Larsson työnsi kaasun jälkipoltolle ja lisäsi nopeutta 1,1 machiin. Hän myös lensi parhaansa mukaan aivan pinnoissa. Viggenin tutkavaroitin alkoi huutaa täysillä kun Su-15 otti tutkalukituksen. Saattoi hyvinkin olla niin, että kaverinsa kuolemasta tuohtunut venäläislentäjä olisi hyvinkin voinut yrittää ampua Viggenin alas. Larsson sai kuitenkin tukea paikalle nopeasti hälytetyiltä ruotsalaishävittäjiltä ja altavastaajaksi joutunut venäläinen keskeytti takaa-ajon.
Nämä koneyksilöt eivät liity tapaukseen.
Kesällä 1985 Itämerellä Neuvosto-Liettuan rannikon lähellä kansainvälisillä vesillä käytiin dramaattinen kahden hävittäjän välinen kohtaaminen. Kannattaa lukaista tuo liitetiedosto, jossa tarina on esitetty toisella kotimaisella.
Sunnuntaina 7.7.1985 Norrköpingin sijoitettu Bråvallan lennosto F 13 sai käskyn suorittaa meritiedustelulento SH 37 Viggenillä kaakkoiselle Itämerelle. Kohteena oli Varsovan liiton merisotaharjoitus kyseisellä merialueella. Tehtävän sai kapteeni Göran Larsson.
35 minuutin lennon jälkeen Larsson havaitsi neuvostoliittolaiset sotalaivat Liettuan rannikon lähellä. Ja saman tien hän sai seuraa kahdesta tunnistuslennolla olleesta Su-15 Flagon -torjuntahävittäjästä. Venäläispari pysyi kiinni aseistamattoman Viggenin siivellä kuin täi tervassa. Larsson sai otettua käsikamerallaan myös kuvia venäläiskoneista. Polttoaineen alkaessa vähentyä palasi kapteeni Larsson kotitukikohtaan tankille ja tämän jälkeen hän starttasi uudelleen alueelle.
Nyt ruotsalainen taistelunjohtaja varoitti Viggeniä kahdesta lähestyvästä Su-15:sta. Ruotsalaiskone yritti päästä neuvostoalusten lähelle, mutta venäläishävittäjät ryhtyivät aggressiivisiksi. Venäläiset olivat aseistettuja mm. lämpöhakuisilla ohjuksilla. Larsson aloitti itse aggrressiiviset väistöliikkeet ja matalalla Viggen osoittautui ketterämmäksi kuin Su-15.
Ruotsalaispilotti vetäisi puolivaakakierteen pinnoissa ja toinen venäläisistä ilmeisesti yritti seurata perässä, kohtalokkain seurauksin. Su-15 ajoi tonttiin. Venäläispilotilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä hengissä. Larsson katsoi hetimiten parhaimmaksi keskeyttää tehtävä ja palata takaisin Bråvallaan. Hän ilmoitti radiolla myös omalle taistelunjohdolle tilanteesta. Gotlantia kohti lentävä Viggen-pilotti kuitenkin huomasi toisen Su-15:sta noin viisi kilometriä perässään. Oli selvää, että venäläinen oli lähtenyt takaa-ajoon.
Kapteeni Larsson työnsi kaasun jälkipoltolle ja lisäsi nopeutta 1,1 machiin. Hän myös lensi parhaansa mukaan aivan pinnoissa. Viggenin tutkavaroitin alkoi huutaa täysillä kun Su-15 otti tutkalukituksen. Saattoi hyvinkin olla niin, että kaverinsa kuolemasta tuohtunut venäläislentäjä olisi hyvinkin voinut yrittää ampua Viggenin alas. Larsson sai kuitenkin tukea paikalle nopeasti hälytetyiltä ruotsalaishävittäjiltä ja altavastaajaksi joutunut venäläinen keskeytti takaa-ajon.
Nämä koneyksilöt eivät liity tapaukseen.
JR49
Respected Leader
Isot on ollut resurssit briteillä, kun ovat teettäneet ihan pelkästään maalinhinaukseen varta vasten suunnitellun koneen. Miles Martinet. Näitä tehtiin 1.724 vuosien 1942 ja 1945 välillä.
Yksi vissiin säilyi romuna, ja sitä entisöidään pitkän kaavan kautta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Miles_Martinet
Yksi vissiin säilyi romuna, ja sitä entisöidään pitkän kaavan kautta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Miles_Martinet
tulikomento
Supreme Leader
Isot on ollut resurssit briteillä, kun ovat teettäneet ihan pelkästään maalinhinaukseen varta vasten suunnitellun koneen. Miles Martinet. Näitä tehtiin 1.724 vuosien 1942 ja 1945 välillä.
Yksi vissiin säilyi romuna, ja sitä entisöidään pitkän kaavan kautta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Miles_Martinet
Tässä myös eräs engelsmannien aivopieruista. Blackburn Roc.
Suunniteltiin alkujaan laivastolle tukialushävittäjäksi. Kaikkiaan 136 konetta valmistettiin. Muistutti melko lailla Boulton Paul Defiantia. Hidas kuin mikä ja kk-torni takana. Kelpasi briteillä lähinnä vain maalinhinauskoneeksi. Talvisodan kalustopulassa Suomikin erehtyi hankkimaan näitä 20 kappaletta. Tosin yksikään kone ei tänne meille saakka ehtinyt. Ilmavoimat tuskin tässä kovin suurta menetystä kärsivät.
Ikarus
Respected Leader
http://blogivirta.fi/blogit/2929714-starfighter-eli-miten-lentokonetta-ei-tule-suunnitella
Kolumni Starfighteristä. Erich Hartmann kritisoi voimakkaasti konetta ja sen hankintaa. Rall oli taas eri linjoilla. Entisillä sotakavereilla meni tässä asiassa sukset ristiin. Rall muistelmissaan kertoo asiasta.
Hartman lensi sitten viimeiset vuotensa Bundesluftwaffessa kirjoituspöytää, mutta kun katsomme onnettomuustilastoja koneella, hän oli oikeassa.
Kolumni Starfighteristä. Erich Hartmann kritisoi voimakkaasti konetta ja sen hankintaa. Rall oli taas eri linjoilla. Entisillä sotakavereilla meni tässä asiassa sukset ristiin. Rall muistelmissaan kertoo asiasta.
Hartman lensi sitten viimeiset vuotensa Bundesluftwaffessa kirjoituspöytää, mutta kun katsomme onnettomuustilastoja koneella, hän oli oikeassa.
Tässä alkuperäinen blogaus, huomattavasti parempi ulkoasu. Mielenkiintoinen teksti, melkonen fiasko tuo Starfighter. Ulkonäkö on ainakin simplistisen tyylin ystäville sopiva.
"Nykypäivänä kaikki hävitäjälentokoneet suunnitellaan järjestään kaksimoottorisiksi."
tulikomento
Supreme Leader
Eikös se Luftwaffen 60-luvun "Starfighter-kriisi" johtunut ennen kaikkea koulutuksen puutteista eikä niinkään itse koneesta?
Keski-Euroopan säät kun ovat usein kaikkea muuta kuin USA:n eteläosien auringonpaistetta, jossa saksalaispilotteja koulutettiin. Sitten kun näitä Amerikan oppeja ruvettiin soveltamaan kotimaassa (lue: lennetään kovaa ja matalalla huonossa kelissä) ja puikoissa oli nuoria ja kokemattomia kuskeja, niin rumaa jälkeä syntyi.
Hartmann kylläkin kritisoi kovasti Starfighteria liian vaikeaksi koneeksi Länsi-Saksalle, mutta Rall taas puuttui käsittääkseni juuri koulutuksen epäkohtiin. Näiden korjausliikkeiden jälkeenhän onnettomuustilastot alkoivat muuttua kauniimpaan suuntaan.
http://www.joebaugher.com/usaf_fighters/f104_17.html
However, the high rate of crashes while in Luftwaffe service could be blamed more on the hazards of flying low-altitude missions at high speeds in the bad weather of Northern Europe than on any intrinsic flaw with the F-104G. Human error was probably the major cause of the majority of the accidents. The Starfighter required 38-45 hours of maintenance for every hour in the air, and many of the Luftwaffe ground crew personnel were conscripts who were probably too hastily trained.
In addition, German Starfighter pilots were only flying 13-15 hours a month, compared with the NATO average of about 20 hours. Another factor may have been the fact that the initial training of Luftwaffe aircrews took place in the USA rather than in Germany. The reason given for training Luftwaffe pilots in the USA rather than in Germany was that the clear air and good flying weather in the American Southwest was much more conducive to pilot training than was the often lousy weather of Northern Europe. However, one might fairly point out that were war to break out, the actual fighting would be done in the nasty weather of Europe rather than in the clear desert air of the American West. The sudden transition from the clear desert skies of Arizona to the winter skies of northern Europe may have been another factor in the rash of crashes.
Walter Wolfrum muuten pääsi 60-luvulla siviililentäjänä kepittämään Starfighteria ja kirjassaan toteaa, että kaikin puolin hyvä kone siinä roolissa mihin se oli suunniteltu, eli torjuntahävittäjä. Ei löytänyt koneen ominaisuuksista mitään vaarallista.
Ikarus
Respected Leader
Pakko olla kanssasi tällä kertaa eri mieltä, hyvä @tulikomento
Onnettomuustilastot muuttuivat siedettäviksi, kun käyttörajoituksia tuli riittävästi. Lennettiin hyvällä säällä ja pienellä kohtauskulmalla, vältettiin suurta kuormituskerrointa jne.
Saksalaisten lentäjien onneksi koneella ei koskaan jouduttu sotaan.
Rall, joka oli Starfighter miehiä alusta loppuun, ei muistelmissaan myöntänyt hankintaa virheeksi. Wolfrum, jonka entinen pidetty esimies Rall oli, ei muistelmissaan halunnut nolata Rall ia, vaan tyytyi toteamaan, että kone oli ihan jees. Tosiasia kuitenkin on, että jos hankinta olisi kohdistunut Mirage III:een, olisi moni Bundesluftwaffen sotilaslentäjä tällä hetkellä nautiskelemassa ansaituista eläkepäivistä, koiranputken lykkäämisen sijaan.
Mirage III oli aikansa parhaita hävittäjiä, Starfighter aikansa vaarallisin.
Minäkin, joka olen monenlaisella kangaspuurihvelillä tullut lentäneeksi, lähtisin erittäin varautuneissa tunnelmissa Starfigter lennolle, jos tälläinen tarjolle tulisi, takapenkkiläisenäkin Pahoin pelkään, etten lähtisi.
Blogista kopiotua tekstiä alla:
Ensimmäinen soraääni tuli Saksasta. Eikä sen vähempää kuin Erich Hartmannin suusta. Hartmann oli maailman eniten ilmavoittoja (352 kpl) saavuttanut hävittäjä-ässä, ja nyt Bundesluftwaffen eversti, jonka tehtävänä oli evaluoida uudet hävittäjäkoneet. Hän oli sitä mieltä, että Starfighter oli Saksan käyttöön kelvoton kone: liian arvaamaton, liian huono kaartamaan ja liian huono asekapasiteetti. Hän olisi halunnut ranskalaisia Mirageja Bundesluftwaffelle. Ikävä kyllä poliitikot olivat toista mieltä, ja Hartmann pakotettiin eläkkeelle. Kävi ilmi, että Hartmann oli ollut oikeassa. Konetyyppi sai pilottien suussa lempininmet Sargfighter ("ruumisarkkuhävittäjä"), Selbstmordrohr("itsemurhaputki"), Witwenmacher ("leskentekijä") ja Erdnagel("maakiila"). Siitä ei tykätty. Länsi-Saksan Bundesluftwaffella oli kaikenkaikkiaan 916 Starfighteriä, joista se menetti 298 kplonnettomuuksissa, jotka vaativat 110 lentäjän hengen. 177 pilottia pelastautui heittoistuimella, 8 heistä kahdesti. Saksalaisessa F-104G:ssä oli kokonaan uusittu Grundigin tutka ja kokonaan uusi Martin-Bakerin ylöspäin laukeava heittoistuin. Se poistui palveluskäytöstä Bundesluftwaffesta 1986.
Seuraava protesti tuli Japanista. Siellä lahjusskandaali maksoi pääministeri Kakuei Tanakan poliittisen uran. Japanissa on ollut pitkällinen itsemurhalentämisen perinne, ja vaikka sielläkään koneesta ei tykätty, sen kanssa tultiin toimeen kunnes se korvattiin F-15 Eagle -kalustolla.
Kanadassa koneesta ei pidetty yhtään sen enempää kuin Saksassakaan. Siellä kone sai lempinimet Zipper, Suicide TubeAluminum Coffin ja Lawn Dart. Noin 46% kanadalaisista Starfightereistä menetettiin onnettomuuksissa. Kamala luku! Meillä on tiedossamme Utin Mersukulma ja mistä nimi tulee; mutta kuinka monella kanadalaislentokentällä mahtaa olla Starfighter Corner?
Pakistan ei pärjännyt yhtään paremmin omien Starfighteriensä kanssa. Siellä koneella oli lempinimi Badmash ("P*skiainen") ja niillä otettiin mittaa intialaisista MiG-21:kkösistä. Tulos: Intia 6 - Pakistan 1 (ja sekin 1 oli Dassault Mysteré). Taiwan on ainoa maa, joka pääsi voiton puolelle omilla Starfightereillään: heillä tulos oli 2-1 Kiinan MiG-21:kösiä vastaan.
Ainoa maa, joka lopulta sai Starfighterin toimimaan, oli Italia. Siellä havaittiin, että koneeseen pitää tehdä liki 2000 muutosta ja modifikaatiota, jotta se toimisi. Italialainen versio vuodelta 1969 tunnetaan nimellä F-104S, Spaghetti, ja koneeseen uusittiin täysin uusi tutka ja sen ohjuskapasiteettia nostettiin kahdeksaan - se kykeni ottamaan nyt kuusi lämpöhakeutuvaa Sidewinderiä keskimatkoille ja kaksi tutkahakeutuvaa Sparrowia pitkille matkoille. Italia rakensi 256 Starfighteria, jotka saivat lempinimen Spillone, "hattuneula". Niistä menetettiin onnettomuuksissa 137. Mutta konetyyppi otettiin pois palveluskäytöstä vasta 2004 - se siis oli palvellut yhtäjaksoisesti liki 40 vuoden ajan Italian ilmavoimissa.
Onnettomuustilastot muuttuivat siedettäviksi, kun käyttörajoituksia tuli riittävästi. Lennettiin hyvällä säällä ja pienellä kohtauskulmalla, vältettiin suurta kuormituskerrointa jne.
Saksalaisten lentäjien onneksi koneella ei koskaan jouduttu sotaan.
Rall, joka oli Starfighter miehiä alusta loppuun, ei muistelmissaan myöntänyt hankintaa virheeksi. Wolfrum, jonka entinen pidetty esimies Rall oli, ei muistelmissaan halunnut nolata Rall ia, vaan tyytyi toteamaan, että kone oli ihan jees. Tosiasia kuitenkin on, että jos hankinta olisi kohdistunut Mirage III:een, olisi moni Bundesluftwaffen sotilaslentäjä tällä hetkellä nautiskelemassa ansaituista eläkepäivistä, koiranputken lykkäämisen sijaan.
Mirage III oli aikansa parhaita hävittäjiä, Starfighter aikansa vaarallisin.
Minäkin, joka olen monenlaisella kangaspuurihvelillä tullut lentäneeksi, lähtisin erittäin varautuneissa tunnelmissa Starfigter lennolle, jos tälläinen tarjolle tulisi, takapenkkiläisenäkin
Pahoin pelkään, etten lähtisi.Blogista kopiotua tekstiä alla:
Ensimmäinen soraääni tuli Saksasta. Eikä sen vähempää kuin Erich Hartmannin suusta. Hartmann oli maailman eniten ilmavoittoja (352 kpl) saavuttanut hävittäjä-ässä, ja nyt Bundesluftwaffen eversti, jonka tehtävänä oli evaluoida uudet hävittäjäkoneet. Hän oli sitä mieltä, että Starfighter oli Saksan käyttöön kelvoton kone: liian arvaamaton, liian huono kaartamaan ja liian huono asekapasiteetti. Hän olisi halunnut ranskalaisia Mirageja Bundesluftwaffelle. Ikävä kyllä poliitikot olivat toista mieltä, ja Hartmann pakotettiin eläkkeelle. Kävi ilmi, että Hartmann oli ollut oikeassa. Konetyyppi sai pilottien suussa lempininmet Sargfighter ("ruumisarkkuhävittäjä"), Selbstmordrohr("itsemurhaputki"), Witwenmacher ("leskentekijä") ja Erdnagel("maakiila"). Siitä ei tykätty. Länsi-Saksan Bundesluftwaffella oli kaikenkaikkiaan 916 Starfighteriä, joista se menetti 298 kplonnettomuuksissa, jotka vaativat 110 lentäjän hengen. 177 pilottia pelastautui heittoistuimella, 8 heistä kahdesti. Saksalaisessa F-104G:ssä oli kokonaan uusittu Grundigin tutka ja kokonaan uusi Martin-Bakerin ylöspäin laukeava heittoistuin. Se poistui palveluskäytöstä Bundesluftwaffesta 1986.
Seuraava protesti tuli Japanista. Siellä lahjusskandaali maksoi pääministeri Kakuei Tanakan poliittisen uran. Japanissa on ollut pitkällinen itsemurhalentämisen perinne, ja vaikka sielläkään koneesta ei tykätty, sen kanssa tultiin toimeen kunnes se korvattiin F-15 Eagle -kalustolla.
Kanadassa koneesta ei pidetty yhtään sen enempää kuin Saksassakaan. Siellä kone sai lempinimet Zipper, Suicide TubeAluminum Coffin ja Lawn Dart. Noin 46% kanadalaisista Starfightereistä menetettiin onnettomuuksissa. Kamala luku! Meillä on tiedossamme Utin Mersukulma ja mistä nimi tulee; mutta kuinka monella kanadalaislentokentällä mahtaa olla Starfighter Corner?
Pakistan ei pärjännyt yhtään paremmin omien Starfighteriensä kanssa. Siellä koneella oli lempinimi Badmash ("P*skiainen") ja niillä otettiin mittaa intialaisista MiG-21:kkösistä. Tulos: Intia 6 - Pakistan 1 (ja sekin 1 oli Dassault Mysteré). Taiwan on ainoa maa, joka pääsi voiton puolelle omilla Starfightereillään: heillä tulos oli 2-1 Kiinan MiG-21:kösiä vastaan.
Ainoa maa, joka lopulta sai Starfighterin toimimaan, oli Italia. Siellä havaittiin, että koneeseen pitää tehdä liki 2000 muutosta ja modifikaatiota, jotta se toimisi. Italialainen versio vuodelta 1969 tunnetaan nimellä F-104S, Spaghetti, ja koneeseen uusittiin täysin uusi tutka ja sen ohjuskapasiteettia nostettiin kahdeksaan - se kykeni ottamaan nyt kuusi lämpöhakeutuvaa Sidewinderiä keskimatkoille ja kaksi tutkahakeutuvaa Sparrowia pitkille matkoille. Italia rakensi 256 Starfighteria, jotka saivat lempinimen Spillone, "hattuneula". Niistä menetettiin onnettomuuksissa 137. Mutta konetyyppi otettiin pois palveluskäytöstä vasta 2004 - se siis oli palvellut yhtäjaksoisesti liki 40 vuoden ajan Italian ilmavoimissa.
tulikomento
Supreme Leader
Pakko olla kanssasi tällä kertaa eri mieltä, hyvä @tulikomento
Onnettomuustilastot muuttuivat siedettäviksi, kun käyttörajoituksia tuli riittävästi. Lennettiin hyvällä säällä ja pienellä kohtauskulmalla, vältettiin suurta kuormituskerrointa jne.
Saksalaisten lentäjien onneksi koneella ei koskaan jouduttu sotaan.
Rall, joka oli Starfighter miehiä alusta loppuun, ei muistelmissaan myöntänyt hankintaa virheeksi. Wolfrum, jonka entinen pidetty esimies Rall oli, ei muistelmissaan halunnut nolata Rall ia, vaan tyytyi toteamaan, että kone oli ihan jees. Tosiasia kuitenkin on, että jos hankinta olisi kohdistunut Mirage III:een, olisi moni Bundesluftwaffen sotilaslentäjä tällä hetkellä nautiskelemassa ansaituista eläkepäivistä, koiranputken lykkäämisen sijaan.
Mirage III oli aikansa parhaita hävittäjiä, Starfighter aikansa vaarallisin.
Minäkin, joka olen monenlaisella kangaspuurihvelillä tullut lentäneeksi, lähtisin erittäin varautuneissa tunnelmissa Starfigter lennolle, jos tälläinen tarjolle tulisi, takapenkkiläisenäkin
Blogista kopiotua tekstiä alla:
Ensimmäinen soraääni tuli Saksasta. Eikä sen vähempää kuin Erich Hartmannin suusta. Hartmann oli maailman eniten ilmavoittoja (352 kpl) saavuttanut hävittäjä-ässä, ja nyt Bundesluftwaffen eversti, jonka tehtävänä oli evaluoida uudet hävittäjäkoneet. Hän oli sitä mieltä, että Starfighter oli Saksan käyttöön kelvoton kone: liian arvaamaton, liian huono kaartamaan ja liian huono asekapasiteetti. Hän olisi halunnut ranskalaisia Mirageja Bundesluftwaffelle. Ikävä kyllä poliitikot olivat toista mieltä, ja Hartmann pakotettiin eläkkeelle. Kävi ilmi, että Hartmann oli ollut oikeassa. Konetyyppi sai pilottien suussa lempininmet Sargfighter ("ruumisarkkuhävittäjä"), Selbstmordrohr("itsemurhaputki"), Witwenmacher ("leskentekijä") ja Erdnagel("maakiila"). Siitä ei tykätty. Länsi-Saksan Bundesluftwaffella oli kaikenkaikkiaan 916 Starfighteriä, joista se menetti 298 kplonnettomuuksissa, jotka vaativat 110 lentäjän hengen. 177 pilottia pelastautui heittoistuimella, 8 heistä kahdesti. Saksalaisessa F-104G:ssä oli kokonaan uusittu Grundigin tutka ja kokonaan uusi Martin-Bakerin ylöspäin laukeava heittoistuin. Se poistui palveluskäytöstä Bundesluftwaffesta 1986.
Seuraava protesti tuli Japanista. Siellä lahjusskandaali maksoi pääministeri Kakuei Tanakan poliittisen uran. Japanissa on ollut pitkällinen itsemurhalentämisen perinne, ja vaikka sielläkään koneesta ei tykätty, sen kanssa tultiin toimeen kunnes se korvattiin F-15 Eagle -kalustolla.
Kanadassa koneesta ei pidetty yhtään sen enempää kuin Saksassakaan. Siellä kone sai lempinimet Zipper, Suicide TubeAluminum Coffin ja Lawn Dart. Noin 46% kanadalaisista Starfightereistä menetettiin onnettomuuksissa. Kamala luku! Meillä on tiedossamme Utin Mersukulma ja mistä nimi tulee; mutta kuinka monella kanadalaislentokentällä mahtaa olla Starfighter Corner?
Pakistan ei pärjännyt yhtään paremmin omien Starfighteriensä kanssa. Siellä koneella oli lempinimi Badmash ("P*skiainen") ja niillä otettiin mittaa intialaisista MiG-21:kkösistä. Tulos: Intia 6 - Pakistan 1 (ja sekin 1 oli Dassault Mysteré). Taiwan on ainoa maa, joka pääsi voiton puolelle omilla Starfightereillään: heillä tulos oli 2-1 Kiinan MiG-21:kösiä vastaan.
Ainoa maa, joka lopulta sai Starfighterin toimimaan, oli Italia. Siellä havaittiin, että koneeseen pitää tehdä liki 2000 muutosta ja modifikaatiota, jotta se toimisi. Italialainen versio vuodelta 1969 tunnetaan nimellä F-104S, Spaghetti, ja koneeseen uusittiin täysin uusi tutka ja sen ohjuskapasiteettia nostettiin kahdeksaan - se kykeni ottamaan nyt kuusi lämpöhakeutuvaa Sidewinderiä keskimatkoille ja kaksi tutkahakeutuvaa Sparrowia pitkille matkoille. Italia rakensi 256 Starfighteria, jotka saivat lempinimen Spillone, "hattuneula". Niistä menetettiin onnettomuuksissa 137. Mutta konetyyppi otettiin pois palveluskäytöstä vasta 2004 - se siis oli palvellut yhtäjaksoisesti liki 40 vuoden ajan Italian ilmavoimissa.
Taisi muuten Hartmannilta jäädä kenraalin natsat saamatta kun esitti kovaa julkista arvostelua. Muistelen, että joku vanha toveri totesikin tilanteesta, että "Bubi on mainio lentäjä mutta huono upseeri." Vaikka mitä ilmeisimmin lentorykmentti JG 71:n komentajana oli varmasti mies paikallaan. Starfighteriin oli vaan ladattu niin paljon kenraalien ja poliitikkojen arvovaltaa ja mainetta, että varmasti ihan asiallinenkin kritiikki koettiin kiusalliseksi.
Amerikkalaisen lentokonevalmistaja Lockheedin lahjukset eivät parantaneet tietenkään koneen mainetta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_bribery_scandals
Jos olen oikein tajunnut, niin saksalaisethan mielellään ryhtyivät käyttämään Starfighteria hävittäjäpommittajana sen sijaan, että olisivat pitäneet sen puhtaana torjuntahävittäjänä. Luftwaffen koneitahan oli korvamerkitty NATOn taktisten ydinpommien kuljetuslaveteiksi siinä tilanteessa, että WW3 olisi käynnistynyt.
https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_F-104_Starfighter#German_service
Kuvasin muuten tämän F-104:n Luftwaffen museossa keväällä 2013 Berliinin reissun yhteydessä
Tosiaan, Rallia ennen tilanteeseen tietysti puuttui jo ilmavoimien komentaja Johannes Steinhoff. On muuten tosiaan kumma, että Italia piti omia koneitaan palveluskäytössä niinkin kauan.
PS: Minä lähtisin ilman muuta F-104:n kyytiin jos vain pääsis
Tosin ykkösvaihtoehto olisi kylläkin kaksipaikkainen Draken Italialaisillahan oli edistyksellisin Starfighter-variantti, jolla oli kyky ampua Aspide-ohjuksia. Viimeinen italialaisten F-104S valmistui 1979, jolloin tyypin muut eurooppalaiset käyttäjät olivat jo hankkimassa F-16 -hävittäjiä (joilla tosin ei ollut alkuun kykyä ampua Sparrow-ohjusta!).
Täytyy sanoa, että Suomi on nyt päässyt aika hyvin ajoitettuun elinkaarisykliin hävittäjäkaluston kanssa.
Ikarus
Respected Leader
Barkhorn, Hartmann, Steinhoff and Rall, Bundesluftwaffe 1958.
Varmaa on, että Hartmannin esittämä kritiikki katkaisi hänen uransa. Tuli hypittyä ilmavoimissa esimiesten sekä poliitikkojen varpaille.
"Bubi" ei ollut suuri hävittäjäjohtaja kuten Rall tai Steinhoff. Ei ollut Krupinskikaan, mutta hänestä tuli Bundesluftwaffen kenraali. Osasi pitää suunsa kiinni urakehityksen kannalta oikeassa kohti. Hartmannin ura katkesi everstinä. Muistelen, että myös Barkhorn yleni kenraaliksi asti myöhemmin.
Myöhemmin evp. eversti Hartmann kirjotteli sanomalehdissä haastateltuna Starfigter- kriisin ollessa kuumimmillaan, kun koneita putoili kuin kärpäsiä ja lentäjiä kuoli. Kritiikiä lisää konehankinnasta.
Ilmavoimien komentajana silloin toiminutta Rallia tämä tuntui tympineen varsin voimakkaasti, näin on muistelmista helpostikin aistittavissa..
Walter Krupinski F-104:n ohjaamossa.
fulcrum
Greatest Leader
Starfighter oli oman aikansa eräs hypetetyimmistä hävittäjistä joten median vastareaktio runsaasiin onnettomuuksiin oli tietenkin selviö. Pitää kuitenkin muistaa että tuon ajan koneilla oli aivan järkyttävät onnettomuustilastot. Kylmän sodan aikana koneet suunniteltiin, valmistettiin ja otettiin palveluskäyttöön nopeasti. Turvakulttuurikaan ei ollut ihan nykypäivää. Nykypäivänä on vaikea ymmärtää miten nopeaa ilmailun kehitys tuohon aikaan oli: Starfighterin palvelusaikana Luftwaffessa oli lentäjiä joiden uran alussa kaksitasoinen Heinkel He-51 oli ollut hävittäjäteknologian huipentuma...
Wikistä poimittuja onnettomuustilastoja:
The Class A mishap rate (write off) of the F-104 in USAF service was 26.7 accidents per 100,000 flight hours as of June 1977,[66] (30.63 through the end of 2007[67]), the highest accident rate of any USAF Century Series fighter. By comparison, the rate of the Convair F-102 Delta Dagger was 14.2/100,000[66] (13.69 through 2007[67]), and the mishap rate for the North American F-100 Super Sabre was 16.25 accidents per 100,000 flight hours.[68]
Myös esimerkiksi Drakeneita putoili alkuvuosia kuin kärpäsiä. Ruotsin ilmavoimien onnettomuussaldo oli 15.5 konemenetystä per 100 000 lentotuntia.
Jos 50/60-luvun suihkuhävittäjämeininki kiinnostaa niin kannattaa lukea Joppe Karhusen kirja "Kiitävät Siivet" (1962).
Wikistä poimittuja onnettomuustilastoja:
The Class A mishap rate (write off) of the F-104 in USAF service was 26.7 accidents per 100,000 flight hours as of June 1977,[66] (30.63 through the end of 2007[67]), the highest accident rate of any USAF Century Series fighter. By comparison, the rate of the Convair F-102 Delta Dagger was 14.2/100,000[66] (13.69 through 2007[67]), and the mishap rate for the North American F-100 Super Sabre was 16.25 accidents per 100,000 flight hours.[68]
Myös esimerkiksi Drakeneita putoili alkuvuosia kuin kärpäsiä. Ruotsin ilmavoimien onnettomuussaldo oli 15.5 konemenetystä per 100 000 lentotuntia.
Jos 50/60-luvun suihkuhävittäjämeininki kiinnostaa niin kannattaa lukea Joppe Karhusen kirja "Kiitävät Siivet" (1962).
tulikomento
Supreme Leader
Tilastot meni DK:n kanssa jotenkin niin, että 1972-2000 välillä mitä tyyppi oli käytössä Suomessa, menehtyi vain yksi lentäjä. Ruotsissa vastaavasti sattui 135 tuhoon johtanutta onnettomuutta (siis niitä missä kone meni lunastuskuntoon). Suomen konemäärällä ja lentotuntimäärällä meillä olisi pitänyt tuhoutua kymmenen konetta.
Ikarus
Respected Leader
Laukkasen kirjasta Lentäjä Laukkanen poiminta:
Koelentueen hävittäjäevaluaatiossa kaartotaisteluvastustajana käytetty HW-305 "pudotti " Laukkasen ohjaamana kaartotaistelussa F-16 D:n ja Juha Grönmark Mirage 2000-5:n. Sivuvakaajaan maalattiin kaksi "ilmavoittomerkintää ".
Lento oli Hallin kentän päällä, F-16:n ohjaaja erehtyi kaartotaisteluun vaakatasossa kevyen ja ketterän Hawkin kanssa . Laukkanen pääsi ampuma-asemaan alta aikayksikön. Juttu oli nolo F-16:lle ja sen ohjaajalle. F-16:n tehtaan miehet halusivat lennon kentän päälle, jotta kaikki näkisivät, kuinka tehokas F-16 on.