1918 Vapaus tai kansalaissota

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Valde Sariolla oli puuliiketoimintaa Vienassa, se on totta ja se toimi ainakin tälle syynä hanskata ainakin Vienan Karjala Suomelle.
Luulen kuitenkin aattellista toimintaa tässä vahvasti väheksyttävän. Minä en ole niin kyyninen, etten uskoisi jonkun vilpittömästi uskovan kommunistiseen internationaliin tai herrarodun harjoittamaan kansalliseen sosialismiin.
Heimoretkeily rahoitettiin yksityisen pääoman turvin, pankit, ulkom. sijoittajat, ruotsalainen pääoma, puutavarateollisuus jne. tästä ei liene epäselvyyttä?

Ideologiat. Joo, ei ollut eka kerta maailmanhistoriassa, kun vapaaehtoiset, halvat ja kouluttamattomat -sotilaat- pantiin vetämään vankkureita. Eikä viimeinen. Jos Suomen tavoitteet olivat oikeasti noin korkealla, niin miksi tavoitteita pantiin täyttämään -tällaisia joukkoja-`? Nou. Halvalla kopaistiin jäätä muutamaan kertaan, luotiin painetta bolsuja vastaan ja riski oli pieni. Jos bolsuhallinto olisi kyykännyt, niin olisi ollut edes jonkinlaista läsnäoloa alueella, jota olisi sitten vahvistettu. Ja kun samalla saatiin sotahaluisimmat aktiiviseen toimintaan, hankkimaan kokemusta ja näkemystä, niin kaikki palikat olivat kasassa. Ja halavalla, kuten pitääkin. :cool:

En vähättele ideologioitten voimaa. Yleensä ideologioitten perässä kulkeneet ovat ainakin oppineet jotain ja saaneet kokemusta....ideologiasta.

Brittien interventiojoukot olivat siis täyttä punaista propagandaa? En tiedä, mutta interventiosta britit itse ainakin puhuivat. :cool: Se, että he tappeluttivat toisilla omia sotiaan, ei ole yllätys: sama toistui pitkin suurta imperiumia. Ainahan kulit ovat tapelleet brittien sotia pitkin maailmaa.
 
Brittien interventiojoukot olivat siis täyttä punaista propagandaa?
Jos punaisella tarkoitetaan bolshevikkeja, niin pitkälti kyllä, koska ne eivät tosiasiassa Uljanovin valtaa uhanneet, kuten eivät muutkaan entisen Venäjän keisarikunnan rajoille ilmestyneet imperialistiperkeleet.
Ne olivat tietysti toimivaa propagandaa akuutisti ja myöhemmin bolshevikkien kirjoittaman 'historian' selityksenä 'drakonisille' toimenpiteille (ylimääräinen komissio; virallinen punainen terrori; sotakommunismi jne.).

Heimoretkeily rahoitettiin yksityisen pääoman turvin, pankit, ulkom. sijoittajat, ruotsalainen pääoma, puutavarateollisuus jne. tästä ei liene epäselvyyttä?
Ei epäselvyyttä, mutta varakkuus ei tarkoita sitä etteikö toimijat olisi voineet olla aatteen miehiä.
Venäjän vallankumouksellisten kärkijoukkokin oli lähes pelkästään aatelista tai ainakin musikkaa ylempää alkuperää ja en epäile hetkeäkään, etteikö myös itse Lenin-setä (perintöaatelinen) olisi ollut vakuuttunut aatteensa oikeutuksesta.

Halvalla? Ihan yhtä halvalla kuin kaikki toimenpiteet Suomen vapauttamiseksi Venäjästä (ja viemiseksi takaisin Ruotsi-mamman syliin joidenkin itäruotsalaisten toiveesta, epäilemättä), - ja aivan samaten yksityisiltä tahoilta.

Arvon baikal, tämä nyt vähän saman sarjan tavaraa kuin saksalaisten kommunistien ja sosiaalidemokraattien syytökset siitä, että kyyninen suurteollisuus rahoitti natseja: Hitler sai presidentinkampanjaan kertaluontoisen (muistaakseni 400000 valtakunnanmarkan) avustuksen ja sillä selvä. Tällä ei kuitenkaan mitään ratkaistu (vaan suurlamalla ja lupauksella leivästä, työstä ja 'vapaudesta' ja saksalaisten rakastamasta järjestyksestä).

Mistä muualta kuin yksityisiltä tahoilta maassa, joka on irtatumassa satavuotisesta isännästään? Joka on täysin persaukinen ja katastrofaalisen elintarvikepulaan joutumassa? Jonka ainoa miten-kuten luotettava kumppani heitti pian henkensä silloisessa muodossaan?

Tietääkseni Suomessa on tänäkin päivänä varakkaita tahoja, jotka rahoittavat kaikenlaista aatteista vapaata nuorisotoimintaa ja muuta vastaavaa.
Ovatko nekin vallan ja rahan perässä pelkästään?
 
Viimeksi muokattu:

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Hyviä argumentteja, lukkarinapulainen, sen myönnän(y) ja vetäydyn saunanlämmitystalkoisiin pohtimaan. En minä niin paljon eri mieltä ole kuin näytät arvioivan. Ehkä minä tosiaan aliarvioin ideologian voimaa ja oikaisen käsityksissäni liikaa mutkia suoriksi.
 
Lauri Muranen teoksessa 'Punainen ja valkoinen Asikkala', sivuilla 83-84:
Viimeisimmät punaiset ammuttiin helatorstaina 13. toukokuuta eli samana päivänä kun pitäjässä [Asikkala] vietettiin majuri Kalmin juhlia. Syy siihen, miksi pikatuomiot päättyivät juuri silloin, ei ole tiedossa.

Ehkä se johtui kirkkoherra K. R. Kareksesta, joka eräänä päivänä ilmestyi esikuntaan ja nyrkkiä pöytään lyöden julisti vihaisesti: -Nyt tämä tappaminen saa loppua. Tai minä tuon koko sen leski- ja orpojoukon ja jaan ne teidän ruokittavaksenne. Ja sinulle, Backman, tuon kaikki nälkäisimmät.

Kares myös siunasi niin valkoisten kuin punaisten puolella kaatuneet ja surmatut todeten, että samoja hänen seurakuntalaisiaan ne ovat molemmat.
Julistavasti nyrkin pöytään lyöminen lienee sosiologian alaan kuuluvia muistitietoja, tarkempaa lähdettä kun ei Muranen anna, mutta mielenkiintoista silti.
Siis se Asikkalan ja sittemmin Lapuan kirkkoherra K. R. Kares, joka oli jyrkän linjan saarnamies, otti osaa Lapuan liikkeeseen ja oli IKL:n kansanedustaja? Toisin sanoen valkoisen pikisinimusta kirkonmies ei katsellut hyvällä punaisten 'mäkiä päin' viemistä vapaussodan jälkimainingeissa?

Mikä on totuus, en tiedä, mutta tällaiset yksityiskohdat jäävät esimerkiksi tällaisista https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/talonpoikaismarssi artikkeleista ja mm. 'Suomalaiset fasistit' -pökäleteoksessa mainitsematta, vaikka Karestakin kovasti maalitetaan sekä 'fasismintutkijoiden' yhteisteoksessa että tuossa Ylen artikkelissa.
Samalla kyllä kelpaavat tulipalopunaiset muistitiedot.
 
Viimeksi muokattu:

hansai

Ylipäällikkö
Muistamisen oikeus annettiin vain voittajalle, joka julisti käyneensä vapaussotaa Venäjää ja sen avuksi lähteneitä punaryssiä vastaan.

Historian unholaan painettiin ylipäällikkö Mannerheimin julistus ”Venäjän urheille sotilaille” Vaasassa 30.1.1918.
Minun päällikkyyteni alaiset, itsenäisen Suomen tasavallan talonpoikaisjoukot eivät sodi Venäjää vastaan…”

Valkoiset paistattelivat sankaruudessa, punaiset leimattiin murhaajiksi vuosikymmeniksi: Näin julmasti suomalaiset jakautuivat sisällissodan jälkeen
Tänään klo 9:07

Mikään sota ei pääty aseiden laskemiseen. Ennen kuin elämä palaa tavallisiin uomiinsa, siihen kuluu vielä pitkä aika – varsinkin, jos sodan osapuolet elävät samassa valtiossa.



Valkoiset palasivat sodasta vapaussotureina, juhlittuina sankareina, joiden urotekoja muisteltiin vielä vuosikymmenten päästä. Heille pystytettiin patsaita ja muistomerkkejä. Kuva Laukaasta vuodelta 1918.
Sisällissodasta palasi kotiin kahdenlaisia suomalaisia. Valkoista nauhaa kantaneet otettiin vastaan sankareina. Heille jaettiin kukkia ja mitaleita. Heistä kirjoitettiin sankaritarinoita vielä vuosikymmenten päästä. Heille kerrottiin, että he olivat vapauttajia ja oikeuden toteuttajia.
Punanauhaa kantaneille sodan päätös oli kovin erilainen. Heitä teloitettiin ja heidät suljettiin piikkilankojen taakse. Jos nälkäkuolema ei korjannut, heille jaettiin tuomioita. Heistä kirjoitettiin murhamiehinä ja kirkonpolttajina vielä vuosikymmenten päästä. Heille kerrottiin, että he olivat maanpettureita ja he olivat saaneet ansionsa mukaan.
Ennen pitkää hekin kuitenkin palasivat koteihinsa. Suurin osa punavangeista sai vapautensa jo vuoden 1918 loppuun mennessä.Vankeudesta palattiin kalpein kasvoin, tyhjin katsein, epävarmoin askelin, vaaterievut päällä roikkuen, kansalaisluottamusta vailla.
Uudistuksia ja urheilua
Kansakunta ponnisti kuitenkin kohti itsenäisen valtion täysiä tunnusmerkkejä. Nuoren itsenäisen Suomen perustukset saatiin valettua. Sisällissota ei onneksi ollut raunioittanut kaupunkeja pahemmin. Tampereen puutalokorttelien palot jäivät suurimmaksi tuhoksi, mutta metsäähän maassa riitti rakennusaineiksi.
Valtiomuodoksi saatiin tasavalta, kun voittajan pyrkimykset kuninkaan saamiseksi valuivat Saksan häviöön maailmansodassa.Samalla isänmaa pelastui valkoisen senaatin Saksan kanssa tekemistä sopimuksista, jotka olisivat tehneet Suomesta Saksan alusmaan.
Torpparit vapautettiin.Ensimmäiset demokraattiset kunnallisvaalit pidettiin jo joulukuussa 1918.Sosialidemokraatit tekivät jyrkän pesäeron kommunisteihin ja saivat 80 edustajapaikkaa maaliskuun 1919 eduskuntavaaleissa.Viimeisetkin suuret ulkovallat Englanti ja Yhdysvallat tunnustivat Suomen riippumattomuuden.Tasavalta sai ensimmäisen presidenttinsä, kun Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin virkaan heinäkuussa 1919.
Paavo Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle Antwerpenin olympialaisissa 1920. Vuoden lopulla annettiin yleinen oppivelvollisuuslaki, joka takasi vähintään kuusivuotisen kansakoulun kaikille suomalaisille.Suomi pääsi jäseneksi Kansainliittoon.

Ei edes kukkia


Punaiset palasivat sodasta tuomittuina rikollisina. Kuvassa punakaartilainen Karl Hellgren Kuopion vankileiriltä vapautuneena. Hän oli osallistunut aseettomana Länkipohjan taisteluun ja todistanut siellä yli sadan punaisen teloitusta. Aseettomuutensa takia hän selvisi kahden vuoden ehdollisella kuritushuonetuomiolla.
Juopa voittaneen ja hävinneen kansanosan välillä oli kuitenkin viiltävän syvä.Muistamisen oikeus annettiin vain voittajalle, joka julisti käyneensä vapaussotaa Venäjää ja sen avuksi lähteneitä punaryssiä vastaan.Historian unholaan painettiin ylipäällikkö Mannerheimin julistus ”Venäjän urheille sotilaille” Vaasassa 30.1.1918. ”Minun päällikkyyteni alaiset, itsenäisen Suomen tasavallan talonpoikaisjoukot eivät sodi Venäjää vastaan…”
Suurin osa Suomessa olleista venäläisistä oli luovuttanut aseensa Suomen hallituksen joukoille vapaaehtoisesti ja kotiin pyrkien. Vain joitakin tuhansia oli intoutunut liittymään Suomen punakaartin rinnalle sotimaan.Venäläisten apu oli ollut suorastaan vaatimaton, verrattuna toisen puolen Ruotsista ja etenkin Saksasta saamaan apuun.
Voittajan muistoa vaalittiin paraatein, juhlapäivin ja patsain.Vuoden 1929 kartoituksessa maahan oli pystytetty 333 vapaussodan patsasta ja muistomerkkiä. Sankarihaudoista oli jopa riidelty. Kun Nauvo jäi vaille sankarivainajia, sinne siirrettiin Korppoon haudoista Ahvenanmaalla kaatuneiden saksalaisten kalmot. Valkoisten sankarillisia sotamuistoja ruvettiin keräämään talteen jo ennen kuin sota kunnolla oli ehtinyt päättyä.
Hävinneiden ruumiit olivat joukkohaudoissa, tai yksittäisillä soramontuilla, soissa ja metsissä.Hautakiveä ei saanut pystyttää, muistotilaisuuksia ei saanut järjestää – ei edes viedä kukkia omaisen haudalle, kirkollisesta siunauksesta nyt puhumattakaan.Vasta talvisodan jälkeen vainajia ryhdyttiin siirtämään kirkkomaihin.Suomen suurimman, Tammisaaren punavankileirin joukkohaudan yli 3 000 vainajaa saivat siunauksensa vasta 1993. Ensimmäisen muistomerkkinsäkin joukkohauta sai vasta 1951. Uudelleen ilmestymisensä aloittanut Suomen Sosialidemokraatti lakkautettiin marraskuussa 1918 suojeluskuntien johdon vaatimuksesta, kun lehti oli julkaissut etusivullaan ammuttujen ja vankileireillä menehtyneiden kuolinilmoituksia.
Hiljaista katkeruutta


Iltalehden uusi historialehti SUOMEN NOUSU - Kansallinen eheytyminen 1918–1939 kertoo ajasta repivän sisällissodan jälkeen. Valkoiset juhlivat voittajina, punaiset palasivat kotiinsa rikollisina. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kansa oli kuitenkin yhtä, kun Stalinin hirmuinen Puna-armeija vyöryi Suomeen. Myydään yhdessä Iltalehden kanssa, Iltalehden hinta + 3,90 euroa.
Sisällissodan jälkeen valkoinen terrori vaati moninkertaisesti enemmän kuolonuhreja kuin varsinaiset sotatapahtumat.Sitä ei koskaan tutkittu, eikä virallinen historiankirjoitus sitä pitkään edes tunnustanut tapahtuneeksi.
Monen entisen punavangin käsi puristui nyrkkiin taskussa. Ääneen puhuminen olisi vienyt takaisin Tammisaareen. Moni tunsi hiljaisen pohjatonta katkeruutta. Mutta töihin oli käytävä, ja se sai kelvata terapiaksi, jos siihen pystyi. Aikakin alkoi tehdä tehtäväänsä.
Äärioikeisto nosti vielä 1930-luvulla päätään kitkeäkseen vasemmistolaisuuden Suomesta.Siihen mennessä vakaa suomalaisuus oli jo löytänyt syvimmän olemuksensa.Mustapaidat saivat jäädä ääri-ilmiöksi. Talvisotaan 1939 suomalaiset lähtivät yksituumaisina. Kerran oli jo lähdetty sotimaan vapauden lippu hulmuten – joskin osapuolet eri syistä. Nyt se lippu liehui yhteisissä käsissä – sinivalkoisena.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/4edb61df-1f20-4c40-b41e-6df0f189e56a_u0.shtml
 

Rannari

Ylipäällikkö
Muistamisen oikeus annettiin vain voittajalle, joka julisti käyneensä vapaussotaa Venäjää ja sen avuksi lähteneitä punaryssiä vastaan.

Historian unholaan painettiin ylipäällikkö Mannerheimin julistus ”Venäjän urheille sotilaille” Vaasassa 30.1.1918.
Minun päällikkyyteni alaiset, itsenäisen Suomen tasavallan talonpoikaisjoukot eivät sodi Venäjää vastaan…”
Näinhän se menee kun voittaja kirjoittaa historian. Ja vuosikymmenten toistamisen jälkeen tuo voittajan kaunistelema tarina hiljalleen muuttuu ainoaksi totuudeksi.
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Olehan tarkkana, Svinhufvud oli nimenomaan tässä kohtaa SE laillisuusmies. Svinhufvudille oli hirveä ruma vaate se, että Mannerheim(rysänderiupseeri) anteli ohjeita ja esitteli tsaarinvenäjän ohjesääntöjä ja menettelytapoja. Mannerheim edusti kaikesta huolimatta inhoittavaa ryssää edelleen, myöhempi tarinakirjallisuus vasta muokkasi juttua tuntemaamme muotoon.

Mannerheimin menettelytavathan olivat lainatut suoraan Venäjältä, mm. se kuuluisa, mutta toki kiistelty ampuillaan paikalla - käsky.

Toinen juttu, joka tänä vuonna on hiipinyt mieleeni. Olivatko vangitut punaiset itseasiassa -paremmassa turvassa- leirillä kuin palautettuina kotipaikkakunnilleen? Piruko olisi pannut tappotyön tauolle, kun vaan olisi uutta saalista tullut mestoille....ei mikään.
Tuo ei välttämättä ole aivan mahdoton ajatus, kun katsoo esim. miten pohjoisessa toimittiin kun ylimmät komentoportaat olivat suht kaukana ja keskittyneet muihin asioihin. Kuten sisällissodissa aina käy niin vanhoja kaunoja saatettiin ratkoa ideologian varjolla. Huonon hevoskaupan tai rajapyykikiistan seurauksena toinen osapuoli saattoi muuttua lahtariksi tai punikiksi joka oli päästettävä päiviltä yleisen edun vuoksi. Ääriesimerkkinä nyt Juho Hagberg joka näyttää tappaneen lähinnä silkasta murhaamisen ilosta.
 

EK

Kenraali
Tuo ei välttämättä ole aivan mahdoton ajatus, kun katsoo esim. miten pohjoisessa toimittiin kun ylimmät komentoportaat olivat suht kaukana ja keskittyneet muihin asioihin. Kuten sisällissodissa aina käy niin vanhoja kaunoja saatettiin ratkoa ideologian varjolla. Huonon hevoskaupan tai rajapyykikiistan seurauksena toinen osapuoli saattoi muuttua lahtariksi tai punikiksi joka oli päästettävä päiviltä yleisen edun vuoksi. Ääriesimerkkinä nyt Juho Hagberg joka näyttää tappaneen lähinnä silkasta murhaamisen ilosta.
Lapin Kansan yleisönosastossa käydään tällä hetkellä mielenkiintoista kirjeenvaihtoa, jossa Hagbergin jälkeläinen tuohtui kovasti, kun Hagbergin uhrin sukulainen tohti moittia Juhoa tempusta. Kovasti oli sitä mieltä, että oli niitä muitakin ja ei se Juho nyt niin paha ollut. Sitten siihen vastasi muitakin jotka taas saivat vastapalautetta.
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Heh, veri on vettä sakeampaa. Muitakin oli, se on totta, ja Walleniushan niistä teloitusmääräyksistä enimmät allekirjoitti. Vähän sellainen kuva muuten jäänyt että Wallenius myöhemmin hiukan katui joitain sisällissodan ja sen jälkimaininkien aikaisia juttuja. -Siinäkö selitys kovaan alkoholinkäyttöön joka sitten pilasi urankin kahdesti, kun eivät kerrasta uskoneet.
 

EK

Kenraali
Heh, veri on vettä sakeampaa. Muitakin oli, se on totta, ja Walleniushan niistä teloitusmääräyksistä enimmät allekirjoitti. Vähän sellainen kuva muuten jäänyt että Wallenius myöhemmin hiukan katui joitain sisällissodan ja sen jälkimaininkien aikaisia juttuja. -Siinäkö selitys kovaan alkoholinkäyttöön joka sitten pilasi urankin kahdesti, kun eivät kerrasta uskoneet.
Vähän epäilen tuota katumista. Wallenius oli ankara mies, joka uskoi asiaansa. Viina vei muutenkin.

Yritti muuten anopin äitiä sodan jälkeen, mutta ainakin sukutarinan mukaan tämä kieltäytyi. Appiukko sen sijaan resusi Walleniuksen mukana tämän reissuilla. Siis sodan jälkeen.
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Kas kas, Walleniushan oli sodan jälkeen edelleen Annin kanssa naimisissa, ainakin virallisesti... :)
Väitetään että 30-luvulla Wallenius olisi pyytänyt erään Rovaniemellä teloitetun veljeltä tapahtunutta anteeksi. Sitähän ei tarina tosin kerro millainen anteeksipyyntö oli, hänhän on saattanut sanoa vain jotain tyyliin "se oli valitettavaa mutta ajat olivat sellaiset...". Myös koltista mielipiteet näyttävät vähän muuttuneen siitä mitä alkupään kirjallinen tuotanto tai v.1919 toimet antoivat ymmärtää. Noin muuten kyllä pysyi kovan linjan oikeistolaisena minkä myöhemmätkin toimet selkeästi osoittavat.
Ei vissiin sentään kokonaan alkoholisoitunut kuitenkaan kun vanhaksi eli.
 

hansai

Ylipäällikkö
Jussi Hagberg halusi runoilijaksi, mutta helmikuussa 1918 hänestä tuli Lapin ainoa pyöveli
Hagbergin kaltaisia teloittajia oli sisällissodan raaistamassa Suomessa useita kymmeniä, mutta pohjoisessa hän oli ainoa lajissaan. Myös teloittamistapa oli poikkeuksellinen. Hagberg ampui uhrinsa itse, kun valtaosa muun Suomen teloituksista tapahtui teloitusryhmän toimesta.
27.1.2018 19.04


Jussi (Juho) Hagbergista tuli vuonna 1912 Kemijärven poliisikonstaapeli. Hagberg suhtautui työväenaatteeseen vihamielisesti.
AILI INGERÖN KOKOELMA

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 9.2.2008.
Rovaniemeläissyntyinen Jussi (Juho) Hagberg ei ollut vaatimaton mies. Hän ihaili Napoleonia, eikä vain ihaillut, vaan näki itsessään idolinsa piirteitä.
Hagberg koki olevansa Jumalan valittu, jolle luoja oli varannut merkittävän tehtävän.
Hetki koitti helmikuun 5. päivänä 1918.
Voittoisan valkoisen armeijan Pohjois-Suomen esikunnan komentaja, 24-vuotias jääkäriluutnantti Kurt Martti Wallenius oli juuri jakanut ensimmäisen kuolemantuomion paikkakunnan punakaartilaiselle, mutta kauppalasta ei löytynyt ketään, joka olisi ryhtynyt tutun miehen teloittajaksi.
Kun Hagberg kuuli asiasta, hän ei empinyt.
Kemijärveläistynyt poliisikonstaapeli, paikallisen suojeluskunnan päällikkö saapui kotikyläänsä aamuyöllä, latasi pistoolinsa ja ryhtyi töihin. Punainen nimismies Heikki Marttila kuoli ohimolaukaukseen. Viikkoa myöhemmin oli Rovaniemen punakaartijohtaja Antti Rätyn ja miliisipäällikkö Leo Pekkalan vuoro.
Jussi Hagbergistä oli tullut pyöveli, mutta hän haaveili yhä runoilijan urasta.

Rovaniemen rautatieläisiä vuonna 1917, äärimmäisenä oikealla miliisipäällikkö Leo Pekkala, jonka Hagberg ampui.
TUOMO PEKKALAN ALBUMI
Jätkästä poliisiksi

Jussi Hagberg syntyi Rovaniemellä 1880.
Aikuistuttuaan mies hakeutui metsätyömaille ja eteni savottapoliisiksi. Vuonna 1912 hänestä tuli Kemijärven poliisikonstaapeli.
Hagberg oli kookas, tumma, isonenäinen ja kovaääninen hahmo, joka näkyi ja kuului kauas. Hänen kirjoittamistaan lehtiteksteistä voi päätellä, että poliisi oli toiminnan mies, jolla oli palava halu vaikuttaa asioihin.
Hagbergin Herman-veli toimi niin ikään sekä savotta- että tavallisena poliisina Rovaniemellä. Hän osallistui sittemmin paikkakunnan kommunistien muiluttamiseen.
1900-luvun alkupuolen suuret savotat houkuttivat työikäisiä ihmisiä Lappiin eri puolilta maata. Isoon joukkoon mahtui monenlaista miestä. Savotoilla myytiin viinaa, tapeltiin ja pelattiin uhkapelejä. Poliisille riitti töitä.
Puutavarayhtiöt palkkasivat savottapoliiseja järjestyksenpitäjiksi. He joutuivat myös tukahduttamaan lakkoja, jotka levisivät metsätyömaille. Onnettomiin työoloihin kyllästyneet jätkät ryhtyivät vaatimaan palkankorotuksia, 10-tuntista työpäivää, kelvollista ruokaa, asiallisia majoitustiloja, kokoontumisvapautta ja ihmisarvoista kohtelua.
Yhtiöt vastasivat lakkoiluun erottamalla agitaattorit ja pääniskuroijat sekä uhkailemalla muita ikuisella työttömyydellä.
Savottapoliisi, jota myös järjestysmieheksi kutsuttiin, oli pukeutunut siniseen univormuun. Hän kantoi asetta ja pamppua, eikä empinyt käyttää niitä.
Kiivas ja äkkipikainen Jussi Hagberg tunnettiin kovista otteistaan. Jätkät oppivat nopeasti vihaamaan häntä. Perimätiedon mukaan rovaniemeläinen ampui erään agitaattorin Kemijärven kirkonkylän raitille. Juttua ei tutkittu, eikä tapahtuneesta löydy dokumentteja.
Hagbergista tehtiin useita kanteluja, joista ainakin yksi johti kuvernöörin määräämiin tutkimuksiin keväällä 1917.
Poliisista teloittajaksi

Jussi Hagberg suhtautui työväenaatteeseen vihamielisesti. Hän oli kiihkomielinen fennomaani ja nationalisti, josta kertoo jotakin se, että miehen Kemijärven kodin ulkohuussin katolla liehui kaksi pientä punalippua.
Vuoden 1917 levottomuudet levisivät myös Rovaniemelle ja Kemijärvelle, missä punakaarti otti vallan loppuvuodesta. Kaartilaiset syrjäyttivät paikalliset viranomaiset ja korvasivat heidät omilla miehillään. Yksi syrjäytetyistä oli Hagberg.
Tilanne normalisoitui tammikuun lopussa 1918, jolloin valkoiset valtasivat Lapin käytännössä ilman taisteluja. Myös Hagberg palasi virkaansa.
Teloitukset alkoivat pian tämän jälkeen.
Marttilan, Rädyn ja Pekkalan lisäksi Hagbergin tiedetään toimineen pyövelinä helmikuun 16. päivän teloituksessa Rovaniemellä. Hän ampui Aabel Vauhkosen, Niilo Huovisen, Väinö Keskitapion, Matti Pallarin ja Lauri KettusenKemijoen Lainaanselällä Lainassaaren kupeessa.
Hagberg kuului myös Kemijärven laittomaan "sotaoikeuteen", joka tuomitsi viisi kemijärveläismiestä kuolemaan.
Rovaniemeläinen oli itse teloittamassa tuomittuja toukokuun 9. päivänä 1918 kirkonkylän lähimetsässä. Ammutut olivat maalari Matti Ollanketo ja kelloseppä Heikki Räsänen sekä työmiehet Pekka Mikkonen, Juho Kansanen ja Iisak Moilanen,joista ainakin Ollankedon Hagberg ampui varmuudella yksin.
Teloituksen jälkeen kirjoittamassaan kirjeessä hän kertoo tarjonneensa nikkeliä punaveljille. "Hyvin keikkasi. Ikäänkuin torakka", mies kuvaili tapahtunutta.

Leo Pekkala teloitettiin vuonna 1918.
TUOMO PEKKALAN ALBUMI
Miten teloittajaksi tullaan?

Mikä teki Jussi Hagbergistä pyövelin?
Fanaattinen isänmaallisuus? Viha laillista järjestysvaltaa vastaan nousseita kapinallisia kohtaan? Huomionkipeys? Persoonallisuushäiriö? Tahto tehdä historiaa? Vai pelkkä kostonhalu? Punakaartihan oli uskaltanut pidättää hänet virasta.
Tämän päivän ihmisten pitää muistaa sijoittaa tapahtumat omaan aikaansa. Punaisten teloituksilla oli valkoisen sodanjohdon siunaus.
Hagbergin kaltaisia teloittajia oli sisällissodan raaistamassa Suomessa useita kymmeniä, mutta pohjoisessa hän oli ainoa lajissaan. Myös teloittamistapa oli poikkeuksellinen. Hagberg ampui uhrinsa itse, kun valtaosa muun Suomen teloituksista tapahtui teloitusryhmän toimesta.
Lapissa teloitettiin kevättalvella 1918 jopa sata ihmistä, mutta Hagberg on ainoa henkilö, jonka tiedetään osallistuneen teloituksiin. Muut teloittajat ovat jääneet tuntemattomiksi. Suojeluskuntien tiedetään maksaneen myöhemmin keväällä sadan markan tapporahaa teloittajille.
Hagberg vetosi talvella 1918 Mannerheimin käskyyn, jonka mukaan "henkilöt, jotka sodan aikana tavataan väkivallan teoissa tahi ase kädessä, on ammuttava". Selitys ontui sikäli, että useimmat Rovaniemellä ja Kemijärvellä teloitetuista punaisista ja niiksi epäillyistä eivät osallistuneet sisällissodan taisteluihin.
Pohjoisen teloituksia ei voida selittää siten kostonkierteellä.
Hagberg ei joutunut teoistaan koskaan vastuuseen. Presidentti P.E. Svinhufvud antoi joulukuussa 1918 asetuksen, jolla kaikki laittomiin teloituksiin syyllistyneet valkoisen puolen sotilaat armahdettiin.
Pakomatka etelään

Jussi Hagberg palasi Rovaniemelle 1920.
Hän ei viipynyt kotikylässään pitkään, vaan muutti pian työn perässä pääkaupunkiseudulle. Lähtöön saattoi olla useita syitä, joista yksi oli varmuudella pelko.
Osa itärajan taakse paenneista Rovaniemen punaisista palasi kotiseudulleen sodan jälkeen. Muutamat heistä olivat taistelleet niin kutsutussa Muurmannin legioonassa. Englanti luki legioonalaiset liittoutuneiden sotilaiksi, johon myös Suomen valtionjohdon oli tyytyminen.
Hagberg oli merkitty mies. Hän joutui uhkailujen kohteeksi.
Myös tavalliset rovaniemeläiset tuomitsivat jyrkästi sekä teloitukset että teloittajan. Kaikki tiesivät, mitä Hagberg oli tehnyt. Hänen tekojensa julmuutta kauhisteltiin kirkonkylällä yleisesti 1930-luvulle saakka.
Etelässä Lapin mies löysi pian uuden ystäväpiirin, johon kuului runoilijoita ja taiteilijoita. Sana ex-tukkilaisesta levisi elokuvaohjaaja Erkki Karun korviin. Tämä kutsui rovaniemeläisen tukkilaisasiantuntijaksi elokuvaansa, jota tähdittivät näyttelijät Jaakko Korhonen, Einar Rinne, Aku Käyhkö, Kirsti Suonio ja Joel Rinne sekä oopperalaulaja Oiva Soini.
Koskenlaskijan morsian valmistui 1923. Hagbergilla oli elokuvassa tukkilaisen rooli.
FAKTA
Vuoden 1918 teloitukset Lapissa

Sisällissota oli Lapissa ohi jo helmikuun alkupuolella 1918.
Valkoiset aloittivat teloitukset 5. helmikuuta, jolloin Rovaniemen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Marttila ammuttiin Rovaniemellä. Teloitukset jatkuivat toukokuulle asti.
Rovaniemellä teloitettiin virallisten tietojen mukaan 22 henkilöä. Oikea luku lienee 35-50.
Kemissä teloitettiin virallisten tietojen mukaan 23 henkilöä. Oikea luku lienee noin 50.
Torniossa teloitettiin virallisten tietojen mukaan 9 henkilöä.
Kemijärvellä teloitettiin 5 henkilöä.
Faktaa ja fiktiota

Nykyisin Jussi Hagberg muistetaan lähinnä kirjastaan. Tukkilaisten karusta arjesta kertova Jätkän kirous ilmestyi kirjailijan kuolinvuonna 1925.
Kirkkoherra, kirjailija Arvi Järventaus (1883-1939) kirjoitti samana vuonna satiirisen romaanin Runoilija Aatami Kuuskosken elämä. Nykyisin tiedetään, että Järventaus hyödynsi kirjaa kirjoittaessaan Hagbergin kirjoituksia, asiapapereita ja tarinoita. Teosta onkin pidetty Jussi Hagbergin elämänkertana, mitä se on vain osittain.
Runoilija Aatami Kuuskoskenelämä sekoittaa faktan ja fiktion.
Hyvä esimerkki tästä on vuosi 1918. Kertoja - siis Hagberg - ei muistele sanallakaan Rovaniemen ja Kemijärven teloituksia.
Sen sijaan kertoja maalailee itsestään kuvan sotasankarina, joka vapautti paikkakunnan "ryssistä, punaisista ja muista loiseläjistä" yhdessä "numidialaisten leijonien" eli jääkärien kanssa sillä seurauksella, että kansa huusi hänet paikalliseksi komendantiksi. Mies kertoo osallistuneensa myös sisällissodan taisteluihin ja tulleensa palkituksi Vapauden ristillä.
"Eläköön Pohjolan Mannerheim", kirjan päähenkilö kertoo väkijoukon huutaneen hänelle mitalinjakotilaisuudessa.
Jussi Hagberg kuoli 1925 lyhyen sairastelun jälkeen. Hänen poikansa Aale muutti sukunimensä Hakavaksi 1933.
Aale Hakava (1909-1995) oli tunnustettu taidemaalari ja kuvataiteilija, jonka käden jälki näkyy Lapissakin Kemijärven, Pellon, Pelkosenniemen, Turtolan ja Karihaaran kirkkojen alttaritauluissa. Hän toimi 1940-luvun loppupuolella muun muassa taitelija Reidar Särestöniemen opettajana. Hakava oli äitinsä Ida Hagbergin (o.s. Peuraniemi) puolelta särestöläisten sukua.
Aale Hakavalle myönnettiin 1969 Pro Finlandia -kunniamerkki ja 1977 professorin arvonimi.
https://www.satakunnankansa.fi/a/200674158?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_kontekstuaalinen&utm_content=aiheesta-muualla
https://www.aamulehti.fi/a/200700502
 

hansai

Ylipäällikkö
Lapin Kansan yleisönosastossa käydään tällä hetkellä mielenkiintoista kirjeenvaihtoa, jossa Hagbergin jälkeläinen tuohtui kovasti, kun Hagbergin uhrin sukulainen tohti moittia Juhoa tempusta. Kovasti oli sitä mieltä, että oli niitä muitakin ja ei se Juho nyt niin paha ollut. Sitten siihen vastasi muitakin jotka taas saivat vastapalautetta.
Rasismitutkija Vesa Puuronen?
(muurin takana mielipidekirjoituskin)

https://www.lapinkansa.fi/mielipide/lukijalta-juho-hagberg-teloitti-sukulaiseni-2302544/
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Samaa mieltä eversti Jokisalon kanssa. Mediassa ei liiemmin ole ollut juttua siitä, miten Venäjältä tulleiden bolshevikkiagitaattorien kiihottama ja kontaktoima punakaartien radikaalisiipi sai SDP:n maltilliset sivuun ja aloittivat aseellisen väkivaltaisen vallankumouksen maan laillista hallitusta vastaan. Se on kuitenkin fakta, hitto vie.

SDP:n kuuluisin poika ja nokkamies oli sellainen herra kuin Otto Wille Kuusinen.

Kaikki fokus on siinä, miten heitä kohdeltiin jälkiselvittelyissä, kun johtajansa karkasivat paratiisiinsa jääden siellä odottamaan mahdollisuutta jatkaa ja kommunismia haettiin sitten Terijoen hallituksessa vuonna 1939.

Nuoret oikeasti luulevat tällaisen menon keskellä, että punaiset olivat ihan jeesuksia.

Eversti avautuu vuodesta 1918: Punaisia maalataan hyviksi


https://www.verkkouutiset.fi/eversti-avautuu-vuodesta-1918-punaisia-maalataan-hyviksi/
 

hansai

Ylipäällikkö
Samaa mieltä eversti Jokisalon kanssa. Mediassa ei liiemmin ole ollut juttua siitä, miten Venäjältä tulleiden bolshevikkiagitaattorien kiihottama ja kontaktoima punakaartien radikaalisiipi sai SDP:n maltilliset sivuun ja aloittivat aseellisen väkivaltaisen vallankumouksen maan laillista hallitusta vastaan. Se on kuitenkin fakta, hitto vie.

SDP:n kuuluisin poika ja nokkamies oli sellainen herra kuin Otto Wille Kuusinen.

Kaikki fokus on siinä, miten heitä kohdeltiin jälkiselvittelyissä, kun johtajansa karkasivat paratiisiinsa jääden siellä odottamaan mahdollisuutta jatkaa ja kommunismia haettiin sitten Terijoen hallituksessa vuonna 1939.

Nuoret oikeasti luulevat tällaisen menon keskellä, että punaiset olivat ihan jeesuksia.

Eversti avautuu vuodesta 1918: Punaisia maalataan hyviksi


https://www.verkkouutiset.fi/eversti-avautuu-vuodesta-1918-punaisia-maalataan-hyviksi/
En täysin jaa kyseistä näkemystä.

Olen samaa mieltä siitä, että punaisten radikaalisiiven osallisuutta ja petollisuutta ei ole kaivettu täydellä innolla ja se on tavallaan hukutettu lopputuleman "oikeutuksella".

Voittajien tulkinta omasta osastaan on myöskin kestämätön, juurikin saman lopputuleman hukuttamisen vuoksi.

Onko voittajien toimesta kirjoitettu näistä ei niin ylpeistä toimista vai onko kenttä jätetty toiselle laidalle? Tietenkin yksi näkökulma on se, että kaikki meni hienosti ja arvokkaasti suunnitelmien mukaan. Innokkaimmille taisi jäädä vielä jotain hampaankoloihin..

Molemmissa osapuolissa oli hyviä ja hyvin pahoja, kaukana jeesuksista.
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
En täysin jaa kyseistä näkemystä.

Olen samaa mieltä siitä, että punaisten radikaalisiiven osallisuutta ja petollisuutta ei ole kaivettu täydellä innolla ja se on tavallaan hukutettu lopputuleman "oikeutuksella".

Voittajien tulkinta omasta osastaan on myöskin kestämätön, juurikin saman lopputuleman hukuttamisen vuoksi.

Onko voittajien toimesta kirjoitettu näistä ei niin ylpeistä toimista vai onko kenttä jätetty toiselle laidalle? Tietenkin yksi näkökulma on se, että kaikki meni hienosti ja arvokkaasti suunnitelmien mukaan. Innokkaimmille taisi jäädä vielä jotain hampaankoloihin..

Molemmissa osapuolissa oli hyviä ja hyvin pahoja, kaukana jeesuksista.
Niin, juttu kertoi tämän satavuotisvuoden mediakäsittelystä ylipäänsä. Ei ole mediassa kapinan kukistanut valkoinen armeija hirveästi nostanut päätään. Punainen terrori ei myöskään ole esiintynyt vahvassa roolissa, ehkä sivulauseissa.

Tuntui siltä kuin sisällissota olisi yksin punaisia teloitettuja ja etenkin syyttömiä teloitettuja. Voi olla, että nuo jutut osuivat vain silmiin.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Niin, juttu kertoi tämän satavuotisvuoden mediakäsittelystä ylipäänsä. Ei ole mediassa kapinan kukistanut valkoinen armeija hirveästi nostanut päätään. Punainen terrori ei myöskään ole esiintynyt vahvassa roolissa, ehkä sivulauseissa.

Tuntui siltä kuin sisällissota olisi yksin punaisia teloitettuja ja etenkin syyttömiä teloitettuja. Voi olla, että nuo jutut osuivat vain silmiin.
Keskinkertaiselle historiaharrastajalle ei enää tullut mitään uutta ja yllättävää de factoa, joitain yksityiskohtia ehkä, mutta iso kuva on varmasti ollut ns. valmis jo pitkään.

Omalta osaltani -18 on paketissa ja yritän pysytellä visummin tässä sataa vuotta myöhemmässä elossa.

Kun nuo asiat kokeneet ihmiset kykenivät jatkamaan keskinäistä elämäänsä silloin kokemusten jälkeen, niin tokko meidän sataa vuotta myöhemminkään kannattaa hakata jäistä talkkunapaakkua enää ainakaan sillä tasolla, että näistä mitään toraa saataisiin.

Jos joku ihan oikea tutkija käynnistäisi tutkimuksen siitä, millä tavoin Suomea muokkasi -18 pitkällä tähtäimellä, se olisi mielenkiintoinen varmasti. Jotkut väittävät, että konsensusperinteen pohja luotiin tuolloin: oli pakko ryhtyä etsimään yhteisiä ratkaisuja jo samana vuonna kuin sodittiin ja tapettiin...mm. kunnissa. Uudet vaalit saatiin pidettyä jo kohtsillään ja sosiaaliuudistukset puhallettiin alkuun.

Tarve unohtaa tai ainakin siirtää syrjään oli varmasti molemminpuolinen tahto. Ja se alkoi elämään jatkuen vuosikymmeniä. Kansallinen trauma se oli ja on ollut, mitään syytä ei sentään ole sitäkään elättää sen enempää kuin on tehty.

Toivottavasti ei enää ole eduskuntavaalien kamaa.:cool:
 

fulcrum

Ylipäällikkö
Samaa mieltä eversti Jokisalon kanssa. Mediassa ei liiemmin ole ollut juttua siitä, miten Venäjältä tulleiden bolshevikkiagitaattorien kiihottama ja kontaktoima punakaartien radikaalisiipi sai SDP:n maltilliset sivuun ja aloittivat aseellisen väkivaltaisen vallankumouksen maan laillista hallitusta vastaan. Se on kuitenkin fakta, hitto vie.

SDP:n kuuluisin poika ja nokkamies oli sellainen herra kuin Otto Wille Kuusinen.
OWK dumppasi SDP:n vuosia ennen sotaa liian löysänä puljuna. Punaisten hallitus koostui kyllä pääosin demareista, mutta se oli aika todellisuudesta irrallaan oleva pulju. Kentällä sodittiin ja puuhailtiin porvareiden murhaamista samaan aikaan kun Kansanvaltuuskunta äänesti tuotannon kansallistamista vastaan (!).
Vallankumouksissa radikaaleimmat tuppaavat aina pääsemään niskan päälle koska he eivät pelkää tappaa tai uhkailla asiansa eteen. Vuosikymmen myöhemmin näin kävi Lapuan liikkeenkin kanssa eikä siihen tarvittu Italiasta tai Saksasta tulleita agitaattoreita.

Jokisalo suvaitsee liioitella. On totta että valkoisten tekemiin surmiin kiinnitetään paljon enemmän huomiota, mutta se on luontevaa koska loppupeleissä he tappoivat paljon enemmän. Paljon suurempi prosentti pahantekijöistä (melkein kaikki) pääsi myös valkoisten puolella tekosistaan kuin koira veräjästä.
Se on totta että välistä tulee artikkeleita joissa punaisten tekemät murhat on mainittu lyhyesti ikään kuin muodon vuoksi, vähän samaan sävyyn kuin nykyaikainen äärioikeistolainen saattaa väkinäisesti tuomita tuhoamisleirit sivulauseessa. Tuossa Hagberg-artikkelissakin sanotaan ettei pohjoisen teloituksia "voi selittää koston kierteellä", ihan paikkaansa se ei pidä sillä punaiset tekivät muutaman suurta huomiota saaneen murhan joihin nojautuen punaisten johtomiehiä sitten myöhemmin ammuttiin, perustellusti tai ei.

Sinänsä mielenkiintoinen kysymys on, miksi punaisessa terrorista tehdyistä kertomuksista korostuvat aina alkuvaiheen murhat, joita oli kuitenkin loppupeleissä aika vähän. Suurimmat uhrimääräthän tulivat kun punaiset sodan loppuvaiheessa perääntyessään tappoivat porvareita, sotavankeja ja virkamiehiä jotteivat ainakaan he pääsisi nauttimaan voiton hedelmistä. En tiedä miksi näin, ehkä nämä ei sitten samalla tavoin herättäneet huomiota kun niihin aikoihin väkeä kuoli muutenkin niin paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Rannari

Ylipäällikkö
Keskinkertaiselle historiaharrastajalle ei enää tullut mitään uutta ja yllättävää de factoa, joitain yksityiskohtia ehkä, mutta iso kuva on varmasti ollut ns. valmis jo pitkään.

Omalta osaltani -18 on paketissa ja yritän pysytellä visummin tässä sataa vuotta myöhemmässä elossa.

Kun nuo asiat kokeneet ihmiset kykenivät jatkamaan keskinäistä elämäänsä silloin kokemusten jälkeen, niin tokko meidän sataa vuotta myöhemminkään kannattaa hakata jäistä talkkunapaakkua enää ainakaan sillä tasolla, että näistä mitään toraa saataisiin.

Jos joku ihan oikea tutkija käynnistäisi tutkimuksen siitä, millä tavoin Suomea muokkasi -18 pitkällä tähtäimellä, se olisi mielenkiintoinen varmasti. Jotkut väittävät, että konsensusperinteen pohja luotiin tuolloin: oli pakko ryhtyä etsimään yhteisiä ratkaisuja jo samana vuonna kuin sodittiin ja tapettiin...mm. kunnissa. Uudet vaalit saatiin pidettyä jo kohtsillään ja sosiaaliuudistukset puhallettiin alkuun.

Tarve unohtaa tai ainakin siirtää syrjään oli varmasti molemminpuolinen tahto. Ja se alkoi elämään jatkuen vuosikymmeniä. Kansallinen trauma se oli ja on ollut, mitään syytä ei sentään ole sitäkään elättää sen enempää kuin on tehty.

Toivottavasti ei enää ole eduskuntavaalien kamaa.:cool:
Jotain oikeasti uutta taidetaan tähän aihepiiriin saada vasta kun aikakone keksitään ja päästään kärpäseksi kattoon.

On hyvä että vanhoja kohtuudella kaivellaan sikäli kuin virallisen historian kirjoittajalla on sulka puoltanut oikealle. Kierroksia ei näiden takia kuitenkaan kannata perskohtaisesti ottaa. Esi-isille sadan vuoden takaa pitää kyllä nostaa hattua. Hienosti hoitivat sodan jälkilöylyt ja keskittyivät olennaiseen.
 
Top