1918 Vapaus tai kansalaissota

[Vonka]

Kun miettii näitä, niin ymmärtää hyvin kommunisminvastaisuuden ja lapuan liikkeen syntymisestä jotain. Oikeistoradikalismi syntyi monesta syystä, yksi syy oli varmasti äärivasemmiston harjoittama kiihotus ja uhkailu.

Väitetään, että edes Ståhlberg ei vastustanut Lapuan liikkeen vaatimia kommunistien toiminnan kieltäviä lakeja. Hän vain painotti, ettei laiton aktivismi saanut vaikuttaa lainsäädäntöprosessiin, vaan tarpeen piti tulla muuta kautta.

Täytyy joskus sukeltaa tähän.

 

[Vonka]

Esitellään yksi luonnevikainen. Joskus puu saa edustaa metsää.

Sortavalassa loisen ja piian poikana syntynyt Heikki Kaljunen oli Keski-Kannaksen rintaman punakomentaja. Hän oli perustamassa Terijoen punakaartia. Kaljusen johtama 300 miehen osasto liikkui jo marras-joulukuussa 1917 aseita ja aktivisteja etsien. Tammikuussa 1918 hän johti punaisten sotaretkiä Karjalassa. Kaljunen oli punaisten Itäisen rintaman ylipäällikkönä ja piti esikuntaansa Terijoen asemalla. Enimmillään hänen komennossaan oli 7000 punakaartilaista.

Heikin lisäksi hänen veljensä Kaarlo oli Viipurissa punakaartissa, komppanianpäällikkö.

Heikki Kaljunen ampui Viipurissa ylioppilas Petter Siilin ja Terijoen asemalla useita sotavankeja sekä monia henkilöitä, joita hän epäili valkoisten hyväksi toimimisesta. Hänen toimintansa oli niin impulsiivista ja mielivaltaista, että punakaartin yleisesikunta yhdessä vaiheessa antoi hänestä pidätysmääräyksen. Ei kenestäkään ollut kuitenkaan hänen pidättäjäkseen.

Wikipedian mukaan punaisten vetäytymisvaiheessa Kaljusen komennossa olleet joukot pitivät rataa auki. Kaljusen käytävän kautta selvisi Pietariin yli 10 000 punaista pakolaista. Hän vei myös junat mukanaan.

Riehui vielä Venäjän sisällissodassa. Katosi 1938 Stalinin vankileirien saaristoon.

 

[Karkki90]

Esitellään yksi luonnevikainen. Joskus puu saa edustaa metsää.

Sortavalassa loisen ja piian poikana syntynyt Heikki Kaljunen oli Keski-Kannaksen rintaman punakomentaja. Hän oli perustamassa Terijoen punakaartia. Kaljusen johtama 300 miehen osasto liikkui jo marras-joulukuussa 1917 aseita ja aktivisteja etsien. Tammikuussa 1918 hän johti punaisten sotaretkiä Karjalassa. Kaljunen oli punaisten Itäisen rintaman ylipäällikkönä ja piti esikuntaansa Terijoen asemalla. Enimmillään hänen komennossaan oli 7000 punakaartilaista.

Heikin lisäksi hänen veljensä Kaarlo oli Viipurissa punakaartissa, komppanianpäällikkö.

Heikki Kaljunen ampui Viipurissa ylioppilas Petter Siilin ja Terijoen asemalla useita sotavankeja sekä monia henkilöitä, joita hän epäili valkoisten hyväksi toimimisesta. Hänen toimintansa oli niin impulsiivista ja mielivaltaista, että punakaartin yleisesikunta yhdessä vaiheessa antoi hänestä pidätysmääräyksen. Ei kenestäkään ollut kuitenkaan hänen pidättäjäkseen.

Wikipedian mukaan punaisten vetäytymisvaiheessa Kaljusen komennossa olleet joukot pitivät rataa auki. Kaljusen käytävän kautta selvisi Pietariin yli 10 000 punaista pakolaista. Hän vei myös junat mukanaan.

Riehui vielä Venäjän sisällissodassa. Katosi 1938 Stalinin vankileirien saaristoon.

Katso liite: 123274

Näiden sankarien loppu Siperian leireillä on ollut karu. En kuitenkaan tunne empatiaa.

 

[Vonka]

Näiden sankarien loppu Siperian leireillä on ollut karu. En kuitenkaan tunne empatiaa.

Tutkimusmielessä kiinnostavaa on Kaljusen yhteys Leniniin ja Trotskiin, jotka vielä vetivät yhtä köyttä 1917-1918.

Suora lainaus:

"Muutamista kertomuksista käy ilmi, että Kaljunen tunsi molemmat vallankumouksen suurmiehet henkilökohtaisesti. Hän oli saanut näiden miesten nimet vieraskirjaansa ja oli tehnyt heille komeat salkut. Lenin oli myös puolustellut
Kaljusta muun muassa Otto Wille Kuusiselle.

Edellisten lähteiden lisäksi on olemassa mielenkiintoinen artikkeli Rajan Turva -lehdessä vuodelta 1937. Tässä artikkelissa Kaljusen lapsuudenystävä kertoo, että Kaljunen väitti olleensa Trotskin autonkuljettajana sekä erikoislähettinä
Suomessa. Kertomus ajoittuu aivan Suomen sisällissodan alle. Miehet tapasivat
Viipurissa pian Pietisen tehtaan kahakan jälkeen. Samaan aikaan olivat suojeluskuntalaiset valmistautumassa omaan retkeensä Hiitolassa.
Nyt alkoi Heikki vuorostaan kertoa: ”Tulen juuri Turusta, jonne toin suuren aselähetyksen punakaartille Tuulasta.” … ”Muistathan, kun viimeksi tapasimme täällä? Heti sen jälkeen menin Pietariin ja jouduin siellä Trotskin autonajajaksi. – Nyt olen Trotskin erikoislähetti Suomessa ja saan antaa määräyksiä sotilasosastoille sekä punakaarteille. Sen olen minä (hän löi rintaansa), joka olen täällä Viipurissakin nyt antanut määräyksen alkuun. Jo on aika tehdä asiat selviksi. (Hän vetäisi taskustaan pinkan papereita ja löi ne mahtipontisesti pöytään.) Tässä on näistä Viipurin tapahtumista Trotskille raportit – ne vaan käännetään venäjäksi."

Tapio Kangasniemi: Tappajan muotokuva (2014)

Kaljunen saattoi pitää rehvastelusta mutta tällaiset tarinat silti vahvistavat käsitystäni vapaussodasta. Kuulen siellä bolsun hengityksen taustalla.

 

[Vot Iivana]

Venäläsillä oli panssarijunia operoimassa Kannaksella ja Suomen puolellakin.. näistä ainakin "Partisan" (aiempi "Kerenski") jäi lopulta rintaman "väärälle" puolelle - punaisten kannalta. Käsittääkseni kyseinen juna toimi myös Kaljusen liikkuvana komentopaikkana (tai hienommin "esikuntajunana") ja se olikin varsin tyylikäs veturilla, tarvittavilla apuvaunuilla ja symmetrisesti eteen sekä taakse sijoitetuilla tykkivaunuilla varustettu.

Tämän junan tykkivaunuja käytetitiin myöhemmin Suomen armeijan Panssarijuna 1 ja 2 vaunuina, ja toinen näistä (sen panssarijunan vaunu, joka ei jäänyt NL:lle) on nyt Parolassa, panssarijunassa luonnollisesti siis.

 

[EK]

Kyllähän suomi haki hyväksymisiä korkeapaineella ja moni ulkovalta ilmoitti, että ensin venäjän hyväksyntä, sitten vasta hyväksytään. Bolsut hyväksyivät, valkoinen venäjä ei. Bolsut kannattelivat keisarin saksan aisaa, valkoista venäjää tukivat saksan viholliset.

Kyllä suomi tuli itsenäiseksi kapean portin läpi. Itsenäisyyden aidosti viimeisteli saksan tappio ms ssa. Jos se olisi voittanut, mikä olisi ollut suomen itsenäisyyden taso? Jos bolsut olisivat hävinneet valkoisille olisiko suomi itsenäistynyt?

Jos saksa olisi voittanut länsirintamalla olisiko se kääntynyt itään ja suomi mukaan siihen sotkuun? Jos suomen kansa olisi ollut pääosin valkoista, olisivatko venäjän valkoiset vetäneet suomen venäjän sisällissotaan? Jos jos.

Ei Saksan olisi tarvinnut kääntyä enää itään. Sehän oli jo voittanut idässä. Brest-Litovskissa se sai suunnilleen kaiken, mitä kuvitella saattoi. Suomi olisi kyllä ollut vasallivaltio. Esimerkiksi kauppasopimukset olivat äärimmäisen epäedullisia.

Jos taas valkoiset olisivat voittaneet Venäjällä, Suomen itsenäisyys olisi ollut siinä, samoin autonomia. Edes siinä vaiheessa, kun ne tarvitsivat kipeästi suomalaisten apua ja hyökkäys Pietariin olisi luultavasti ratkaissut koko sisällissodan, mikään merkittävä valkoinen taho ei luvannut Suomelle itsenäisyyttä. Sodan jälkeen kyyti meillä olisi ollut kylmää.

 

[EK]

Niin olisi, vaan eipä ole tälle vahvistusta tullut Neuvosto-Venäjältä eikä sen perillisiltä. Eikä tule, epäilen ma.

No itse en usko tuohon sekuntiakaan. "Poika" Tuominen oli jo valmiiksi niin sutki ja peloissaan sodan jälkeen, että oli valmis puhumaan mitä tahansa lööperiä. Osti itselleen turvaa Suomesta puhumalla Neuvostoliitosta mahdollisimman paljon pahaa (mihin ei tietysti pahemmin liioittelua tarvittu). Jos lukee vaikka Polvisen ja Nevakiven teoksia, niin ei sieltä löydy minkäänlaista valmiutta alueluovutuksiin Suomelle. Päinvastoin.

Ja se Tuomisen kuuluisa "Kristus temppelinharjalla" -vertaus, jota se käyttää siitä ennen talvisotaa saamastaan kutsusta Moskovaan, on paskapuhetta. Se, miksi Tuominen ei palannut, ei liity mihinkään omantunnontuskiin. Ei. Hän tiesi, mitä ulkomailta palaaville kommunisteille Neuvostoliitossa tapahtuu, osallistuttuaan itse puhdistuksiin. Lisäksi hän tiesi, että hänen lähettämänsä viimeiset raportit mielialoista Suomessa olivat silkkaa valetta. Hänhän oli keväällä raportoinut kasvavasta protestimielialasta ja valmiudesta vallankumoukseen. Tämä siksi, että hän ei arvannut tiedoilla olevan käytännön merkitystä, joten kertoi sitä mitä Moskovassa haluttiin kuulla. Kun nyt kävi ilmi, että asialla onkin merkitystä hän vielä vähemmän halusi lähteä laittamaan päätään pölkylle. Tämä taas on Rentolalta luettua ja pääteltyä.

 

[EK]

Tutkimusmielessä kiinnostavaa on Kaljusen yhteys Leniniin ja Trotskiin, jotka vielä vetivät yhtä köyttä 1917-1918.

Suora lainaus:

"Muutamista kertomuksista käy ilmi, että Kaljunen tunsi molemmat vallankumouksen suurmiehet henkilökohtaisesti. Hän oli saanut näiden miesten nimet vieraskirjaansa ja oli tehnyt heille komeat salkut. Lenin oli myös puolustellut
Kaljusta muun muassa Otto Wille Kuusiselle.

Edellisten lähteiden lisäksi on olemassa mielenkiintoinen artikkeli Rajan Turva -lehdessä vuodelta 1937. Tässä artikkelissa Kaljusen lapsuudenystävä kertoo, että Kaljunen väitti olleensa Trotskin autonkuljettajana sekä erikoislähettinä
Suomessa. Kertomus ajoittuu aivan Suomen sisällissodan alle. Miehet tapasivat
Viipurissa pian Pietisen tehtaan kahakan jälkeen. Samaan aikaan olivat suojeluskuntalaiset valmistautumassa omaan retkeensä Hiitolassa.
Nyt alkoi Heikki vuorostaan kertoa: ”Tulen juuri Turusta, jonne toin suuren aselähetyksen punakaartille Tuulasta.” … ”Muistathan, kun viimeksi tapasimme täällä? Heti sen jälkeen menin Pietariin ja jouduin siellä Trotskin autonajajaksi. – Nyt olen Trotskin erikoislähetti Suomessa ja saan antaa määräyksiä sotilasosastoille sekä punakaarteille. Sen olen minä (hän löi rintaansa), joka olen täällä Viipurissakin nyt antanut määräyksen alkuun. Jo on aika tehdä asiat selviksi. (Hän vetäisi taskustaan pinkan papereita ja löi ne mahtipontisesti pöytään.) Tässä on näistä Viipurin tapahtumista Trotskille raportit – ne vaan käännetään venäjäksi."

Tapio Kangasniemi: Tappajan muotokuva (2014)

Kaljunen saattoi pitää rehvastelusta mutta tällaiset tarinat silti vahvistavat käsitystäni vapaussodasta. Kuulen siellä bolsun hengityksen taustalla.

No ei sitä hengitystä tarvitse paljon kuunnella. Kyllä Lenin ja kumppanit ovat aivan selkeästi käynnistämässä sisällissotaa. SDP:n äärilaita kävi hakemassa ohjeita ja tukea suoraan Pietarista. Lenin raivosi, ettei marraskuun suurlakon yhteydessä tehty vallankumousta. Stalin kävi agitoimassa suomalaisia. Ainoa mitä eivät tehneet, oli suora sotilaallinen sekaantuminen, paitsi Raudussa. Tietysti niitä maassa olleita venäläisiä sotilaita yritettiin Leninin mahtikäskyllä mobilisoida mukaan, mutta sattuneesta syystä niitä ei juuri kiinnostanut, eikä Pietarista niitä kyetty johtamaan. Tietysti Wikipedia mainitsee 7000-10000 venäläisen osallistuneen taisteluihin, mutta se tapahtui tipoittain eikä kootusti, eivätkä ne missään saavuttaneet mitään ratkaisevaa aikaiseksi. Raudussa tietysti taisteltiin suoraan venäläisiä vastaan, mutta siinä kyse olikin Pietarin turvaamisesta ja venäläisillä oli puolustuksellinen tehtävä. valtaosa siellä hyökänneistä oli Venäjällä asuneita suomalaisia punakaartilaisia.

Maltilliset demarit mokasivat siinä, että antoivat periksi punakaarteille ja äärilaidalle. Pyrkivät pitämään puolueen mieluummin yhteinäisenä kuin vastustivat riittävästi radikalisoitumista. Iso osa kapinallisten arvovallasta olisi kadonnut, jos demarien tunnetuimmat maltilliset Tanner, Ryömä ja kumppanit olisivat asettuneet selkeästi vastustamaan kehitystä ja kapinallisten olisi pitänyt perustaa uusi puolue/liike. Nyt kapina voitiin tehdä SDP:n nimissä, jolla oli laaja ja vakiintunut kannattajakunta. Punakaartit tietysti olivat jo karanneet maltillisten käsistä viimeistään marraskuussa, mutta niiden tuomitseminen olisi vienyt niiltäkin arvovaltaa ja toimintaedellytyksiä. Nyt ne pystyivät käyttämään SDP:n manttelia suojanaan.

 

[Vonka]

Maltilliset demarit mokasivat siinä, että antoivat periksi punakaarteille ja äärilaidalle. Pyrkivät pitämään puolueen mieluummin yhteinäisenä kuin vastustivat riittävästi radikalisoitumista.

Nappaan tämän ketjuun yhdeksi reimariksi. Tässä olisi oppia poliitikoille siitä, miten puolueen arvojen käy, kun halutaan pitää kaikki hulluimmatkin koirat kennelissä.

 

[Vonka]

No itse en usko tuohon sekuntiakaan. "Poika" Tuominen oli jo valmiiksi niin sutki ja peloissaan sodan jälkeen, että oli valmis puhumaan mitä tahansa lööperiä. Osti itselleen turvaa Suomesta puhumalla Neuvostoliitosta mahdollisimman paljon pahaa (mihin ei tietysti pahemmin liioittelua tarvittu). Jos lukee vaikka Polvisen ja Nevakiven teoksia, niin ei sieltä löydy minkäänlaista valmiutta alueluovutuksiin Suomelle. Päinvastoin.

Ja se Tuomisen kuuluisa "Kristus temppelinharjalla" -vertaus, jota se käyttää siitä ennen talvisotaa saamastaan kutsusta Moskovaan, on paskapuhetta. Se, miksi Tuominen ei palannut, ei liity mihinkään omantunnontuskiin. Ei. Hän tiesi, mitä ulkomailta palaaville kommunisteille Neuvostoliitossa tapahtuu, osallistuttuaan itse puhdistuksiin. Lisäksi hän tiesi, että hänen lähettämänsä viimeiset raportit mielialoista Suomessa olivat silkkaa valetta. Hänhän oli keväällä raportoinut kasvavasta protestimielialasta ja valmiudesta vallankumoukseen. Tämä siksi, että hän ei arvannut tiedoilla olevan käytännön merkitystä, joten kertoi sitä mitä Moskovassa haluttiin kuulla. Kun nyt kävi ilmi, että asialla onkin merkitystä hän vielä vähemmän halusi lähteä laittamaan päätään pölkylle. Tämä taas on Rentolalta luettua ja pääteltyä.

Mitäs, ihan normaalin kommunistin kuvaus.

Myöhemmässä Neuvostoliitossa vähiten luotettiin suomalaisiin kommunisteihin. Syy on toki selvä: miksi luottaisit sellaiseen, joka on pettämässä maansa ja toverinsa, kielimässä kaiken aikaa kaikesta.

 

[Vonka]

Tuli mieleen tuosta kommunistien "tiedottamisesta" yksi episodi.

Virallisesti Suomen sisällissodan katsotaan alkaneen 27. tammikuuta, jolloin Helsingin työväentalon torniin nousi punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi.

Vaarini hääri jo sitä ennen Luumäen suojeluskunnan mukana, joten tässä saattoi olla sukuakin osallisena. Luunäkeläiset yrittivät kähveltää punaisten järjestyskaartille tulevat aseet jo 20.1.-21.1.

Tieto aselastista tuli valkoisille kun varpusten laulamana. Taavetissa lasti lopulta pysäytettiin ja siirrettiin Somerharjun pysäkin hiljaiselle sivuraiteelle ja tyhjennettiin. Lastina oli 200 kivääriä, mutta suojeluskuntalaisilla oli vain kaksi hevosta rekineen, joiden kyytiin mahtui 70 kivääriä ja 10 000 patruunaa. Loput kaivettiin läheiseen hiekkakuoppaan.

Tuli tieto, että Lappeenrannan järjestyskaartin 250 miestä on tulossa kiväärejään hakemaan. Hyvissä ajoin ennen joukkoa tälläkin kertaa sekin tieto kiiri.

Niinpä kiväärit kaivettiin taas esiin. Kouvolasta tuli jääkäri Pelkonen johtamaan.

Suojekuskuntalaiset saivatkin yhden punaisen 18-vuotiaan nuoren miehen hengiltä. Lisäksi punaisilla oli viisi haavoittunutta. Punaiset taas tappoivat jääkäri Pelkosen ja haavoittivat kahta. Johtajansa menettäneet suojeluskuntalaiset vetäytyivät Savitaipaleelle. Illansuussa taasen järjestyskaartilaiset kuulivat huhun Taavettiin saapuvista suojeluskuntalaisten lisäjoukoista ja päättivät hekin lähteä Lappeenrantaan.

Kiurulan suoralla sijaitsee muuten sisällissodan viimeisen taistelun muistomerkki. Luumäellä kunnia olla sisällissodan ensimmäisen ja viimeisen taistelun näyttämö.

29.4. yrittivät valkoiset vielä hyökätä ilman tuloksia Lappeenrannasta Luumäen asemalle. Pulsan aseman menetys ja rautatieyhteyden katkeaminen Viipurin suuntaan sai punaiset pakomatkalle ja asemanseutu tyhjeni punaisista joukoista, mutta kaikki eivät lähteneet. Punainen tykistö jatkoi Luumäellä.

Eräs tyttö lähti vapunpäivänä 1.5.1918 vaeltamaan tulvaveden varassa olevien Kiurulan korpien kautta kohti valkoisten tykkipatteria. Perille päästyään hän paljasti punaisten tykkiasemien paikat ja valkoisten tykistö osuikin maaleihinsa. Vapunpäivän iltaan mennessä punaisten tilanne oli jo kestämätön, ja he aloittivat tykkiensä vetämisen pois Ristivuorelta ja Urosta.

69 punaista luumäkeläistä menetti henkensä ja näiden lisäksi 30 nääntyi nälkään tai kuoli tauteihin vankileireillä. Lopullista tappiolukua lisää vielä 22 kadonnutta, joista ei tiedetä oikein mitään.