Rajajääkäri
Ylipäällikkö
Paljon olen lukenut sotahistoriaa, mutta en koskaan Lauttamusta. Nyt herää mielenkiinto hänen kirjojaan kohtaan...
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Paljon olen lukenut sotahistoriaa, mutta en koskaan Lauttamusta. Nyt herää mielenkiinto hänen kirjojaan kohtaan...
Sen mitä itse muistan joskus lukemastani niin on aika luontevaa, ettei suomalaiset juuri näihin tuhoamistöihin törmänneet. No kenttäpapit ehkä. Suomalaiset olivat eliittiryhmää niin aseistuksen kuin komentosuhteenkin osalta ja kuuluivat keihäänkärkeen. Tuhoamistyöt ja siviilien murhat toteutettiin rintaman takana ja ihan toisten kuin parhaiden taistelijoiden toimesta. Tilanne oli ihan sama myös vetäytyessä.
Suomalaiset olivat toki kannuksensa ansainneet mutta herrakansa myös mielellään pisti suomalaiset ensin niihin pahoihin paikkoihin. Tosin ei kokoonpano totaalisuomalainen ollut vaan tietenkin saksalaisia ja etenkin päällystöä oli mukana.
On näitä suomalaisten osuuksia natsien töihin kammattu kyllä tosi tiheällä kammalla eikä suurempia ole löytynyt. Sen perusteella on jo melko selvää, että säästyivät natsien tuhoamistöiltä. Toki sota itärintamalla ei mitään ritarien mittelöä ollut ja tuskin kukaan säilyi tunnontuskitta. Venäläiset kunnostautuivat näissä myös mikä usein sivuutetaan kun keskitytään natsien rikoksiin.
No niin se on aina, että aikalaisten ajatukset ovat toisia kuin mitä voi olettaa jälkeenpäin asiain olevan. Kyllä tuossa ajassa ja omia tilanteitaan vain läheltä katsoen oli vaikea tietää pitääkö suomen laajentua itäänpäin, onko kommunistit pelkästään pahasta tai mitä kansallissosialismin toteuttamiseksi on tehty. Vaikea oli ymmärtää Venäjän ja Saksan hyökkäämättömyyssopimusta, Puolan jättämistä näiden revittäväksi, Ranskan nopeaa luhistumista tai vaikka jenkkien lihapurkkeja vastassamme olleilla ukrainalaisilla neuvostosotilailla ja sitä, että olimme sodassa brittejä vastaan. Tai, että Ruotsi oli Saksan kauppakumppani. Nyt vieläkään ei moni hahmota, että Stalin ja Neuvostoliitto tappoi siviileja ihan siinä kuin Hitlerkin. Kuka siis oli oikeassa.Tutkimuksessa minulle tulivat suurimpana yllätyksenä sotilaspastoreiden monenkirjavat näkemykset aina pasifismista jyrkkään fasistissävytteiseen oikeistoisänmaallisuuteen saakka. SS-pastoreiden kohdalla yllättävää oli Pihkalan kyky tarkistaa kantojaan epäinhimillisen todellisuuden valjetessa ja toisaalta Kurkialan peräänantamattomuus ja pysyminen tiukasti saksalaishenkisenä kaikista kauheuksista huolimatta.
Kouvolalainen SS-mies taisteli Suomen puolesta Saksan univormussa
13.10.2016 13:30
Kuva: Jussi Lopperi
— Olin ihan varma, että minut tuomitaan sotaoikeudessa kuolemaan, Sakari Haikala muistelee saksalaisten muonavaraston ryöväämisen jälkiseurauksia.
Verivana seuraa paarien kulkua.
Neuvostoliiton koneet ovat jälleen pommittaneet Kouvolaa. 16-vuotias suojeluskuntapoika Sakari Haikala kaivaa paljain käsin esiin ihmisiä, jotka ovat jääneet tuhoutuneeseen sirpalesuojaan. Eloonjääneitä hän kantaa paareilla Kankaan koululle ensiapuun. Kellarin lattialla saa varoa liukastumasta vereen.
Talvisodan avuttomat siviiliuhrit ja sankarihautausmaalla yhä pitenevä valkoisten ristien rivi nostattavat ankaran ryssävihan nuoren pojan mielessä.
Sakari Haikala pystyy yhä, 93-vuotiaana sotaveteraanina, palaamaan tuohon tunteeseen. Vielä tänäkin päivänä hän on sitä mieltä, että oli hyvä, kun Adolf Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon.
— Isänmaalliset suomalaiset ajattelivat, että voimissaan oleva Saksa panee ryssän matalaksi ja Suomi saa takaisin siltä ryövätyt Karjalan alueet.
Sakari Haikala on entinen Waffen-SS-sotilas. Mutta natsi hän ei ole.
Kirjainyhdistelmällä SS on paha kaiku. SS oli avainroolissa juutalaisten joukkotuhossa, holokaustissa, ja vihollisten siviileihin kohdistuneissa julmuuksissa.
SS, Schutzstaffell, suomeksi suojajoukot, perustettiin 1920-luvulla Hitlerin henkivartiokaartiksi. Se laajeni vähitellen valtavaksi poliittis-sotilaalliseksi organisaatioksi, jonka kautta Saksaa ja sen sotakoneistoa hallittiin.
Waffen-SS oli yksi järjestön osastoista. Se oli Saksan armeijan, Wehrmachtin, alainen eliittisotilaiden osasto, joka pantiin taistelemaan kaikkein viheliäisimpiin paikkoihin. Waffen-SS:llä oli parhaiten koulutetut sotilaat ja parhaat aseet. He kulkivat aina etujoukoissa.
Tämä onkin tärkeä erottelu, jota nykyaikana on ehkä vaikea käsittää: kaikki SS-sotilaat eivät osallistuneet siviileihin kohdistuneisiin julmuuksiin.
Allgemeine-SS:llä oli vastuu keskitysleireistä. Allgemeine-SS:ään kuuluneet Einsatzgruppet (suomeksi toimintaryhmät) saapuivat, kun Waffen-SS oli jo edennyt seuraavalle rintamalle. Einsatzgruppen tehtäviin kuului natsihallinnon ei-toivotuksi määrittelemän väestön tuhoaminen valloitetulta alueelta.
—Suomalaiset Waffen-SS-sotilaat eivät koskaan osallistuneet julmuuksiin. Asiaa on yleisesti epäilty, mutta sitä on myös tutkittu valtavasti. Mitään todisteita suomalaisten osallisuudesta julmuuksiin ei ole löytynyt, vaikka kaikki kivet ja kannot on käännetty, filosofian tohtori ja tietokirjailija Mirja Turunen painottaa.
Turusen uusin teos Koska kotimaa meidät lähetti — SS-mies Sakari Haikala Hitlerin eliittijoukossa julkistetaan 13. lokakuuta. Kirjan kustantaa Docendo.
Suomesta Waffen-SS:ään lähetettiin noin 1 400 sotilasta. Heitä alettiin myöhemmin kutsua Panttipataljoonaksi Mauno Jokipiin vuonna 1968 julkaistun samannimisen kirjan mukaan.
Saksa halusi sitoa Suomen vaikutuspiiriinsä jo ennen Neuvostoliittoon kesällä 1941 aloittamaansa hyökkäystä. Siksi se ehdotti suomalaisten vapaaehtoisjoukkoa.
Suomen hallitus suostui pyyntöön, koska se tarvitsi Saksan poliittista ja aseellista tukea Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Lisäksi Suomi oli eristyksissä muusta länsimaailmasta, eikä ollut omavarainen sen enempää raaka-aineiden kuin leipäviljankaan suhteen. Saksaan lähteneet vapaaehtoiset olivat siis eräänlainen Saksan avun pantti.
Samanlaisia vapaaehtoisjoukkoja Saksa värväsi muistakin maista, esimerkiksi Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Belgiasta.
Värväys tehtiin salaa. Suomi ei halunnut ärsyttää Neuvostoliittoa, sillä raskain ehdoin tehty välirauha oli tulenarka. Länsivaltojakaan ei haluttu provosoida, sillä ne olivat jo sodassa Saksaa vastaan. Edes kaikki Suomen kansanedustajat eivät tienneet värväyksestä — hallituksen hiljainen siunaus asialla toki oli, Mirja Turunen sanoo.
Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen isänmaallisuus korostui Kouvolassa. Esimerkiksi Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) kannatus oli vahva: se oli Kouvolan kolmanneksi suurin puolue.
Kuva: Jussi Lopperi
Suomalaiset Waffen-SS-sotilaat taistelivat Suomen puolesta, vaikka kantoivatkin saksalaista univormua. Sen asian kanssa olen aina ollut sujut, sanoo Sakari Haikala.
Kouvolan kauppalassa Saksaan palkkasotilaaksi värväytymisestä tuli pienoinen kansanliike: 60 tarjoutui, 29 hyväksyttiin. Kaikki tämä siitä huolimatta, että värväys toteutettiin salassa ja tietoa levitettiin suusta suuhun luotettaville ”isänmaallisille” henkilöille.
Pelkästään yhteiskoululaisia kouvolalaisvapaaehtoisista oli 19, ja 14 lähti suoraan koulun penkiltä. Koululaisia innosti heidän liikunnanopettajansa, vannoutunut vapaussoturi Yrjö Kalke.
— Liekö mistään muusta kauppalasta tullut yhtä montaa, Turunen miettii.
Yksi innokkaista oli Sakari Haikala. Hän kuuli asiasta Kouvolan ratapihalla kaveriltaan.
— Olin tulossa töistä. Olin ollut Kuopion-junassa apulämmittäjänä. Kaverini Vilkkumaan Ossi oli pyhävaatteissa laiturilla, kertoi lähtevänsä Saksaan. Vastasin saman tien, että mie lähen ja. Läksin samantien värvärin puheille. Hän antoi minulle osoitteen Helsingissä.
Sitten piti saada vielä lupa äidiltä.
— Äiti oli kovasti vastaan, mutta minä puhuin ympäri. Sanoin meneväni töihin ja kieltä oppimaan. Sotilaskoulutuksesta en kertonut mitään.
Turusen mukaan Saksaan lähtöä markkinoitiin värvättäville suomalaisen jääkäriperinteen jatkamisena.
— Puhuttiin, että jääkärit ratkaisivat Suomen itsenäisyyden. Nyt tarvittaisiin uusia vapaaehtoisia turvaamaan itsenäisyyden säilyminen.
Tärkein syy suomalaisten Waffen-SS-joukkoihin värväytymiselle oli talvisodan trauma. Hallituskin vakuutti, että aivan sama millä rintamalla taisteltiin, kunhan taisteltiin Suomen itsenäisyyden puolesta ja Neuvostoliittoa vastaan.
— Nämä SS-sotilaat kokivat, että Kaukasus oli eräänlainen Karjalankannaksen jatke. Meidän on ehkä vaikea ymmärtää asiaa nyt, mutta valtaosa suomalaisista toivoi tuolloin, jatkosodan alussa, menestystä Saksalle, Turunen sanoo.
Waffen-SS-sotilaat olivat palkkasotilaita, joilla oli kahden vuoden työsopimus. Enemmistö suomalaisista sotilaista kuului Waffen-SS:n divisioona Wikingiin. Se taisteli verisesti Kaukasuksella — öljystä.
Kaukasuksen suunnalla olivat silloisen Neuvostoliiton tärkeimmät öljyvarat, joita Saksan sotakoneisto havitteli. Jos Saksa olisi päässyt niihin käsiksi, se olisi saattanut ratkaista koko sodan kulun Saksan eduksi, Turunen kertoo.
Ennen rintamalle pääsyä Waffen-SS-sotilaat koulutettiin. Se oli fyysisesti kovaa, mutta politiikkaa siellä ei Haikalan mukaan opetettu.
— Me olimme pojankloppeja silloin. Emme me olisi politiikasta mitään ymmärtäneet, eikä se meitä kiinnostanutkaan. Meitä kiinnosti vain Suomen etu.
Vasta rintamalla Haikala kuuli saksalaisilta sotilailta juutalaisvainoista.
— Ei me siitä puhuttu, kun ei oikein käsitetty koko asiaa. Torjuimme sen sillä perusteella, että jos olisimme ottaneet siihen jotain kantaa, olisimme samalla ottaneet kantaa Saksan asiaan. Meille vain Suomen asia oli tärkeä.
Jälkeenpäin, kun juutalaisvainojen mittakaava selvisi, asia hämmensi Haikalaa.
— Tietoisuus siitä, että suomalaiset eivät olleet julmuuksia tekemässä, helpotti. Tapasin monia juutalaisia, oikein sympaattisia ja rehtejä kavereita, kuten monet muutkin siellä Saksassa.
Haikalan mukaan suomalaiset olivat Waffen-SS:n parasta ainesta, eliitin eliittiä.
— Meitä kehuttiin koviksi taistelijoiksi. Kun marssimme valaparaatissa, eräskin eversti tuumasi, että siinä menee sellainen joukko, joka hakee vaikka perkeleen helvetistä!
Helvetti olikin usein läsnä Ukrainassa ja Kaukasuksella. Ukrainassa hallitsi kaksi kuningasta, kylmä ja nälkä, Haikala muistelee. Kovissa olosuhteissa saksalaisten huolto ei aina päässyt perille.
Ukrainan talvessa nälkä oli niin kova, että Haikala muutaman kaverinsa kanssa ryösti saksalaisten muonavaraston ja jäi kiinni.
— Muonavaraston ryöstäminen oli Saksan sotilaslain pahimpia rikkeitä. Siitä joutui varmuudella sotaoikeuteen, ja rangaistus oli kuolema.
Haikalakin odotti pahinta. Kuolemantuomiota ei kuitenkaan tullut, ei edes merkintää papereihin. Jälkeenpäin hän on ajatellut, että sen täytyi johtua suomalaissotilaiden maineesta.
— Meitä pidettiin niin hyvinä sotilaina. Kyseessä ei ollut rikollinen mielenilmaus vaan nälästä johtuva tyhmyys, meille sanottiin.
Pahimpaan paikkaan suomalaispataljoona joutui Kaukasuksella Malgobekissä, lähellä Groznyitä, syksyllä 1942. Verisissä taisteluissa Haikalakin haavoittui.
— Ryssän kone tulitti meitä. Se syöksyi kohti, oli kai nähnyt kranaatinheittimeni putken. Sitten se päästi pommit irti, yhden kummaltakin puolelta. Minä jäin niiden pommien väliin. Korviin sattui pahasti, verta tuli suusta, nenästä ja korvista. Jalkaa pisteli, tunnustelin varovasti saappaan sisälle. Mutta jalka oli ehjä.
Haikalan Waffen-SS-ura päättyi käytännössä siihen.
Suomalaiset vapaaehtoiset kotiutettiin alkuperäisen sopimuksen mukaan kesäkuussa 1943. He jatkoivat sotimistaan Suomen rintamilla. Haikala ja muut pohjoiskymenlaaksolaiset Waffen-SS-miehet sijoitettiin JR25:een eli niin sanottuun Piikkirykmenttiin. Viimeisen taistelunsa Haikala kävi Ihantalassa, missä haavoittui kesäkuun lopussa 1944.
Sodan jälkeen muutamat entiset Waffen-SS-vapaaehtoiset painuivat maan alle. Valtiollinen poliisi ei katsonut hyvällä Saksan riveissä taistelleita. Pelko vankeudesta Neuvostoliitossa oli niin ankara, että Sakari Haikalakin pakeni vuodeksi Norjaan ja Ruotsiin.
Nürnbergin tuomioistuin totesi SS:n rikolliseksi organisaatioksi. Waffen-SS:n riveissä palvelleita tuomittiin vankeuteen kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa ja Ruotsissa.
Suomessa SS-vapaaehtoiset lähetti matkaan valtio. Muissa maissa, jotka Ruotsia lukuun ottamatta olivat Saksan miehittämiä, värväytyneet olivat lähteneet miehitysvallan tuella. He olivat pääosin kansallissosialisteja, Turunen kertoo.
— Miehitetyissä maissa saksanvastainen maanalaisliike pystyi hyvin tiukasti vaikuttamaan jälkiselvittelyihin. Meillä Suomessa ei ollut mitään vastarintaliikettä, joka olisi tuomioita vaatinut, Turunen selvittää.
Moni leimautui eliniäkseen. Esimerkiksi pääsy valtion virkaan kuten armeijaan, poliisiksi tai rajavartiolaitokseen evättiin.
— Minullekin huudettiin, että senkin natsisika, vieraan vallan kypärän alla taistelija. Kommarit tulivat porukalla vetämään minua turpiin. Ne eivät tienneet, että olin hyvä nyrkkeilijä. Löin takaisin, voitin ne.
Sakari Haikala ja Ossi Vilkkumaa pääsivät takaisin rautateiden palvelukseen Kouvolaan. Taustastaan huolimatta moni entinen SS-mies teki näyttävän uran yksityisellä sektorilla.
— Johtuisiko tämä siitä, että he olivat jo alkuaan valikoitunut porukka eteenpäin katsovia ja voimakastahtoisia nuoria miehiä. He olivat myös omana aikanaan keskivertoa koulutetumpia, kuten kouvolalaistenkin kohdalla voidaan todeta, Mirja Turunen pohtii.
Kuuluisin kouvolalainen Waffen-SS-mies oli Sulo Suorttanen. Hänestä tuli Maalaisliiton ja myöhemmin keskustapuoleen kansanedustaja. Hän yöleni puolustusministeriksi presidentti Urho Kekkosen virkakaudella.
Myös Sakari Haikalan elämässä kävi hyvin. Sisarukset, kolme veljeä ja sisar, selvisivät niin ikään rintamalta hengissä. Haikala pitää itseään onnettaren suosikkina.
Malgobekin pommitus tulee joskus mieleen. Haikala uskoo, että häntä pommittanut lentäjä oli nainen. Neuvostoliiton armeijassa oli naislentäjiä.
— Selvisiköhän se nainen sodasta hengissä ja jos selvisi, eläisikö vielä? Missä hän olisi, olisiko lastenlastensa kanssa? Menisin katsomaan ja kiittämään tarkasta työstä: oli niin hyvin tähdätty, että selvisin hengissä, Haikala naurahtaa ilkikurisena.
Tuo on aivan luonnollista. Täällä Saksan asevoimat olivat auttajina sitä vanhaa vainoojaa vastaan, eivätkä suomalaiset joutuneet tekemisiin SS:n rikoksien kanssa. Lapin sodan puhjettuakaan ei SS-Nord käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti. Siviileihin kohdistetut joukkomurhat muistetaan täällä vain venäläisten partisaanien tekosina.Suomalaisen positiivinen suhtautuminen SS:ään on melkoinen anomalia nykypäivän Euroopassa ja vastaavaa löytyy lähinnä joistain Balttian maista.
Tuo on aivan luonnollista. Täällä Saksan asevoimat olivat auttajina sitä vanhaa vainoojaa vastaan, eivätkä suomalaiset joutuneet tekemisiin SS:n rikoksien kanssa. Lapin sodan puhjettuakaan ei SS-Nord käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti. Siviileihin kohdistetut joukkomurhat muistetaan täällä vain venäläisten partisaanien tekosina.
Jep. Tuo on se suuri linja. Eiköhän suomalaisten SS-miesten vaiheet ole sen verran tarkasti käyty läpi, että käsitysten muuttuminen vaatisi esim. sen, että vielä löytyisi jonkun / joidenkin yksittäisten sotilaiden henk.koht. papereita joista kävisi aukottomasti ilmi, että on otettu aktiivisesti osaa sotarikoksien toteuttamiseen. Veikkaan kyllä ettei tällaista tule tapahtumaan.
Jos Venäjän rintamaa vielä tarkastellaan laajemmassa mittakaavassa, niin viimeisen parin vuosikymmenen aikana Saksassa on aktiivisesti murskattu myyttiä puhtoisesta Wehrmachtista. Heti sodan jälkeen ja vielä pitkään sen jälkeen vakinaisen armeijan entiset upseerit ja veteraanit pitivät yllä kuvaa, että pääasiassa vain SS syyllistyi hirmutekoihin. Kuva on sittemmin tarkentunut ja Wehrmachtin rooli on tullut esiin.
Yksi mielenkiintoisimmista uusista tutkimuksista on Sönke Neitzelin Sotilaat. Kertoo siitä, mitenkä liittoutuneiden sotavangeiksi joutuneita saksalaissotilaita salakuunneltiin näiden tietämättä. Kertoivat täysin avoimesti idässä siviilejä vastaan tehdyistä julmuuksista.
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1956
Katso liite: 11998
Kertoo paljon ihmisen kyvystä ymmärtää sodan realiteetteja ja varsinkin WW II itärintaman olosuhteita.
Sota oli poikkuksellisen julmaa molemmin puolin. Yksittäisen sotilaan, vaikka upseerin kieltäytyminen esimiehen määrämästä tehtävästä olisi johtanut helposti kuolemantuomioon kenttäoikeudessa.
Toinen realismi itärintamalla oli siviilien läsnäolo taisteluiden keskellä. Sivili taisteluiden keskellä on aina vaarassa saada surmansa. Osa toimista on tahallista, osa tahatonta, mutta jos talo poltetaan, tai räjäytetään koska ei haluta lähteä vyöryttämään sitä omien tappioiden pelossa, kenen vika se on, että sisällä on siviilejä.
Suomalaisilla on usein liian puhtoinen kuva sodasta, jopa omistamme.
No joo. Etenkin alkuvaiheessa juutalaisten joukkotuhoon osallistuminen oli "täysin" vapaaehtoista. Christopher Browningin Aivan tavallisia rivimiehiä kuvaa, miten ennen ensimmäistä tehtävää miehet saivat valita, osallistuvatko joukkomurhaan vai eivät. Niitä, jotka kieltäytyivät, ei rangaistu. Silti melkoinen osa heistä liittyi myöhemmin mukaan toimintaan. Myös SS:n kuvauksista käy ilmi, miten Wehrmachtin sotilaat kuvasivat ja jopa vapaaehtoisesti osallistuivat Einsatzgruppenien toimintaan.
Tuo oli hyvä kirja. Muistaakseni vain kymmenkunta miestä kieltäytyi heti kättelyssä ja loppujenlopuksi rivistä lipesi 10-20%. Murhaamisen motiivi oli tosiaankin vain tuo arkinen "no kun kaikki muutkin".Browningin kirjan luin joskus vuosituhannen vaihteessa ja se oli mielenkiintoinen. Kyseessä taisi olla reserviläisistä koottu poliisipataljoona, jonka tehtävänä oli juuri tuo laveasti määritelty "selusta-alueiden suojaaminen." Kirjan pääpointti oli se, että kyseisestä porukasta todella moni suostui vapaaehtoisesti ottamaan osaa teloituksiin. Porukan sisäinen henki loi painetta osallistumiseen ja aniharva halusi jäädä toveripiirin ulkopuolelle.
No joo. Etenkin alkuvaiheessa juutalaisten joukkotuhoon osallistuminen oli "täysin" vapaaehtoista. Christopher Browningin Aivan tavallisia rivimiehiä kuvaa, miten ennen ensimmäistä tehtävää miehet saivat valita, osallistuvatko joukkomurhaan vai eivät. Niitä, jotka kieltäytyivät, ei rangaistu. Silti melkoinen osa heistä liittyi myöhemmin mukaan toimintaan. Myös SS:n kuvauksista käy ilmi, miten Wehrmachtin sotilaat kuvasivat ja jopa vapaaehtoisesti osallistuivat Einsatzgruppenien toimintaan.