90-vuotias SS-mies kertoo katkeruudesta: Meistä tuli Suomessa toisen luokan kansalaisia

[tulikomento]

Kirkkohistorian tutkija Andre Swanström mainostaa YLE:llä uutta kirjaansa Hakaristin ritarit. Tutkimuksen johtopäätös on että suomalainen SS-pataljoona oli poliittinen pataljoona kun joukossa oli äärioikeiston kannattajia. Pataljoonan osallisuudesta sotarikoksiin kirjoittaja on löytänyt (jopa) pari epäsuoraa esimerkkiä. Kyllä tämä edelleenkin vaikuttaa minusta siltä, että kohututkimusta tässä on tehty ja nyt kirjalle haetaan medianäkyvyyttä myynninedistämismielessä. Toki pidän ihan uskottavana väitettä että ei se suomalaisten pataljoona mikään täysin puhdas pulmunen ollut kun ottaa huomioon millaista sotaa Saksa Venäjällä kävi. Mutta toisaalta ei varmaankaan myöskään ollut pahimmasta päästä.

https://yle.fi/uutiset/3-10460104

Sotarikoksista kertoo Swanströmin mukaan muun muassa erään Unterscharführerin (alikersantti) kirje, jossa hän valittelee, ettei ole päässyt tovereineen rintamalle.
"Lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme", mies kirjoitti heinäkuussa 1941.

Sotarikoksen tunnusmerkit täyttää Swanströmin mukaan myös suomalaisten teloittama puna-armeijan poliittinen komissaari. Suomalaiset olivat näin noudattaneet Adolf Hitlerin komissaarikäskyä, jonka mukaan kaikki itärintamalla vangiksi saadut puna-armeijan komissaarit tuli teloittaa.

– Komissaarin teloittamisesta kertoi kirjeessä Jukka Tyrkkö, joka toimi sotakirjeenvaihtajana ja propagandamiehenä SS-joukoissa, Swanström sanoo.

 

[Tapsa M]

En oikeen osannut asemoida asianmukaseen säikeseen joten siirtäkää vaan. Laudalla on niin paljon ja monta säiettä joista on hankala löytää "oikeaa"..Olen pahoillani..

Veljesapuhan perustettiin juuri siksi, että voitaisiin auttaa SS-vapaaehtoisia, näillä kun ei tuolloin ollut rintamamies-statusta, elleivät olleet sotineet Suomenkin rintamalla. Siispä haavoittuneet jäivät vaille sotainvalidien saamaa tukea.

Tämä tietenkin perustui siihen, että Suomen valtio virallisesti pesi kätensä koko jutusta. Tämähän näkyy mm. siinä, että SS-vapaaehtoiset joutuivat suorittamaan Suomessa asevelvollisuuden, ellei sitä ollut jo käyty. Niilo Lauttamus kävi keikan Saksassa, kotiutettiin aliupseerina, sai joukkueenjohtajan tehtävän rintamalla ja lähetettiin Kannaksen taistelujen jälkeen Lapin sodasta varusmiespalvelukseen.

Wiking-divisioona ei ollut pahimmasta päästä oleva joukko (vrt. Totenkopf), mutta ei mikään pyhäkoulusakki sekään. Jos Wehrmachtin autokuskitkin mankuivat mahdollisuutta ampua oma juutalaisensa, niin tuskin saksalaiset SS-miehet sen nirsompia olivat. Mauno Jokipii on kirjoittanut ansiokkaan Panttipataljoona -teoksen, jossa todistetaan suomalaisten SS-miesten viattomuus. Tätä on jälkikäteen pidetty vähän valkopesuna. Jokipii sai rahoitusta Veljesavulta ja objektiivisuuden on katsottu kärsineen. Teos sinänsä on siis hyvä, mutta ehkä jotakin olisi voinut kertoa toisinkin.

Edit.
Ja nyt kun on vähän aikaa, niin jatketaan.

En siis tarkoita sitä, että kaikki vapaaehtoiset olisivat olleet natseja, iikolleja tai muita äärioikeistolaisia. En myöskään tarkoita sitä, että vapaaehtoiset olisivat järjestelmällisesti syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan. En edes väitä, että kaikki SS-miehet olisivat iljetys kaikkien ihmisten, jumalien ja paholaisten silmissä. Tarkoitan sitä, että Jokipiin tutkimuksessa tod.näk. (joko tieten tai tietämättömyyttä) jätettiin jotakin pois. Kuitenkin uskon esim. poliittisen taustan kartoituksen olevan todenmukainen. Oli Suomen etu, että äärivasemmistoa ei päästetty soluttamaan vapaaehtoisia, samoin oli etu, ettei äärioikeisto päässyt muodostamaan iskujoukkoa mahdollisen vallankeikauksen varalle.

Mun faija oli reissulla mukana Kaukasusta myöden. Meni kun pyydettiin myös hieman vanhempia mukaan. Oli ollut jo talvisodassa.
Palasi 43 ja sitten oli RUK ja sieltä JR 8 . Eikä siinä kaikki vaan suoraan junasta Joensuusta Lapin sotaan josta kotiin marraskuussa 44. Eli SS oli yks osa koko vuosikausien retkeä. Teki pitkä uran teollisuudessa eikä ikinä saanut kämmiä SS reissusta.
Oli mukana Veljesavussa ja piti alhaisena valtion toimintaa.
Tuon Swanströmin touhu on kuvottavaa ja on se kumma mistä näiyä oman pesän likaajia löytyy? Nyt on 17.10 ja kohta radiossa selittämässä tutkimustaan. Kyllä hatarilla faktoilla ovat liikkeellä muutkin kuin Huhtasaari.

 

[Tapsa M]

Kirkkohistorian tutkija Andre Swanström mainostaa YLE:llä uutta kirjaansa Hakaristin ritarit. Tutkimuksen johtopäätös on että suomalainen SS-pataljoona oli poliittinen pataljoona kun joukossa oli äärioikeiston kannattajia. Pataljoonan osallisuudesta sotarikoksiin kirjoittaja on löytänyt (jopa) pari epäsuoraa esimerkkiä. Kyllä tämä edelleenkin vaikuttaa minusta siltä, että kohututkimusta tässä on tehty ja nyt kirjalle haetaan medianäkyvyyttä myynninedistämismielessä. Toki pidän ihan uskottavana väitettä että ei se suomalaisten pataljoona mikään täysin puhdas pulmunen ollut kun ottaa huomioon millaista sotaa Saksa Venäjällä kävi. Mutta toisaalta ei varmaankaan myöskään ollut pahimmasta päästä.

https://yle.fi/uutiset/3-10460104

Sotarikoksista kertoo Swanströmin mukaan muun muassa erään Unterscharführerin (alikersantti) kirje, jossa hän valittelee, ettei ole päässyt tovereineen rintamalle.
"Lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme", mies kirjoitti heinäkuussa 1941.

Sotarikoksen tunnusmerkit täyttää Swanströmin mukaan myös suomalaisten teloittama puna-armeijan poliittinen komissaari. Suomalaiset olivat näin noudattaneet Adolf Hitlerin komissaarikäskyä, jonka mukaan kaikki itärintamalla vangiksi saadut puna-armeijan komissaarit tuli teloittaa.

– Komissaarin teloittamisesta kertoi kirjeessä Jukka Tyrkkö, joka toimi sotakirjeenvaihtajana ja propagandamiehenä SS-joukoissa, Swanström sanoo.

Steiner kielsi komissaarikäskyn noudattamisen

 

[Merten sheriffi]

Mun faija oli reissulla mukana Kaukasusta myöden. Meni kun pyydettiin myös hieman vanhempia mukaan. Oli ollut jo talvisodassa.
Palasi 43 ja sitten oli RUK ja sieltä JR 8 . Eikä siinä kaikki vaan suoraan junasta Joensuusta Lapin sotaan josta kotiin marraskuussa 44. Eli SS oli yks osa koko vuosikausien retkeä. Teki pitkä uran teollisuudessa eikä ikinä saanut kämmiä SS reissusta.
Oli mukana Veljesavussa ja piti alhaisena valtion toimintaa.
Tuon Swanströmin touhu on kuvottavaa ja on se kumma mistä näiyä oman pesän likaajia löytyy? Nyt on 17.10 ja kohta radiossa selittämässä tutkimustaan. Kyllä hatarilla faktoilla ovat liikkeellä muutkin kuin Huhtasaari.

Ihan näin mielenkiinnosta kysyisin. Onko sinulla mitään muistoesineitä tuolta reissulta?

 

[hansai]

Oula Silvennoinen HS:n toimittaja?

Myytti Suomen ja Natsi-Saksan kanssasotijuudesta ja suomalaisista SS-vapaaehtoisista oli hyvä, mutta valheellinen – vuoden tärkein sotahistorian teos perustelee, miksi

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit romuttaa aiemman käsityksemme suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valaisee, miten aiemmissa jatkosodan historioissa luotiin paikkansapitämättömiä myyttejä.

Suomalaisia SS-miehiä palaamassa Suomeen vuonna 1943. (KUVA: WIKIMEDIA COMMONS)

Oula Silvennoinen
Julkaistu: 17.10. 8:29
Tietokirja

Andre Swanström: Hakaristin ritarit. Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset. Jyväskylä: Atena 2018.

HELSINGIN Hietaniemen hautausmaalla muiden muassa seisoo suomalaisten SS-vapaaehtoisten muistokivi. Sellaiseksi sitä ei heti arvaisi. Kiveen on kiinnitetty pronssista valettu luterilainen risti ja epämääräisen saksalaismallisessa univormussa seisovaa sotilasta esittävä pienoispatsas. Teksti on ylimalkaisuudessaan yhtä lailla harhaanjohtava: se muistaa ”Saksan sotavoimissa isänmaan vapauden puolesta” kaatuneita.

Vuonna 1983 pystytetty muistomerkki on hyvä yhteenveto suomalaisten SS-vapaaehtoisten jälkikuvasta sodan jälkeisessä historiakulttuurissa. Vapaaehtoiset on totuttu kuvaamaan ongelmattomina, tavallisina suomalaisina poikina, jotka Ukrainan peltomailla ja Kaukasuksen rinteilläkin taistelivat vain ja ainoastaan Suomen puolesta.

Kuvan säröttömyys on jo pitempään kiinnittänyt tutkijoiden huomiota.

SS-Kenraali Felix Steiner ja suomalaisia Waffen-SS -vapaaehtoisia. (KUVA: HS)

SS-VAPAAEHTOISPATALJOONANsotanäyttämö, Saksan itärintama, oli toisen maailmansodankin mittapuulla ennennäkemättömän raaka juutalaisten ja romanien kansanmurhan, julman partisaanisodan, joukkomurhien ja terrorin tapahtumapaikka. Puolustuskyvyttömän siviiliväestön murhaaminen oli harkittu, ennalta suunniteltu, ohjelmallinen ja elimellinen osa Saksan sotatoimia.

Kasautuva tutkimusnäyttö on yksi kerrallaan murskannut myöhemmin kehitellyt erillissotateoriat. Itärintamalla kukaan ei ollut sivullisen asemassa.

Synkkämaineisten SS:n Einsatz-yksiköiden rinnalla joukkomurhien toteuttamiseen osallistuivat niin tavalliset poliisijoukot ja SS-kenttäsantarmit, erilaiset varmistusjoukot, Waffen-SS:n taisteluyksiköt ja aivan tavalliset Saksan armeijan joukot, aselajiin katsomatta.


Miten siis suomalaiset, ainoina Waffen-SS:n ulkomaalaisista vapaaehtoisista olisivat voineet pysytellä tietämättöminä tai syrjässä aatteellisen ja rodullisen tuhoamissodan käytännön toteutuksesta? Kysymykseen esittää punnitun vastauksensa kirkkohistorian dosentti Andre Swanström uutuuskirjassaan Hakaristin ritarit. Swanström osoittaa vastaansanomattomasti, että totuttu tarina suomalaisista SS-vapaaehtoisista on ollut liian hyvä ollakseen totta.

SUOMALAISEN SS-LIIKKEENhistoriankirjoitus on tähän mennessä keskittynyt lähinnä vapaaehtoispataljoonaan ja sen sotatiehen. Syynä on professori Mauno Jokipiin vuonna 1968 nimellä Panttipataljoonajulkaisema näennäisen tyhjentävä SS-pataljoonan historia.

Arvovaltaisen tutkijan SS-veteraanien kanssa tiiviissä yhteistyössä luoma kuva on siitä lähtien saanut hallita kenttää yksin. Jokipiin avoimesti ilmaisema tavoite kuvata suomalaiset SS-vapaaehtoiset ”sotilaina siinä missä muutkin”, oli otettu suoraan sodanjälkeisestä Waffen-SS -apologiakirjallisuudesta. Sen olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan kylmän sodan ajan Suomessakin, mutta Jokipiitä ei kukaan noussut haastamaan.

Suomalainen SS-liike syntyi keväällä 1941 värvätyn SS-vapaaehtoispataljoonan ympärille, mutta se oli pataljoonaa paljon laajempi ilmiö. Siihen kuului alun perin salainen värväysorganisaatio, jossa valtion viranomaiset valtiollisen poliisin kautta olivat tiiviisti mukana. Lisäksi siihen kuuluivat SS-vapaaehtoistoimikunnan edustama kotimainen värväys-, täydennys- ja ylläpitotoiminta, Berliinin ja Helsingin SS-yhteysesikuntien edustama suomalais-saksalainen organisaatio ja epävirallinen, lopulta maanalainen SS-yhteistyö.

SS-yhteistyötä suomalaiset aktiivit jatkoivat vielä aselevon jälkeen Suomen ja Saksan jouduttua keskenään sotatilaan.

Dosentti, akatemiatutkija Andre Swanström Kansallisarkistossa Helsingissä. (KUVA: MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA)

SWANSTRÖM PIIRTÄÄ osittain aiemmin käyttämättömän lähdeaineiston avulla kovin toisenlaisen kuvan suomalaisesta SS-liikkeestä ja -pataljoonasta kuin Jokipiin silotteleva magnum opus. Hän romuttaa Jokipiin sievistelevät arviot pataljoonan miesten poliittisesta suuntautuneisuudesta sekä Jokipiin ja myöhempien SS-muistelijoiden yritykset kirjoittaa pataljoonan historiaa puhumatta sen yhteydessä holokaustista ja muista itärintaman sotarikoksista.

Jokipiin tuotannon läpäisevä teema, Panttipataljoonastavuonna 1987 ilmestyneeseen Jatkosodan syntyyn, oli Suomen ja Saksan suhteen erityisluonteen korostaminen. Sen rinnalla kulki johdonmukainen pyrkimys vähätellä seurauksia, joita liittoutuminen kansallissosialistisen diktatuurin kanssa tuotti.

Jatkosodan synnyssä Jokipii päätyi lopulta julistamaan Suomen ja Saksan yhteisen sodan olleen ”niin siistiä kuin sodankäynnin on mahdollista olla”. Jostain syystä, jota Jokipii ei kuitenkaan koskaan tarkemmin avannut, Suomi oli saanut kulkea kokonaan toisenlaisen tien kuin Saksan muut liittolaismaat. Edes Suomen ja Saksan liittolaisuus ei ollut liittolaisuutta, vaan kanssasotijuutta.

Semanttinen hiuksenhalkominen oli tarkoitettu hämäämään, ellei Jokipiitä itseään niin ainakin lukijaa, ja siinä se pitkään myös onnistui.

SWANSTRÖM EI SÄÄSTELE sanojaan ruotiessaan Jokipiin jättämää perintöä. ”Systemaattinen tapa pimittää merkittäviä tietoja” on raskas syytös.

Swanström perustelee väitteensä kuitenkin siinä määrin painavasti, että vastaväitteille ei jää tilaa.

Kuten teoksen alaotsikkokin kertoo, Swanström analysoi uudelleen suomalaisten SS-vapaaehtoisten poliittista taustaa, heidän hengellisyytensä laatua ja yhteyksiään Hitlerin Saksan kansanmurhan politiikkaan.

HERÄNNÄISYYDEN suhdetta fasismiin, kansallissosialismiin ja SS-liikkeeseen Swanström käsittelee herännäistaustaisten SS-vapaaehtoisten kautta. Aihe on pysynyt vähälle huomiolle jääneenä sivupolkuna herännäisyyden historiankirjoituksessa huolimatta Swanströminkin esiin nostamasta seikasta. Erityisesti körttiläisyyden suhde äärioikeistoon ensin Lapuan liikkeessä ja IKL:ssa, sekä myöhemmin SS-liikkeessä, oli tiivis.

Mauno Jokipiin Panttipataljoonassa suorittama pataljoonan sotatien yksityiskohtainen dokumentointi lienee arvonsa pitävää. Jokipiin SS-aiheisia teoksia ei kuitenkaan enää tule lukea ilman Swanströmin kommentaaria. Swanströmin omin sanoin kysymyksessä on ”avaus myytin jälkeiseen monipuolistuvien tulkintojen aikaan”, josta jatkotutkimus voi ponnistaa eteenpäin vapaampana menneinä vuosikymmeninä kehrättyjen myyttien painolastista.

PUOLUSTUSVOIMIEN LIPPUJUHLAN vuosittaisessa paraatissa on tähän saakka kuitenkin kulkenut mukana myös SS-pataljoonan lippu. Viimeistään tämän kirjan jälkeen tasavallan asevoimien on tehtävä johtopäätöksensä ja lakattava marssimasta SS:n tunnusten alla.

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit on pakollista luettavaa jokaiselle sodan poliittisesta historiasta, ja erityisesti Suomen ja Hitlerin Saksan suhteesta kiinnostuneelle. Sujuvasti kirjoitettu teos on kipeästi kaivattu kriittinen puheenvuoro, joka viimein nostaa suomalaiseen SS-liikkeen tutkimuksen kansainväliselle tasolle.

Kirjavuoden tärkeintä ja ansiokkainta sotahistorian tietoteosta ei tarvitse kauempaa etsiä, se on tässä.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005866918.html

 

[tiedotusosasto]

Andre Swanström

”Kirkonkirjojen tutkijan painavin perustelu on, että kun muiden kansalaisuuksien SS-joukoista on paljastunut julmuuksia niin tuskin suomalaiset olivat tästä poikkeus. Tässä hän on väärässä.

Miten siis suomalaiset, ainoina Waffen-SS:n ulkomaalaisista vapaaehtoisista olisivat voineet pysytellä tietämättöminä tai syrjässä aatteellisen ja rodullisen tuhoamissodan käytännön toteutuksesta?

Toki totaalisota ja tuon ajan sodan runtelemat käsitykset ihmisoikeuksista poikkeavat nykyisista valkokauluspuheista ja sodasta kukaan ei selvinnyt ilman traumoja ja julmuuksia. Itärintama oli varmasti tässä suhteessa se pahin paikka.

Kuitenkin suomalaisten koulutuskaudella ei vielä ”lopullista ratkaisua” toimeenpantu sellaisella vimmalla kuin hetkeä myöhemmin. Sitten kun kuolemanpartiot ja saksalaisten välinpitämättömyys sekä katkeruus tekivät sodasta vielä rumempaa etenkin siviileille niin suomalaisten asema oli jo muuttunut. Suomalaisia käytettiin eturintaman pahimmissa paikoissa - osin siksi, että saksalainen edelleen kuoli mielummin vasta viimeisenä mutta etenkin siksi, että suomalaiset olivat kannuksensa ansainneet ja pelastaneet rintaman monta kriittistä kohtaa.

Ne julmuudet mitä eturintamalla tapahtui - molemmin puolin, niissä suomalaiset varmasti olivat mukana. Nämä olivat kuitenkin pääosin taistelevien osapuolten yhteenottoja - siivileihin keskittyivät ihan toisen profiilin tahot. Saksalaisittainkin vähemmän arvostetut siivoojajoukot ja poliittiset eturintaman takaiset osastot joista ei vaativimpiin taistelutehtäviin ollut.

Jos taas ajattelee suomalaisten poliittista kantaa niin tottakai suomalaisissa oli nykyisellä määrityksellä äärioikeistolaisia. Olihan niitä kotimaassakin saati Euroopassa yleensä. Ihan kaikkialla ja monenkirjavia. Sen ei kuitenkaan Swanströmillekään pitäisi riittää todisteeksi sotarikoksista.

 

[Ingsoc]

Kuten jo aikaisemmin totesin.

Epäilen, että kun aika viimeisistä suomalaisista SS-miehistä, jättää niin alkaa tulla oikein kunnolla lunta tupaan.

Suomalaisen positiivinen suhtautuminen SS:ään on melkoinen anomalia nykypäivän Euroopassa ja vastaavaa löytyy lähinnä joistain Balttian maista. SS tulee jäämään historiankirjoihin raakalaisjenginä josta ei tule olemaan mitään hyvää sanottavaa.

Yhdessä suhteessa ennustus meni väärin, muutama SS mies vielä sinnittelee hengissä.

Suomalainen SS-pataljoona on jo syötetty samaan luiskaan jonne ovat joutuneet jo aikoja sitten Aunuksen retkien sankarit, YYA-aikakauden nerokas ulkopolitiikka ja moni muu aikoinaan hyvinkin nokkelalta vaikuttanut ratkaisu.

 

[tulikomento]

Oula Silvennoinen HS:n toimittaja?

Myytti Suomen ja Natsi-Saksan kanssasotijuudesta ja suomalaisista SS-vapaaehtoisista oli hyvä, mutta valheellinen – vuoden tärkein sotahistorian teos perustelee, miksi

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit romuttaa aiemman käsityksemme suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valaisee, miten aiemmissa jatkosodan historioissa luotiin paikkansapitämättömiä myyttejä.

Suomalaisia SS-miehiä palaamassa Suomeen vuonna 1943. (KUVA: WIKIMEDIA COMMONS)

Oula Silvennoinen
Julkaistu: 17.10. 8:29
Tietokirja

Andre Swanström: Hakaristin ritarit. Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset. Jyväskylä: Atena 2018.

HELSINGIN Hietaniemen hautausmaalla muiden muassa seisoo suomalaisten SS-vapaaehtoisten muistokivi. Sellaiseksi sitä ei heti arvaisi. Kiveen on kiinnitetty pronssista valettu luterilainen risti ja epämääräisen saksalaismallisessa univormussa seisovaa sotilasta esittävä pienoispatsas. Teksti on ylimalkaisuudessaan yhtä lailla harhaanjohtava: se muistaa ”Saksan sotavoimissa isänmaan vapauden puolesta” kaatuneita.

Vuonna 1983 pystytetty muistomerkki on hyvä yhteenveto suomalaisten SS-vapaaehtoisten jälkikuvasta sodan jälkeisessä historiakulttuurissa. Vapaaehtoiset on totuttu kuvaamaan ongelmattomina, tavallisina suomalaisina poikina, jotka Ukrainan peltomailla ja Kaukasuksen rinteilläkin taistelivat vain ja ainoastaan Suomen puolesta.

Kuvan säröttömyys on jo pitempään kiinnittänyt tutkijoiden huomiota.

SS-Kenraali Felix Steiner ja suomalaisia Waffen-SS -vapaaehtoisia. (KUVA: HS)

SS-VAPAAEHTOISPATALJOONANsotanäyttämö, Saksan itärintama, oli toisen maailmansodankin mittapuulla ennennäkemättömän raaka juutalaisten ja romanien kansanmurhan, julman partisaanisodan, joukkomurhien ja terrorin tapahtumapaikka. Puolustuskyvyttömän siviiliväestön murhaaminen oli harkittu, ennalta suunniteltu, ohjelmallinen ja elimellinen osa Saksan sotatoimia.

Kasautuva tutkimusnäyttö on yksi kerrallaan murskannut myöhemmin kehitellyt erillissotateoriat. Itärintamalla kukaan ei ollut sivullisen asemassa.

Synkkämaineisten SS:n Einsatz-yksiköiden rinnalla joukkomurhien toteuttamiseen osallistuivat niin tavalliset poliisijoukot ja SS-kenttäsantarmit, erilaiset varmistusjoukot, Waffen-SS:n taisteluyksiköt ja aivan tavalliset Saksan armeijan joukot, aselajiin katsomatta.


Miten siis suomalaiset, ainoina Waffen-SS:n ulkomaalaisista vapaaehtoisista olisivat voineet pysytellä tietämättöminä tai syrjässä aatteellisen ja rodullisen tuhoamissodan käytännön toteutuksesta? Kysymykseen esittää punnitun vastauksensa kirkkohistorian dosentti Andre Swanström uutuuskirjassaan Hakaristin ritarit. Swanström osoittaa vastaansanomattomasti, että totuttu tarina suomalaisista SS-vapaaehtoisista on ollut liian hyvä ollakseen totta.

SUOMALAISEN SS-LIIKKEENhistoriankirjoitus on tähän mennessä keskittynyt lähinnä vapaaehtoispataljoonaan ja sen sotatiehen. Syynä on professori Mauno Jokipiin vuonna 1968 nimellä Panttipataljoonajulkaisema näennäisen tyhjentävä SS-pataljoonan historia.

Arvovaltaisen tutkijan SS-veteraanien kanssa tiiviissä yhteistyössä luoma kuva on siitä lähtien saanut hallita kenttää yksin. Jokipiin avoimesti ilmaisema tavoite kuvata suomalaiset SS-vapaaehtoiset ”sotilaina siinä missä muutkin”, oli otettu suoraan sodanjälkeisestä Waffen-SS -apologiakirjallisuudesta. Sen olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan kylmän sodan ajan Suomessakin, mutta Jokipiitä ei kukaan noussut haastamaan.

Suomalainen SS-liike syntyi keväällä 1941 värvätyn SS-vapaaehtoispataljoonan ympärille, mutta se oli pataljoonaa paljon laajempi ilmiö. Siihen kuului alun perin salainen värväysorganisaatio, jossa valtion viranomaiset valtiollisen poliisin kautta olivat tiiviisti mukana. Lisäksi siihen kuuluivat SS-vapaaehtoistoimikunnan edustama kotimainen värväys-, täydennys- ja ylläpitotoiminta, Berliinin ja Helsingin SS-yhteysesikuntien edustama suomalais-saksalainen organisaatio ja epävirallinen, lopulta maanalainen SS-yhteistyö.

SS-yhteistyötä suomalaiset aktiivit jatkoivat vielä aselevon jälkeen Suomen ja Saksan jouduttua keskenään sotatilaan.

Dosentti, akatemiatutkija Andre Swanström Kansallisarkistossa Helsingissä. (KUVA: MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA)

SWANSTRÖM PIIRTÄÄ osittain aiemmin käyttämättömän lähdeaineiston avulla kovin toisenlaisen kuvan suomalaisesta SS-liikkeestä ja -pataljoonasta kuin Jokipiin silotteleva magnum opus. Hän romuttaa Jokipiin sievistelevät arviot pataljoonan miesten poliittisesta suuntautuneisuudesta sekä Jokipiin ja myöhempien SS-muistelijoiden yritykset kirjoittaa pataljoonan historiaa puhumatta sen yhteydessä holokaustista ja muista itärintaman sotarikoksista.

Jokipiin tuotannon läpäisevä teema, Panttipataljoonastavuonna 1987 ilmestyneeseen Jatkosodan syntyyn, oli Suomen ja Saksan suhteen erityisluonteen korostaminen. Sen rinnalla kulki johdonmukainen pyrkimys vähätellä seurauksia, joita liittoutuminen kansallissosialistisen diktatuurin kanssa tuotti.

Jatkosodan synnyssä Jokipii päätyi lopulta julistamaan Suomen ja Saksan yhteisen sodan olleen ”niin siistiä kuin sodankäynnin on mahdollista olla”. Jostain syystä, jota Jokipii ei kuitenkaan koskaan tarkemmin avannut, Suomi oli saanut kulkea kokonaan toisenlaisen tien kuin Saksan muut liittolaismaat. Edes Suomen ja Saksan liittolaisuus ei ollut liittolaisuutta, vaan kanssasotijuutta.

Semanttinen hiuksenhalkominen oli tarkoitettu hämäämään, ellei Jokipiitä itseään niin ainakin lukijaa, ja siinä se pitkään myös onnistui.

SWANSTRÖM EI SÄÄSTELE sanojaan ruotiessaan Jokipiin jättämää perintöä. ”Systemaattinen tapa pimittää merkittäviä tietoja” on raskas syytös.

Swanström perustelee väitteensä kuitenkin siinä määrin painavasti, että vastaväitteille ei jää tilaa.

Kuten teoksen alaotsikkokin kertoo, Swanström analysoi uudelleen suomalaisten SS-vapaaehtoisten poliittista taustaa, heidän hengellisyytensä laatua ja yhteyksiään Hitlerin Saksan kansanmurhan politiikkaan.

HERÄNNÄISYYDEN suhdetta fasismiin, kansallissosialismiin ja SS-liikkeeseen Swanström käsittelee herännäistaustaisten SS-vapaaehtoisten kautta. Aihe on pysynyt vähälle huomiolle jääneenä sivupolkuna herännäisyyden historiankirjoituksessa huolimatta Swanströminkin esiin nostamasta seikasta. Erityisesti körttiläisyyden suhde äärioikeistoon ensin Lapuan liikkeessä ja IKL:ssa, sekä myöhemmin SS-liikkeessä, oli tiivis.

Mauno Jokipiin Panttipataljoonassa suorittama pataljoonan sotatien yksityiskohtainen dokumentointi lienee arvonsa pitävää. Jokipiin SS-aiheisia teoksia ei kuitenkaan enää tule lukea ilman Swanströmin kommentaaria. Swanströmin omin sanoin kysymyksessä on ”avaus myytin jälkeiseen monipuolistuvien tulkintojen aikaan”, josta jatkotutkimus voi ponnistaa eteenpäin vapaampana menneinä vuosikymmeninä kehrättyjen myyttien painolastista.

PUOLUSTUSVOIMIEN LIPPUJUHLAN vuosittaisessa paraatissa on tähän saakka kuitenkin kulkenut mukana myös SS-pataljoonan lippu. Viimeistään tämän kirjan jälkeen tasavallan asevoimien on tehtävä johtopäätöksensä ja lakattava marssimasta SS:n tunnusten alla.

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit on pakollista luettavaa jokaiselle sodan poliittisesta historiasta, ja erityisesti Suomen ja Hitlerin Saksan suhteesta kiinnostuneelle. Sujuvasti kirjoitettu teos on kipeästi kaivattu kriittinen puheenvuoro, joka viimein nostaa suomalaiseen SS-liikkeen tutkimuksen kansainväliselle tasolle.

Kirjavuoden tärkeintä ja ansiokkainta sotahistorian tietoteosta ei tarvitse kauempaa etsiä, se on tässä.

https://www.hs.paskamedia.fi/kulttuuri/art-2000005866918.html

Hesari näemmä käyttää Silvennoista kirja-arvostelijana. Verkkouutiset puolestaan tykkää käyttää Markku Jokisipilää. Ihan normaalia toimintaa lehdiltä että joku omaan agendaan sopiva ammattihistorioitsija laatii sopivaan sävyyn arvosteluja.

 

[tulikomento]

”Kirkonkirjojen tutkijan painavin perustelu on, että kun muiden kansalaisuuksien SS-joukoista on paljastunut julmuuksia niin tuskin suomalaiset olivat tästä poikkeus. Tässä hän on väärässä.



Toki totaalisota ja tuon ajan sodan runtelemat käsitykset ihmisoikeuksista poikkeavat nykyisista valkokauluspuheista ja sodasta kukaan ei selvinnyt ilman traumoja ja julmuuksia. Itärintama oli varmasti tässä suhteessa se pahin paikka.

Kuitenkin suomalaisten koulutuskaudella ei vielä ”lopullista ratkaisua” toimeenpantu sellaisella vimmalla kuin hetkeä myöhemmin. Sitten kun kuolemanpartiot ja saksalaisten välinpitämättömyys sekä katkeruus tekivät sodasta vielä rumempaa etenkin siviileille niin suomalaisten asema oli jo muuttunut. Suomalaisia käytettiin eturintaman pahimmissa paikoissa - osin siksi, että saksalainen edelleen kuoli mielummin vasta viimeisenä mutta etenkin siksi, että suomalaiset olivat kannuksensa ansainneet ja pelastaneet rintaman monta kriittistä kohtaa.

Ne julmuudet mitä eturintamalla tapahtui - molemmin puolin, niissä suomalaiset varmasti olivat mukana. Nämä olivat kuitenkin pääosin taistelevien osapuolten yhteenottoja - siivileihin keskittyivät ihan toisen profiilin tahot. Saksalaisittainkin vähemmän arvostetut siivoojajoukot ja poliittiset eturintaman takaiset osastot joista ei vaativimpiin taistelutehtäviin ollut.

Jos taas ajattelee suomalaisten poliittista kantaa niin tottakai suomalaisissa oli nykyisellä määrityksellä äärioikeistolaisia. Olihan niitä kotimaassakin saati Euroopassa yleensä. Ihan kaikkialla ja monenkirjavia. Sen ei kuitenkaan Swanströmillekään pitäisi riittää todisteeksi sotarikoksista.

Joo, samoilla linjoilla olen minäkin. Eivät suomalaiset siinä mielessä varmaan kovin paljoa muista eurooppalaisista vapaaehtoisista poikenneet, että kyllähän sitä Neuvostoliittoa lähdettiin kesällä 1941 tuhoamaan. Tässä mielessä ideologista aatteenpaloa varmasti oli mukana.

Tosin Swanström mitä ilmeisimmin väheksyy sitä, että SS-pataljoonan värväyksessä Suomen valtio oli keskeisesti mukana, olihan asialla poliittista merkitystä. Pataljoona kun oli yksi Suomen Saksan suhteiden panteista. Ei Saksa Suomea ilmaiseksi tukenut poliittisella tasolla.

Ja nimenomaan sota Saksan itärintamalla oli poikkeuksellisen julmaa millä tahansa mittareilla mitattuna. En sitä kiellä etteivätkö suomalaiset olisi ottaneet osaa esim. partisaanien (tai näiksi epäillyiden) ampumisiin, mutta että laajassa mittakaavassa ? Swanström käsittääkseni käyttää todisteena paria epäsuoraa ilmaisua tai viittausta siviilien ampumisista. Tämä ei mielestäni vielä oikein riitä yleistysten tekemiseen.

 

[pikkusimo]

Oula Silvennoinen HS:n toimittaja?

Myytti Suomen ja Natsi-Saksan kanssasotijuudesta ja suomalaisista SS-vapaaehtoisista oli hyvä, mutta valheellinen – vuoden tärkein sotahistorian teos perustelee, miksi

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit romuttaa aiemman käsityksemme suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valaisee, miten aiemmissa jatkosodan historioissa luotiin paikkansapitämättömiä myyttejä.

Suomalaisia SS-miehiä palaamassa Suomeen vuonna 1943. (KUVA: WIKIMEDIA COMMONS)

Oula Silvennoinen
Julkaistu: 17.10. 8:29
Tietokirja

Andre Swanström: Hakaristin ritarit. Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset. Jyväskylä: Atena 2018.

HELSINGIN Hietaniemen hautausmaalla muiden muassa seisoo suomalaisten SS-vapaaehtoisten muistokivi. Sellaiseksi sitä ei heti arvaisi. Kiveen on kiinnitetty pronssista valettu luterilainen risti ja epämääräisen saksalaismallisessa univormussa seisovaa sotilasta esittävä pienoispatsas. Teksti on ylimalkaisuudessaan yhtä lailla harhaanjohtava: se muistaa ”Saksan sotavoimissa isänmaan vapauden puolesta” kaatuneita.

Vuonna 1983 pystytetty muistomerkki on hyvä yhteenveto suomalaisten SS-vapaaehtoisten jälkikuvasta sodan jälkeisessä historiakulttuurissa. Vapaaehtoiset on totuttu kuvaamaan ongelmattomina, tavallisina suomalaisina poikina, jotka Ukrainan peltomailla ja Kaukasuksen rinteilläkin taistelivat vain ja ainoastaan Suomen puolesta.

Kuvan säröttömyys on jo pitempään kiinnittänyt tutkijoiden huomiota.

SS-Kenraali Felix Steiner ja suomalaisia Waffen-SS -vapaaehtoisia. (KUVA: HS)

SS-VAPAAEHTOISPATALJOONANsotanäyttämö, Saksan itärintama, oli toisen maailmansodankin mittapuulla ennennäkemättömän raaka juutalaisten ja romanien kansanmurhan, julman partisaanisodan, joukkomurhien ja terrorin tapahtumapaikka. Puolustuskyvyttömän siviiliväestön murhaaminen oli harkittu, ennalta suunniteltu, ohjelmallinen ja elimellinen osa Saksan sotatoimia.

Kasautuva tutkimusnäyttö on yksi kerrallaan murskannut myöhemmin kehitellyt erillissotateoriat. Itärintamalla kukaan ei ollut sivullisen asemassa.

Synkkämaineisten SS:n Einsatz-yksiköiden rinnalla joukkomurhien toteuttamiseen osallistuivat niin tavalliset poliisijoukot ja SS-kenttäsantarmit, erilaiset varmistusjoukot, Waffen-SS:n taisteluyksiköt ja aivan tavalliset Saksan armeijan joukot, aselajiin katsomatta.


Miten siis suomalaiset, ainoina Waffen-SS:n ulkomaalaisista vapaaehtoisista olisivat voineet pysytellä tietämättöminä tai syrjässä aatteellisen ja rodullisen tuhoamissodan käytännön toteutuksesta? Kysymykseen esittää punnitun vastauksensa kirkkohistorian dosentti Andre Swanström uutuuskirjassaan Hakaristin ritarit. Swanström osoittaa vastaansanomattomasti, että totuttu tarina suomalaisista SS-vapaaehtoisista on ollut liian hyvä ollakseen totta.

SUOMALAISEN SS-LIIKKEENhistoriankirjoitus on tähän mennessä keskittynyt lähinnä vapaaehtoispataljoonaan ja sen sotatiehen. Syynä on professori Mauno Jokipiin vuonna 1968 nimellä Panttipataljoonajulkaisema näennäisen tyhjentävä SS-pataljoonan historia.

Arvovaltaisen tutkijan SS-veteraanien kanssa tiiviissä yhteistyössä luoma kuva on siitä lähtien saanut hallita kenttää yksin. Jokipiin avoimesti ilmaisema tavoite kuvata suomalaiset SS-vapaaehtoiset ”sotilaina siinä missä muutkin”, oli otettu suoraan sodanjälkeisestä Waffen-SS -apologiakirjallisuudesta. Sen olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan kylmän sodan ajan Suomessakin, mutta Jokipiitä ei kukaan noussut haastamaan.

Suomalainen SS-liike syntyi keväällä 1941 värvätyn SS-vapaaehtoispataljoonan ympärille, mutta se oli pataljoonaa paljon laajempi ilmiö. Siihen kuului alun perin salainen värväysorganisaatio, jossa valtion viranomaiset valtiollisen poliisin kautta olivat tiiviisti mukana. Lisäksi siihen kuuluivat SS-vapaaehtoistoimikunnan edustama kotimainen värväys-, täydennys- ja ylläpitotoiminta, Berliinin ja Helsingin SS-yhteysesikuntien edustama suomalais-saksalainen organisaatio ja epävirallinen, lopulta maanalainen SS-yhteistyö.

SS-yhteistyötä suomalaiset aktiivit jatkoivat vielä aselevon jälkeen Suomen ja Saksan jouduttua keskenään sotatilaan.

Dosentti, akatemiatutkija Andre Swanström Kansallisarkistossa Helsingissä. (KUVA: MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA)

SWANSTRÖM PIIRTÄÄ osittain aiemmin käyttämättömän lähdeaineiston avulla kovin toisenlaisen kuvan suomalaisesta SS-liikkeestä ja -pataljoonasta kuin Jokipiin silotteleva magnum opus. Hän romuttaa Jokipiin sievistelevät arviot pataljoonan miesten poliittisesta suuntautuneisuudesta sekä Jokipiin ja myöhempien SS-muistelijoiden yritykset kirjoittaa pataljoonan historiaa puhumatta sen yhteydessä holokaustista ja muista itärintaman sotarikoksista.

Jokipiin tuotannon läpäisevä teema, Panttipataljoonastavuonna 1987 ilmestyneeseen Jatkosodan syntyyn, oli Suomen ja Saksan suhteen erityisluonteen korostaminen. Sen rinnalla kulki johdonmukainen pyrkimys vähätellä seurauksia, joita liittoutuminen kansallissosialistisen diktatuurin kanssa tuotti.

Jatkosodan synnyssä Jokipii päätyi lopulta julistamaan Suomen ja Saksan yhteisen sodan olleen ”niin siistiä kuin sodankäynnin on mahdollista olla”. Jostain syystä, jota Jokipii ei kuitenkaan koskaan tarkemmin avannut, Suomi oli saanut kulkea kokonaan toisenlaisen tien kuin Saksan muut liittolaismaat. Edes Suomen ja Saksan liittolaisuus ei ollut liittolaisuutta, vaan kanssasotijuutta.

Semanttinen hiuksenhalkominen oli tarkoitettu hämäämään, ellei Jokipiitä itseään niin ainakin lukijaa, ja siinä se pitkään myös onnistui.

SWANSTRÖM EI SÄÄSTELE sanojaan ruotiessaan Jokipiin jättämää perintöä. ”Systemaattinen tapa pimittää merkittäviä tietoja” on raskas syytös.

Swanström perustelee väitteensä kuitenkin siinä määrin painavasti, että vastaväitteille ei jää tilaa.

Kuten teoksen alaotsikkokin kertoo, Swanström analysoi uudelleen suomalaisten SS-vapaaehtoisten poliittista taustaa, heidän hengellisyytensä laatua ja yhteyksiään Hitlerin Saksan kansanmurhan politiikkaan.

HERÄNNÄISYYDEN suhdetta fasismiin, kansallissosialismiin ja SS-liikkeeseen Swanström käsittelee herännäistaustaisten SS-vapaaehtoisten kautta. Aihe on pysynyt vähälle huomiolle jääneenä sivupolkuna herännäisyyden historiankirjoituksessa huolimatta Swanströminkin esiin nostamasta seikasta. Erityisesti körttiläisyyden suhde äärioikeistoon ensin Lapuan liikkeessä ja IKL:ssa, sekä myöhemmin SS-liikkeessä, oli tiivis.

Mauno Jokipiin Panttipataljoonassa suorittama pataljoonan sotatien yksityiskohtainen dokumentointi lienee arvonsa pitävää. Jokipiin SS-aiheisia teoksia ei kuitenkaan enää tule lukea ilman Swanströmin kommentaaria. Swanströmin omin sanoin kysymyksessä on ”avaus myytin jälkeiseen monipuolistuvien tulkintojen aikaan”, josta jatkotutkimus voi ponnistaa eteenpäin vapaampana menneinä vuosikymmeninä kehrättyjen myyttien painolastista.

PUOLUSTUSVOIMIEN LIPPUJUHLAN vuosittaisessa paraatissa on tähän saakka kuitenkin kulkenut mukana myös SS-pataljoonan lippu. Viimeistään tämän kirjan jälkeen tasavallan asevoimien on tehtävä johtopäätöksensä ja lakattava marssimasta SS:n tunnusten alla.

Andre Swanströmin Hakaristin ritarit on pakollista luettavaa jokaiselle sodan poliittisesta historiasta, ja erityisesti Suomen ja Hitlerin Saksan suhteesta kiinnostuneelle. Sujuvasti kirjoitettu teos on kipeästi kaivattu kriittinen puheenvuoro, joka viimein nostaa suomalaiseen SS-liikkeen tutkimuksen kansainväliselle tasolle.

Kirjavuoden tärkeintä ja ansiokkainta sotahistorian tietoteosta ei tarvitse kauempaa etsiä, se on tässä.

https://www.hs.paskamedia.fi/kulttuuri/art-2000005866918.html

Kun veteraanit on jo miltein kaikki poistuneet keskuudestamme niin sitten vasemmisto aloittaa haudoilla riekkumisen, kun aijemmin ei uskaltaneet, koska totuuden tietäjät ja sen kokeneet olisivat voineet kertoa miten asiat oikeasti olivat ja mitä todella tapahtui.

 

[Kapiainen]

Minusta tässä on kyseessä sama asia kuin usein menneinä vuosina on nähty kun on arvioitu Suomen armeijan toimia toisen maailmansodan aikana.
Vuosikymmeniähän yleinen näkemys oli etteivät suomalaiset tehneet sodassa mitään koiruuksia, vaan taistelivat nuhteettomasti ja äärimmäisen korkealla moraalilla.
Ei suomalainen (nuori)mies sotilaana sodassa ole tässä suhteessa sen kummempi kuin minkään muunkaan armeijan sotilas äärimmäisissä sotaolosuhteissa.
Olisi mielestäni varsin erikoista, jos suomalaiset olisivat olleet ainoa porukka koko toisessa maailmansodassa, jonka jäsenet eivät olisi sortuneet asiattomuuksiin äärimmäisissä olosuhteissa.
Se on inhimillinen piirre, että ylilyöntejä tapahtuu. Niitä voi historian valossa tapahtua lähes kenelle tahansa. En usko että suomalaiset sotilaat WWII:ssa olisivat olleet tässä suhteessa poikkeus.
Se on sitten eri asia onko aihetta syytä lähestyä tuomiten. Sensijaan faktoina olisi syytä kyetä hyväksymään se, että myös suomalaiset sotilaat ovat saattaneet sortua asiattomuuksiin siinä kuin muutkin - niin omilla rintamilla kuin muualla.

 

[Ingsoc]

Ei tässä ole tarkoituksenakaan mikään vertaileva tutkimus erilaisista julmuuksista.

Tavoitteena on marginalisoida SS ja myös se maassamme jumaloitu panttipataljoona.

Ihan turha huutaa Rankea hätiin, kun Suomen historiaa muokataan yleiseurooppalaiseen kuntoon. Euroopassa vain suomalaiset, virolaiset ja uusnatsit kehuskelee sillä, että Opa war Sturmfuhrer bei der SS.

 

[tiedotusosasto]

Sensijaan faktoina olisi syytä kyetä hyväksymään se, että myös suomalaiset sotilaat ovat saattaneet sortua asiattomuuksiin siinä kuin muutkin - niin omilla rintamilla kuin muualla.

Alleviivasin tuon virkkeestäsi varsin merkillisenä esiinnousevan ristiriidan. Toki linjassa tämän kirkollisen ”tutkijan” kanssa mutta täyttä huuhaata muuten. Jos joku ”saattaa sortua” niin tämä on ilmaisuna kaikkea muuta kuin ”fakta”. Se on mielipide ja oletus jonka pyydät hyväksymään faktana. Fakta on fakta vasta kun se on todennettu ja siihen ei tuossa edelläkään pystytty.

 

[tiedotusosasto]

maassamme jumaloitu panttipataljoona

Kuka tuota nyt jumaloisi. No ehkä Himler aikanaan. Mutta kyllähän se nyt vain kuului tuohon maailmaan ja sellaisena moni sen hyväksyy. Silti näitä miehiä on turha moittia ilman todisteita niin kuin ei ole syytä moittia niitä Stuka-lentäjiäkään jotka olivat meillä apuna.

Jos valittava oli Stalinin neuvostokommunistit tai Saksan kansallissosialistit niin kuka sanoo miten meidän olisi pitänyt valita.

 

[Ingsoc]

Kuka tuota nyt jumaloisi. No ehkä Himler aikanaan. Mutta kyllähän se nyt vain kuului tuohon maailmaan ja sellaisena moni sen hyväksyy. Silti näitä miehiä on turha moittia ilman todisteita niin kuin ei ole syytä moittia niitä Stuka-lentäjiäkään jotka olivat meillä apuna.

Turha on kansallismieliselle kiukutella eurostoliiton tuomista muutoksista historiankirjoitukseen.

Sitä saa mitä tilaa!

 

[Pandahki]

Itse asettaisin Suomen historiantutkimuksessa kiireisemmälle listalle kommunismin vuosien totuuskomission asettamisen Suomeen. Maamme korkeissa yhteiskunnallisissa elimissä toimii edelleenkin kansalaisia joita on vahvat syyt epäillä vakavista rikoksista, kuten maanpetturuus ja vakoilu ulkoisen vallan hyväksi. Samalla voisi julkaista myös sen Tiitisen listan, vaikka hänen mukaan "siellä ei ollut ketään merkittävää henkilöä" (Itä-Saksan vakoiludoktriinin valossa uskomaton väite - pyrkivät nimenomaan värväämään korkean yhteiskunnallisen aseman toimijoita).

Varmasti Panttipataljoonassa palvelleissa on ollut ideologisia kotimaan natseja, mutta täytyy myös muistaa vaikuttaneet asiat - Talvisodan kitkerä pettymys, sekä Aatun koko 30-luvun ja sodan alkuvuosien jatkunut voittokulku. Nämä varmasti olivat omiaan houkuttamaan nuoria jotka "halusivat tehdä jotakin - heti!" välirauhan vallitessa. Sitten kun siellä SS:n riveissä oltiin, varmasti nähtiin ja kuultiin kaikenlaista, ehkä otettiin yksilötasolla osaakin (ja siitä kuuluisi saada asianmukainen tuomio jos on todisteet). Joukkotasolla tässä oli kuitenkin kyse taisteluosastosta, joka oli samalla Suomen polittiisessa palveluksessa. Mistä entisten SS-miehien katkeruus johtui, oli se, että Suomen valtio jälkikäteen pesi kätensä tästä toiminnasta jota se oli itse edistänyt epävirallisten kanaviensa kautta - vähän sama mitä tehtiin kaikille veteraaneille, mutta potenssiin kymmenen.

 

[Ingsoc]

Itse asettaisin Suomen historiantutkimuksessa kiireisemmälle listalle kommunismin vuosien totuuskomission asettamisen Suomeen. Maamme korkeissa yhteiskunnallisissa elimissä toimii edelleenkin kansalaisia joita on vahvat syyt epäillä vakavista rikoksista, kuten maanpetturuus ja vakoilu ulkoisen vallan hyväksi.

Tuosta prosessista selviäisi puhtain paperein vain persut ja siniset.

Kotiryssä löytyi jokaiselta joka oli jotain tässä maassa.

Eduskunnassa, hallituksessa ja jopa ylipäällikkö Niinistön työhuoneessa tämä asia ymmärretään varsin hyvin.

Mitä enemmän paskakasaa kaiveskellaan sitä enemmän se haisee.

 

[tiedotusosasto]

Turha on kansallismieliselle kiukutella eurostoliiton tuomista muutoksista historiankirjoitukseen.

Sitä saa mitä tilaa!

Tällä EU:n tai ääriajattelun kanssa ole mitään tekemistä vaan huonon tutkimisen ja huonon omatunnon sekoittamisesta. Aikaa kuluu ja tilaa tulee hurskastelulle. Nyt kuvitellaan jo, että sotaa voisi käydä ketään tappamatta.

”Himmler said "Where a Finnish SS-man stood, the enemy was always defeated.” Ei Himlerkään tuota lausunut sen takia, että suomalaiset olisivat kunnostautuneet teloituskomppanioissa tai nykytermein terrorissa. Hän sanoi noin, koska suomalaiset olivat hyviä sotimisessa - siis tappamisessa. Ei näitä miehiä ollut varaa laittaa toissijaisiin tehtäviin johon riitti yllin kyllin värvättyä väkeä. Suomalaisia tarvittiin jotta saksalaisia rintamasotilaita ei kuolisi - ainakaan niin paljon.

Moni oli Suomessa saksalaismielinen tai sen aikaisen määrityksen mukainen Natsi (nyttemin määritys on muuttunut). Mutta niin kuin Lauri Törnin kohdalla vaikuttimena oli vastustaa Neuvostokommunismia ja jo koettuja suomalaisten tappioita saati Stalinin havittelemaa miehitystä

 

[Ingsoc]

Tällä EU:n tai ääriajattelun kanssa ole mitään tekemistä vaan huonon tutkimisen ja huonon omatunnon sekoittamisesta. Aikaa kuluu ja tilaa tulee hurskastelulle.

On taas niin sinisilmäinen käsitys historiantutkimuksesta, että voi hellanduudelis.

Totuuden puhujat jää ikuisiksi maistereiksi, jotka pitää omaa blogia. Virat, apurahat, kunnia sekä maine menee niille, jotka leikkii leikkejä yhteisten sääntöjen mukaan.

 

[tiedotusosasto]

On taas niin sinisilmäinen käsitys historiantutkimuksesta, että voi hellanduudelis.

Totuuden puhujat jää ikuisiksi maistereiksi, jotka pitää omaa blogia. Virat, apurahat, kunnia sekä maine menee niille, jotka leikkii leikkejä yhteisten sääntöjen mukaan.

Ja vieressä räksyttävät koirat.