?
Kapiainen kirjoitti:
Mikä ylipäätään on "päällikkö - aselajikomentaja rajapinta"?! Ei meikäläisessä organisaatiossa edes ole sellaista rajapintaa!
Ammattisotilas on siis sitä mieltä, ettei ole olemassa asetietä, vaan pelkästään virkatie, ja erityisesti kenttäoloissa.
Miten joku yhtymän komentaja ilman esikuntaa ja aselajikomentajia ja aselajien päälliköitä saa orkesterinta soimaa, "soivaksi peliksi", ellei tuota yhteyttä ole tiedollisesti, asenteellisesti jne.
Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikkapa NATO:n kaksivaiheinen käsky, jossa ensin annaetaan toiminta-ajatus jota sitten lopullisessa käskyssä tarkennetaan tehtäväksi.
Uskoisin, että tuossa kohtaa pitäisi olla sillä päällikkötasolla hieman enemmän tietoa.
Asia ei ole kovin helppo ammattiupseerioppilaallekaan, jos ohjeessa lukee kolmeen kertaan "tämä tehdään yhteistyössä", "tämä tehdään yhteistyössä" ja "tämä tehdään yhteistyössä". Tuo tarkoittaa sitä, että mitään ei luonnostaan tehdä yhteistyössä, koska yhtestyö luonnostaan on korvattu yhden vaiheen käskemisellä.
Se, että siirrytään hierarkiasta verkostoon, jossa alkaa samoilla hehtaareilla olla 1-2 lisäjoukkoyksikköä ja kaikenlaisia osastoja, edellyttää vakioitua toimintatapaa ja samalla edes jonkinlaisia tietoja siitä, miten koko orkesteri toimii.
Kyllähän kaikki kartalla liikkuu pätevästi, mutta kun on se huolto ja viesti sekä ammukset. Tosiasissa kaikki on sodassa monta kertaa vaikeampaa kuin ilman sotaa: tiet pommitetaan pilalle, kalustoa tuhoutuu, huolto kangertelee ja viestiyhteydet katkeavat. Sodassa joku voi jopa menettää pysyvästi toimintakykynsä kuolemalla kesken urakan.
Kapiainen kirjoitti:
Mikä "yleinen tietämättömyys"?!?! Ei meillä ole ollut tapana reserviläisiltä salata mitään sellaista tietoa, mitä he tarvitsevat tai mistä heille on hyötyä heidän tehtävässään.
Tietoa ei ole pelkästään tieto tavoitteesta, vaan näkemys ja kokemus toimintatavasta.
Jos nyt ajatellaan vänrikki Nappulaa, joka on esimerkiksi luutnantiksi mennessä 10 vuoden tai 15 vuoden aikana kertaushajoituksissa jonkin 20 vuorokautta. Joukkueenjohtajan tehtävästä hän selviää käkittyään 362 vuorokautta puolustusvoimissa erittäin henkilöintensiivisessä opastuksessa. Mitä sitten, jos hän esimerkiksi joutuisi päälliköksi, jolloin häntä alkaa koskea johtamisen lisäksi myös suunnittelu ja hallinnointi?
Miten paljon joku aselajikomentaja voisi luottaa siihen, ettei toimeenpano takertele?
Miten paljon joku kadetti opiskelee aselajinsa asioita? 20 vuorokautta vai puolitoista vuotta saatuaan yleiset asiat ja akateemiset asiat pois alta?
Vanha vakiomuotoinen prikaati oli 7 169 miehellään ja lasketulla jalkarättimäärällään selkeä, kankea ja ajanmukainen aikanaan. Jos joko järjestelmä uudistetaan korpraali-partionjohtajasta yhtymän komentajan tasolle taisteluryhmäksi, jossa on 3-5 joukkoyksikköä eikä kiinteät neljä tai kolme niin kyllä se ajattelun ja koordinaation vaatimus lisääntyy sielläkin.
Se, että organisaatio ei ole pysyvä vaan modulaarinen, tarkoittaa sitä, että pitää ajatella enemmän, tietää enemmän ja neuvotella enemmän, ei pelkästään totella uskollisemmin.
Jos nyt sitten tästä modulaarisuudesta seuraa, että on mahdollista toimia pienemmissä porukoissa niin se lisää tietenkin vaihdettavan tiedon määrää porukoiden kesken ylemmän portaan kautta: tilannekuvaa. Sen välitämisen onnistuminen riippuu puolestaan siitä. miten paljon häirintää sattuu ilmaa tai siitä, miten paljon ammuksia, räjähteitä, poteroita, kaapelia jne. on jaksettu kaivaa maastoon todennäköistä pääuraa pitkin tai sen reunoille.
Periaatteessa kaikkea tulisi olla liikaa joka paikassa hajautetussa mallissa, koska välttämättä taloudellisesti järkevä huolto ei onnistu siksi, että on hajautettu sitten kun jotain divisioonaa ruvetaan pilkkomaan reunoilta moteiksi ja motteja laukaisemaan.
Kapiainen kirjoitti:
Sen nyt kuitenkin luulisi jokirannankin ymmärtävän, että julkinen nettifoorumi on julkinen nettifoorumi..ja kaikki maailman tieto ei ole jaettavissa sellaisella foorumilla.
Jokainen reserviläinen saa aivan varmasti jatkossakin kaiken sen tiedon mitä hän tarvitsee..sitä ei ole mitään syytä epäillä.
Kun ei ole kokemusta, ei ole omakohtaista tietoa. Kun ei ole kokemusta, ei pysty valitsemaan oikeaa tietoa oikein. Kun ei ole oikeaa aiheellista tietoa, ei ole näkemystä. Kun ei ole näkemystä, ei ole yhteistä kieltä: ei voi olla eri mieltä eikä samaa mieltä.
Mielipidekeskusteluissa harvoin kysytään lähes kaikkia tietoja, vaan näkemystä. Missä se näkemys on?
Toinen asia on sitten se tilaaja-tuottaja -malli, jossa ajatellaan, että jossain on valmis tuote muutaman vuorokauden kertausharjoituksella yhden tai kahden aluetoimiston kautta.
Tuota ajattelemisen ja sotilasjohtamisen tasoa pitäisi alentaa toimeenpanoportaan latvaan saakka.
On kuitenkin niin, että monessa asiassa ajattelu alkaa vasta prikaatitasolla.
