Ahvenanmaa

Olisi hauska nähdä saarelaisten reaktio siihen, että Suomi ilmoittaisi, että kaikki affenat tervetuloa vapaaehtoisesti varusmiespalvelukseen Uudenmaan Prikaatiin. Teille on varattu oma komppania täällä, tehtävänä puolustaa sitten reserviläisinä saartanne. Palvelus ja kertaukset tapahtuvat kaukana Ahvenanmaasta.
Pari vuotta sitten kun matkailin Ahvenanmaalla, niin kiinnitti huomiota paikallisen vpk:n miehistön ikäjakauma ja määrä. Nuorta leijonaa aivan tuhottomasti. Ja selvästi halukkaita suojelemaan omaa yhteisöään. Silloin siinä kaupan pihalla, tällainen hyvässä lihassa oleva ikääntynyt nojatuolikenraali mietti jäätelöä imeskellessään, että kyllä noista saisi vaikka mitä. Olivat paloharjoituksia pitämässä paikallisen Salen pihassa nimittäin.
 
Siis historian mukaan kun kriisi on uhannut myös Ahvenanmaata, niin kyllä aina saarelaisilla on halukkuutta riittänyt oman saaren puolustamiseen. Kodinturvajoukkoja perusteltu.
Onhan siellä nytkin komppanian verran reserviläisiä.
Jotenkin tuntuu siltä, että tilannetta hyssytellään liikaa. Että PV ei edes yritä kunnolla houkutella nuoria hakemaan vaapaaehtoisesti varusmiespalvelukseen.
Ilmeisesti vaan hyväksytään tilanne ja ollaan hissukseen asian suhteen.
Ahvenanmaan suunnitelmat on jo tehty ja niihin ollaan tyytyväisiä jne.
Tosin, en tiedä mahtuisiko Dragsvikiin yhtään enempää varusmiehiä kuin mitä se nykyisellään ottaa vastaan.
 
MPK voisi aktivoitua ja tarjota jotain siviilien vapaaehtoiskurssitusta Åålanninsaarilla, jonka osana voisi myös pitää vaikka SRA-urheiluharjoituksia ja muuta mukavaa. Vapaaehtoiset miina ja sinkotreenit sitten etänä Hangöuddin hiekoissa. Voi tulla vaikka omalla veneellä paikalle ja tsekata "lähivarastot" yhdessa matkalla niin sitten on hallussa.
 
Olisi korkea aika tehdä uusi nykyaikainen sopimus johon saarelaisetkin olisivat tyytyväisiä.

Sotilaallista selkäkeikkanaurua kolmannella, kuten @baikal tapaa sanoa.
Saatto kyllä olla vain toiveajattelua.
Mutta onhan noi sopimukset helvetin vanhoja (vuosilta 1921 ja 1940) ja niitä soisi kyllä tarkastella uudestaan sanovat saarelaiset siihen sitten mitä tahansa.
 
Mietin tässä näin niin venäläiset eivät saisi alueelle mitään tehokkaita hillottimia tai olaltalaukaistavia järeämpää ilman että sitä huomattaisiin eikä lentokoneiden toimintaa olla rajoitettu niin ehkä voitaisiin hankkia jotain korkealla lentäviä pitkän lentoajan omaavia droneja kuten MQ-9B ?
 
Kiinnostaisi sellainen skenaario, että mitä Suomi tekisi tilanteessa jossa Venäjä alkaisi suorittaa rajoitettua iskuja strategisiin kohteisiin Etelä-Suomessa risteily- ja tykistöohjuksin ja sanoisi lopettavansa iskut heti kun Suomi suostuisi luovuttamaan Ahvenanmaan ja vaikka Hankoniemen Venäjälle?

Miten liittoutumaton Suomi pystyisi kyseiseen tilanteeseen vastaamaan vai olisiko venäläisten vaatimuksiin vaan ajan myötä pakko suostua...?

En vaan tajua, että miksi Venäjä ei menettelisi edellä kuvaamallani tavalla halutessaan vallata Ahvenanmaan vaan yrittäisi jotain todella riskialtista maihinnousua/maahanlaskua.

Toisin sanoen Arkadianmäen lamauttaminen on todennäköisesti venäläisten näkökulmasta huomattavasti helpompaa kuin Suomen Ilma- ja Merivoimien...
 
Viimeksi muokattu:
mitä Suomi tekisi tilanteessa jossa Venäjä alkaisi suorittaa rajoitettua iskuja strategisiin kohteisiin Etelä-Suomessa risteily- ja tykistöohjuksin ....
Meinaakko, että tuossa tilanteessa ei Suomesta lentäisi mitään Venäjän puolelle ?
Vaatii toki hieman uskallusta pieneltä maalta, mutta vaihtoehto kai ei ole olla tuhoamatta paikkaa josta ohjukset ammuttiin? Meidän kaupunkeja jos ampuvat niin saattaapi mennä paluupostissa jotain Pietariinkin. Enhän minä mitään tiedä, mutta olen vaan sellainen "silmä silmästä" -pohdiskelija.
.
 
Eiköhän siinä ole pakko vastata myöskin rajoitetulla iskulla. Jos risteilyohjukset tulevat laivoilta, niin ohjusveneet kimppuun. Jos tulevat maalta, niin USA:lta maalinosoitus ja JASSM:it perään. Pakko on vähintään osoittaa, että uskalletaan ampua takaisin. Muuten loppu on katastrofi, koska ainoastaan voimaa kunnioitetaan naapurissa
 
Kiinnostaisi sellainen skenaario, että mitä Suomi tekisi tilanteessa jossa Venäjä alkaisi suorittaa rajoitettua iskuja strategisiin kohteisiin Etelä-Suomessa risteily- ja tykistöohjuksin ja sanoisi lopettavansa iskut heti kun Suomi suostuisi luovuttamaan Ahvenanmaan ja vaikka Hankoniemen Venäjälle?

Miten liittoutumaton Suomi pystyisi kyseiseen tilanteeseen vastaamaan vai olisiko venäläisten vaatimuksiin vaan ajan myötä pakko suostua...?

En vaan tajua, että miksi Venäjä ei menettelisi edellä kuvaamallani tavalla halutessaan vallata Ahvenanmaan vaan yrittäisi jotain todella riskialtista maihinnousua/maahanlaskua.

Toisin sanoen Arkadianmäen lamauttaminen on todennäköisesti venäläisten näkökulmasta huomattavasti helpompaa kuin Suomen Ilma- ja Merivoimien...
Voisimme sulkea Suomenlahden enimmäkseen venäläiseltä liikenteeltä, vastata omilla risteily- ja tykistöohjuksilla, aloittaa ainakin osittaisen liikekannallepanon, hajauttamisen ja miehittää Ahvenanmaan.
Pelkästään ilma- tai ohjusaseisiin perustuvaa maan lyömistä ollaan historiassa harvemmin onnistuneesti tehty. Serbia 1999 on tässä poikkeus mutta vastapuolella oli käytössä yli 1000 lentokonetta ja enemmän reservissä.
38004 taistelulentoa joista 10484 oli iskeviä.
23614 ilma-ammusta käytetty joista 35% oli täsmäaseita. Yhteensä 6303 tonnia ammuksia.

Lisäksi maa oli sisällissodan runtelema kuten eivät voineet kunnolla huoltaa hävittäjiään ja suuri osa ilmatorjunnasta oli vanhempaa kalustoa.
Logistisesti Suomi olisi myös paremmassa asemassa kuin Serbia.

Mutta jos lisätään tuohon merisaarto ja muita vaikuttamiskeinoja kuten erikoisjoukko iskut, viides kolonna ja biologinen ase johon heillä on vastalääke niin skenaario onkin jo eri.
 
Jukka Tarkka: Venäjän Ahvenanmaan konsulaatti on synkkä jäänne

Valtiotieteilijän mukaan Venäjä ei menettäisi konsulaatista luopuessaan mitään.

Valtiotieteen tohtori, kirjailija Jukka Tarkan mukaan hallitusohjelmaan kirjattu lause:
”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”, näyttää herättäneen ihmetystä ja kiukkua sosiaalisessa mediassa ja lehtikommenteissa.

– Se on kummallista, sillä tuo ajatus on sentään kiertänyt eri versioina kaikissa viime aikojen turvallisuuspoliittisissa dokumenteissa, viimeksi vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa selonteossa, Tarkka toteaa blogissaan julkaisemassaan Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan.

Hänen mukaansa kyse on ”yya-liturgian oudosta jakojäännöksestä”.

– Nyt tuo itsestään selvä lause tarkoittaa ihan muuta kuin yya-vetoisena neuvostoaikana.
Silloin se tarkoitti sitä, että Suomi voi omalla alueellaan joutua puolustamaan Neuvostoliittoa, Jukka Tarkka toteaa.

– Nyt se tarkoittaa, että jos Suomen naapurimaa joutuu Suomen alueen kautta tulevan hyökkäyksen kohteeksi, Suomi puolustaa valtioalueensa koskemattomuutta,
ja tulee samalla puolustaneeksi uhattua naapuriaan, hän jatkaa.

Tarkka nostaa esiin Ahvenanmaan demilitarisoinnin. hän sanoo ymmärtävänsä ”lauseen herättämän kauhistuksen” siltä kannalta, että yya-sopimus vahvisti Neuvostoliiton oikeuden loukata Suomen suvereniteettia valvomalla sen valtioalueeseen kuuluvan saariston sotilaallista tilaa.
Tarkan mukaan Suomi alistui tähän pidempään kuin reaalipoliittisesti olisi ollut pakko.
Nämä ajat ovat hänen mielestään kuitenkin vaipuneet jo historiaan.

– Suomi on yksipuolisella tulkinnalla 1990 vapauttanut itsensä niistä Pariisin rauhansopimuksen määräyksistä, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia.
Myös Maarianhaminan konsulaatti on tällainen synkkä jäänne, sumea viesti kaukaa historiasta, Jukka Tarkka kirjoittaa.

Hänen mukaansa Venäjä ei menettäisi Maarianhaminan konsulaatin purkamisessa mitään sellaista, mitä se ei olisi menettänyt jo kauan sitten.

– Nolointa tässä taitaa olla se, että Venäjä on noin neljännesvuosisata sitten tarjoutunut toimimaan tämän tilanteen mukaisesti ja todennut voivansa hoitaa tarvittavat tavanomaiset konsulitoimet
Turusta käsin, mutta suomalaiset eivät tarttuneet tilaisuuteen.
 
Voisimme sulkea Suomenlahden enimmäkseen venäläiseltä liikenteeltä, vastata omilla risteily- ja tykistöohjuksilla, aloittaa ainakin osittaisen liikekannallepanon, hajauttamisen ja miehittää Ahvenanmaan.
Pelkästään ilma- tai ohjusaseisiin perustuvaa maan lyömistä ollaan historiassa harvemmin onnistuneesti tehty. Serbia 1999 on tässä poikkeus mutta vastapuolella oli käytössä yli 1000 lentokonetta ja enemmän reservissä.
38004 taistelulentoa joista 10484 oli iskeviä.
23614 ilma-ammusta käytetty joista 35% oli täsmäaseita. Yhteensä 6303 tonnia ammuksia.

Lisäksi maa oli sisällissodan runtelema kuten eivät voineet kunnolla huoltaa hävittäjiään ja suuri osa ilmatorjunnasta oli vanhempaa kalustoa.
Logistisesti Suomi olisi myös paremmassa asemassa kuin Serbia.

Mutta jos lisätään tuohon merisaarto ja muita vaikuttamiskeinoja kuten erikoisjoukko iskut, viides kolonna ja biologinen ase johon heillä on vastalääke niin skenaario onkin jo eri.
Kannattaa myös muistaa, että Suomenlahti on maailman viidenneksi vilkkain öljynkuljetusreitti ja käytännössä puolet Venäjän öljytuotteiden viennistä menee siitä läpi. Myös kattava alan infrastruktuuri on lahden rannalla, sekä merenalainen kaasuputki helposti katkaistavissa. Tässä on sen luokan strateginen pelote naapurille, että kynnys lähteä valloittamaan Affenanmaata on todella korkea.
 
Samoin Venäjän kappaletavaraliikenteestä reippaasti yli puolet kulkee sekä suoraan Suomenlahden perukoille ja Suomen satamien kautta.
Venäjän kansainvälisestä tietoliikenteestä huomattava osuus myös menee Suomen läpi.

Suomella puolestaan ei ole juuri muuta järkevää reaktiota vaihtoehtona, kuin ampua takaisin.
Lisäksi Venäjän maine olisi lopullisesti mennyt, ja sen kv. suhteet olisivat täydessä pystysyöksyssä.

Roomalainen centurio opetti poikaansa; älä koskaan lyö legioonalaista, mutta jos on pakko lyödä - tapa hänet.
Siinäpä asia joka myös Venäjän pitää arvioida ennenkuin alkaa tekemään rajoitettuja ohjusiskuja. Ei ole Hankoniemi eikä Ahvenanmaa Venäjälle kaiken tuon arvoinen.
 
Kulkuyhteyden katkeaminen olisi väliaikaista ja odotettua eli voisivat varastoida etukäteen kaikkea tarvittavaa ja suunnitella yhteydet uusiksi eikä tällä kertaa olisi saksalaisia pommikoneita häiriköimässä jäämeren yhteyksiä.
Alueiden valtaus Suomesta ei olisi yhtään enemmän KV-lain vastaista kuin Ukrainastakaan eikä länsimailla ole enää juuri enempää kiristettävää pakotteissa.
Lähinnä mittava aseapu olisi uhka mutta vain pidemmällä aikavälillä. Tämä on vain yksi syy lisää vallata Ahvenanmaa heti konfliktin alussa ennen kuin tällä on vaikutusta ja Suomen saamiseksi ainakin osittaiseen merisaartoon.

Meidän kannalta olisi kriittistä pienentää valtaavaa osastoa ja näiden materiaalia mahdollisimman paljon ennen kuin ovat kaivautuneet ja saada mahdollisimman nopeasti oma vastahyökkäys aikaiseksi.
Eli lyhyesti meidän pitäisi tehdä Ahvenanmaasta venäläisten kauppapuutarha.
 
Olen lievästi samaa mieltä ja lievästi eri mieltä :confused: ... Tässähän ei ole kyseessä jonkin sotilasoperaation huoltoyhteyden katkeaminen Suomenlahdella ja Itämerellä, vaan koko Venäjän valtion:

Se että Venäjä varastoisi jollekin suunnitellulle ajalle, sanotaan vaikka puoleksi vuodeksi (sopivan yltiöpäinen laskentavirhe, joka sopii Market Garden / Monty strategiaan), kaiken kaupallisen hyvän minkä:
- saavat 50% öljyviennistään puolelle vuodelle (tässä venäläisessä Market Garden -operaatiossa siis ½vuoden ajan tulee jäämään saamatta) ja;
- arviolta 55-65% koko kappaletavara tuonti- & vientitoiminnastaan (tässä venäläisessä Market Garden -operaatiossa siis ½vuoden ajan tulee jäämään saamatta);
edellyttää aivan raivoisaa öljyntuotannon ja -viennin lisäämistä jollain tavalla etukäteen. Pudottamalla esim. hintaa Venäjä saa aikaan sen että muutkin pudottaa, joka ei tuo haluttuja tuloja.. ja samaan aikaan pitäisi saada kuitenkin lisättyä kapasiteettia, johon sijoittaminen edellyttää investointeja. Lisäksi pitäisi siis ainakin ostaa tavaraa huomattavia määriä varastoon, dollareilla, jeneillä tai euroilla.
Tämä useampia vuosia kestävä myynninedistämis- ja hamstraamisoperaatio näkyy ja kuuluu, sekä todennäkäisimmin suistaa Venäjän valtion tuhoon ja ainakin näkyy siinä, että uusien sota-aseiden rakentelu kärsii valtavasti.
Koska kyseessä on näkyvästi sotaan lähtöön valmistautuminen, suomalaisten pitäisi osata yllättää itsensä aivan poikkeuksellisella typeryydellä ja sinisilmäisyydellä, jotta ei tekisi siirtoja oman puolustusvalmiuden kohottamiseksi.
Sama tapahtuu tietenkin jos Venäjällä käynnistetään uusia liikenne- ja tavaravirtahankkeita; ne edellyttävät samoja ponnisteluja, rahaa ja näkyvät kauas, sekä vievät pitkiä aikoja.

Samaa mieltä olen kyllä siitä, että Venäjän pitäisi iskeä kovaa Ahvenanmaalle heti kättelyssä. Se tekisi eetvarttia. Tosin mahdollisuus saada siitä tosiaan venäläinen Kauppapuutarha on melkoisen hyvä, jopa erittäin todennäköinen ja johtaisi naapurimme karmeaan sotaan mitättömistä hyödyistä, jotka sulavat käsiin jo ennen hyökkäystä. Pitkittyessään tappiot tulevat hirmuisiksi, antautuminen olisi valtava häpeä.

Hyökkäys Ahvenanmaalle on järkevä vain jos se on täydellinen yllätys, eikä kenenkään mieleen ole koskaan edes juolahtanut moinen ajatus. Operaation kannalta on harmillista että se on juolahtanut varsin monien mieleen jo vähintään yli kahdensadan vuoden ajan.

Pakotteitahan ei vielä ole länsimaat edes kuin hieman hivelleet. Jos niitä alettaisiin käyttää kunnolla, se tuntuisi Venäjällä aivan eri luokassa. Esimerkkinä nyt vaikkapa Venäjän sulkeminen SWIFT:in ulkopuolelle.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Puhuin sotatoimien ja valtion tarpeista. Tavalliset venäläiset saisivat kärsiä osuutensa ja suurempaa mielipahaa aiheuttaisi ettei sinä vuonna palvelukseen astuvat saapumiserät kotiudu koskaan.

Itse operaatio ei tulisi suurena yllätyksenä mutta toteutuksessa saattaa olla jotain yllättävää. Kuten entä jos kostoase ydintorpedot olivat hämäystä ja jätti sukellusveneiden tarkoitus on kuljettaa maihinnousu osastoja ja venäläisten koneet tuovat mukanaan jäätävän määrän liitokoneita jolloin GRU:ita ei tarvitakaan niin paljon?
 
Nopeasti tulevatkin koska ovat kaivaneet tunnelin Suomenlahden alle Pietarista Ahvenanmaan konsulaatin kellariin. :giggle:
KV-ilmatilasta harjoituksen ja hyökkäyksen ero on vain kymmeniä minuutteja.
 
Back
Top