Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Tjaa. Nyt en ihan ymmärrä, mitä ihmettä tarkoitat? Jos varmistat joka kerran, ettei kukaan kyylää selän takana, kun avaat lukon, jossa on vaikkapa edes se kolme lumeroa, niin aika sinnikäs Yrittäjä pitää olla, joka sen avaa. Onnistuu, mutta tahtoa pitää olla. Eri yhdistelmävaihtoehtoja on kuitenkin roukea määrä. Ja jos lumeroita on enemmän, niin ......
Riittää, että tiedät, mitä näppäimiä painetaan, niin karsit lukujoukon paljon pienemmäksi. Näiden nappien selville saamiseksi on monen monta tapaa ja jotta niiltä voisi suojautua, niin se vaatisi aikamoista puunaamista joka ikinen kerta, kun laitetta hipelöi. On myös jekku, jolla voi saada selville järjestyksen. Koodilukkojen taakse en laittaisi muuta kuin heippalapun.
 
Kaikissa lukoissa on riskinsä. Koodilukkoon kerran vaihtaneena ei kuitenkaan ole paluuta avainlukkoon. Helppous on osa turvallisuutta. Lähinnä piilokameralla vakoilu tuottaa oikeudettomalle avaajalle onnistumisvarmuuden. 6 numeroinen koodi ja 3 yrityksen jälkeen iskee avausyrityksiin pitenevä aikaviive. Alkaa murtautujalla kiinnijäämisriski kasvaa, kun hälyjen vasteaika raksuttaa. Oletuksena kaappi on toki lukitussa huoneessa eli tilaan pääsee muut vain valvottuna.

Toki mekaanisen avaimen löytymisviive suhteessa hälyjen vasteaikaan voi olla riittävä. Mukana mekaanista avainta ei oikein halua kantaa, kun ovat silmiinpistäviä ja esim valokuvattuna kopioitavissa. Mekaanisen avaimen suurimpana riskinä pidän omia lapsia kavereineen. Avaimen voi kätkeä vain paikkaan, johon muilla ei ole pääsyä. Eli monissa kotitalouksissa hieman haastavaa.
 
Nojaa, kuten sanoin, mulla avain on ketjulla kiinni, eli tiiän aina ite missä se on eikä sitä multa huomaamatta viedä. Tarpeeksi löysä ketju niin avain pysyy tuolla taskunpohjalla näkymättömissä vaikka lompsan kaivaa esiin, joten vaikea sitä on kuvatakaan. Eipähän itteä ala vituttamaan se avaimen etsiskelykään kun on tarve kaapille päästä, eikä näin yksinasuvana tarvitse miettiä niitä lapsiakaan. Ja jos päädyn tilanteeseen, missä housuni ja lompsani katoavat, olen päätynyt tulevan ex-vaimoni etsinnässä sellaiseen viidakkoon, että Tarzan puuttuu.
 
Lähtökohtaisesti suora vastakkainasettelu on mielenkiintoista näissä keskusteluissa, ja aina se vain jatkuu ja jatkuu. Jos minä saisin valita, niin kaapissa olisi joko koodilukko tai biometrinen lukko (varmasti kunnollista tosin on vaikea löytää) sekä lisäksi mekaaninen avain, ja kummatkin tarvitsisi kaapin aukaisemiseksi.
 
Riittää, että tiedät, mitä näppäimiä painetaan, niin karsit lukujoukon paljon pienemmäksi. Näiden nappien selville saamiseksi on monen monta tapaa ja jotta niiltä voisi suojautua, niin se vaatisi aikamoista puunaamista joka ikinen kerta, kun laitetta hipelöi. On myös jekku, jolla voi saada selville järjestyksen. Koodilukkojen taakse en laittaisi muuta kuin heippalapun.

Voihan sitä teoriassa kaivaa esiin sormenjälkikitin tai sirotella UV-valossa näkyvää jauhetta ovenkahvoihin toivoen sen tarttuvan pääsyyn oikeutetun sormiin ja valaista sen jälkeen näppäimistön UV-valolla. Tai kuvata näppäimistön pian avaamisen jälkeen lämpökameralla. Tai asentaa kameran kuvaamaan näppäimistöä tai asentaa toisen näppäimistön päälle, kuten korttikopioijat tekevät bensapumpuilla ja pankkiautomaateilla. Nämä metodithan on hyvin dokumentoitu internetissä englanniksi.

Käytännön sovellutukset on sitten eri asia. Taitaa keskivertohyökkäys elektronisella lukolla varustettua kaappia vastaan kuitenkin olla "tuhoava tunkeutuminen"?
 
Nojaa, kuten sanoin, mulla avain on ketjulla kiinni, eli tiiän aina ite missä se on eikä sitä multa huomaamatta viedä. Tarpeeksi löysä ketju niin avain pysyy tuolla taskunpohjalla näkymättömissä vaikka lompsan kaivaa esiin, joten vaikea sitä on kuvatakaan. Eipähän itteä ala vituttamaan se avaimen etsiskelykään kun on tarve kaapille päästä, eikä näin yksinasuvana tarvitse miettiä niitä lapsiakaan. Ja jos päädyn tilanteeseen, missä housuni ja lompsani katoavat, olen päätynyt tulevan ex-vaimoni etsinnässä sellaiseen viidakkoon, että Tarzan puuttuu.

Otatko ne mukaan suihkuunkin?

(Unohda, asutkin yksin.)
 
Nythän uhkana on pidetty muun muassa perheenjäseniä ja muita laillisesti paikalla olevia, joilla on aikaa ja mahdollisuus suorittaa työ huolellisesti. Tavallisilla rosmoilla ei ole aikaa vahdata jonkun käyntejä kaapilla tai ihmeellisempää huolta kiinnijäämisestä kesken meluisan urakan, koska ovat ajankohdan siten valinneet. Näitä vastaan pitää yhtä hyvin suunnilleen kaikki lukot
 
Nythän uhkana on pidetty muun muassa perheenjäseniä ja muita laillisesti paikalla olevia, joilla on aikaa ja mahdollisuus suorittaa työ huolellisesti.

Muuttaako se sitten tilannetta oleellisesti? Jos pahantahtoista tunkeutujaa ajatellaan, niin kyllähän sen tavallisen asekaapin rälläköi auki siinä missä tunkeutuu hienovaraisemmin menetelmin. Omakotitalo, vanhemmat lähteneet töihin jo ennen kahdeksaa, nuoriso yksin kotona... Toki tunkeutuja voi olla liikkeellä pelkällä uteliaalla mielellä, jolloin väkivaltainen tunkeutuminen voi olla poissuljettu mahdollisuus, mutta tätä riskiä voinee leikata merkittävästi tutustuttamalla kalustoon valvotusti.

Toki väkivaltaiselta tunkeutumiselta voi suojautua varustamalla kaapin kaapin hälytysjärjestelmään kytketyllä sensorilla. Mutta sitten taas, kyllä kai elektronisista koodilukoistakin löytyy lukkoja, jotka on suunniteltu kestämään näppäimistön penslausta? Jos koodi syötetään kosketusnäytöllä eikä mekaanisilla näppäimillä, niin numerot voivat vaihtaa paikkaa näytöllä jokaisen avauksen/avausyrityksen jälkeen.
 
Firearms United - Finland kirjoitti:
"Nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan - sillä äänestämässä ovat Suomalaisista MEPeistä:
- Silvia Modig ([email protected])
- Teuvo Hakkarainen ([email protected])
- Ville Niinistö ([email protected])
- Nils Torvals ([email protected])
Lisäksi varajäseninä ENVI:ssä ovat
- Laura Huhtasaari ([email protected])
- Sirpa Pietikäinen ([email protected])
NYT on aika vaikuttaa ja lähettää postia MEPeille!": https://www.facebook.com/FirearmsUni…/posts/1852040834962372 Nils Torvaldsin osoite on [email protected] eikä [email protected] .
 
Nojaa, kuten sanoin, mulla avain on ketjulla kiinni, eli tiiän aina ite missä se on eikä sitä multa huomaamatta viedä. Tarpeeksi löysä ketju niin avain pysyy tuolla taskunpohjalla näkymättömissä vaikka lompsan kaivaa esiin, joten vaikea sitä on kuvatakaan. Eipähän itteä ala vituttamaan se avaimen etsiskelykään kun on tarve kaapille päästä, eikä näin yksinasuvana tarvitse miettiä niitä lapsiakaan. Ja jos päädyn tilanteeseen, missä housuni ja lompsani katoavat, olen päätynyt tulevan ex-vaimoni etsinnässä sellaiseen viidakkoon, että Tarzan puuttuu.
Oletko harkinnut avainkaappia? Iso asekaapin avain sinne ja avainkaapin avain normaalisti avainnippuun. Helpottaisi ehkä avaimen kantamista.
 
Sehän helpottaisi asekaappiin murtautumista merkittävästi. Mulla on avainnippu ja lompsa joka tapauksessa aina ketjulla kiinni, joten tuo kulkee samalla vaivalla.
 
Minulla ei ole asekaappia mutta oma avainnippu on paracordilla vyössä kiinni. Eipähän pääse tippuman.
 
Sehän helpottaisi asekaappiin murtautumista merkittävästi. Mulla on avainnippu ja lompsa joka tapauksessa aina ketjulla kiinni, joten tuo kulkee samalla vaivalla.
Tarkoitin murtosuojattua avainkaappia.
 
Tarkoitin murtosuojattua avainkaappia.

Mutta jos se on sertifioitu johonkin oleelliseen standardiin (EN14450, EN1143-1, SS349S), niin eikö sen avain ole sitten about samankokoinen kuin itse asekaapin?
 
Olin taannoin sivutoimisena talonmiehenä, asuntojen vara-avaimet säilytettiin tällaisessa murtosuojatussa kaapissa. Sen avain ei ollut erityisen iso.
 
Tarkoitin murtosuojattua avainkaappia.

Meillä on perinteinen kassakaappi jossa on asekaapin avain. Voi olla että se lähtee ensiksi murtautujien matkaan - en ole pultannut kiinni just sen vuoksi että siinähän puuhastelisivat ja raahaavat. Siellä on papereita ja muutama avain.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top