Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Onko tämä ihan valtakunnallinen ilmiö menossa, aselupahakemuksia ei pääse esittämään poliisilaitoksille millään ilveellä, ei nettiajanvarauksella eikä muutenkaan, ja palvelunumerot eivät vastaa lainkaan?
 
Pari vuotta koronaa on päästänyt noin kaksi viidesosaa passeista ja henkilökorteista vanhentumaan, kun niitä ei ole tarvittu matkustamiseen, ja tämä on se suurin massa joka ruuhkauttaa poliisin lupapalveluita. Voisin varovaisesti ehdottaa, että ehkä ne henkilöpaperit voisi ehkä käsitellä jokin muukin viranomainen kuin poliisi, väestötietojärjetelmähän on joka tapauksessa Väestörekisterikeskuksessa. Vertailun vuoksi, ajokortithan siirrettiin Trafille jo ajat sitten, ja passinkin on voinut noutaa Ärrältä varmaan yhtä kauan. Ehkä vaikka maistraatti olisi omiaan tähän, siellähän hoidetaan mm. vihkimiset ja henkilötiedot muutenkin? Voisin kans kuvitella, että henkilöpaperien voimassaoloaika voisi olla pidempikin kuin viisi vuotta.

Tietysti ampumaharrastuksen aika räjähdysmäisesti kasvanut suosio varmasti korreloi haettavien aselupien kanssa (omaan paramilitääriin organisaatioon on pamahtanut sellainen määrä ns. fukseja tässä vuoden sisään, että ampumaradalle ei tahdo mahtua ja SRA-cup joudutaan jakamaan kahteen sarjaan), mutta sen pitäisi pääsääntöisesti näkyä vuoden ja kahden vuoden viiviellä aselain harrastusvaatimusten takia. Välillisesti se tietysti näkyy, itsekin hain firmalle pari kiväärilupaa juuri tuon käsiin räjähtävän jäsenmäärän takia.
 
Jossain oli kirjoitus, että passeja ja henkilötodistuksia priorisoidaan ohi aseluvista. Ei ollut passinkaan jonotus herkkua nyt. Passi happanee oikeastaan 4,5v välein, koska monissa maissa pitää olla 6kk voimassa saapumisesta.
 
Eipä tuo prioaminen ihan laillista ole. Jos hakee lupia ja eivät hakua olevinaan ottaa vastaa niin seuraava kysymys yleensä edistää asiaa: Kieltäydyttekö ottamasta vastaa ja jos niin saanko kirjallisena.
 
Kai niitä hakemuksia otetaan vastaan; ajanvarauksella. Siitä vaan varaamaan ensimmäinen vapaa aika.
 
Eipä tuo prioaminen ihan laillista ole. Jos hakee lupia ja eivät hakua olevinaan ottaa vastaa niin seuraava kysymys yleensä edistää asiaa: Kieltäydyttekö ottamasta vastaa ja jos niin saanko kirjallisena.
No, jos henkilökuntaa siirretään luukulta toisella, ja aikoja ei saa entiseen malliin, niin ei ne siinä lakia riko. Hetken saa tällä hetkellä odottaa, että pääsee tuon kysymyksen esittämään. Ainakin PK-seudulla.

Aseentarkastajat tn ovat entisissä hommissaan, mutta kansliat ovat tukossa.
 
Niin mutta jos sinä jonotat tiskille ja siinä kieltäytyvät niin se on lain vaistaista.
 
Täytyisikö nyt Suomessa kuitenkin unohtaa tässä maailmantilanteessa kaikki kouluammuskelujen jälkeiset vanhasen asekiellot ja mahdollistaa ainakin kaikille aseluvan jo omaaville ostaa kaikki ja niin paljon kuin mihin ikinä rahat ja varastot riittävät?

Tämä on nyt se tosipaikka mitä on oletettu vuosikymmeniä, ei nyt saatana ryssitä tätä johonkin jonotukseen!!!
 
Itse näkisin, että pelkkä ilmoitusvelvollisuus aseen hankinnasta riittäisi. Ensimmäisen aseen kohdalla varmaankin se haastattelu olisi edelleenkin paikallaan, mahdollisesti tämä voitaisiin toistaa määrävälein.
 
Firearms United esittää: Aselain Korjaussarja
Muutama päivä sitten puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (PS) nosti jälleen esiin reserviläisten harjoittelun tärkeyden ja sen että MPK:n harjoituksissa PV:n aseilla ei saa ampua. [1]
Firearms United huomauttaa, että vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyvä aseellinen toiminta on tällä hetkellä
"ihan helkkarin sekava himmeli", jossa yhdistyvät Puolustusvoimien säännöt ("PV:n aseilla saa ampua vain PV:n ampumatarviketta"), aselaki, laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, PV:n varomääräykset, eri varuskuntien omat määräykset, ampumaratojen johtosääntö, MPK:n säännöt ja lopputulos on nipin napin vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan yhteydessä tapahtuvan ampumatoiminnan mahdollistama kauhun tasapaino.
Mikäli tähän himmeliin kuuluvaa lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta aletaan sörkkiä, ensimmäiseksi eduskunnan suomettuneimmasta nurkasta sieltä takavasemmalta alkaa kuuluua huuto "suojeluskunta!" (järjestö lakkautettiin 40-luvulla, mutta ilmeisesti traumat ovat syvällä...) ja sen jälkeen toiminta hidastuu...
Näin ollen helpoin tapa edistää reserviläisten harjoittelumahdollisuuksia olisi "Aselain Korjaussarja", sillä haluttiin se myöntää tai ei - ampuma-aseet lainkuuliaisten reserviläisten asekaappeihin hajasijoitettuna ovat maanpuolustustoiminnan kannalta oleellisia ja asia, jonka mahdollinen maahantunkeutuja on pakotettu ottamaan huomioon "kannattavuuslaskelmissaan".
Miksi aselaki sitten pitäisi korjata?
Ukrainasta on alkanut kuulua toistaiseksi riippumattomista lähteistä vahvistamattomia huhuja ja huomattava määrä huhuja tukevaa kuvamateriaalia Venäläisten sotilaiden hirveyksistä miehitetyissä kylissä [2], [3], [4]. Tämän lisäksi - ikään kuin vastaesimerkkinä - Ilta-Sanomat [5] kertoo tarinan Voznesenskin kaupungista, jossa kansalaiset - hirvikivääreineen - yhdessä paikallisjoukkojen kanssa pysäyttivät hyökkääjän ja kylää ei miehitetty ja hirveyksiltä säästyttiin.
Liittyi Suomi NATOon tai ei, oma ammattitaitoinen reserviläisarmeija on tärkeä - maanpuolustusta ei voi ulkoistaa.
Helpoin tapa tukea reserviläistoimintaa - ja varmistaa että maahantunkeutumisen hintalappu on korkea - olisi seurata muiden EU-maiden esimerkkiä ja korjata aselain reserviläispoikkeus.
Firearms United ehdottaa aselain reserviläispoikkeukseen seuraavanlaista korjaussarjaa:
- Jokainen puoliautomaattikiväärilupa, joka myönnetään lupa maanpuolustusvelvolliselle, myönnetään automaattisesti reserviläispoikkeuksen nojalla ERVA-lupana, joka oikeuttaa normaalikokoisten (>10 patruunan) lippaiden käytön ja hallussapidon.
2. Tämän lisäksi reserviläispoikkeukseen sisällytetään puoliautomaattikivääreiden lisäksi lyhyet käsiaseet sekä muu-ase luokan osalta "lyhyt itselataava kertatuliase, joka on kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muutoin kahden käden otteella ammuttavaksi suunniteltu ja valmistettu."
Tämä muutos olisi nykyisessä maailmantilanteessa varmasti sellainen, että Brysselissä sitä ei vastutettaisi - Moskovassa toki varmasti sitäkin enemmän - ja se poistaisi asedirektiivin suurimman valuvian eli hyödyttömien lipasrajoitusten aihetuttaman harrastajille aiheuttaman kiusan. Lisäksi tämä "korjaussarja" ei vaikuttaisi yleiseen turvallisuuteen, sillä luvan myöntämisen kriteerit säilyisivät muuten ennallaan.
Mikäli muutos tehtäisiin - se olisi silti pientä verrattuna esimerkiksi Liettuaan, jossa jo puuhataan sarjatuliaseita vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoille...
Firearms Unitedin ehdottama korjaussarja olisi Savolan ajaman reserviläistoimintaan liittyvien veroetujen lisäksi erinomaisia tapoja parantaa vapaaehtoistoiminnan edellytyksiä maassamme!
[1] https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/1fce8bad-6c42-42ab-92b3-94007e755624
[2] https://www.verkkouutiset.fi/a/petteri-orpo-venajan-sotarikokset-tuomittavia/#0345361e
[3] https://www.verkkouutiset.fi/a/siviilien-surmaaminen-oli-suunniteltu-ennalta/#0345361e
[4] https://www.satakunnankansa.fi/maailma/art-2000008725736.html
[5] https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008702205.html

Tämä muutos olisi nykyisessä maailmantilanteessa varmasti sellainen, että Brysselissä sitä ei vastutettaisi
🤣

Aihe EU:n direktiivit ja niiden kansallinen soveltaminen.
Kun ei se unioni pyöri sillä tavalla että kaikki maat kirjoittelee lakeihin ihan mitä kaljaspäissään haluavat.

Byrokratia näissä aseluvissa on tulppana, ei mun mielestä lainsäädäntö, vaikka toi pitkä vs lyhyt lipas onkin melkoinen viritys direktiivin toteuttamiseksi. Sähköinen aserekisteri korjaisi oikein toteutettuna paljon, ja käytettyjen aseiden jälkimarkkoita palvelisi hyvin että aseita saisi välpättyä suoraan alkuperäisillä spekseillä uuteen.

Poliisille annettu virkavastuu aseiden luvittamisesta estää Suomessa sen, että aseita voisi millään mallilla jakaa marmorilta yhdelle hakijalle asepassia vilauttamalla (johtaa ikävästi siihen että yksi nuhteeton hakee nimiinsä koko jengit aseet). Yhdenkään erva-luvan haussa ei ole tähän asti ollut ongelmaa, kun harrastus on oikeasti jatkuvaa eikä ole vaan kiva käydä joskus ammuskelemassa, ja harmaassa vaiheessa valtio jakaa aseet niille ketkä niitä valtion käskemänä tarvitsevat.
 
Paikallisessa aseliikkeessä neuvoi, että menee vain jonottamaan asemalle samaan jonoon kuin passinhakijat, kyllä ottavat hakemuksen vastaan. En ole vielä kokeillut.
Kokeiltu on. Hakemusta ei otettu vastaan, koska "aselupahakemusta varten pitää varata aika erikseen." Ja ajanvaraus taasen ei onnistu millään, koska "lupapalvelu on ruuhkautunut." No enpä tiedä, en mitään hirmuista ruuhkaa havainnut asemalla ainakaan.
 
Laitoi aikasemmin sen mitä tuossa tilanteessa pitää tehdä...
 
Teoriassa kyllä niin voisi tehdä. Käytännössä ei, jos vielä aselupia tulevaisuudessakin halajaisi, tai edes nykyiset haluaisi pitää.
Jos joltain viedään aseet sen perusteella että tekee kantelun oikeusasiamiehelle niin sen aseen hakeminen pois voi olla aika vaikea operaatio...
Itsellä ei ole paskankaan kunnioitusta sellaista virkamiestä kohtaan joka ei noudata lakia ja siten valitukset kyllä lähtee vittuilematta etiäpäin, ja jos tuon perusteella ei jatkossa halua lupia antaa niin edelleen lähtee valitukset ja sitten vaikka haetaan jostain lakia noudattavasta piiristä ne luvat...
 
Niinhän sen pitäisi oikeusvaltiossa mennä. Mutta esimerkkinä käytännöstä, Teräasekeskus Oy, Sami Raunio vs. Poliisihallitus, Reima Pensala.
 
Back
Top