Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Berkele

Korpraali
Jos on aikanaan "helppona aikana" hakenut luvat ja ostanut aseita, on se luvan saaminen nykyisinkin lähes yhtä helppoa, jos ei laske luvan hintaa ja "pakollista" neljän viikon odottelua. Toki jos aseet vaan makaavat kaapissa ja ei kykene osoittamaan harrastuksen olemassa oloa kuin aseiden säilytyksen osalta, onko tarve edes ostaa lisää aseita muuten kuin keräilyperusteisesti?
No ei todellakaan ole yhtä helppoa eikä edes mahdollista kaikissa tapauksissa. Yritäppäs hankkia ar metsästysperusteella tai esim .458winmag suurriistakivääriksi tai pienoispistooli tt3 luola-aseeksi. Tai aloita pikkupaikkakunnalla toiminnallinen ammunta nollasta. Yksi täysi mahdottomuus on omaehtoinen harjoittelu perusteena. Ei kaikkia kiinnosta olla seuratoiminnassa ja kulkea kisoissa ja porukkatreeneissä. Silti saattaisi kiinnostaa harjoitella monipuolisesti aktiivisestikin

Näistä jo useista aseharrastuksenvastaisista kirjoittajista tällaisella foorumilla voidaan päätellä, että tämä sota on hävitty. Onneksi itsellä on jotakuinkin mukavasti arsenaalia, että niin kauan kuin itsellä henki pihisee, pääsee omat pojat harrastamaan tervehenkisesti.
 
M/62

Kersantti
austo-hungary-c96-mauser-66141.jpg

Eräs ratkaisu ampumavelvoitteisiin...
 
Makkaramestari

Kapteeni
M
Sain varattua aselupahakemus-ajan vieraalta paikkakunnalta, ens kuun alkupuolelle. 100km tulee ajoa kesken työpäivän. Lähempää ei ollut aikoja varattavissa ennen heinäkuun loppupuolta, omalta paikkakunnalta ei vielä silloinkaan. Saa nähdä kuin äijän käy, tuo mistä ajan sain, on kuuluisa nihkeästä suhtautumisestaan aselupiin ylipäätään. Vaikka lain pitäisikin olla kaikille sama täällä Suomessa, pakkakunnasta riippumatta.

Miksi et hae vain vuoronumerolla paikalliselta poliisilta?
 
Makkaramestari

Kapteeni
Kävin jättämässä laput sisään, ihan tavallistakin tavallisemmalle TT3 308:lle, metsästysperusteella. Täti väitti että koska passiruuhka, niin aselupien käsittely keskeytetty kokonaan jonnekin syksyyn-talveen saakka. Saas nähdä pitääkö paikkaansa, tuo kun olisi komissaariukselle mun taustalla 5 min homma 🙄
Ihan mielenkiinnosta, kuinka tämän kanssa kävi? Annetaanko enää missään TT3 lupia metsästysperusteella, ja vielä ilman määritelmää mille ase ei saisi näyttää?
 
Samovarius

Kenraali
Siinä kyllä vähän milice kusi omiin muroihinsa, kun enää ei nettisivuilta saa Ase1-lomaketta tulostettua esitäytettäväksi, vaan virkailijan on se kirjoitettava sanelun perusteella tiskillä. Aivan turha työvaihe, minkä voisi täyttää kaikessa rauhassa etukäteen ja jättää tiskillä vain valmiiksi täytetyn lomakkeen liitteineen.

Tai ainakaan mä en ole sitä enää pariin vuoteen sieltä löytänyt, ja kerran kun täyttelin sen omalta kovalvyltä löytyneelle kopiolle, tiskillä sitten kopioitiin siitä tulosteesta aivan samat asiat aivan samanlaiseen lomakkeeseen. Järenköyhää touhua, sanon minä, mutta minkäs teet.

Mutta oltiinpa silloin sentään palvelualttiita. Virkailija kysyi, että laitetetaanko samantien useempikin lupa vireille, kun niitähän saa sitä halvemmalla mitä enemmän kerralla jättää. Totesin, että näinpä tuo on, ja nyt mulla on hetken mielijohteesta pumppuhaulikko.
 
Black Bart

Kersantti
Ihan mielenkiinnosta, kuinka tämän kanssa kävi? Annetaanko enää missään TT3 lupia metsästysperusteella, ja vielä ilman määritelmää mille ase ei saisi näyttää?
Ensiksi, tuossa tuli mulle ajatus tai näppivirhe. TT2 lupa siis oli sisässä ja tänään löytyi postilaatikosta. Myönnetty 6 päivää hakemuksen jättämisestä, toimistokana valehteli siis ihan suoraan päin näköä.
 
Jorde

Eversti

Fisu

Majuri
  • ne ovat aseiden valmistajan tietojen ja käyttöoppaiden perusteella suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi itsepuolustukseen tai "kodin puolustukseen";
  • aseiden jälleenmyyjien mainosten ja myyntipuheiden perusteella aseita myydään kuluttajamarkkinoilla muun muassa itsepuolustustarkoitukseen, siis toisen henkilön vahingoittamiseen, paitsi kumikuulia, myös metalliluoteja ja -ammuksia (metallikuulia) ampumalla.

Laissa ei käsittääkseni käsitellä mitenkään sitä, mihin tarkoitukseen ilma-aseita markkinoidaan, eikä se ole myöskään yksi tehokkaan ilma-aseen tunnusmerkeistä. Näin ollen nämä kaksi kohtaa ovat lakiin perustumattomina täysin null & void. Poliisin ei saisi perustella tulkintojaan lakiin perustumattomilla perusteilla, joilla ei ole mitään tekemistä suhteessa lakiin.

Muihin kohtaan en pysty ottamaan kantaa ilman riittävää tuntemusta tuotteen taustoista. Ainakaan nopealla vilkaisulla valmistaja ei maininnut sen olevan metallikuulille sopiva. Lain muoto taas ei ota kantaa siihen, mitä kolmannet osapuolet tekevät. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, mistä lähtökohdista väline on suunniteltu ja mihin tarkoitettu.

Takuuehtoja ei löydy, mutta niissä ei tosin tarvitse yksityiskohtaisesti luetella sitä, mitä ei saisi tehdä. Näin ollen jää epäselväksi, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan " eikä metallikuulien ampuminen vaikuta takuuseen", kun epäilen ettei ehdoissa myöskään suoraan näin sanota. Joka tapauksessa se olisi valmistajan vastuulla osoittaa, että sillä on ammuttu metallikuulia JA minkä seurauksena vahinko on tullut. Täällä päin takuuta ei voi evätä ylimalkaisesti vetoamalla asiaan vaikuttamattomaan syyhyn, vaan takuun eväämiseksi virheen synnyn on liityttävä väärinkäyttöön.

Lakiesityksessä HE 20/2014 ei oteta kantaa tehokkaan ilma-aseen muihin tarkoituksiin. Esityksessä painotetaan, että tehokas ilma-ase on sellainen, joka vastaisi teholtaan varsinaisia ampuma-aseita ja katsottu, että tällaisia olisivat yli 6,35 mm ilma-aseet. Esityksessä todetaan myös seuraavaa: "Tehokkaiksi ilma-aseiksi ei katsottaisi kaliiperista riippumatta sellaisia ilma-aseita, jotka olisivat suunniteltuja ja tarkoitettuja vain muiden kuin metalliluotien ampumiseen". Sanamuoto perusteluissa on hieman erilainen kuin toteutuneessa laissa, josta ei ilmene, että aseen pitäisi olla varta vasten suunniteltu ja tarkoitettu ampumaan muuta kuin metallia. Se olisi hankala vaatimus, sillä lähtökohtaisesti aseet on suunniteltu ja tarkoitettu ampumaan jotain, ilman että niitä erityisesti suunnitellaan olemaan ampumatta jotain toista. Esityksen sanamuoto periaattessa kieltäisi kaiken, mikä truuttaa ulos yli 6,35 mm metallimötiköitä ilmalla tai kaasulla. Tämä olisi varmasti ollut iloinen asia rakennusalalla.

Tässä ollaan mielenkiintoisen dilemman edessä, että onko asetta suunniteltu ja tarkoitettu ampumaan metalliluoteja vai ei. Pohan pitäisi näyttää toteen, että valmistaja on näin tarkoittanut, mikä ei käy tiedotteesta ilmi, että näin olisi varsinaisesti tehty. Kaikki muu liirumlaarum on lakiin perustumatonta propangadaa ja vain tällä kohdalla on merkitystä. Siitä varmasti voidaan olla yhtä mieltä, ettei teho vastaa lähimainkaan varsinaista ampuma-asetta.
 
M/62

Kersantti
Seuraavaksi varmaan pohan "asiantuntija" kertoo kuinka noissa on 15 minuutin työ muuttaa ne kotityökaluilla sarjatuliaseiksi...
 
Koska reima p.

Kaikki paineilmalaitteet myös aseluvan taakse koska yjt...
 
Top