Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Aseen omistajat tai sellaisia haluavat saavat kyllä elää täydellistä ja nuhteetonta elämää. Teoriassa kun noiden ohjeiden mukaan hyvinkin pienestä käy kalpaten. Kännissä ei ainakaan uskalla enää olla kun kaikenlaiset lievätkin hölmöt ajatukset voivat koitua kohtaloksi.

Asiaa on taidettu täällä jo ihmetellä, mutta onko joku syy sille, että aselupia ei missään oteta vastaan ilman ajanvarausta (vaikka ihan ajanvarauksen sivuillakin sanotaan että voi tulla jonottamaan paikanpäälle) ja sitten se netissä tehty ajanvaraus saattaa mennä jopa kuukausia tulevaisuuteen? Eräs taho perusteli tätä passikäsittelyn ruuhkautumisena, mutta itse kävin hakemassa passin paikanpäältä ja hakemus täytettiin tyhjällä poliisiasemalla 10 minuutissa ja käsittelyajaksi sanottiin maksimissaan 2 viikkoa? Sekin huomioitavaa, että ensimmäinen vapaa aika passin hakuun ajanvarauksessa olisi ollut vasta elokuun lopulla?

Eikö tuo aseluvan hakemuksen jättäminen muutenkin ole vain paperinivaskan toimitus sihteerille? Haastattelut sitten erikseen?
Aselupahakemuksen voi kyllä jättää ilman ajanvarausta. Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös. https://www.oikeusasiamies.fi/-/poliisin-lupapalveluihin-on-paastava-ilman-ajanvarausta
Mitä olen kuullut, useimmilla asemilla tämä 9 vuoden takainen päätös on sisäistetty, ja vaikkeivat suorastaan mainosta ajanvarauksetonta asiointia, eivät siitä valitakaan.

Ajanvarausaikojen "huono saatavuus" taas johtuu siitä, että ainakaan täkäläisellä poliisilaitoksella kaikki vapaat ajat eivät suinkaan aina ole järjestelmässä näkyvissä, vaan niitä avataan aina viikon-parin päähän yksi päivä kerrallaan joskus aamupäivällä satunnaiseen aikaan. Tällöin ne, jotka päivystävät aikoja netissä siihen aikaan, varaavat ajat, tai sitten näitä aikoja saatetaan mainostaa myös palvelupisteessä jonottaville.

Aselupahakemuksen jättäminen on tosiaan paperinivaskan toimitus sihteerille, joka siirtää tiedot siitä paperinivaskasta tietokoneelle. Sähköinen prosessi tähän on tulossa 2024 (jos ei myöhästy).
 
Yhtään lupahakemusta varten ei pk seudulla ole tarpeen ennakkoon varata aikaa. Odotusaulassa on laite josta painaa vuoronumeron lupahakemuksen jättöä varten ja jää odottamaan kun vuoro tulee.

Jos joku haluaa tarkemmin haastatella niin kyllä ne ilmoittaa.
.
 
Puoli vuotta kesti pojallani eka aseluvan saanti, ruuhkaa täälläpäin, homma hoitui asiallisesti. Ja haulikoksi kelpasi vain ja ainoastaan rinnakkainen🙂löysi muuten kaappi haulikon, 1969 Simson Suhl, ensimmäiseltä omistajalta, komeasti kaiverrettu, ei mitään kulumaa, ei edes liipasimista väri kulunut.
 
onneksi täällä idässä selvisi reilulla 3 viikolla. Enää puuttus kauppiaalta myytävä ase...
 
Puoli vuotta kesti pojallani eka aseluvan saanti, ruuhkaa täälläpäin, homma hoitui asiallisesti. Ja haulikoksi kelpasi vain ja ainoastaan rinnakkainen🙂löysi muuten kaappi haulikon, 1969 Simson Suhl, ensimmäiseltä omistajalta, komeasti kaiverrettu, ei mitään kulumaa, ei edes liipasimista väri kulunut.
En mitenkään jaksa uskoa, että todella puolen vuoden hakemuspinkka olisi ollut sielläkään käsittelijöillä. Toki muutama hakemus voi olla jonossa. Täälläpäin pystyy muutamasta tekijästä päättelemään, että poliisilaitos on keksinyt että voi helposti minkään toimintaa valvovan tahon huomaamatta tuoda ruuhkaan ja kiireeseen vedoten ylimääräisen innonjäähdytysajan luvanhakuun, laissa määritettyjen tiettyjen asetyyppien harrastusaikavaatimusten lisäksi. Täällä tuo poliisin oma lisäviiveaika on kolme kuukautta.

Mistäkö päättelin? No kai nämä aihetodisteita vain on, mutta tällaiset panin merkille:
1) Aseluvan jättämisaikoja säännöstellään rajusti, joten ei niitä hakemuksia sen puolesta luulisi olevan ruuhkaksi asti. Osa pienemmistä laitoksista ei millään ilveellä ota vastaan aselupahakemuksia ilman ajanvarausta, vaikka eduskunnan oikeusasiamies on antanut päätöksen että ilman ajanvarausta pitää pystyä aina asioimaan. Suurin osa hakijoista ei tosin tästä päätöksestä tiedäkään.
2) Viive lupahakemuksen jättämisestä haastattelukutsuun on sama tasan kolme kuukautta vaikka luvan hakee marraskuussa tai toukokuussa. Jos olisi aito ruuhkatilanne pitäisi keskitalvella olla selvästi nopeampaa käsittelyn koska vielä viime talvena ei mitään passiruuhkaa ollut. (Todellisuudessa aseluvan ja passien käsittelijät eivät ole samoja.)
3) Haastattelun pystyy sopimaan seuraavalle päivälle siten että useitakin eri aikoja oli vapaana, joten haastatteluja ei tehdä mitenkään liukuhihnatyönä. Jos todella olisi päällekaatuva ruuhka ajat olisi tietenkin buukattu aikaisemmin jonoon tulijoiden osalta ja ainakin muutaman päivän puskuri olisi.
 
Eikä tuo odotusaika luvan kanssa ollut mitään, ollaan hyvä hermoista porukkaa, kaikki kyllä lutviutuu aina🙂
 
Aika mielenkiintoiseksi on kyllä tehty aseluvan hankinta? Kävimme kaverin kanssa metsästäjän tutkinnon viime talvella. Kesän mittaan saimme molemmat sitten paikat metsästysseurasta ja seuraavaksi piti hankkia aselupa. Kaveri lähti ensin liikkeelle. Pelkästään kuponkien palauttamiseksi piti varata aika ja se meni 8 viikon päähän varauksesta. Sitten kun vei ne paperit sinne, niin siinä oli jo pienimuotoinen keskustelutilaisuus hakemuksesta, mutta silti sanottiin, että kutsu haastatteluun tulee sitten muutaman viikon kuluessa. Kaiken tämän päälle sitten vielä todettiin, että aselupa on määräaikainen ja sen aikana pitää todistaa, että asetta on käytetty luvassa esitetyssä tarkoituksessa?

Siis mikä määräaikainen ja miten pitää todistaa? Pitääkö saada saalista ja pitääkö olla sitten olla trofee seinällä ja valokuvia kuolleista elukoista? Yksi tuttava sanoi, että viimeiseen 3 vuoteen ei ole kertaakaan saanut saalista vaikka asetta on kannettu metsässä satoja kilometrejä. Miten siinä sitten todistat yhtään mitään? No käyt kuitenkin radalla ampumassa ja laitat ne johonkin muistiin... Sitten poliisi sanookin, että ei tätä asetta sulle ratapyssyksi annettu ja oikea lupa jäi saamatta?

Jotenkin outoa oman maalaisjärjen kanssa ajateltuna. Keski-ikäinen setämies alkaa jotakin harrastamaan ja sitten kohdellaan kuin jotain keskenkasvuista..

No oma kuponkien palautus on useiden viikkojen päässä, joten katsellaan sitten oliko tuo vain erilainen tulkinta asioista?

Ja varmaan jos alat liikaa pitämään ääntä ja ihmettelemään, niin olet epäilyttävä ihminen ja vähintäänkin hankaloitetaan elämää?
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa aseen omistajan elämään, kukaan ei tiedä mistään mitään ja säännöt muuttuvat suunnilleen joka toinen vuosi. ;-)

Kuvailemasi prosessi on ihan normaali kaikille ensimmäiseen aseeseensa lupaa hakeville. Toki kiväärin lupa määräaikaisena on vähän erikoinen, mutta ei kuitenkaan aivan tavaton ratkaisu.
Siinä kohtaa, kun saman lapun joutuu toimittamaan laitokselle kolmatta kertaa, niin vasta kannattaa alkaa turhautua. Koko prosessi on vain byrokraattinen lappuharjoitus jossa virkamies suojaa oman takapuolensa. Prosessin toissijaisena tehtävänä on testata aseluvan hakijan sietokykyä. ;-)

Huhujen mukaan RHY:n maksun vuosittainen maksaminen riittää "harrastuksen" todistamiseen, paitsi jos päätät hommata puolarin. Sitten asia menee monimutkaisemmaksi.
Ehkä. Kukaan tuskin tietään miten tuo(kaan) prosessi oikeasti menee.
 
Todistaminen metsästysaseen kohdalla tapahtuu vaikkapa patruunakuiteilla tai itse pidetyllä metsästys- ja ampumapäiväkirjalla. Määräaikainen lupa ensiaseeseen, joka on kivääri, muttei itselataava, on kyllä aikamoista vittuilua: silloinhan joutuu hakemaan sitten uuden luvan kun määräaikainen menee vanhaksi (jonka tosin sitten saa toistaiseksi voimassaolevana).
 
Tervetuloa aseen omistajan elämään, kukaan ei tiedä mistään mitään ja säännöt muuttuvat suunnilleen joka toinen vuosi. ;-)

Kuvailemasi prosessi on ihan normaali kaikille ensimmäiseen aseeseensa lupaa hakeville. Toki kiväärin lupa määräaikaisena on vähän erikoinen, mutta ei kuitenkaan aivan tavaton ratkaisu.
Siinä kohtaa, kun saman lapun joutuu toimittamaan laitokselle kolmatta kertaa, niin vasta kannattaa alkaa turhautua. Koko prosessi on vain byrokraattinen lappuharjoitus jossa virkamies suojaa oman takapuolensa. Prosessin toissijaisena tehtävänä on testata aseluvan hakijan sietokykyä. ;-)

Huhujen mukaan RHY:n maksun vuosittainen maksaminen riittää "harrastuksen" todistamiseen, paitsi jos päätät hommata puolarin. Sitten asia menee monimutkaisemmaksi.
Ehkä. Kukaan tuskin tietään miten tuo(kaan) prosessi oikeasti menee.
Taitaapi määräaikaisuus tässä olla lakiin perustumaton päätös -> "Aselupa annetaan toistaiseksi, jollei sitä erityisestä syystä ole annettava määräajaksi". Erityinen syy ei saa olla kategorinen päätös/linjaus/vatevö. Joten jos tällaista erityistä syystä ei tapaukseen liity, niin Hallinto-oikeuden kautta päätös kiepauttamalla pitäisi tulla toistaiseksi voimassa oleva lupa. Poikkeuksena on lyhyet ja erva pyssyt, joita kumpiakin on turha toivoa ensiaseeksi metsästykseen.
 
Ensimmäinen ase kyllä täytää kyllä tuon lakikohdan ihan passelisti joten valittaminen on hankalaa...
 
Ensimmäinen ase kyllä täytää kyllä tuon lakikohdan ihan passelisti joten valittaminen on hankalaa...
"Ensimmäinen ase" ei ole lain tarkoittama erityinen syy, sillä se on vielä varsin tavanomainen syy. Sen takia Vaarallisille Aseille on heti jäljempänä erikseen määritelty määräaikaisuus vaatimukseksi ensimmäiselle Vaaralliselle Aseelle.
 
3500.jpg

Uudelleenrakentajat Luhanskassa
3500.jpg

Taukopaikalla
3000.jpg
 
Kävin hakemassa ostolupaa metsästysaseeseen. Kysyttiin sotilaspassi ja se myös piti esittää. Tämä ei ole aikaisemmin asetta ostettaessa poliisia kiinnostanut.

Mitä poliisi tekee aseiden omistajien sotilaskoulutuksen tiedoilla? Käsittääkseni noin vuosi sitten tätä alettiin kysellä.
 
Back
Top