No niin, perusteltua tekstiä jälleen. Olen kuitenkin eri mieltä, tai ehkä en edes kovin paljoa tällä kertaa ole. Ehkä kysymys on nyt vain siitä etten ehkä osannut täysin avata mitä tarkoitin kun kirjoitin siitä että jo yli 100 vuotta vanhoja perusrakenteita olisi syytä tarkastella avoimin, kriittisin mielin pohtien sitä ovatko ne ajan tasalla suhteessa nykynuoriin.
Taistelukentän todellisuus on myös muuttunut sadassa vuodessa. 1918 panssarivaunu on täysi lelu 2018 vuoden panssarivaunuun jne jne jne. Siinä mielessä perinteinen taistelukenttä on paljon karumpi paikka kuin se oli 1918 tai 1944.
Sen puolesta siis tavoitteet sotilaiden koulutuksen osalta ovat pitkälti entisen kaltaisia.
Se, että tavoitteet ovat entisen kaltaisia ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi pitäisi tasaisin väliajoin tarkastella kriittisesti.
Esimerkki urheilusta. Viktor Tihonov ja edeltäjänsä valmensivat NL:n jääkiekkomaajoukkuetta tietyllä tavalla, joka sopi silloiseen aikaan ilmeisen hyvin. Jos tämän päivän Venäjän jääkiekkomaajoukkuetta valmennetaan samalla tavalla - kuten tasaisin väliajoin joku yrittää - on tulos järjestäen ollut lähinnä katastrofi. Eikä se ole kiinni siitä että nykypelaajien fysiikka saati taitotaso olisi huonompi kuin Makarovilla, Larionovilla ja Krutovilla oli. Nykypelaajat vain elävät aivan eri maailmassa kuin edellä mainittu kolmikko tuolloin eli. Kun venäläistä nykypelaajaa valmentaa ja kohtelee oikealla tavalla niin tulosta tulee edelleen.
Peli on kuitenkin edelleen sama, fyysisesti vaativampaa ja vauhdiltaan nopeampaa, mutta silti sama peli.
Aivan sama pätee suomalaiseen nuoreen sotilaskoulutuksessa. Peli on sama, vain vaativampana kuin ennen. Pelaajat sensijaan tulevat eri maailmasta kuin 30-luvulla. Silti meillä edelleen valmennetaan ja kohdellaan heitä kuin 30-luvulla.
Minusta tätä yhtälöä on perusteltu syy tarkastella kriittisesti ja miettiä olisiko syytä muuttaa jotakin - enemmän kuin vain viilata vähän kulmia pyöreämmiksi.
No niin. Pistit todellakin kovan ja myös ajatuksia herättävän tekstin.
Esimerkkisi on ensinnäkin loistava. Tästä voin itsekin jatkaa tehdäkseni ajatustani selvemmäksi.
Olen täysin samaa mieltä koko esimerkistäsi ja sen aiheuttamista johtopäätöksistä. Yhdellä merkittävällä erolla.
Väitän, että jos Tikhonovilla olisi samanlainen valmennustilanne nykyään kuin aikanaan "koneen" aikana, he voittaisivat aivan samoin kaikki kuten silloin aikoinaan. Yksilöt ovat toki kehittyneet, mutta niin ne kehittyivät koneessakin. Monet "koneen" pelaajat menivät NL:n hajoamisen jälkeen NHL:n eivätkä oikein pärjänneet yksilöinä. Toki eroja oli valtavasti, joten ei suoraa vertailua voida tehdä mutta silti. Joukkue voitti silloin ja voittaisi nykyäänkin.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että nykyajattelussa yksilö on korvannut joukkueen yhteiskunnassa 80-luvulta lähtien, vaikka toisaalta kaiken aikaa niin yrityselämässä kuin julkisellakin puolella puhutaan tiimeistä, mutta samaan aikaan korostetaan kaiken aikaa yksilön sankaruutta. Ja täysin ymmärrän sen, että PV:n täytyy tässä mielessä seurata aikaansa.
Mutta argumenttini on, että vaikka seuraa aikaansa, voi myös ainakin yrittää juurruttaa sitä isommassa kuvassa toimivampaa kuviota. joka on siis joukkue ja laajassa mitassa yhteisöllisyys.
Esimerkiksi siirtymällä valikoivaan asevelvollisuuteen PV hakee parhaita yksilöitä. Hieno homma. Mutta seurauksena on toisaalta supistuva reservi, putoava maanpuolustustahto ja yhteiskunnallisen koheesion häviäminen joka on koko maanpuolustuksen ydin loppujen lopuksi.
En tavallaan syytä PV:tä tästä. Poliitikot ovat toki tehneet päätökset. Mutta toisaalta PV:n kaluunat ovat myös sen muutoksen hyväksyneet ja toisaalta muokkaavat koulutusta enemmänkin (nähdäkseni) ilmiöoppimiseen ja yksilökohtaiseen ajatteluun. Joten en voi kaluunoitakaan vapauttaa täysin vastuusta.
Olisi todella mielenkiintoista pitää muutama seminaari aiheesta PV: keisareille ihan aivojen näkökulmasta.