Lyhyellä tähtäimellä voi olla perusteltuakin, mutta entäs pitemmällä?
Sukupolvien kiertäessä ollaan aivan lähitulevaisuudessa siinä vaiheessa, että tulevista iseistä merkittävä osa ei ole asevelvollisena palvellut. Miten on sellaisissa perheissä ja suvuissa varusmiespalveluksen kannattaminen? Mitä lapset ajattelevat, kun ei ole edes isän kautta kosketusta asevelvollisuuteen? Suvun sotaveteraanit eivät enää kanna, kun kyse on isoiso- ja isoisoisoiseistä, joista tulevilla varusmiespolvilla ei ole edes harmaita muistoja.
Eikä kyse ole mistään hylkiöluokan iseistä, joilla ei muutoinkaan lapsille ole mitään annettavaa. Nyt siellä alkaa olemaan ihan kelvollisia perheenisejä, joita vaan ei jonkin pienen syyn takia ole palvelukseen kelpuutettu. Ennen olivat sentään kunnialla palvelleet vaikka pumppuluumuina tai ampumatauluvaraston hoitajina. Isä oli kuitenkin palveluksensa suorittanut ja halusi sitä lapsiltaankin.
Ei meilläkään perhepiirissä mitenkään aktiivisia reserviläisiä ole oltu, mutta kyllä pikku-skärdis muistaa isän kertausharjoitukset ja valokuvat sotilaspukuisen isän istuessa kotisohvalla skärdis sylissään. Samoin isovanhempien luona on ollut esillä kuvat miehistä asepuvuissaan.
Olemme yrittäneet pitää aihetta yllä mm. sukulaisten valajuhlissa käymällä ja tietysti muutoinkin: