Pituudesta ja painosta viis. Kestävyyskunto on hälyyttävän alhaalla. Usein kuulee sanottavan että alokasajan coopper tuloksiin ei pitäisi tuijottaa, mutta olen itse sitä mieltä että niitä nimen omaan pitää tuijottaa.
Syy on siinä että tulo-coopper antaa parhaan indikaation siitä, mikä on liikunnallinen aktiivisuus ja itsestä huolehtimisen taso KUN kukaan ei patista tai pakota liikkumaan. Kunto nousee tietenkin intissä, kun pakotetaan liikkumaan. Mutta entä se jälkeen? Kuinka suuri (tai pieni) osa oikeasti saa liikuntakipinän armeijassa, ja jatkaa aktiivisempaa elämäntapaa reservissä? En tiedä, mutta uskoisin että maksimissaan 10-15%. Tästä syystä n. 1vuosi palveluksen jälkeen on ikäluokan kunto palannut samalle tasolle, kuin palveluksen alun testeissä. Ja siitä iän myötä vuosi vuodelta heikommin.
Jos sitten noin 28-vuotiaana kyseinen ikäluokka kutsutaan sotaan, kuinka iso osa kykenee oikeasti täyttämään paikkansa? Arviot ovat karuja. Jalkaväen tehtävissä 15-20%, ja tuki tehtävissä 30-40%. Nekin saattavat olla yläkanttiin.
Tästä saadaan varmasti parempaa dataa nyt kun kuntotestaus on käsketty kiinteäksi osaksi kertausharjoituksia. Eli coopper ja lihaskunto testataan aina harjoitusten aluksi.
Kysyin aikanaan eräässä kh-palaverissa miksei coopperia ole ennen niissä juostu. Vastaus oli että menee koko viikko persiilleen, kun coopper vie ukoista mehut koko viikoksi... Tämä jos mikä ON huolestuttavaa.
Kyllä ne muutokset pitäisi tapahtua paljon laajemmalla foorumilla kuin vain varusmiespalveluksessa. Jos sitä jotenkin pitäisi muuttaa, niin pidentää. Ei siinä 5,5 kuukaudessa ehdi kunnolla asioita opettaa ja harjoituttaa. Varsinkaan kun keskimäärin 15% porukasta on joka ainoassa harjoitteessa jossain vapautuksessa.