Autovero poistuu?

Pitkäaikaisiakin kokemuksia?

Kohta kymmenen vuotta parissa rivitaloyhtiössä. Isommasta en muista tarkkoja lukuja mutta 32 asunnon yhtiössä oli vuotuinen öljylasku tasolla 55000-60000 euroa. 70-luvun perushatara toteutus.

Maalämmön toteutus maksoi noin 165000 euroa ja sähköön on mennyt vajaa kymppi vuodessa aikaisempaa enemmän. Laitteet ( pl. kaivot ) olisi varaa vaikka uusia kokonaan kymmenen vuoden välein ja silti säästyisi vuoden 2009 öljyn hinnalla ensimmäisen vuosikymmenen aikana kuusinumeroinen määrä euroja. Toistaiseksi vehkeet eivät ole oireilleet. Käyttöönotto lienee ollut vuonna 2010. Öljyyn olisi siis mennyt kahdeksan vuoden aikana noin 450.000 (+ kattilan uusiminen) ja maalämpö kustansi n. 250.000 euroa.

Toinen yhtiö on 48-asuntoinen ja hieman uudempi. Siellä ei parannus ollut ihan yhtä radikaali mutta rahamäärässä samaa tasoa. Per asunto sitten tietysti hiukan vähemmän. Niin ja lisätään vielä että molemmissa yhtiöissä on vesikiertoinen patterilämmitys. Lattialämmitys olisi kaiketi taloudellisempi vaihtoehto.
 
^ Melko turhaa pelotella maalämmön suurilla ongelmilla, kun esmes Ruotsissa on ollut laajasti käytössä jo 70-luvulta lähtien.

Kaverini isä oli LVI-alan pioneereja ja rakennutti jo 70-luvulla maalämmön yrityksensä teollisuushalliin. Siellä se on nyt 45 vuotta lämmittänyt suuren hallin Pohjois-Karjalan paukkupakkasissakin. Kompurat on kertaalleen vaihdettu ja elektroniikkaa lisätty, mutta se elektroniikka on enemmän harrastuksen ja kehityksen kärjessä pysymisen vuoksi lisättyä.
 
Itsellä oli odotusarvona se että huoltomies hyppää tontilla harva se päivä ja kustannuksia syntyy. Ei ole ainakaan toistaiseksi ollut moisia murheita. Se on tietysti selvää että kalut kuluvat ja jossain välissä niitä pitää uusia. Kun merkittävä siivu hinnasta tuli kaivojen porauksista niin en ole enää huolissani kustannuksista.
 
Appivanhempien taloyhtiöön (8 asunnon luhtitalo) vaihdettiin öljylämmitys maalämpöön ja on ollut erittäin toimintavarma ratkaisu. Säästö sitä luokkaa, että nyt 8 vuoden käytön jälkeen on investointi maksettu takaisin jo reilusti.

Toki myönnän, että omat kokemukset ilmalämpöpumpuista on vähän kahtalaiset. Tuntuu, että tehdään tarkoituksella liian heppoisia eli käyttöikä ei saavuta 10 vuotta. Se on kai sitä nykyajan bisnestä se..
 
Meillä palokunnan uusi paloasema lämpenee maalämmöllä ja se on ollut edullinen ja huoleton vaihtoehto.

Jos rakentaisin omakotitalon, ei olisi muuta vaihtoehtoa, voittaa kustannuksissa jopa kaukolämmön.
 
Kannattaa kuitenkin laskea muitakin vaihtoehtoja, koska nykyiset nollaenergiatalot tarvitsee tosin vähän lämmitysenergiaa. Varaavat tulisijat (jos niitä tykkää käyttää), ilmalämpöpumppu ja poistoilman lämmön talteenotto ovat erittäin kustannustehokkaita. Se maalämpö kun maksaa kymmeniä tuhansia.

Jos vanhaa öljylämmitteistä taloa peruskorjaa niin silloin maalämpö on selvästi halvin. Kelpaa ajaa lämpöä harakoillekin..
 
Turpeesta luopuminen ei ole ajankohtaista, kunhan nyt hiilestä päästäisiin ensiksi eroon niin katsotaan turveasiaa sitten.

Turpeesta pitäisi luopua ja vieläpä tulipalokiireellä. Turve on erityisen haitallista polttaa koska se kaivetaan suosta mikä on metsääkin parempi hiilinielu ja se ei uusiudu (uusiutuminen kestää satoja vuosia)
 
Takoista puheenollen, kuka on nähnyt sellaista että takan edessä lattiassa on ilmanottoreikä takalle? Siskoni talossa on nsemmoinen ratkaisu. Takan edessä on lattiassa vuolukivellä peitetty osa ja siinä pieni irtonainen kivilevy ja sen kun ottaa pois niin alla tuloilmareikä.
 
Kannattaa kuitenkin laskea muitakin vaihtoehtoja, koska nykyiset nollaenergiatalot tarvitsee tosin vähän lämmitysenergiaa. Varaavat tulisijat (jos niitä tykkää käyttää), ilmalämpöpumppu ja poistoilman lämmön talteenotto ovat erittäin kustannustehokkaita. Se maalämpö kun maksaa kymmeniä tuhansia.

Jos vanhaa öljylämmitteistä taloa peruskorjaa niin silloin maalämpö on selvästi halvin. Kelpaa ajaa lämpöä harakoillekin..
Meillä alan osaajat laskivat 2011 että maalämpö oli edullisin vaihtoehto. Tekniikan kehityminen toki saattaa muuttaa asiaa.

Mutta kuten sanottua, huoleton maalämpö on.
 
Takoista puheenollen, kuka on nähnyt sellaista että takan edessä lattiassa on ilmanottoreikä takalle? Siskoni talossa on nsemmoinen ratkaisu. Takan edessä on lattiassa vuolukivellä peitetty osa ja siinä pieni irtonainen kivilevy ja sen kun ottaa pois niin alla tuloilmareikä.
Meillä on ihan 75mm putki tuotu ulkoa takan alle. Oli ihan suunniteltu ratkaisu, noi tulisijojen korvausilma-asiat on ilmeisesti välillä hankalia kun on koneelliset ilmanvaihdot
 
Appivanhempien taloyhtiöön (8 asunnon luhtitalo) vaihdettiin öljylämmitys maalämpöön ja on ollut erittäin toimintavarma ratkaisu. Säästö sitä luokkaa, että nyt 8 vuoden käytön jälkeen on investointi maksettu takaisin jo reilusti.

Näissä minun tuntemissani tapauksissa takaisinmaksuajat olivat suuruusluokkaa 4 ja 6,5 vuotta. Tuolla on syntynyt hyvin pelivaraa korjauksiin kun suunnilleen vanhan suuruisella vastikkeella saadaan joka vuosi teetettyä joku hiukan isompi remontti ilman lisärahoituksen tarvetta. Tässä vaiheessa tarkasteltuna erinomainen ratkaisu.
 
Takoista puheenollen, kuka on nähnyt sellaista että takan edessä lattiassa on ilmanottoreikä takalle? Siskoni talossa on nsemmoinen ratkaisu. Takan edessä on lattiassa vuolukivellä peitetty osa ja siinä pieni irtonainen kivilevy ja sen kun ottaa pois niin alla tuloilmareikä.
Meillä on ihan 75mm putki tuotu ulkoa takan alle. Oli ihan suunniteltu ratkaisu, noi tulisijojen korvausilma-asiat on ilmeisesti välillä hankalia kun on koneelliset ilmanvaihdot

Minulla korvausilmaputki tulee takan alle ja sen halkaisija on ohjeistuksen mukaisesti 160mm eli aikamoinen rööri. Takassa on alaventtiilisarja, jolla korvausilmaa voi säätää, samoin voi valita, otetaanko korvausilma rööristä vai huonetilasta. Talossa on koneellinen ilmanvaihto. Piipun korkeus on n. 11-12m ja vinkka käy kun tulet laittaa pesään.
Mainoskuva takasta. Kuvassa ei mielestäni näy ainakaan kunnolla sitä alaventtiilisarjaa tuhkaluukun alapuolella.
7DB6D911-132C-43F6-846A-867AD547E322.jpeg
 
Kannattaa kuitenkin laskea muitakin vaihtoehtoja, koska nykyiset nollaenergiatalot tarvitsee tosin vähän lämmitysenergiaa. Varaavat tulisijat (jos niitä tykkää käyttää), ilmalämpöpumppu ja poistoilman lämmön talteenotto ovat erittäin kustannustehokkaita. Se maalämpö kun maksaa kymmeniä tuhansia.

Jos vanhaa öljylämmitteistä taloa peruskorjaa niin silloin maalämpö on selvästi halvin. Kelpaa ajaa lämpöä harakoillekin..

Noin 200m2 asuinala ja 1200l öljyä menee vuodessa.
Eristys ja kattila+poltinremontti on tehty.

Maalämmön saisi järvestä tai maakentältä..
 
Eikö polttoöljy maksa noin euron litralta? Tuollaisella kulutuksella en ryhtyisi hötkyilemään maalämmön enkä minkään muunkaan puoleen.

Veroriski tuohon pöllö-öljyyn kyllä liittyy eli hinnan voi olettaa tulevaisuudessa nousevan nopiasti.
 
Tähän samaan johtopäätökseen olen tullut..
 
Meillä 170 neliötä ja periaatteessa suora sähkölämmitys. 18.000 kWh on ollut kulutus eli paikallisella hinnalla 2165 euroa per vuosi (180 €/kk) sisältäen myös käyttösähkön. 2*ilmalämpöpumppu ja varaavaan takkaan 5 mottia klapeja.

Nyt mennyt noin 5000 kWh extraa kun on vuosi ajettu ja ladattu sähköautoa.
 
Breaking bad -suomalaisversio!

Ajat viikonlopuksi sellutehtaan viereen keittämään ponua niin kukaan ei haista mitään.

Tulee mieleen se omakotitalo, joka tuomittiin valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineenä, kun lämmityskattilaan oli yhdistetty pontikkapannu...
 
Turpeesta pitäisi luopua ja vieläpä tulipalokiireellä. Turve on erityisen haitallista polttaa koska se kaivetaan suosta mikä on metsääkin parempi hiilinielu ja se ei uusiudu (uusiutuminen kestää satoja vuosia)
Samaan aikaan kivihiililen tuotanto on taas alkanut nousta pienen notkahduksen jälkeen, (million tonnes oil equivalent):
Coal _ Energy economics _ Home.png
https://www.bp.com/en/global/corpor...ew-of-world-energy/coal.html#coal-consumption

Ennuste hiilen tuotannolle:
IEA_forecast.png
https://www.carbonbrief.org/iea-world-coal-demand-will-rise-despite-slashing-growth-india

Tunnetusti suuria kivihiilen tuottajia ja käyttäjiä kiinnostaa valtavasti se, että Suomi punavihreässä kuplassaan lopettaisi turvetuotantonsa. Lopettamisella olisi myös valtava vaikutus ja kasvihuoneilmiö peruttaisiin. Turvetuotanto Suomessa:
turvetuotanto_Suomessa.png
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kart...onvarat/Turvetuotanto_vahenee_Suomessa(27970)
 
Noinhan se tietysti on mutta jos tuolle linjalle mennnään niin eipä Suomen tarttis tehdä mitään. Mutta emmehän me niin ajattele emmekä perustele whataboutismilla asioita.
 
Niin lisätään mieluummin turpeen käyttöä ja vähennetään hiilen käyttö niin päästöt laskee. Toki tämä ei putinisteille käy :)

PS.
Turpeen energiakäytön todellisia vaikutuksia on selvitetty niin sanotulla elinkaarianalyysillä, jossa tarkastellaan ilmastovaikutuksia koko turpeen tuotantoketjun ja käytön ajalta. Elinkaarianalyysejä on tehty 2000-luvulla kolme Suomessa ja Ruotsissa. Vuonna 2009 Suomen ympäristökeskus (SYKE) teki näistä kolmesta kriittisen arvioinnin.

Arviointi osoitti, että ojitetuilta turvemailta tuotetun turpeen ilmastovaikutukset ovat pienemmät kuin hiilellä sadan vuoden tarkastelujaksolla. Arvioinnin mukaan turpeen energiakäytön ilmastovaikutuksia voidaan hieman vähentää kohdentamalla turvetuotanto hylätyille turvepelloille ja ravinteikkaille metsätalouskäytössä oleville ojitetuille soille sekä ottamalla käyttöön uudenlaisia turvetuotantomenetelmiä.
 
Back
Top