Avaruus

Ei näytä tajuntaaräjäyttävän erilaiselta kuin Hubblen aikaisemmat Deep Fieldit, mutta tuo kuva on otettu vain 12 tunnissa vs. viikot tai kuukaudet mitä Hubblen syvän avaruuden kuvia on valotettu. Joskus Webbikin varmaan tekee jonkun parin kuukauden valotuksen, luultavasti jonkun olemassaolevan Deep Field-kuvan alueesta.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Vähän vaikea ymmärtää, että James Webb näkee yli 13 miljardin valovuoden päähän, eli valon joka on lähtenyt liikkeelle sieltä samoihin aikoihin kuin me, maailmankaikkeuden syntyessä. Eli miten me ollaan ehditty tänne odottelemaan, kun valon nopeutta ei saisi kovasti ylittää?

Muistan joskus lukeneeni selityksenkin, ja siinä alussa on kai muutaman sadan miljoonan vuoden aika, josta ei voi saada informaatiota.

Onko toisella puolella samanlainen maailmankaikkeus?
 
Vähän vaikea ymmärtää, että James Webb näkee yli 13 miljardin valovuoden päähän, eli valon joka on lähtenyt liikkeelle sieltä samoihin aikoihin kuin me, maailmankaikkeuden syntyessä. Eli miten me ollaan ehditty tänne odottelemaan, kun valon nopeutta ei saisi kovasti ylittää?

Muistan joskus lukeneeni selityksenkin, ja siinä alussa on kai muutaman sadan miljoonan vuoden aika, josta ei voi saada informaatiota.

Onko toisella puolella samanlainen maailmankaikkeus?
Toiset osaavat täyttää yksityiskohdat, mutta syyllinenhän on avaruuden laajeneminen. Eli tuo valo, jota me nyt täällä katselemme, ei ole lähtenyt matkaan 13 miljardin valovuoden päästä, vaan paljon lähempää. Sinä aikana kun se on matkalla ollut, se lähtöpiste sitten on loitontunut meistä noin kauas. Sama ilmiö asettaa rajat sille, miten kauas menneisyyteen voimme katsoa. Havaittavan maailmankaikkeuden raja kulkee siinä etäisyydessä, missä avaruuden laajeneminen saa paikat loittonemaan meistä valon nopeudella. Sieltä tai kauempaa lähtevä valo ei pysty koskaan saavuttamaan meitä, vaikka eteneekin valon nopeudella.

Tuonkin rajan taakse voimme koittaa kurkistaa simuloimalla maailmankaikkeuden kehitystä takaperin. Noiden simulaatioiden tarkkuus riippuu suuresti siitä, miten hyvin ymmärrämme erittäin korkeiden energioiden fysiikkaa. Sitä ymmärrystä taas kehittävät isoilla hiukkaskiihdyttimillä, kuten LHC, tehdyt kokeet. Mutta pitää paikkansa, että emme voi tehdä suoria havaintoja kaiken alkuhetkistä. Niinpä kilpailevia teorioita siitä, mitä sitä ennen oli ollut, on monia.
 
Screen-Shot-2022-07-13-at-3.51.38-PM.png


Fast radio bursts are exactly what their name implies: a sudden surge of photons at radio frequencies that often lasts for less than a second. Once scientists had finished convincing themselves that they weren't looking at equipment glitches, the search was on for what was producing the vast amounts of energy involved in a fast radio burst (FRB).

The discovery of the first repeating FRB told us that the process that generates an FRB doesn't destroy the object that does the producing. Eventually, an FRB was found that was associated with events at additional wavelengths, allowing the source to be identified: a magnetar, a subset of neutron stars that has the Universe's most extreme magnetic fields. While that represents excellent progress, it still doesn't tell us anything about the physics of how the burst is produced—knowledge that would presumably tell us why most magnetars don't produce them and why the burst tends to start and stop so suddenly.

Now, researchers have identified an FRB that helps limit our ideas about what can produce them. The FRB itself appears to be a single event, but it's composed of nine individual bursts separated by about 215 milliseconds. The rapid pace means that the source of the burst almost certainly has to be near the surface of the magnetar.
 
Uhoaja Rogozin sai lähdöt Roskosmosista, kremlin.ru mukaan tilalle Juri Borisov.
Kierrätystä, sillä saman Venäjän presidentinkanslian sivun mukaan Borisov vapautettiin varapääministerin paikasta samana päivänä. Rogolle ei ole osoitettu uutta tehtävää, joten menikö luotto?
Saa nähdä otetaanko viimeaikaisesta avaruusuhosta takapakkia vai vaietaanko ne kuoliaaksi.

Jos ei mennyt, niin täällä yksi arvaus tulevista tehtävistä. Eli voi päätyä vastaavasti nimenomaan Borisovin saappaisiin täytenä kierrätyksenä.
 
Viimeksi muokattu:
Toiset osaavat täyttää yksityiskohdat, mutta syyllinenhän on avaruuden laajeneminen. Eli tuo valo, jota me nyt täällä katselemme, ei ole lähtenyt matkaan 13 miljardin valovuoden päästä, vaan paljon lähempää. Sinä aikana kun se on matkalla ollut, se lähtöpiste sitten on loitontunut meistä noin kauas. Sama ilmiö asettaa rajat sille, miten kauas menneisyyteen voimme katsoa. Havaittavan maailmankaikkeuden raja kulkee siinä etäisyydessä, missä avaruuden laajeneminen saa paikat loittonemaan meistä valon nopeudella. Sieltä tai kauempaa lähtevä valo ei pysty koskaan saavuttamaan meitä, vaikka eteneekin valon nopeudella.

Tuonkin rajan taakse voimme koittaa kurkistaa simuloimalla maailmankaikkeuden kehitystä takaperin. Noiden simulaatioiden tarkkuus riippuu suuresti siitä, miten hyvin ymmärrämme erittäin korkeiden energioiden fysiikkaa. Sitä ymmärrystä taas kehittävät isoilla hiukkaskiihdyttimillä, kuten LHC, tehdyt kokeet. Mutta pitää paikkansa, että emme voi tehdä suoria havaintoja kaiken alkuhetkistä. Niinpä kilpailevia teorioita siitä, mitä sitä ennen oli ollut, on monia.

Alkaa tulla rajat vastaan. Ei auta edes paremmat silmälasit.

 
Alkaa tulla rajat vastaan.
Jos nyt ei kuitenkaan. Tämä sama homma oli Hubblen kanssa, ja sitten löytyi kaukaisin. Me ollaan Webbin alkuvaiheessa...
Data from the Webb Space Telescope has only gotten into the hands of astronomers over the last few weeks, but they've been waiting for years for this, and apparently had analyses set to go. The result has been something like a race back in time, as new discoveries find objects that formed ever closer to the Big Bang that produced our Universe. Last week, one of these searches turned up a galaxy that was present less than 400 million years after the Big Bang. This week, a new analysis has picked out a galaxy as it appeared only 233 million years after the Universe popped into existence.

The discovery is a happy byproduct of work that was designed to answer a more general question: How many galaxies should we expect to see at different time points after the Big Bang?

Mulle Big Bang on yksi teoria ja en usko että se on juuri niinkuin sitä on esitetty, vaan sekin tulee muuttumaan ajan kuluessa
 
Jos nyt ei kuitenkaan. Tämä sama homma oli Hubblen kanssa, ja sitten löytyi kaukaisin. Me ollaan Webbin alkuvaiheessa...


Mulle Big Bang on yksi teoria ja en usko että se on juuri niinkuin sitä on esitetty, vaan sekin tulee muuttumaan ajan kuluessa

Kosmologian/astronomian hienoin puoli on, että kukaan ei ole oikeassa. Käsitykset muuttuvat ja iteroituvat ajan saatossa ja joskus aina pakka sekoitetaan ja aletaan "alusta".
 
Martian rock samples collected by NASA's Perseverance rover won't arrive on Earth until 2033 – as they'll need an orbiter and lander sent out toward the end of the decade to fetch them, the US space agency said Wednesday.

Launched in 2020, Perseverance has been roaming around on Mars and is right now at the Jezero crater looking for interesting rock specimens. Armed with several instruments – including lasers and spectrometers to analyze materials, as well as a drill and sample tubes – Perseverance has stashed 12 collections so far, of which 11 contain rocks and one contains gases from the planet's atmosphere.

These bits of Martian regolith, however, have to be gathered and carried back to Earth for scientists to study. NASA is working with the European Space Agency for the Mars Sample Return Program, which involves launches of the Earth Return Orbiter in 2027 and a Sample Retrieval Lander in 2028. Engineers will start developing prototype technologies for design specifications in October.

The Mars Sample Return Program is a multi-step process. First, the Earth Return Orbiter system will be launched to Mars in 2027 and circle the Red Planet while it waits for the Sample Retrieval Lander to launch a year later and carry out its mission.

Two helicopters, modeled on the Ingenuity marvel, will be sent to Mars via the lander. The helicopters will look for the samples and fly them back to the lander, where a robotic Sample Transfer Arm will hopefully grab the tubes and place them safely in a container system inside a capsule. The capsule, in turn, will be stored aboard a rocket – the Mars Ascent Vehicle – to be carried into orbit.
 
Back
Top