Avaruus

Olisi ihan mielenkiintoista nähdä myös minkälaisiin skaaloihin avaruutta asuttaneet sivilisaatiot pystyisivät sotavoimiensa kanssa. Jos nyt ajatellaan, että esim. Neuvostoliitolla oli prosentti väkiluvusta sotavoimissa, ja Linnunradalla on helposti miljardeja Maapallon kaltaisia planeettoja, ja jos sivilisaatio olisi asuttanut vaikkapa miljoona niistä ja sillä olisi miljoonakertainen populaatio Neuvostoliittoon verrattuna, niin sillä olisi muutama sata biljoonaaa asukasta, ja muutaman biljoonan vahvuinen armeija, joka tarkoittaiis käytännössä satoja tuhansia divisioonia ja melkeimpä miljoonia sota-aluksia.

Tulee mieleen eräs James Bolivar diGriz, joka selitti miksi interplanetaarinen invaasio olisi mahdoton.
 
https://www.tekniikkatalous.fi/tied...rtoradalle-ja-lupaavaa-liiketoimintaa-6693366

Pian päättyvä vuosi 2017 on ollut vilkasta kehityksen aikaa suomalaiselle avaruusteollisuudelle. Ensimmäiset suomalaiset satelliitit laukaistiin avaruuteen, ensimmäinen kaupallinen satelliitti sai toimiluvan ja Euroopan avaruusjärjestö perusti yrityskiihdyttämön Otaniemeen. Tekniikka&Talous on seurannut nousevan toimialan kehitystä tiiviisti vuoden aikana.
...


https://www.tekniikkatalous.fi/tied...iceye-avaa-usa-n-markkinoita-ripeasti-6688395

Suomalainen avaruusyritys Iceye on saanut sopimuksen Pentagonin alaiselta Defense Innovation Unit Experimentalilta.

Sopimus koskee alkuvaiheessa lentokoneesta tehtävää tutkakuvausta SAR-tutkateknologialla.

"Satelliittiemme laukaisua odottaessa tutkakuvaus toteutetaan lentokoneella", Iceyen rahoitusjohtaja Pekka Laurila kertoo.

...

Pian voidaan olla tilanteessa, jossa Suomelle on realistista rakentaa SAR / IMINT / ELINT -kapasiteetti. EU-yhteistyö taitaa jäädä jälkeen kankeutensa vuoksi. Pohjoismaat ja Baltian maat voisivat olla ehkä ketterämpiä yhteistyökumppaneita, miksipä ei vaikkapa Etelä-Korea samaan soppaan?
 
Pian voidaan olla tilanteessa, jossa Suomelle on realistista rakentaa SAR / IMINT / ELINT -kapasiteetti.
Ei realistista rakentaa, vaan on. Iceye on ihan tosissaan rakentamassa 6 satelliitin pilottikonstellaatiota, joka mahdollistaa Suomen lähialueiden skannaamisen 4h välein. Alkuvaiheessa 10 metrin resoluutiolla, minkä pitäisi nopsaan tarkentua 3 metriin. Se riittää jo tarkistamaan, ovatko Iskanderit kotona Lugassa. ;) Kaikki tämä kaupallisella (+ vähän Tekes ym.) rahalla.
Blue Origin teki laukaisun jossa oli miehistökapseli kärjessä. Pari testinukkea sisässä. Kovaa kehitystä. Kun nyt vaan rahat riittäisi.
Ei huolta, jos pankkitili alkaa vajota turhan alas niin Bezos myy taas pari Amazonin osaketta.
 
Ei realistista rakentaa, vaan on. Iceye on ihan tosissaan rakentamassa 6 satelliitin pilottikonstellaatiota, joka mahdollistaa Suomen lähialueiden skannaamisen 4h välein. Alkuvaiheessa 10 metrin resoluutiolla, minkä pitäisi nopsaan tarkentua 3 metriin. Se riittää jo tarkistamaan, ovatko Iskanderit kotona Lugassa. ;) Kaikki tämä kaupallisella (+ vähän Tekes ym.) rahalla.

Juu, usein kun ajatellaan tiedustelusatelliitteja nostetaan esille amerikkalaisten KH-11 -sarjan satelliitit übertarkkoine resoluutioineen. Todellisuudessa 1-3m resoluutio riittänee useimpiin tiedustelutehtäviin. Lisäksi tulevaisuudessa lienee saatavissa yhä enemmän kaupallista materiaalia - mutta niin on venäläisillekin.

Jos pohditaan, millainen voisi olla jonkinlainen "Pohjoismais-baltialainen" sotilassatelliittikonstellaatio, pitäisi varmaan täyden palvelun paketissa olla...

-Infrapunasatelliitteja Molniya-radalla havaitsemaan ballististen ohjusten laukaisut, risteilyohjusten laukaisut ja lentokoneiden nousut jälkipolttimin ennakkovaroitustietoa varten

-ELINT-satelliitteja, ehkä yhdistettynä Molniya-rataiseen IP-satelliittiin?

-> Näitä tarvittaisiin ainakin 3, käytännössä ainakin 4 jatkuvaa läsnäoloa varten.

-SAR-satelliitteja tiedustelua ja maalinosoitusta varten.

-> 6 lienee minimikonstellaatio?

-Halpoja optisen alueen kuvaussatelliitteja n 1m resoluutiolla. Näitä voisi olla jopa varastoituna jonkinlaista kriisi/sota-ajan "surgea" varten pienillä kantoraketeilla. Näissä halvoissa kuvaussatelliteissa voisi toki olla myös jotain ELINT-vastaanottimia.

-> Rauhanajan tehtäviin ei varmaan tarvittaisi kuin ehkä yksi.
 
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201712272200629480_ul.shtml

Aika hurja tuo resoluutio. Olisiko kuitenkin lentokoneesta kuvattu?

Eiköhän noi ole lentokoneesta otettuja. Jos joku törmää alkuperäiseen kuvien lähteeseen niin saattaa ainakin selvitä että kyse ei ole vain sekaannuksesta. Aluksia on voitu seurata ja kuvatakin satelliittien avulla, mutta nuo kuvat ovat jotain muuta.

Jenkkien KH-11 tarkkuudeksi on arvioitu jotain <15 senttiä eli kyllä niistä jo selviää paljon kaikenlaista mitkä jää muilta piiloon.
 
Ehkä koneesta otettuja kuvia, mutta olen nähnyt työmaastani otettuja satelliittikuvia ja kyllä ne tarkkoja ovat. Jos tietää mitä kuvasta etsii, niin löytyi jopa rautakankikin...
 
Joo, ei tuo resoluutio satelliitilla mitenkään mahdoton ole.

No tuo on kyllä ensimmäinen tuon tason resoluution kuva joka on julkaistu jos on todella kuvaussatelliitin ottama kuva. Paha sanoa jenkkien satelliittien kyvyistä, mutta kenelläkään muulla ei ole ainakaan satelliittejä mitkä vastaavaan kykenisivät.
 
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201712272200629480_ul.shtml

Aika hurja tuo resoluutio. Olisiko kuitenkin lentokoneesta kuvattu?

https://www.treasury.gov/press-center/press-releases/Pages/sm0220.aspx

Originaaliuutisessa ei puhuta mitään satelliitista. Lisäksi nuo kuvathan on otettu eri puolilta, kyseessä voi olla lennokki tai ihan vaan perinteisemmin esim. Orion / Poseidon. Lisäksi jenkit eivät ole käsittääkseni julkaisseet KH-11 kuvia koskaan.
 
Sweden's only space base, located in the country's northernmost area, is preparing for a massive government investment of SEK 500 million ($60 million) poised to usher Esrange into the global satellite market.

Although the government is yet to decide on the investment in early 2018, Esrange is already looking forward to expansion, which would allow for the commercial launch of smaller satellites en masse, a perspective advised by a previous government investigation.

"In order to win some time in case of a positive decision, we are already on track, as the market also expects us to be able to deliver," Esrange location manager Lennart Poromaa told Swedish Radio.
Linkki
 
https://www.treasury.gov/press-center/press-releases/Pages/sm0220.aspx

Originaaliuutisessa ei puhuta mitään satelliitista. Lisäksi nuo kuvathan on otettu eri puolilta, kyseessä voi olla lennokki tai ihan vaan perinteisemmin esim. Orion / Poseidon. Lisäksi jenkit eivät ole käsittääkseni julkaisseet KH-11 kuvia koskaan.

Joo vähän vaikuttikin että joku blokkaaja tai toimittaja oli keksinyt tuon satelliittijutun. Siitä minkä satelliitin kuvia on julkaistu on tietysti vaikea sanoa, mutta kyllä niitä KH-11 kuviakin on ilmeisesti ollut julkisuudessa. Useaimmiten tietysti tiedotustilaisuuksissa on käytetty kaupallisten toimijoiden toimittamia kuvia.

Ei riitä tarkkuus millään satelliitillä lukemaan alusten nimiä laivan kyljestä, eikä todellakaan auton rekisterikilpiä.

Tuollainen useasta kulmasta kuvaaminen kyllä onnistuu satelliiteillakin. Esimerkiksi ranskalaisten Pleiadeksella pystytään kääntämään satelliittia "sähköisesti" jopa saman ylityksen aikana ja näin kuvaamaan samaa kohdetta eri kulmista, myös hyvin loivasta kulmasta. Eli esimerkiksi lähestyttäessä, suoraan päältä ja sitten vielä loittonevasta kulmasta. Vaihtoehtoisesti voidaan myös kuvata kohteen ohittavalta radalta sivuviistoon. Suurimmalla osalla aivan viimeisimmistä kuvaussatelliiteista (myös SAR) on tämä ominaisuus, ennen tämä tapahtui raketeilla jolla oli tietysti satelliitin elinikää lyhentävä vaikutus.
 
Liittyen tuohon nimen kuvaamiseen aluksen kyljestä, niin kuvaus kulmalla on todella suuri vaikutus resoluutioon.

Alla olevat tiedot ovat WoldView 4 satelliitille
-suoraan ylhäältä kuvattuna paras tarkkuus 0.31 m
-20-asteen kulmalla 0.31 m
-56-asteen kulmalla 1.00 m
-65-asteen kulmalla 3.51 m

0.31 m tarkkuus ei varmaankaan riittäisi alunperinkään, mutta tuosta huomaa kuinka tarkkuus heikkenee hyvinkin jyrkkään kun mennään sellaisille kulmille joilla näkisi edes aluksen perään (pystysuora pinta). Tarkkuuden muutos tulee etäisyydestä kuvattavaan kohteeseen sekä siitä että valo kulkee pidemmän matkan ilmakehässä.
 
Tuollainen useasta kulmasta kuvaaminen kyllä onnistuu satelliiteillakin. Esimerkiksi ranskalaisten Pleiadeksella pystytään kääntämään satelliittia "sähköisesti" jopa saman ylityksen aikana ja näin kuvaamaan samaa kohdetta eri kulmista, myös hyvin loivasta kulmasta. Eli esimerkiksi lähestyttäessä, suoraan päältä ja sitten vielä loittonevasta kulmasta. Vaihtoehtoisesti voidaan myös kuvata kohteen ohittavalta radalta sivuviistoon. Suurimmalla osalla aivan viimeisimmistä kuvaussatelliiteista (myös SAR) on tämä ominaisuus, ennen tämä tapahtui raketeilla jolla oli tietysti satelliitin elinikää lyhentävä vaikutus.

Toki onnistuu, mietin vaan, että minulle muodostui kuvista käsitys, että lennokki / leko olisi pyörinyt ympyrää laivojen ympärillä. Satelliitin lentoratahan menisi suoraan laivojen yli.
 
Siitä minkä satelliitin kuvia on julkaistu on tietysti vaikea sanoa, mutta kyllä niitä KH-11 kuviakin on ilmeisesti ollut julkisuudessa. Useaimmiten tietysti tiedotustilaisuuksissa on käytetty kaupallisten toimijoiden toimittamia kuvia.
.


Osiko mahdollista että kaupallinen toimija porskuttaa edellä kuvien laadus ja ja alueiden kattavuudes? Taloudellisestikin vois olla järkevää siirtyä kaupallisen toimijan käyttöön.
DigitalGloben kaksi uusinta on 0.3m tarkkuudella 2014 ja 2016.

Kh-11 uusimmat 2005, 2011 ja 2013. Muut Kh-11:set onkin sitte jo muinaisjäänteitä.


Hieman juttua kaupallisista sateliiteista.
What Space Imaging Means For Intelligence And The Asian Region
https://www.forbes.com/sites/saadia...for-the-surge-of-intelligence/2/#2a96400b7493


With Worldview-4, DigitalGlobe will more than double its coverage of the world’s highest-resolution 30 cm imagery, assuring its business attractiveness to government and non-government players.
 
No tuo on kyllä ensimmäinen tuon tason resoluution kuva joka on julkaistu jos on todella kuvaussatelliitin ottama kuva. Paha sanoa jenkkien satelliittien kyvyistä, mutta kenelläkään muulla ei ole ainakaan satelliittejä mitkä vastaavaan kykenisivät.

Tuosta kuvasta en mene sanomaan mitään, mutta resoluutiota en pidä mitenkään mahdottomana jos huomioi sotilassatelliittien kyvyistä jo 20-30 sitten liikkuneet huhut sekä nykyisten kaupallisten satelliittien tarkkuuden.
 
Back
Top