Bidenin hallinto ja siitä keskustelua. Kuinka suunta muuttuu?

Mistä toinen ratti löytyy?
Why-Was-Joe-Biden-Pretending-to-Drive-an-F-150_-Second-Driver-and-Steering-Wheel-Clearly-Seen-in-Video..jpg
 
btw Helpointahan tuollainen ajonhallinta olisi toteuttaa elektroniikan kautta, kuin erillisellä ratilla kameroiden edessä ;) Eihän tuota tiedä vaikka näin olisikin tehty.

Tässä vielä eri kulmasta oleva videopätkä.

Videolta käy aika selvästi ilmi, ettei tuossa autossa ollut kahta rattia, ainakaan näkyvillä. Sen sijaan siellä oli tuossa aiemmin mainittu kamera ja näytti olevan jokin muistio tai padi, joita agentti lienee pitänyt paikallaan jarrutuksen aikana.

Ei pidä antaa Qhörhöjen viedä kuin gallonan mittaa, vaan harrastaa terveellistä lähdekritiikkiä. Tuolla on ohjeita ja pureskelua: https://maanpuolustus.net/forums/verkko-informaatio-internet-ja-elektroninen.47/
 
Miksi autossa kaksi rattia ellei anneta ymmärtää Bidenin ajavan?

Voisiko olla turvallisuussyistä? USA:n presidentithän eivät edes saisi autoa ajaa muuta kuin suljetuilla yksityisalueilla, koska Salainen Palvelu pelkää, että Presidentti ratissa on turvallisuusriski, koska Presidenttejä ei ole koulutettu ajamaan tulisateen alla ja tekemään kaikenlaisia kovan luokan manööverejä liikenteessä. Joten sinänsä on järkevää tuossakin tilanteessa laittaa kakkosratti autoon, jos tilanne tulee, että Presidentti pitää saada pikaisesti turvaan, on kokenut Salaisen Palvelun agentti heti valmiina viemään Presidentti turvaan.
 
Presidentti ei saa ajaa autoa muuta kuin yksityisillä teillä tai suljetuilla alueilla, joten tuohon autoon on todennäköisesti asennettu toinen ratti.
 
Biden on Putinin talutusnuorassa, ei ole seniilistä vastusta
Taitaa olla juuri toisin päin. Venäjän talous ei ole läheskään sitä kokoluokkaa mitä oli NL aikaan. Ja kaikki tietää miten silloin kävi. Raha ohjaa maailmaa ja Venäjä kääpiö sillä saralla.
 
Taitaa olla juuri toisin päin. Venäjän talous ei ole läheskään sitä kokoluokkaa mitä oli NL aikaan. Ja kaikki tietää miten silloin kävi. Raha ohjaa maailmaa ja Venäjä kääpiö sillä saralla.
Siis mitä vittua kysely?
Miten Venäjän paska talous liittyy siihen että seniili päätti helpottaa venäjän taloutta?
 
Siis mitä vittua kysely?
Miten Venäjän paska talous liittyy siihen että seniili päätti helpottaa venäjän taloutta?
Suomen merkittävin kumppani Yhdysvallat ja sen presidentti Biden ja sinä haukut seniiliksi. No, ei epäilystäkään kenen joukoissa seisot.
 
Trump olisi todennäköisesti tuonut tapaamisen Helsinkiin. Valepresidentille Suomi ei merkitse mitään. Liekö seniili edes muista koko kotimaatamme?
 
Trump olisi todennäköisesti tuonut tapaamisen Helsinkiin. Valepresidentille Suomi ei merkitse mitään. Liekö seniili edes muista koko kotimaatamme?
Miksi levität yhtenään Venäjän informaatiovaikuttamispropagandaa. Siis samaa kuraa, minkä takia Yhdysvallat asetti uusia pakotteita Venäjälle. Sun jutut on kopioitu suoraan Venäjän trollitehtaan sivuilta.
 
Minua ei kiinosta ryssän touhut pätkän vertaa. Onko seniilin valepresidentin sanominen ääneen Venäjän trollitehtaan puhetta?:ROFLMAO:.
SORRY korjaan sitten sanani. Yhdysvaltain kaikkien aikojen paras presidentti. Pää toimii ja onhan kyseessä koko kansan rakastama mies:D
 
Oli miten oli, niin sinuun on hyvin uponnut Venäjän hybridisodan strateginen viestintä. Ovat tehtävässään onnistuneet. Tämä on juuri sitä ihmisten ajatteluun ja mielipiteisiin vaikuttamista parhaimmillaan. Koko homman tarkoitus on sekoittaa, hämmentää ja luoda eripuraa.

Vielä tässä vaiheessa en linkkaa trollitehtaiden juttuihin, mistä sun jutut näyttää suoraan kopioidulta. Mutta tarvittaessa voin sen tehdä. Vie vaan aikaa kaivaa ne esiin.

Ja edelleen, tästä trolliarmeijan informaatiovaikuttamisesta on nyt useita merkkejä. Kaiken lopullinen tarkoitus on luoda epävakauden ilmapiiriä.

Nykyään en paljoa kuuntele radiota, enemmänkin olen perehtynyt verkkopropagandan levittämiseen, eli näihin informaatiosodankäynnin tarkka-ampujiin, eli niin sanottuihin "verkkotrolleihin", jonka kautta ihmisten mieliin pyritään vaikuttamaan Venäjän näkökulmasta mieleisellä tavalla. Pelkoa ja epäluottamusta kylvämällä, kuten ei mieluisista henkilöistä ja valtioista.

Totuutta ja valheita sekoitetaan samaan huttuun.

Aikaisemmin valheita levitettiin enemmän radion kautta.

Viimeksi muokattu:
Back
Top