Bidenin hallinto ja siitä keskustelua. Kuinka suunta muuttuu?

Onko seniilin valepresidentin sanominen ääneen Venäjän trollitehtaan puhetta?
On, tämä on juuri sitä parhaimmillaan. Voisitko hieman tarkentaa tuota valepresidentti väittämää? Nimittäin tämä on muun muassa Venäjän trollitehtaan mielipiteisiin vaikuttamista, jossa väittävät että tapahtui vaalihuijaus, vaikka useiden tutkimusten mukaan Trumpin puheet isosta vaalivilpistä ovat olleet täysin perättömiä. Joitain satoja tai tuhansia ääniä kyllä saattanut mennä harakoille, mutta näillä ei ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta.

Edit: Kun käytät ilmaisua "seniili valepresidentti", niin tämä on juuri sitä lainattua Venäjän trollitehtaiden levittämää informaatiovaikuttamista ja niin sanottua eripuran kylvämistä.
 
Biden saa käsiinsä pahasti säröilleen demokratian, luhistuneen talouden, karmean epidemiatilanteen ja menetetyn kansainvälisen arvostuksen. Lisäksi osa kansasta uskoo päättömiin valheisiin vaalivilpistä. Bidenillä on sisäpolitiikassa niin paljon työtä, että pelkään ulkopolitiikan jäävän vähälle huomiolle. Se voi merkitä mahdollisuuksia Kiinalle ja Venäjälle kasvattaa valtaansa entisestään, kuten ne ovat jo neljä vuotta tehneet.
Ihan ei ole mennyt tämän käsikirjoituksen mukaan, vaan erittäin hyvin on onnistuttu palauttamaan luottamus, arvostus ja taloudella menee hyvin. Ja tuo vaalivilppi asia tutkittu useiden tahojen kautta, joka osoittautunut täysin perättömäksi. Venäjän trollitehtaat levittävät valepresidentti väittämää päivittäin. Ulkopolitiikassa Biden :in hallinto on ollut varsin tehokas ja covid-19 rokotukset edenneet tehokkaasti. Kiinan ja Venäjän valta-asema ei ole päässyt vahvistumaan. Kiinan taloudella menee hyvin ja toimii veturina maailmantaloudelle, Venäjän talouskasvu on olematonta ja joka tulee jäämään Kiinan, Yhdysvaltojen ja EU-maiden keskiarvoa alemmalle tasolle.
 
Tietenkin ymmärrän että kotimaiset demarit ja muu vastaava sakki pitää Bideniä upeana presidenttinä. Tärkeintähän oli, että saatiin se oranssi apina syrjäytettyä (jokainen demari saa keksiä myös oman nimen tuohon tilalle.)
Pidän papparaista valepresidenttinä, koska hänelle ei järjestetä esimerkiksi totuttuun tyyliin pressitilaisuuksia. Niissä harvoissa mitä pidetään on valkoisen talon ”omat” toimittajat kysymässä häneltä ennalta sovittuja kysymyksiä joihin pappa osaa jotenkin vastata.
En jaksa edes nostaa esiin kaikki noloja juttuja mitä pappa on toilaillut lyhyen kautensa aikana. Niitä löytyy netistä. Ai niin nehän on kaikki ryssän trollitehtaan kyhäelmiä:facepalm:.
 
Hyvä. Ei olisi alunperinkään tarvinnut Suomen yrittää liputtaa itseään maailmankartalle tässä asiassa, vaan kylmästi olla hiljaa ja näyttää, ettemme ole niin neutraali osapuoli, että maaperämme on sopiva paikka tapaamiselle, jonka taustalla on Valko-Venäjän tilanne, Ukrainan sotilaallisen painostus ja Venäjän nato-maihin kohdistaman sabotaasi. Geneve on tähän tapaamiseen täysin oikea paikka.

Eiköhän Suomen mahdollisuudet isäntämaaksi olleet alunperinkin heikot, kiitos Trumpin.
Helsinki was less likely to be chosen than some of the other possibilities because former President Donald Trump met with Putin there in 2018. Trump at the time appeared to accept Putin’s assurances that Russia did not interfere in the 2016 U.S. elections, despite the American intelligence community’s assessments that it did.

Trump’s deference to the Russian leader during the Helsinki summit infuriated both Democrats and Republicans.
 
XL Pipelinen peruutus oli Bideniltä hyvä liike. Alkaa öljy olla pian vihreän energiavallankumouksen myötä menneen maailman härveli, joten parempi perua tuollaiset ja keskittyä tulevaisuuteen eikä menneisyyteen. Ja siihen Biden on keskittymässä USA:n energiantuotannon muuttamiseen vihreään energiaan vanhenevan ja saastuttavan fossiilisen energian sijasta.
 
Pappa kasvaa koiranputkea ennen kuin edes 5% on vähentynyt fossiilisten polttoaineiden käyttö.
 
XL Pipelinen peruutus oli Bideniltä hyvä liike. Alkaa öljy olla pian vihreän energiavallankumouksen myötä menneen maailman härveli, joten parempi perua tuollaiset ja keskittyä tulevaisuuteen eikä menneisyyteen. Ja siihen Biden on keskittymässä USA:n energiantuotannon muuttamiseen vihreään energiaan vanhenevan ja saastuttavan fossiilisen energian sijasta.

Taitaa Yhdysvallat olla paljon tarkempi omavaraisuudestaan kuin Saksa, jonka vihertävyys on pitkälti riippuvaista muista maista ja siitä, etteivät nämäkin ala vihertämään yhtä paljon keulien. Unohtamatta, että Saksassa menee öljyä ja öljypohjaisia tuotteita vielä pitkään ja paljon. Onneksi öljypohjaiset tuotteet voi tuottaa myös muualla, niin voi elvistellä öljyntuonnin vähentämisellä.

Katsotaan vihertävyyttä sitten, kun saadaan myös öljyyn pohjautuvat tuotteet pois käytöstä. Energia on vain yksi osa öljyn käyttöä, sitä tarvitsee edelleen paljon muuhunkin.
 
Ehkä, mutta samalla kustiin Kanadalaisten kintuille, niin että ne ovat märkiä vielä vuosia.
Kyllä Kanadalaiset tämän selkään puukotuksen muistaa. Kanadalaisille ei putkea, mutta Putinille kyllä. Noh, kaverit edelle.
 
Saksa myy Kiinaan erittäin paljon sähköautoja ja määrät vaan kasvavat. Kiina on sitoutunut ilmastotavoitteisiin, kaikki tietää Pekingin saasteet pelkästään kuvia katsomalla. Eli ei tuota vihreään energiaan siirtymistä huvikseen vaan tehdä. seuraavan 10 vuoden aikana tahti tulee vaan kiihtymään ja uusia innovaatioita syntyy ympäri maailmaa. Fossiiliset polttoaineet eivät ole se huomisen juttu ja tulee jäämään yhä enemmän ja enemmän historiaan.
 
Nyt tehdään historiaa ja uutta globaalia vallankumousta useilla eri aloilla, pääasiassa digitalisaatio ja vihreäenergia. Ilmastonmuutos / ilmaston lämpeneminen ei ole mitään hömppää, vaan perustuu tutkittuun tietoon <- FAKTAAN. Myös kanadalaiset tämän tietävät ja ymmärtävät.
 
Saksa myy Kiinaan erittäin paljon sähköautoja ja määrät vaan kasvavat. Kiina on sitoutunut ilmastotavoitteisiin, kaikki tietää Pekingin saasteet pelkästään kuvia katsomalla. Eli ei tuota vihreään energiaan siirtymistä huvikseen vaan tehdä. seuraavan 10 vuoden aikana tahti tulee vaan kiihtymään ja uusia innovaatioita syntyy ympäri maailmaa. Fossiiliset polttoaineet eivät ole se huomisen juttu ja tulee jäämään yhä enemmän ja enemmän historiaan.
On sitoutunut juu...
 
Tämä alkoi jo muistuttaa fanaattista uskomista. Sivuutit kaiken lukemasi ja toistit opittua repliikkiä, joka ei oikeastaan mitenkään vastannut kirjoitukseeni. Sivuraiteella aiheutit kylläkin huomattavaa huvittuneisuutta, kun väitit Kiinan sitoutuneen ilmastotavoitteisiin; jotka Kiina on itse asettanut omista lähtökohdistaan, ilman minkäänlaista painetta toimiin (mitä täällä kutsutaan kunnianhimoksi). Lisäksi täytyy olla naivi, jos uskoo Kiinan sitoutuvan yhtään mihinkään, mikä olisi sen tavoitteiden vastaista. Kiina irtisanoutuu mistä tahansa sitoumuksesta, kun se ei enää noudata puolueen linjaa.

Vaan asiani pointti jäi kokonaan käsittelemättä uskotunnustuksessa: miten niiden kaikkien muiden öljytuotteiden korvaaminen käy?

Ps. Ainoastaan rikkailla mailla on mahdollisuus höpistä halvoista energianlähteistä irtaantumisella; ja vain niin kauan kuin ovat rikkaita.
 
Back
Top