Black lives matter (BLM)

Alussa monien tukijoiden ja esim. poliitikkojen tavoitteet olivat varmasti hyvää tarkoittavia. Tuskin poliisit Helsingissäkään ajattelivat silloin asiaa sen pidemmälle mennessään tukemaan liikettä.

En usko minkäänlaiseen hyvään tarkoitukseen näitten kommunisti-anarkistien touhuja kompanneiden kohdalla.

Sen sijaan uskon hetkessä sairaalloisesta itsekkyydestä ja opportunismista kumpuavaan tribalistiseen kuvitellun voittaja-enemmistön puolelle asettumiseen.

Jos poliisi osallistuu virkapuvussa, virkatehtäviä hoitaessaan mielenosoitukseen, niin se, että "ei ajattele sen pidemmälle" voi toki johtua monesta syystä. Yksikään niistä ei ole mahdollinen sellaisen henkilön kohdalla, joka on arvollinen kantamaan poliisin virkapukua.

Jos luettelisin niitä syitä, niin syyllistyisin vähintään herjaamiseen, joten jätän luettelematta.
 
Äärivasemmiston BLM-marttyyrit ovat kyllä aika epämääräistä väkeä. Huumeiden käyttäjiä ja raiskaajia. Tuollaisten paskiaisten takia noin suuret mielenilmaukset.

Nii-in ehka kannataisi hiukan pohtia sita mahdollisuutta etteivat ne levottomudet enaa oikeastaan johdu George Floydin kuolemasta vaan jostain perustavamman laatuisesta. Ehkei porukka oikein usko Trumppia kun se kertoo tehneensa mustien eteen enemman kuin yksikaan pressa ehka Lincolnia lukuuottamatta.....

Mulla ei ole mitaan vaikeuksia uskoa etta iskulauseen takana BLM liike ei uhraa juuri ajatustakaan tavallisen mustan arjen parantamiselle mutta se ei tarkoita sita etteiko mustien tuntema kiukku olisi oikeutettua. Pikemminkin kuin rauhottamaan Trump nayttaa pyrkineen protestien lietsomiseen osana vaalistrategiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän noi ihan omalla perseilyllään ole saaneet porukan kääntymään tätä "jaloa" aatetta vastaan. Olet varmaan tietoinen kuinka sen kannatus on romahtanut jos verrataan mitä se oli vielä vaikka 4kk sitten.
 
Viimeaikoina isoja yhteenottoja Proud boys äärioikeistoporukan ja Blm porukan välillä. Tämä on huono asia. Todella huono. Aivan kuin Pb olisi kasvanut huomattavasti edellisten kuukausien aikana. Tällä saadaan Blm:n vastustajat natseiksi ihan eri tavalla.
 
Monenko elämään tuo on vaikuttanut.
Ei ainakaan täällä tuppukylässä tietäisi koko liikkeestä, jos ei täältä lukisi.
Kukahan sitäkin pitää voimissaan.

Eipä ole edes pääkaupunkiseudulla vaikuttanut mitenkään.

Mutta oli täällä tosiaan tuo aika suuri mielenosoitus ja sitten vähän myöhemmin joku teiniporukka heitteli kiviä ja ampui raketteja poliiseja kohti BLM-hengessä. Siihen taisi jäädä?

Asiaa ei kuitenkaan pidä mielestäni missään nimessä ohittaa olankohautuksella, sillä on suht. vakavaa, että mielenosoitukset ja jopa väkivallan käyttö voivat levitä jonkun twitterin välityksellä tänne, vaikka itse asialla ei olisi Suomen kanssa mitään tekemistä.

Pitäisi oikeasti saada ihmiset miettimään vähän syvällisemmin, ennen kuin lähtevät mukaan tällaisiin... Että onko taustalla kenties jotain muutakin kuin vain joku kivan kuuloinen iskulause, ja onko ongelma edes todellinen täällä meillä. Esimerkkiä voisi näyttää myös ylhäältä päin, mutta nyt nimenomaan osa poliitikoista tai muista vaikutusvaltaisista ihmisistä on lähtenyt kritiikittä näihin mukaan. Yritykset panikoivat geisha-tytöistä ja eskimoista jne.

Ei se mahdotonta silti olisi opettaa ihmisiä olemaan nielaisematta jokaista syöttiä. Oppiihan pieni lapsikin ettei namusedän mukaan pidä lähteä.
 
Nii-in ehka kannataisi hiukan pohtia sita mahdollisuutta etteivat ne levottomudet enaa oikeastaan johdu George Floydin kuolemasta vaan jostain perustavamman laatuisesta. Ehkei porukka oikein usko Trumppia kun se kertoo tehneensa mustien eteen enemman kuin yksikaan pressa ehka Lincolnia lukuuottamatta.....

Mulla ei ole mitaan vaikeuksia uskoa etta iskulauseen takana BLM liike ei uhraa juuri ajatustakaan tavallisen mustan arjen parantamiselle mutta se ei tarkoita sita etteiko mustien tuntema kiukku olisi oikeutettua. Pikemminkin kuin rauhottamaan Trump nayttaa pyrkineen protestien lietsomiseen osana vaalistrategiaa.
Ai Trump on rasisti, no onneksi Obaman kaudella ei ollut rotumellakoita...
 
Viimeaikoina isoja yhteenottoja Proud boys äärioikeistoporukan ja Blm porukan välillä. Tämä on huono asia. Todella huono. Aivan kuin Pb olisi kasvanut huomattavasti edellisten kuukausien aikana. Tällä saadaan Blm:n vastustajat natseiksi ihan eri tavalla.

On syntymässä tilanne, jossa kaksi vastakkaista ääripäätä on yhteiskuntaa häiritsevässä ja sekä pelkoa että epävarmuutta levittävässä konfliktissa keskenään ja väestö on sen seurauksena valmis antamaan entistä enemmän valtaa maltillisia keskiryhmiä (ainakin näennäisesti) edustavalle taholle.

Kuulostaako kenenkään mielestä tutulle jutulle?
 
Asiaa ei kuitenkaan pidä mielestäni missään nimessä ohittaa olankohautuksella, sillä on suht. vakavaa, että mielenosoitukset ja jopa väkivallan käyttö voivat levitä jonkun twitterin välityksellä tänne, vaikka itse asialla ei olisi Suomen kanssa mitään tekemistä.

Pitäisi oikeasti saada ihmiset miettimään vähän syvällisemmin, ennen kuin lähtevät mukaan tällaisiin... Että onko taustalla kenties jotain muutakin kuin vain joku kivan kuuloinen iskulause, ja onko ongelma edes todellinen täällä meillä.

Ongelma mielestäni nimenomaan on, että blm ihmiset ajattelevat liian syvällisesti.

Esim. tutun kuuloisia blm ajatuksia on mm. sellainen, ettå länsimainen yhteiskunta on itsessään rasistinen ja vähemmistöjä sortava. Se yhdistää Suomen suoraan Yhdysvaltojen blm heilumiseen. Toissapäivänä Ranskan tv-kanavalla viljeltiin ajatuksia, että kaupunkien rakennukset ovat rakennettu _valkoisen_ miehen ehdoilla.

Onko siinä järkeä - no ei - mutta niin ne vaan syvällisesti ajattelee. Eli Suomen yhteiskunta on jo olemassa olollaan rasistinen. Tätä tietenkin harva uskoo, siis että tällainen ajatusmaailma on vallannut, ja valtaa tilaa, myös Suomessa. Se tajutaan vasta sitten, kun tulee Helsingin torilla blm-kalikasta päähän.

--

Aikaisemmin yritin tilastojen avulla tuoda esille sitä, miten blm-aktivistit villitsee ihmisiä. Yhdysvalloissa ne lukee tilastoja kuin piru raamattua, ja olevinaan todistelee, että valkoiset poliisit saalistavat mustia - genocide niin kuin sanovat. Ajatushan on melkein sellaisenaan mennyt myös Suomessa läpi.

Ongelma vain on, että samalla tavalla, piruna Suomen tilastoja lukemalla, saadaan sama vastaus kuin Yhdysvalloissa.

Molemmissa kun unohdetaan totuus.
 
Sanoihan se yks somali että mustilla oikeus rikkoa rakennuksia Suomessa koska he ovat rakentaneet niitä urakalla ja ilmaiseksi. Siinä sulle syvällistä ajattelua. Täytyyy siis ajatella todella pitkään ja syvälle tullakseen sellaiseen johtopäätökseen. Minä en siihen kykyene.
 
Tuotahan voisi ajatella myös niinpäin, että kaikilla olisi oikeus käydä hajoittamassa joku julkinen rakennus, koska maksetuilla veroillahan ne on rakennettu... ajatelkaas kuinka BKT raketoisi kun esim. verotoimistot rakennettaisiin parin vuoden välein uudestaan.. Kouluthan nyt ovat muutenkin niin homeessa että niille se tekisi ihan hyvää... /s
 
Tuosta jollekin fiksummalle luettavaksi, jos haluaa päästä syvemmälle BLM ja muitten vastaavien aktivistien ajatusmaailmaan.

What Is Critical Race Theory?
The critical race theory (CRT) movement is a collection of activists and scholars interested in studying and transforming the relationship among race, racism, and power. The movement considers many of the same issues that conventional civil rights and ethnic studies discourses take up, but places them in a broader perspective that includes economics, history, context, group- and self-interest, and even feelings and the unconscious. Unlike traditional civil rights, which embraces incrementalism and step-by-step progress, critical race theory questions the very foundations of the liberal order, including equality theory, legal reasoning, Enlightenment rationalism, and neutral principles of constitutional law.

Although CRT began as a movement in the law, it has rapidly spread beyond that discipline. Today, many in the field of education consider themselves critical race theorists who use CRT’s ideas to understand issues of school discipline and hierarchy, tracking, controversies over curriculum and history, and IQ and achievement testing. Political scientists ponder voting strategies coined by critical race theorists. Ethnic studies courses often include a unit on critical race theory, and American studies departments teach material on critical white studies developed by CRT writers. Unlike some academic disciplines, critical race theory contains an activist dimension. It not only tries to understand our social situa- tion, but to change it; it sets out not only to ascertain how society organizes itself along racial lines and hierarchies, but to transform it for the better.
4D02A0F9-EA82-43E3-A58E-5FF584BDD476.jpeg

Edit: Tässä on toinen kirja, joka tuli tänäön saataville Amazonin Kindle -versiona ja menee ensimmäisenä lukuun.

F28BED27-B5FA-477B-BCB3-3F243DF2838B.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top