Black lives matter (BLM)

Uutisointiin ladattiin tarkoituksella sisältö, joka pisti kadut sekaisin. Jos olisin inhoittava, kysyisin: miksi?

Kysymys sisältåä osan vastauksesta.

Mietitään vähän syvällisemmin:

Ammatti- ja elämäntaparikolliset osaavat yleensä minimoida todisteiden kanssa kiinni jäämisen riskiä asia kerrallaan.
- Jos on pieni huume-erä mukana niin se saatetaan pistää suuhun juuri ennen tutkittavaksi joutumista. Tarvittaessa se nielaistaan jolloin se ei mene hukkaan eikä löydy läheltä ja tuota harmeja kantajalleen.
- Kadulla jauho/kidekioskia pitävällä voi olla maastojemma jos sillä on ympärillä suojelu. Esim. Saksan kävelykaduilla hassiskauppiaat voivat pitää myyntiartikkelit tankomaisina kävelykadun puiden juurella olevaan karkea-ainekseen haudattuna.
- Kaikki kielletään. Mitään ei myönnetä.
- Jos porukalla on jotain raskauttavaa, niin porukan noviisi saa kantaa vastuun kaikesta, jolloin raskaammat rikolliset selviävät puhtain paperein.
- jne. jne. jne.

Väittäisin, että jos poliisi ratsaa kadulla sata ammatti- ja elämäntaparikollista, niin 85% tapauksista joudutaan kirjaamaan aiheettomiksi koska mitään ei löydy tai voida osoittaa.

Tähän asiaan toivoisin oikeastaan palstan poliiseilta kommentteja. Ja ei minkään "mennään ritsauskeikalle jossa ritsari on jo takahuoneessa vartioituna" vaan ihan näiden tapausten suhteen, joissa on pysäytetty joku kadulla, on pysäytetty auto tms.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Blm on outo statistiikaltaan. Detroitin asukkaista 80% on mustaihoisia. Detroitin BLM mielenosoituksista huomio kiinnittyi siihen että lähes täysin valkoinen. Vastaavia on nähty muuallakin. Ei tässä ole muusta kyse kuin pienen vähemmstön hyväksikäytöstä oman agendansa ajamiseen.


1598782768885.png
 
Tuo Blm on outo statistiikaltaan. Detroitin asukkaista 80% on mustaihoisia. Detroitin BLM mielenosoituksista huomio kiinnittyi siihen että lähes täysin valkoinen. Vastaavia on nähty muuallakin. Ei tässä ole muusta kyse kuin pienen vähemmstön hyväksikäytöstä oman agendansa ajamiseen.
Katso liite: 43320

Olisi kiinnostavaa tietää että mikä osa noista mellakoijista on college-yliopistotaustaisia ja mikä osa elämäntaparikollisia. Oma mutu on se, että molemmat ovat yliedustettuina.

Valkoisia ja koulutettuja ajetaan käsittääkseni vanhan marxilaisen doktriinin mukaan eturiviin ja yhteenottoihin ihan sen vuoksi, että se on nopein tapa radikalisoida muuten ei-väkivaltaisia tai ei-radikaaleja typeryksiä. Jos myötämielinen joutuu/menee tappeluun, saa vähän osumaa, joutuu ehkä pidätetyksi tms. niin se on sen jälkeen radikaali eikä pelkkä myötämielinen. Samaan aikaan oikea johto, oikeat radikaalit jne. voivat pitää nimensä poissa virkavallan kirjoista.

Kattokaa niitä mellakkavideoita. Jos näette henkilöitä, jotka ovat sivussa kähinästä, rauhallisessa paikassa josta näkee hyvin ja nämä käyvät välillä sanomassa muille jotain ja nämä puhutetut muuttavat sen jälkeen toimintaansa, niin olette nähneet osittaisessa kenttävastuussa olevan henkilön. Nämä pitävät itsensä visusti erossa tilanteista, joissa voisivat joutua pidätetyiksi tai kirjatuiksi.
 
Kyseessä on arka aihe. Osa forumilaisista sai kovan henkisen tällin, kun kivääri-poika- kirjaimellisesti sotkettiin a-aseettomien ihmisten jalkoihin. Poika pyörii perseellään kadulla ja rettelöitsijät todentotta aikovat sulloa torrakon jätkän peffaan.

Kuvitelma siitä, että kivääri-poika edustaa jotain Pyhää ja Koskematonta on rikki. Kuvitelma, että kun otan kiväärin olalle olen itsekin lähes kuolematon ja muut polvistuvat eteeni.....siitä kuvitelman rikkoutumisesta toipuminen kestää tovin.

Kun Pyhä ja Koskematon juostiin lenkkareilla kirjaimellisesti katuun....nöyryytys....ja kun ei muuta voida, niin aloitetaan ulina Laki-Oikeus-teemasta.

Voi maanpuolustusparka, muuta en sano. Ja en tarkoita tällä foorumia.

En edelleenkään ymmärrä, että mistä asiasta yrität keskustella. Tiedän, että olen kanssasi suurista linjoista aina tai lähes aina samaa mieltä. Nyt tuntuu, että sinun ja minun kirjoitukset ovat aivan eri tasolla ja eri aiheista. Ja sinun ajatuksesi on jossain piilomerkityksissä ja teet johtopäätöksiä yhdysvaltalaisesta sisällissodasta suoraan suomeen. Minäkin toki teen niin, mutta olen eniten huolissani niistä suomalaista sotilashenkilöä esittävistä nimimerkeistä jotka yrittävät puolustaa noiden yhdysvaltain kapinallisten ja terroristien toimintaa ja EIVÄT HYVÄKSY RITTENHOUSEN OIKEUTUSTA AMPUA PÄÄLLENSÄ TAPPAMISTARKOITUKSESSA HYÖKKÄÄVIÄ TERRORISTEJA. Tämä on minulla pointti ja näkökulma josta minä olen huolestunut. En tahtoisi aseveljikseni sotaan henkilöä joka ei hyväksy hyökkäyksen kohteeksi jouvan puolustautumista.

Sinä Baikal jäkätät jostain hyökkäyksen uhrin olemuksesta ja siitä, että oliko hänellä syytä olla kadulla aseen kanssa vaiko ei. Ja jäkätät jostain neljäsosasotatilasta.

Minulle tämän keissin ydinkohdat on aivan muualla.
A)Eli siinä, että jos yhteiskunnan yhteisesti perustama ja ylläpitämä järjestysvalta ei kykene suorittamaan tehtäväänsä, niin silloin yhteiskunnan jäsenet joutuvat itsenäisesti pitämään järjestystä.
B)Terroristit, rikollisjoukkiot ja punakapinalliset yms. loiset ja toisten omaisuuden ja elämän tuhoajat ovat perseestä.
C)Ihmisellä on oltava oikeus turvallisuuteen. On se sitten alueellista, aineellista tai henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kohdistuvaa turvallisuutta.
D)Henkilökohtaista turvallisuutta on saatava puolustaa, vaikka olisi alaikäinen ja Baikalin taistelijankoulutus.
E)Rittenhouse toimi mielestäni oikein, kun yritti välttää vastustajan vahingoittamista, mutta ei luopunut aseestaan ja käytti sitä viimeisenä keinona selvitä tilanteesta.
F)Kaikkien kadulla olevien ihmisten tappaminen ei olisi ollut Rittenhouselta soveliasta tai järkevää, koska siihen häneltä mielestäni puuttui moraalinen oikeutus.

Tässä ketjussa on nyt aivan varmasti kirjoittamassa tahoja jotka pyrkivät hajoittamaan meidän maanpuolustusaktivistien yhteneväisyyttä. Ja mielestän Baikal ei ole ollut tässä suhteessa hereillä.
 
Joku amerikkalainen tässä taannoin kommentoikin että miksi nämä mellakat eivät ole Teksasissa tai muualla missä aseenkanto ja itsepuolustus asein vapaampaa. Sattumaako?

Siellä ei ole demarit päättämässä? Huomattavaa kuitenkin, että onhan noita miekkareita ollut Houston:ssa ja Austin:ssa, ja siellä on yllättäen kaupungin johto demareita.

Mutta lienee selvää, että rasistisimmat kaupungit ovat demarien johtamia... :p
 
Ja jos tuo tapahtumaketju alkoi palavan roskiksen sammuttamisesta niin kukin tykönään voi miettiä kenellä ei olleet kaikki muumit kanootissa...
 
Egn0OPfWoAYmdMG
 
Siellä ei ole demarit päättämässä? Huomattavaa kuitenkin, että onhan noita miekkareita ollut Houston:ssa ja Austin:ssa, ja siellä on yllättäen kaupungin johto demareita.

Mutta lienee selvää, että rasistisimmat kaupungit ovat demarien johtamia... :p

Suuremmat kaupungit joissa on korkeakouluja houkuttelevat nuoria toteuttamaan unelmiaan. Korkeampi koulutus ja tulotaso korreloivat vahvasti suvaitsevaisuuden kanssa. Nämä ihmiset rodusta riippumatta tukevat BLM liikettä ja vastustavat nykyistä presidenttiä. Myös tämän takia suurissa kaupungeissa tuppaa olemaan demokraatit vallassa.

Viime päivinä levottomuutta on lisännyt kaupunkien ulkopuolelta tulevat Trumpin tukijat.
 
Yhdysvaltain vaalien alustunnelmat tulevat olemaan hyvin mielenkiintoiset.

Portlandista. Mielenosoittajien ja vastamielenosoittajien välillä oli ollut "joitain väkivaltaisuuksia" jo aiemmin. Facebookissa kootun Trump 2020 -kulkueen piti ainakin jossain vaiheessa kulkea myös Portlandin keskustaan.

Poliisi kuuli laukaukset mutta löysi vain rintaan ammutun raadon.

Toivon todella, että homma selviää nopeasti, ja ampuja saa kasvot, sillä tässä härkitään kunnon matsia eli horjutetaan isoa Yhdysvaltoja tukijalasta oikein kunnolla. Mikä sitten on sattumaa ja mikä ei.
 
Suuremmat kaupungit joissa on korkeakouluja houkuttelevat nuoria toteuttamaan unelmiaan. Korkeampi koulutus ja tulotaso korreloivat vahvasti suvaitsevaisuuden kanssa. Nämä ihmiset rodusta riippumatta tukevat BLM liikettä ja vastustavat nykyistä presidenttiä. Myös tämän takia suurissa kaupungeissa tuppaa olemaan demokraatit vallassa.

Oliko tuossa hymiössä jotakin epäselvää, ei sillä että marksismiin taipuvaiset olisi ennenkään ymmärtäneet huumoria.

Viime päivinä levottomuutta on lisännyt kaupunkien ulkopuolelta tulevat Trumpin tukijat

Nytkö ne vasta ovat alkaneet saapua? Noista "äärioikeistolaisista trumppia kannattavista soluttautujista" on höyrytty jo mellakoiden ensimmäisestä yöstä asti, kun siellä alkoi jäädä poliisin haaviin osavaltion ulkopuolelta tulleita valkoihoisia. Mutta ymmärrän toki huolesi, vasemmisto ei ole ikinä ollut erityisen kykenevä, jos vastassa on ollut joku joka on valmis vastarintaan, eikä uhkailusta huolimatta alistu.
 
Tässä ketjussa on nyt aivan varmasti kirjoittamassa tahoja jotka pyrkivät hajoittamaan meidän maanpuolustusaktivistien yhteneväisyyttä.

Vaikka tämä keskustelu ei minulle alun perin kuulu, sanon tähän väliin, että ei se, että on eri mieltä jonkun teinin ratkaisusta, ole maanpuolustusaktiivien yhtenäisyyttä hajottavaa.

Hyvin vähän täällä on varsinaisia maanpuolustusaktiiveja. Ne jotka tunnen maanpuolustustamisessa konkreettisesti aktiiveiksi, ovat asiallisimmasta päästä eivätkä ole niin helposti harhautettavissa suuntaan tai toiseen. Monet meistä ovat myös nähneet kaikenlaista tuolla jossakin kulkiessa. Osattiin sitä ennenkin sotkea juustoja ja monessa maassa...

Tiedän, että uskosi on vahva ja näkemyksesi luja. Pidä mieli rehellisenä mutta varo kaikkea. Minä ainakin vältän dikotomioita, jossa pitäisi olla joku Trumpin kannattaja ja jos ei ole, onkin marksisti.

Jos joku tulkitsee Yhdysvaltain politiikkaa ja tapahtumia demokraattien viitekehyksestä, se on mielestäni tervetullutta. Jos yhteneväisyys tarkoittaa yksisilmäisyyttä, olemme huonoilla teillä. Ahtaaksi menee.

Muuten toki samaa mieltä rähinöitsijöistä ja vandaaleista. On mielenkiintoista tietää, kuka heidät oikeasti yllyttää kaduille.
 
....

Minä ainakin vältän dikotomioita, jossa pitäisi olla joku Trumpin kannattaja ja jos ei ole, onkin marksisti.

Täältä sivusta huutelen.

Juuri kuuntelin YLE:n uutiset jossa todistettiin lyhyesti Portlandissa nyt viimeksi ammuttu äärioikeistolaiseksi jonkin paikalla olleen lippalakin perusteella. Tendenssi ja diskurssi selkeästi Trumpin kannnattaja = äärioikeistolainen. Mädäntyneeksi on mennyt tuokin väkisin mulle myyty "palvelu".

Edit: typoja.
 
Viimeksi muokattu:
Täältä sivusta huutelen.

Juuri kuuntelin ULE:n uutiset jossa todistettiin lyhyesti Portlandissa nyt viimeksi ammuttu äärioikeistolaiseksi jonkin paikalla olleen lippalakin perusteella. Tendenssi ja diskurssi selkeästi Trumpin kannnattaja = äärioikeistolainen. Mädäntyneeksi on mennyt tuokin väkisin mulle myyty palvelu "palvelu".

Yle on kyllä mainio mennessään tähän samaan halpaan. Vai lippalakki todisteena. Luojan kiitos, äänessä oli toimittaja eikä korkeimman oikeuden tuomari.

Tosin eipä tästä tiedä, mitä vielä näemme, kun päivät menevät peräkkäin. Yleisen tyhmyyden ajat ovat käsillä.
 
Nytkö ne vasta ovat alkaneet saapua? Noista "äärioikeistolaisista trumppia kannattavista soluttautujista" on höyrytty jo mellakoiden ensimmäisestä yöstä asti, kun siellä alkoi jäädä poliisin haaviin osavaltion ulkopuolelta tulleita valkoihoisia. Mutta ymmärrän toki huolesi, vasemmisto ei ole ikinä ollut erityisen kykenevä, jos vastassa on ollut joku joka on valmis vastarintaan, eikä uhkailusta huolimatta alistu.

Eilen esimerkiksi ennen Portlandin ampumista kaupungin keskustaan tuli kokonainen saattue näitä Trumpin kannattajia.

"The pro-Trump rally drew hundreds of trucks full of supporters into the city. At times, Trump supporters and counterprotesters clashed on the streets, with people shooting paintball guns from the beds of pickup trucks and protesters throwing objects back at them."

"The Trump supporters gathered earlier Saturday in the suburbs and plotted a route for the several hundred vehicles involved in the event that would have kept them on the highways outside the city center. But some of the ralliers headed directly downtown, where counterprotesters confronted some of the vehicles. Some of the conflicts led to fistfights. In one encounter, someone drove over a bike, drawing police to the scene."
(lähde NYT).

Odotetaan nyt, että kuolleen henkilöllisyys julkaistaan. Silloin selviää, oliko hänkin toisaalta tullut kuten Rittenhouse.

Sitten tuosta vasemmistosta. Itse pidän Yhdysvalloista puhuessa jaosta konservatiivit ja progressiiviset. Se kuvaa paljon paremmin tämän kriisin jakoa.
 
Viimeksi muokattu:
Sinä Baikal jäkätät jostain hyökkäyksen uhrin olemuksesta ja siitä, että oliko hänellä syytä olla kadulla aseen kanssa vaiko ei. Ja jäkätät jostain neljäsosasotatilasta.

Lupaan lopettaa jäkättämisen. :cool:

Onneksi tuo muuan vanha ja viisas pöllö heräsi kirjoittamaan.:cool: Silkkaa asiaa, kuten tavallisesti. Olen @Vonka n kanssa samaa mieltä siitä, että BLM ja muutama muu aktivismi haisee niin kaalille ja samorhongalle kuin olla voi. Mikä kytkös sitten lienee joihinkin metioihin, piru itse tiennee.

Kun lännellä syntyy pitkäksi venyviä mellakoita, niin aina löytyy selkeitä rikollisia aineksia tekomiehistä ja -naisista. Ja jo NLn aikaan silloiset alan palvelut osasivat värvätä tai houkutella tai kiristää palvelukseen mutkien kautta näitä -sosiaalisesti läheisiä-. Ei liene salaisuus se, että NLn aikana sikäläisille elimillä oli vahvat yhteydet lännen rikollismaailmaan. Oliskohan muka päässyt kuihtumaan vai jopa kehittyneet....

Metioitten pääosa on toiminut näissä kysymyksissä väärin. Tarkoitushakuinen -uutisointi- on osaltaan aiheuttanut näitä mylläköitä. Missä -sananvastuu-?
 
Yhdysvaltain vaalien alustunnelmat tulevat olemaan hyvin mielenkiintoiset.

Portlandista. Mielenosoittajien ja vastamielenosoittajien välillä oli ollut "joitain väkivaltaisuuksia" jo aiemmin. Facebookissa kootun Trump 2020 -kulkueen piti ainakin jossain vaiheessa kulkea myös Portlandin keskustaan.

Poliisi kuuli laukaukset mutta löysi vain rintaan ammutun raadon.

Toivon todella, että homma selviää nopeasti, ja ampuja saa kasvot, sillä tässä härkitään kunnon matsia eli horjutetaan isoa Yhdysvaltoja tukijalasta oikein kunnolla. Mikä sitten on sattumaa ja mikä ei.
Itse en yhtään ihmettelisi jos taustalta löytyisi Kiinan tassunjälki, ohjauksella ja oikea-aikaisella tilisiirrolla saa aikaan paljon... :unsure:
 
Back
Top