DMR - ase ja taktiikka

Itse mitä ammuin paranneltua HK417, A3 perä, Geissele laukasukoneistolla yms. Niin eka laukauksen jälkeen piti kysyä "olihan tämä 308? Eikä 223?" Suoraan sanottuna hävyttömän helppo ampua. Eron esim FN Scar-H huomasi selvästi. Ja en usko, että SVD olisi mitään jakoja. AK on kummiskin AK...

Mainitsemasi kokoonpano edustaa sitä alansa huippua johon meidänkin kannattaisi katseet kääntää, ainakin tutkimusmielessä ja vertailukappaleena jos TTA kivääreistä puhutaan, maallikko- ja viranomaistasolla.

Mutta Vääpeli hyvä, AK on AK, mutta SVD ei ole AK. Oliko tässä päässyt lipsahtamaan vahinko vai oliko kommentissa kyse syvällisemmästä merkityksestä? ;)
 
US Armyn valitsema H&K G28E saikin nimekseen M110A1 CSASS. Tuo siis korvaa "vanhan" M110 SASS:n. On kyllä komea peli.

Aseen "mock-upin" esittely.

Äänenvaimentajan esittely.
 
Taktiikan osalta kysymys. Mitä hyötyjä tai haittoja olisi siinä, että tulitukiampuja olisi myös taistelupelastaja?
 
No ainakin se, että taistelupelastaja kaipaa kovasti tukiampujaa silloin kun pistää tulen alla henkeään likoon haavoittunutta taistelutoveria auttaessaan.

Meinaatko pistää taistelupelastajan hoitohommiin tulen alla? Tekeekö taistelupelastaja tulen alla muuta kuin tulittaa?
 
Tukiampuja pystyy pitämään vihun päät alhaalla tehokkaasti, sama kk-ampuja. Taistelija itse antaa itselleen ensiavun. Jos ei kykene, niin ei todennäköisesti sitä edes tarvitse. Mutta kun/jos se taistelija pääsee turvaan/pois tulen alta, niin pelastaja voi hoitaa sitä lisää. Ja kun niitä haavottuneita ei tule vain yhtä, vaan 2,3,4....
 
Meinaatko pistää taistelupelastajan hoitohommiin tulen alla? Tekeekö taistelupelastaja tulen alla muuta kuin tulittaa?

Vanha hyvä nyrkkisääntö pätee edelleen, liikkuu silloin kun kuulee konekiväärin tai muun ryhmän ampuvan.

Tulen alla ei tehdä mitään muuta kun korkeintaan laitetaan kiristysside raajaan jos on tarvetta. Tuo tulen alla toimiminen on muutenkin monisyinen prosessi. Ensijaisesti jos haavoittunut pystyy, tekee hän itse arvion kiristyssiteen tarpeellisuudesta. Jos ei tarvetta, niin omatoimisesti tulta vihollista kohti ja liikettä kohti suojaa. Jos on tarvetta niin kiristysside ja tämän jälkeen tulta kohti vihollista ja liikettä kohti suojaa. Tekee sen minkä pystyy. Auttaa itseään, ampuu, liikkuu jne. Viimeinen keino selvitä on esittää kuollutta.

Jos haavoittunut ei pysty auttamaan itseään, pitää nopeasti tehdä arvio kannattaako haavoittunutta lähteä edes auttamaan vai tuottaako se lisätappioita? Onko edes mahdollisuutta auttaa vammat havainnoiden? Jos puoli päätä puuttuu niin turha on edes yrittää ja ottaa siitä koituvaa riskiä. Jos haavoittunut on avoimella paikalla ristitulen alla, ei sinne kenenkään kannata mennä sankaritekoja yrittämään ilman huolellista suunnittelua. Lyhyt palaveeraus saattaa siis olla paikallaan, jos muun ryhmän toimintaa pitää koordinoida haavoittuneen auttamiseksi. Ja tämän jälkeen, sama juttu. Vain kiristyssiden tulen alla jos tarpeen ja muuten homma on tulta ja liikettä. Jos haavoittunutta pitää evakuoida, ei se yleensä onnistu järkevästi yksin kuin poikkeustapauksissa, etenkään rikkonaisessa maastossa kun varusteet saattavat jäätä maastoon kiinni, ja matkalla on kiviä, monttua, juurakkoa jne. Löysä mies jonka kokonaismassa varusteineen on 100-120kg ei liiku vetämällä nopeasti kun elokuvissa tai tasaisella lattialla. Kaksin nopeampaa, jos silloinkaan ja siinä on oman toiminnan suojaamiseenkin parempi mahdollisuus jos muu ryhmä ei pysty tehokkaasti tukemaan.

Pari juttua mitä itse olen miettinyt, mitkä usein unohtuu ainakin reserviläisiltä koulutuksissa, mutta oletan että varusmieskoulutuksessa tämä on paremmin otettu huomioon.

1) Suojaisia etenemisreitti tarkoittaa usein myös suojaisaa evakuoimisreittiä eli tämänkin takia kannattaa kaikilla joukon tasoilla miettiä miten etenee ja liikkuu. Esimerkiksi avoimella niityllä kun huolettomasti kävelee niin kuula saattaa sattua ja sieltä ei sitten niin vaan haeta pois tai tulla auttamaan. Ojanpohjaa nujuamalla mahdollisuudet ovat paremmat, niin välttää osuma kun tulla autetuksikin.

2) Taistelupelastaja saattaa joutua ottamaan haavoittuneen tehtävät hoitaakseen jos tämä ei pysty jatkamaan taistelua ja osuman saaneen ase on ryhmän taistelun kannalta merkittävä. Esimerkikiksi jos konekivääriampuja haavoittuu vaikeasti tai kaatuu, täytyy taistelupelastajan tämän jälkeen ottaa kk-ampujan tai kakkosen rooli hoitaakseen kunnes toisin määrätään. Ryhmä tarvitsee taistelussaan konekivääriä enemmän kun taistelupelastajan rynnäkkökivääriä.
 
Viimeksi muokattu:
Meinaatko pistää taistelupelastajan hoitohommiin tulen alla? Tekeekö taistelupelastaja tulen alla muuta kuin tulittaa?
No eihän ohjeistuskaan taistelupelastajaa auttajaksi velvoita silloin kun joutuisi auttaessaan itse vaaraan. Elävässä tilanteessa vaan aina on alttiina joutua tulen alle ja kun siinä pistää oman rynkkynsä selkään ja kumartuu laittamaan kiristyssidettä niin silloin etenkin toivoo, että joku hyvällä optiikalla tahystää ja tarvittaessa antaa tulitukea.

Mitä tulee taistelupelastajan rooliin esim kk tuuraajana niin tässä on koulutuksessa puutteita. Kaikkia aseita toki kokeillaan ihan haulikkoa myöden mutta esim konekiivääriin tai NLAV:n käyttöön ei seikkaperäisemmin perehdytä. Tosin tätä paikanneen nykysuuntaus, että kk ampujia on kaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta edelleen, miksi tukiampuja ei voisi olla TST-pelastaja? On todettu että ihan huono idea, ilman perusteluja. On käyty läpi skenaariota jossa osumaa tulee. Edelleen meillä on edessä tilanne, jossa osumaa tulee, osuman saanut auttaa itseään jos kykenee. Tukiampuja ja TST-pelastaja vastaavat tuleen. Uhka poistuu, tai vähenee ja johtajan päätöksellä tehtävän tavoite huomioiden osuman saanut koitetaan hakea suojaan. Tukiampuja ja TST-pelastaja ampuvat. Osuman saanut saadaan suojaan, TST-pelastaja arvioi, paikkaa, laittaa evakuointikuntoon, johtaja päättää miten jatketaan.

Koska uhka on poistunut tai tilanne hallinnassa, tarvitaanko enää siinä vaiheessa tukiampujaa tukiampujan tehtävässä niin kovasti, vai voiko hän hoitaa haavoittunutta eteenpäin? Mielestäni sota ei yhtä miestä (ja optiikkarynkkyä) ENÄÄ TUOSSA VAIHEESSA kaipaa, joten tukiampuja voi tehdä TST-pelastajan hommia.

KK kakkosen hommiin? Tulittaa RK:lla. Tilanne haltuun eli tulittaa, tilanne hallussa, jättää kannun - vyön ampujan viereen, menee paikkamaan haavoittunutta. KK-ampujana? Tulittaa, kunnes tilanne hallussa (tai poistuminen paikalta haavoittunut jättäen). Tilanne hallussa, käskee lähimmän RK miehen PKM:lle kun haavoittunut on saatu suojaan, menee paikkaamaan haavoittunutta.

Ainoa "harmaa" ajanjakso, jossa tukiampujaa tarvitaan enemmän kuin taisteluapelastajaa, on tilanne jossa osuman saanut on saatu suojaan ja tulitus jatkuu kiivaana. Tehtävä kirkkaana mielessä tekee päätöksen toiminnastaan. Jos osuman saanut pääsee omin voimin suojaan, varmaan hoitaa itseään. Jos haettiin, hakijoista toinen tarkistaa ja laittaa cattia, iipposidetta, katsoo ilmatien... Edelleen TST-pelastaja on tulittamassa tukiampujan roolissa. Ja varmasti toiset ryhmät ovat jo toimessa. Tulitus kestänee korkeintaan muutaman minuutiin, sitten toinen osapuoli on poistunut. Ehtiihän siinä vuotaa kuiviin jos ei saada paikattua ajoissa, mutta niin kävisi joka tapauksessa, oli TST-pelastaja tukiampuja tai ei.

Jokainen muutaman vuoden reservissä ollut "taantuu" rk-taistelijan tasolle, oma väline unohtuu ilman harjoittelua.
 
Mutta edelleen, miksi tukiampuja ei voisi olla TST-pelastaja? On todettu että ihan huono idea, ilman perusteluja.

Hyviä kysymyksiä Aarne.

Itse ajattelen asiaa tällaiselta ehkä vähän lapsellisen yksinkertaiselta näkökannalta joka on seuraava. Ryhmässä on tarvetta "erikoistaistelijan" rooleille ja tehtäville, eikä kukaan voi hoitaa kun yhtä "erikoistaistelijan" tehtävää kerrallaan tehokkaasti. Tukiampuja on yksi erikoistehtävä, taistelupelastaja on toinen muiden joukossa. Jos kahta yrittää hoitaa niin toinen tulee tehtyä huonosti. Lisäksi toiset roolit sopivat paremmin limittäin hoidettaviksi kun toiset, esimerkiksi RJ voi hoitaa TTA:n tonttia tarvittaessa, mutta esimerkiksi taistelupelastaja ei oikein voi hoitaa TTA:n hommaa samanaikaisesti, kuten ei KK-mies voi myöskään olla taistelupelastaja. Itse asiassa, taistelupelastajan homma on kaikkein hankalimmin sovitettavissa hoidettavaksi minkään muun erikoistehtävän kanssa ryhmässä.

Lisäksi kuten oli aikaisemmin puhe, tukiampujan tehtävistä suurimman osan vie optiikalla tähystäminen ja vasta sen jälkeen maalien tulittaminen niitä havaittuaan. Jos taistelupelastaja olisi samalla tukiampuja, ei hän voisi tähystää samalla kun auttaa haavoittunutta. Auttaminen saattaa nimittäin helposti ottaa kokonaisuutena 10-15 minuuttia jos hommat tekee kattavasti ja pieteetillä. Ja tällöin tehtävät vaativat taistelupelastajan molemmat kädet, silmät ja huomiokyvyn eikä valitettavasti minkäälaiseen aseoptiikalla tapahtuvaan tähystämiseen liiemmin jää aikaa.

Mutta koska ryhmän taistelukyky ja tulivoima on ykkösprioriteetti, taistelupelastajasta voi tulla hetkeksi tukiampuja, jos tukiampuja kaatuu tai haavoittuu. Ryhmällä ei ole varaa menettää tukiampujaa jonka aseen käsitän itse samalla tavalla yhteiseksi ryhmäaseeksi kun ryhmän konekiväärin/konekiväärit ja jonka on ehdottomasti oltava miehitettynä koko ryhmän taistelutoiminnan ajan. Rynnäkkökivääreistä ei niin lukua, mutta tulivoimaisimpien ja tarkimpien aseiden pitää aina olla iskussa. Ryhmänjohtajan mahtikäskyllä sitten päätetään erikseen kuka ottaa haavoittuneen TTA:n roolin kantaakseen. Onko se taistelupelastaja vai joku muu, jää sitten sen perusteella nähtäväksi. Mutta kun tappioita ryhmässä tulee ja tehtäviä pitää miettiä uudemman kerran, PST, KK ja TTA ovat ne keskeisimmät toiminnot joiden pitää aina tulla hoidetuiksi prioriteettilistan kärjessä. Muuten ryhmän tulivoima romahtaa ja silloin käy huonosti. Näin siis omasta mielestäni.
 
KK kakkosen hommiin? Tulittaa RK:lla. Tilanne haltuun eli tulittaa, tilanne hallussa, jättää kannun - vyön ampujan viereen, menee paikkamaan haavoittunutta. KK-ampujana? Tulittaa, kunnes tilanne hallussa (tai poistuminen paikalta haavoittunut jättäen). Tilanne hallussa, käskee lähimmän RK miehen PKM:lle kun haavoittunut on saatu suojaan, menee paikkaamaan haavoittunutta.

Kyllä, siis käytännössä tähän suuntaan. KK tarvitsee kakkosensa. Auttaa vöiden kanssa, auttaa varapiippujen kanssa, tähystää tulta ja maaleja sekä suojaa katveita omalla RK:lla tarvittaessa. KK tarvitsee tehokkaaseen tulitoimintaan vähintään sen kaksi miestä ja koska henkinen yliote ja tulivoima otetaan tulenkäytöllä, pidän itse "vanhan saksalaiskoulukunnan jääränä" tärkeimpänä sitä että KK toimii mahdollisimman tehokkaasti koko ajan. Siksi taistelupelastajan on kyettävä tarvittaessa toimimaan KK-ampujana tai kakkosena kenen tahansa muunkin ryhmän miehen. Etenkin taistelupelastajan, koska hän saattaa olla todennäköisesti se ensimmäinen joka menee haavoittunutta KK-miestä auttamaan ja siksi hänen tulee pystyä omatoimisesti jatkamaan ryhmän tulivoimaisimman aseen käyttöä ASAP tilanteen mukaan. Sama tietysti koskee taistelupelastajaa ja sinko-/NLAW miehiä jos vaunumaalit ovat tulossa syliin.
 
Itse ajattelen asiaa tällaiselta ehkä vähän lapsellisen yksinkertaiselta näkökannalta joka on seuraava. Ryhmässä on tarvetta "erikoistaistelijan" rooleille ja tehtäville, eikä kukaan voi hoitaa kun yhtä "erikoistaistelijan" tehtävää kerrallaan tehokkaasti. Tukiampuja on yksi erikoistehtävä, taistelupelastaja on toinen muiden joukossa. Jos kahta yrittää hoitaa niin toinen tulee tehtyä huonosti.

Tässä minun mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan olennainen pointti asiassa. En sano etteikö voisi olla kaksoistehtäviä ja menestyksekkäästi niitä joskus jossain hoidettukin mutta KISS-sääntö ei vaan ole syntynyt tyhjästä (Keep It Simple Stupid) joten parempi vaan pitää jaot selkeinä ja simppeleinä niin ne voi joskus oikeasti toimiakin. :)
 
Nythän homma etenee myös kokemuksen myötä kun siirrytään varusmieskoulutuksesta vaikka valmiusjoukkojen käytäntöön tai sopimussotilaiden taitoihin. Taistelupelastajan ja hänen ensiapu- ja lääkintäkurssin opit siirtyvät hiljalleen myös muun ryhmän taidoiksi. Taistelupelastajan ensiapuvarustus ei sekään ole paljoa henkilökohtaista kummenpi kun ajatellaan vaikka Afganistanissa palvelleita. Erikseen on sitten lääkintämiehet joita varten taistelupelastaja haavoittuneen valmistaa. Samaten kk:n tai NLAV:n käyttöön harjaantuu kokemuksen myötä myös muut ryhmän jäsenet.

Nyt kun reservistä revitään kaverit tulikasteeseen niin näin ei tietenkään ole. Yksi vuosi lisää sopimussotilaana saati erikoisjääkärin koulutuksessa tai muutama hyvä kertausharjoitus parantaa tilannetta mutta tässä suhteessa kehitettävää olisi. Tilannetta pahentaa vielä nykyinen suuntaus jossa ulkomaan komennukset ja kriisinhallinta on supistettu aiemmista vuosista minimiin.
 
"Hyvä hoito on monesti huono taktiikka ja huono taktiikka voi tuhota koko joukon."

Jos mietitään Taistelupelastajaa ja ollaan tilanteessa että haavoittunut on saatu tulelta kohtalaiseen suojaan ja taistelupelastaja alkaa paikkaamaan rintavammaa niin ei se sillähetkellä kauheasti pysty tukemaan itse taistelua.

Monesti se on ainoa asia mitä voidaan taistelussa antaa on lämmin käsi. Jos potilas selviää useita tunteja ilman suurempaa hoitoa se tod.näk selviää muutenkin.
Jos taas haavoittunut ei selviä 10min ilman hoitoa se tuskin hoidosta huolimatta selviää.
 
Paineilmarinta voisi olla sellainen.
Kuten myös mikä tahansa massiivinen verenvuoto. Osumasta voi hyvinkin mennä paniikkiin tai tajuttomaksi (jolloin sotilas ei ole kykeneväinen sen CAT:n käyttöön), ja reisivaltimoverenvuoto on saatava tyrehdytettyä minuutissa, tai haavoittunut kuolee verenhukkaan. Minuutissa reisivaltimosta vuotava 2 litran verenmenetys johtaa kuolemaan, ellei haavoittuneelle saada välittömästi lisäverta.
 
Taistelupelastajan toiminta on välillä sellaista tetsaamista puskien läpi haavoittuneen kanssa kiiressä ennen kuin savu hälvenee että varustus saa olla kevyt ja herkemmässä optiikassa helposti kohdistukset sijoiltaan. Oikeastaan taistelupelastajalle voisi sopia ennemmin konepistooli tai karbiini kuin rynkky. Ja jos tukiampuja tai KK-mies joutuu tuohon hommaan niin pistooli lienee parempi vaihtoehto kuin varsinainen ase, jos löytyy.
 
Back
Top