DNA testi

Ei kai minun tarvitse, kun sisareni teki ja näytti tuloksen. Luulisi, että jotain samanlaista on sitten minullakin.

Hänellä oli 94,8 suomalaista ja loput kreikkalaista, Pohjois-Afrikkaa ja inuiittia.

Autosomaalin tulkinta on kaikkein vaikeinta ja siihen on tutkijoiden ja harrastajien kehittämiä laskureita jotka ovat paljon tarkempia kuin minkään firman vastaavat, niitä pidetään ihan höpöhöpönä harrastajien keskuudessa.

Firmojen toimivat testit ovat oman paikan löytäminen isä/äitilinjojen joukossa sekä sisällä, näillä päästään kiinni sukuihin ja muinaisiin alkuperiin.

Sisaresi ei pysty myöskään testaamaan isälinjaanne, se periytyy vain isältä pojalle, naiset voivat tutkia vain äitilinjaa, miehet molempia.
 
Mistä kautta tuo inuiitti perimä tulee tänne?

Täälle ei ole inuiitti perimää, täällä on siperialaista perimää.

Sen alkuperästä on kaksikin teoriaa, uralilaisilla oli sitä jo Volgalla tai saamelaiset saivat sen jäämeren rannoilta tapaamiltaan siperialaislähtöisiltä asukkailta jota kautta se välittyi Virosta tulleisiin itämerensuomalaisiin.
Virolaisia tutkittaessa vahvistuu käsitys että suurin osa siitä olisi suomalaisille saamelaisten välittämää, olivat heidän kontaktinsa sitten missä olivat.
Siperian osuus on noin 5-10% riippuen mistä päin Suomea on, jälleen korreloiden saamelaisuuden kanssa joilla se voi olla jopa 15-20%.

Ja aikataso on sellainen että saamelaiset saapuvat Fennoscandiaan rautakauden alussa ja samaan aikaan itämeresuomalaiset elelevät Suomelahden eteläpuolella josta aloittavat leviämisen Suomeen kansainvaellusajalla saamelaiset syrjäyttäen/sulauttaen.
 
Jossain oli juttua että Venäjällä ei kauheasti suositella DNA testejä tehtäväksi. Isolle osalle Venäläisille tulee tulokseksi Suomalainen. Tai joku vepsäläinen,kuten Putin...

Kyllä ainakin osuuksia tulee monille, tosin Venäjä on iso maa eikä kaikki ole mitään sukua maan perustajaväestöille eli itämerensuomalaisille, volgansuomalaisille, balto-slaaveille tai germaaneille..
 
8067B6A6-96EA-49B2-BEFA-44E9C9B9EEED.png
75F46C54-7478-4666-8F96-3134D27D7B5F.png
Haploryhmä N (N-M231, "Niilo") on ihmisen Y-kromosomin haplotyyppi, joka on yleinen Pohjois-Euraasiassa. Isälinjan haploryhmän tyyppi N on yleinen suomensukuisilla kansoilla. Muualla maailmassa tyyppiä N tavataan erityisesti pohjois-Venäjällä mm jakuuteilla. Tutkijat olettavat tyypin N kehittyneen Kaakkois-Aasiassa ja levinneen sieltä pohjoiseen, josta länteen. Suomalaisille ominainen N:n alatyyppi on N1a1a (N-M178).
...
Haploryhmä N polveutuu haploryhmästä NO. Sitä pidetään suhteellisen nuorena, ja se on levinnyt Pohjois-Euraasiaan viime jääkauden jälkeen. Markkeria kantavat miehet ilmeisesti siirtyivät pohjoiseen kohti ilmaston lämmetessä holoseenikaudella. N-haploryhmän puuttuminen Amerikan intiaaneilla viittaa siihen, että levittäytyminen Aasiaan tapahtui Beringinsalmen syntymisen jälkeen. Haploryhmän on esitetty syntyneen Kaakkois-Aasiassa 15 000-20 000 vuotta sitten ja levinneen sitten vastapäivään nykyisen Mongolian ja Pohjois-Kiinan alueelta Koillis-Eurooppaan saakka. N1c syntyi ehkä 12000-8000 vuotta sitten.
...
Haploryhmä N:llä on laaja maantieteellinen levinneisyys kautta koko Pohjois-Euraasian, ja sitä on tavattu satunnaisesti eteläisemmiltäkin alueilta kuten Kaakkois-Aasiasta, Nepalista, Lähi-idästä ja Etelä-Euroopasta. Suurimmat esiintymistaajuudet on löydetty Pohjois-Euroopan suomensukuisilta ja balttilaisilta kansoilta, Länsi-Siperian obinugrilaisilta ja pohjoisen samojedeilta sekä Siperian turkinsukuisia kieliä puhuvilta jakuuteilta. Korkeimmillaan taajuus voi olla 75 %:n luokkaa.[2] Venäläisillä haploryhmän taajuus on 10-20 %:n luokkaa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Haploryhmä_N_(Y-DNA)
 
Tuo vanhin leviämisreitti on suuren tutkimuksen alla ja tuosta on jo hyvin erilaisiakin malleja esitetty, tuo reitti vastaisi kyllä esimerksi myös R1b reittiä joka taas on Länsi-Euroopan yleisin haploryhmä.

Täytyy myös muistaa että Pohjois-Euroopan N linjat ovat eronneet Siperiasta ja Aasiasta löytyvistä 10.000 vuotta sitten ja ne ovat syntyneet Euroopassa pronssikaudella.

Isälinja ei myöskään määritä autosomaalista perimää joka muuttuu ja eroaa toisistaan täysin tuossa aikatasossa.
 
Sisaresi ei pysty myöskään testaamaan isälinjaanne, se periytyy vain isältä pojalle, naiset voivat tutkia vain äitilinjaa, miehet molempia.

Kiitos paljon tästä asiantuntemuksesta. Tämä on hyvin mielenkiintoista.

Voinko näin ollen ajatella, että sisareni antaman tiedon jälkeen voisin ehkä säästää pari saturaista, ja tutkituttaa pelkän patriarkaalisen isälinjan kohdaltani?

Mitä operaattoria suosittelisit?
 
FamilyTreeDNA, jos et valmiiksi tiedä jotain poikkeavaa taustaa niin olet 90% todennäköisyydellä N1c (n.60% miehistä) tai I1 (n.30%miehistä) isälinjan omaava, kuten huomaat kaikki muu on Suomessa harvinaista.
Molemmat jakaantuvat moniin alahaploihin joilla kaikilla on erilainen tarina kerrottavanaan Suomen asuttamisesta ja omista alueellisista taustoistasi ja näiden tulkinnassa saat apua projektien hoitajilta ja muilta harrastajilta.
Myös muiden maiden projektien kanssa tehdään yhteistyötä silloin kun historiallisen ajan sukulinja tai muinainen aikataso vie sinne.
 
Tässä on lyhyessä ajassa näin puhtaasti taviksena tämän asian suhteen huomannut, että paljon olisi asiasta opittavaa. Omin nokkinensa noista tuloksista ei kannata mennä tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
 
Tässä on lyhyessä ajassa näin puhtaasti taviksena tämän asian suhteen huomannut, että p
aljon olisi asiasta opittavaa. Omin nokkinensa noista tuloksista ei kannata mennä tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Seuraavien vuosien aika tulemme saamaan paljon uutta tietoa alkuperästämme, hyvä aika liittyä mukaan.
 
Tuo vanhin leviämisreitti on suuren tutkimuksen alla ja tuosta on jo hyvin erilaisiakin malleja esitetty, tuo reitti vastaisi kyllä esimerksi myös R1b reittiä joka taas on Länsi-Euroopan yleisin haploryhmä.

Täytyy myös muistaa että Pohjois-Euroopan N linjat ovat eronneet Siperiasta ja Aasiasta löytyvistä 10.000 vuotta sitten ja ne ovat syntyneet Euroopassa pronssikaudella.

Isälinja ei myöskään määritä autosomaalista perimää joka muuttuu ja eroaa toisistaan täysin tuossa aikatasossa.
Aivan näin, N-haploryhmän eroaminen kaukoitäläisistä on todennäköisesti tapahtunut jossain Keski-Aasian seudulla, eli esi-isämme eivät ikinä olisi menneetkään Kaukoitään asti. Kaukoitäläiset ovat sitten vaeltaneet omalle seudulleen sieltä ja meidän esi-isämme tänne.

Ja äitilinjoiltammehan me olemme samanlaisia kuin muutkin pohjoiseurooppalaiset, mtDNA:n perusteella, joka periytyy ainakin 99,8% naislinjassa (joskus hyvin harvoin voi käydä niin, että siittiönkin joku mitokondrio jää hedelmöittyneen munasolun sisään; normaalistihan ne jäävät hedelmöittyneen munasolun ulkopuolelle, koska sijaitsevat hännässä).

Autosomaalisestihan me taas olemme läheisintä sukua ruotsalaisille ja virolaisille.
 
Aivan näin, N-haploryhmän eroaminen kaukoitäläisistä on todennäköisesti tapahtunut jossain Keski-Aasian seudulla, eli esi-isämme eivät ikinä olisi menneetkään Kaukoitään asti.

Kyllä, Altailta haarautuminen Euraasian tasangoille, itse kuulun siihen porukkaan joka uskoo että liittyy hevosiin.
 
Ja äitilinjoiltammehan me olemme samanlaisia kuin muutkin pohjoiseurooppalaiset, mtDNA:n perusteella, joka periytyy ainakin 99,8% naislinjassa (joskus hyvin harvoin voi käydä niin, että siittiönkin joku mitokondrio jää hedelmöittyneen munasolun sisään; normaalistihan ne jäävät hedelmöittyneen munasolun ulkopuolelle, koska sijaitsevat hännässä).

Autosomaalisestihan me taas olemme läheisintä sukua ruotsalaisille ja virolaisille.

Kyllä, äitilinjat ovat pääosin paikallisia, "tuntematon aluperäiskansa", germaanisia ja balttilaisia linjoja.
Löytyy myös eksoottisia tapauksia Kaukasukselta Irlantiin, äitilinjojen ajoitus on vielä nykyään vähän vaikeampaa mutta veikkaan että aikataso on viikinkiaikaa ja kaukokauppaan liittyvää.
 
FamilyTreeDNA:lta tuli joku aika sitten Y-DNA eli isälinjan tulos ja se on I1-linjaa eli tuota Keski-Euroopan ja eteläisen skandinaavian kautta tullutta porukkaa. Tarkemmin vielä I-M253, jossa tuo M253 tarkoittaa tuolla Tanskan ja eteläisen Norjan ja Ruotsin alueella tapahtunutta mutaatiota.

Etnisyysarvioksi tuli tuoltakin 100% suomalainen. Tuota olen josku itsekin epäillyt, kun salmiakki ei maistu, kysellään puhunko suomea ja etenkin uussuomalaiset koittavat väittää, että ainakin isä on jostain muualta. Mä niin tykkään, kun joku tuntematon alkaa selittämään mulle mitä mä olen. :mad:

Suomessa tuota I1 linjaa esiintyy, niin kuin Talvela jo kommentoikin, noin 30%:ssa miehistä. Satakunnassa esiintymistiheys on tosin noin 50%.
N-linjaa löytyy Suomessa noin 60%:sta miehistä, kun Euroopassa kokonaisuudessaan reilulta 2%:lla miehistä.

Tuossa FamilyTreeDNA:lta pöllitystä kartasta löytyy noita arvioituja vaellusreittejä. Tuo N-linja koukkaa jostain Kiinan kautta eli aika lavealla kädellä vedetty. Ehkä tuon on vain tarkoitus antaa jonkinlainen yleiskuva noista vaellusreiteistä.
CFDF686E-BC31-4F33-B3A5-BA165144B661.jpeg

Suomeksi aloittelijalle DNA-sukututkimuksesta hyvää tekstiä löytyy Kurrin suku -blogista.
https://www.kurrinsuku.net/1

Englanniksi I1- ja N1c-linjoista.
https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_I1_Y-DNA.shtml
https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_N1c_Y-DNA.shtml

613ECA0C-73FE-40AA-9F9E-29F8730B5AD1.gif
7193DC2E-4647-4B70-933E-E7C21B8DD4C5.gif
 
Geenimanipulaatiot on asia erikseen kun geenitesti tietty ja nyt kun ajattelin uudestaan niitä voisi tehdäkin - lääketietellisestä syistä - jos se parantaa sairautta.

Luen että maailmassa on meneillään lopulta halvaksi tuleva geeniterapia syöpähoitoihin. Siihen liittyy geenimanipulaatio. Asialla on tietääkseni vastustajia kun ihmisten geenien manipulaatio kyseessä, mutta kuulemma se parantaa syöpä!

Mekanismi ei ole kovin vaikea, ja lopulta se ei tule kalliksikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Tarkoitat varmaan CRISPR:iä?
https://maanpuolustus.net/threads/crispr.5281/
 
FamilyTreeDNA:lta tuli joku aika sitten Y-DNA eli isälinjan tulos ja se on I1-linjaa eli tuota Keski-Euroopan ja eteläisen skandinaavian kautta tullutta porukkaa. Tarkemmin vielä I-M253, jossa tuo M253 tarkoittaa tuolla Tanskan ja eteläisen Norjan ja Ruotsin alueella tapahtunutta mutaatiota.

Etnisyysarvioksi tuli tuoltakin 100% suomalainen. Tuota olen josku itsekin epäillyt, kun salmiakki ei maistu, kysellään puhunko suomea ja etenkin uussuomalaiset koittavat väittää, että ainakin isä on jostain muualta. Mä niin tykkään, kun joku tuntematon alkaa selittämään mulle mitä mä olen. :mad:

Suomessa tuota I1 linjaa esiintyy, niin kuin Talvela jo kommentoikin, noin 30%:ssa miehistä. Satakunnassa esiintymistiheys on tosin noin 50%.
N-linjaa löytyy Suomessa noin 60%:sta miehistä, kun Euroopassa kokonaisuudessaan reilulta 2%:lla miehistä.

Tuossa FamilyTreeDNA:lta pöllitystä kartasta löytyy noita arvioituja vaellusreittejä. Tuo N-linja koukkaa jostain Kiinan kautta eli aika lavealla kädellä vedetty. Ehkä tuon on vain tarkoitus antaa jonkinlainen yleiskuva noista vaellusreiteistä.
Katso liite: 25330

Suomeksi aloittelijalle DNA-sukututkimuksesta hyvää tekstiä löytyy Kurrin suku -blogista.
https://www.kurrinsuku.net/1

Englanniksi I1- ja N1c-linjoista.
https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_I1_Y-DNA.shtml
https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_N1c_Y-DNA.shtml

Katso liite: 25331
Katso liite: 25332

Onko sulla vielä alahaplo tiedossa?
 
Back
Top