Eduskuntavaalit 2015

Oinonen ja Hakkarainen eivät edusta mitään virtausta jolla olisi valtaa PS puolueessa, heidän käyttäminen joina perusteena olal äänestämättä on köykäistä.

Missä vaalipiirissä äänestätte? Katsotaanpas niitä ehdokkaita yhdessä.
Oulun vaalipiirissä. Täällä speciaali toimintana on riitely paikallisyhdistyksissä sekä nykyisin myös piiritasolla.
 
On siellä ihan fiksuja nopean vilkaisun perusteella.

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/oulu

Kuten Kari Tykkyläinen :)
 
Keskustan suurta vaalivoittoa olisi helppo kaventaa, jos haastaisi Sipilän oikein kunnolla. Sen verran löysäpuheinen ja epävarma hän on aina ollut. Rinne ja Soini eivät kuitenkaan uskalla, koska hallituspaikka ei saa vaarantua.

Muutaman viikon kun puolue saa pidettyä pojan hiljaisena, on vaalivoitto kotona. Sama juttu oli Halosen ensimmäisissä presidentinvaaleissa, jolloin eräs demarivaikuttaja pienessä porukassa sanoi: vielä viikon kun tuo akka saa todellisen luonteensa piilotettua, ollaan voitettu.
 
Juha Sipilä on erittäin suurella todennäköisyydellä Keskustapuolueen pätevin ehdokas. Monista muista poliittisista eläimistä poiketen hän ei ole ns. "ammattipoliitikko" eikä hänen taloudellinen toimeentulonsa ole kansanedustajan pestistä riippuvainen. Tämän vuoksi Sipilä on todennäköisesti keskimääräistä poliitikkoa valmiimpi tekemään vaikeita ja kansalle epämieluisia, mutta kansakunnan selviytymisen kannalta tärkeitä päätöksiä. Ammattipoliitikon tilipussin kannalta kriittinen äänestäjien kansansuosio ja kannatus laskevat rankasti, mutta Sipilä voi niin halutessaan viitata tälle kintaalla. Vaikeat päätökset on tehtävä ja kansakunta on pelastettava, vaikka äänestäjät eivät enää jatkokaudelle äänestäisikään.

Hieman arveluttava seikka on kuitenkin Sipilän terveys. Jos Keskustasta tulisi vaalien jälkeen pääministeripuolue ja Sipilästä pääministeri, niin kuka tulisi hänen tilalleen, mikäli hän joutuisi yllätäen vetäytymään syrjään kesken kauden terveydellisten syiden perusteella?

Kaiken lopputuloksena eräänä kauniina päivänä Suomi herää Paavo Väyrysen pääministerikauden aamunkoitteeseen, vaikka se ei välttämättä alunperin ollutkaan tarkoitus.
 
Oinonen ja Hakkarainen eivät edusta mitään virtausta jolla olisi valtaa PS puolueessa, heidän käyttäminen joina perusteena olal äänestämättä on köykäistä.

Luonnollinen inhimillinen reaktio. Tuollaisia kurasarjan edustajia ei Eduskuntaan kaivata. Ja oma ehdokas on jo valittu joten en kaipaa apuja sillä sektorilla.
 
Juha Sipilältä tänään melkoinen lausunto, http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...a-vayrysen-puheet-paasikiven-linjasta/693739/

Teimme sen kunniaksi uuden julisteen:

7g2eAb2.jpg
 
On muuten iso onni huomata, että ikinä en ole kepulia äänestänyt. Aikamoiset traumat tuli kun Aho ja Halonen oli vastakkain. Äänestin Halosta. Olin hukassa pitkään sen punamummon jälkeen. Pyydän anteeksi tyhmyyttäni, koin että on pakko äänestää mahdottomassakin tilanteessa. Silloin olisi pitänyt pidättyä äänestämästä. Luojaa kiitän, etten silloinkaan sortunut kepulaiseen, vaikka Aho sinänsä oli OK. Mutta kepulle ei voi ääntä antaa niin kauan kuin henki pihisee.
 
Minä äänestin Esko Ahoa ja äänestäisin uudelleenkin samoin, jos olisi sama tilanne.
 
Kyl mäkin jos sais äänestää uudelleen. Se oli vikatikki.
 
Rusi yritti raaputtaa Sipilää esiin ja toivoi varmaan toisenlaista, selkeää länsilinjaa. Nyt se haperehtimislinja on kuulutettu. Ollaan EU:ssa joo mutta "Paasikiven linjalla" ja hoidetaan kahdenväliset suhteet kuntoon...

Onko kukaan yllättynyt?
 
Sipilältä meni tuon Kalevaan annetun lausunnon jälkeen kyllä viimeinenkin luotto. Mutta muutenkaan en Kepulipuoluetta äänestäisi. Tuon perusteella jos Sipilästä PM ja Väyrysestä UM..niin hohhoijaa... Voidaan pistää hakemus Euraasian unioniin saman tien...
 
Onko noita "rusilaisia" muita vai onko se yksin?
 
Tuo Sakari Puisto vaikuttaa hyvältä. Mitähän hänen suhtautuminen putinisteseen menoon Suomessa?
 
Onhan tämä mahtavaa, vaalien jälkeisen punamultahallituksen ulkoministerin postillekin on tarjolla Neuvostoliiton kanssa vehkeilleitä maanpettureita jopa kaksin kappalein, Väyrynen ja Tuomioja!
 
Back
Top